Kuten lukijat hyvin tietävät, minä Uusi-ukki, se entinen ja oikea, olen vähän joka-asian tietomies, tosin ehkäpä noin pintapuolisesti katsoen.? Nyt kuitenkin puutun aiheeseen joka minua hiukan "jurppii", näin kevyesti ilmaisten.
Aiheeni tähän avaukseen sain, kun eräs Suomen armeijan Majuri kertoi, miten Suomen armeijan taistelukalusto ruostuu käsiin. Muuten miksi ei sitä kalustoa panna asevelvollisia kiilloittamaan ja huoltamaan, että ne kestäisivät "Isältä pojalle".
Nythän on tosiasia, että Armeijan ajoneuvojen ajettuja kilometrejä tulee aivan älyttömän vähän. Olen täysin vakuuttunut ja tietoinen, että käytössäolevalla kalustolla kyllä pärjättäisiin vielä vuosia, kun vain niitä huollettaisiin huolella.
Mutta eikun vain uudet, jos vielä tuo "ryssä" sattuisi hyökkäämään kuin silloin 39-niin millä me sen torjumme, ajattelee tuo TV-ssä esiintynyt Majuri. Ei hän tosin sano sitä, mutta näinhän se menee.
Olletikin kun tämä Majurimme vielä kertoo, miten eri tarkoituksessa, kuin Suomi muun muassa Ruotsi on melkein kokonaan luopumassa koko armeijastaan, tai huomattavasti sitä vähentäen.
Niin miksihän Ruotsi on luopumassa massiivisista Puolustusvoimistaan, sitä ainakin minä Uusi--Ukki Pohjanmaalta pähkäilen. Onko nyt niin, että Suomipoika on yhä varustautumassa sotaan, josta muut euroopan maat ovat tähän maailmanaikaan luopumassa, ja kun rauhanaate on valtaamassa yhä enenevässä määrin Eurooppaa.
Muistuupa vain mieleeni, kun Suomipoika osti sieltä Itä-Saksasta satoja Panssarivaunuja, tänne Suomeen ruostumaan, tätäkään politiikkaa minä Uusi-Ukki en ymmärrä.
No niin Jomppe, ja myöskin tämä toinen Kapteeni, mitäpäs olette mieltä Ukin ajatuksista.????????????????????
Avaukseni koskee myöskin Kepun ja maamme puolustuspolitiikkaa.
11
53
Vastaukset
- kapu -vaari
Tässäpä vastaus hampaatomalle puniki-kääkälle.
Olet niin tyhmä, että et ole kelvollinen avaamaan edes pieruvakoani.
Nyt lähden Amerikkaan hakemaan amerikan herkkua eli kunnon mustaa makkaraa. Harrasta sinä onneton peppuseksiä sillä aikaa muorisi kanssa. - Rakuuna evp
Älä sinä punikki-homo sekaannu asioihin mistä et mitään ymmärrä.
Sinun alaasi on homostelu ja anustappien veisto. - Uusi-Ukki, se oikea.
Ompa mahtavaa käydä Depanttia, noin helvetin sivistyneiden kirjoittajien kanssa. Kyllä nyt väkisinkin on aikani loppumassa tällä Kepupalstalla.
- Kysymyshän on enää
viikoista ja kuukausista kun aikasi loppuu ja kylmä pieru pörähtää perästäsi?!?
- kapin veli
Kerrankin ukki oikealla asialla! Ja se on taivahan tosi!
" politiikkaa minä Uusi-Ukki en ymmärrä." - Toinen homo
Joo kääkkä anustappi vaan rööriin ja viiden kilsan lenkille, niin olo on kuin jompen kanssa olisi peuhannut...
Suomella tulee jatkossakin olla uskottava puolustus. Jos puolustusvoimiemme kalusta ajetaan alas, sitten ainoa vaihtoehto on NATO-jäsenyys.
NATO-jäsenyyden hakeminen kannattaisi muuten aloittaa välittömästi. Ei NATO enään silloin ota Suomea jäsenekseen, jos akuutti kriisi on päällä ja Suomen ikiaikainen vihollinen r y s s ä uhkaa vyöryä rajan yli niinkuin vuonna 1939. Silloin Suomi oli huonosti varustautunut. Oli säästetty puolustusmenoista.- Uusi-Ukki, se oikea.
No teille punikeille on yks lysti maanpuolustus, käpykaartiin te liitytte kuitenkin??? Näin on näreet???
- Kapt evp
Kyllä oikeisiin asioihin olet kiinnittänyt huomiota. Kaluston huolto on todellakin ollut viime aikoina retuperällä. On muka kiirettä ja muuta sohlaamista kuten muuallakin yhteiskunnassa.
Panssareiden hankinta oli järjetön teko, halpa hinta vei järjen.
Onhan noita muitakin päävapaita hankintoja, mm pääkaupungin suojaksi aikoinaan hankittu ohjusjärjestelmä, johon myyjän epäiltiin pystyvän käytännössä vaikuttamaan.
Miniman kertasinko oli ehkä kaikkien aikojen susi, sytytin ei toiminut piehköillä iskukulmilla.
Itäperäinen kuljetuskalusto on myös käyttökustannuksiltaan todella kallis, joten säästöä saadaan kahta tietä kun sitä romutetaan. - Uusi-Ukki, se oikea.
Suurin moka kuitenkin oli ylipäällikön (kassi alman) päätös luopua maamiinoista. Näin on näreet???
- Kapt evp
Kyllä se varmaan suurin moka oli. Itänaapuri kyllä käyttää miinoja ja nauraa partaansa juuri tuon päätöksen vuoksi.
Halonen ei kertakaikkiaan näytä ymmärtävän, että aseistariisunnan pitää lähteä sieltä suurimmasta päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa962738En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101764
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3791648Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211601Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681437- 1191247
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201039