Ihan otsikon mukaisesti millaista kokemusta asiasta. Venefirmoja kaatuu esim. mv-marin näistä viimeisenä. Ei päästy vasta kuin nousun kynnykselle niin ilmeisesti tilauskanta uusilla veneillä on romahtanut.
Onko jollain muuten tietoa tämän vuoden ostetuista veneistä ?
Onko lama tullut jo veneilyyn ?
22
815
Vastaukset
- Busteri is best
Eipä ole tietoa, mutta telkkarissa mainostetaan Busteria, joten on rahaa ainakin mainoksiin laittaa. Mikä muuten tuo Mv-mariini on? Onko se alumiinivene?
Onneksi on olemassa Simppu, sen myynti vain jatkaa kasvuaan, huhupuheiden mukaan pääsisivät mahdollisesti 20 myytyyn veneeseen tänä vuonna (edellyttää kuitenkin saman huhupuheen mukaan "muutaman joululahjaksi" hankkivan ostajan), eli hyvin menee heilläkin, mutta menköön ;D
- mård75
Onko Välittäjällä itsellään Simppu kun siitä noin hypettää ?
- alaa vaihtamassa
Veneala on ollut lamassa vuoden 2008 syksystä asti. Missään vaiheessa ei myynti ole noussut lähellekään 4-6 vuoden takaisia myyntilukuja vaikka hetken aikaa näytti siltä että parempaan päin ollaan menossa. Viimeisin niitti oli tämä yleiseurooppalainen Kreikan tuoma "lama", jonka media on tehnyt suuremmaksi kuin se onkaan. Tästä johtuen firmoja kaatuu ja "vahvimmat" porskuttaa edelleen.
- alalla,.,.,.,.
Ei näytä veneteollisuuden tilanne ainakaan paranevan. Pikkuveneille vielä saattaa löytyä ostajia, mutta isoimille ja kalleimmille on ostajat harvassa. Saas nähdämiten veneteollisuus selviää tästä leikistä.
- Nippelitieto
rekisteröinnit 1-10/2011 kasvaneet 2% verrattuna vuoteen 2010
2011 4047 kpl
2010 3966 kpl- 9
Entäpä sitten ? Tuo ei kerro myynnistä vielä mitään. Edelleenkin "kadoksissa" rekisteristä n. 100.000 venettä
- Nippelitieto
9 kirjoitti:
Entäpä sitten ? Tuo ei kerro myynnistä vielä mitään. Edelleenkin "kadoksissa" rekisteristä n. 100.000 venettä
no ei kerro ei. Ja noistakin 4047 paatista varmaan muutama sata esittelyveneitä joita ei ole myyty. Busteri on muuten aivan ylivoimanen lähes 30% osuudella
kakkoseksi tuli yamarin n.12% osuudella.
- Uutta vuotta Utössä?
Ei tätä sanota lamaksi, vaan talveksi. Veneilyyn ei tule koskaan lamaa, mutta jotkut veneilijät ja venebisnes voi kärsiä likviditeettiongelmista. Mutta veneily jatkuu aktiivisena. Talvella hiukan lamaantuu tosin meno vesillä.
- roskakuskirobotti
Olen aina ihmetellyt miten Suomessa kannattaa veneitä tehdä niin paljon. Eikös täällä työvoima ole kallista ja venen valmistus on pitkälti käsityötä.
- 15+2
pahalta näyttää tosiaan.nyt myös venetarviketoimittajia vaikeuksissa, tosin ei konkassa eli nettikauppa marinekauppaa pyörittävä norcap
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/protestit/?s=norcap&ta=&paivamaara=&tabs=protestiLista.1&submit=Hae - tässä oikea linkki
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/protestit/?tabs=protestiLista.1
listaa alaspäin
- EihänSeMeitäKoske
Eihän se ole päässyt edes alkuun viellä. Aikamoista puhuria odotettavissa, alkaa meillekin täällä suomessa valjeta, mitä on ihan oikeasti tapahtumassa. Tähän asti on oltu pitkälti "eikoskemeitä"porukan tiedotusplokissa ja ollaan saatu vain kaunisteltua tietoa.
- 6+15
Lamahan on hyvä syy siirtää velat velkojien maksettavaksi. Kunhan sen tekee oikein. Eiköhän Bellakin kuittaa velat konkurssin kautta. Tosin kaikkihan on kiinni siitä mitä amerikkalaiset omistajat on mieltä asiasta.
- huonolta näyttää
http://www.finder.fi/Veneitä ja veistämöitä/Marino Oy Ab/SÖDERKULLA/taloustiedot/163795
tässäkö seuraava konkkaan menijä ? - tässä seuraava
http://www.satakunnankansa.fi/Talous/1194711083599/artikkeli/80-vuotias kone-ketola oy hakeutui konkurssiin.html
Keskon orja tämäkin ? - minä olen täällä
Veneilyyn harrastuksena tarvitaan lisää imua. Ainakin täällä missä minä veneilen on vielä merellä tilaa.
Me ostimme ekan matkaveneen 23-vuotiaana, nelisen vuotta sitten. Pidän vähän ikävänä että muita samanikäisiä ei juuri saarissa näy.- minä olen täällä
...tai jos näkyy, niin on lauma räkättäjiä tuhannesti päissään jonkun vitun vanhan jenkkicuddyn kannella - satamassa.
Tarkoitan siis asiallisia.
- DohanHG
Varma laman merkki: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122114987781_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565660Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691822- 1141717
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos251484Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121301Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3361270Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3441261Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa371255