Salliiko Jumala ?

Ja sitten kun olemme melko helpoissa oloissa täällä länsimaissa, haluamme että Jumala vielä lisää mukavuuttamme.

Esim. menestysteologiasta jossa ajatellaan että Jumala siunaa myös rahalla, on jotenkin tullut säikeitä tännekin. Tavallaan siis lapset, joille on annettu paljon rahaa ja rakastetaan rahalla, ja luulevat sitten että Jumalakin antaa rahaa = rakastamisen merkki.

Yksihän ongelma kristityllä muutenkin on varmasti aina ollut ongelmana, kun hänestä tuntuu, että hän on yrittänyt parhaansa, ja silti Jumala on antanut niitä negatiivisiakin asioita ja suorastaan pahaa. Sitten pitää vain ajatella Jeesusta ristillä, miltä hänestä tuntui, vietettyään Jumalalle mieleisen elämän ja saatuaan näin hirveän rangaistuksen? Siis sillä hetkellä se on varmasti tuntunut rangaistukselta, vaikka hän tiesikin tehtävänsä tärkeyden. Miten alkukristityt? Useimmat joutuivat leijonien syötäväksi, eikä Paavalillakaan näyttänyt kovin kehuttavaa olevan. Silti hän sanoi: Iloitkaa.

Tavallaan ihmiset eivät ymmärrä, että maailma on synnytystuskissa, eikä elämää oltukaan tarkoitettu pelkästään helpoksi.

Murto-osakristitty kirjoitti:

Ja sitten kun olemme melko helpoissa oloissa täällä länsimaissa, haluamme että Jumala vielä lisää mukavuuttamme.

Esim. menestysteologiasta jossa ajatellaan että Jumala siunaa myös rahalla, on jotenkin tullut säikeitä tännekin. Tavallaan siis lapset, joille on annettu paljon rahaa ja rakastetaan rahalla, ja luulevat sitten että Jumalakin antaa rahaa = rakastamisen merkki.

Yksihän ongelma kristityllä muutenkin on varmasti aina ollut ongelmana, kun hänestä tuntuu, että hän on yrittänyt parhaansa, ja silti Jumala on antanut niitä negatiivisiakin asioita ja suorastaan pahaa. Sitten pitää vain ajatella Jeesusta ristillä, miltä hänestä tuntui, vietettyään Jumalalle mieleisen elämän ja saatuaan näin hirveän rangaistuksen? Siis sillä hetkellä se on varmasti tuntunut rangaistukselta, vaikka hän tiesikin tehtävänsä tärkeyden. Miten alkukristityt? Useimmat joutuivat leijonien syötäväksi, eikä Paavalillakaan näyttänyt kovin kehuttavaa olevan. Silti hän sanoi: Iloitkaa.

Tavallaan ihmiset eivät ymmärrä, että maailma on synnytystuskissa, eikä elämää oltukaan tarkoitettu pelkästään helpoksi.

Lue lisää

Yllättävää on, että nimenomaan länsimaalaiset ihmiset valittavat niin paljon.

Murto-osakristitty kirjoitti:

Ja sitten kun olemme melko helpoissa oloissa täällä länsimaissa, haluamme että Jumala vielä lisää mukavuuttamme.

Esim. menestysteologiasta jossa ajatellaan että Jumala siunaa myös rahalla, on jotenkin tullut säikeitä tännekin. Tavallaan siis lapset, joille on annettu paljon rahaa ja rakastetaan rahalla, ja luulevat sitten että Jumalakin antaa rahaa = rakastamisen merkki.

Yksihän ongelma kristityllä muutenkin on varmasti aina ollut ongelmana, kun hänestä tuntuu, että hän on yrittänyt parhaansa, ja silti Jumala on antanut niitä negatiivisiakin asioita ja suorastaan pahaa. Sitten pitää vain ajatella Jeesusta ristillä, miltä hänestä tuntui, vietettyään Jumalalle mieleisen elämän ja saatuaan näin hirveän rangaistuksen? Siis sillä hetkellä se on varmasti tuntunut rangaistukselta, vaikka hän tiesikin tehtävänsä tärkeyden. Miten alkukristityt? Useimmat joutuivat leijonien syötäväksi, eikä Paavalillakaan näyttänyt kovin kehuttavaa olevan. Silti hän sanoi: Iloitkaa.

Tavallaan ihmiset eivät ymmärrä, että maailma on synnytystuskissa, eikä elämää oltukaan tarkoitettu pelkästään helpoksi.

Lue lisää

Kyllähän Jumala voi siunata tietenkin myös rahalla tai omaisuudella ....jos se on hyväksi ja se palvelee ensisijaisesti hänen tarkoitusperiään ja lastensa parasta ...
Mutta.
Minusta Jumalan siunaus voi aivan yhtä hyvin olla se, että hän ottaakin sen rahan ja omaisuuden pois. Tai minka tahansa.
Sillä jos hyvä tulee parhaan esteeksi, niin eikö ole parempi ottaa hyvä pois, jos sillä saavutetaan paras. Tai estetään vielä pehempi.

En tiedä kuinka moni ymmärtää, mitä tarkoitan, mutta ajattelen nyt erityisesti kristittyjä.
Pienellä seurannalla ja näkökentällä kristittjen maailmaan, uskoisin, että Jumala usein tarttuu häneen uskovan ihmisen elämään helpommin vielä rankemmalla kädellä, jos asiat alkavat mennä vinoon.
Jumala sallii asioiden ajautua tiettyyn pisteeseen, että ihminen kääntyisi hänen puoleensa.
Se vain on niin surullista, että pelkkien hyvien ja helppojen asioiden keskellä ihminen hyvin harvoin muistaa Jumalan olevan. Puhumattakaan että antaisi kiitoksen kaikesta hyvästä hänelle.

Ja minä en oikein usko Jumalaan, joka on niin tunteeton tai neutraali kuin usein luullaan. Raamattu osoittaa Jumalan olevan rakkaudessaan aika kiivas. Siellä puhutaan jopa mustasukkaisesta rakkaudesta, millä Jumala suhtautuu omiinsa.

Kuinka paljon Jumala yksinkertaisesti haluaa nähdä ....minkä laatuista on meidän uskomme, rakkautemme ja luottamuksemme ??
Näinhän se oli Jobin kohdalla.

Niin. Tavallaan tässä on juuri se pointti.
Ihminen joko pystyy löytämään Jumalasta sen, joka on läsnä jokaisessa hetkessä ja tilanteessa. Sen, jolla on käsittämättömienkin tilanteiden palat hallussaan. Silloin tilanteesta kuin tilanteesta voi kivunkin jälkeen löytää voimavaran ja tarkoituksen.

Tai sitten ihminen kääntyy Jumalaa vastaan. Syyttäen lopun elämäänsä tapahtuneesta tai pettyen Jumalaan, joka ei ollut paikalla, silloin kun häntä tarvittiin.

Nämä tietenkin ovat niiden reaktioita karrikoidusti, joilla jonkinlainen usko Jumalaan on olemassa.

Edellä olevaan ateistin kirjoitelmaan on vaikea sanoa mitään, koska ellei usko Jumalan olevan olemassakaan, niin silloinhan tilanteet eivät ole mitenkään sidoksissa häneen. Tosin aika harva ihminen luultavasti suurten elämän kysymysten äärellä on aivan neutraali Jumala-ajatuksista.

Vilppu H., olisiko niin, että ne ihmiset, jotka lähentyvät Jumalaa lapsensa menettämisen jälkeen, ajattelisivat asian niin, että kun he itse vanhempina eivät voi enää hoivata ja olla lapsensa elämässä mukana, niin he luottavat siihen, että Jumala huolehtii nyt heidän lapsestaan, ja kun nämä vanhemmat itse kokevat olevansa lähempänä Jumalaa, he ovat myös lähempänä menettämäänsä pienokaista.

Ne vanhemmat, jotka loittonevat Jumalasta, syyttävät Jumalaa siitä, että menettivät lapsensa, eivätkä ymmärrä sitä, että samalla loitontavat itsensä myös omasta edesmenneestä lapsestaan.

Lapsen menetyksellä on myös oma tarkoituksensa eli tuska ja suru lapsen pois menosta kasvattaa ihmistä sisimmältään vahvemmaksi ihmiseksi, joka uuden surun kohdatessa on vahvempi ihminen kohtaamaan sen.

Ateistit elävät pimeydessä, syvällä kaivon pohjalla ja kansi on pantu kiinni. Siellä ei ole mitään valoa mutta se ei tarkoita, etteikö valoa voisi olla olemassa.