Lipposen piti kiristää suomalaiset euron mätään ytimeen Miksi se on mätä? No ainakin tänään tiedämme, että saksa ja ranska kaavailee vahvojen ydinmaiden "sopimusta", (kuten lissabonin sopimuskin?). Suomen Jutta Urpilainen on ollut korkeantason neuvotteluissa, eikä tiedä mitään koko asiasta oman lausuntonsa mukaan. Siis ytimessä nuo kaksi toimii salaa keskenään.
Ei tuollaisiin ytimiin kannata pyrkiä.
EUROYTIMEN PÄÄTTÄJÄT?
8
78
Vastaukset
- häoppästään.
Taloussanomat tästä uutisoi ja myöskin hesari. Kansalisilta salataan totuus?
Tai sitten suomen valtiovarainministeriltäkin salataan totuus?
Tästä salailusta seuraa vain se, että kansa ei mitenkään voi luottaa päättäjiinsä.
Voimme vain arvailla. Nyt arvailemme, että saksa ja ranska jättää suomelle vain yhden vaihtoehdon ja mistään ei keskustella. Suomi, jos aikoo pysyä ytimessä-joutuu polvillaan rukoilemaan siihen "pääsyä" ilman ehtoja. Se tarkoittaa lopullista itsemääräämisoikeuden menettämistä verotusta, palkkoja, eläkeikiä, kaikkea mandollista myöten. Pohjavedet menee ja aivan kaikki. - umpilampi.
Ytimen päättäjä Urpilainen ei tidä asiasta mitään? Hän joko valehtelee törkeästi ja tietoisesti tai sitten tuo petos on suunniteltu järjestelmällisesti. Suomen kansan pitää ryömiä tuhkassa ja savessa "päästäkseen" mukaan tuohon sekopäiseen hullutukseen. Lipponen uhkaillee venäjällä. Kiristys ja valehtelu riittää jo. Ei tule niinistöstä pressaa. Se tulee arhinmäestä. Lipposen kannatus on 2%/ia.
- Tenkkapoo?
NATO, sekä myös EU:n ydin on Sarkozyn myötä sotarikollisen sionismin hallussa. Samoin on koko Venäjän hallinto. Mitä jää vaihtoehdoksi?
Voimmeko valita suuryritysten orjina olemisen, ja itsemääräämisoikeuden välillä? Onko se mahdollista?
Globaali talouslahko pelkää vain TIETOA. Kun kansa tuntee tämän synkän tahon metkut, tietää se myös miten tuhota se. - ptähh?
Tenkkapoo? kirjoitti:
NATO, sekä myös EU:n ydin on Sarkozyn myötä sotarikollisen sionismin hallussa. Samoin on koko Venäjän hallinto. Mitä jää vaihtoehdoksi?
Voimmeko valita suuryritysten orjina olemisen, ja itsemääräämisoikeuden välillä? Onko se mahdollista?
Globaali talouslahko pelkää vain TIETOA. Kun kansa tuntee tämän synkän tahon metkut, tietää se myös miten tuhota se.Tuhota?
Miksei vain tehdä niin, että muutetaan oma oikeaksi?
Näintehden väärä jää hyödyttömäksi sen omistajilleen.
Valtionyritysten yksityistäminen Suomessa oli väärin.
- Sekopäät
kommentoi vaikka eivät ymmärrä mistään hevon fiddua.
- Nahkakuula-
Suomi ei tule ikinä pääsemään EU:n ytimeen pienen kokonsa vuoksi. Vaikka perustettaisiin tiiviimpi liitto näiden mainittujen maiden kesken ja Suomi pääsisi siihen, Suomi ei pääsisi senkään liiton ytimeen. Ja vaikka pääsisikin, Suomi olisi siellä isojen maiden puristuksessa. Kohtalo muistuttaisi todennäköisesti Kreikan kohtaloa. EU on selvästi alkanut jakaantua kahtia, eikä pelkästään yhdellä tavalla. Esimerkiksi Italia on reunavaltio, mutta uudessa liitossa se olisi ytimessä. Sen osa on siis vielä arvoitus. Italia olisi joka tapauksessa suurin hyötyjä ja Suomi suurin häviäjä, jos yhteisvastuu tulee voimaan. Suuri voittaja se olisi myös tiiviimmässä liitossa Suomeen verrattuna. Suomen tulisi nyt viimeistään irtaantua EU:n ikeestä. Lyhyellä tähtäimellä riittää se, että piikki laitetaan kiinni, mutta mitä nopeampi irtaantuminen koko surkeasta unionista, sitä parempi. PS:n välikysymys selvittänee paljon. Jos Katainen ja Urpilainen jatkavat vastauksissaan kiertelyään kysymysten ympärillä, se on selvä merkki Suomen tulevasta kohtalosta. Seuraava EU:n kokous tulee olemaan merkittävä tienristeys. Sen voi jo aistia. Suomen tavoitteet tulevassa kokouksessa siis kiinnostavat ja välikysymyksessä hallituksen on pakko ottaa siihen kantaa.
Jos ytimeen yrittää liian suurella voimalla tunkeutua se saattaa haljeta. Mikä taas voi ketjureaktiomaisesti sysätä ympäröivät ytimet halkeamaan. Jos tämä täpahtuu hallitsemattomasti ja suurella nopeudella, ei kenelläkään ole kivaa.
- t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
kuin ydinpommi,,,,....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203287- 122116
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061826Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1221353
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101241- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4421116