Ystävät jättäneet

samankaltainen tilanne itsellänikin...heillä on omat kaveriporukat joitten kans hengailee ja mä oon jäännyt unholaan... :'( sama ku olisin kuollut

Moi, kaipaan uusia ihmisiä mun elämään ja te kaksi voisitte olla samanhenkisiä kuin minä itse olen. Ainakin olisi mukava tutustua. Samanlaisia ajatuksia löytyy yksinäisyydestä ja siitä, että ne kaverit katoaa kokonaan omasta arjesta. Olen 28 v. nainen, ja mulla olisi aikaa tutustua teihin ihan ajan kanssa. Meiliä saa lähettää:
anniina02@gmail.com

Täällä ja samanlaista kokenut ja nousen taas:) Saako laittaa postia?

Moi!

Itselläni on ollu vähä samanlaisia tuntemuksia viimeaikoina, yksi hyvä ystävä asuu aika kaukana ja yhteydenpito on hieman jäänyt... välillä ollaan enemmän yhteksissä ja välillä vähän vähemmän. Toinen hyvä ystävä asuu ihan tässä lähellä, mutta hän löysi parivuotta sitten tyttöystävän ja aikaa ei oikein tunnu kavereille/ystäville aina liikenevän........ töissä on toki kavereita, mutta sieltä ei ole oiken ystäväksi siunaantunut ketään....

Vaikka tuntuu yksinäiseltä niin uskon että aika muuttuu vielä paremmaksi, joku päivä. Pitäis vaan itse yrittää olla avoin ja iloisin mielin (vaikka se välillä vaikeaa onkin!).
Nii ja olen siis 24v mies kaakkois-Suomesta :)

Étte ole ainoita.

Minullekkin kävi niin. Ystävät alkoivat polttaa ja jupottelemaan kaveriporukoissa eivätkä enään käyneet meillä.

Taitaa monella tulla tämä sama vaihe elämän aikana, ehkä muutamaankin otteeseen. Ikäkin tosin vaikuttaa asiaan, jos on aikuisuutta aloittamassa eli ~18v yleensä jokaisella jää jotkin kaverit enemmän unholaan ja sitten jää niitä tosiystäviä vierelle jos hyvä tuuri käy. Työt, ehkä muutto tai pelkkä erilleen kasvaminen vaikuttaa asiaan. Ikäväähän se on. Minulle käynyt myös samoin olen ~20 vuotias tyttö jolla oli paljon ystäviä. Niin ainakin luulin. Pikkuhiljaa tuntui ettei enään ystävät soitelleet. Jossain vaiheessa tuli sit tää kausi ku kaikki haluskin olla kanssani ja sitte meni ehkä kuukausi nii oltiin samassa tilanteessa= minä kotona murjottamassa. En enään yksinkertasesti jaksanut olla se joka pitää yhteyttä, tai se ainut joka pitää yhteyttä. Yleensä se alkaa vielä ystävistä olla varmaan ahistavaa jos joku alkaa olemaan epätoivoinen ja haluaisi jonkun seuraa ja yrittää väkisin pitää yhteyttä.

Meni kuukausi, pari, näin kyllä jonkin verran ystäviäni, joidenkin kanssa en pitänyt yhteyttä lähes ollenkaan ja aloin huomaamaan, että joku tai jotkut jäivät silti läheisiksi, oli ne sitten muuttaneet kauemmaksi tai yhtedenpito oli vaan jäänyt hetkeksi aikaa. Mutta se että ystävä ei pidä yhteyttä vähään aikaan ei meinaa etteikö hän olisi oikeasti ystävä. Riippuu tietysti tapauksesta. Monesti minusta tuntui, että olin "vara" kaveri, eli että mulle soitetaan sillon kun ei muita saatukaan kiinni tai mukaan puuhiin.

No nyt päätin muutamakuukausi sitten etten enään murehdi. Saan uusia kavereita helposti ja aloin keskittyä omaan hyvinvointiini sen sijaan että odottaisin kaverilta soittoa kotona yksin. Menin lenkille, tein ehkä kasvohoidon, menin ehkä leffaan tai muutenvaan kävelemään yksikseni ulos, -keskityin vaan itseeni- kerrankin.

NYT oloni on paljon rennompi ja tiedän että minulla on ystäviä tai vaikka sitten vaan vaikka kaksi ystävää joiden kanssa voin pitää kivaa ja soittaa kun tuntuu pahalta yms. Aloin myös arvostamaan perhettäni eritavalla ja aloin käyttäytymään tuntemattomiakin kohtaan paljon kivemmin. Huomasin että olin saanut paljon kavereita ja monen "ystävän" menetin ja sain uuden tai kaksi tilalle. Pitää osaa olla myös yksin ja minun suurin ongelmani oli se että minua ahisti olla yksin ja halusin kokoajan olla tekemässä jotain, ehkä tukahdutin muutaman kaverisuhteen innokkuudellani, mutta MITÄ SITTEN eiköhän ne oikeat ystävät kulje vierellä vaikka mikä tulisi. Enään ei ole tarvetta soitella kokoajan jollekkin kun osaan olla yksin.

Lohduttavaa ajatella kumminkin huonoina päivinä että ei ole yksin asian kanssa ja monella muullakin on yksinäistä ja tuntuu kun tuntuu ettei kaverit välitä. Onneksi voin hyvällä omallatunnolla sanoa että -minä välitän- ja kenenkään ei pitäisi olla yksin.

En tiedä liittyykö tämä taas kauheasti aiheeseen, mutta halusin jakaa oman kokemukseni ja toivon jokaikiselle lukijalle hyviä päiviä joskus yksin joskus ystävän kanssa. Kaunis kiitos

Kaveritko teidän elämäänne sitten ohjailevat?