Joona, - inhmillinen Jumalan sanansaattaja.

jaakobista

Joona 1:2 - Jehova lähettää Joonan:
Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minua vastaan.

Jehovan enkelit tarkkailevat maailmaa, he vievät Kaikkivaltiaan eteen tietoa ihmisten teoista, nämä enkelit toimivat tarkkailevina Jumalan "silminä"

Niinive oli Assurian valtakunnan kukoistava kaupunki jonka huono elämä oli saanut Jumalan kiinnittämään huomion tuohon kaupunkiin.

Joona pelkäsi saamaansa tehtävää ja päätti karata, hän ei uskaltanut julistaa sitä sanaa minkä Herra hänelle antoi, nimmpä hän lähti merimatkalle, unohtaakseen tehtävänsä.
Jumala otti Joonan kuitenkin kiinni, sillä Joona joutui hätään henkensä edestä ja ainut vaihtoehto oli rukoileminen: " Kun minun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi."

"Mitä olen luvannut, sen minä täytän", - Joona pelastui ahdingostaan.
Joona lähti tehtäväänsä, hän saarnasi Niinivelle sen mikä oli puhuttava: "Niinive hävitetään".

- Joonan puhe ja varoitus Jumalan sanana vaikutti Niiniveen Jumalan tahtomalla tavalla, kansa kääntyi ja tuli pelastumaan (Joona 3:5-10 ).
Jumala antoi tuomionsa ja "armon oikeudesta", Niinive pelastui.

Tuo Jehovan "tuomio" ei ollutkaan se, mitä Joona oli odottanut tapahtuvaksi, Joona ei pystynyt käsittämään että Jumala osoittikin armoa ja säästi Niiniveen.
- Joona ei vielä käsittänyt tehtävänsä tarkoitusta.

Joona pahastui kovasti, inhimillisistä syistä, tuolloin Jumala esitti hänelle ajatuksen pohdittavaksi; "Onko vihastumisesi oikea?"
- tätä Joona lähti miettimään, tapahtui seuraavaa:
Mutta Herra Jumala toimitti risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylitse, varjostamaan hänen päätänsä ja päästämään häntä hänen mielipahastaan.
Ja Joona iloitsi suuresti risiinikasvista.

Jehova järjesti Joona-veljelle ilon aihetta ja samalla opetusta, sillä sitten tuo Joonan "silmäterä" kuoli kuivuuteen ja jälleen Joona pahastui, inhimilliset tunteet saivat vallan ja Joona masentuneena toivoi jo kuolemaa vapauttajaksi.
- Sitten Joona sai selityksen, Joona 4:10-11

Niin Herra sanoi: "Sinä armahdat risiinikasvia, josta et ole vaivaa nähnyt ja jota et ole kasvattanut, joka yhden yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli.
( kaikella on aikansa! )
Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?

Kiitos Luojallemme hänen opastavasta rakkaudestaan musiikin sävelin:
http://www.youtube.com/watch?v=vp-jN3htoL0

20

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaakobista

      Hyvää huomenta, tänään on päivä jona Kristityt eripuolilla maailmaa järjestävät Jeesuksen muisto-juhlan ja viettävät muisto-aterian, auringon laskun jälkeen...

    • 14. nisankuuta
      • jaakobista

        Henkilökohtaisesti Jeesus on suuren syyllisyyteni kantaja.
        - haluan olla Jeesuksen ystävä.

        Jeesuksen kautta meillä on mahdollisuus lähestyä Jumalan valtasuuruutta ja Jeesus on tulevan Jumalan valtakunnan Kuningas, sen A ja O.
        A ja O määrittävät aikakautta, alkua ja loppua.
        - koska itse JHWH :a ei ole alkua eikä loppua, ovat nämä A ja O siten sovellettavissa Jeesukseen.

        Jeesus on nyt näkymätön Hallitsija mutta tulevan Herranpäivän aamuna hän tulee näkyvänä.
        Tuhatvuotispäivä on tuomiopäivä jonka aikana ihmiskunnalle annetaan oikeus alistua Jumalan valtakunnan hallintoon

      • Pii on 3.0
        jaakobista kirjoitti:

        .. " on suuren syyllisyyteni kantaja .. "-
        Missähän tuommoinen tieto on ?-
        "..Annetaan oikeus alistua " -
        Alistua mihin ? Psalmihan sanoo, " - -Ja ihastukseni olivat ihmislapset ;" .-
        Missä vaiheessa Hän on muuttunut kurinpitäjäksi.? Kun ihmisten on ensin kuoltava, niin sitten kun heitä orjuuttaneet järjestelmät on hävitetty, -ihmiset herätetään , alistetaan , ..tai -
        Siitä ajastahan puhutaan Parannuksen aikana, jolloin kaikki ihmisiä vaivaavat asiat poistetaan , ja viimeksi kukistetaan kuolema, "

    • ko.koo

      Kiitos YHWH-sedälle korpnaali Joona Möttösestä. Joonahan joutui Littulammalla valaskalan nielaisemaksi kun oli kenttäsontio Vottosen kanssa uistelemassa tammikuussa 1943. Valaskala ajatteli saada kopr. Joonasta makoisan valaan aamiaisen, mutta kopr. Joona olikin eri mieltä. Lausuttuaan luontokappaleen vatsassa isämeitää seitsemän kertaa, sekä vielä kolme kertaa väärinpäin ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi, huusi Joona sotaäänellä valaskalalle, että avaa kitas jotta pääsen takaisi uistelemaan. Valaskala ei ollut kuullakseenkaan, tai sitten se ei vaan ymmärtänyt: järjetön luontokappale kun oli. Kun kerran puhe ei auttanut, niin hän (siis Joona) vetäisi puukkonsa tupistaan. Mutta valaskalan vatsanahka olikin sitkeä kuin sanonko mikä. Nytpä tuli todellinen tenkkapoo. Mikä nyt neuvoksi. Päästyään teltalle, Joona nukahti onnen hymy huulillaan kylkeä kääntäen.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Korpraali_Möttönen

    • Joonan kirjan kertomus on hyvin mielenkiintoinen. Joona 3:5:" Ja Niniven miehet alkoivat uskoa Jumalaan, ja sitten he julistivat paaston ja pukeutuivat säkkikankaaseen suurimmastaan aina vähäisimpäänsä asti. 6 Kun
      sana tavoitti Niniven kuninkaan, niin hän nousi valtaistuimeltaan ja riisui yltään virkavaatteensa ja verhoutui säkkikankaaseen ja istuutui tuhkaan. 7 Lisäksi hän antoi kuuluttaa ja sanoa Ninivessä kuninkaan ja hänen suurtensa asetuksella näin:
      Yhdenkään ihmisen ja kotieläimen, minkään karjalauman ja katraan, ei tule nauttia ravintoa. Vettäkään ei pidä juoda. 8 Ja verhoutukoot säkkikankaaseen, ihmiset ja
      kotieläimet, ja huutakoot voimakkaasti Jumalan puoleen ja kääntykööt itse kukin pois pahalta tieltään ja väkivallasta, joka oli heidän käsissään.
      Joonaa "närästi "kovasti kun Niniven kaupunki ja asukkaat säästettiin.
      Joona oli erikoinen persoona.
      Vielä Joona 4:9 :"Ja Jumala sanoi Joonalle: Oletko suutunut aiheellisesti pullokurpitsakasvin takia ? Siihen hän sanoi : Olen suuttunut aiheellisesti, kuolemaan asti. 10 Mutta Jehova sanoi :Sinä osaltasi säälit pullokurpitsakasvia, jonka hyväksi et uurastanut ja ja jota et suureksi
      kasvattanut, joka osoittautui vain yhden yön tuotteeksi ja vain yhden yön tuotteena tuhoutui. 11 Enkö minä puolestani säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä ,sekä paljon kotieläimiä?

      • Pii on 3.0

        NO kumpi kasvi se oli, joka kuolla kupsahti,
        pullokurpitsa ,eli kalebassi, - vai risiinikasvi . ? nehän ovat eri kasveja.
        olen kasvattanut kurpitsoita, en tosin kalebassia, mutta ei ne viikossakaan tunkeneet niin isoksi.
        Nyt on olemassa myös ns, kävelykeppikurpitsa, se kasvattaa jopa n, 5 metriä pitkän varren , niistä tehdään esim , Pariisissa maailman hienoimmat kävelykepit , mutta ei sekään niin äkkiä kasva .
        Olen kasvattanut aikoinaan 38 kiloisen ns," pumppu"kurpitsan ,ja muutaman noin 30- kiloisen . mutta vei se koko kesän , noin , silloin Suomen suurin Pumppu oli 41 kiloa. Havaijilla on kasvatettu noin 900- kiloinen .
        Vanhoissa saduissa kerrotaan prinsessasta, joka suuteli prinssejä, ja
        ..Puuh,!... ne muuttuivat sammakoiksi. Vertaus ontuu hieman , siilä prinssi ei ole Pullokurpitsa, .. Mutta,
        No jaa , mutta siis, "yhden yön kasvi.. " , ?

      • jaakobista
        Pii on 3.0 kirjoitti:

        Voi olla pullokurpitsakin, jotenkin hellyttävä kertomus ( ja kasvi ) kuitenkin.
        :)
        - tarvitsen muuten kävelykepin huonokuntoisen lonkkani takia, kun lähden käymään viikonajaksi Roomassa.

        "Ikuisessa kaupungissa" käyn tutustumassa moniin historiallisiin kohteisiin Pantheonia myöten ja Vatikaanissa aion käydä myös tutustumassa museoihin ja Pietarin kirkkoon...

        Historia on mielenkiintoista ja vielä mielenkiintoisemmaksi sen tekee kun huomaa kuinka muinainen Kaldealainen kulttuuriperintö vaikuttaa edelleen...

        ..." kävelykepin huonokuntoisen lonkkani takia ..." -
        lonkkakuluma on , nykyään , varsinainen kansantauti , se näyttää perustuvan juuri Tv ;ssa olleen Dokumenttiohjelman mukaan , ...-tehomaataouden ylläpitämän -maissiravintotalouden ylläpitoon . Muutama monikansallinen suuryhtiö hallitsee koko maaiman ravintotuotantoa ja kauppaa, ja Usa ;n tukeman melkein ilmaisen maissin vyöry on kaatunut kaiken tuotannon niskaan,
        esimerkkinä maissin syöttö lehmille. aiemmin ei tunnettu selllaistakaan tautia kuin EHEC, joka syntyi, kun ruohoa syöville naudoille alettiin syöttää maissia.
        se muuttuu naudan pötsissä hyödyllisestä bakteerista superbakteeriksi, johon on kuollut paljon ihmisiä .
        sama kehitys on kaikilla muillakin aloilla ; esim , sotateollisuus on monikansallistettu. Mm osakemarkkinoilla Luterilainen kirkko omistaa joukoittain Hyvintuottavia Atomipommitehtaiden osakkeita, ,
        Uskonto on monikansallistettu, muutamat alan " Superyhtiöt hallitsevat alaa ja niinpoispäin .
        Lonkkasäryssä pitää opetella kävelemään silleen " viivan " kahta puolta, niinkuin ennen Mannekiinikouluissa opetettiin s, kapeata kävelyä ,
        ja kuntosali on sekä poikaa että tyttöä .

        Niimpä taitaa olla että noita hiien maissi ja soija -jauhoja on ämpätty melkein kaikkiin teollisesti tuotettuhin elintarvikkeisiin, edes metwursti ei ole enää vapaa näistä "jauheista", puhumattakaan makkaroista ym.
        - Olen ollut kuntoutuksessa rokualla, ja siitä oli kyllä hyötyä silloin, kun vaan tulisi ylläpidettyä tuota ohjelmaa päivittäin, vaikkapa "uimajumpassa".

        No, "uudessamaassa" ei ole sitten näitäkään hankaluuksia...
        :)

      • mulle riitti

        Suorastaan h****tilliset säryt ja kivut nivelrikon takia.Istun pyörätuolissa ja funtsin että viisainta kait napata kourallinen tabuja,kun en usko mihinkään enää.

        Siihen uskon kylläettä kivut loppuu niillä napeilla- lopullisesti.

        Kiitos vaan, voimatornit ja kumppanit "valon kikastamisesta"....

      • 7+16
        mulle riitti kirjoitti:

        Voimatorni on varmaan
        onnellinen osuudestaan valosi kirkastamisessa.

      • jaakobista
        7+16 kirjoitti:

        Voimatorni on varmaan
        onnellinen osuudestaan valosi kirkastamisessa.

        Sanl.15:15/30
        Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli on kuin alituiset pidot.

        Valoisa silmänluonti ilahuttaa sydämen; hyvä sanoma tuo ydintä luihin.

        - Joudumme hyväksymään ne asiat joita emme voi muuttaa, kuten jotkin sairaudet.
        Tulisi varoa kyynistymistä, mikä tekee tilaa katkeruudelle.

        - Ennenkaikkea tulee välttää syyllistämistä ja kohteen etsimistä noille perusteettomille syytöksille, sillä se ei hyödytä ketään ja vähiten itseä.

        " Armelias mies ( tai nainen ) tekee hyvää itsellensä, mutta armoton syöksee onnettomuuteen oman lihansa " ( Sanl.11:17 )

      • omegawave
        mulle riitti kirjoitti:

        Suorastaan h****tilliset säryt ja kivut nivelrikon takia.Istun pyörätuolissa ja funtsin että viisainta kait napata kourallinen tabuja,kun en usko mihinkään enää.

        Siihen uskon kylläettä kivut loppuu niillä napeilla- lopullisesti.

        Kiitos vaan, voimatornit ja kumppanit "valon kikastamisesta"....

        mulle riitti
        >>Kiitos vaan, voimatornit ja kumppanit "valon kikastamisesta".... >>

        Voit kyllä ohjata kiitoksesi ihan Vartiotorni-seuralle itselleen. Eiväthän entiset Jt:t ole näitä juttuja keksineet, kunhan vain varoitamme Vt-seuran toimintatavoista.

        Jokainen on vastuussa itsestään.

      • Besserwisser
        omegawave kirjoitti:

        mulle riitti
        >>Kiitos vaan, voimatornit ja kumppanit "valon kikastamisesta".... >>

        Voit kyllä ohjata kiitoksesi ihan Vartiotorni-seuralle itselleen. Eiväthän entiset Jt:t ole näitä juttuja keksineet, kunhan vain varoitamme Vt-seuran toimintatavoista.

        Jokainen on vastuussa itsestään.

        *Jokainen on vastuussa itsestään*
        Juurikin näin.

        ”Ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon,
        mutta Herra näkee sydämen.” – 1. Samuelin kirja 16:7.

        Moni kakku päältä kaunis vaan pelkkää shontaa sisältä.

      • omegawave
        Besserwisser kirjoitti:

        *Jokainen on vastuussa itsestään*
        Juurikin näin.

        ”Ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon,
        mutta Herra näkee sydämen.” – 1. Samuelin kirja 16:7.

        Moni kakku päältä kaunis vaan pelkkää shontaa sisältä.

        Besserwisser
        >>Moni kakku päältä kaunis vaan pelkkää shontaa sisältä.>>

        Tämä soveltuu erityisen hyvin palstan aiheena olevaan jehovantodistajuuteen. Ja laajemminkin, monet Ainoat Oikeat Totuudet lupailevat ihmisille montaa hyvää ja tuhatta kaunista, mutta todellisuus onkin sitten jotain aivan muuta.

      • Pii on 3.0
        jaakobista kirjoitti:

        Niimpä taitaa olla että noita hiien maissi ja soija -jauhoja on ämpätty melkein kaikkiin teollisesti tuotettuhin elintarvikkeisiin, edes metwursti ei ole enää vapaa näistä "jauheista", puhumattakaan makkaroista ym.
        - Olen ollut kuntoutuksessa rokualla, ja siitä oli kyllä hyötyä silloin, kun vaan tulisi ylläpidettyä tuota ohjelmaa päivittäin, vaikkapa "uimajumpassa".

        No, "uudessamaassa" ei ole sitten näitäkään hankaluuksia...
        :)

        ..." Edes meetvursti ei ole enää vapaa näista jauheista, puhumattakaan makkaroista,.ym..... " -
        En ole syönyt sikalihaa vuosikymmeniin sen jjälkeen , kun sain Yersinia- bakteerin Puolasta ilman lihantarkastusta tuodusta jauhelihasta. Siitä voi saada monia hyvin mielenk, tartuntoja Ehecin lisäksi.
        Lihantarkastus on hyvin keskeinen asia , ja silloin se unohtui lihan maahantuojilta. Kyllä siitä sitten kirjoiteltiin , mutta mitään ei tapahtunut.
        Yersinia todettiin kansanterveyslaitoksella.
        En ole kyllä makkaroita kaivannutkaan ,

        ...tiedättekö muuten , lainrikkomuksista puhuen , että jokainen , joka kylvää tai istuttaa vanhojen koristekasvien siemeniä , tai taimia , syylistyy lainrikkomukseen , koska Amerikkalaisyhtiöt omistavat näiden kasvien kansainväliset patenttioikeudet ?
        Jos siis niitä ei ole hankittu näiden yhtiöiden hyväksymästä siemen- tai taimikaupasta.

    • § pläski §

      Katoppa sinäkin kun laitan aloituksen poistetaanko se saman tien nim: § pläski §

      • jaakobista

        - minkä aloituksen olet tehnyt joka on poistettu ja josta olisit halunnut keskustella?
        Huomasin kyllä että eräs keskustelu johon juuri vastasin poistettiin samalla hetkellä ja että tuossa aloituksessa oli keskustelu käynnissä jossa olisi ollut monta mahdollisuutta "tarttua" aiheeseen.
        - no, se on poissa nyt, mikä kyllä kummastuttaa sillä en huomannut tarkemmin ehtimättä kumminkaan perehtyä kaikkiin "kommentteihin" , siinä erityistä "asiattomuutta"?

        - sen sijaan kyllä ihmisten ÄO:a ruotivat aloitukset kyllä "roikkuvat palstalla...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3520
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2346
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1428
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe