Jostain kuului koputusta. Se varmasti oli jokin lintu, ehkä tikka. Silmäni olivat edelleen kiinni ja hoin hiljaa itsekseni ”Mitä tää on miks tää ei lopu.” Koputus senkun jatkui ja jatkui, enkä osannut tehdä mitään sen vaientamiseksi. Olin maassa mahallani ja aloin lähes itkeä, mutta päätin koota itseni sillä olin itkenyt jo ihan tarpeeksi. Loppujen lopuksi olin aika tunteellinen ihminen, vaikken tunteitani pahemmin julkisesti näyttänytkään.
Olin elänyt aina ”Mies ei itke” -piireissä ja se oli mun mielestä ihan hullua. Miksi mies ei saisi näyttää tunteitaan? Ajan mittaan musta oli tullut ”ikuinen pokerinaama”, joksi mua joskus nimiteltiinkin. En koulussakaan ollut koskaan surullinen tai iloinen. Naama peruslukemilla. Joskus se oli hyvin tuskallista, etenkin jos oli vaikeaa. Itkin ja raivosin myöhemmin yksikseni. Nyt olin yksin, mutten mä halunnut itkeä enää. ”Jättäkää mut rauhaan!” mä huusin. Ääneni jäi kaikumaan ja jokainen kaiku teki kipeää sisälläni. Jokaisesta kaiusta tuli vilun väreet. Yhtäkkiä joku tarrautui muhun. En nähnyt sen kasvoja ja se ravisteli mua. Tunsin vain sen isot kovat kädet ja tuskaisan otteen.
Silloin mä pelkäsin oikeasti, koska kuka muu se olisi voinut olla kuin Aleksi, mutta ei Aleksi mua niin kovaa saisi ravisteltua. Se ravisteli ja huusi mulle jotain mistä en saanut mitään selvää. Kuulosti joltain örinältä lähinnä. Sitten mä vaan katosin jonnekkin pimeään. Pimeys kesti kauan ja luulin kuolleeni ja olevani menossa tuonpuoleiseen. Ajatus oli kiehtova. Kaikkihan halusivat saada tietää mitä kuoleman jälkeen olisi. Mä olisin muuten ollut valmis kuolemaan, mutta en mä halunnut lähteä ja jättää asioita Aleksin kanssa sopimatta. Aleksihan joutuisi elämään meidän sopimattoman riidan kanssa koko elämänsä.
Mä tömähdin jonnekkin. En nähnyt mitään, koska oli ihan pimeää. Käytin muita aistejani parhaani mukaan. Kuuntelin, haistelin ja tunnustelin. En kuullut mitään, en haistanut mitään... Enkä tuntenut mitään. ”Haloo, onko täällä ketään?!” mä huusin ja kaiku vastasi viiltävästi takaisin, muuten oli hiljaista. En uskaltanut liikkua suuntaan enkä toiseen ja olin vain paikallani. En edes tiennyt olinko selälläni, mahallani, istuallani vai seisoinko. Olin aivan kuin tyhjiössä. Ainoa epäkohta oli se, että kaikuni vastasi. Jossain oli oltava seinät, lattia ja katto.
Suljin silmäni, vaikkei siitä hyötyä juuri ollutkaan, mutta toivoin olevani takaisin hotellihuoneessani Aleksin alla sen suudeltavana avatessani silmäni. ”Ole ohi, ole ohi, ole ohi” mä hoin hiljaa ääneen ja puristin sormeni ristiin. Avasin silmäni ja näin jotakin kirkasta. Olinko mä taivaassa? Helvetin liekeissä mun olisi pitänyt palaa jos johonkin oli mentävä. Räpsyttelin silmiäni useasti. Ehkä kuusi tai seitsemän kertaa ja vasta sitten aloin hahmottaa jotakin siitä missä olin.
Näin ympärilläni haaleita hahmoja jotka puhuivat jotain, mutta en kuullut mitään selvästi, vain epämääräistä muminaa. Sain liikautettua hieman kättäni ja se herätti hahmoissa kiivasta keskustelua ja toimintaa. Hahmot rynnistivät jokainen omalle paikalleen ja muutama mun luokseni. Räpsyttelin silmiäni taas, että saisin nähtyä paremmin. Turhaan. Aloin kuitenkin kuulemaan vähän paremmin ja sain erotettua hahmojen puheesta yksittäisiä sanoja kuten ”piikki”, ”pistos”, ”suuri”. Jotain ne puhuivat myös musta, koska sain erotettua nimeni. Kun ne mainitsivat Aleksin nimen, mä säpsähdin ja yritin kuulla paremmin. Mun säpsähdys oli niistä hieno juttu. Ne taputtivat -sen kuulin turhankin selvästi- ja sanoivat pienin väliajoin Aleksin nimen. Jokainen lausuminen iski kovaa ja päätin yrittää saada sanotuksi jotain. En kestänyt enää nimen toistamista. ”Lloppp...” En saanut enempää irti.
Aleksin kanssa /4
4
638
Vastaukset
Puolittainen sana oli myös hahmoista hieno asia ja yhä useampi tuli lähemmäksi mua ihan kuin katsoakseen, olenko täysi hullu. Suljin silmäni, koska oli liian kirkasta. Se herätti niissä pelon ja kauhun. Erotin jopa jonkun itkevän. Kuulostelin tarkoin. Se oli äitini. Säikähdin sitä toden teolla ja avasin silmäni, pinkaisin ylös ja lähdin juoksemaan kuin kaistapää ilman määränpäätä. Juoksin ja törmäilin edessäni oleviin esteisiin, mutta sitten joku tarttui minuun hellällä ja lämpimällä otteella. Rimpuilin ja huusin ”Päästä irti!” Se vain puristi mut tiukemmin otteeseensa ja tunsin olevani vangittu. Ajattelin jo, että kohta joku raiskaa mut ja tappaa. Lopulta luovutin ja aloin itkeä. En jaksanut enää. En tiennyt kuka mua piteli, mutta nojauduin sen rintaansa vasten ja itkin. Mies se ainakin oli voimista päätellen, eikä sillä ollut rintoja.
Sitten tunnistin tutun tuoksun. Kiinni pitäjä tosiaan oli mies, sillä se tuoksui ihan miehelle. ”Ei mitään hätää Arttu, ei mitään hätää. Mä pidän susta kiinni” ääni sanoi ja suuteli mua päähän. Kuulin jo selvemmin ja äänen täytyi tulla Aleksin äänihuulista. Oloni muuttui heti rennommaksi ja sain hengityksenkin tasaantumaan. Yritin sanoa ”Aleksi”, mutta en tiennyt kuuluiko se mihinkään tai saiko siitä selvää. ”Minä Aleksi tässä” ääni vastasi ja silitti mun päätä. Mun käsi oli puristunut ikävästi mun ja Aleksin väliin, joten vedin sen vähäisillä voimillani pois ja kiedoin sen Aleksin ympärille.
Aleksi alkoi taluttamaan mua jonnekkin, mutta mä tunsin oloni turvalliseksi. Se pysähtyi, joten mäkin pysähdyin. Sitten mä nousinkin ilmaan ja laskeuduin istumaan jonnekkin -Aleksin syliin. Mä istuin siinä hiljaa, pää painettuna Aleksin rintaa vasten ja kuuntelin sen hengitystä ja rauhallisia sydämen lyöntejä.- Laakerinlehti
Vau, täähän vaan paranee loppua kohden! :D
- jääkarhu aavikolla
Tunnen olevani vähän pihalla. Kai tarina jatkuu vielä? On kuitenki kiinostava ja jos sais jotain selvitystä, mitä tapahtui esim. toisten henkilöhahmojen mielestä.
Jatkuu tietty ja lopussa selviää mitä oikein on tapahtunut. Tänään tulee viides osa ja ainakin vielä kuudes myöhemmin. Kerron kyllä selvästi milloin loppuu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 893288
- 623047
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4332530- 802323
- 802313
- 962056
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j361923- 121656
Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan201653Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil311499