Helsingissä palvelut vasta kaukana

ovat..

Muuta pääkaupunkiseudulle. Lähimpää kirjastoon matkaaminen vie 40 minuuttia. Lähimpään uimahalliin matkustat tunnin. Lähin urheiluhalli on 45 min päässä.
Kukaan ei surkuttele, vaikka joutuu matkustamaan tunninkin yhteen suuntaan päästäkseen sen palvelun ääreen mitä on hakemassa.

17

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joskus ihmetellyt...

      Kun kotopuolessa tulee vierailtua niin siellähän tuntuu olevan kauhistus jos työmatka kestää yli 15 minuuttia. Sen sijaan täällä pääkaupunkiseudulla omalla autollakin kolme varttia menee vielä ihan normaalin piikkiin ja julkisilla voi mennä enemmänkin. Itsellä oli pitkään tilanne että vaihdon onnistumisesta riippuen työmatka oli tunnin kahta puolta, siis yhteen suuntaan.

    • Matkustaminen palveluiden äärelle kestää kauan myös esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Oulussa. Moni suurempien kaupunkien syntyperäinen asukas onkin hakeutunut töihin pienempiin kaupunkeihin tai maaseudulle juuri tämän ongelman vuoksi.

      Tietty ns. vihertävä osa muuttajista on erityisen mielissään siitä, että kaikkien palvelujen äärelle ja työpaikalle pääsee pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla yleensä 10-15 minuutissa polkupyörällä. Se on ekologista jos mikä ja itseltä säästyy rahaa samalla kun kunto pysyy kohtuullisella tasolla.

      Kunpa tämän asian tiedostaisi Munkkiniemen kreivikin eli Osmo Soininvaara, niin ei puhuisi jatkuvasti läpiä päähänsä.

      • Näin oN

        Joo se on väkevän vihreää ympäristöystävyyttä keskittää asukkaat samaan paikkaan.

        Autot käyvät joutokäynnillä puoli tuntia ja maksa jatkuu 10 kilometriä.

        Harvemmilla alueilla tuon matkan tekoon menee 6 minuuttia.

        Siis se ympäristöystävällinen teko 24 minuutin turhaa saastuttamista joutokäýnnillä käyvillä autoilla. Siinä kun on tuhat autoa se tee 24 000 minuuttia. 333 tuntia.

        Laissa on auton käyttöaika joutokäynnillä(lämmityskäyttö) rajattu 2:teen minuuttiin. Jos tuo 2 minuuttia kerrotaan tuhannella siitä tulee ainoastaan 2000 minuuttia. Se tekee 33 tuntia.

        Se Ympäristöteko tuossa ekologisessa keskittämisestä 300 tuntia tuhatta autoa kohti.

        Maaseudulla tuo 10 minuutin matka tuhatta autoa kohti tekee 6000 minuuttia. 66 tuntia.
        Kaupungeissa tuon saman matkan autojen käyttöaika 30 000 tuntia tuhatta autoa kohti. 500 tuntia yhteensä.

        Sii joka päivä kaksi kertaa päivässä tuhatta autoa kohti autoa käytetään turhaa 444 tuntia, 888 tuntia päivä. Tuolla käyttöaikaerolla tuhannen auton saastuttamisella ajaa 74:llä autolla Rovaniemeltä Helsinkiin.

        Montako tuhatta autoa Hesassa jonottaa joka aamu ja ilta?

        Vihreille taitaisi olla se paras tavoite haja-asutus, jossa kulkemiseen saastuttavuus on huomattavasti pienempi.

    • itämeren Helmi = Hki

      Pääkaupunkiseudulla ihmiset ei valita pikku asioista ja vielä siinä sivussa elättävät kepulandian luuserit. Ei se ole ihme, että taloudellisesti pääkaupunkiseutu kasvaa ja kukoistaa, sen tekee ihmiset. Maaseudulla kyräillään toisiaan ja riidellään joutavista tienpätkistä tai risuista, eivätkä edes häpeä tuella elämistään.

      • jo hönkäsit valeen

        Sieltä Helsingistä ne valittajat vasta löytyvätkin.
        Päästäppä pari luonnevikaista sutta hengiltä niin johan alkaa huuto ja valitus. Hakkuuaukio tai ojitettu paskarooppi saa nämä cityvalittajat suorastaan hysterian partaalle.

      • mistä ihmeestä

        puhut, matkusta kaupungin toiselle laidalle, ellet saa nyrkistä olet onnenpekka, täällä maalla en muista mitään väkivallan tai muuta tekoa tapahtuneen elämäni aikana

      • Unohtui sanoa
        mistä ihmeestä kirjoitti:

        puhut, matkusta kaupungin toiselle laidalle, ellet saa nyrkistä olet onnenpekka, täällä maalla en muista mitään väkivallan tai muuta tekoa tapahtuneen elämäni aikana

        eipä täällä ole poliisiakaan, soitto 35 km. päässä olevalle asemalle tuottaa automaattivastauksen että soita 70 km päässä olevalle poliisiasemalle.

      • 6+16
        mistä ihmeestä kirjoitti:

        puhut, matkusta kaupungin toiselle laidalle, ellet saa nyrkistä olet onnenpekka, täällä maalla en muista mitään väkivallan tai muuta tekoa tapahtuneen elämäni aikana

        Kyllä niitä väkivallantekoja on maaseudullakin, serkkuni kuoli naapurin toimesta pienellä maaseutupaikkakunnalla. Kieltämättä Kaupungeissa tapahtuu enemmän rikoksia mutta erot eivät ole merkittäviä, esim. Henkirikoksia tai niiden yrityksiä tehdään seuraavasti (100 000 asukasta kohden vuonna 2010):

        Koko maa 8
        Uusimaa 7
        Etelä-Savo 10
        Pohjanmaa 13
        Pohjois-Pohjanmaa 11
        Lappi 11

        Siinä muutama esimerkki henkirikoksista, huom. ylivoimaisesti eniten raiskausrikoksia kirjataan Pohjanmaalla sekä törkeitä pahoinpitelyitä eniten Kainuussa ja Pohjanmaalla.

        Sekin on totta että tekopaikkana ovat jonkin verran yleisemmin maakuntien kuapungit mutta kun katsotaan tekijöitä ja uhreja niin he ovatkin lähes yhtä tasaisesti kaupungeista ja maaseudulta.

      • Ei vaan täällä..
        6+16 kirjoitti:

        Väkivalta ja häiriköinti yritetään kitkeä linja-autoista Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla.
        Helsingin seudun liikenne HSL kumppaneineen lisää busseihin ja terminaaleihin lähivuosina vartiointia, turvavarustusta, kameravalvontaa ja turvallisuustiedotusta.
        Esimerkiksi Kampin Espoon terminaalissa otetaan päihtyneiden takia käyttöön öinen tariffialue, jossa on tehostettua järjestyksenvalvontaa. Kuljettajarahastuksesta luovutaan aamuyön linjoilla elokuusta alkaen, ja matkustajien liput tarkistetaan alueella.

    • "Lähimpää kirjastoon matkaaminen vie 40 minuuttia. Lähimpään uimahalliin matkustat tunnin. Lähin urheiluhalli on 45 min päässä."

      Älä yleistä. Minulla on 10 minuutin kävelymatka lähimpään kirjastoon ja uimahalliin. Autolla menee alle viisi minuuttia. Urheiluhallia en tarvitse, mutta kyllä tuossa Vuosaaren uimahallin vieressä näkyy sellainenkin olevan.

      • Kelle on kelle ei

        matkat ovat ruuhkasuomessakin kuitenkin merkittävä ongelma ei siitä minnekään pääse..

      • tapiolalainen 27

        Mulla on uimahalliin 3 min kävely ja tulevalle metroasemalle noin 2 min kävelymatka sekä kirjastoon 2 min kävely. Lisäksi kulttuurikeskukseen on 2 min kävelymatka ja tavarataloon sekä kauppoihin noin 2-3 min kävelymatka, hammaslääkäreihin 2 min ja apteekkeihin 2 min kävelymatka. Taidemuseoon 1 min kävelymatka, terveyskeskukseen ja yksityisille lääkariasemille on kävelymatkaa 2 min sekä urheilupuistoon jossa mm. ylimmän sarjatason jalkapalloa, koripalloa, jääkiekkoa ja salibandyä on matkaa kävellen noin 4 min. Töihin mentäessä joudun käyttämään bussia (odotuksineen) noin 10 - 20min tai henkilöautoa 4-5 min tai polkupyörää alle 10 min jos en jaksa kävellä 15-20 min.

        Kyllä pk-seudulla on palvelut lähellä jos valitsee asuinpaikan järkevästi.

      • Rikkaat huutelee
        tapiolalainen 27 kirjoitti:

        sossun rahoilla on hyvä leveillä, köyhä joutuu hakeutuun lähiöihin.

      • tapiolalainen 27
        Rikkaat huutelee kirjoitti:

        sossun rahoilla on hyvä leveillä, köyhä joutuu hakeutuun lähiöihin.

        Tapiola on lähiö.

      • Sitten emme
        tapiolalainen 27 kirjoitti:

        Tapiola on lähiö.

        usko juttujasi..

      • Suunnittelu
        Sitten emme kirjoitti:

        usko juttujasi..

        Tapiola on malliesimerkki mitä voi olla kaupunki ja lähiö hyvin suunniteltuna. Tehtiin aikanaan edistykselliseksi esikuvaksi ja on sitä varmaan vielä tänä päivänäkin.

      • tapiolalainen 27
        Suunnittelu kirjoitti:

        Tapiola on malliesimerkki mitä voi olla kaupunki ja lähiö hyvin suunniteltuna. Tehtiin aikanaan edistykselliseksi esikuvaksi ja on sitä varmaan vielä tänä päivänäkin.

        Ei ole enää esikuva, nykyinen väestömäärä ei riitä pitämään yllä laadukkaita kaupallisia palveluita etenkin kun ihmiset käyvät entistä enemmän isoissa megakauppakeskuksissa kuten Sellossa ja Isossa Omenassa eikä enää Tapiolassa. Tapiolan uudistamista ja kehittämistä taasen vastustavat muutamat paikalliset asukkaat joilla on täällä kenties suomen voimakkain nimbyjärjestö joka jyrää jopa kaupunginvaltuuston ja muiden demokraattisten instanssien yli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3287
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2116
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1905
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      406
      1826
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1671
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1487
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      122
      1353
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1241
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1216
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      442
      1116
    Aihe