Kehotus kielen kurissa pidolle

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

Jaakob 3: 1-1

7

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaakob 3: 1-12

    • näin on

      Missä on paljon sanoja, sieltä ei syntiä puutu. Näin sanoo Raamattu.

    • Aviossa 24v, ikä 58

      Mainio kohta ja kokonaisuus. Kyllä, omalle suulle aina tiukka vartiointi varsinkin nalkuttavan naisen seurassa. Oma vaimo on nalkuttavaa sorttia, hänelle tämä Ramatun neuvonta olisi hyvä oppia. Itsekin tästä voin oppia otta vaikka kielelleni olen vartijan asettanut, itsepä vaimoani kosin. Katunut olen valintaani, mutta eroakaan en ota vaikka oma tahto siihen on olemassa.

      • olisiko

        ei mykkä vaimokaan varmaan mukava olisi


    • EL. ak:IM

      vigilance

      Ensimmäinen kuninkaiden kirja 22 14 Mutta Miika vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, minä puhun sen, minkä Herra minulle sanoo."


      Toinen aikakirja 18.13 Mutta Miika vastasi: "Niin totta kuin Herra elää, minä puhun sen, minkä Jumalani sanoo

      2Moos4:10 Mooses sanoi Herralle: "Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli." 11 Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? 12 Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa." 13 Mooses sanoi: "Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu." 14 Silloin Herra vihastui Moosekselle ja sanoi: "Onhan sinulla veljesi Aaron, leeviläinen! Minä tiedän, että hän osaa puhua. Hän onkin jo tulossa sinua vastaan ja ilahtuu, kun saa tavata sinut. 15 Puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa, ja minä olen teidän kummankin kanssa, kun te puhutte, ja neuvon teille, mitä teidän tulee tehdä. 16 Hän puhuu sinun puolestasi kansalle ja on sinun suunasi, ja sinä olet hänelle kuin Jumala. 17 Ota mukaasi tämä sauva, niin että voit sen avulla tehdä nuo ihmeteot."

      Ei tässä kukaan ole Moosekseksi ehkä pyrkimässä. Mutta onko Jumala lakannut puhumasta ihmisille? Ja jos ei, niin miten sellainen puhuisi nöyristellen, joka puhuu, mitä Jumala on puhunut? Ja jos on lakannut, niin miksi?

    • taivasmatkalla

      yritetään taas tänään pitää kieli kurissa, sekä puhuttu että kirjoitettu

    • Hei Vidilance.

      Olen miettinyt tuota Jaakobin kohtaa syvästi viikonlopun aikana. Pidimme kolmelle eri rippikouluryhmällemme jatkorippikoulut, joissa pidin hartauden tuosta Raamatun kohdasta.

      Kirjoitin jo tuonne yhteen keskusteluketjuun, miten pahoitin mieleni, kun palasin viime torstaina koulutuksesta Helsingistä kotiin junalla. Takanani istui kaksi minulle tuntematonta nuorta tyttöä, jotka kova äänisesti rätkättäen arvostelivat luokkansa oppilaat nimeltä mainiten. Tunnistin monia nuoria tästä listasta. Etenkin he pilkkasivat nuorten ulkonäköä, viisautta ja sitä ovatko he mukana seurakunnan isostoiminnassa. Isosia he haukkuivat rumasti uskovaisiksi.

      Jokaisella meillä on vastuu omasta kielestämme, miten sitä käytämme ja missä. Aina on syytä muistaa, että "kaverillakin on kaverinsa" ja pienellä paikkakunnalla monet tuntevat toisensa.

      Pyrkikäämme toinen toisiamme arvostavaan ei arvostelevaan kielenkäyttöön.

      t. Maarit-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4830
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1342
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      255
      968
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      957
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe