Rooma, maailman huipulta kriisivaltioksi

Italia on taantunut sitten Rooman valtakunnan. Tuolloinhan valtakunta vielä kukoisti eikä akuuttia velkaongelmaa tunnettu. Vapaat miehet nauttivat viinirypäleistä, teatterihuveista ja lojuivat päivät pitkät kylpylöissä. Alusmaat tuottivat veroa, rypäle kasvoi ja taivaalla paistoi aurinko. Luultavasti makaronipuukin oli jo aluillaan ja lupasi mittavia tuottoja tulevaisuudessa. Kammottavista germaaniheimoista ei ollut tietoa eikä kukaan puhunut Suomesta, ei ainakaan mitään pahaa. Kammottavat germaanit pysyivät aloillaan eikä kolmikymmenvuotinen sotakaan häirinnyt konsulien hallitsemistehtävää, joten mikä oli pysytellä hereillä valvomassa valtakunnan hyvinvointia.

Vähitellen kumminkin makea ja ylellinen elämä alkoi jäytää valtakunnan rakenteita. Valtakunnan johtoon päätyi sangen omalaatuista porukkaa kuten esimerkiksi keisari Caligula, joka piruuksissaan nimitti hevosensa, Incitatuksen, senaattoriksi. Ilmeisesti siksi, että katsoi hevosen olevan pätevämpi tehtävään kuin muut tuon ajan asiantuntijat. Siitä, oliko Caligula jo tuolloin aikaansa edellä, on vaikea sanoa. Kerrotaanhan nykyisinkin lähes tieteellisenä totuutena, että esimerkiksi simpanssi tekee parempia sijoituspäätöksiä kuin moni pörssialan niin sanottu asiantuntija.

Myös keisari Nero oli outo hallitsija. Hänellä muiden muassa oli sangen outo tapa leikkiä tulitikuilla tai tulentekovälineillä ylipäätään, koska tuskinpa Vaajakosken tikut vielä tuolloin olivat käytössä. Nykyäänhän eurosuomessa ei valmisteta enää edes tikkuja. Ilmeisesti siksi, koska EU on kieltänyt ne Roomalle vaarallisina. Tosin pikapuoliin Suomessa ei varmaan valmisteta yhtään mitään, kunhan eteläsuomalainen hallintomentaliteetti saavuttaa kulminaatiopisteensä, kuten muutamalla täkäläisellä jääkiekkomestarilla on tapana ilmaista asia, joka kohoaa yli äyräidensä. Etelä-Suomen lähtökohtahan on se, että on hienoa tuoda kaikki tarvittava ulkomailta, jotta kotimaisesta tuotannosta päästään eroon ja säästetään näin kaikki tuotantokustannukset. Mahtaa olla ajatus osa uutta kauppakorkeakoululaista kustannuslaskennan teoriaa. Muistamme toki Hankenin siinä koulun kupeessa, joten ilman tarkempia tutkimuksia en mene kyllä ketään syyttämäänkään. Mutta kumminkin, jostakinhan typeryys aina saa alkunsa sikäli mikäli tyhjästä ei voi nyhjäistä.

Kaukana ovat siis Rooman valtakunnan loiston päivät. Valtakunta rapistui vähitellen omaan ylelliseen elämäänsä. Sotaväki veltostui, se söi luultavasti liikaa rypäleitä, lihoi eikä enää jaksanut marssia kymmeniä kiloja painavassa haarniskassaan. Luultavasti valtakunnassa oli tehty myös epäsuotuisia uudistuksia, kasarmeja oli lakkautettu ja rajoilta oli siirretty legioonat puolustamaan vain pääkaupunkia, koska mitäpä järkeä olisi puolustaa joitakin raja-alueilla sijaitsevia turvemajoja, koska kaupan ja hyvinvoinnin keskus sijaitsi Rooman ytimessä, tosin ei aivan keskellä valtakuntaa, mutta reunalla kumminkin.

Kun Rooman valtakunta sitten heikkeni ja reuna-alueille syntyi sotilaallisia tyhjiöitä suorastaan kutsumaan kaikkia ohikulkijoita Roomaan piipahtamaan, niin eipä ole ihme, jos väkevät ympäröivät germaaniheimot ja Aasiasta Euroopassa vierailevat mongolit näkivät tilaisuutensa tulleen ja saivat päähänsä ajatuksen vaihtaa roomalaiset hallitsijat ja ryhtyä sitten isännäksi isännän paikalle. Mistään unionista ei varmaankaan ollut kysymys, vaan perinteisestä politiikan jatkeesta, eli sotimalla saavutetusta uudesta elintilasta.

Nyt kun sitten barbaarit ottivat valtakunnan komentoonsa, ei ole ihmetteleminen, että entinen loisto ja kulttuuri alkoi rapistua. Konkreettisesti tämä rapistuminen ilmeni jo siinä, että valtakunta alkoi pienentyäkin kuin pyy maailmanlopun edellä. Ketään suuria hallitsijoitakaan ei enää syntynyt pitkään aikaan. Vasta aivan viimeaikoina valtaan pääsi Berlusconi, mutta hänkään ei enää kyennyt nostamaan valtakuntaa entiseen kukoistukseensa, vaan yhä suurempi velkataakka rasittaa tätä entistä suurvaltaa ja uhkaa suistaa sen yhdeksi lukuisista kriisivaltioista maailmassa. Myös Suomi on ollut osallisena tässä suurvallan alennustilassa aiheuttamalla markkinahäiriöitä epämääräisellä ymmärryksellään sen suhteen mistä on sovittu Roomaa koskevia päätöksiä tehtäessä. Tätä koskevan tiedon saimme äskettäin Rooman nykyiseltä, hyvin päätöksiä ymmärtävältä ja harmoniaa edistävältä pääministeriltä, Mario Montilta.

6

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sapiens dux

      Aika hienosti nidoit entistä ja nykyistä yhteen.

    • Mielenkiintoinen historian katsaus Seppo Ilmariselta.

      Sen voi nykyisestä Italiasta sanoa, että maan eri osat eroavat suuresti toisistaan. Pohjoinen Italia on vähintään yhtä vaurasta kuin Suomi. Etelässä sen sijaan on köyhyyttä ja alhainen sivistystaso.

      • alhainen

        sivistystaso kuten sinulla?


      • Sapiens dux

        Sivistystaso ja taloudellinen spekulaatiotalous ovat toisistaan yhtä kaukana kuin itä lännestä.


    • Historiaa lisää

      Rooma on kautta historiansa joutunut taistelemaan pieniä sitkeitä kansakuntia vastaan. Kuten tunnetusta historian kirjasarjasta olemme lukeneet, eräs gallialaiskylä piti Roomalaisia pilkkanaan, ja nykysin eräs pohjoinen urhelusankareita vilisevä ja kirkkaita ihmejuomia nauttiva kansa uhmaa samalla tavalla roomalaisia pienen päällikkönsä Jyrkixin ja tämän uhkean taloudenhoitaja Juttaxin johdolla.

      Gallialaiset uhmasivat myös hunneja, ja jopa hurja Attila joutui heille taipumaan. Attila hyökkäsikin Italiaan, jossa ihmiset peloissaan pakenivat soistuneelle rannikolle perustaen mm. Venetsian piilopaikakseen. Galliasta onkin tullut germaanien ohella entisen Rooman valtakunnan johtava kansakunta, vain tuo pohjoinen sitkeä ja sisukas kansa uhkaa gallialaisten ja germaanien ylivaltaa.

      • ..

        Urpo Juttax vie kyllä pikkukansan konkkaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2198
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      32
      1694
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1044
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      86
      1029
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe