Graham Greene / hiljainen amerikkalainen

Graham Greene / hiljainen amerikkalainen

Toisinaan on mukava lueskella jotakin vanhaa ja taattua laatua. Kirjan etukannessa on sitaatti ”Tekee mieli langeta kuluneeseen fraasiin ja puhua suuren taiteen yksinkertaisesta kauneudesta.” Pentti Saarikoski Ylioppilaslehti, ja kirjan takakannessa mm. ”Mestarillisesti laadittu rikoskertomus, polttava kolmiodraama, raportti Inko-Kiinan sodasta jossa tekijä on itse ollut kirjeenvaihtajana...”
Kävi nimittäin niin, että luin tuossa loppukevätalkukesä pari amerikkalaista dekkaria, ihan näitä nyky, ja jotenkin ällistyin kun en pysynyt mitenkään mukana niissä. Ihmeläiskintää. Päättelinkin, että niistä varmaan on jo tehty elokuvat. Valmiiksi jo kirjoitettuina kuin elokuvakässäreitä siis. Niin outoja ja tarttumapinta lisäksi minulle olematon, ei samastumista ei mitään. Yhtä tyhjän kanssa. Siksi oli hyvä, että luin niiden jälkeen
hiljainen amerikkalainen
koska jotenkin tämän kirjan avulla pääsin takaisin raiteille tiedostamaan minkälainen on hyvä kirja. Hyvä tarina. Siis minun mielestäni.
Joo.
Alan jotenkin räpikkämäisesti kyllä putoilla nykykirjallisuudesta varmaankin. Mikä nyt neuvoksi? Laittakaa vinkkejä, koska minä nyt suosittelen Teille täällä luettavaksi tätä ikivanhaa opusta viime vuosisadalta.

Miten uudistua ja oppia ottamaan uusia tuulia?