Pyöränkö pitää olla uusi?

I love it!

Itse ajelen mm. vanhalla viisi vaihteisella Tunturi vipillä jota on jonkin verran modattu, perusrakenne on kitenkin alkuperäinen. Ja sillä on oikein hyvä ajella retkiajelua, ja se kestää! ILOVE IT!

Eihän pyörä mene miksikään jos se pidetään kunnossa. Laakerit, vaihteet, rattaat, kumit jne. kun on kunnossa niin matkaa taittaa aivan samalla tavalla kuin uudemmillakin. Nykyaikaisilla lisävarustelilla vanhoista pyöristä saa oivallisia retkipyöriä. Rungon mitat asettaa tiettyja rajoituksia, kaikille ei vanhan mallin rungot käy, ja valikoima on aina pieni kun puhutaan vanhoista yksilöistä.

Toinen juttu on sitten esteettinen puoli, moni ei halua erottua joukosta vanhan pyörän takia. Eli syyt uuden pyörän hankkimiseen ovat osittain myös psykologisia.

Yksi asia on tietysti vielä se, että pyörän kunnossapito- ja korjaustaito on yhä vähenemässä oleva ominaisuus, jos sitä ei ole niin silloin uudella ajeleminen on ihan ok, vaikka pitäähän niitäkin huoltaa samalla tavalla.

En ole tässä kieltämässä uuden pyörän hankkimista, kerroin vain, että on muitakin mahdollisuuksia päästä baanalle, eikä ne välttämättä maksa paljon.

9

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alkup. Maantiepyöräi

      Osa Tunturin vanhoista Turussa tehdyistä teräsrungoista on todella hienoja ja mukavia ajaa.

    • juu-ujasilleimuttak

      Osa vanhoista pyöristä on mm. kierteitään niin sekalaista seurakuntaa että kuntoonlaitto voi olla työn ja tuskan takana. Osa on varastettu, hylätty jne. ja on sellaisessa hapessa ettei edes halutessaan saisi siitä fillaria.

      Suurin syy on kuitenkin raha: Jos ei satu omistamaan hyvää vanhaa pyörää jota on pidetty kunnossa, niin on huomattavasti edullisempaa hävittää se ja hankkia uusi tilalle kun vaihtaa käytännössä kaikki osat.

      • I love it!

        Onhan se noinkin, mutta vanhojen kotimaisten pyörien kohdalla tilanne on tässä suhteessa parempi. Niihin kun löytyy varaosia suhteellisen helposti kierrätyskeskuksista ja vastaavista. Ja eihän niitä kuluvia osia kovin paljon ole.

        On se vaan hauska tunne kun lähtee liikkeelle 40 vuotta vanhalla fillarilla jonka tekniikka on uutta vastaavassa kunnossa.

        Ja kuten edellä sanoin, niin ei tarkoitukseni ole korvata uusia pyöriä vanhoilla, tämä on vaan yksi mahdollisuus päästä pyöräilemaan ja edullisesti. Sopii hyvin rakentelusta ja vanhoista asoista kiinnostuneelle pyöräilijälle.


      • Alkup. Maantiepyöräi
        I love it! kirjoitti:

        Onhan se noinkin, mutta vanhojen kotimaisten pyörien kohdalla tilanne on tässä suhteessa parempi. Niihin kun löytyy varaosia suhteellisen helposti kierrätyskeskuksista ja vastaavista. Ja eihän niitä kuluvia osia kovin paljon ole.

        On se vaan hauska tunne kun lähtee liikkeelle 40 vuotta vanhalla fillarilla jonka tekniikka on uutta vastaavassa kunnossa.

        Ja kuten edellä sanoin, niin ei tarkoitukseni ole korvata uusia pyöriä vanhoilla, tämä on vaan yksi mahdollisuus päästä pyöräilemaan ja edullisesti. Sopii hyvin rakentelusta ja vanhoista asoista kiinnostuneelle pyöräilijälle.

        Kyllä nimimerkki "juu-..." on oikeassa. Varaosien löytäminen vanhoihin pyöriin, pyörän kotimaasta huolimatta, on haasteellista.

        http://www.pyoratohtori.fi/

        Pyörätohtori on kotimainen netti kauppa, mutta valitettavasti hänellä ei ole enää korjaamoa. Myös pitkään samassa kiinteistössä toimineet pyörälorjaamot ovat aarreaittoja.

        Keskiö on yleensä se vaikein pala. Netissä on myynnissä sovitusosia, joilla vanhoihin pyöriin saa kiinni uusia keskiöitä.


      • I love it!
        Alkup. Maantiepyöräi kirjoitti:

        Kyllä nimimerkki "juu-..." on oikeassa. Varaosien löytäminen vanhoihin pyöriin, pyörän kotimaasta huolimatta, on haasteellista.

        http://www.pyoratohtori.fi/

        Pyörätohtori on kotimainen netti kauppa, mutta valitettavasti hänellä ei ole enää korjaamoa. Myös pitkään samassa kiinteistössä toimineet pyörälorjaamot ovat aarreaittoja.

        Keskiö on yleensä se vaikein pala. Netissä on myynnissä sovitusosia, joilla vanhoihin pyöriin saa kiinni uusia keskiöitä.

        Mulle ei ole osat olleet ongelma. On tullu keräiltyä kaikenlaista nurkkiin. Vanhojen pyörien kanssa kun touhuaa niin pitää haalia vanhoja raatoja varaosiksi, muuten homma ei oikein pelaa. Vanhoissa romuissa saattaa olla mm. virheettömiä Fauber keskiöiden osia. 5-vaihteisen Tunturin fauber keskiön eturatas, se ohut, (noin 2,5 mm), sen löytäminen tuotti joskus vaikeuksia, nyt on varalla sellainenkin. Asiansa osaavista kierrätyskeskuksista löytyy osia hyvin. Niissä tosin voi olla tyyppejä töissä jotka eivät tiedä pyöristä paljion mitään, eivätkä ymmärrä vanhojen osien arvoa, laittavat hyviä osia romumetalliin...

        Vanhat tavarat on sellainen elämätapajuttu...


    • camuli

      Mulla alkoi fillarointiinnostus 70-luvun puolivälin peugeotilla. Oli tosi laadukkaan oloinen ja rullasi tosi hyvin. Kaduttaa vieläkin kun annoin sen kaverille uuden tieltä pois. Tuommoisella ajelu vaatii tietysti vähän asennetta kun toi ergonmia oli takavuosina vähän erilaista kun nyt, vaihdevipu vaakaputkessa ja toiminta kitkaperiaatteella.

    • Mulla on 80-luvun lopun maantiepyörä. Raskas ja löysä verrattuna tämän päivän pyöriin? Ei taida juuri menoa haitata peruspyöräilyssä, siis kuntoilussa ilman ajatustakaan kisoihin menosta.

      Tuon ikäiseen osien saaminen ei ole ongelma (ainakaan toistaiseksi). Keskiö siinä on BSA ja 68mm eli ihan standardia. Liian uusi ollakseen sitä hankalaa ikäluokkaa? Ohjauslaakeri on alkuperäinen ja näytti olevan riittävän hyvässä kunnossa (ehkä senkin vaihtaa, jos tarve tulee). Muutoinhan loput osista vaihtaa normaalityöllä.

      Vanhassa pyörässä vaihtajat on viistoputkessa ja olisi ajatus kasata taakse kiekko jossain välissä. Pääsisi eroo kierrerataspakasta (ja saisi vaihtuisi 6-lehtinen pakka tiheämpi väliseen pakkaan, 9:iin). Kiekkoja myydään valmiinakin kuten Aksium, mutta itse kasaaminen tuntuu sopivalta tälläiseen vanhaan harrastepyörään. Seuraava kysymys on sitten kannattaako pysyä vanhassa tyylissä ja pitää vaihtajat viistoputkessa vai etsiä tarjousta STI-vaihtajista?? Meneekö vanhan pyörän luonne rikki siinä.

      • I love it!

        Tuo on makuskysymys miten vaihtajien kanssa menttelee. Itse kunnioitan alkuperäistä. Eihän niitä vaihteita tarvitse koko ajan olla vaihtamassa, ainakaan asfaltilla. Ja kuten alussa sanoin niin vanhoista pyöristä saa mukavia retkeilypyöriä. Itse ajelen satasenkin päivälenkkejä vanhalla 5-vaihteisella.


      • jopoilija
        I love it! kirjoitti:

        Tuo on makuskysymys miten vaihtajien kanssa menttelee. Itse kunnioitan alkuperäistä. Eihän niitä vaihteita tarvitse koko ajan olla vaihtamassa, ainakaan asfaltilla. Ja kuten alussa sanoin niin vanhoista pyöristä saa mukavia retkeilypyöriä. Itse ajelen satasenkin päivälenkkejä vanhalla 5-vaihteisella.

        Minäkin ajelen Jopolla satasen lenkkejä, olen modannut siihen Bilteman aika-ajotangon. Kiva ohitella vaippahousuisia maantiepyöräiljöitä mennen tullen. Turhaa pelleillä hienojen varusteiden ja pyörien kanssa, kun Jopollakin pärjää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4740
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1314
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      86
      1289
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      126
      1084
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1026
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Kitee
      252
      935
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      906
    Aihe