Suvi, sade ja muut surkeudet

Kesä meni sateineen ja osin kylmineenkin. No, minua ei pieni viileys haittaa, paremminkin helle. Vettä kyllä tuli ihan "liian kanssa" ja joutui siinä susmorsiankin juoksemaan ja joutui ihan ojasta allikkoon.

Allikkoon kertoi sus menevänsä mutta tunsikohan paikkaa. Allikkohan on suosaarekkeessa oleva matala lätäkkö, jonka laajuus max 4 metriä.

Liekö tuollaisia suosaarekkeita ollenkaan Tampereella?

Montaa asiaa tuossa sussin ketjussa pohdittiin. Pitääkö juosta vai kävellä sateella? Juosta tietysti, että vähemmän kastuisi. Paras sateensuojapuu on tietysti kuusi, jossa on paljon tuuheita oksia Kuusen korkeus kyllä yltää ukkospilviinkin, josta pientä suurempi vaara "sussilaisille" ja muillekin - ukkosella.

Hiukan pengoin tietoja pallosalamasta ja paljastui, että tuo ilmiö on lähinnä huuhaata, tuskin todettua.

Kyllähän konepajoissa leikataa levyjä plasmaleikkurilla. Paineistetun ilman läpi kohdistetaan valokaari, jolloin ilma muuttaa olomuotonsa Plasmaksi, joka on "riitävän kuumaa" levyleikkaukseen.

Onhan luonnossakin ilmaa ja ukkoselle salamoita, noita valokaaria! Miksei siis voisi ja voikin syntyä tuota plasmaa mutta vain hyvin hetkellisesti. Tuollainen voisi olla se kaivattu pallosalama, jonka vaarallisuus olisi ilmeinen. Sepalukset kiinni pojat!

Aion kyllä pohtia muitakin asioita ja hoitaa kuntoon nuo EU asiatkin. On siinä haastetta, eikö?

Oletteko kuulleet kummia tietoja taloustietäjiltä, ellei niin minä kerron:

Kasvu kuulemma hidastuu! Eihän kasvua edes odoteta vaan tilanteen säilymistä edes ennallaan. Missä ovat virkamiesten palkkojen leikkaukset? Lompakot ovat niin paksut, että pienikin mies näyttää istualtaan pitkältä. Tuossako syy!

18

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minula pitkäsäärisel

      lä ja lyhytkätisellä ei siis ole mahiksia uimisessa, kun siinä lajissa pitäisi päinvastoin ollakin pitkät kädet ja lyhyet jalat. Luoja ei siis siihen minua tarkoittanutkaan, niin paljon kuin lapsena siitä nautinkin, uin vastavirtaan kauaksi ja sieltä selälläni kellutellen laineiden kyydillä takaisin...

      Selän pituus myöskin on niin vähäinen pitkiin sääriini verrattuna, ettei minua edes istuessani voisi rikkaaksi luulla.

      Kasvu on loppunut onneksi minulla, eivät enää ketarat pitene.
      Toivon kuitenkin tilanteeni pysyvän ennallaan.

      Tässä sinulle omakohtaisia huomioita omilla edellytyksilläni omalla ymmärrykselläni !

      Jos meni ohi, ali tai yli aloituksen, niin pyydän anteeksi.

      (P.S. Muistan elävästi yhden pitkäselkäisen koulukaverini nousun seisomaan, hän lyheni paljon siitä istumiskorkeudestaan!)


      .

      • En nyt ihan saa selvää ruumiinrakenteestasi. Uiminenhan on ainakin sopinut sinulle.

        Aloituksen kanssa osuit hyvin kohdalleen.

        Hyvää jatkoa!


      • Tässä meille

      • Soveltuvin osin

    • kellu-ja

      Ojasta allikkoon.

      Minun ruumiinrakenteelleni on ollut hyvä kesä. Inhoan hellettä. Pakkanen on paremmin mieleen.

      Rahaa on niin paljon, ettei pa***lle taivu, laulaa eräs laulukin.

      Hienoinen kesäsade tekee hyvää hipiälle.

      Lievä ylipaino on hyväksi, pysyy pinnalla pelkällä kellumisella.

    • Moi Ruuneperi.
      Ihan sattui silmään tuo aloituksesi kappale:
      "Hiukan pengoin tietoja pallosalamasta ja paljastui, että tuo ilmiö on lähinnä huuhaata, tuskin todettua."
      Minä olen sellaisen pallosalaman nähnyt ja minusta se ei ollut huuhaata, eikä mikään enkelin ilmestyskään.
      Se pallo tuli kesämökkimme puhelinjohtoa myöten aika rauhallisesti, eikä lainkaan niin kuin salama taivaalta.
      Kun se saavutti mökin, seinä kuului kova rasähdys ja sillä siisti. Puhelin oli toki irti silloin seinäkoskettimesta, niin kuin maalla aina tehtiin, kun oli ukonilma.

      Toi huuhaa ajatus johtuu varmaan siitä, kun ihmisvoimin ja älyllä ei ole pystytty matkimaan tuoata ilmiötä.

      • Juuri noin kuin kerroit. Wikipedia tuon pallosalaman höpötiedoksi määritteli.

        Laboratorio-oloissa ei tosiaan olla pystytty pallosalamaa luomaan. Olisinhan minä tuollaisen väitteen ihan mielelläni itsekin kertonut saadakseni enemmän keskustelua.

        Hyvä, että pahvien joukossa on kirjoittajiakin.

        mukavaa jatkoa, ilman pallosalamoita!


    • Vaikka se pallosalamajuttu nyt tulee kerrottua hymyssäsuin, niin kyllä se silloin oli muistaakseni aika uhkaavan tuntuinen.
      Hyvää jatkoa sinullekin vaikkapa olympialaisten merkeissä

    • Lapsuudenkodissani

      kävi pallosalama keittiössä kahden sähköpistorasian välllä.
      Tottakai pelästyimme äidin kanssa. Muuta en sitä muista
      kuin tuon unohtumattoman näyn ja pamahtavan äänen.

    • susm.

      Ensinnäkin, erittäin mieluisat olivat tämän kesän säät mielestäni, paitsi tää loppukesän sähkön poistumattomattomuus ilmasta, no pikkujuttuhan sekin loppujen lopuks.
      No selvispä tuo allikkokin, kuvaannollisestihan sitä yleensä...enkä oikeestaan koskaan oo allikkoon joutunut. Juoksuaskelta en ota enää koskaan, meille huonompijalkaisille pitäskii myrskysään sattuessa myöntää jokin korvaus....ei se oo demokratiaa, jos pitkäsääri-ketteräjalkaset kastuvat vähemmän. Heille taas vois olla sopivaa pieni veronkorotus tästä edusta !!!
      Kyl mie voin rauhassa siel kuusivanhuksen turvassa olla, kun niin sähkönen oon, salama karttaa minuu, pelkää viel, että se pirulainen iskee takasi.

    • Ramoona*

      Kesähän on vasta kypsymässä, elokuiset elopellot tuleentumassa. Sade on siunannut kasvua jopa ylenpalttisesti, ja jos auringosäteitä ei ole saatu kyllin päiviä kultaamaan, onhan valoa suvi tulvillaan, lämmötkin parinkympin tietämissä. Voi vielä herätä aamulla luonnonvaloon, kuutamon kumotukseen öisin hullaantua. Voi Leinon sanoin puiden vuosikasvua, marjojen punahehkua , kypsyvien omenien tuoksua kiitellä : "Mä kuulen kuink´ kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut, minä luulen nyt kypsyvät unelmat, ja toivot ja touot ja muut..."

      Uimavedet ovat vihdoin lämmenneet, pitkää leppeää syksyä lupailee Suomenlahden vesilämpöpatteri. Ilmatieteen laitos toteaa nyrein äänenpainoin, ettei hellerajaa ole juurikaan saavutettu tänä kesänä, mutta mitä siitä ! Fraasit helteen hellimisestä voikin sivuuttaa, se vaan rimmaa niin hyvin. Vaihtelevainen sää pitää pirteänä, sade voi yllättää ja poutasää sen jälkeen vielä ihanammin. Ilmoja on todellakin pidellyt, mielestäni suomalaisen suven omimpaan tapaan. Toinen toisilta puhelimessa kysellään, millaiset ilmat teillä on ollut. Ilmassa vallitsevan sään kanssa joudummekin vuorovaikutukseen. Ilmankos se laitoskin on Ilmatieteen laitos eikä säätieteen. Keli on taas teillä vallitseva - kesäkeli, kurakeli tai talvella mukavan rapsakka tallustella. Mutta sekin on jalkinekysymys.

      Talouasioitakin Ruuneperin laaja-alainen aloitus käsittelee. Luin, että Googlen oleskelu Suomessa on varmastikin taattu, ja samantapaiset tietokonekeskittymät olisivat tänne hyvin tervetulleita ja sopivia. Meillä on paljon tyhjiä paperitehtaita ja viileä ilmanala, joten tietsikkojen synnyttämä lämpö on hyvin tervetullutta.

      • toivotaan että

        Tyhjiin tehtaisiin saataisi tavallaan etätyötä,
        ATK on sellaiseen sopiva ala, voi syrjäseuduiltakin käsin hoidella vaikka koko maailman asioita.Meillä on paljon noita nörtiksi koulutettuja IT alan buumin aikana.
        Toisekseen,ihan hyvä kesä näin ikä ihmisen kannalta on ollut, helteet on väsyttäviä.


      • Toivoa voi todella,
        toivotaan että kirjoitti:

        Tyhjiin tehtaisiin saataisi tavallaan etätyötä,
        ATK on sellaiseen sopiva ala, voi syrjäseuduiltakin käsin hoidella vaikka koko maailman asioita.Meillä on paljon noita nörtiksi koulutettuja IT alan buumin aikana.
        Toisekseen,ihan hyvä kesä näin ikä ihmisen kannalta on ollut, helteet on väsyttäviä.

        Suomessa on paljon lahjakkaita ihmisiä.


      • hyvä pointti
        Toivoa voi todella, kirjoitti:

        Suomessa on paljon lahjakkaita ihmisiä.

        Ramoona mainitsi tuon entisen Summan paperitehtaan, jossa Google toimii ja työllistääkin aika hyvin. Kuulemma erittäin sopivat on tilat datatoiminnalle ja plussaa tuokin, että viileässä maassa ei jäähdytystä niin paljon tarvita. Jokainen tietää miten jo yksi kotikone lämpenee. Facebook etsi tiloja Suomesta, mutta päätyikin Ruotsiin, edullisemman sähkön verotuksen takia.
        Pitäisi nähdä verotusinnossakin nokkaa pitemmälle, menee monta hyvä tilaisuutta saada työtä tänne sivu suun.


    • P.A-A+K.N.

      Nyt silmät auki - AAA voikin upottaa Suomen?

      Julkaistu: 5.8.2012 9:52

      Suomi on väärässä kerhossa, rahoituksen professori Puttonen sanoo.
      Suomen saavuttama korkein luottoluokitus ei olekaan iloinen asia, väittää Aalto yliopiston professori Vesa Puttonen. Brittiläisen The Guardian –lehden haastattelema professori toteaa AAA-luokituksen sokaisevan meidät.

      Hyvään luottoluokitukseen tuudittautuminen johtaa tärkeiden päätösten lykkäämiseen. Esimerkiksi keskustelu eläkeiän nostosta on siirtynyt. Tähän ei meillä Puttosen mielestä olisi aikaa.

      –Talouden perusteet horjuvat. Silti emme ymmärrä, että meillä on kiire, professori sanoo.

      Suomen vaihtotase on miinuksella, kuten syvän 1990-luvun laman aikaan. Samaan aikaan Ruotsi porskuttaa ohi.

      Taloustietäjä uskoo, että nykytilanteessa Suomea on helppo huijata. Meillä on perinteisesti pidetty sopimuksista kiinni, ja siitä ollaan oltu ylpeitä. Muut eivät kuitenkaan toimi samoin, ja silloin sääntöjen noudattaja kärsii.

      Professori kutsuu Suomea mallioppilaaksi, mutta valittelee, että luokan muiden oppilaiden suoritukset ovat todella huonoja.

      Guardian-lehti ihastelee Suomen vakuustaistelua, mutta Puttonen ei yhdy riemuun.

      –Suomalaiset tuntevat olevansa väärässä kerhossa, ja mehän olemme, Professori summaa tilanteen.


      .

      Katja Nordlund

    • Ruotsi porskuttaa

      ohi, ja sillä menee hyvin EMU:n ulkopuolella.

      • johan nyt

        Eihän ruunelle mikään kelpaa, ei edes Suomen kesä.Vielä on kesää jäljellä, joku laulaa loilottaa.


    • Suomea vuoroin

      imarrellaan ja vuoroin ivaillaan Englannnissa. Tuo ivailu
      ja ironia alkoi jo Mooses-Lipposen aikana takana päin,
      ja sanoihan se Berlusconi valkeahampaisen hymyn kera suoraankin jotain ivallista Suomesta.

      Se oli sitä aikaa kun ne höynäyttivät Lipposta sillä Euroopan
      presidentin viralla.

      Se uskoi niitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5450
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2387
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1647
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      244
      1637
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1487
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1426
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1185
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      327
      1164
    9. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1163
    10. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      322
      1157
    Aihe