Kellään yhtä huonosti asiat?

En ole töissä enkä koulussa, eikä hajuakaan mitä sitä alkaisi opiskelemaan.. Ei tyttöystävää, vähän kavereita, masennusta...Kellään yhtä paskasti asiat?

Vähän samanlainen tilanne täällä.

Sama tilanne. Erosin äskettäin koulustani vaikka oli viimeinen vuosi menossa. Kaikki mielenkiinto katos ajan myötä koko linjaan/alaan ja niihin ihmisiin, eikä pystynyt enää jatkaan. Tää jatkuva yksinäisyys painaa mieltä inhottavasti. Parhaankin kaverini kanssa välit etääntyneet erinäisistä syistä. Et semmosta.

Joo ihan samanlainen tilanne, tekis mieli vaan kuolla.

Mulla ei ole työtä, rahaa, ei yhtään kaveria, ei isää eikä äitiä, kukaan ei ole koskaan tykännyt minusta, en koskaan saa tyttöystävää, en saa koskaan töitä. Sun ongelmat ei ole mitään verrattuna mun ongelmiin.

Hei nyt ihan oikeasti! Maailmassa on järjetön määrä asioita, jotka aiheuttavat ihmisille oikeasti ongelmia, surua ja murhetta. Vai miltäs kuulostavat luonnonkatastrofit, nälänhädät, konfliktit, murhat, tappavat sairaudet ym. Teillä ei edes ole ongelmia verrattuna todellisiin ongelmiin. Jos masentaa ja ei saa mitään tehtyä, on silloin haettava siihen apua. Sitä meillä Suomessa saa varaamalla ajan esim. terveyskeskukseen ( tässä kohdin on lisättävä, että täytyy olla kiitollinen, että meillä on julkinen terveydenhuolto, suuressa osassa maailmaa ko. asia on vain unelma).Masennukseen voi myös auttaa työpaikan hakeminen. Sieltä saa usein uusia ystäviä. Kuten edellä sanottiin, niin ala parantamaan elämääsi yksi asia kerrallaan.
Ja taustatiedoksi kerrottakoon itsestäni, että olen yli 10 vuotta kärsinyt vakavasta masennuksesta ja ahdistushäiriöstä.Apua olen hakenut ja sitä saanut. Se on auttanut. Lisäksi kriisi/sotatoimialueilla käyminen ja alueen tilanteisiin perehtyminen on kummasti laajentanut mielikuvaani siitä, mitä todellinen hätä oikeasti on.
Kiitos ja anteeksi mielipiteeni

En oo töissä, oon lukiossa mutta lennän ulos sieltä kohta koska se on ihan penkin alla, ei mitää intoo tulevaisuudesta, ei tyttöystävää, mutta 3 tosiystävää (kaikki on tyttöjä. aika ironista), jonkun soritn masennus homma koska meinaan tappaa itteni lähestulkoon jokapäivä eikä ole intoo mistään en jaksa tehä melkei mitää, viiltelen, kylä jossa asun inhoaa minua ja levittelee paskaa miusta.. että miten sen nyt ottaa?paremmin tai huonommin.

Itse 25v ja opiskelemassa ammattikoulussa yo-linjalla, melkein sama kuin ei opiskelisi ollenkaan koska kyseisellä ammatilla ei tee paskaakaan kiinnostus ammattiin nolla..

En saa töitä vaikka kuinka yritän. Olen koulussa vain koska kotoa potkittii pihalle ja tehtiin selväksi ettei takaisin ole tulemista ja koululla on ilmainen asuntola vaikka tiedän, etten tee paskan vertaa huonolla lukion päättötodistuksella. Ei ole poikaystävää eikä sen puoleen ystäviäkään sillä ne vähäisetkin kaverit puhuu paskaa seläntakana. En saa edes opintotukea vanhempien tulojen vuoksi ja vanhemmilta saan hyvällä tuurilla sen 10e per kuukausi ja siitä pitäisi sitten maksaa ruuat, puhelinlasku, koulutarvikkeet, bussimatkat, hygieniatuotteet ja säästää vielä vaatteisiin. Haluaisin harrastaa ihan mitä vain kunhan ei tarvitsisi päivästä toiseen yksinään olla mutta milläs rahalla kun kesätyörahatkin menee luokiokirjoihin ja näin pienellä paikkakunnalla ei ole muita harrastusmahdollisuuksia kuin kävely eikä siinä ketään tapaa.
Masennus, sosiaalisen tilanteen pelko ja vainoharhaisuutta. Ei todellakaan auta asiaa.

Vähän helpotti kun huomas, että muillakin samanlaisia tilanteita, en oo sentään ainut hortoilemassa täällä ilman päämäärää.. Olis kiva saada helpotusta yksinäisyyteen ja vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa niin mulle voi kirjottaa yksin_91(at)luukku.com

Ryven itsesäälissä ja olen mitäänsaamaton, huonitsetuntoinen, masennuksesta kärsivä luuseri. Vielä aiemmin syksyllä luulin päässeeni tästä saakelin sairaudesta eroon mutta sitten sattui asioita, joiden vuoksi elämältä putosi taas pohja.
Yksi läheinen ystää minulla on, muut ovatkin sitten vain satunnaisia kavereita tai hyvänpäiväntuttuja. Tahtoisin tutustua uusiin ihisiin mutta en saa mitään aikaiseksi koska koen, etten kelpaa kellekään.

Töitä olen hakenut tuloksetta valistumisestani asti eli n 7 kuukauden ajan. En ilmeisesti kelpaa edes niihin huonoimpiin hommiin. Takana on nyt kaksi alkujaan huonosti valittua tutkintoa aloilta, joilta ei Suoessa työtä saa, kun kaikki ulkoistetaan jonnekin hiton lähi-itään.

Miehet ovat vain käyttänet minua hyväkseen ja nauraneet jälkikäteen selän takana että saimpas tuotakin ämmää höynäytettyä. Ja jos joku sattuu minusta joskus kiinnostumaan, niin ei se juttu lähde etenemään, koska olen niin pahasti lukossa ja sosiaalisesti vammainen.
Kunnollista, oikeaa parisuhdetta ei ole takana, ikää 24 vuotta ja alan pikkuhiljaa olla aivan loppu kaiken tämän paskan vuoksi.

Täällä ihan sama homma.
Et oo yksin tässä paskassa maailmassa :)

VITTU JOS EN SAA TODISTUKSEEN KÄYTÖKSESTÄ 8 9 TAI10... KUOLEN . EN PÄÄSE YHTEEN LAULU PAIKKKAAN...IHAN SAMA EI SITTEN... YRITÄN ENS VUONNNA UUELLEEE...

Joo täysin sama tilanne täällä kanssa. Oon hakenu apua ja yrittäny saada elämästä taas otteen mutta matto vaan viedään aina jalkojen alta :( Ei tässä enää jaksa edes yrittää..

Mä aloin saamaan lukion 3. luokalla paniikkikohtauksia. Loppujenlopuksi meni niin pahaksi, että aloin lintsaamaan koulusta. Sitten tuli masennus ja aloin dokaamaan, kun tuntui, että kukaan ei ymmärrä ja viinasta tuli kiva fiilis. Lihoin 20kg todella lyhyessä ajassa ja oma peilikuva vain pahensi tilannetta. Kouluarvosanat meni päin persettä ja lukio venyi neljään vuoteen. Luin pitkän matikan ja kirjoitin lyhyen. Hylsy tuli. Mikään ei kiinnostanut. Pääsin kuitenkin rimaa hipoen sitten lukiosta. Rehtorikin tokaisi sarkastisesti päättäjäispäivänä, että pääsithän sä täältä. Alamäkeä jatkui vuosi tai pari. Kävin armeijassa kaksi kertaa, mutta kummallakaan kerralla hommasta ei tullut mitään. Ekalla kerralla onnistuin olemaan viikon ja sitten passistettiin himaan. Toisella yrityksellä sain paniikkikohtauksen jo kun pääsin tupaan. Se siitä ja himaan maitojunalla. Tuntui, että en saanut mistään kiinni. Mulla oli kyllä kavereita ja todella hyviä sellaisia. Voisi kutsua oikeiksi ystäviksi :). Silti tuntui siltä, että olen yksin. Ei sille tunteelle voi mitään. Kävin psykoterapeutilla. Söin paniikkihäiriöön jotain tabuja ja masennukseen toista. Nyt noista päivistä on jo noin 12 vuotta aikaa ja elämä hymyilee. Kaikki muuttui kun niillä ala-arvoisilla papereillani pääsin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ei sillä, että vanhalla paikkakunta olisi ollut jotenkin taakka, mutta tuntuu näin jälkeenpäin siltä, että uusi ympäristö auttoi. Kärsin paniikkikohtauksista vielä AMK:ssakin, mutta opin pikkuhiljaa ymmärtämään omia tuntemuksia ja elämä helpottui. Lekurit ja kallonporaajat voivat toki auttaa, mutta kaikki on lopulta itsesta kiinni. Toivon kaikille voimia. :) T. Onnellinen

Heippa!
Mene kouluun.
Terveisin Mummo

Jos ei ole rahaa, kannattaa mennä sinne sossulle. Onhan siinäkin omanlaisensa kynnys, mutta kai se nyt on parempi sinne mennä kuin kuolla nälkään ja hammasmätään.

Alaikäisenä voisi varmasti myös ilmoittaa sosiaaliviranomaisille, vanhempien velvollisuus on elättää lapsensa siihen 18. ikävuoteen asti.

http://7redsinroulette.blogspot.com/

Olen tullut siihen tulokseen että kun olen seurannut eri ikäisten ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia niin nykyään ihmiset voivat erittäin huonosti, masentuvat, jäävät yksin jne.. ja se osaksi johtuu ympärillä olevien ihmisten..

- ylimielisyydestä
- vähättelystä
- vihamielisyydestä
- pätemisestä
- kateudesta
- ahneudesta
- hyväksikäytöstä
- kiusaamisen tarpeesta
- valehtelemisesta
- pettämisestä
- luottamuksen rikkomisesta
- muusta henkisestä tai fyysisestä ahdistamisesta..

Mitä muita asioita lisäisitte listaan joka on mahdollisesti vaikuttanut nykytilanteeseenne, masentuneisuuteen, yksinäisyyteen jne. ?
..Onko se koulu, vanhemmat, kaverit vai mikä asia joka masentaa ?

Monen suusta olen kuullut että elämä ei ole elämisen arvosta ja itsemurhatilastot ovat karua totuutta. Joka päivä kolme ihmistä tekee itsemurhan ja tämä suomessa, mitä se on koko maailmassa.

Näyttäisi siltä että elämän on todella kovaa, rankkaa niin nuorille kuin aikuisillekin. On koulukiusaajia ja muita ikäviä asioita.

Mitä itse ajattelette elämästä ja saatteko siitä mitään irti ?


- Saako elämästä mitään irti ..aidosti -

Itse en allekirjoittaisi tuota ylläolevan listaa omalle kohdalleni,
en voi syyttää tilanteestani ketään muita kuin itseäni, omaa laiskuutta ja
saamattomuutta sekä pelkuruuttani. Joillakin muilla varmasti onkin käynyt niin,
että on tullut kaltoikohdelluksi tai hyväksikäytetyksi, ja silloin nyt tuskin on ihmekään jos masentaa eikä pysty enää luottamaan ihmisiin tarpeeksi...

Minä nyt vain olen kai sitten syntynyt väärän lajin edustajaksi, ihmisyyden haasteet ovat liikaa kaltaiselleni herkälle luonteelle, olisin paljon mieluummin jokin eläin, jonka ei tarvitse välittää kuin siitä perus selviytymisestä eikä mistään höpönpöpön pöpöstä.

Jos ei parempaa niin sitten tällästä!

Sama vika rahikaisella toistavuotta työytön ja ulosotossa non 10000 €
Neitsyt (skrppiooni) Vielä ilman Tyttö ystävää. (Kiinalaisessa Apina).
04 11 11 55 vuotta.

No, jos verrataan, kenellä menee paskimmiten..
-Mun mummo kuoli mun syntymäpäivänä ja isä kuoli mun nimipäivänä.
-mä oon ollut koko ikäni yksinäinen
-mä oon halunnu tehä itsaria jo ala-aste ikäsestä lähtien
-olen kyllä käynyt lukion ja hoitanut hommani omalta osaltani mallikkaasti, mutta elämä on vain aina ollut perseestä.

Fakta on se, että yksinäisyyteen ei ole lääkettä. Psykologeille voi puhua asioista vuosia ja vuosia lisää, mutta ne eivät voi ikinä korvata aitoja ystäviä.

niin ja mitä noihin luonnonkatastrofeihin yms. tulee.. niiden tietoinen ajattelu vaan pahentaa mieltä tekemällä tästä maailmasta entistä paskemman paikan elää.

Vuosia mullakin oli tosi surkee tilanne. koulukiusattu, hyväksikäytetty, raiskattu, väkivaltaa, laskut ulosotossa vieläkin, työtön vaikka yrittänyt monen vuoden ajan etsiä ja kouluttautua, krooninen psyykkinen sairaus jonka kuitenkin itse tunnistaa mutta terapiaan ei ole varaa. Itsemurha-ajatuksia koko elämän ajan aina noin 10-vuotiaasta lähtien.
Onneksi tapasin elämäni rakkauden ja nyt elämä tuntuu paljon mielekkäämmältä. En olisi uskonut, olin jo luopunut toivosta melkein kokonaan. Joskus voi elämä kääntyä onnelliseen suuntaan ihan yllättäen.

Pitääpä minunkin sit vuodattaa. Ei ole töitä (turhaan kaikenlaista koulutusta takana n. 25 vuotta), ei ole ollut naista koskaan, köyhyys iskee, yksinäisyys painaa ja sitten vielä syöpä. Kyllähän se pientä masennusta väkisinkin pukkaa. Eihän se mitn, jos olisin vasta lukioikäinen, mutta ikää kuitenkin jo 35v.

Täällä tätä paskaa viitsitään jauhaa, kun ei mitään oikeaa todella olla koettu.Vit..u mitä idiootteja, kun on aikaa leikkiä noinkin vakavilla asioilla ilman omantunnon häivääkään. Muistakaa, että loukkaatte noilla provoillanne ja pelleilyllänne heikkoja.

Mä en ymmärä miksi nuoret naiset valittaa täällä rahattomuutta, kun maa on täynnä rikkaita poikamiehiä, kuten minä. Mä vaihtaisin vaikka rahani kaikki rakkauteen.

Jeesus on tehnyt Sun puolesta valtavan rakkaudenteon: antoi itsensä uhriksi, jotta sulla olisi mahdollisuus vapautua syyllisyydestä ja saisit ikuisen elämän. Hän Ei tahdo että Sä hukut.

Myös yksinäisyyteen Hänellä on vastaus, koska Jumala loi sinut ystäväkseen, mutta synti erottaa meidät Hänestä. Jeesus loi yhteyden Häneen, sovittamalla syntimme, joka erotti meidät Jumalasta.
Tässä on rakkautta.
Etsikää Häntä niin te löydätte Hänet.

Ei ole ystäviä, ei kavereita. Poikaystäväni on jättänyt minut 6 kertaa Tosin hän ei ole minun poikaystävä nyt xD. Joten hänet oikeastaan voisin laskea kaverikseni koska silti puhuu minulle mesessä ja on minulle tärkein ihminen. :) Olen 19 ja kävin lukiota joskus vuoden ja olen yrittänyt käydä myös uudelleen . Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Lisäksi olen myös laiska- Minua ei haittaa vaikka minua haukutaan. Saan siitä nautintoa. :)Kolmatta kuukautta täys kännissä kokoajan. Itsetuhoinen ja yksin. Silti olen ylee nsä iloinen en jaksa miettiä mennyttä kovin huonona. Aina on tulevaisuus jota voi parempaa. Aina voi kuolla pois. :) Mutta nautin elämästäni silti ja minulla on rakastava äitini joka välittää minusta. Vaikka onkin kaukana. Lisäksi minulla on kaksi kissaa. Ne antavat minulle iloa.

Sinulla on aivan helvetin hyvin asiat näin objektiivisesti tarkasteltuna.

"Vähän kavereita"
Voi kun kurjaa, itsellä ei ole ollut käytännössä ikinä.

"Ei poikaystävää"
Nainen saa sellaisen halutessaan koska tahansa.

Minkä ikäinen olet?

Minulla vielä paskemmin.

Miks te ette hae velkajärjestelyyn jos velat on vanhoja ja ootte esim työttömiä niin saatte nolla ratkaisun kun menette velkaneuvojalle puhumaan veloistanne? Velat on mahdollista saada selvitettyä, Sitten sellainen kuin takuusäätiö, joka takaa työssä käyville kertaluontoisen lainan jolla voi maksaa yhdelle velkojalle velat kerralla pois. Sitten jos velkaa on vähän ja paikkakunnalla on sosiaalinen luototus niin sossusta voi hakea kyseistä velkaa ja maksaa sossulle jos luottotiedot menneet niin soskusta sitten saa apua velkaan. Kannattaa tehdä asialle jotain ja käyttää järkeään ennen kuin ne kasvaa mahdottomiksi ja velkojen takia ei kannata itsemurhaa tehdä. Yksinäisyydelle voi tehdä jotain eli ruveta harrastamaan vaikkapa urheilua eli lähes jokaisella paikkakunnalla on varmasti jotain ilmaisia harrastus mahdollisuuksia, olen siitä sata varma. Koska itsekkin asun todella pienellä paikkakunnalla ja täällä voi harrastaa ilmaiseksi vaikka mitä joten en usko etteikö muuallakin voisi. Aina löytyy vaihtoehtoja asioille, vaikka olisikin huonosti asiat. Internettiä kannattaa käyttää asioiden tutkimiseen ja etsiä oman paikkakunnan yhteystietoja jonne soittaa ja kysellä apua ja vinkkejä. Pienin askelin eteenpäin!!!

Ben Malinen - Elämää Kahlitseva Häpeä

Siinä hyvää luettavaa, itseeni ainakin kuvaukset tuntuvat osuvan pitkälti kohdalleen. Olen ~190 cm pitkä suht komea mies, vaan silti seurustelusta ja seksistä täysin kokematon. Amk-opinnot keskeytyneet jo kahdesti. Ensimmäiseen syynä täysi syrjäytyminen kursseista ja luokkatovereista. Nyt toiseen syynä rästiin jääneiden kurssien määrä, sekä jääräpäinen päätös siitä, että häpeäisin itseäni jopa enemmän valmistuttuani amk:sta asiakaspalvelualalle "säälittävän ahdistuneena neitsyenä".
-> Nyt näkymissä opinahjo tietotekniikan insinööriksi, koska on kiinnostusta tietokoneisiin ja tuntus tuleva tittelikin siis paremmin passaavan pelailevalle neitsyt nörtille.

Mutta siis juu, lukuhetkieni perusteella persoonallisuuteni ytimessä kytee häpeä, eli riittämättömyyden, arvottomuuden ja mielipiteiltään ja kokemuksiltaan heikosti vertautuvuuden tunteita jatkuvasti sosiaalisissa tilanteissa. Temperamenttina hidas sopeutuvuus ja ylikriittisyys sekä liika taipumus negatiiviseen ajatteluun ja jännittämiseen. Tämä yhtälö saanut mut etääntymään ja hiljaiseksi, mikäli oon yhtään aistinut naisissa pienintäkään kiinnostusta. Ja aurinkoo kierrettynä nyt 25 v. Olisi kyllä rohkaistuttava positiivisempaan itseluottamukseen ja sosiaalisuuteen.

En ole töissä enkä koulussa, eikä hajuakaan mitä sitä alkaisi opiskelemaan. Ei tyttöystävää, ei ainuttakaan kavereria eikä ystävää. Ei ainuttakaan harrastusta.

No sulla ei sentään ole miestissejä.

Tyttönen ja muut vastaavassa tilanteessa olijat.
Olette selvästi nuoria. Hakekaa heti NYT apua! Sen saaminen kestää, mutt jos saatte pätevän terapeutin, jonka kanssa ratkotte yhdessä ongelmianne, se oikeasti auttaa. Avun saaminen kestää, se voi viedä vuosia, mutta miettikääpä asiaa näin: olette vielä nuoria: haluatteko olla samassa tilanteessa kolmevitosina?
Eli hakekaa apua. Nimenomaan terapiaa. Jos ette ole tosi tosi pahasti masentuneita tai kärsi vakavista fobioista, pelkät lääkkeet voivat olla vain haitaksi ja passivoida. Uskaltakaa myös puhua asioista vanhemmillenne. Jos vanhempanne eivät ole köyhiä, he voivat kustantaa terapeutin, niin pääsette jonottamatta.

Varsinkin miespuolisille kehoitan pääsemään yli siitä häpeästä, joka avun hakemiseen liittyy. Se on itsetuhoisaa.

Oikeasti, ette halua olla tossa tilanteessa kolmeviitosina. Jotkut ovat, ja heillekin kehotan tsemppiä, mitä he tarvitsevat aivan erityisesti, koska siinä iässä voi olla tosi, tosi epätoivoinen ...

Mulla on asiat paljon huonommin: Mulla on miestissit.

Kaipa minäkin voisin tähän tyttösen aloittamaan threadiin vastailla. En ole töissä enkä koulussa, minulla ei ole myöskään minkäänlaista järkevää ajatusta siitä mitä sitä alkaisi opiskelemaan. Minulla ei ole tyttöystävää, ei vaimoa, ei mitään. Välittömässä läheisyydessä olevia kavereita ei ole lainkaan. Vain ulkomailla asuvia tuttuja on.

Joten voi kai sanoa että vähän samanlainen tilanne täällä. En ole masentunut mutten myöskään oikein mitään muutakaan. En tiedä mitä olen. Ikää 25 vuotta.

Jännä kun tähän ketjuun on tullut viime aikoina viestejä. En edes muistanut, että olin kolme vuotta sitten tehnyt tällaisen aloituksen! Olin yllättynyt kun sähköpostiin vain alkoi tulemaan näitä vastausviestejä.

Noh, täytyy sanoa, että tuon kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut paljon asioita. Myös todella kamalia asioita elämässäni, joita en olisi uskonut tapahtuvan. Mutta moni asia on muuttunut. Tällä hetkellä menee hyvin. Ystäviä on ja opiskelupaikka, muutin myös toiselle paikkakunnalle. Olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa, itsetunnon ja mielialan kanssa sekä ylipäänsä koko elämän asenteen. Kun tapahtuu ikäviä asioita, ne voivat lopulta myös vahvistaa kunhan pääsee sieltä kuopasta ylös. Jos tapahtuu erittäin ikäviä asioita, pienet vastoinkäymiset eivät tunnu enää miltään.

Olen huomannut, että itselläni kytkeytyvät selvästi yhteen itsetunto, mieliala ja energisyys tehdä asioita. Ja jos näitä osa-alueita vaan jotenkin saa ylös, myös nuo muut asiat helpottuvat. Huono mieliala on itselläni niin paljon yhteydessä esim. siihen huonoon itsetuntoon. No miten näitä asioita sitten saisi nostettua ylös päin? Itse olin joskus todella yksinäinen (on varmasti vielä paljon yksinäisempiäkin ihmisiä, mutta tunsin itseni kuitenkin tosi yksinäiseksi. Ei ollut paljon mitään menoja tai elämää.) Noh, yritinkin sitten löytää ystäviä monen eri kanavan kautta. Ja lopulta siinä onnistuinkin. Ihania ystäviä löytyi myös internetin kautta. Ja itse asiassa tämän ryhmän kautta löytyi tänä keväänä paljon ystäviä, oikea kaveriporukka. Ehkä joku tästä minut tunnustaakin, mutta hällä väliä.

Kun on kertynyt paljon ikäviä kokemuksia esim. sosiaalisesti, olisi tärkeää saada niitä mukavia kokemuksia, niin että vaakakuppi menisikin toiseen suuntaan. Olen käynyt yhden järjestön tapaamisissa, joista löysin todella hyvän ystävän. Olen käynyt Nyyti-illanvietoissa, joista löysin seuraa, ainakin niiksi illoiksi. Netin kautta tosiaan olen saanut mahtavia ystäviä. Tyttöjen talolta sain myös ystäviä. Vuoden siellä sai käydä ennen kuin tutustuin kunnolla todella mahtaviin tyyppeihin. Jne.. Tärkeää olisi altistaa itseänsä eri tilanteille, jolloin ne alkavat helpottua. Ja tiedän, että jos on tosi huonossa jamassa henkisesti, ei myöskään pysty lähtemään minnekään. Voi löydä myös niin, että jos on aivan lukossa ja menee tapahtumiin, joissa on ihmisiä, tuntuu vain huonommalta sen jälkeen jos ei saa luotua kunnon keskusteluyhteyttä jne.

Itselleni tosiaan yksi käännekohta oli se kun sai ystäviä. Ja olen huomannut itsessäni uusia puolia, olen paljon rohkeampi ja energisempi kuin ennen. Haluan ottaa elämästä kaiken irti. Sitä on todella tajunnut sen, että elämä on tässä ja nyt. Ja siihen, millainen siitä tulee, voi vaikuttaa itse paljon. Toisaalta, juuri tämä ajatus ahdistikin paljon silloin joskus, kun sitä ajatteli että elämähän menee ihan hukkaan näin. Jotenkin vain pitäisi pystyä avun kautta hilaamaan omaa elämäänsä pikku hiljaa mielekkäämpää suuntaan. Ja tärkeää on se, ettei pelkää epäonnistumisia, sillä ne kuuluvat elämään.

Tuo aloitukseni tähän keskusteluun silloin kolme vuotta sitten oli varsin provosoiva "onko kellään yhtä paskasti asiat". Tiedostin toki jo silloin, että monella on vielä paljon paljon paskemmin asiat kuin minulla silloin. Aika lapsellinen aloitus muutenkin. :D Halusin vain jotenkin silloin löytää jonkinlaista vertaistukea ja huomasinkin, että monella on sama tilanne mikä kummasti helpotti omaa oloani, en olekaan ainoa. Mutta tosiaan nyt kun on tullut koettua vielä ikävämpiä asioita kuin silloin, sitä miettii että miten nuo aikaisemmat, pienemmät asiat saattoivatkin tuntua niin ikäviltä sillon. Nykyään sitä helposti laittaa muiden suruja tai huolia tärkeysjärjestykseen. Mutta eräs Facebook-ystäväni sanoi taannoin viisaasti, että jokaisen huoli ja suru on yhtä tärkeä. Jokaisen huoli ja murhe on aina henkilökohtaista ja voi tuntua siinä omassa elämässään äärimmäisen pahalta. Ja jos on esim. pahaa masennusta niin olo saattaa olla melkein yhtä paha kuin sellaisella, joka on kokenut jotain ikävää.

Noh, nyt tulikin kirjoitettua paljon. Toivon jokaiselle paljon mukavia asioita elämään. :)

Kerran viikossa pääsen surusta 2-4tunniksi kun juon perjantaina muuten sitten kaikki onkin yhtä hel-vettiä ei kavereita ei opiskelupaikkaa ei työtä masennus häpeä jne. on mullakin aika paskasti asiat varmaan huonoiten on mulla asiat tällä palstalla. Olen kokeillut monia asioita harrastaa lukea jne mikään ei poista yksinäisyyttä eikä masennusta.

Kun luin tämän viestiketjun, pari asiaa todella pisti silmään.
Suurin osa kertoo olevansa yksinäisiä, koska ei ole ystäviä, ei työtä, ei rakkautta jne.

Pieni totuuden sana teille rakkaat sukulaissielut; mitään näistä ei saa kotona istumalla ja asioita märehtimällä vaan tekemällä asioille konkreettisti jotain.

Työllistyminen nykysuomessa on perseestä ja töitä löytyy jos löytyy. silti myös työnhaussa kyse on omasta asenteesta. Jos menee paikalle valmiiksi sillä asenteella, ettei siitä kuitenkaan mitään tuu, ei töitä saa. Kylmä totuus.

Elämä ei ole helppoa, mutta joskus on vain yksinkertaisesti pakko uskaltaa. Jos tuntuu, ettei ole ketään kelle puhua, aina löytyy paikkoja niille jotka haluavat seuraa. En tarkoita baareja, vaan esimerkiksi kerhotaloja ja vastaavia. niihin on ylkeensä vapaa sisäänpääsy ja sieltä on mahdollista löytää sitä seuraa. Eli perse ylös penkistä.

Olen itse ollut aina äärimmäisen epävarma itsestäni ja olen sitä yhä. En ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä, en ole välittänyt ikinä baareista tai muista nuorisolle normaaleista seuranhakupaikoista, ja olen edelleen yksin. Päätin kuitenkin olla lannistumatta ja jatkaa etsimistä. Luovuttaminen on oikeasti vain luusereille. Kukaan ei tule hakemaan kotiovelta KOSKAAN, joten minun täytyy itse mennä tuosta ovesta ulos ja kohdata maailma, niin vaikeaa kuin se ikinä onkaan. Olen 24-vuotias, mutta joskus tuntuu kuin olisin yli seitsemänkymppinen.

Minä en luovuta. En koskaan. Teillä on myös kaikki mitä tarvitsette elämiseen. Kuljetaan yhdessä siitä ovesta

Mitä täsä lukenu eri ihmisten tarinoita nii jokaisella tietty oma yksilölline tarinansa ja jokainenhan kokee kokemansa asiat omalla tavallansa ja ei tietty oo yhtä ja ainutta oikeaa tapaa kokea asioita,mut itellä kans ikävällä mallilla asiat.Oon nimittäin koulukiusattu,syrjitty,halveksittu,vähätelty ja listaa vois jatkaa lukemattomii mitättömäksi ihmiseksi tuomitsemiseksi:( Naiset varsinki ollu mulle sanoinkuvaamattoman pirullisia ja täsä käyny mulla nii,et vaikka koen olevani heteroseksuaali,nii on kuollu tunteet naisia kohtaa ikävien kokemusten myötä ja koen pärjääväni ilman ilkeää/kieroa naista ja eihän täs haittaa vaik naispuolinen häviää tästä maapallolta.Ei olis väliä,vaik sukupuuttoon kuolis kierot naisihmis kiusaamasta meitä inhimmilis miehii ja vaikka elämä kovaa nii me syrjityt taistelkaas ja kierot helvetin tielle tuhoaas:DDDDDDDD