Seuraan jonkin verran Uuden Suomen palstoilla ja minua huvittaa suunnattomasti persujen tapa käydä "keskustelua" siellä. Kansanedustaja Reijo "Muka" Tossavainen edustaa ehdotonta kärkeä tässä, mutta on siellä runsaasti muitakin, esim. Seppo Leskinen, Hemmo Koskiniemi jne. Nämä pistelevät kirjoituksia niin usein, että epäilen sen kuuluvan esim. heidän vessassa käymisen rytmiin (kirjoitus aina ennen ja jälkeen käynnin).
Yleensä persujen toistokeskusteluun kuuluu lyhyt, yksinkertainen ja fanaattisen yksisilmäinen väite, jossa asiaa ei pohdita eikä perustella. Mm. Neuvostoliitossa ja Saksassa harrastettiin tämänltapaista väitteitä ja iskulauseita toistavaa viestintää. Hyvin mielellään keskustelusta estetään poikkeavat mielipiteet ja jos sellainen sallitaan, persut eivät koskaan keskustele itse asiasta, vaan yrittävät kyseenalaistaa keskustelijaa tai syyttelemään jotain muuta, joka ei kuulu mitenkään asiaan.
Persujen propaganda perustuu toistoihin ja yksinkertaistuksiin
51
289
Vastaukset
- Leses
Sinnekö se Seppo Leskinen on kadonnut?! Seles oli mun hyvä kaveri täällä palstalla tai sitten ei :-D
- mvuiayt9t9apta
Persujen keskustelukulttuuriin kuuluu niin ikään myös se, että vastapuolen argumentit sivuutetaan, ja keksitään tilalle jotain, mihin on helppo vastata. Esimerkiksi tämä Halla-ahon asia; kuinka monta sellaista persukommenttia olemme joutuneet lukemaan, joissa he väittävät Halla-ahon eroa vaadituksi hänen tuomionsa vuoksi, vaikka Halla-ahon eroa valiokuntansa pj:n paikalta vaadittiin hänen KO:n tuomioon osoittamansa ylimielisen asenteen takia.
Nettipersuparvi täyttää keskustelupalstoja vastailemalla itse keksimiinsä argumentteihin, mutta mitään sanomista ei näytä olevan tähän oikeaan asiaan eli Halla-ahon asenneongelmaan.- Vuoroin vieraissa
"Persujen keskustelukulttuuriin kuuluu niin ikään myös se, että vastapuolen argumentit sivuutetaan, ja keksitään tilalle jotain, mihin on helppo vastata."
Tarkoitatko niinkuin sitä, kun muut eduskuntapuolueet vaahtosivat kyselytunnilla pelkästä Halla-Ahosta sivuuttaen euron ongelmat?
- Timon kopsukängi
Persujen peruskiviosastolta:
"Omakeksimä totuus - paras totuus." - Der ewige Persu
Persupuolueen esikuvahan on se 1930-luvun Saksa, joten ei ihme että propagointi on puhdasta jankutusta ja valehtelua. Ja tietysti erilaisten viholliskuvien maalailua malliin Der ewige Jude. Jos haluaa ymmärtää persupropagoinnin perusteet, niin kyseinen filmi löytyy hakukoneen avulla.
- Hieno filmi
Tätä ideaa voisi käyttää ihan 1:1, juutalaisten tilalle vain vaihdetaan muslimit.
- fislmi tästä
Hieno filmi kirjoitti:
Tätä ideaa voisi käyttää ihan 1:1, juutalaisten tilalle vain vaihdetaan muslimit.
linkistä:
http://video.google.com/videoplay?docid=-5849499994484879153 - Kommarit huusiin
Ai niinkun demarien esikuva oli Moskova ja sen Saksaa laajempana toteuttamat keskitysleirittämiset? Ja kommarithan ne tunnetusti niin rehellisiä olivat että...
Mitä Kataisen propaganda sitten on. On Suomen etu jakaa hulttioille rahaa loputtomasti. Muuten syntyy maailman laajuinen lama ja Suomeen hurja työttömyys. Tuleehan se senkin jälkeen kun omat ja (lisää otetut) velkarahat on jaettu hulttiomaille, joilla presidenttimme mukaan on enemmän koritaloutta kohti varallisuuta kuin meillä.
Uskon enemmän Soinin sanomaa kuin kokoomuksen ja sos.dem. unelmahöttöön.- kateus se
Panee törpöt haukkuu persuja, mokomat lahopää arvostelijat!
- Kukko: Hyvää huoment
Kukko:
Hyvää huomenta, punahilkka!
Miltäs se maistuu kahvitilkka?
Kana:
Ah, se on aivan liian kuumaa,
kieltäni polttaa, päätäni huumaa.
Kukko:
Kahvi on hyvää – mitä mä kuulen?
Huonolla tuulella, rouvani, luulen.
Kana:
Eipä se olisi kumma lainkaan,
voi mitä unissa nähdä sainkaan!
Kukko:
Kerro se mulle, kullanmuru,
kertoen aina haihtuu suru.
Kana:
Mull’ oli piilossa pesä uusi,
munia siinä jo viisi, kuusi.
Lapset sen löysivät, ai, ai, ai!
Rintani haikean haavan sai.
Kukko:
Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta,
eihän se ollut edes totta. - Pitkä Mallu
Klaara Kotko on tyytyväinen Kajaanin reissuun? Puskassa töppis pani parastaan?
- korania hallituksell
2:186 Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka hyökkäävät teidän kimppuunne, mutta älkää rikkoko; totisesti Jumala ei rakasta niitä, jotka rikkovat.
2:187 Tappakaa heidät, missä ikinä tapaatte heidät, ja karkoittakaa heidät sieltä, mistä he ovat karkoittaneet teidät, sillä kiusaus on pahempi kuin tappo.
2:189 Ja taistelkaa heitä vastaan niin kauan, ettei kiusausta enää ole, vaan Jumalan uskonto pääsee voimaan, ja jos he pidättäytyvät taistelusta, ei vihollisuutta ole, paitsi väärintekijöitä kohtaan.
2:212-213 Teille on määrätty taisteleminen, vaikka se onkin teille vastemielistä. Mutta voi olla, että jokin on teille vastemielistä, vaikka se on teille hyväksi, ja voi olla, että rakastatte jotakin, vaikka se on teille pahaksi. Jumala tietää, mutta te ette tiedä.
4:76 Taistelkoot siis Jumalan tiellä ne, jotka tahtovat tämänpuoleisella elämällä ostaa tuonpuoleisen. Joka taistelee Jumalan tiellä, kaatukoon hän tai voittakoon, hänelle me annamme suuren palkan.
4:91 (Uskottomista)…Jos he kääntävät teille selkänsä, ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa heidät, missä ikinä he kääntävät teille selkänsä, älkääkä ottako heitä ystäviksenne eikä auttajiksenne.
4:97 Jumala on tehnyt ne, jotka antavat alttiiksi tavaransa ja henkensä, astetta korkeammaksi kuin ne, jotka istuvat paikallaan.- Vastuutonta
Raamatusta saisi kerättyä kevyesti vastaavaa liirumlarumia. Maallisen vallan ja oikeuden edessä merkitsee ainoastaan voimassa olevien lakien noudattaminen tai noudattamatta jättäminen. Jos demokraattisesti säädettyjä lakeja rikotaan, tuomio tulee taatusti uskomuksista riippumatta. Niin kauan kuin toimitaan lakien puitteissa, on aivan sama millaisiin keijuihin ja joulupukkeihin sisimmässään ihmiset uskovat.
Persujen tyylinä on kaivaa kaikki mahdollinen leimakirvesmateriaali esiin, jotta saisivat asenteet käännettyä maahanmuuttajia vastaan. Vahingossakaan ei tuoda esiin mitään positiivista, mikä voisi inhimillistää maahanmuuttajien julkista kuvaa. Tällainen halpahintainen olkinukkeilu lähentelee rasismia, vaikka laissa säädetyt määritelmät eivät täyttyisikään. - rautaako?
"jotka hyökkäävät teidän kimppuunne" (varsinkin jios hyökätään uskontoa vastaan)
"Tappakaa heidät" ( eli ne jotka hyökkäävät kimpuunne, varsinkin jos hyökkäävät uskontoa vastaan)
"Teille on määrätty taisteleminen, vaikka se onkin teille vastemielistä" (heitä vastaan jotka hyökäävät kimppuunne varsinkin jos hyökkävät uskontonne kimppuun).
"Taistelkoot siis Jumalan tiellä" (Niitä vastaan jotke hyökkäävät teidän tai uskontonne kimppuun)
"Jos he kääntävät teille selkänsä, ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa heidät" (Siis ne jotka hyökkäävät kimppuunne)
"missä ikinä he kääntävät teille selkänsä, älkääkä ottako heitä ystäviksenne eikä auttajiksenne" (vaan pysykää omassa uskossanne omienne parissa)
"Jumala on tehnyt ne, jotka antavat alttiiksi tavaransa ja henkensä, astetta korkeammaksi kuin ne, jotka istuvat paikallaan" ( Ne jotka uhraavat yhteisen hyvän puolesta ovat paremoia)
Missä ihmeessä ne paljon parjatut hyökkäys ja tappokäskyt ovat? Raamattussa oli paljon julmemmat ohjeet "muiden" mukiloimisesta.
Jeesus sanoi "menkää ja tehkää kaikista opetuslapsiani". Ja sitä kristityt ovat totta vie tehneet. Pitkään, hartaasti ja verisesti.
Muhammad ei käskenyt käännyttää kaikkia tai edes hyökätä muita vastaan, paitsi jos muut yrittivät sumentaa muslimin käsitystä omasta jumalastaan ja uskonnostaan (kuten edellisitä säkeistä hyvin käy ilmi).
- xzzzzzzzzzzzzz
Ongelma on harvinaisen yksinkertainen ,eikä kreikan vaalit sitä miksikään muuta.
- Taisto Persu
Persuissa on myös paljon niitä (erityisesti hommalaiset), joiden verbaliikka muistuttaa akateemisia tai Moskovan puoluekoulun käyneitä taistolaisia. Snobbaillaan sivistyssanoilla ja näppärillä käsitteillä, viitataan heppoisiin tutkimuksiin tai lainataan tutkimuksia tarkoitushakuisesti, arvostellaan mediaa ja oikeuslaitosta ("porvarillinen hegemonia") jne. Tämä tehdään vielä usein niin fanaattisesti, että on pakko uskoa suurimman osan olevan ihan tosissaan.
Kyllä tämäkin on totta, enkä missään tapauksessa haluaisi heille yksin valtaa päättää Suomen asioista. Kuitenkin Soini on (toistaiseksi) saanut pidettyä nämä toisinajattelat ruodussa ja persujen virallinen sanoma; ei tukipaketeille, ei liittovaltiolle, ei päätösvallan siirrolle Brysseliin ym., puree minuun.
- Göbbels-aho
kalkkis63v kirjoitti:
Kyllä tämäkin on totta, enkä missään tapauksessa haluaisi heille yksin valtaa päättää Suomen asioista. Kuitenkin Soini on (toistaiseksi) saanut pidettyä nämä toisinajattelat ruodussa ja persujen virallinen sanoma; ei tukipaketeille, ei liittovaltiolle, ei päätösvallan siirrolle Brysseliin ym., puree minuun.
Eihän nyt kellään ole yksin valtaa päättää Suomen asioista. Mutta persuja ei nyt ainakaan kannata äänestää jos tuota pelkää, heidän tavoitteensa on nimittäin juuri se totalitaarinen valta NSDAP:n malliin.
- Leikkauslista
Göbbels-aho kirjoitti:
Eihän nyt kellään ole yksin valtaa päättää Suomen asioista. Mutta persuja ei nyt ainakaan kannata äänestää jos tuota pelkää, heidän tavoitteensa on nimittäin juuri se totalitaarinen valta NSDAP:n malliin.
Hei älä ole suotta vaatimaton. Jätä vain "aho" nimestä pois.
- Lehmäjasatula
"Persuissa on myös paljon niitä (erityisesti hommalaiset), joiden verbaliikka muistuttaa akateemisia tai Moskovan puoluekoulun käyneitä taistolaisia. "
Hehheh! Vihervasemmistolainen se Moskovan puoluekoulun osaa.
- puntti lepattaa
Matalaotta demuilla. Täystuho kunta vaalissa!
- apua,auttakaa
Voi voi. Nyt se Töppiskin ilmoittaa siirtyvänsä demarien leiriin. Ja lupaa persuille täystuhoa kunnallisvaaleissa. Mitäs nyt tehdään ???
- kakrutöppis
Matalaotta töppis, entinen apukoulun keskeyttänyt kakru taas viisautta jakaa. Jutta ja Jykää pelkää kuin maailmanloppua. Pelkäsihän Aladobix että taivas putoaa, töppiksellä samat pelot. Tuskin saat edes äänestää vielä kuntavaaleissa.
- helmikulttuurin
kakrutöppis kirjoitti:
Matalaotta töppis, entinen apukoulun keskeyttänyt kakru taas viisautta jakaa. Jutta ja Jykää pelkää kuin maailmanloppua. Pelkäsihän Aladobix että taivas putoaa, töppiksellä samat pelot. Tuskin saat edes äänestää vielä kuntavaaleissa.
Ja taas gurumme Töppis osoittaa suuren sivistyneisyytensä suorastaan siteeraamalla vaikeakielisiä gallilaisteoksia sekä löytää yhtymäkohtansa tähän ranskalaisen kulttuurin helmeen.
Johtuuko se sinun puskassa oleskelusi juuri tästä pelosta, että taivas putoaa niskaasi ???
- Helliä kutkutan
Eiköhän se ollu persujen k-p äijä, joka siellä puskassa lootusasennossa olleen töppiksen päälle putosi?
- WTT
Suomi on muuttumassa monikulttuurisekasotkuksi, jossa islam on mukana. Yleinen rasismin muoto Suomessa on suomalaisiin kohdistuva rasismi.
- Ai?
Mitenkäs tämä ilmenee noin niinkuin suomalaisten arjessa?
- rautaako?
"Suomi on muuttumassa monikulttuurisekasotkuksi, jossa islam on mukana. Yleinen rasismin muoto Suomessa on suomalaisiin kohdistuva rasismi. "
Monikultuurisotku kerrassaan. On perusuomalaisia ja sitten on meitä muita.
Perussuomalainen on sellainen joka tulkitsee kaiken rasismiksi itseään kohtaan, ja on siten kohtalaisen outo eliö meille muille.
Perussuomalaisten outo käsitys itsetään suhteessa meihin muihin johtaa heidän rasistiseen käyttäytymiseensä. - Lukeminen kannattaa.
Ai? kirjoitti:
Mitenkäs tämä ilmenee noin niinkuin suomalaisten arjessa?
Jossain vaiheessa Rovaniemen ammuntojen jälkeen oli eräs Kaleva-niminen lehti kirjoittanut tapauksesta suomalaisia miehiä yleistävään ja halveksivaan sävyyn... tapaus EI kantelusta huolimatta johtanut toimenpiteisiin.
Vuosia myöhemmin kansa äänesti edustajakseen Arkadianmäelle vanhoja puolueita ja höösäysyhteiskuntaa kohtaan kriittisesti suhtautuvan, korkeasti koulutetun henkilön. Tämä henkilöhän oli pitänyt jo vuosien ajan blogia ja aika pitkälti näiden terävien ja perusteltujen kirjoitusten ansiosta hänet sinne eduskuntaan äänestettiinkin. Tämä ärsytti suunnattomasti valtapuolueita, joiden piti nyt alkaa varomaan sanomisiaan oikein tosissaan, etteivät päätyisi tämän ärsyttävän blogikirjailijan ärsyttäviin pakinoihin, mitkä olivat äärimmäisen työläitä vääntää muuksi.....
Sitten he hoksasivat syyttää häntä vihapuheista ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta...!!! Siitähän tuli Tuomio heti, kun saatiin se sellaisen oikeusasteen käsittelyyn, jossa oli riittävästi valtapuolueiden kannattajia arvioimassa tilannetta. Aiemmissa oikeuksissa oli niitä, jotka ajattelivat asiaa puolueettomina ja eivät uskaltaneet tuomita, koska aiemmin se sanomalehti oli jätetty jopa kokonaan tutkimatta.
Siten se ilmenee. - Ei päätähäntää
rautaako? kirjoitti:
"Suomi on muuttumassa monikulttuurisekasotkuksi, jossa islam on mukana. Yleinen rasismin muoto Suomessa on suomalaisiin kohdistuva rasismi. "
Monikultuurisotku kerrassaan. On perusuomalaisia ja sitten on meitä muita.
Perussuomalainen on sellainen joka tulkitsee kaiken rasismiksi itseään kohtaan, ja on siten kohtalaisen outo eliö meille muille.
Perussuomalaisten outo käsitys itsetään suhteessa meihin muihin johtaa heidän rasistiseen käyttäytymiseensä."Perussuomalainen on sellainen joka tulkitsee kaiken rasismiksi itseään kohtaan, ja on siten kohtalaisen outo eliö meille muille."
Sanot "perussuomalainen" ja kirjoitat kuitenkin vihervasemmistolaisista. Päätä jo... - Jokapäivä
Ai? kirjoitti:
Mitenkäs tämä ilmenee noin niinkuin suomalaisten arjessa?
No esim. niin että tuttuni 13-vuotias tyttö raiskattiin Hesburgerin vessassa kahden aikuisen mamun voimalla, niin että tyttö on vieläkin 16-vuotiaana joutunut käymään terpiassa ja pelkää kaikkia miehiä. Myöskin itse jouduin 2016 Helsingissä asemanseudulla kahden tuntemattoman somalin hyökkäyksen kohteeksi ja vaativat rahaa, mutta eivät onnistuneet koska poliisiauto lipui sattumoisin juuri ohi illalla klo 21.00, niin juoksivat kuin aropuput kumpikin eri suuntaan ja minä poistuin nopeasti paikalta. Näitä tapauksia on suomalaisilla paljon koska itsekin tunnen monia.
- kylmää faktaa,,,
Timo Soini - rasismin suojelupyhimys suomessa.
- rasismia kaikkialla
Olen mieluumin rasisti kuin köyhä. Enkä häpeä tippaakaan. Muslimi nainen yritti työntää minut nurin lastenvaunullaan vaikka oli kantamuksia kädet täynnä.
- rautaako?
"Olen mieluumin rasisti kuin köyhä. Enkä häpeä tippaakaan."
Olert sentään suoraselkäinen päinvastoin kuin monet kulttuurinasseprofeetat.
"Muslimi nainen yritti työntää minut nurin lastenvaunullaan vaikka oli kantamuksia kädet täynnä. "
Oletko varma että hän todella yritti työntää sinut kumoon - epäilen suuresti että olsi yrittänyt. Mutta koska avoimesti rasisti niin saattaa olla etä sinä koet asian niin. - Kansa ja PS yhdessä
rautaako? kirjoitti:
"Olen mieluumin rasisti kuin köyhä. Enkä häpeä tippaakaan."
Olert sentään suoraselkäinen päinvastoin kuin monet kulttuurinasseprofeetat.
"Muslimi nainen yritti työntää minut nurin lastenvaunullaan vaikka oli kantamuksia kädet täynnä. "
Oletko varma että hän todella yritti työntää sinut kumoon - epäilen suuresti että olsi yrittänyt. Mutta koska avoimesti rasisti niin saattaa olla etä sinä koet asian niin.MUSLIMIT EIVÄT UHKAA ENÄÄ VAIN RANSKAA JA RUOTSIA VAAN
NYT NIIDEN (SALAFISTI-LAHKON) KOHDE ON JO SAKSA
Mitä rautaako? puhut, etkö muka tajua, millaisen vaaran miljardinen
sopeutumaton muslimiyhteisö maailmassa aiheuttaa
kun sunnit teloittavat shiioja muslimen pyhässä paikassa
Irakin moskeijoissa
ja muslimit teloittavat kristittyjä Nigerian kirkoissa
ja salafisti-MUSLIMILAISET uhmaamat SAKSAN VALTIOTA TÄLLÄ HETKELLÄ
SALAFISTI-LAHKO KIELLETTY RUHRIN ALUEELLA (SOLINGENIN YMPÄRISTÖSSÄ)
http://www.wochenpost.de/index.php?id=88&tx_ttnews[tt_news]=6915&cHash=c99fd59a7bff38c484dd3a20a80fc79
Salafisten verboten
Razzia in Solinger Millatu Ibrahim-Räumen
SAKSAN POLIISI TEKEE RAZZIOITA MUSLIMIEN PESÄKKEISIIN
POHJOIS-SAKSASSA (sosialidemokraattisessa hampurissa jne.)
http://www.ndr.de/regional/salafisten191.html
Weitere Salafisten-Razzien im Norden
Nach der bundesweiten Razzia gegen Salafisten am Donnerstagmorgen hat es noch am Abend neue Durchsuchungen in Hamburg und Schleswig-Holstein gegeben, wie am Freitag bekannt wurde. Im Hamburger Stadtgebiet seien zwölf weitere Objekte kontrollier
Salafistit ovat saksan vaarallisin muslimipesäke kertoo laatulehti der Spiegel
ja muslimit nauttivat saksan sosiaaliturvaa
mutta
tekeävät koraanityötä ja propangandaa maan muuttamikseksi
sharia
lain kaltaiseksi diktatuuriksi
Salafistien pyrkimys on luoda jumalanvaltio jossa ei ole ihmisten tekemiä lakeja
vaan islamilainen sharialaki
shalafistit kieltävät länsimaisuuden ja haluavat sukupuolierottelun eli alistaa naiset ja pitävät kovana syntinä homoseksuaalisuutta
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/razzia-bei-salafisten-friedrich-verbietet-netzwerk-radikaler-islamisten-a-838761.html
Für Salafisten ist das Ideal ein Gottesstaat, in dem es keine "vom Menschen erfundenen" Gesetze gibt, sondern in dem das islamische Rechtssystem, die Scharia, gilt. Strenge Salafisten lehnen die westliche Lebensweise ab, propagieren die schlichte Geschlechtertrennung und betrachten Homosexualität als schwere Sünde.
- Jytky lokakuussa
TOHTORI HALLA-AHO EI OLE TEHNYT MITÄÄN PAHAA, MUTTA
ESIM. SASI ON AIHEUTTANUT KUOLEMAANTUOTTAMUKSEN
EIKÄ SAANUT SIITÄ POLIITTISTA RANGAISTUSTA
Yleensä viherpunaisten toimittajien propaganda perustuu siihen,
että
hesarin ja Ylen toimitus kirjoittaa Halla-ahon lausunnoista Kreikan
asioista
mutta kun Sasi ehdottaa Suomeen sharian lakia
ja voisi kuvitella Zyssenkin saavan sydärin
niin tämä uutien ei leviä maailmalla otsikolla
SUOMALAINEN KOKOOMUSLAINEN EHDOTTAA SHARIAN LAKIA
Samoin Keskustalainen kunnanvaltuutettu saa linnatuomion
(Yli-Saunamäki on keskustan kunnanvaltuutettu Hyvinkäällä)
tätä puoluetaustaa tuskin kerrotaan.
Oikeuskansleri on puuttunut Koskisen tapaan arvostella oikeusistuimia,
mutta puolueet eivät kokoontuneet Koskisen erottamiseksi vaan
hänet on valittu PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN JOHTOON
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=fcdad76e25109a03462ea76213607532&p=11344583#post11344583
Johannesta lellittiin kirjoitti:
14.6.2012 klo 6:00
Emeritusprofessori: Demari Koskisella eri laki kuin Halla-aholla
Emeritusprofessori Jyrki Virolainen ihmettelee, etteivät Jussi Halla-ahon eroa vaatineet demarit ole kyseenalaistaneet puoluetoverinsa Johannes Koskisen kelpoisuutta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Virolainen muistuttaa, että Koskinen sai oikeusministerikautensa kannanotoista jopa oikeuskanslerin nuhteet.
Jyrki Virolainen vertaa hyllytetyn Jussi Halla-ahon (ps) tapausta paljon lempeämmän kohtelun saaneen ex-oikeusministeri Johannes Koskisen (sd) keissiin.
http://www.aamuposti.fi/artikkeli/5686-yli-saunamaki-nauttii-yha-luottamusta-hyvinkaalla
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112612771042_uu.shtml
Eduskunnan perustusvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kannattaa sharia-lain osittaista käyttöönottoa, Kotimaa-lehti kertoo.
Halla-aho ei ole tehnyt mitään mutta Sasi on tuottanut
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kimmo Sasille sakkoja kuolemantuottamuksesta /1135231331032Kyllä Halla-ahon kohtelussa suurin syy taisi olla, että hän on perussuomalaisten puolueesta. Eikä hänen kirjoituksensakaan aivan huuhaata ollut. Tilastoja tarkemmin tuntematta luulen Somalitaustaisten maahanmuuttajien osuuden käyttävän Suomen sosiaalitukia suhteellisesti eniten kuin mikään muu väestöryhmä.
Pahoittelen etukäteen sanomaani jos luuloni on väärä.
Halla-aho ei ollut edeseduskunnassa kirjoittaessaan mielipiteensä - Koskinen oli oikeusministeri kertoessaan mielipiteensä (arvostellessaan) KKO:n päätöstä.- Opettelekaksoisstand
kalkkis63v kirjoitti:
Kyllä Halla-ahon kohtelussa suurin syy taisi olla, että hän on perussuomalaisten puolueesta. Eikä hänen kirjoituksensakaan aivan huuhaata ollut. Tilastoja tarkemmin tuntematta luulen Somalitaustaisten maahanmuuttajien osuuden käyttävän Suomen sosiaalitukia suhteellisesti eniten kuin mikään muu väestöryhmä.
Pahoittelen etukäteen sanomaani jos luuloni on väärä.
Halla-aho ei ollut edeseduskunnassa kirjoittaessaan mielipiteensä - Koskinen oli oikeusministeri kertoessaan mielipiteensä (arvostellessaan) KKO:n päätöstä.Hei saahan sitä arvostella miten päin vain jos ei ole persu.
- Vapaa Suomi ja PS
ranskassa on enemmän muslimeja kuin Suomessa asukkaita
ja vääjäämättä Ranska islamisoituu
http://www.hs.fi/ulkomaat/Suurmoskeija sai rakennusluvan Ranskassa/a1305575345779
Jihad nostaa päätään Ranskassa
http://articles.cnn.com/2012-04-03/world/world_europe_france-muslim-deportations_1_radical-muslims-french-prosecutor-radical-leader?_s=PM:EUROPE
Muslim radicals plotted jihad in France, prosecutor alleges - Eitoiseudenpalvojia
HAAREMIYHTEISKUNNISSA ON RIKOLLISUUTTA tutkimusten mukaan,
koska nuoret naimattomat miehet joilla ei ole mahdollisuutta saada vaimoa,
jengiytyvät ja helposti rikollistuvat.
Etelä-Afrolam mustalla presidentillä on ainakin neljän vaimon haaremi
hänen pannessaan
Mandelan yhteiskuntaa matalaksi.
Halonen on ollut tämän haareminomistajan Jacob Zuman kanssa läheisessä
yhteistyhössä ja tehnyt itsestään epäuskottavan kummajaisen.
http://www.telegraph.co.uk/family/9041460/Monogamy-safer-than-polygamy.html#
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkimus Yksiavoisuus lieventää moniavioisten kulttuurien ongelmia/a1305554428795
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2133220/Polygamist-South-African-president-Jacob-Zuma-marries-Gloria-Ngema-wives-look-on.html
Halonen puuhaa moniavioisen kanssa
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Kestävä kehitys on vielä mahdollista/a1305554479483 - jaaha tätä paskaa
No niin, nyt monikulttuurikriitikko sitten oksensi kaiken naurettavan propagandansa copypasteijana tähän pötköksi. Hieno tapa keskustella.
Vääjäämättä tulee mieleen Breivikin manifesti.- KANSA JA PS YHDESSÄ
Breivikin manifesti ei tiettävästi käsittele Halosen suhdetta kehitsymaiden
diktaattoreihin ja halosen harjoittamaa sokeaa
suomelle sopimatonta ulkopolitiikkaa
asioista joista yle ja hesari vaikenevat, on kansan saatava tietää
mm. tältä palstalta.
HALONEN KÄVI VÄHÄN AIKAA SITTEN YLISTÄMÄSSÄ MUBARAKIA (tuomio nyt: ELINKAUTINEN) JA ASSADIA (EHKÄ KUOLEMANTUOMIO???)
mikä on osoitus haloslaisten poliittisten arvostelukyvyn puutteesta, totaalisesta
arvottomuudesta.
Halonen miehineen ylistämässä massamurhaaja Assadia äskettäin
KATSO KUVAT:
http://www.presidentassad.net/ASMA_AL_ASSAD/Bashar_Al_Assad_Tarja_Halonen_October_22_2009_3.jpg
http://www.presidentassad.net/ASMA_AL_ASSAD/Bashar_Al_Assad_Tarja_Halonen_October_22_2009_2.jpg - HaLOSKA sucks
KANSA JA PS YHDESSÄ kirjoitti:
Breivikin manifesti ei tiettävästi käsittele Halosen suhdetta kehitsymaiden
diktaattoreihin ja halosen harjoittamaa sokeaa
suomelle sopimatonta ulkopolitiikkaa
asioista joista yle ja hesari vaikenevat, on kansan saatava tietää
mm. tältä palstalta.
HALONEN KÄVI VÄHÄN AIKAA SITTEN YLISTÄMÄSSÄ MUBARAKIA (tuomio nyt: ELINKAUTINEN) JA ASSADIA (EHKÄ KUOLEMANTUOMIO???)
mikä on osoitus haloslaisten poliittisten arvostelukyvyn puutteesta, totaalisesta
arvottomuudesta.
Halonen miehineen ylistämässä massamurhaaja Assadia äskettäin
KATSO KUVAT:
http://www.presidentassad.net/ASMA_AL_ASSAD/Bashar_Al_Assad_Tarja_Halonen_October_22_2009_3.jpg
http://www.presidentassad.net/ASMA_AL_ASSAD/Bashar_Al_Assad_Tarja_Halonen_October_22_2009_2.jpgOikeassa olet. Halonen tosin on ollut paljon ahkerampi kuin annat ansiota. Hänhän muun muassa runttasi Koskelon KKO:n presidentiksi vastoin suosituksia. Tarvitsi vaaleissa suosion hiipuessa naisten ääniä ja Koskelon pääansio hommaan oli kun hän oli nainen. Nyt Koskelon johtama KKO sitten laajentaa Halla-Ahon tuomiota. Kun Koskelo on saanut virkansa demupressalta poliittisena lehmänkauppana.
Halonen myös ensimmäisellä kaudellaan ylisti Kiinan ihmisoikeustilannetta "ilahduttavasti kehittyneeksi" vaikka esim Amnestyn mukaan se oli vuosi vuodelta huonontunut. Mitä voi odottaa pressalta joka vaati DDR:n tunnustamista. Oheisessa linkissä lisää:
http://www.halla-aho.com/scripta/tarja_halosesta.html
- PS ja vapaus puhua
TAISTELU HILLITSEMÄTÖNTÄ MAAHANMUUTTOA, TOISEUDEN PALVONTAA JA MONIKULTTUURISUUDEN YLISTYSTÄ ja SUOMALAISVASTAISUUTTA
VASTAAN ON ALKANUT. Lokakuussa sitten on jytky.
http://hommaforum.org/index.php/topic,72308.0.html
Minäkin pidin Eerolaa parhaana valintana Halla-ahon jälkeen valiokunnan puheenjohtajan asemaan, mutta jos nyt katsottaisiin, miten Pirkko Mattila on vastannut esim. vaalikoneisiin:
Ylen vaalikone 2011:
Väite: "Maahanmuuttajien vastaanottamista ja tukemista verovaroin on tiukennettava."
Pirkko Mattila: "täysin samaa mieltä"
http://www.kansanmuisti.fi/member/mattila-pirkko/opinions/
HS:n vaalikone 2011:
Kysymys: "Vaalikaudella 2007–2011 Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiin useilla eri päätöksillä. Millaista on mielestäsi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka?"
Pirkko Mattila: "Liian löysää"
http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/mattila_pirkko/
IS:n vaalikone 2011:
Kysymys: "Edistäisitkö työperäistä maahanmuuttoa Suomen nykyisen työttömyyden oloissa?"
Pirkko Mattila: "En"
http://www.vaalikone.iltasanomat.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/mattila_pirkko/
Ja tänään Ylen haastattelussa:
"Mattila sanoi valintansa jälkeen, että väistyvä puheenjohtaja Jussi Halla-aho on hoitanut työnsä hyvin, eikä linja tule puheenjohtajavaihdoksen myötä merkittävästi muuttumaan."
http://yle.fi/uutiset/pirkko_mattila_hallintovaliokunnan_puheenjohtajaksi/6187880 - Voitko esittää
ihan oikeita esimerkkejä tästä?
- Onneksihan sitten
vastustajien ei. Halla-aho rasista, Halla-aho rotutohtori, Halla-aho pimeyden ytimessä, Halla-aholla 30-luvun kaikuja, Halla-aho haluaa tankit kaduille ym. Systemaattista mustamaalausta aina jostakin lauseenpuolikkaasta.
- Molemmin puoin
"Persujen propaganda perustuu toistoihin ja yksinkertaistuksiin"
Niin näkyy olevan lähinnä persujen vastainen propaganda. - pSS rasistiroikaleet
PerSS - rasistille hyvä.
- Faktaperse
Persujen kunnallisvaaliohjelmasta: Me lupaamme plääp plääp plääp lytttäämme ja tälläämme plääp plääp torjumme ja torpaamme plääp plääp sekä tuomitsemme ja vaadimme plääp plääp plääp, olemme muuta mieltä ja röh röh röh Wiiiiik!
-Ja tästä kansa on tietysti valmis maksamaan miljoonia euroja? Älytöntä! - haha7
Persujen kanssa on kai turha keskustella. He vänkäävät omaa vänkäystään. Ilmastonmuutostakaan ei ole. Se on ilmeisesti salaliitto heitä vastaan. Jos ei ole heidän puolellaan, on ilmeisesti jossain salaliitossa heitä vastaan. Kaikki puolueet ovat yhtä epäuskottavia. He vain syöttävät omaa maailmankuvaansa ihmisille, samoin kaikki mediat, ihan tasapuolisesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271