Mielenkiintoista näissä vaaleissa on että Perussuomalaiset ovat menettäneet Helsingin ja Vantaan ja Espoon täydellisesti. Lähiöissä kannatus on pudonnut yhteen kolmasosaan tai neljäsosaan aikaisemmasta. Suurin syy arvatenkin pääkaupunkiseudulta valittujen kansanedustajien oudot möläytykset, joista ei puolue tunnu pääsevän lainkaan eroon.
Soini itsekin jo luovuttanut ja tyytyy pääkaupungissa 2-3 % kannatukseen. Kaikki varteenotettavat ehdokkaat ovat aina kampanjoineet viimeisen viikonlopun pääkaupunkiseudulla, niin nytkin. Soinin vaalimökeillä on kuitenkin ollut niin tyhjää ja ihmiset selvästi häpeävät niiden läheisyydessä. Joten Soinikin on paennut Pohjois-Karjalan vaalipiiriin vaaliviikonlopuksi. Luovutuksen makua.
Tulemme todennäköisesti pian näkemään Suomen poliittisen historian suurimman vaalitappion ja erittäin lyhyessä ajassa nopean nousun jälkeen.
Helsinki menetetty
53
310
Vastaukset
- A:koskelainen
Vähän oli väkeä eilen Soinin Kymenkin tilaisuuksissa. Jopa vuoden 2006 presidentinvaaleissa oli paljon enemmän. Soini tähti kovassa laskussa.
HETKINEN ???? KYSESSÄHÄN EI OLLUT PUOLUEVAALI VAAN PRESIDENTIN VAALIT
TILANNE ON AIVAN TOINEN HENKILÖVAALISSA
NYT ÄÄNESTETÄÄN PREDSIDENTTIÄ , EI PUOLUETTA PRESIDENTIN LINNAAN- no tunnusta nyt
justers kirjoitti:
HETKINEN ???? KYSESSÄHÄN EI OLLUT PUOLUEVAALI VAAN PRESIDENTIN VAALIT
TILANNE ON AIVAN TOINEN HENKILÖVAALISSA
NYT ÄÄNESTETÄÄN PREDSIDENTTIÄ , EI PUOLUETTA PRESIDENTIN LINNAANkuitenkin, että Soinin nimellä persut on ratsastaneet tähänkin saakka. Nyt se kuitenkin on selkeästi loppumassa, sillä alueet joissa Timo il Soini suuri oli suuri, ovat hänet hyljänneet. Eikä ihme, sillä ei änestäjiäkään sentään voi ikuisesti kusettaa.
Hyvä esimerkki. Itä-Helsinki Niinistö ksm. 37% ja Soini 9,2% joten mitä on nähtävissä? Valheet joita Soini on käyttänyt oman jalustansa rakentamiseen on tulleet julki. ns. bullshitt ei vaan enään toimi.
- Menetettyä luottamus
Onhan se tietenkin mielenkiintoista, mutta sinänsä täysin luonnollista. Kannatus vähenee jyrkästi heti kun luottamus menetetään. Erityisesti Timo Soini on menettänyt luottamuksensa, sillä hänen kannanottonsa ja puolueensa hallinta ovat olleet niin arveluttavia, että vain todelliset tupauunot ja sokeasti soini-uskovaiset voivat olla sitä havaitsematta.
Menetettyä luottamusta ei voi enää koskaan palauttaa, mikä on myös täysin lunnollista. Eihän kettukaan syö toista kertaa samaa myrkkyä.
Soini saa nyt itse arvailla mikä meni pieleen. Hän on itse hakeutunut huonoon seuraan, eihän täällä hyväksytä rasistien ja fasistien kanssa veljelilyä samaan aikaan kun kaksinaamaisesti tarinoidaan juttuja omasta uskovaisuudesta. Ei kukaan oikea kristitty voi olla natsi tai fasisti.- Eurokriitikko
Perussuomalaiset on uskonnollinen äärioikeisto. Kannattajissa rotukiihkoilijoita ja väkivallalla kehuskeiljoita. Päällikkönään seteliselkärankainen kansanmielistelijä.
- hänellä on suojeluks
Aivan niin. Soini kertoo olevansa hyvä ihminen ja katolilainen, ja samaan aikaan hänellä on suojeluksessaan roskajoukkoja, jotka odottavat lupaa pahuuden töihin ryhtymistä varten. Onko kukaan suomalainen poliitikko koskaan vajonnut näin alas viemärirottien tasolle?
- NYT KUNNALLISVAALEIH
NÄE UNTA VANTAAN....
TAVOITE SAAVUTETIIN
VÄYRYNEN JA LIPPONEN OUT
- åååhhhh
Seisooko sulla..hähähähääää
Lipposen ja demareiden murskatappio on varma ja siitä kirjoitetaan - sillä häpeä on valtava.
Ime demu siitä - peli menetetty...
Soini kuvittelee olevansa edelleen vahva johtaja omistamassaan puolueessa. -Rahavaroja hän edelleen hallitseekin suvereenisti. Muu valta ja linjaukset ovat kuitenkin päivä päivältä yhä enemmän puolueen sisään uitettujen Suomen Sisun ja Valkoisen Rintaman hallussa.
Kun Soini oli vielä vahvoilla, hän ei pannut puolueensa natsisiipeä kuriin. Nyt se on myöhäistä. 22.1.2012 eteenpäin Soini on vain loikkarilaumaansa joten kuten "edestä johtava" rampa ankka.- vielä kuvaavampi
ehkä vielä kuvaavampi nimitys olisi rampa dodo tai syöttiläs pingviini
- DSVR
Soinilla on edessään ankeat ajat. Ja se näkyy jo hänen naamastaankin.
Kun kritiikittä palvovien toimittajien suojamuuri soinin ympäriltä harvenee, hänkin saa ensimmäisen kerran persuelämässään perskohtaisesti kokea, mitä on olla suomen inhotuin poliitikko. Armoa tai sääliä hän ei tule saamaan osakseen tippaakaan. Sellaisen kuvitteleminenkin olisi Soinin tapauksessa sulaa hulluutta. - yksityisyrittäjä
Uskotkohan itsekkään väittämääsi.Jytky tulee ja se on VARMA.En vähättele enkä mollaa,mutta se on VARMAA TIETOA.Ei osoitella sormella toisiamme,mutta mukaudutaan tulevaan !
- Oikeus voittaa
Perussuomalaisten toiminta on ollut uskomattoman amatöörimäistä paikallistasolta alkaen. Onnekkaiden sattumien kautta "Missä EU, siellä ongelma"- ja "Perussuomalaiset on muuta mieltä kuin vanhat puolueet" -tyyppiset yleistykset riittivät protestiäänten kokoamiseen. Kun vielä äärioikeistohihhulit näkivät tilaisuutensa vallata itselleen väylä eduskuntaan, oli vaalivoitto varmistettu.
Vaalivoiton jälkeen sekalaisessa seurakunnassa PerusSisuilla ja muilla äärilaidan edustajilla oli helppo työ junailla itselleen puolueen tärkeimmät luottamuspaikat. Älämölöhäiriköinti on kuitenkin ollut liikaa muille kuin rasismin tukemisen vuoksi puoluetta äänestäneille, ja puolueen kannatus on romahtamassa heidän todellisen kannattajakuntansa osuuden tasolle. Soini yrittää vielä epätoivoisesti mielistellä PerusSisuja, mutta lähtölaskenta on alkanut.
Soinilla oli tilaisuutensa, mutta hän kaatui ahneuteensa, kun hän kuvitteli puolueensa voivan nousta sanelemaan kaikkia muita. Alamäkeä vauhdittaa Soinin kyvyttömyys muuttaa käyttäytymistään populistisen pikku puolueen huomiontavoittelijasta oikeaksi vastuunkantajaksi. - kenttä kertoo
Tässä yksi esimerkki siitä, kuinka Soinin merkittävimmätkin tukimiehet ovat luisumassa pois. Jussi Lähde teki vuosikausia kulisseissa hartiavoimin töitä Soinin Jytkyn eteen. Hänkin on pettynyt Soiniin ja palasi demareihin.
http://blogit.mtv3.fi/herratpitavatvaaleista/2012/01/21/viimeinen-taisto-kiitos-paavo-lipponen/- En ole ainoa
... jolle perussuomalaisten äänestäminen eduskuntavaaleissa oli fiilispohjalta tehty yhden yön juttu. Tässä vaiheessa kaduttaa. :/
- Onko tietoa
En ole ainoa kirjoitti:
... jolle perussuomalaisten äänestäminen eduskuntavaaleissa oli fiilispohjalta tehty yhden yön juttu. Tässä vaiheessa kaduttaa. :/
Miksi fiksulta vaikuttava Jussi Lähde edes alunperin eksyi persuilemaan?
- Miten hänen arvostel
Onko tietoa kirjoitti:
Miksi fiksulta vaikuttava Jussi Lähde edes alunperin eksyi persuilemaan?
Persuseikkailusta jääkin Jussi Lähteelle loppuelämän ajan kestävä tahra, jota hän joutuu aina ja kaikkialla selittelemään. Miten hänen arvostelukykynsä on voinut pettää niin paljon?
- OPSERVERI
LOIKKARIT PALAAVAT SUOJATYÖPAIKOILLE
- hänkin pettynyt?
Lukekaahan, kuinka Jussi Lähteen takki on viime lokakuun jälkeen hyrrännyt. Silloin kehui soinia, nyt Lipposta.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/jussi-l-hde-nostaako-paavo-lipponen-soinin-toiselle-kierrokselle - stadin kundi
Hyvin menee, mutta menköön !
- Halvalla meni
Soini ei ole eläessään tehnyt oikeita töitä. Kansankiihottaja ja broileri.
- Halpaa kamaraa
Halvalla meni kirjoitti:
Soini ei ole eläessään tehnyt oikeita töitä. Kansankiihottaja ja broileri.
Broileriksi sitä on kyllä kiitettävästi grillattu.
- SS ääniä hakemassa
"Iso operaatio Lieksan ”fb-rasisteja” vastaan: 7 ihmistä kiinni"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117932-iso-operaatio-lieksan-”fb-rasisteja”-vastaan-7-ihmista-kiinni
"Rasismi on tuomittava Lieksassa"
http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85666-rasismi-on-tuomittava-lieksassa
Timo Soini päätti kampanjointinsa Lieksaan!!!!! Ohessa myös persukansanedustajan pohdintaa tilanteesta. - missä PerusS?
Päivittäin kuljen Rautatieaseman ja Postitalon välillä, mutta en koskaan nähnyt Perussuomalaisten kamppanjaa siellä.
Kokoomus, demarit ja vihreät hallitsivat alueen jos myös valtava määrä ihmisiä liikkuu. - Kannelmäki puhuu
Persut kuoleva laji.
- masan monot
Hesan Kopla oli viisivuotta aikaansa edellä. Mitä Hesan Kopla edellä, sitä koko muu suomi perässä. Soini ei uskonut, kun oli etsikkoaika. Nyt se on myöhäistä.
- rautasaapaslakeijat
rautasaappaiden kumu kaatoi soinin,kohujytky possahti nahkahousuihin.
- Täällä jonotetaan ää
Toki persut ovat menettäneet kannatuksensa Helsingissä, mutta ehkä juuri siksi Helsinki voi yhä paremmin!
Täällä jonotetaan äänestämään, jotta päästäisiin antamaan ääni Pekka Haavistolle. Tuntuu todella hyvältä, kun meillä on kunnia äänestää tulevaa presidenttiä sekä ensimmäisellä että tietenkin myös toisella äänestyskierroksella.
Pekka Haavistosta tulee koko kansan yhdistävä presidentti, sillä hän on sivistynyt ja avarakatseinen, dilomaattinen ja kansainvälinen mies. - Tauno Sammu
Haavisto tekee ensimmäisen valtiovierailunsa Hakkaraisen sahalle?
- Sehän oli suuri kunn
Haavisto on jo tehnyt ensimmäisen ja hyvin onnistuneen maakuntavierailunsa Viitasaarelle ja poikennut sen yhteydessä tutustumassa myös kansanedustaja Hakkaraisen sahaan.
Tämä vierailu muistetaan Viitasaarella hyvin ja siihen ollaan hyvin tyytyväisiä.
Sehän oli suuri kunnia Viitasaaren kunnalle.
- pSS rasistiroikaleet
Suomi tervehtyy. Soinismin haamu karkoitetaan Helsingistäkäsin. Hienoa!
- meni vaan niin
että Pohjois-Suomi jää paitsioon, vaan Kehä-kolmosen ala-puolella on elämää!
Suomi kuolee ja homolaistuu Etelä-Suomeen mihin kaikki haluaisi muuttaa!
Ketkä kaikki?
Ei ole enää Lappia tai Oulunlääniä tai Pohjois-Suomea!
Ja kunnat vajoo Pohjanlahteen eli Suomi on kuin Venäjänmaa tulevaisuudessa!
Eipä osanneet pohjoisen ihmiset ajatella äänestäessään, ketä äänestivätkään eli eniten homolandiaan kuulumistaan, mitään tuollaista!
Uppoava Suomi!- Suurkiitos
äänestäjät kun ette nähneet maamme tulevaisuutta kuin korvienne välissä soi vain NATO ja HOMOUS varsinkin suurinosa Pohjolassa!!
Sitä saa mitä tilaa tulevaisuudessa!
Sittenpähän nautitte niistä, onneksi oon jo vanhus, ei tarvii itse kauaa kärsiä elämästäni/elämästänne! Suurkiitos kirjoitti:
äänestäjät kun ette nähneet maamme tulevaisuutta kuin korvienne välissä soi vain NATO ja HOMOUS varsinkin suurinosa Pohjolassa!!
Sitä saa mitä tilaa tulevaisuudessa!
Sittenpähän nautitte niistä, onneksi oon jo vanhus, ei tarvii itse kauaa kärsiä elämästäni/elämästänne!Suomen tuleva eliittisotilas on ruotsia puhuva natohomo.
- ihmiselle lempein
Soini torppasi Väyrysen jatkosta. Niinistö ja Haavisto kiittävät. Timppa lähti "hyväntyön" tehtyään taas kahdenviikon lomalle. On siinä persuilla sulattelemista. Vaalitappio niskassa ja persuSS puoluetta hallitsevat SS ja Valkoisen Rintaman kovanaamajehut.
- Suomenkansa
Hyvän johtajan merkki on juuri se että voi vaikka lomailla. Antaa alaisillekkin vastuuta.
Poroporvari Naton ja vuorineuvoksien perseennuolija jolta ei puutu kun pirunsarvet päästä, valehtelee kertomalla olevansa koko kansan presidentti.
Niinistö ei ole kun pelkästään rikkaiden ja eu:n puolestä puhuja.
Mikäli taasen Haavistosta tulisi pressa, niin sille nauraisi koko planeetta.
Olisi suomi ensimmäinen valtio täll planetalla, missä olisi julki homo pressana.
Aina olette ruotsalaisia hinteiki haukkuneet, niin nyt on heidän vuoro hukkua koko kansaa hinteiksi, kun hinttä äänestätte. - PERÄSSÄHIIHTÄJÄTUSSR
TAVOITE SAAVUTETIIN...VÄYRYNEN JA LIPPONEN TORPATTIIN
- Super-perus
PERÄSSÄHIIHTÄJÄTUSSR kirjoitti:
TAVOITE SAAVUTETIIN...VÄYRYNEN JA LIPPONEN TORPATTIIN
Seuraavaksi torpataan kokoomus.
Heh heh.
Ja syksyn kuntavaaleissa ollaankin omillamme...
- OIKAISU
KYSESSÄ EI OLLUT PUOLUEVAALI
KOMMENTTI ON ASIANTUNTEMATON - Soinin puolesta,eiPS
Soinia ja perussuomalaisia tarvitaan kotimaan politiikassa , johon taas presidentillä on varsin vähän valtaa. PS:t ovat jatkossakin keskustelun herättäjiä nostamalla puheeksi epäoikeudenmukaisuuksia yms.
Kyllä Soini vielä presidentiksi ehtii, on sen verran nuori, kuten Haavistokin. On aikaa kasvulle. EU -pltiikka tarvitsee Soinia. Soini on seuraava pääministeri.- Homma ei etene
Jos Soini ei ryhdistäydy ja muuta elämäntapojaan, kuuden vuoden päästä on työkyvyttömyyseläke todennäköisempi kuin edes osallistuminen presidentinvaaleihin. Näyttää myös selvältä,että Perussuomalaiset on hajonnut vähintään kahtia ennen kuin seuraavat presidentinvaalit koittavat.
- stadin kundi
Eivät stadilaiset Soinin populistipuoluetta kannata. Sen luulisi jokaisen tajuavan.
- äläs nyt
Pakkoruotsinvastustajat kyllä.
- hyvin menee !
äläs nyt kirjoitti:
Pakkoruotsinvastustajat kyllä.
Soini jäi jo ensimmäisellä kierroksella alle kymmenen prosentin.
Sillä ei näissä kahinoissa pitkälle potkita.
- ruuttamopomies
Soinin mölymystö ei ole Helsingissä pop. Sen totesi jo Hesan Kopla aikoinaan.
- pros.
Helsinkihän on sosiaalipummien paratiisi.Sen takia persut ei siellä pärjää, koska pummeille saattaisi tulle vähän huonommat ajat.
Helsingissä on vastakohtien sekasotku; osa pärjää erittäin hyvin ja osa ei ollenkaan.
Mutta asiasta kolmanteen; sosiaalinen maahanmuutto pitää saada kitkettyä pois. Tervetuloa töihin, mutta muille kenkää! - HEI HEI
Äänestävätkö kansanedustajat Haavistoa vai Niinistöä? - YLE Uutiset selvitti
julkaistu tänään 26.1. klo 17:55, päivitetty tänään 26.1. klo 21:30
Kansanedustajia eduskunnan istuntosalissa.
Suurin osa kansanedustajista haluaa pitää omana tietonaan, kumpaa ehdokasta äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella. Haavistolle löytyy kannatusta Vasemmistoliitosta ja SDP:stä. Niinistölle keskustasta, RKP:stä ja kristillisistä. Myös kantansa kertovista perussuomalaisista lähes kaikki kallistuvat Niinistön kannalle.
Pekka Haavistolle löytyy kannattajia vasemmistoliitosta ja SDP:stä, Sauli Niinistölle taas keskustasta, RKP:stä ja perussuomalaisista. Suurin osa kansanedustajista haluaa kuitenkin pitää omana tietonaan kumpaa ehdokasta äänestää.
Näin jakautuvat kansanedustajien äänet
Eduskunnan istumajärjestyskartta, johon on merkitty Haaviston ja Niinistön äänestäjiksi ilmoittautuneet kansanedustajat.
Klikkaa ja katso, miten eduskunta äänestää presidentinvaaleissa
Eduskunnan istumajärjestys
Lista kansanedustajista, jotka ovat Haaviston tai Niinistön takana
Kansanedustajien kantaa kysyttiin kaikilta muilta paitsi vihreiltä ja kokoomuslaisilta. Kaikkiaan 146:sta kansanedustajasta tieto saatiin 141:ltä edustajalta. Suurin osa eli 96 ei halua kertoa kantaansa, vaikka ehdokas olisikin selvillä. Monella on kuitenkin pohdinta vielä kesken.
Haaviston ja Niinistön kannatus on vastanneiden kesken melko tasaista. Haavistoa kannattaa 20 kansanedustajaa ja Niinistöä 25. Eroja puolueiden välillä kuitenkin on: Niinistön kannatus on vankinta keskustassa ja perussuomalaisissa. Perussuomalaisten Jussi Halla-aho sanoo valitsevansa kahdesta pahasta vähemmän huonon.
- Monessa substanssikysymyksessä liittyen esimerkiksi euron integraatioon, humanitaariseen maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyvissä kysymyksissä Pekka Haavisto on hyvin kaukana omasta henkilökohtaisesta linjastani ja perussuomalaisten näkemyksistä. Näissä kysymyksissä Sauli Niinistössä on nähdäkseni vähemmän vikaa, Halla-aho sanoo.
- Keskustalaiset ovat vaikeassa poliittisessa tilanteessa, keskustalaisten parista kommentoidaan. Moni sanoo, että ei halua omalla käyttäytymisellään ohjata äänestämistä.
Haavistoa kannatetaan vasemmalla
Haaviston kannatus on vankinta SDP:ssä ja vasemmistoliitossa, joissa kukaan edustaja ei julkisesti kannata Niinistöä. Esimerkiksi SDP:n Merja Kuusisto aikoo äänestää tyhjää:
- Tällä hetkellä on niin, että minulla on kolme vaihtoehtoa eli äänestää joko Niinistöä, Haavistoa tai jättää tyhjä lippu. Todennäköisesti jätän tyhjän lipun, Kuusisto sanoo.
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Martti Korhonen on Haaviston takana.
- Arvostan ehdokas Niinistöä monessa asiassa, mutta olen ollut myös tekemässä politiikkaa hänen kanssaan ainakin 15 vuotta ja katsonut Kokoomuksen politiikkaa, jossa on tiukkoja linjauksia esimerkiksi tulonjaosta. Katsoin hänen vastauksiaan, joissa hän oli sitä mieltä, että politiikalla ei voi esimerkiksi tuloeroja kaventaa. Olen täysin päinvastaista mieltä. Iso ero on myös AY-liikeeseen, esimerkiksi keskusteluun nousseisiin työtaisteluihin. Kolmas iso linjausero on painotuksissa ympäristökysymyksiin. Niissäkään hän ei ole hirveästi profiloitunut näiden vuosien saatossa. Näistä syistä vaaka kallistuu Haaviston suuntaan, Korhonen sanoo.
He jotka kantansa kertovat ovat puolueiden sisällä yksimielisiä. Vasemmistoliitossa ja SDP:ssä on vain Haaviston kannattajia. Perussuomalaisissa, keskustassa, RKP:ssä ja kristillisissä on vain Niinistön kannattajia. Ainoan poikkeuksen tekee perussuomalaisten Arja Juvonen, joka sanoo äänestävänsä Haavistoa.
YLE Uutiset - Sirkkis tietää
Persunaiset äänestävät enimmäkseen Haavistoa.
- Ei luovuteta
Tuttavapiirini kaikki naisihmiset äänestävät Haavistoa. Niin äänestän myös minä.
Nyt on mieli maassa, mutta jos saataisiin Haavistosta presidentti, voisi elämä vielä jatkua. - Johan nyt
Ei luovuteta kirjoitti:
Tuttavapiirini kaikki naisihmiset äänestävät Haavistoa. Niin äänestän myös minä.
Nyt on mieli maassa, mutta jos saataisiin Haavistosta presidentti, voisi elämä vielä jatkua.Lesbon elämä?
- hopi hopi !
Johan nyt kirjoitti:
Lesbon elämä?
Siitä vaan haet itsellesi partnerin.
- Tauno Sammu
hopi hopi ! kirjoitti:
Siitä vaan haet itsellesi partnerin.
Persut ovat tälläkin palstalla haukkuneet vuosikausia Ari Kähärää, mutta ovat nyt tulleet hänen linjoilleen ja tukevat kokoomusta? Aika jännää!
- suwaitsewainen
Myös me kaikkiruokaiset naiset kautta maan äänestämme Haavistoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277