RIIKAN TURISTIPOLIISI

TALLENNA KÄNNYKKÄÄN

Riikaan turistipoliisi myös suomalaisten avuksi
kommentoi 0 kommenttia
04.12.2009 11:58
Riikaan turistipoliisi myös suomalaisten avuksi

Latvian pääkaupungissa Riiassa on aloittanut tänään työnsä nimenomaan turisteille tarkoitettu poliisi.

Turistipoliisin pitäisi helpottaa ulkomaalaisten matkailijoiden yhteydenpitoa Latvian oikeusviranomaisten kanssa.

Suomesta Riikaan matkustaa vuosittain noin neljännesmiljoona ihmistä. Turisteihin kohdistuvassa rikollisuudessa Suomi on ollut suurin kärsijä sekä tapausten että vahinkojen määrällä mitattuna.

Tyypillisimmät tapaukset koskevat ravintoloissa ja baareissa tapahtuvaa ylilaskutusta ja korttihuijauksia. Yhden petoksen vahinko on ollut keskimäärin 2500 euroa.

Riian kaupunginjohtaja Nils Ushakovs sanoi uutisportaali Delfille, että matkailun kehittämiseksi kaupungin täytyy huomioida sekä kaupungin omien asukkaiden että sinne tulevien matkailijoiden turvallisuus.

Riika on viime vuosien aikana osoittautunut turisteille vaaralliseksi matkakohteeksi, ja paikallinen poliisi on ollut haluton ratkomaan matkailijoihin kohdistunutta rikollisuutta.

Riian uudessa turistipoliisissa työskentelee kaikkiaan 14 ihmistä. Matkailijoiden palvelemiseksi on avattu myös vuorokauden ympäri toimiva puhelin, jonka numero on 371 67181818.

4

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OPSERVERI

      Riikan kaupungin matkailutoimisto oli painanut esitteen missä varoitetaan turisteja huijaripaikoista ja Riikan kaupungin matkailusivustoilla on musta lista huijaripaikoista.
      Hyvä tietää, että paha kello kuuluu kauas vaikka ikäväähän se on, että turisteja tulee huijatuksi ja viedään rahoja.
      Varoituksen sana on aina paikallaan ja niinhän se on, että turistien suosimilla alueilla on aina ylihinnoittelua.
      Itse olen ollut sen verran seikkailija, että olen mennyt syrjempään ja etsinyt paikallisista krouveista ja viinituvista ruokapaikkani ja yleensä yllätys on ollut myönteinen ja säästö monien eurojen luokkaa.

      • VIRTUAL TOURIST

      • Lotilabi

        Täällä on myös turistipoliisistakin lisää http://gbookers.net/RT_etusivu.html
        Aika usein täällä Riiassa nämä ongelmat, tai "väärinkäsitykset" alkavat siitä, kun pöytään saapuu näitä asiakkaan lypsäjiä. Kauniita nuoria naisia miesseurueen pöytään. Siinä ikäänkuin vahingossa tulee tytöille tilattua heidän lempidrinkkejään, jotka yleensä ovat törkysen kalliita.
        Mikäli tuntuu olevan lypsämisen fiilistä, lähde pois, tai osta tiskiltä ja maksa heti sekä pyydä mieluiten vielä kuitti.


      • Lotilabi kirjoitti:

        Täällä on myös turistipoliisistakin lisää http://gbookers.net/RT_etusivu.html
        Aika usein täällä Riiassa nämä ongelmat, tai "väärinkäsitykset" alkavat siitä, kun pöytään saapuu näitä asiakkaan lypsäjiä. Kauniita nuoria naisia miesseurueen pöytään. Siinä ikäänkuin vahingossa tulee tytöille tilattua heidän lempidrinkkejään, jotka yleensä ovat törkysen kalliita.
        Mikäli tuntuu olevan lypsämisen fiilistä, lähde pois, tai osta tiskiltä ja maksa heti sekä pyydä mieluiten vielä kuitti.

        eli kysy hinta aina etukäteen !!!!! ja varokaa näitä tsentsinoita....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5680
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1832
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      26
      1502
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    8. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1286
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1281
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      347
      1271
    Aihe