mihin avunanto perustuu?

Tämä on asia mistä kannattaa keskustella pitkään ja hartaasti, kun puoliso tulee köyhemmästä maasta. Mieluiten keskustelu kannattaa käydä jo ennen naimisiinmenoa.

Kyse on arvoista. Mikä on elämässä tärkeintä, auttaako ystävää hädässä vai mennä autokouluun? Itse olisin hieman huolissani, jos tuo "kaveri" on miespuolinen. Kyse voi myös olla jostain takaisinmaksusta, jos samainen kaveri on joskus auttanut puolisoasi.

Kysy vaimoltasi, hän sen tietää, ei kukaan muu.

Monessa maassa perhe toimii ns. sosiaaliturvana. Perheillä ei köyhissä maissa ole montaa työssäkäyvää perheenjäsentä, ja historiallisesti työssäkäyvät tukevat koko perhettä. Myös perhekäsite on paljon laajempi, kuin länsimaalainen ydinperhemalli. Vaimosi on myös saattanut saada apua (rahallista tai muuta) perheenjäseniltään, ja nyt hän vuorostaan auttaa muita. Jos joku saa mahdollisuuden työskennellä ulkomailla, se on kuin lottovoitto, kyllä siihen halutaan panostaa, että perheellä olisi paremmat oltavat kotimaassa, ja että näin yksi perheenjäsen enemmän tienaa.
Minusta on erikoista, että et näin pitkälle ole itse päätellyt, vaikka naimissa asti olette.

jaskkiia

Tuo oli aika hyvin selitetty, olen siitä aikaisemminkin lukenut ja itsekin pähkäillyt.
Olen vaimonikin kanssa asiasta keskustellut, mutta hän on puhunut väheksyvästi "perheestään". Mutta kun tarkastelen aikaa taaksepäin, niin aika tasaisin väliajoin tukemista on tapahtunut.

Kyse on siis kulttuurista ja velvollisuudentunnosta. Sinänsä aika masentavaa, koska taitavat olla niin syvällä vaimoni päässä, että en saa häntä muutettua ihmiseksi joka keskittyisi vain suunnittelemaan ja toteuttamaan meidän elämäämme. Itse en taas halua ottaa ylimääräisiä huollettavia elämäämme, mahdollinen lapsikin toisi riittävästi haasteita.

Sinänsä täytyy ihailla ja sääliä hänen uhrautuvaisuuttaan, kun ajattelen miten hyvä elämä meillä voisi yhdessä olla jos hän haluaisi siihen 100% osallistua.

Oletko tullut ajatelleeksi, että hän saattaa järjestää itselleen uutta elämää kotimaassa, esim. rakennuttaa taloa, johon aikanaan muuttaa asumaan - ehkä ilman sinua?
Kuinka hyvä ystävä mahtaa olla kyseessä?

... minä elätin kyllä suominaisen isätöntä värillistä poikaakin...

Minun mielestäni hyvä sydäminen ihminen,Tuollaisia ihmisiä maailma tarvitsisi enemmän,heitä jotka auttavat hädässä olevia ja joilel ei materia merkitse kaikki kaikessa.Ei ole ainakaan itsekäs se on hieno piirre,kun ihminen raaskii jonkun apau tarvitsevan vuoksi luopua omastaan joskus en tunne vaimoasi,mutta näin äkkiseltään vaikuttaisi sydämestänäs kauniilta ihmiseltä sisäisesti kaunis siis.

Toki tuossa auttamisessakin voisi ja olisi hyvä muistaa sekin,että ei itse tai oma perhe joudu ahdinkoon eikä se mene hyväksi käytön puolelle,että vain odotetaan jotain koko ajan valmiina.Tyhjästäkin on paha nyhkäistä.Jospa keskustelisit vaimosi kanssa ja selittäisit sen,toki jos sinulle sopii,että auttaa voi toki ihmisiä,mutta täytyy muistaa myös se oma puolisokin ja perhe.auttaminen ei tarkoita kuitenkaan sitä,että itse makaa "katuojassa"sitten on taas yksi autettava lisää auttajasta tulee autettava :) uskon että selviätte kun keskustelette suoraan ja yritätte ymmärtää toinen toisianne.

Me olemme auttaneet lähinnä miehen vanhempia ja sisaruksia, kavereita vain erityistapauksissa. Miehelläni pääasiallisena motiivina on ollut vastavuoroisuus. Vanhemmilla ei ollut eläkettä, joten lapset olivat velvollisia elättämään heidät. Sisaruksille emme yleensä ole antaneet rahaa vain rahan vuoksi vaan sillä on ollut jokin tarkoitus. He ovat saaneet avustusta mm. talon rakentamiseen, sairaalakuluihin ja bisneksiin. Osa on ollut lainaa. Tällä hetkellä sisarukset eivät enää tarvitse apua, mutta haluamme tukea lasten opintoja.

Monissa maissa perhekäsitys on laajempi kuin Suomessa, ja myös muut verkostot ovat laajempia. Onkohan vaimosi tapauksessa kyse vain puhtaasta halusta auttaa vai onko vaimosi ehkä palveluksen velkaa? Tai ajatteleeko hän nyt "sijoittavansa" tähän ihmiseen, jotta myöhemmin ehkä hyötyisi jotain? Tai että tämä ihminen jotenkin hyödyttäisi vaimosi sukua?

Ei se asia selviä muuten kuin kysymällä. Ystävyys voi säilyä pitkään, sosiaalinen velka vielä pidempään. Jotkut kokevat myös syyllisyyttä siitä, että ovat itse päässeet kiinni parempaan elämään, ja yrittävät ehkä tiedostamattaankin korvatat tätä rahalla.

"Jos itse yritätte tehdä työtä perheenne elämänlaadun parantamiseksi, niin hyväksyttekö sen, että kumppaninne samaan aikaan ei siihen osallistu, vaan käyttää varansa jonkun teille tuntemattoman ihmisen elämänlaadun parantamiseen?"

En hyväksyisi. Me olemme lähettäneet mieheni sukulaisille isojakin summia, mutta aina olemme keskustelleet ja sopineet asiasta yhdessä. Ja joskus sanoneet suoraan, että ei, nyt meillä ei ole rahaa, etenkin kun on omia lapsia huollettavana. Meillä on molemmilla omat palkat ja omat tilit, mutta miellämme, että rahat ovat yhteisiä ja yhdessä myös päätämme, mihin rahat käytetään.

Meillä ei tällä hetkellä ole suuremmin rahaongelmia, koska sitä ei yksinkertaisesti riitä jaettavaksi toisille.

Mutta olen ajatellut, että miten tilanne muuttuu, kun tulen todennäköisesti lähivuosina perimään n. 200 000 arvoisen asunto-osakkeen sukulaiseltani.

Pystyykö vaimoni sen jälkeen elämään onnellisena sen tosiasian kanssa, että meillä on oikeasti omaisuutta, mutta samaan aikaan hänen sukulaisensa asuvat kotimaassaan köyhissä oloissa?

Kiitos asiallisista kommenteista, näissä viimeisissä on ollut paljon samoja asioita, mtä itsekin funtsin.

En ymmärrä tuota tässä mainittua mamu-puolisoiden mahdollista tarvetta siirtää varoja kotimaahansa sitä mukaa kun se on mahdollista mahdollisia vanhuudenpäiviä varten.

Miksi joku 30v. alkaisi tekemään jotain asuntoa jos vanhuudenpäiviin on 20-30v aikaa ? Eihän se mökki varmaan edes pysyisi pystyssä niin ptkään! Eikö loogisempaa olisi säästää rahaa pankkiin tulevaisuutta varten, jolloin olisi muitakin käyttömahdollisuuksia ?

Tosin se nyt rakennettu asunto tietenkin hyödyttäisi sukulaisia asuinpaikkana tai vuokratulojen tuojana.

Sitten tunnepuoleen. Onko yleensä teoriassa mahdollista, että joku olisi naimisissa esim. 10 vuotta, mutta samaan aikaan kuitenkin kylmästi suunnittelisi ja rakentaisi vain omaa tulevaisuuttaan? Vaikka olisi alunperin mennyt naimisiin puhtaasti hyötymistarkoituksessa, niin eikö ihminen väistämättä monen vuoden yhdessäolon aikana jo sitoudu toiseen?

Jos mokuvaimolla on kauhea vauvakuume, niin onko se todiste rakkaudesta suomi-mieheen?
Vai voiko lapsen saaminen palvella omia, itsekkäitä tarkoitusperiä?
(On tietenkin helpompi saada mieheltä rahaa kotimaahan palattua, koska isän pitää huoltaa lastaan. Lisäksi sitä kautta varmistaa mahdollisten tulevaisuuden perintöjen ohjautumisen omalle suvulleen.)

Kumpaa veikkaatte?

Mulla kaatui suhde yhteen ulkolaisnaiseen, koska ei huvittanut alkaa makselemaan sen suvun elämisiä. Aina oli isoäiti tai milloin kukakin sairaana ja ois lääkärikuluihin tarvinnut rahaa, sitten jos siihen antoi niin kohtahan se silti kuolla kupsahti ja sitten rahaa vaadittiinkin tuohta jo hautajaismenoihin! Minähän en raada töissä perse ruvella, että jotkut ihmiset maailman toisella puolella, joita en oo ikinä tavannutkaan, voivat sitten käyttää niitä rahoja. Jos hyväntekeväisyyttä haluaa harrastaa, niin sitten on niitä kaikenmaailman järjestöjä joissa menee varmaan vähän järkevämpäänkin asiaan se raha kuin serkun talon katon kunnostamiseen tai veljen skootteriin tai millon mihinkin. Niinpä kaatui se suhde kun laitoin rahahanat kiinni Enää en elätä kuin itseni, jos jatkossa löytyy uusi morsio niin teen heti selväksi että korkeintaan hänelle liikenee rahaa, ei muille.

Itse olen nainen ja asun ulkomailla mieheni kanssa. Emme ole kumpikaan tämän maan kansalaisia missä asumme.

Olen huomannut että monella elämä tuntuu turvattomammalta maassa jossa ei ole tukiverkostoja. Itse laitan palkastani säästöön rahaa ja omistan Suomessa 2 asuntoa. Toki minulla jää rahaa normaaliin elämiseen.

Suomalaisiin ystäviin pidän tiiviisti yhteyttä niin täällä kuin Suomessakin asuviin. Koskaan ei tiedä mitä voi sattua ja milloin tarvitsee esim. kiirreellistä palvelusta tai yösijaa.

Minulla ei ole suunnitelmissa muuttaa takaisin Suomeen mutta olo tuntuu turvallisemmalta kun tietää että on paikka jonne palata ja ihmisiä jotka ottavat vastaan jos jotain odottamatonta tapahtuu.

Varmasti suhdettanne helpottaisi, jos teillä olisi mahdollisuus viettää aikaa vaimon kotimaassa. Toisen kulttuurin tunteminen helpottaa suhdetta.

Itse olen oleskellut pitkiä aikoja köyhissä maissa ja ajattelutapa on hieman erillainen, kuin täällä tutussa ja turvallisessa Suomessa.

Ensinnäkin sukulaiset ja ystävät ovat köyhissä maissa kela, sossu ja eläke. Näihin suhteisiin panostetaan. Autetaan sukulaisia ja ystäviä, jotta he auttavat sitten takaisin. Köyhemmät sukulaiset saattavat yhdessä päättää, mihin rikkaan sukulaisen rahat laitetaan.

Toinen tosiasia on, että käteinen on katoavaista, mutta omaisuuden säilyttää paremmin. Miten kieltäytyä auttamasta sairasta köyhää sukulaista, jos pankkitilillä on rahaa? Sen sijaan asuntoa ei tarvitse myydä sen takia, että joku on sairas...

Ei tarvitse olla köyhemmästä maasta , voi olla asunut jo Suomessa 20v ja toimii samoin.
Toivottavasti sinulla joka perit ehkä 200.000€ asunnon on tosiaan avioehto ja testamentti,. Mutta mitäpä avioehto auttaa jos tehdään lapsi, lapsihan perii isänsä. Onkohan perinnönjättäjä valmis jättämään perintönsä sinulle jos tietää että työllä hankittu osake kulkeutuu tavalla tai toisella puolisollesi ja sitä kautta sen suvulle ulkomaille.
Testamenttaa osake jollekin omalle sukulaisellesi tai myy ja piilota rahat yksinäistä vanhuuttasi varten tai josko löytäisit uuden vaimon joka olisi hyväsydäminen myös sinua kohtaan, oikeudenmukainen ja rakastava.
Sääli, uhrautuvaisuuden ihailu, juuri tuohon sinuun vedotaan.
Varmaan olet kuullut häneltä että ei rahalla ole merkitystä rakkaus on tärkein, sinulle rakkaus toiselle raha. Sinähän tässä uhraudut, sinä olet hyväsydäminen kun sallit tuollaisen, todennäköisesti maksat vuokrat, laskut ruuat kaikki ja vaimosi siirtää rahaa muualle, ihmisille jotka ovat vieraita sinulle, kuitenkin vaimolle tärkeämpiä kuin sinä.
Kannattaisi katsoa tarkkaan että laskut kaikki puoliksi ja jos rahaa jää ja vaimo lähettää sukulaisilleen laita itse saman verran piiloon itsellesi ja vain itseäsi varten, sitten vaimo näkee onko varaa lähettää.
Niin kauan sinua lypsetään kun sinulla on rahaa ja omaisuutta.
Älä maksa autokoulua seuraavaksi joudut ostamaan auton, ja sitten se pitää laittaa vaimon nimiin jne.
Vaimo pitää puolensa sinun kanssasi, eikö se jo herätä, vaimon mielestä on oikein lypsää sinulta.
Tulevaisuudessa kaikki jatkuu, rahaa menee sukulaisille, haaveiletko omasta asunnosta, uudesta autosta, ulkomaanmatkoista, mahdollista olisi jos puoliso olisi mukana.
Voiko joku olla 10v naimisissa kylmästi suunnitellee omaa tulevaisuuttaan, Voi.
Huomaa myös että Suomen oikeuslaitos ei ole pysynyt näissä huijauksissa perässä, et tule saamaan oikeutta.
Jos vaimoasi rakastat, laita hänelle nyt rajat, piilota omaisuutesi vaimolta jos sitä on, asunto tms.jos vaimo siinä pysyy mukisematta ja alkaisi ajatella yhteistä elämäänne niin onko se rakkautta, läheisriippuvuutta, tai ei vaimolla ole muutakaan paikkaa missä asua?
Kokemusta, vierestä seurannut.

Älä sääli vaan toimi, vaikka kuinka pahalta tuntuisi niin on syytä tavalla tai toisella kertoa miehelle huijausepäilyt.
Älkää lannistuko miehellä kestää sulatella asiaa ja torjuu ajatukset, mutta jos pienen ajatuksen keskustelulla saisi miehen päähän ja tarjoa keskusteluapua kun mies on valmis keskustelemaan.
Voi kestää ennenkuin mies tunnustaa itselleen että häntä todella huijataan eikä olekaan ehkä kyse rakkaudesta.
Tajuaminen voi kestää kuukausia, vuoden mutta ole valmis antamaan apua ja neuvoja kun mies on siihen valmis.
Tuntuu että me suomalaiset olemme niin sinisilmäisiä, huijattuja on paljon, suurinosa jää yksin häpeään.

Me kun asumme massa jossa on yksi maailman parhaista sosiaalijärjestelmistä, unohdamme helposti että vastaavaa sosiaaliturvaa ei tosiaankaan useissa maailman maissa ole. Ja jos maan sosiaaliturva on puutteellinen, perhe, muu suku ja ystävät täyttävät siinä tapauksessa tuon vajeen.

Vaikka maan sosiaaliturva olisi parantunutkin ja tämän päivän elämäntilanteet eivät enää edellyttäisikään sitä, toimintamalli on silti säilynyt näissäkin maissa kulttuurillisena perintönä jossa tiivis perheyhteisö on tottunut "puhaltamaan samaan hiileen".
Erityisesti lasten ku nnioitus omia vanhempiaan kohtaan halutaan osoittaa omien vanhempien tukemisena vaikkei siihen edes olisi tarvettakaan.

Sen takia olisi erittäin tärkeää tutustua kunnolla tulevaan puolisoon ja hänen maansa kulttuuriin ennen avioitumista ettei jälkikäteen tule yllätyksiä.

Meidän tapauksessa tilanne on siinä mielessä käänteinen, että sekä vaimoni vanhemmat että koko hänen sukunsa ovat varakkaita joten kenellekkään heistä ei tarvitse rahaa lähettää. Päinvastoin, meillä raha liikkuu tarvittaessa Kiinasta Suomeen.
Kuitenkin tuo kulttuurillinen "avustaminen" näkyy silti vaimoni tekemisissä siten, ettei edes täällä Suomessa ystävän luokse kylään voi mennä ellei hänellä ole jotain tuliaisia mukana vaikka olenkin huomauttanut että moinen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Alemmissa viesteissä keskusteltiin myös asunnon ostosta puolison kotimaasta ja oston motiivesta.
Tottakai on mahdollista että kyseessä voisi olla pelkkää laskelmointia ja "lypsämistä", mutta ainakin meidän tapauksessa vaimoni olisi alunperin halunnut sijoittaa ihan suomalaisiin kiinteistöihin. Sain kuitenkin ylipuhuttua hänet sijoittamaan kiinaan koska kiinalaisessa suurkaupungissa erityisesti liikekiinteistöjen arvonnousu on huomattavasti suurempaa kuin meillä täällä Suomessa. Ja omia rahojaanhan hän sinne sijoittaa ja kun meillä on vielä avioehtokin joten enpä minä hänen rahoistaan mahdollisessa erotilanteessa nauttimaan pääsisikään :).