Häpeäväthän kirjailijatkin omia kirjojaan, eivätkä kehtaa niihin koskaan enää palata! Oliko se A-L Härkönen, joka sanoi noin...
Häpeätkö omia kirjoituksiasi?
30
126
Vastaukset
En minäkään näihin enää myöhemmin palaa, ei se kyllä häpeää ole.
Kävin tuossa viikoloppuna läpi vanhoja viestejäni, mutta en minä niissä mitään häpeämistä huomannut. Sitä paitsi olen kirjoittanut samoin kuin kirjailijat ammatikseni, mutta en ole koskaan ajatellut, että tuota ei olisi pitänyt mennä kirjoittamaan.
Kirjoitusvirheitä on aika usein. Niitä tulee, kun kirjoittaa nopeesti. Joskus, kun lyhentelee tekstiä huolimattomasti, niin puuttuu sana tai sana tulee 2 kertaa. Juovuksissa kirjoittamista vältän, niin ei tuu kirjoitettua niin älyttömiä, että nolottais jälkeenpäin. Mä en ole yhtä sujuvasanainen puhujana kuin olen kirjoittajana. Siksi mä koen olevani viisaampi tekstissä kuin livenä. Eli ei nolota.
- Putkivalo
Kyllä! Olen tehnyt täällä asioita joita hävettää jälkeenpäin. En kuitenkaan niin paljon että olisin poistanut, en suostu näyttämään kenellekään missä olen alittanut jopa omaa rimaani, joka on aika alhaalla ;))
Ei se häpeä loppujen lopuksi ole kuin tunne muiden joukossa, eihän siitä voi kulkea kuin ylöspäin, joten mitäpä noista. Pyydetään anteeksi omaa typeryyttään ja jatketaan.En ota safirellaa niin vakavasti, että häpeäisin hänen kirjoittelujaan.Jos pitäisi hävetä, ainoa häpeämisen aihe on se, että tässä maailmassa tuskin on mitään, mitä ei ole joku jo aikaisemmin kirjoittanut..Minä olen myös kirjoitellut lehtiin.Siis en tarkoita kirjoittelua yleisönosastoihin, vaikka ajan kuluksi sinnekin meni muutama mielipide aikanaan. Kirjoitin pakinoita,novelleja,vähän runoja.Pornografia taitaa olla ainoa taiteenlaji, jota en ole kirjoittanut.Sekin tuntuisi sujuvan,jos minua tarpeeksi ärsytetään:D:D
- kuolaava nuori.
safirella kirjoitti:
En ota safirellaa niin vakavasti, että häpeäisin hänen kirjoittelujaan.Jos pitäisi hävetä, ainoa häpeämisen aihe on se, että tässä maailmassa tuskin on mitään, mitä ei ole joku jo aikaisemmin kirjoittanut..Minä olen myös kirjoitellut lehtiin.Siis en tarkoita kirjoittelua yleisönosastoihin, vaikka ajan kuluksi sinnekin meni muutama mielipide aikanaan. Kirjoitin pakinoita,novelleja,vähän runoja.Pornografia taitaa olla ainoa taiteenlaji, jota en ole kirjoittanut.Sekin tuntuisi sujuvan,jos minua tarpeeksi ärsytetään:D:D
joo no, heitäs joku märkä juttu joutessas.
- Putkivalo
safirella kirjoitti:
En ota safirellaa niin vakavasti, että häpeäisin hänen kirjoittelujaan.Jos pitäisi hävetä, ainoa häpeämisen aihe on se, että tässä maailmassa tuskin on mitään, mitä ei ole joku jo aikaisemmin kirjoittanut..Minä olen myös kirjoitellut lehtiin.Siis en tarkoita kirjoittelua yleisönosastoihin, vaikka ajan kuluksi sinnekin meni muutama mielipide aikanaan. Kirjoitin pakinoita,novelleja,vähän runoja.Pornografia taitaa olla ainoa taiteenlaji, jota en ole kirjoittanut.Sekin tuntuisi sujuvan,jos minua tarpeeksi ärsytetään:D:D
Ei mua ne jutut hävetä, aika avoimesti olen kertonut täällä omasta elämästäni, mitä sitä häpeämään, omaa elämää ;)) Ja mun tarinatkin menee laidasta laitaan. Lähinnä silloin hävettää jos huomaan että olen suhtautunut ylimielisesti johonkin, enkä ajatellut asioita loppuun asti. Sekä pari kertaa ihastunut kuollakseni (kummatkin kerrat muuten samaan mieheen) ja se nyt ei netissä taida olla kovin viisasta :)))
Niin, että kun olen muille toitottanut että jäitä hattuun, ne on hankkijalippispäisiä kissoja ampuvia livessä, niin annoin viedä, ja viedä pahasti. Minä! Kaikista ihmisistä. Oma harkintakyky siis petti, ja se hävettää. - Putkivalo
kuolaava nuori. kirjoitti:
joo no, heitäs joku märkä juttu joutessas.
Et multa pyytänyt, mutta tästä saat.
Tänä aamuna heräsin läähätykseen korvassa. Ylläni tunsin lämmön hehkuvan toisen kehosta. En avannut silmiäni, hymyilin vaan ja ojensin käteni. Tumma karvoitus sormieni alla... sain kiitokseksi märän lipaisun poskelle. Tiedän, en sais päästää koiraa sänkyyni, mutku se on niin lutunen. Putkivalo kirjoitti:
Ei mua ne jutut hävetä, aika avoimesti olen kertonut täällä omasta elämästäni, mitä sitä häpeämään, omaa elämää ;)) Ja mun tarinatkin menee laidasta laitaan. Lähinnä silloin hävettää jos huomaan että olen suhtautunut ylimielisesti johonkin, enkä ajatellut asioita loppuun asti. Sekä pari kertaa ihastunut kuollakseni (kummatkin kerrat muuten samaan mieheen) ja se nyt ei netissä taida olla kovin viisasta :)))
Niin, että kun olen muille toitottanut että jäitä hattuun, ne on hankkijalippispäisiä kissoja ampuvia livessä, niin annoin viedä, ja viedä pahasti. Minä! Kaikista ihmisistä. Oma harkintakyky siis petti, ja se hävettää.Kiitos Putkis :DDD makeista nauruista, aika kuvaava toi hankkija lippispäisiä kissojen ampujia. Sitä on omassa elämässä liian sisällä niissä asioissa. Hyvä se on toisille neuvoja jaella. Toisten asioihin on enempi etäisyyttä niin ehkä siks on viisaampi, jos on??
On tässä kokemusta tullu muillekin tähän ikään mennessä;)) Ja virheistä jos mistä oppii,toivottavasti ainakin.- Putkivalo
Irkka kirjoitti:
Kiitos Putkis :DDD makeista nauruista, aika kuvaava toi hankkija lippispäisiä kissojen ampujia. Sitä on omassa elämässä liian sisällä niissä asioissa. Hyvä se on toisille neuvoja jaella. Toisten asioihin on enempi etäisyyttä niin ehkä siks on viisaampi, jos on??
On tässä kokemusta tullu muillekin tähän ikään mennessä;)) Ja virheistä jos mistä oppii,toivottavasti ainakin.Muita on aina niin helppo neuvoa, kun ei ole omat tunteet pelissä :)) saa käyttää ainoastaan sitä järkevää järkeä. Niin siis mikä... :/ sopii epäillä onko mulla järkeä ollenkaan, kun kahdesti samaan kuoppaan lankesin. Eikös se mene jotenkin niin, että erehtyminen on inhimillistä, mutta saman virheen tekeminen kahdesti on tyhmyyttä? No nyt aion pysyä kaukana noista ympyröistä missä näin voi käydä :)
- 21
Putkivalo kirjoitti:
Ei mua ne jutut hävetä, aika avoimesti olen kertonut täällä omasta elämästäni, mitä sitä häpeämään, omaa elämää ;)) Ja mun tarinatkin menee laidasta laitaan. Lähinnä silloin hävettää jos huomaan että olen suhtautunut ylimielisesti johonkin, enkä ajatellut asioita loppuun asti. Sekä pari kertaa ihastunut kuollakseni (kummatkin kerrat muuten samaan mieheen) ja se nyt ei netissä taida olla kovin viisasta :)))
Niin, että kun olen muille toitottanut että jäitä hattuun, ne on hankkijalippispäisiä kissoja ampuvia livessä, niin annoin viedä, ja viedä pahasti. Minä! Kaikista ihmisistä. Oma harkintakyky siis petti, ja se hävettää.Mä ymmärrän joskus kirjoittajan täysin väärin ja vastaan,ennenkuin oon ajatellut tarpeeksi...silloin hävettää.Jotkut suositut kirjoitusketjut etenee niin nopeasti, että jos jää funtsimaan ja kirjoitusvirheitä korjaamaan,aihe on jo kerinnyt muuttua.....Laitan ikäni piikkiin virheet,mutta se on vielä vähän liian aikaista:D:D
- Putkivalo
21 kirjoitti:
Mä ymmärrän joskus kirjoittajan täysin väärin ja vastaan,ennenkuin oon ajatellut tarpeeksi...silloin hävettää.Jotkut suositut kirjoitusketjut etenee niin nopeasti, että jos jää funtsimaan ja kirjoitusvirheitä korjaamaan,aihe on jo kerinnyt muuttua.....Laitan ikäni piikkiin virheet,mutta se on vielä vähän liian aikaista:D:D
Sähän voit vedota siihen että olet liian nuori, ymmärrys ei vielä riitä ;))) Ei vais, mäkin vastaan usein, ja luen sitten tarkemmin, ja joudun viheltämään. Enkä todellakaan ole liian nuori yhtään mihinkään :)))
Täydellinen mielikuvitukseni ja huumorintajuni puute suojaa minut kaikelta, kilkuttelujani koskevalta häpeän tunteelta!
Kun kyäelmäni perustuvat elämäni väärentämättömiin tositapahtumiin ja kilkutteluhetken rehellisiin mielipiteisiin niin niiden häpeäminenhän merkitsisi koko aikaisemman elämän ja tämänkin hetken häpeämistä.
Kyllä olisi vaikea elää!Eiks ne pitäs siinä kohdalla miettiä, mitä kirjottaa, niin ei tartte hävetä...
- 49++
Juuri noin ja sit ei tarvis tehdä näitä, "kirjoittaja on poistanut tämän viestin".
49++ kirjoitti:
Juuri noin ja sit ei tarvis tehdä näitä, "kirjoittaja on poistanut tämän viestin".
Olitpa helppo, arvasin et tämä vastaukseksi tulee.
Lueppa ketjut tarkemmin, niin huomaat ettei kyse ollut häpeästä
;)))))- Putkivalo
Perkula! Miettiä.... ootas, jotenkin tuttu sana, nyt ei muista? ;D
Mitäs sitten jos olen täällä pyörinyt niin kauan, että kirjoittamisesta on tullut refluxeiku -exi :))) Sormet suoltaa, ja aivot nukkuu. Tai kuuntelee musaa tai jotain :)) - 49++
anjaniina_ kirjoitti:
Olitpa helppo, arvasin et tämä vastaukseksi tulee.
Lueppa ketjut tarkemmin, niin huomaat ettei kyse ollut häpeästä
;)))))Arvasit? Nyt en oikein ymmärrä. Olen haistavina ivaa vastauksesti, jota en tajua, sillä olinhan kanssasi samaa mieltä.????
49++ kirjoitti:
Arvasit? Nyt en oikein ymmärrä. Olen haistavina ivaa vastauksesti, jota en tajua, sillä olinhan kanssasi samaa mieltä.????
Sorry. luin nopeesti ja tulkitsin väärin ;)
Putkivalo kirjoitti:
Perkula! Miettiä.... ootas, jotenkin tuttu sana, nyt ei muista? ;D
Mitäs sitten jos olen täällä pyörinyt niin kauan, että kirjoittamisesta on tullut refluxeiku -exi :))) Sormet suoltaa, ja aivot nukkuu. Tai kuuntelee musaa tai jotain :))Refluxia, se se on! Vai olisko se kuitenkin ollu?
Rellufleksia?- Putkivalo
anjaniina_ kirjoitti:
Refluxia, se se on! Vai olisko se kuitenkin ollu?
Rellufleksia?Mitään relluja.. Sanoreksia? Vähän kuin anoreksia, mutta että on henkisesti nälkiintynyt ;D Mistä mä nyt saisin parannusta tähän, vai löytyykö edes.
Putkivalo kirjoitti:
Mitään relluja.. Sanoreksia? Vähän kuin anoreksia, mutta että on henkisesti nälkiintynyt ;D Mistä mä nyt saisin parannusta tähän, vai löytyykö edes.
Eekäku pulinamiksia?
- Putkivalo
anjaniina_ kirjoitti:
Eekäku pulinamiksia?
Joo ;DD tuo meni nappiin!
Eihän me nyt sättäillä, kun vastaillaan tälleen haemaelaeisittaen? Illalla kysyy, aamulla vastaa. Ihme juttu, ei hävetä yhtään hämäläisyys :))) Putkivalo kirjoitti:
Joo ;DD tuo meni nappiin!
Eihän me nyt sättäillä, kun vastaillaan tälleen haemaelaeisittaen? Illalla kysyy, aamulla vastaa. Ihme juttu, ei hävetä yhtään hämäläisyys :)))Kyllä me sättäillään, mutta älä huoli, mä teen tätä päivät pitkät ;)))
Mutta kyllä joku tästäkin repii kalsarinsa....
Eiks sua ny mikään hävetä?
Että saatas tyytyväiseksi tuo aloittaja?- Putkivalo
anjaniina_ kirjoitti:
Kyllä me sättäillään, mutta älä huoli, mä teen tätä päivät pitkät ;)))
Mutta kyllä joku tästäkin repii kalsarinsa....
Eiks sua ny mikään hävetä?
Että saatas tyytyväiseksi tuo aloittaja?Kyllä mua hävettää, olen oikea häpeän pilkku ;))
- piereskely kauppakassan jonossa
- koiran raahaaminen lenkillä kun se makaa kyljelleen eikä viitti enää kävellä
- aivastaminen suoraan piirakkaan kun vieraat istuu jo pöydässä oottamassa, haarukka ja veitsi ojossa
- että aina osaan tanssilattialle hakea sen, joka on pahimmin kännissä
- kun kaivan nenää liikennevaloissa, ja vieressä oleva autoilija hymyilee mulle
- kun ärähdän vaik ei olis syytäkään
Ja jos nyt pitää vääntää siitä, onko tää nolostumista vai häpeä, niin oisko sekin nolostumisen määrästä kiinni.
Sun vuoro välillä :)))
Joo. Kännipäissäni kun kirjoittelen syntyy joko erinomaisen huumoritajuista ja oivaltavaa tekstiä....
Tai sitten tuo normaalisuoritus eri typerää häiriköintiä, typeriä vitsejä, typeriä typeryyksiä.
Voin kyllä myöntää että häpeän 38% jutuistani.....29% on neutraaleja ja loput on ihan hyviä suorastaan!Häpeä kait on tuntemus, jonka pitäisi vastata omantunnonpistosta, silloin kun on syyllistynyt tekemään jotain luokkaavaa. Minulla ei ole mitään hävettävää.
- Putkivalo
Njääh, mä voin helposti kokea häpeä silloinkin kun mulla jää housunvetskari auki, vessapaperi roikkumaan puntista tai vaan toinen silmä meikattuna. Ei kai ne ketään loukkaa.
Toisilla suurempi häpeänkynnys kuin toisilla? Isommat vaatimukset itsestään? - g_j...pikana
Putkivalo kirjoitti:
Njääh, mä voin helposti kokea häpeä silloinkin kun mulla jää housunvetskari auki, vessapaperi roikkumaan puntista tai vaan toinen silmä meikattuna. Ei kai ne ketään loukkaa.
Toisilla suurempi häpeänkynnys kuin toisilla? Isommat vaatimukset itsestään?Pv7:54
Nuo on vain nolostumisen aiheita ja niistä pitää ajatella, et joku sai hiukan hilpeyttä elämäänsä tai sit toinen saattoi siulle ystävällisesti vinkkasta, et hups, taisi olla kiire kun tallinovi jäi auki jne..
- s p
Juha Vuorinen on myös todennut hävenneensä joskus kirjojaan, mutta myöhemmin alkaneensa arvostaa niitä pelastettuaan kirjallaan erään ruotsinsuomalaisen elämän. Vaikka Juoppohullun päiväkirjan on väitetty ihannoivan juomista, niin Vuorinen itse on toista mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965