Voiko kukaan kiistattomasti väittää, etteivätkö Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi olisi kepun jyrkän kannatuslaskun suurimmat moottorit?
Voiko kukaan kiistattomasti väittää, etteikö Paavo Väyrysen presidentinkampanja olisi kohentanut kepun kannatusta ja syrjäseutujen asukkaiden omanarvontunnetta?
Voiko kukaan kiistattomasti väittää, etteikö kepun puolueena ja kansanliikkeenä kannattaisi valita Paavo Väyrynen seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi, oman itsensä vuoksi?
Voiko kukaan kiistattomasti väittää, että kepulaiset ovat etelän city-liberaaleja?
Kepun tuhon elementit
24
80
Vastaukset
- 07022012
En tiedä kuka olisi viisasta valita puheenjohtajaksi, mutta harmittaa että viime vuosina johtotaso on toiminut toisin kuin mitä on kepun perinteisen kannattajakunnan arvomaailma. Ikäänkuin käytetään väärin jäseniltä saatua valtakirjaa. Kurssin korjaaminen on vienyt aikaa ja äänestäjiä on siirtynyt toisten puolueiden kannattajiksi--ainakin väliaikaisesti.
Puoluejohtajan kannattaa aina olla jäsenistönsä näköinen. Paras vertaistensa joukoissa. Vanhanen ja Kiviniemi eivät sitä olleet tai ole. Kiviniemen kohtalo Rovaniemellä on karu.
Paavo Väyrynen tekee itsensä ikäistä legendaa itsestään.ironcurtain kirjoitti:
Puoluejohtajan kannattaa aina olla jäsenistönsä näköinen. Paras vertaistensa joukoissa. Vanhanen ja Kiviniemi eivät sitä olleet tai ole. Kiviniemen kohtalo Rovaniemellä on karu.
Paavo Väyrynen tekee itsensä ikäistä legendaa itsestään.Väyrysen meriitit viime vuosilta ovat vakuuttavat.
2010: murskatappio keskustan puheenjohtajavaalissa
2011: putoaminen eduskunnasta
2012: putoaminen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.- Näin oN
Älä höpötä.
KATSO TEOT ja kirjoittele sitten!!!!
Nakkaa se Hesari, SK ja Iltis roskakoriin ja hae se tieto vaikka netistä eduskunnan sivulta.
Katso ne päätökset ja tule sitten tänne takaisin perumaan puheesi!!!
- Väyrynen hakkasi
demariehdokkaan Helsingissäkin. Se on tulevaisuuden trendi. Väyrynen on erittäin city-liberaali tarvittaessa - monipuolinen ja fiksu mies.
Aivan, Lipposta ei enää länsimaisen menon takuumiehenä haluttu jatkoon edes Helsingissä. Niinistön edeltäjä kokoomuslaisena presidenttinä totesikin rankan päivän jälkeen: "Suomen kansa on poliittisesti tyhmä".
Kepulaisten johtajaksi Väyrynen kyllä sopii, ja ryhtyy.- Siilitien Pate
Maalaisliitto (eli harhautusnimeltään "keskusta") on mitättömän pieni puolue Helsingissä. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella se sai 6 prosenttia äänistä. VIhreiden ehdokas sai ääniä 6 kertaa enemmän. Muutama hyväuskoinen meni höplään, kun eivät muistaneet Väyrystä vilpilliseksi ketkuksi. Ei silti hätää, kyllä maalaisliiton kannatus täällä taas laskee tuosta ennätysmäisestä 6 prosentista.
>>>Voiko kukaan kiistattomasti väittää, etteikö kepun puolueena ja kansanliikkeenä kannattaisi valita Paavo Väyrynen seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi, oman itsensä vuoksi?
Aivan. Olet varmasti oikeassa siinä, että kentällä on erilaisia paineita ja näkemyksiä nykyisen puheenjohtajan ja Väyrysen välillä siitä, kumpi olisi parasta kepulle kunnallisvaaleja ajatellen.
Juuri kunnallisvaaleja ajatellen ajattelisin ulkopuolisena niin, että Väyrynen olisi lähes messiaaninen lahja kepun kannatukselle maakunnissa, taistelussa persuja vastaan. Väyrynen voitti Soinin selvästi presidentinvaaleissa ja oli lähellä toista kierrosta.
Väyrynen nyt kuitenkin haastaa kepun puoluekokousedustajat täysillä. Takana on kepun kannatuslukuihin nähden menestyksekäs presidentinvaalikampanja ja melkomoinen hypetys kepun perinteisillä alueilla. Voidaanko se sivuuttaa olankohautuksella ja "nuoruusvisioilla", jotka sinänsä ajoivat kepun Vanhasen ja Kiviniemen johdolla suurimmasta puolueesta neljänneksi?- ??????????????????
ironcurtain kirjoitti:
Aivan. Olet varmasti oikeassa siinä, että kentällä on erilaisia paineita ja näkemyksiä nykyisen puheenjohtajan ja Väyrysen välillä siitä, kumpi olisi parasta kepulle kunnallisvaaleja ajatellen.
Juuri kunnallisvaaleja ajatellen ajattelisin ulkopuolisena niin, että Väyrynen olisi lähes messiaaninen lahja kepun kannatukselle maakunnissa, taistelussa persuja vastaan. Väyrynen voitti Soinin selvästi presidentinvaaleissa ja oli lähellä toista kierrosta.
Väyrynen nyt kuitenkin haastaa kepun puoluekokousedustajat täysillä. Takana on kepun kannatuslukuihin nähden menestyksekäs presidentinvaalikampanja ja melkomoinen hypetys kepun perinteisillä alueilla. Voidaanko se sivuuttaa olankohautuksella ja "nuoruusvisioilla", jotka sinänsä ajoivat kepun Vanhasen ja Kiviniemen johdolla suurimmasta puolueesta neljänneksi?Niinhän Sinä Demari!!
Haluat kiilata Keskustaa hajalle vaikka Väyrysellä:D
Mutta todellisuudessa politiikka pysyy samana on kumpi tahansa puheenjohtajana. Puoluejohto nimittäin toteuttaa Puoluekokouksen antamaa tehtävää ja puoluekokouksen päätösten mukaisesti!!!
Ei kukaan puheenjohtaja voi muuta tehdä!!!!
Tämä on Uutisoinnissa ja hyökkäyksissä Vanhasta ja Kivinimeä vastaan unohdettu.
Noissa samoissa hyökkäyksissä on rakennettu kuva että keskustalla olisi eri linjoja joita vedetään. Tämä ei pidä paikkaansa. MUTTA noiden hyökkäyksien tarkoitus onkin VAIKUTTAA liikkuviin äänestäjiin. Annetaan kuva että keskusta ei toteuttaisi puoluekokouksen päätöksiä vaan Vanhanen ja Kiviniemi sooloilee itsestään.
Siis...Valhetta, valhetta valhetta vaan..... Kukahan se lauloi aikoinaan:D
- just näin
Antakaa Mari Kiviniemen tehdä tehtävänsä; eli tuhota Keskusta
- Näin oN
EI OLE!!!!
Vanhanen toteutti Keskustan vaalilupaukset, joihin ÄÄnestäjät antoivat VAhvan mandaatin, kahdessa vuodessa.
Miten Vanhanen voisi olla kannatuslaskun syyllinen???
Vaikka tällä saitilla alkaa huuto että Keskusta hakee AINa syylliset muualta, niin tosi asia jota kukaan ei voi kumota tosiasioilla, on se että syy kannatuksen laskuun on muualla kuin Vanhasessa ja Kiviniemessä!!!Vanhanen johdatti Kepun Kokoomuksen kiltiksi sylikoiraksi. Eurooppa-myönteisempi ja arvoliberaalimpi Kepu teki sitten tilaa persuille, jotka kaappasivat Kepulta alkiolaisuuden. Vanhanen on nimenomaan pääsyyllinen. Minkki-Mari on muuten vaan ihan hukassa oleva puoluejohtaja, jolla on heikko itsetunto ja sen mukaisesti sitten hysteriaa korvikkeeksi.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mielipidepankki kirjoitti:
Vanhanen johdatti Kepun Kokoomuksen kiltiksi sylikoiraksi. Eurooppa-myönteisempi ja arvoliberaalimpi Kepu teki sitten tilaa persuille, jotka kaappasivat Kepulta alkiolaisuuden. Vanhanen on nimenomaan pääsyyllinen. Minkki-Mari on muuten vaan ihan hukassa oleva puoluejohtaja, jolla on heikko itsetunto ja sen mukaisesti sitten hysteriaa korvikkeeksi.
Älä höpötä!!!
Miksi Kokoomus sitten hallituksessa TOTEUTTI Keskustan KOKO vaaliohjelman kahdessa vuodessa JOS Keskusta oli Kokoomuksen "sylikoira".
Ei kuule vaikuta uskottavalta!!!
Keksi jotakin muuta!!! - HUrraa, Hurraa,. Hur
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Älä höpötä!!!
Miksi Kokoomus sitten hallituksessa TOTEUTTI Keskustan KOKO vaaliohjelman kahdessa vuodessa JOS Keskusta oli Kokoomuksen "sylikoira".
Ei kuule vaikuta uskottavalta!!!
Keksi jotakin muuta!!!On se Mahtavaa olla tuollaisen puolueen sylikora:D
Kannattaa jopa kehua olevansa:D Itse ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin kelliä sylissä olla raaputeltavana ja odottaa että raaputtelija hoitaa hommat:D
Hyvä Keskusta!!! - :D
HUrraa, Hurraa,. Hur kirjoitti:
On se Mahtavaa olla tuollaisen puolueen sylikora:D
Kannattaa jopa kehua olevansa:D Itse ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin kelliä sylissä olla raaputeltavana ja odottaa että raaputtelija hoitaa hommat:D
Hyvä Keskusta!!!:D
Kuukauden paras%
Olet ihan oikeassa siinä, että Kepun nykyinen linjaus tekee koko puolueesta pitkällä tähtäimellä tarpeettoman. Matti Vanhanen ja Mari Kiviniemi ovat tehneet tässä suhteessa hyvää työtä, suorastaan erinomaista.
Väyrynen on Jarmo Korhosen ohella likipitäen ainoa, joka on herännyt tähän todellisuuteen ja haluaa nyt olla vastavoimana sille. Väyrynen onnistuu kyllä panemaan sontakärryn perälaudan paikoilleen, mutta sen jälkeen Väyrysen sontakärryt kyllä pysähtyvät haju- ja muiden haittojen vuoksi kaupunkien rajoille. Kepusta tulee entisenlainen änkyräpuolue, joka hakee voimansa vain ja ainostaan syrjäkyliltä, umpikepulaisuudesta. Se takaa puolueelle kuitenkin nollaa suuremman kannatuksen. Väyrysen voima on siis lähinnä siinä, että silloin persuilu loppuu maaseudulla. Suomea Väyrynen tietysti jakaa yhä syvemmin kahtia, elätettävään itään ja pohjoiseen ja elättäjänä toimivaan etelään ja rannikkolänteen.- Jomppe vaari
Mielikuvapolitikoinnin aika on ohi, kansalaiset saavat oikeaa tietoa netistä, Ilkasta, Suomenmaasta ja Uusi-suomi lehdestä.
Se on turha availla jostain "Vladimiiroveista" kun kansa ymmärtää, että tottakai neuvostoliitto pyrki vaikuttamaan suomen politiikkaan.
Silloin oli vain koko kansan Kekkonen ja keskustalaiset ulkopolitiikan johdossa.
Ei voida tietää miten kokoomuslaiset tai yleensäkään ne jotka ei olleet "puikoissa" olisivat hoitaneet neuvostoliiton suhteita. Jos ajattelee esimerkikisi nykyhallituksen ulkopoliittisia "osaajia" ,ne jos olisi siihen aikaan lähteneet neuvottelemaan niin ei olis tullut mitään. - Tasapainoilijana
Mielipidepaniikki on sinulle lööperöitsijälle parempi nikki.
Teetkö demareille hommia ihan urakkapalkalla?
Demarit on käyneet jo tarpeettomaksi, koska heidän johtajansa ovat kaikki jotensakin patamustia porvareita. Demarit ovat käyttäneet kahdenkäden lypsytaktiikkaa saaadakseen ökyrosvoporukalleen rahaa. Molemmilta, eli työläisiltä sekä työantajilta.
Kahden lehmän lypsäjiä kun ovat ja yhteiskuntalehmä kolmantena, niin jo kumma, ettei ole herunut. Onneksi demareiden yksinvaltiuustavoitteille teki kansa stopin.
Taisi tulla demuketkuille loppu puolueena..
On meillä ollut varsinainen töväenpuolue. Pelkkä työläisten kuin koko yhteiskunnankin kusetusorganisaatio, oman ketkulaumansa pussiin.
Keskustan nousulle ei mahda kukaan mitään, vaan se on väistämätön/luonnonsanelema tosiasia.
Sitähän paikkaa demurosvot nyt itsellen yrittävät, ja sitä vasten sinutkin on kapin kanssa ym. muiden ammattilaisten kanssa pantu palstalle sontimaan.
Jarmo Korhosen voit unohtaa, ei keskusta kokdemuketkuja kaipaa.
Ei ole teiltä mitään yhteiskunnalisia kehitystekstejä näkynyt. Eikä mitään yhteiskunnallisia parannusehdotuksia, pelkkää palstahäiriköintiä, ja kepumollaamista.
Täällä näkyy sentään joidenkin välillä krjoittavan asiaakin, sekä pohtivan mikä olisi parasta tulevaisuuutemme kannalta, kuin myöskin punnitsevan eri mahdollisuuksia, jos huonosti kävisi,sekä myöskin politiikkojen kehuja puoluekannasta riippumatta, kuin myöskin moitteita tarvittaesa jaeltu.
Te lärvätsalolaiset olette vain omalla sontalinjallanne sotkemasa hyvät asiakeskustelut.
No ymmärtäkäämme, olettehän te demareita, ja ne huutaa kenellä on hätä. Paavo Väyrynen näkee tilaisuuden olla koko ikänsä kepulainen isäntämies, joten hän kaappaa puolueen uudelleen haltuunsa. Toisaalta hän tosiaankin sulkee kaikki ovet suuriin taajamiin, kuten sanoit. Seuraukset ovat jytkyn verran vahingollisia kepun city-liberaaleille ja persuille.
Paavo Väyrysen toiminnan voittajia ovat kaupunkien liberaalit oikealla ja vasemmalla. Demaritkin voittavat, niin liberaalioikealla kuin konservatiivivasemmalla.
- ratkaisunsa tehnyt
Omaa etuaan Väyrynen ajaa asiassa kuin asiassa. Kun saa kansanedustajapaikan, on hiljaa ja myötäilee Vanhasen ja Kiviniemen linjaa. Unohti äänestäjänsäkin ja asettui kansanedustajaehdokkaaksi Uudellemaalle. Nyt kun putosi eduskunnasta, pohjoisen äänestäjät ovat taas ensisijaisia. Kiertää kättelemässä kunnasta toiseen ja keksii tarinoita kuinka eri puolueet pelaavat mitä ihmeellisempiä pelejä. Niin - ja myy kirjoja ja mukeja yms.
Kyllä pohjois- ja itäsuomalaisten kannattaa luottaa enemmän Soiniin kuin Väyryseen.- Näin oN
Koko puoluehan unohti äänestäjänsä Vanhasen ja Kivinimen johdolla Täyttämällä kaikki lupauksensa kahdessa vuodessa.
Vaalilupauksethan on tehty vain vaaleja varten. Jos ne lähtee myös täyttämään niin eihän Suomalaiseen demokratiaan kuulu.Siitähän pitää rangaista seuraavissa vaaleissa. Pistää sellainen petturipuolue minipuolueeksi.
Pitää tehdä niin Kuin Katainen ja Urpilainen:D Kun vaalitulos on juulistettu unohtaa välittömästi pmitä on luvattu ja lähteä Diktaattorimaiseti täyttämään täysin päinvastaista politiikkaa kuin vaaleissa on luvattu.
Näin näyttää että saa jatkuvan korkean kanatuksen vaaleista vaaleihin.
Kokoomus on tästä paras esimerkki. Edellisissä vaaleissa Katainen vastusti ruoan- alv- veron alennusta. Toteutti kuitenkin ja veti siitä pisteet kotiin, vaikka se oli Keskustan vaaliohjelmassa. Vaaliohjelmassaan ei puhunut mitään ns. takkueläkkeestä, eli eläkkeiden korotuksista. vastusti sitä' hallituksessakin mutta kun asia oli päätetty tuli esiin ja markkinoi sen Kokoomuksen aikaansaannoksina. Kuitenkiin tämäkin asia oli Keskustaan vaaliohjelmassa.
Otetaan vielä kolmas esimerkki.
Pienituloisten veronalennus oli Keskustan vaaliohjelmassa. KOKOOMUS VASTUSTI verojen alentamista. Kuitenkin kun asia oli päätetty hallituksessa KATAINEN tuli lehdistön eteen ja PITI TIEDOTUSTILAISUUDEN ohi Pääministerin ja kehui että KOKOOMUS teki tämän.
Eli paras tae saada "Kansan" tuki politiikalle on PETTÄÄ kansa!!!!! PETTÄÄ vaalilupaukset!!!! - ????????????????????
Näin oN kirjoitti:
Koko puoluehan unohti äänestäjänsä Vanhasen ja Kivinimen johdolla Täyttämällä kaikki lupauksensa kahdessa vuodessa.
Vaalilupauksethan on tehty vain vaaleja varten. Jos ne lähtee myös täyttämään niin eihän Suomalaiseen demokratiaan kuulu.Siitähän pitää rangaista seuraavissa vaaleissa. Pistää sellainen petturipuolue minipuolueeksi.
Pitää tehdä niin Kuin Katainen ja Urpilainen:D Kun vaalitulos on juulistettu unohtaa välittömästi pmitä on luvattu ja lähteä Diktaattorimaiseti täyttämään täysin päinvastaista politiikkaa kuin vaaleissa on luvattu.
Näin näyttää että saa jatkuvan korkean kanatuksen vaaleista vaaleihin.
Kokoomus on tästä paras esimerkki. Edellisissä vaaleissa Katainen vastusti ruoan- alv- veron alennusta. Toteutti kuitenkin ja veti siitä pisteet kotiin, vaikka se oli Keskustan vaaliohjelmassa. Vaaliohjelmassaan ei puhunut mitään ns. takkueläkkeestä, eli eläkkeiden korotuksista. vastusti sitä' hallituksessakin mutta kun asia oli päätetty tuli esiin ja markkinoi sen Kokoomuksen aikaansaannoksina. Kuitenkiin tämäkin asia oli Keskustaan vaaliohjelmassa.
Otetaan vielä kolmas esimerkki.
Pienituloisten veronalennus oli Keskustan vaaliohjelmassa. KOKOOMUS VASTUSTI verojen alentamista. Kuitenkin kun asia oli päätetty hallituksessa KATAINEN tuli lehdistön eteen ja PITI TIEDOTUSTILAISUUDEN ohi Pääministerin ja kehui että KOKOOMUS teki tämän.
Eli paras tae saada "Kansan" tuki politiikalle on PETTÄÄ kansa!!!!! PETTÄÄ vaalilupaukset!!!!Niin...Pakkoliitoksia ei tehdä....
Muistaako kukaan enää näitä Kataisen ja Urpilaisen teesejä vaaleissa?
No "Pakkoliitoksia" ei ehkä tehdäkään, mutta tehdään niin kuin Puolustusvoimeinkin osalta. Laitetaan sellaiset puitteet että on "vapaaehtoinen pakko". Silloinhan se kaikki tapahtuu vapaaehtoisesti.
On ainoastaan kiristetty, ei pakotettu:D Uudellamaallahan Väyrynen vaimonsa kanssa asuu, joten hänelle oli luonnollista olla ehdokkaana siellä. Ihan normaali käytäntö, että vaalipiiri vaihdetaan alkuaikojen jälkeen synnyinseudulta asuinseudulle, mutta pakollista vaihto ei tietenkään ole. Vaalipiiriä ovat näin vaihtaneet muun muassa Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen.
Epätavallisempaa sen sijaan on, että on ehdokkaana vaalipiirissä, jossa ei ole missään vaiheessa asunutkaan. Näin teki kuitenkin Timo Soini, joka oli vuoden 1995 ja 1999 eduskuntavaaleissa ehdokkaana Kuopion vaalipiirissä. Miksiköhän?
Eivät pohjoissavolaiset kuitenkaan kelpuuttaneet Soinia eduskuntaan, joten heidän luotostaan mieheen en olisi kanssasi samaa mieltä. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Soini päättikin unohtaa itäsuomalaiset ja vaihtoi vaalipiirinsä Uudellemaalle.
Soininkin muuten olisi kannattanut kiertää presidentinvaalien alla Suomen kuntia, eikä vain löhöillä etelässä palmurannoilla kaljaa ryypäten. Olisi näin ehkä saanut estettyä perussuomalaisia vielä keväällä kannattaneiden vuodon muiden puolueiden ehdokkaiden taakse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203287- 122116
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061826Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681487- 1221353
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101241- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4421116