Uskallankohan viellä toivoa? Epäonnen ketju....

Hei,
Minulla/meillä on hyvin hyvin pitkä tarina lapsettomuudesta, mutta yritän sen puristaa lyhykäisyyteen.
2000 luvun alussa olin hoidoissa ex mieheni kanssa ja meille tehtiin silloin 2x ISCI hänen huonon sperman takia, lekurin mielestä ei luomuun ollut mitään mahdollisuutta ja siksi suoraan ISCI:t. Näistä kahdesta ei yhtään plussaa...

Uusi elämä ja uusi mies astui kuvioihin -07. Pari vuotta seurusteltiin ja elo oli ihanaa :) On kyllä edelleenkin, mutta se yksi asia puttuu, lapsi. -09 rupesimme yrittämään vauvaa ja tulinkin elämäni ensimmäistä kertaa raskaaksi ja heti ekasta kierrosta. No, tämä meni kesken, ei muuta kuin uutta yritystä, olinhan kuitenkin tullut ihan itse raskaaksi.Jee :) No, toinen raskaus päättyi kohdunulkoiseen ja saatiin säästävästi leikattua tuuba. Hieman taukoiltiin koska pää oli aika kovilla pettymyksistä, mutta sitten taas jatkettiin. Tulin heti raskaaksi, mutta km :( Sen jälkeen taas uudestaan yritettiin ja tulin raskaaksi, yllättäin raskaus oli KU ja extra leikattiin pois ja tällä kertaa tuubaa ei voinut säästellä:( Leikkauksen jälkeen raskausoireet jatkui ja kun värin verikokeessa, niin tiitteri oli 50000 joten kiireellä ultraan, kohtu tyhjä ja raskaus oli toisessa munatorvessa!!! Eli olin tullut kaksosraskaaksi ja molemmat alkiot oli kiinnittyneet munatorviin, toinen vasempaa, toinen oikeaan. Ja ei muuta kuin leikkauspöydälle kolmen viikon päästä edellisest leikkauksesta ja toinenkin tuuba pois. Tässä vaiheessa takki oli tyhjääkin tyhjempi ja olin todella sekaisin ja surullinen. MITEN MEILLE VOI KÄYDÄ NÄIN!!! Tässä vaiheessa jokainen tajuaa ettei raskaaksi enää voi tulla kuin IVF:llä jos silläkään! Lääkärit olivat ihmeissään, koska vastaavaa ei ollut heidän aikaan sattunut. Että ollaan raskaana, ultrassa näkyy kohdunulkoinen toisessa torvessa ja toista ei älytä edes katsoa ja sitten se löytyykin sieltä parin viikon päästä, Siis ihan järkyttävän huono tuuri!!!!:( Menetin siis kaksi raskautta muutaman viikon sisään ja kaikki lapsenteko"vehkeet" siinä samalla :( No, mentiin heti sitten muutaman kuukauden päästä ekaan IFV:ään ja tuoresiirrossa siirrettiin yksi, siitä nega. Yks PAS saatiin, muut alkiot ei selvinny sulatuksesta, siitä nega. Taas piti päätä kasailla ja toivoa että kyllä se joskus meitä(kin) onnistaa. Huh, rankkaa oli tässä vaiheessa. No, keräsin voimia että mennään toiseen IVF:ään ja hoito oli kaikkinensa tosi kivulias, hyperit ym. piti kärsiä ja siirtoaamuna kun avasin lääkärin oven, niin huomasin ettei siirrettävää ollut!! Rakkuloita saatiin tästä toisesta 8 ja solu oli viiden sisällä ja lähtivät hedelmöittymään, mutta eivät jakaantuneet. Tässä vaiheessa olin NIIIN sekaisin, että päätin etten koskaan enää tätä paskaa jaksa. Tästä on vuosi aikaa ja nyt tekisi mieli viellä mennä hoitoon. Mutta en tiedä kestänkö jos ei päästä siirtoon saakka edes. On tämä ihmisen kiduttamista, miten voi olla näin vaikeaa. Fakta on vaan se, ettei ilman hoitoja VOI tulla raskaaksi, joten joko minä jaksan tai en, mutta tuskaista on. Tässä kun 10 vuotta on pettynyt, niin alkaa mehut olla aika finaalissa....olen 36 vuotta.
Tässä tarina, joka ei ole päättynyt onnellisesti, enkä tiedä päättyykö koskaan.....Jakamatonta raukkautta olisi vaikka kuinka paljon vauvalle