altiosihteeri Raimo Sailas ehdottaa Aamulehden haastattelussa palkankorotuksien jäädyttämistä vuoteen 2013 asti. Sailas ehdottaa, että palkansaajat jatkaisivat nyt parin vuoden ajan nykyisillä sopimuksillaan ja pidättäytyisivät palkankorotusvaatimuksista.
"Jos taloustilanne kovasti huononee, mikä on todennäköistä, pari vuotta pitäisi edetä nollalinjalla", Sailas sanoo.
Sailaksen mukaan tiukka linja auttaisi Suomen vientiä ja kilpailukykyä.
"Kova tauti vaatii kovat lääkkeet", hän perustelee.
Sailaksen mielestä hallituksen lupaamat 2,5 miljardin euron säästötoimet vaalikauden loppuun mennessä eivät riitä. Hänen mukaansa samassa ajassa pitää karsia lisäksi ainakin kolme miljardia.
Sailas korottaisi myös eläkkeelle lähdön ikärajaa. Hän korostaa puhuvansa haastattelussa yksityishenkilönä, ei valtion virkamiehenä.
TUE KREIKKAA - PYSY 0 LINJALLA
13
80
Vastaukset
- fkjkffkj
Miksei uutisessa korosteta Raimo Sailaksen puoluekantaa?
Jos kyseessä olisi Perussuomalainen niin se kyllä muistettaisiin mainita aina kun on kyse jostain negatiivisesta.TIETTÄVÄSTI DEMARI
MUTTA 0 LINJAHAN EI KOSKE VEWROJEN KOROTUKSIA, SOK JA KESKOA TAI ENERGIAYHTIÖITÄ....
- etunen
Suomalaisia suuria munauksia, Sonera osti Saksan ilmatilaa, StoraEnson
tehdaskaupat Amerikoissa, EU.n kriisituet.
Kaikilla näillä on ollut Suomen valtion tuki.
Voitaisko tehdä tyhmyydestä vientituote?- !!!!!!!!!
Miksei, sehän on täällä ehtymätön "luonnonvara"
varsinkin päättäjien keskuudessa.
- Jörn Donner
Dorkaa!
- kansa kertoo
totta
- Autamme Kreikkaa:.!1
.
itse asiassa kaikkien työtätekevien on alennettava palkkojaan jotta Kreikka pelastuu!!!111!!!1!!!
.- cxxxxxxxxxxx
Perusteilla väliaikainen kriisirahasto,varmaan samanlainen kuin väliaikainen auton käyttömaksu.
- keijolandia 2
cxxxxxxxxxxx kirjoitti:
Perusteilla väliaikainen kriisirahasto,varmaan samanlainen kuin väliaikainen auton käyttömaksu.
kreikan anodikset kaikki samaan laivaan vetelee toisiaan hanuriin,tappi pois pohjasta sen jälkeen.se on parasta lääkettä se.
- Kaksi zorbasta
keijolandia 2 kirjoitti:
kreikan anodikset kaikki samaan laivaan vetelee toisiaan hanuriin,tappi pois pohjasta sen jälkeen.se on parasta lääkettä se.
.
Kreikassa on tasan kaksi zorbasta jotka ymmärtää ylipäänsä mistään mitään
9999999 muuta zorbasta tarvitsisi holhousapua
.
- Jörn Donner
Dorkaa!
- valitettavasti
totta joo
- Såsynd
Ida ei saa lettuja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286