Korruptio on noussut ihan uuteen valoon ja suuruuteen. Kovia rangaistuksia on osallisten tai näitä lähellä olevien suulta kuultu, teot ovat olleet kuuleman mukaan aivan mitättömät jos sitäkään.
Miten voidaan tuomita vuosien rangaistuksiin vaikka mihinkään pahaan ei olla syyllistytty? Kohta varmaan joutuvat raas- ym. tuvat tuomituiksi rikollisista tuomioista, hovi- ja korkein oikeus tietysti vielä enemmän, ellei tuomiot pienene.
Minulla on kyllä ollut selvä käsitys poliitikkojen konnuudesta. Rikkeettomästi ovat toimineet kun ei rangaistuksia ole tarvinnut käyttää aikaisemmin.
Kyllä minä oikeiston voimien nousun olen huomannut.
On siinä raha haissut ihan miljoonien merkeissä. Keput olovat keulilla aikaisemin ja ainakin osin samoin voimin. Nyt pitää demarien kaivaa kupeestaan suuria miljardejaan, jotka on verottomasti jäseniltä peritty. Kohta valta vaihtuu ilman konnataustoja.
Rehellisyys maan perii ja toteutuuhan se lopulta. Eikö teistäkin?
Rangaistukset kauheita, konnuus ei
24
99
Vastaukset
- Yli Tupa-Sauna
Puhut järkeä Ruuneperi. Yli kahden miljoonan kääntäminen kun on ihan laillista, kun sen tekee tuleva presidentti.
- residentin vaali-
kanpanja maksoi 2 000 000 €, mistä rahat?
Missä opinnäyte? - Niitä ihmetellään
residentin vaali- kirjoitti:
kanpanja maksoi 2 000 000 €, mistä rahat?
Missä opinnäyte?edelleenkin.Mitään vastausta ei ole saatu noihin.
- Halloo !!
Rupeeko Ile pressaksi? Eikö äskeltäin juuri ollut vaalit?
- missä moraali ?
Ja vuoden verran voi olla vielä kansanedustajanakin kait? On meillä edustajia!
- Jopelkuneiviittiny
Miksi vain vuoden?
Jos ei itse eroa, niin loppuun asti kautensa istuu, koska Hovioikeuden jälkeen on vielä Korkein oikeus ja aikaa kuluu.
Ja sitttenkin tarvitaan monikutkainen eduskunnan käsittely ennen erottamista, koska ehdolllinen rangaistus ei kai vielä vaadi eroamista.
Ja ainahan hän voi pyrkiä uudelleen eduskuntaan.
Onhan meillä siitäkin esimerkki takavuosilta tuolta Keskustan piiristä, kun kansa äänesti erotetun edustajansa takaisin Eduskuntaan. - jakolasku
Jopelkuneiviittiny kirjoitti:
Miksi vain vuoden?
Jos ei itse eroa, niin loppuun asti kautensa istuu, koska Hovioikeuden jälkeen on vielä Korkein oikeus ja aikaa kuluu.
Ja sitttenkin tarvitaan monikutkainen eduskunnan käsittely ennen erottamista, koska ehdolllinen rangaistus ei kai vielä vaadi eroamista.
Ja ainahan hän voi pyrkiä uudelleen eduskuntaan.
Onhan meillä siitäkin esimerkki takavuosilta tuolta Keskustan piiristä, kun kansa äänesti erotetun edustajansa takaisin Eduskuntaan.Ei Suomessa ole tapana erota koska ei ole omaatuntoakaan, vallan kahvaan vaan entistä tiukemmin tulevaisuudessa.
- Ulallalla
Kenestä te puhutte?
- Lorena*
Päivän tapetilla ollut oikeusjuttu toi esiin poikkeavan kovat tuomiot malliin
"MONEY IS OUR GOD"! Koko sota alkoi yksistä 50v juhlista - journalistien ansiokkaasta informaatiosta.
Mihin vedetään raja kuinka paljon saa antaa rahaa tutuille ja tuntemattomille.Verotus määrittelee verovapaan lahjasumman noin 4000€.
Joissakin asioissa ns tutkiva journalismi on ihan paikallaan on vain varottava kohtuuttomuuteen menemistä. Tuomalla esille oikeuteen meneviä juttuja saa
oikeuslaitos runsaasti töitä ja asianajajat kovat palkkiot päämieheltä.- Jopelkuneiviittiny
Lahjalla ja lahjuksella on vissi ero.
Lahja on pyytetön.
Lahjus annetaan toivossa konkreettisen kiitoksen.
Nykypäivän oikeudenkäynnit ovat kansan mielestä kalliita ja kansa on minunkin mielestä oikeassa.
Hoviin veotaminen on vähän liian helppoa ja useimmiten vain juristit voittaa.
Norjan juttu on sitten kanssa kumma.
Miksi selvää juttua pitää puida viikkotolkulla?
Yksi istunto ja sillä sipuli, koska lopputulos on kuitenkin varma.
- Reino´
Olen kovien rangaistusten kannalla. En ymmärrä, ylimääräisen rahan siirtämistä poliitikoille varovapaasti. (Sukari - Kanerva) Äärimmäisen törkeää. Sitten kuitenkin perintövaro peritään viimmosen päälle. Konnat sälehoitoon.
- Reino´
Pitää olla verovapaasti ja perintövero. Ehkä en tänään ota enempää konjak.
- aleksandrovits
Mitäpä niitä lahjusrahoja surraan. Melko todennäköisesti ne on pantu suomalaiseen elinkeinoelämään, niillä on edistetty suomalaista yritteliäisyyttä ja työllisyyttä.
Onko tuollainen käyttötarkoitus yhtään tuomittavampi kuin se, johon ne oli alkuaan tarkoitettu? Tuskinpa niitä nyt on heitelty kehityskelvottomiin hankkeisiin.
Kansa ei siis ole kärsinyt tappiota.
Syntyi sarja kallita oikeudenkäyntejä ja kiistattomina voittajina olivat lakimiehet.- Jopelkuneiviittiny
Tiedoksesi toveri aleksandrovits
Kansa kärsi suoraan saamattomista verorahoista, joita on ainakin 2,2 miljoonaa. Lisäksi tulee eri yritysten menettämät saamiset, jotka kiertyvät kirjattuina tappioina tavalla jos toisella kansan maksettaviksi.
Niinkuin varmaan huomasit, ne rahat on jaettu varsin epätasaisesti ja jostain syystä niillle kansanedustajille, joita suurelta osin voidaan syyttää tästä eriarvoisuuden noususta.
Ne kansanedustajiksi pyrkijät, jotka melko varmasti olisivat vastustaneet eriarvoisuuden kasvua, eivät saaneet latin latia.
Lakimiehistä ja oikeuden käynneistä olen samaa mieltä, mutta jos noiden äijiien touhuja ei julkiseti käsiteltäsi, niin millaistahan touhu sitten olisi.
Vaalitettavasti, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Hovissa nuo tuomiot pienenevät huimasti.
Minusta on kurjaa, että kansan keskuudessa ei aina nähdä rikokseksi jos yhteiskunnalta tai valtiolta varastetaan. - Makriina ek
Jopelkuneiviittiny kirjoitti:
Tiedoksesi toveri aleksandrovits
Kansa kärsi suoraan saamattomista verorahoista, joita on ainakin 2,2 miljoonaa. Lisäksi tulee eri yritysten menettämät saamiset, jotka kiertyvät kirjattuina tappioina tavalla jos toisella kansan maksettaviksi.
Niinkuin varmaan huomasit, ne rahat on jaettu varsin epätasaisesti ja jostain syystä niillle kansanedustajille, joita suurelta osin voidaan syyttää tästä eriarvoisuuden noususta.
Ne kansanedustajiksi pyrkijät, jotka melko varmasti olisivat vastustaneet eriarvoisuuden kasvua, eivät saaneet latin latia.
Lakimiehistä ja oikeuden käynneistä olen samaa mieltä, mutta jos noiden äijiien touhuja ei julkiseti käsiteltäsi, niin millaistahan touhu sitten olisi.
Vaalitettavasti, jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Hovissa nuo tuomiot pienenevät huimasti.
Minusta on kurjaa, että kansan keskuudessa ei aina nähdä rikokseksi jos yhteiskunnalta tai valtiolta varastetaan.No raha kiertää kun kierrätetään! Sitähän tuolla toisessa ketjussa toivottiin.
Kanervan juhliin paloi rahaa ja se työllisti varmasti laajan porukan. Ja vaikka nyt sitten lakimiehet tienasivat, niin raha kiertää. Ei se jää lakimiehen pöytälaatikkoon.
Ja hyvinhän siinä kävi, kun tuli vain ehdollista. Isokalliokin sanoi aamuteeveessä, että työttömyyskortistossa olevalla on enemmän hankaluutta kuin ehdonalaisella: ulkomaille ei saa mennä ja ilmoiittautua pitää, kumpaakaan ei vaadita ehdonalaiselta.
Iltalehdet mässäävät nyt näillä ehdottomilla tuomioilla, kasvattitytärkin on suunniltaan.
Valokuvan kanssa saateltiin Merisalo vankilan ovelle. Kai saamme sitten Seiskassa lukea vuosiraportteja tyrmästä.
Sankariksi pääsee monilla tavoilla.
- kannattaja
Tässä jotain presidenttimme vaalirahoituksesta.
http://www.puoluerahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/PV2012/FI/64brxueBw/E_EI_PV2012.html - u-atu
Kyllä noita lahjontarahoja, niiden antajia ja saajia jaksetaan riepotella. Kuitenkin on ollut kyse vain rahasta.
Kun sitä vastoin eräs kansanedustaja rupesi levittämään Internetissä raiskauksiin syyllisiksi todettujen nimiä, niin johan siitä poru nousi. Sellaista muka ei saa tehdä! Siinä kuitenkin on ollut kyse ihmisarvon loukkaamisesta. - entäs lääkärit
Lääketehtaat lahjoo lääkäreitä, muka koulutusta hienoilla ulkomaan matkoilla, risteilyillä ja muilla.
Älähän nyt, u-atu!
Kyse oli kyllä paljonkin "muusta kuin rahasta". Noilla rahoilla on Suomea viety haluttuun suntaan rahan voimalla. Poliittiset voimasuhteet ovat muuttuneet ja sen seurauksenahan Suomi ja suomalaiset ovat joutuneet samanlaiseen huonoon tilanteeseen kuin kaikki maailman maat.
Voitaisiinko puhua trendistä, joka on rikollisen rahankäytön seurausta.
Voidaan myös pohtia mihin jouduttaisiin ilman rahalla tapahtuvaa maasutusta. Sattaisiinko mitään aikaan? Kaavoituksen puuttumisesta on liiankin usein mainittu, mutta syyhyn ei ole puututtu. Onko syynä raha vaiko sen puuttuminen.Vielä jatkaisin, jos sallit hyvä Ruuneperi, niin minustakin tuntuu pahalta, että ne äijät jakoivat rahoja, jotka eivät olleet heidän omiaan, vaan maksamattomista laskuista ja maksamattomista veroista kertyneitä rahoja.
Itseasiassa ne rahanjakajat olivat varkaita, vaikka sitä hienoissa piireissä sanotaankin veronkierroksi ja laskujen maksukyvyttömyydeksi, joista seuraa tietysti aikanaan konkurssi, joka sitten yritetään selitellä huonojen suhdanteisen yms. aiheuttamaksi.- ruotsinkielisten
Jopel kirjoitti:
Vielä jatkaisin, jos sallit hyvä Ruuneperi, niin minustakin tuntuu pahalta, että ne äijät jakoivat rahoja, jotka eivät olleet heidän omiaan, vaan maksamattomista laskuista ja maksamattomista veroista kertyneitä rahoja.
Itseasiassa ne rahanjakajat olivat varkaita, vaikka sitä hienoissa piireissä sanotaankin veronkierroksi ja laskujen maksukyvyttömyydeksi, joista seuraa tietysti aikanaan konkurssi, joka sitten yritetään selitellä huonojen suhdanteisen yms. aiheuttamaksi.säätiöt ovat vaikuttaneet poliittisia voimasuhteita vääristäviksi, taanneet oiuenen vähemmistön kohtuuttomat edut. Verovapaitakin ne ovat.
- katleija
Voi voi sitä mehiläisparvea, joka hyörii ns. julkisen rahan ympärillä niin valtion tasolla kuin kuntapolitiikassakin. Ottajia riittää ja sitä se politikointi on pääasiassa.
Omassa kotikunnassa sen näkee läheltä. Vaikka kuinka velkaa joudutaan ottamaan, niin silti aina nousee utopistisia suunnitelmia esiin. Turussa löytyy aina syitä rakentaa lisää paikoitustilaa autoille, vaikka entisetkin pysäköintilaitoksetkin ovat puolityhjiä. Maan alle on kaiken aikaa hinku mennä, mieluiten kalliota louhien. Nyt vaihteeksi kauppatorin alle, jossa on yli 50 metriä plinisavea.
Ihmeelliseltä tuntuu myös sellainen suunnitelma, että 60-luvulla poistettu raitiotieverkosto pitäisi taas uudelleen rakentaa. Aikamoisia rahareikiä nämäkin.
Hyvä on jos saataisi politiikkojen sidonnaisuudet läpinäkyviksi. Samat vaikuttajat huseeraavat vuodesta toiseen ja suunnitelmia ajetaan kuin käärmettä pyssyyn kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta.- Jopelkunéiviittiny
Tuolla Helsingissä on oma putki tuolle käärmeelle. Sen putken nimi on Guggenheim Museo.
Kun sitä ei kansa halunnut, eikä suurinosa valtuustostakaan, niin kaupungin johto palasteli homman ja alkoi ujuttaa käärmettä sillä lailla putken sisään.
Sitten, kun siihen projektiin on upotettu riittävän monta miljoonaa, niin on helppo sanoa, että pakko kai se on loppuun saatta, kun on jo maksanut niin paljon.
- hyvä Ruune...
Kyllä kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565550Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212427Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2551705- 1141667
- 931507
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231436Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly111247Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3351210Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3291208Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681205