Jo on aikoihin eletty, jos Suomen kansa tekisi niin tyhmän valinnan, että meille tulisi homomies, ruskean reiän ritari kansanomaisesti sanottuna, kansakunnan tärkeimpään virkaan, ja hän sitten kävelisi kumppaninsa kanssa kirkon etupenkkiin yms. Lehtitietojen mukaan hänen kumppaninsa on kundi, joka on syyllistynyt mm. rattijuoppouteen ja tapellut kännissä homobaarissa käyttäen väkivaltaa. Ei riitä että presidentti on jotenkin fiksu, Haavisto on joissain asioissa, mutta meille valitaan edustuspari, joka on monta vuotta Suomen kuva maailmalle. Häpeällistä, jos meidän "melkein kuningaspari" olisi kaksi hinttiä! Äänestäkää mieluummin Väyrystä, jolla on kristillistä pohjaa. Raamatun mukaan homous on KAUHISTUS JUMALALLE! Ja sitten tuo vielä kehtaa sanoa että liittyisin kirkkoon jos homot vihittäisiin. Jumalan tahtoa ei homot määräile!
EI HINTTIÄ SUOMEN PRESSAKSI!
45
235
Vastaukset
- Heräsit sinäkin!
No kun me ollaan nyt valitsemassa pressaa suomelle eikä jumalalle, niin valitaan samantien paras, eli Haavisto.
- xfh
Ei näin! Mitä ihmettä se kenellekään kuuluu mihin seksuaaliseen suuntaukseen kukin kuuluu?! Homous ei todellakaan ole mikään uusi asia ja hienoa jos joku on uskaltanut reilusti astua ulos kaapista! Haavisto pressaksi piste.
- jkasdflöfjgoaw
haista vittu saatanan jumalan hylkäämä hylkiö!
- 15+13
Äänestäisin Haavistoa, jos hänellä olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia Niinistöä vastaan toisella kierroksella. Mutta kun ei ole, äänestäjien enemmistön vanhoillisuuden tietäen. Mitä taas edustamiseen tulee, niin Haavisto puolisoineen olisi takuuvarma hitti maailman tiedotusvälineissä ja erinomaisen positiivista mainosta Suomelle. Harmi vaan, että aika ei ole vieläkään kypsä. Joten nyt on tärkeintä äänestää niin, että pitkään puhalletusta kuplasta eli Niinistöstä ei tule pressaa. Siksi kannattaa keskittää äänet Väyryselle, joka on ainoa ehdokas,jolla on edes pieni mahdollisuus peitota Niinistö äänissä toisella kierroksella. Paavokin on tietty vanhoillinen, mutta kuitenkin rautainen ammattilainen ja kova luu myös isojen maiden johtajien joukossa.
- 2+5=3
Soini ja Väyrynen menevät toiselle kierokselle, Niinistön viime päivien lausunnot, Kokoomuksen ajama kuntauudistus sekä useiden EU-maan luottoluokituksen lasku huolehtivat hommasta.
Jo tuli viestiä että Kreikka on konkurssissa, ei taida enää lainaajia löytyä? Me tienataan tällä, fantastista. Kannattaa siis äänestää oikein! - tyypittäjä
Galluppien mukaan kylläkin Haavistolla on parhaat mahdollisuudet Niinistöä vastaan toisella kierroksella. Väyrystä inhoaa liian moni - jopa useampi kuin joka inhoaa homoja. Ääni Pekalle siis ja kohti mielenkiintoista toista kierrosta!
- todennäköisyys
Haavistolla on todellisia mahdollisuuksia pressaki. Ainakin enemmän kuin Väyrysellä, koska moni (minä mukaan lukien) äänestää toisella kierroksella ennemmin niinistöä kuin väyrystä. Väyrynen kuuluu inhokki ehdokkaisiin aika monella.
- juuri näin
tyypittäjä kirjoitti:
Galluppien mukaan kylläkin Haavistolla on parhaat mahdollisuudet Niinistöä vastaan toisella kierroksella. Väyrystä inhoaa liian moni - jopa useampi kuin joka inhoaa homoja. Ääni Pekalle siis ja kohti mielenkiintoista toista kierrosta!
Työnnä perseesees ne gallupit. Ne on tehty homojen median edustajien toimesta ohjaamaan aivopestyä kansaa harhaan.
- jaa jaa jaa
todennäköisyys kirjoitti:
Haavistolla on todellisia mahdollisuuksia pressaki. Ainakin enemmän kuin Väyrysellä, koska moni (minä mukaan lukien) äänestää toisella kierroksella ennemmin niinistöä kuin väyrystä. Väyrynen kuuluu inhokki ehdokkaisiin aika monella.
Mikäs jeesus sä olet tietämään mitä kehäkolmosen ulkopuolella ajatellaan ihmisistä ja elämästä. Pidä vaan nuiva nuppis ummessa, Jumalan kieltäjä!
- Pekasta pressa
jaa jaa jaa kirjoitti:
Mikäs jeesus sä olet tietämään mitä kehäkolmosen ulkopuolella ajatellaan ihmisistä ja elämästä. Pidä vaan nuiva nuppis ummessa, Jumalan kieltäjä!
Kirkkoon kuulumattomia on enemmän mitä ihmisä asuu kehäkolmosen sisällä, joten pidä vaan itse pääs kii.
Väyrystä eivät halunneet ehdokkaaksi edes keskustalaiset, mutta kun kukaan muukaan ei sitten lopulta suostunut. Paavon kannattajista moni on kääntynyt Soinin kannattajiksi, Persut pärjäsi hyvin keskustan perinteisillä kannattaja-alueilla.
Toisella kierroksella on paljon kiinni siitä että kumpaa Persut tukee. Jos mietitään, niin kyllä Haavisto kerää ääniä niiltä jotka haluaa protestoida... - hohhoijakkaa
juuri näin kirjoitti:
Työnnä perseesees ne gallupit. Ne on tehty homojen median edustajien toimesta ohjaamaan aivopestyä kansaa harhaan.
kaapihomolla pyörii vain pyllyt mielessä
- 550i
Ja mitäs vikaa meissä homoMiehissä on? HÄ!
- Hetero huora
Ei mitään vikaa. Jokainen saa olla sellainen kuin on! Ei kukaan ala homoksi ihan tuosta vaan, se on sisäsyntyinen asia. Eläminen homona ei aina ole se helpoin tie. Ja vielä Suomessa, joka on muka sivistysvaltio, homoja pilkataan, syrjitään ja inhotaan. Miksi? Syitä monia.
Miten seksuaalinen suuntaus haittaa presidenttiyttä? Ei mitenkään. Äänestän Pekka Haavistoa. Niinistön ylivaltaa en ymmärrä. - eieieieieieieieieiei
Hetero huora kirjoitti:
Ei mitään vikaa. Jokainen saa olla sellainen kuin on! Ei kukaan ala homoksi ihan tuosta vaan, se on sisäsyntyinen asia. Eläminen homona ei aina ole se helpoin tie. Ja vielä Suomessa, joka on muka sivistysvaltio, homoja pilkataan, syrjitään ja inhotaan. Miksi? Syitä monia.
Miten seksuaalinen suuntaus haittaa presidenttiyttä? Ei mitenkään. Äänestän Pekka Haavistoa. Niinistön ylivaltaa en ymmärrä.Muu virka käy, mutta ei presidentin virka.
Emme ole Puppelandia ! - täyspuhdistus
Sen verta vikaa on että et toivo eksyväsi tielleni! Hitlerikin tiesi teissä olevan vikaa.
- Mietin vain
Haluaisin tietää, miten homous tekee ihmisestä huonon valinnan presidentiksi. Tai miten sillä on ylipäätänsä mitään vaikutusta presidentin tehtävien hoitoon?
- Paavo V on Paras
Kun googlaa sanoilla haaviston puoliso, niin löytyy uutisia joissa ei todellakaan ole kehumista. Presidenttiparin pitäisi olla edustava mies ja nainen.
Homous on vastenmielistä mutta eihän se et inhoaa homoutta, tarkoita että vihaa homoja.
Onneks Väyrynen on noussut huomattavasti. Keski-Suomessa hän on nyt vaalitilastoissa kirkkaasti ykkösenä!- venäjän miehiä
kannattaa myös googlata Väyrysen menneisyyttä.
- ei homoa pressaksi
venäjän miehiä kirjoitti:
kannattaa myös googlata Väyrysen menneisyyttä.
usko kuule googlaamattakin, ettei sieltä ainakaan mitään ruskeanreijän juttuja löydy
- Väyrysen luurangot
ei homoa pressaksi kirjoitti:
usko kuule googlaamattakin, ettei sieltä ainakaan mitään ruskeanreijän juttuja löydy
Onko verovilppi ja perusteettomat matkakulukorvaukset sopivaa käytöstä pressalta?
- cxvvcxv
Väyrysen luurangot kirjoitti:
Onko verovilppi ja perusteettomat matkakulukorvaukset sopivaa käytöstä pressalta?
Media se ne jutut on tehnyt. Paavo on aito lappilainen ja palijasjalakanen keminmaalainen. Koti on ollut siellä, ja vasta viimevuosina mennyt helsinkiin. Lapista ollut ehdokkaana viimevaleihin saakka
Upeaa guanoa! Lisää näitä primitiivisiä purkauksia, please! Mitä enemmän näitä levitellään, sitä enemmän Haaviston kannatus kasvaa. Se on koko Suomen etu.
- Nimi esillä, pääasia
Ala-arvoinen loanheitto kääntyy hyvin nopsaan kohteen eduksi.
Haaviston suosio kasvaa suoraan saadun huomion suhteessa :) - Loka-Lasse
Nimi esillä, pääasia kirjoitti:
Ala-arvoinen loanheitto kääntyy hyvin nopsaan kohteen eduksi.
Haaviston suosio kasvaa suoraan saadun huomion suhteessa :)Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku
-joten olisipa kiva, jos meediotalot viitsisivät edes osittain hoitaa tiedotustehtäviään. Aluksi voitaisiin kertoa ehdokkaiden aiemmat rötöstelyt ja puolueidensa ajaman politiikan, jonka seuraukset ovat käsillämme tänä vuonna.
ONKO SE LOANHEITTOA, ETTÄ KERROTAAN ÄÄNESTÄJILLE TOSIASIOISTA?
- kerepilyys
Äänestäkää kaikki ihan piruillessa puppelipoikaa pressaksi, kyllä on aika monella hauskaa, itsenäisyyspäivänäkin, kun herra ja herrarouva pressa vastaanotolla kättelee ja pistää poskitangoksi illalla.
- Tarja..
Olipa kerran suomalainen, amerikkalainen, kuwaitilainen ja homo. Amerikkalainen heitti setelinipun ulos ja sanoi: "Meillä on rahaa niin paljon, että sitä voi heittää vaikka ikkunasta ulos." Kuwaitilainen heitti öljytynnyrin ikkunasta ulos ja sanoi: "Meillä on öljyä niin paljon, että sitä voi heittää vaikka ikkunasta ulos." Homo katsoi suomalaista ja sanoi: "Älä yritä."
- ääni Väyryselle
hehehehheh ja yök
entä kun valtiovierailulla tarjotaan kukkakimppu rouvalle, on se soma näky kun puppeli kävelee gerberakimppu ja käsilaukku kainalossa
ei ikinä Haavistoa presidentiksi - äö
Joku ampuu ne.
- Mitä väliä
http://a4.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/385967_2987703527426_1107208494_33338540_1497927903_n.jpg
Hei, meillä ois mahdollisuus olla suuria, valita paras, riippumatta siitÄ, kenen kanssa hän jakaa sänkynsä. Emme valitse petikumppania vaan EU:n ulkopuolisen ulkopolitiikan johtajan, Suomen edustajan maailmalla ja arvojohtajan. Kaikissa noissa Pekka pärjäisi mainiosti. Kertaa vielÄ ne YK:n ihmisoikeusjulistuksen periaatteet, seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei saa syrjiä. Kansainvälisesti ei voisi olla parempaa PR-temppua Suomelle kuin olla suvaitsevaisuuden suurvalta. Ja kansainvälisesti Pekkaa arvostetaan jo, aivan riippumatta hänen parisuhteestansa.- ei sitten millään
Jos ei Haavistolla olisi sitä kouluja käymätöntä puolisoa niin menishän se. Kyllä presidentin puolisollakin pitää olla koulu ym. sivistystä, ei riitä että on söpö homopoika.
- MarjaMurjakki
ei sitten millään kirjoitti:
Jos ei Haavistolla olisi sitä kouluja käymätöntä puolisoa niin menishän se. Kyllä presidentin puolisollakin pitää olla koulu ym. sivistystä, ei riitä että on söpö homopoika.
Voevoe, kyllä pressan puolisollakin pitäis olla enämpi kouluja käynyt kun vaan yo-"proffa" -puoliso! Nehän on ku kaks Marjaa! :D
- Haavisto voittaa!!!
Kuvitelkaa Niinistö paskanjäykkänä omana itsenään jonnekkin valtiovierailulle, ei hyvää päivää. Väyrysestä nyt sitten puhumattakaan. Kyllä Haavisto olisi ehdottamasti edustavin valtiopäämies.
Ilmassa on ihan samanlaista sähköä kuin 12 vuotta sitten kun moni oli vakaasti sitä mieltä että eihän nainen sovi presidentiksi ja mitä vieraiden maiden johtajat tuumaa jos joutuvat naisen kanssa neuvottelemaan. Eipä ole taittu menettää mitään maailman poliittisissa suhteissa?
Ihan samalla tavalla tämä perusteeton kritiikki ja solvaaminen kääntyy vaaleissa Haaviston eduksi.
- hyi hyi ja hyi
Olis tosi näky, kun kaksi ukkoa olisi vastaanottamassa linnanjuhlijoita. Siellä olisi vaan juhlimassa homoja vaaleanpunaisissa röyhelöisään.
Kumpikohan vastaanottajista olisi pistänyt mekon päälleen.
Ne juhlat jäisi 100 varmasti katsomatta.
Kyllä ne niin kuvottaisi. Haavisto on niin oksettava mieheksi, kuin olla voi.
Heiluttelee käsiään ja vetää naamaansa johonkin akkamaiseen virneeseen.
Käännän aina kanavaa, kun Haaviston naama on ruudussa.- oih ku sööttii
Ajattele nyt sitä söpöyttä, kun linnanjuhlien isäntäparina on tyylikäs harmaantunut mies(presidentti ihan ite) ja hänen puolisonaan kukkamekossa keikutteleva gigolopoika hulahula-saarilta.
Ja vieläpä kun kättelyvuorossa on vihreän puolueen ruskea ryppyrusinanritari.
- GiGiGi
Valtaosa edellisistä lienevät soinilaisia tasostaan päätellen ja kuten joku jo totesikin, jokainen kukkamekko-hulahulapoika kommentti kannustaa äänestämään nimenomaan Haavistoa!
- Työnnä kaktus persee
Aivottomia apinoita on siis todella paljon. Homo ei ole ihminen eikä täten sovellu presidentiksi.
- aivan ihanaa
Ihanan herkkähipiäisiä tyttöilijöitä te hinnaset olette.
- Mitä väliä?
Homokammoisilla tuntuu olevan paniikki päällä.
En minä ymmärrä miksi joku noin pelkää homoutta?!?
Ei valtioiden asioita ole ennenkään panemalla hoidettu, joten en ymmärrä mitä merkitystä sillä olisi. - Nainen oikealta
Normaalina, lihaa syövänä heteronaisena toivoisin, että vihdoin Suomi saisi normaalin presidentin, joka ei hillu kannustamassa vieraiden maiden mustalaisia tai setalaisia. Miksi meitä on rangaistu jo 12 vuotta setalaisella, DDR-kantaisella pressalla, joka ei päässyt kertaakaan Valkoiseen taloon? Pitääkö vielä lisärankaisua saada homosta, joka on DDR:stä lähtöisin olevan virheän liikkeen edustaja?
Ei penteles, kyllä nyt tarvitaan heteroa, Suomen Soinia kehiin!
t Nainen oikealta (ei siis sosialistisesta kokoomuksesta) - 16+7
Nainen oikealta kirjoitti:
Normaalina, lihaa syövänä heteronaisena toivoisin, että vihdoin Suomi saisi normaalin presidentin, joka ei hillu kannustamassa vieraiden maiden mustalaisia tai setalaisia. Miksi meitä on rangaistu jo 12 vuotta setalaisella, DDR-kantaisella pressalla, joka ei päässyt kertaakaan Valkoiseen taloon? Pitääkö vielä lisärankaisua saada homosta, joka on DDR:stä lähtöisin olevan virheän liikkeen edustaja?
Ei penteles, kyllä nyt tarvitaan heteroa, Suomen Soinia kehiin!
t Nainen oikealta (ei siis sosialistisesta kokoomuksesta)Miksi pitäisi päästä Valkoiseen taloon?
- Pressa-ainesta
Kyllä se hiukan häiritsisi katsella telkkarista kun pojat menee käsikynkkää valtiovierailulle. Myönnetään, vaikka ajattelenkin että ei ihmisten seksuaalisella suuntautumisella ole mitään merkitystä eikä se kuulu kenellekään. Presidentin virka on kuitenkin hiukan toinen juttu. Jos sarkasmi sallitaan, niin sinänsä ei tulisi eroa nykyiseen tilanteeseen - on hävettänyt 12 vuotta suomen kansan valitsema presidentti ja sama tilanne vain jatkuisi.
Syitä, miksi minä en missään tapauksessa äänestä Haavistoa, on kolme: Hän sivarina ei oikein sovi armeijan ylipäälliköksi (kuten ei sopinut Halonenkaan), hän ei kuulu kirkkoon mitä ilmeisimmin homoutensa vuoksi (tarkoituksella juuri noin päin, kirkkohan ei potki ketään pois listoiltansa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi), ja viimeisimpänä hän on puolekannaltaan vihreä. Tiedättehän te - niitä city vihreitä joiden mielestä kaikkien pitäisi käyttää julkisia myös siellä missä ne eivät edes kulje ja joiden maailma käsittää ruuhkasuomen paitsi silloin, kun pohjoisessa koetetaan hyödyntää luonnonvaroja.- 9+8
Äänestin ennakkoon Väyrystä, koska hän on kaikilta osin ylivoimaisesti pätevin virkaan. Toisella kierroksella äänestän Haavistoa, jos hän sinne Niinistön seuraksi pääsee, kuten nyt näyttää, sillä Haavistokin on virkaan kansainväliseltä kokemukseltaan pätevämpi kuin Niinistö. Haaviston perhe-elämää en pidä minkäänlaisena rajoitteena. Niinistön herttainen puoliso on kokoomuslainen, mikä tarkoittaa, että Niinistön valitsemalla saisimme myös kaikista kovimpien arvojen presidenttiparin tarjolla olevista. Ihmettelen kovasti, jos suomalaisten enemmistö sellaisen haluaa.
- dflödwqA
Pekka Haavisto presidenttinä olisi ihan oikein Päivi Räsäselle.
- Väyrys Pate
Päivi Räsäselle olisi oikein mutta ei Suomen kansalle. Väyrynen on paras valinta. Pitkä kokemus politiikasta, varsinkin ulkopolitiikasta. Voisi neuvoa näitä nykyisiä tolvanaministereitä.
Haavisto on vain hyvin käyttäytyvä keski-ikäinen, muita ansioita hänellä ei ole. Se että hän on ollut jossakin YK tehtävissä Afrikassa ei ole mikään ansio. Eihän edes tiedetä mitä hän siellä oikein teki, paitsi että sai suurta palkkaa. - helpottaa
Väyrys Pate kirjoitti:
Päivi Räsäselle olisi oikein mutta ei Suomen kansalle. Väyrynen on paras valinta. Pitkä kokemus politiikasta, varsinkin ulkopolitiikasta. Voisi neuvoa näitä nykyisiä tolvanaministereitä.
Haavisto on vain hyvin käyttäytyvä keski-ikäinen, muita ansioita hänellä ei ole. Se että hän on ollut jossakin YK tehtävissä Afrikassa ei ole mikään ansio. Eihän edes tiedetä mitä hän siellä oikein teki, paitsi että sai suurta palkkaa.Alkaa jo ärsyttää Haaviston hymistely ja Biaudetin känättävä ääni. Hyvä että ei sunnuntain jälkeen tarvise heitä enää nähdä eikä kuulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1724726- 123296
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471906Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6641837- 1161806
- 1371737
- 451485
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421