Huomenta. Kahvin valmistumista ja Jeesuksen paluuta odotellessa voisi hieman verrytellä sormia, että nisä alka veri kiertämään. Nukuin ikkuna auki ilman peittoa ja on nyt hieman holotna.
Jeesus opettaa: "Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee." (Mt 24:37-42.)
Lopun aikoina ihmisten sydämissä pahuuden mittari täyttyvi niin kuin Nooan aikana, ja Jumala lähettää tuomion. Pasuunat soivat ja taivas salamoi, ukkonenkin jyrähtää, maa tärisee, ihmiset pelosta värisee. Samoin kuin Herralle mieluinen Nooa , eläimistö ja perhepiiri pelastui Jumalan tahdon mukaan nikkaroimassaan arkissa, jossa oli hyvä ja turvallinen olla kun ulkosalla vesi alkoi maanpinnalla kohoamaan, samoin lopun aikoina pelastuu valitut ihmiskunnasta, Herran omiksi kutsumat ja ottamat. Onko tullut mieleen mikä on meidän arkkimme nimeltään? Tähän toisenlaiseen pelastavaan arkkiin mahtuu mukaan enemmän pelastuvia, tässä meille annetussa uudesa arkissa kun pysymme ja Hänen seuraamme ja ääntään kuulemme ja pidämme katseemme Hänessä niin hän johdattaa meidät kotiin turvaan pelastuksen portista sisään. Myös lopun aikoina ihmiset elävät sidoksissa maallisiin asioihin Herraa kuuntelematta, ihmiset elävät syöden, juoden ja naimisiin mennen kuten Kaikkivaltias Raamatussa asian ilmaisee.
Taisi tulla valmista. Tuore sämpylä olisi poikaa. Voisi huomisaamuksi valmistaa sämpylöitäkin. Laittaa taikinaliuoksen jääkaappiin illalla niin on valmiina aamulla uuniin laitettavaksi. Heräsin ensi kerran tänä vuonna levottoman oloon, näin painajaista. Aamulenkille ajtuksia kertomaan Herralle seuraavaksi. Siunattua päivänjatkoa.
http://www.youtube.com/watch?v=af6VgvkWq48
Seurakunta Kristuksessa
1
51
Vastaukset
- Cheers !!! !!! !!!
Long live ISRAEL!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955