Kepun sisäinen myllerrys

Kepulaisilta alkaa mennä hermo yksi toisensa jälkeen. Ensin Pekkarinen ja Väyrynen sanoivat, että Kepun johdolta on pallo hukassa tai kokonaan kadoksissa. Nyt kuoroon yhtyi Antti Rantakangas, jonka mielestä tilanne on niin katastrofaalinen, että puolueen linjaan ja johtoon tarvitaan muutoksia. Kiviniemi on Rantakankaan mukaan epäonnistunut jatkuvasti ja presidenttifarssi oli viimeinen naula arkkuun.

Kepun sisällä siis tunteet alkavat kuumentua jo kovasti. Kun seuraava mittaus tuo vielä huonommat numerot tauluun, täysi paniikki alkaakin jo iskeä kepulaiste päälle. Silloin voi tulla kiire aikaistaa ensi kesän puoluekokousta. Tulevassa ylimääräisessä puoluekokouksessa olisi jo tilaisuus vaihtaa puoluejohto, mutta sellaista nöyryytystä Minkki-mari tuskin nielee. Hän katsoo mieluummin kortit loppuun saakka ja ottaa sitten täyslaidallisen niskaansa ensi kesäkuun puoluekokouksessa. Todennäköisesti ilmoittaa silloin jo hyvissä ajoin, ettei asetu enää ehdokkaaksi. Minkin ja Laanisen kaudesta tulee melkoinen tynkäkausi Kepun lopuillaan olevassa historiassa.

10

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno avaus!

      Pitää myös muistaa, että kepun kassa on täysin tyhjä ja puolueen rasitteena on valtavat velat. Valtion avut meni romahduksen myötä ja tuskin kukaan yritys uskaltaa enää kepuun rahaa laittaa, niin edessä on ankean näköinen polku.
      Minusta liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että keskustasta siirtyi persuihin kaikki palkansaajat ja vähät keskustaa kannattaneet kaupunkilaiset ja se tarkoittaa, että kepuun jäi maalaiset tai maataloudesta riippuvaiset. Tämä johtaa siihen, että kepu palaa juurilleen puhtaaksi maatalouspuolueeksi, toki sitähän kepu on aina ollut, mutta valtavan savuverhon takana. Kepuun jää enää perusänkyrät ja se varmistaa kepun putoamisen samaan kastiin kuin muissa länsimaissa.

    • Kyyttö Urpilaisen

      nousu Suomen ylistetyimmäksi talousneroksi on sen sijaan vasta tulollaan. Siinä kirjoitetaan uusi ennennäkemätön luku punikkien talousneroudesta, jota sinäkin olit rakentamassa STS:n konkurssissa?!?

      Kun Kyyttö pistää puolitoista miljardia riihikuivaa suomalaisten veronmaksajien rahaa kiinni vakuusrahastoon vain lunastaakseen vaalilupauksensa, on se jotain jota ei vielä ole nähty.

      Sitten voidaan tutkailla onko punikkien taru aluillaan vai lopuillaan ;)))

    • Uusi-Ukki, se vanha.

      Olen aina sanonut, että kirjallinen ja tietopuolinen nero on tämän avauksen tekijä, siihen ei ole mitään lisättävää, se on täyttä Faktatietoa sanan täydessä merkityksessä. Kepun viljelijäväestön luottomies Antti Rantakangas on suivaantunut myöskin Kiviniemeen ja Laaniseen.

      Minä tuolla omassa avauksessani jo hiukan valoitin tätä Kepun Proplematiikkaa, Kepun "Kirjat" ovat sekaisin kaikilla Kepulaisten osa-alueilla, ja se jos mikään on taivahan tosi.?

      • 10

        Kyllä näin on näreet ja ukin ajatukset ovat sekaisin kuin muorinsa piarin karvat. Onneksi kapu valkaistunein anuksin antaa ukille puuhaa homostelun merkeissä. Näin on näreet????

    • KEPUssa hermot ovat pettäneet, sillä kannatus syöksyy edelleen ja kukaan ei ota vakavasti heidän nk. "oppositiopolitiikkaansa". Miksipä muuten ottaisikaan? Ei eduskunnan pienimmän oppositiopuolueen ininäst tarvitse välittää.

      Taitaa pian olla ylimääräisen puoluekokouksen paikka. Siinä annetaan Minkki-Mari Kiviniemelle kenkää. Hyvä kysymys kuitenkin on onko KEPUssa ketään nostamaan puolue nykyisestä suosta.

      • Se onkin todella hyvä kysymys. Joku karismaattinen johtaja ehkä saisi hämättyä äänestäjiä joksikin aikaa Kepu perimmäisten tavoitteiden suhteen. Sellaisessa puheenjohtajassa pitäisi olla aimo annos Väyrystä eli taito olla samaan aikaan sekä yhtä mieltä, vastakkaista mieltä eikä mitään mieltä. Lisäksi tällä henkilöllä ei saisi olla Väyrysen puutteita eli sitä, että uskoo ja uskottelee muille olevansa erehtymätön kansakunnan pelastaja. Tällaisia karismaattisia johtajia Kepussa ei nyt ole. Se voitiin havaita jo siitä, kun puolueella oli suunnattomia vaikeuksia saada Väryselle haastajaa edes presidentin puoluevaaliin.

        Puolueella on lähinnä Kimmo Tiilikaisen, Tuomo Puumalan ja Antti Kaikkosen tapaisia keskinkertaisuuksia reservissä. Nämä ovat jääkiekkotermenin neloskentän tai vilttiketjun kaveraita, joiden varaan tulevaisuutta on turha rakentaa. Naisista Kiviniemen kyvyt on nähty ja köykäisiksi havaitti. Paula Lehtomäestä on tullut puolueen kannattajien joukossa jo melkoinen epähenkilö p-a-lakineen. Monet pitävät Lehtomäkeä jopa pääsyyllisenä puolueen rankkaan alamäkeen.

        Pätevien johtohenkilöiden puute johtuu siitä, että sellaiset ovat alkaneet karttaa Kepu -nimistä puoluetta. Pätevät henkilöt näkevät, että tällä puolueella ei ole kovin ruusuista tulevaisuutta näköpiirissä, vaikka mitä tekisi. Siksi valittavana on vain vilttiketjun miehiä.

        Kepun pitäisi ensi löytää jonkinlainen yhteinen linja. Se tarkoittaa sitä, että ns. liberaalit saavat ja ottavat lähtöpassit puolueesta. Sen jälkeen Kepu voi löytää takaisin maalaisliittolaisuuteensa ja saavuttaa jatkossa 5-10 prosentin kannatuksen, mikä on ihan hyvä saavutus, kun sitä vertaa tällaisten puolueiden kannatukseen muissa Pohjoismaissa.

      • Nato iacta est
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Se onkin todella hyvä kysymys. Joku karismaattinen johtaja ehkä saisi hämättyä äänestäjiä joksikin aikaa Kepu perimmäisten tavoitteiden suhteen. Sellaisessa puheenjohtajassa pitäisi olla aimo annos Väyrystä eli taito olla samaan aikaan sekä yhtä mieltä, vastakkaista mieltä eikä mitään mieltä. Lisäksi tällä henkilöllä ei saisi olla Väyrysen puutteita eli sitä, että uskoo ja uskottelee muille olevansa erehtymätön kansakunnan pelastaja. Tällaisia karismaattisia johtajia Kepussa ei nyt ole. Se voitiin havaita jo siitä, kun puolueella oli suunnattomia vaikeuksia saada Väryselle haastajaa edes presidentin puoluevaaliin.

        Pitäisi ja pitäisi. Ei todellakaan pidä eikä tarvitse. Keskustalla on edessään kaikkien aikojen haaste, jota sen ei ole pakko voittaa. Puolue saattaa - ei siis asiallisesti, vaan käytännössä - jakautua siten, että osa jäsenistä siirtyy Kokoomukseen ja osa Perussuomalaisiin. On hyvä muistaa, että puolueella on kunniakas menneisyys ja että se on vaikuttanut syvästi suomalaisen yhteiskunnan muotoutumiseen. Voi hyvin todeta, että se on jo työnsä tehnyt, eikä sen tarinan päättyminen olisi mikään katastrofi. Onhan sen riveistä myös noussut kaikkien aikojen presidentti, nimittäin Urho Kaleva Kekkonen.

        Neuvostoliitonkaan kaatuminen ei ollut mikään katastrofi. Myöskään suomalaisen punapääoman kaatuminen ei ollut katastrofi, vaikka omaisuutta siirrettiinkin syrjään. Mutta ehkä sinä kaipaat Neuvostoliittoa johtamaan aatteellista kehitystäsi ja suomalaista punapääomaa johtamaan sijoitusstrategiaasi.

        Keskustan kunniaksi on todettava, että se on aina pyrkinyt pitämään maan laajasti asuttuna. Juuri näin tulee jatkaa. Kaikki muut vaihtoehdot rämettävät talvi- ja jatkosotien saavutukset paremmin kuin armeijan supistaminen. Turhaan isämme ja isoisämme taistelivat, koska nykyhallitus luovuttaa laukaustakaan ampumatta, siis samalla tavalla kuin Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö luovuttivat rahaliittokipeydessään.

        Nato-kortin vilauttelijat ajattelevat, että Suomi voisi säästää puolustusmenoissa liittymällä Natoon, ja he vielä uskovat unelmaansa. Nämä Nato-kortin vilauttelijat voisivat mukailla Pentti Lindegrenin lausumaa NHL:stä: "Nato on maailman kovin, mutta oikeudenmukaisin puolustusliitto". Tämän lausuman perusteella Suomen tulisi tehdä kaikkensa Venäjän liittämiseksi Natoon. Sehän ei ole koskaan hyökännyt muutoin kuin luvan perästä, ja kuka nyt antaisi lupaa hyökkäämiseen Suomeen. Olisihan Paavo Lipposenkin mukava kellitellä Naton taskussa. Pisteenä i:n päälle voisimme lakkauttaa oman armeijamme, jolloin vireät nuoret miehet pääsisivät oikeisiin töihin tuottamaan kansakunnalle taloudellista hyvää.

      • aamukahveella
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Se onkin todella hyvä kysymys. Joku karismaattinen johtaja ehkä saisi hämättyä äänestäjiä joksikin aikaa Kepu perimmäisten tavoitteiden suhteen. Sellaisessa puheenjohtajassa pitäisi olla aimo annos Väyrystä eli taito olla samaan aikaan sekä yhtä mieltä, vastakkaista mieltä eikä mitään mieltä. Lisäksi tällä henkilöllä ei saisi olla Väyrysen puutteita eli sitä, että uskoo ja uskottelee muille olevansa erehtymätön kansakunnan pelastaja. Tällaisia karismaattisia johtajia Kepussa ei nyt ole. Se voitiin havaita jo siitä, kun puolueella oli suunnattomia vaikeuksia saada Väryselle haastajaa edes presidentin puoluevaaliin.

        Puolueella on lähinnä Kimmo Tiilikaisen, Tuomo Puumalan ja Antti Kaikkosen tapaisia keskinkertaisuuksia reservissä. Nämä ovat jääkiekkotermenin neloskentän tai vilttiketjun kaveraita, joiden varaan tulevaisuutta on turha rakentaa. Naisista Kiviniemen kyvyt on nähty ja köykäisiksi havaitti. Paula Lehtomäestä on tullut puolueen kannattajien joukossa jo melkoinen epähenkilö p-a-lakineen. Monet pitävät Lehtomäkeä jopa pääsyyllisenä puolueen rankkaan alamäkeen.

        Pätevien johtohenkilöiden puute johtuu siitä, että sellaiset ovat alkaneet karttaa Kepu -nimistä puoluetta. Pätevät henkilöt näkevät, että tällä puolueella ei ole kovin ruusuista tulevaisuutta näköpiirissä, vaikka mitä tekisi. Siksi valittavana on vain vilttiketjun miehiä.

        Kepun pitäisi ensi löytää jonkinlainen yhteinen linja. Se tarkoittaa sitä, että ns. liberaalit saavat ja ottavat lähtöpassit puolueesta. Sen jälkeen Kepu voi löytää takaisin maalaisliittolaisuuteensa ja saavuttaa jatkossa 5-10 prosentin kannatuksen, mikä on ihan hyvä saavutus, kun sitä vertaa tällaisten puolueiden kannatukseen muissa Pohjoismaissa.

        Ei ole kepussa yhtäkään pätevää ja karismaattista johtajaa, joka voisi vielä edes hetkeksi hidastaa kannatuksen katoamista.

    • M. Petronella

      Suomen Keskusta on tullut tiensä päähän ja sen tietää myös eduskunnassa pää punaisessa kitarisat repsottaen räksyttävä Mari Kiviniemi.

      • Zombit multaan

        Maatalous kuoli näkävuotena 1867. Sen jälkeen perinnepuuhastelua on elätetty ulkopuolelta.

        Agraarisen 1700- ja 1800-luvun asenteita ja ennakkoluuloja kantavan zombi-agraaripuolueen tarina on lopussa. Valitettavasti 120 - 80 vuotta liian myöhään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      96
      2738
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1829
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1764
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      379
      1648
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1601
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1437
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1247
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1136
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe