Milloin Aurinko sammuu?

Johanan

Muutama kuukausi sitten Koulu-TV:ssa tuli ohjelma auringosta. Siinä tuli esille myös auringon ikä, viisi miljardia vuotta. Samoin jäljellä olevaksi eliniäksi mainittiin viisi miljardia vuotta.

Jos nyt kuitenkin lasketaan, mikä nykyisellä "kulumisvauhdilla" olisi auringon koko ollut viisi miljardia vuotta sitten, niin nähdään, että suurin osa planeetoista olisi silloin ollut auringon sisällä!

Mutta Raamattu, jonka ilmoitukseen itse uskon, sanoo auringon iäksi n. 6000 vuotta. Ja sammuminen tapahtuu tuhatvuotisen valtakunnan päättyessä.

Koska nyt jo elämme seurakuntakauden loppuhetkiä, jonka loppuvaiheissa Jeesus palaa takaisin, ja jolloin tuhatvuotinen valtakunta perustetaan, niin auringolla on näinollen tuosta tapahtumasta lähtien vielä ikää ainakin tuo tuhannen vuotta.

11

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 13+31

      Tieteellisen maailmankuvan mukaan Aurinko saattaa sammua ihan milloin tahansa.

      Raamattu antaa varmuuden että Aurinko ei kuihdu vielä yli 1003 vuoteen.

      • * * * * *

        »Tieteellisen maailmankuvan mukaan Aurinko saattaa sammua ihan milloin tahansa.»

        Paskapuhetta. Miten se nyt yhtäkkiä yllättäin voisi sammua?
        Tuollainen "saattaa-sammua-milloin-tahansa" on jotain uskishuuhaata.


    • tieteenharrastaja

      Aurinko ei oikeastaan sammu eikä sen ikä lopu sen aineen loppuun kulumiseen. Kun Auringon kokoisen tähden yhdinosan vety vähenee (muuttuu heliumiksi) tiettyyn rajaan, tähti ensin laajenee valtavan kokoiseksi ja monimutkaisten tapahtumien jälkeen lakkaa tuottamasta fuusioenergiaa. Tämän vaiheen ajankohta on noin 5 miljardin vuoden päässä. Siihen saakka Auringon säteilymäärä hitaasti kasvaa, mikä tekee maapallon asumiskelvottomaksi 0,5 - 1 miljardin vuoden kuluessa, ellei ihminen ehdi ilmastonmuutoksella edelle.

      Lopputapahtumiensa jälkeen Aurinko jäähtyy hyvin hitaasti, mutta ei sammu kynttilän tavoin yhdessä vilauksessa.

      Raamattupohjaisen ennusteesi ovat uskomuksia, joita Jumalan ilmoitus luomakunnassa ei tue.

      • Aukino

        Aurinko ei kykene paistamaan mitään miljoonia tai miljardeja vuosia, jos protonit ja neutronit eivät hajoa rakenteestaan....


    • Aukino

      Aurinko ei kykenee suorittamaan YHTÄ emissiojaksoa KELTAISELLA valolla kuin 34000 vuotta.... Asian voi laskea, ja yhtä vety-helium-fuusiota vastaan noin miljoonalle muulle vedylle emissiointia, mm. pinnassa...: Auringolla on vain vähän absotbtiota vielä ollut, koska se ei paljoa saa valoa muilta auringoilta - ehkä.
      Jos "puhtaita" vetyjä on alle miljoonakertaa vähemmän kuin heliumiksi emissioituvia vetyjä, se tulee pimentämään aurinogn ehkä 1/3-osaan valostaan... Ilmestyskirja on ennustanut tämän tapahtuman.... Se tapahtunee noin 12000 vuotta luomisen jälkeen? JOS tämä on jo toinen luomisviikko(niinkuin Mooseksen riemuvuosien kirjan mukaan on) tapahtuma saattaa olla lähellä....

    • Kreationisti tiede - paskoo luonnontieteiden päälle silkasta huvista.

    • Ensi keskiviikkona kello 16.22 Vanuatun aikaa.

    • Noin varmaankin jos Aurinko olis sytytetty tulitikulla...

    • "Jos nyt kuitenkin lasketaan, mikä nykyisellä "kulumisvauhdilla" olisi auringon koko ollut viisi miljardia vuotta sitten, niin nähdään, että suurin osa planeetoista olisi silloin ollut auringon sisällä!"

      Höpöhöpö. Äläkä laske nykyisellä kulumisvauhdilla, koska se ei ole vakio.

      • tieteenharrastaja

        Ei hän ole edes laskenut millään kulumisvauhdilla, vaan ravistanut koko väitteen hihastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      123
      3500
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2316
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1701
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1463
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1418
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1291
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1236
    Aihe