Vanha sanonta on ,että" kuu kiurusta kesään" tuli vaan nyt asia mieleen jotta kun Lieksassa tullaan näkemään Kiuru jopa kahvilassa niin kohta on jäätelökioskit torin laidalla.
Huvittavaa on se ,että tuo kiuru käy myös paloasemalla vaikka hänen hallinnon alaan ei asia kuulune. mutta piristystä se tuo katukuvaan..
Kuitenkin häneltä voisi kysyä miten on sulatettu kaikki asiat mitä hallitus on toiminut ja saako tavan kansa anteeksi tuollaisia töppäyksiä tai röyhkeyksiä mitä tehvani teki..
Millaista vastuullisuutta sitten on se, että täällä sairaat ihmiset maksavat lääkkeistä kohta taas lisää ja ruuan hintaa korotetaan. samoin joukkoliikenteen maksuja.
Kuntien valtionosuuksia leikataan niin tällä ajetaan alas kuntia ja pakkoliitoksiin tämä on kokoomuksen tavoite. kun näille suduille kuntien taloutta noin kiristetään niin sillä tavoin pakotetaan kuntia pakkoliitoksiin.
Sinänsä hallitus peruuntui lasten kotihoidontuesta joka oli välikysymyksen aiheena. On selvää,että perheitä pitää tukea niiden kamppailessa lasten tulevaisuudesta ja perheen hyvinvoinnista.
Kuitenkin lapsilisiä leikataan joten nyt pitää kysyä kiurulta miten hän on päässyt tänne lentämään kokoomuksen pantivankeudesta? MK
Kesä tulossa
28
291
Vastaukset
- pas2 män
Sehän makssa lääkkeistä joka niitä käyttää!
Ei ole mikään pakko olla sairas kun voi elää sairastamatta1
Kuu kohperista kesään ja puolipäivää huomisesta.
Koff on parasta olutta, sitten Lapin Kulta ja paskinta on Lidlin korvikeoluet.
Kohta meen kakille,. - päävä vani
Pelhana kun halmittaa tuo Paaavo Väyrysen käymättömyys Lieksassa. Met ois annettu tille ainaskii tyhät äantä ja laulettu kantantatu.
Vaan haan paatti manna jalven toista puolta ja kampanjaha kuti kintulle.
Vaan oha te tuo vanha sanonta, ett parempi Päävä Keminmaalla kun kansan riesana plesitenttina. Kyllä Paavo Väyrynen kävi Lieksassa ennen presidentin vaaleja ja nyt hän on ensi tiistaina 27.3. 2012 tuolla Valtimolla kunnantalolla.
Ja viikolla tapasin sitten puoluesihteeriksi kaavaillun Antti Variksen Pohjois-Karjalan piirin toiminnanjohtajan
Muuten sitten piirikokous on viikon päästä toivottavasti Heikit ovat starrtivalmiina- kunnat ulkoistaa
kunnat laitetaan pakolla rakenteellisiin uudistuksiin vuosikymmenien hyysäys-politiikka ei enää ole nykypäivää,löysät pois niin kuin ykityisellä puolella
- AA 313
Joo vanhoja sanontoja. Kun mainihit variksen tul mieleen seuraavat jutut. Sarjassa katoavaa kansanperinnettä, vaikka sinne Kepujen piirikokoukseen.
Suomalaisessa kansanperinteessä varis esiintyy esimerkiksi sananlaskuissa. Variksen avulla on ennustettu säätä ja kevään tuloa (taannoin variskin oli muuttolintu).
Varis raakkuu aamusella päiväksi pahaa säätä.
Varis saretta huutaa.
Jos varis pysytteli maaliskuussa tiellä, tuli pian kelirikko, mutta jos se lensi ilmassa, niin piti kaunista säätä.
Antero Järvinen toteaa kirjassaan, että varikseen on kansanperinteessä liitetty myös kuolema ja onnettomuudet. Suomalainen sananparsi, joka kieltää maalaamasta pirua seinälle, tarkoittaa: "pirua eli pirun edustajaa korppia, harakkaa, varista ja huuhkajaa ei pidä tuoda asuinhuoneeseen edes kuvana.”
Tai näin.
"Minkä elävän pääsiäisaamuna näkee, siitä voidaan päättää, minkä tapainen seuraavan pääsiäiseen saakka on. Hevonen ja pienet linnut tietävät hyvää, kissa varis ja harakka mm. pahaa."
Varisten uskottiin myös aiheuttavan keväällä lasten jalkojen rohtumista ”variksen saappaat”. Varis raakkui: Tules tänne tuvan taa, soat soat saappaat”. Niinpä lapset pelkäsivät variksen ääntä.
Varista on pidetty huonon onnen tuojana jo antiikin aikana; roomalaiset sotilaat uskoivat häviävänsä taistelussa, jos joukkojen vasemmalla puolella tai lipun lähellä näkyi variksia.
- Kyrpä-Jooseppi!
Ka en tiijä mutta kysynkin sitä, ettäkö vieläkö jatkossakin eräs tunnettu Lieksalainen henkilö, käyttää salanikkinään nikkiä sinkomies?
- Jooseppi-Kyrpä
Ei taida onko jo kuollu ja kuopattu uusi nimi
- kessää pukkaa
Mie olin aikoinaan Lieksalaisessa firmassa töissä ja sellainen sanonat piti paikkansa! "Kuu kiurusta kesään, puloikuuta peipposesta, päällikkö ei sano enää paivääkään"! Oli senverta mulkvisti se käyttöpäällikkö ettei tervehtinyt työläisiä!
- paavo vani sellistä
Jokos kansa on vaalirahat, paskalain, talvivaaran osakkeet, lautakasat, KMs, Novan, Nuorisosäätiön, Kelkkatehtaan, Kemijärven, Vapon turvesuot jayms suojelurahat antanut anteeksi. Tuskin ja ei koskaan.
- juuttaan ryssät
Ei ikinä anteeksi!
- lain laki
Tämähän menee jo rasismin puoleelle kun hurrikin on kielletty .
- Antero Lieksasta jep
myö illalla äitin ja Kaisan kanssa luvettii sinun kirjotus Markku ja äiti sano jotta iänestettään Markkuu se on Hyvä Perussuomalainen
Kaisa kyllä sano jotta taitaa olla kepuli kun Väyrys Puavosta puhhuu no ei myö olla varmoja mutta kyllä sie Perussuomalaisesta käyt ja jos satut Anteron näkemmään viinakaupan kulumilla roppoo töppöstä
noista lapslisistä jutelttiin ja vaikka Antero on Kaissoo kiksauttana ei taija suaha enne lapsii on yl viijenkymmenen mutta kommee ja lupsakka nainen
Antero on huomanna jotta pars kevvään merkki on kun Kaisan ja äitin kanssa kiljuu kitattaan niin ku Antero sammuu nurmikolle ja ei palele niin meleko varmasti on kesä Kiitosta vaan Antero kuuntelin juuri tuosta radiosta,että juuri maatalousministeri on myös maakunnassa käymässä.Sanoko,ne että Koskinen sellanen oli aikanaan oikeusministerinä ja kun vaalit tuli niin sitten hän kiiryhti asiaani tuolla Hallinto-Oikeudessa jossa asiani makasi muistaakseni kolme vuotta, sitten sieltä tuli päätös ,että asia jää tutkimatta koska Lieksan kaupunki anto virheellisen valitusosoitteen jotta sellaista asioiden hoitoa ja vakuutuksessa sitten asiat vanhenee.
Siinä suhteessa olet oikeassa jotta asioita olen pyrkinyt hoitamaan ja neuvomaan ihmisiä ja keskustelemaan ja tervehtiessä katson silmiin.
Viinat on kyllä vähissä ja onneksi ei tuo lunssa ole iskenyt ja tänään sitten ylistetään luojaa hengellisillä lauluilla karpalossa ja sitten olen luvannut näyttää pyhästä maasta ottamiani diakuvia kotiseututalolla huhtikuun toinen päivä.
Mitä tulee sitten tuohon emäntääsi niin miksi Saara nauro?
Aikanaan poikani olessa kiinnostunut noista lapsenteko asioista ja tietysti ne kerrottiin niin hän kysy voiko sitä niinkuin olla naisen kanssa huvin vuoksi vaikkei lapsia teekkään joten kyllä se taisi jo loppina tietää asioista.
Mutta vielä on pitkä matka kevääseen jotta ei pidä sammua vielä kun tulee hankikelit.
Ajattelin kyllä että joks käväisis vaikka Hea reisi ... mängitä mk- vanki no 176-671
Ei käy Paavo Lieksassa. Ei käy. Kuulema ei ole maksavia asiakkaita hälle Lieksassa. Sitä ihmettelen, että mistä sille pitäsi maksaa ja miksi.
- oisko tunkua
Voishan keput kouluttaa tuohon talousrikos puoleen kansalaisia. Kuinka kuppaan valtiolta miljoonan.. Kurssi yksi. Puoluejohdosta löytyy varmasti kouluttajia.
Mielestäni kukaan Suomalainen joka tietää oikean ja väärän ei tieten tahtoen lähde rikoksen polulle.
On myöskin niin, että on mielestäni rikollista myöskin tuon laatuinen kirjoitus jolla halutaan saattaa jotkut henkilöt tuolla tavalla ennalta rikolliseksi vaikka ei voida ainakaan sellaista olevan ja kun otta huuomioon sen, että moni toimii vielä kansanedustajana jos olisi linnatuomio edessä tuomioistuimen langettama niin silloin tehtävää ei enää voisi edes valtuustossa tehdä joten olisi parempi välillä hieman ajatella asiaa mitä kirjoittaa.
Mutta kevät koittaa ja viime viikolla näin jo joutsenia pari sittalammen kohdalla lensivät idän suuntaan lännestä aivan kuin minä aikoinaan pankakoskelle- aslakki läpättää
Satutkos kattomaan telkasta kuinka pelastushelikoptereihin kupattiin veroeuroja Ray:n kautta. Siellä vaan taas kerran, kepuministerin ja kepu kansanedustajan nimet nousi esille näissä väärinkäytöksissä. Mistähän sekin kertoo.
Muutes, tuo eka lauseesi on muuten vitsi. Ray johto Sinikka Mönkäre sdp entinen ministeri kuitenkaan noista seminaarilipuista ei nosteta syytettä? yms Muuten ministerinä ollessa hän vastasi sähköpostiini ja lähetti kirjan vammaisen oikeudet Suomessa
Kyllä minunkin rahoja on "kupattu" tuohon helikopteriin ja melkoisia summia pyysivät joskus annoin. kuten muihin keräyksiin. Mutta kun on monessä yhdistyksesä jäsenenä niin toista sataa menee, niihin joten karsintaa on suoritettava omalta kohdalta ainakin.
Mitä tulee sitten tuohon viimeiseen kommenttiisi niin olen edelleen sitä mieltä, etten ole oppinut vielä varastamaan sen olen aina todennut, joten mielestäni se ei myöskään koske suurta joukkoa kansastamme ja Lieksalaisista ihmisistä jotka tuntevat mikä on oikein ja mikä väärin ja muistaa katekismuksen.. Älä varasta. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi- vai moraalia
Millonkahan näkisi jonkun nykyministerin, kansanedustajan tai jonku puolueen kertovan, että me omaamme moraalin.
Ilmeisesti et ole sattumoisin seurannut julkisia paljastuksia joita lehdistö tai media tekee viimeisien vuosien aikaan puolueista ja kansanedustajista. Mikäli julkinen media ei vahtisi näitä, niin nehän eläisi kuin siat vatukossa.
Esim. Talvivaaran ympäristölupa on viimeisin esimerkki tuon jo aiemmin esiin nousseen pelastushelikopteri väärinkäytoksen kanssa. Muuten kun katsoo hieman tuota historiaa niin aikanaan Sisäministerinä toimi Kari Rajamäki.sdp ja toteaa " puhuttaessa pelastushelikopteri Ilmarisesta "tunnen toiminnan historian hyvin" eli hän oli ollut perustamassa yhdistystä tämä Lainaus 2.2.2007 netistä
Mitä tapahtu nyt sitten Joensuussa kun poliisit hakivat valtuutetun karjalaisessa kuvan kera- askelmerkki
Oisko ne hakeneet loikkarin kolmiloikkakisaan. Hyviä loikkareita tarvitaan myös kuntapolitiikan SM kisoissa.
- ray ja kepu taas
http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1461414
Siinä katottavaa kaikille.Tämäkin p pyykki on Vanhasen hallituksen aikaan saama. Kyllähän sieltä täällä paljon kehuttu puolue nousee esille negatiivisessa mielessä.
Se siitä moraalista. - törkeetä taas
Kepuministeri, kepu kansanedustaja ja kas kummaa Ray;n kepulainen puheenjohtajahan siellä huseerasi. Kuuluisat lauseet, en puutu poliittisesti ja kuuluisat, en muista ainakaan.
- seppä ilmari
Eikös se ollut tuo Nuorisosäätiökin kepujen aikaansaannos. Ja pumppasivat rahaa Ray:stä.
Keput on Sammon keksineet.
- seppä ilmari
Pitipä sattua taasen. Minkäs puolueen kuntapoliitikko se onkaan epäiltynä törkeästä rahanpesusta tuossa mitä Krp tutkii. No Kepuhan se.
Kuka Lieksalainen on kyseessä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906