Välit isään meni

Haluaisin vielä lisätä että minulla on hyvä olla äitini luona, mutta haluaisin myös olla "normaali" joka tapaisi molempia vanhempiaan säännöllisesti.

En myökään tiedä teinkö oikean ratkaisun vuosia sitten kun päätin lopettaa isän tapaamisen.

Minulla on rippijuhlat ensi kesänä ja mieltäni painaa tämä asia: Olisi kurjaa jättää koko isän puolen suku pois tästä juhlasta. Mutta toisaalta en halua heitä juhliini.

Muiden ihmisten vastauksista voisi olla apua ongelmaani tai voisiko sanoa ongelmiini. Itse kun en kykene ajattelemaan kunnolla tähän aiheeseen liittyviä asioita, saati sitten tekemään päätöksiä jos minulla ei ole muiden mielipiteitä.

Hei tyttonen, voi miten surullista että tuo asia painaa mieltäsi.
Kuitenkin todella hienoa että äitisi ja isäpuolesi ovat loistavia ihmisiä. Ihmisiä joista sinä saat tukea.

Mitähän jos kirjoittaisit isällesi viestin jossa ehdotat vaikka kuumalle kaakaolle menemistä lähiosi kahvilaan. (usein on niin että täysin neutraalissa ympäristossä on helpompi jutella.)

Vaikka ette välttämättä avautuisikaan aivan ensimmäisellä kerralla, olisi se kuitenkin jo ensi askeleen ottamista viettää puolituntinen yhdessä.
Seuraavalla kerralla jo varmasti kummallekin helpompaa.

Onnea matkaan!

En vain taida olla valmis :( Kun en tiedä. Asiasta puhuminen ei ole helppoa ja olen ollut todella vaikea isälle kun hän koitti korjata välejä silloin vuosia sitten. Nyt hän ei ole viimeiseen pariin vuoteen ottanut mitään yhteyttä. En vain tiedä miten kestäisin sen. Olen herkkä ihminen ja asia on arka.

On yhdentekevää oliko ratkaisusi oikea, sillä välirikkonne tuskin on peruuttamaton. Neuvoisin yrittämään sovintoa, koska tilanne tuskin muuten paranee. Tällaiset asiat voivat kaivella vielä vuosikymmenten kuluttua. Ota joka tapauksessa yhteyttä isäsi vanhempiin, ja muuhun sukuun, viattomia he isäsi toimiin kuitenkin ovat. Koita jaksaa.

Mutta kun isän äiti on melko hankala ihminen. Hänen mielestään hänen poika ei tee koskaan mitään väärin. Äidin ja isän erotessa mummoni sanoi äidille et isäni ei ole tehnyt mitään väärää. Serkkuihini voisin ottaa yhteyttä vaikka facebookissa.

Kiitos vastauksestasi :)

Minusta on kamalaa että oma rakas isä on tehnyt tyttärelleen tuollaista. Jotenkin tuntuu, että olet vielä liian nuori tekemään tuollaisia päätöksiä, sinulla on koko elämä aikaa sopia välisi isäsi kanssa. Sitten kun olet aikuinen, osaat tehdä omat päätökseksi ja pystyt puolustamaan itseäsi. En usko että pystyt vielä vuosiin luottamaan isääsi kunnolla.

Ehkä äitisi voisi auttaa sinua asiassa, mitä he ovat mieltä tästä? Tarvitset varmaankin enemmän aikaa, eihän sinulla ole kiire minnekkään. Isäsi saisi yrittää vielä enemmän, ja luultavasti hän ei ole päässy ongelmistaan täysin eroon.

Minulla on ystävä, joka oli vuosia isänsä kanssa "erossa" kun ystäväni oli näkemässä kun isä pahoinpiteli ystäväni äitiä, isä sai hoitoa ongelmiinsa ja lääkityksenkin, siitä on jo 10v ja nykyään molemmilla vanhemmilla on uudet kumppanit, isä on päässyt ongelmistaan yli ja on onnellinen. Ystäväni ja isänsä viettävät paljon aikaa yhdessä, mutta ystäväni on yli 20. Eli ystäväni malttoi odottaa aikuisikään kanssa, ennen kuin antoi isälleen uuden mahdollisuuden. Se kannatti, mutta aina se ei kannata.. Ole varovainen!

HEI "surullinen tyttö" !

Olen jo aikuinen, mutta katson että voin sinulle kirjoittaa koska minulla on samansuuntainen tilanne kuin sinulla. Minullakaan ei ole mitään yhteyttä isääni. Isäni ei ollut fyysisesti väkivaltainen, henkisesti kylläkin.

Sinun tehtäväsi ei ole pitää yhteyttä isääsi. Hän teki sinulle pahaa. Olet käytännössä rikoksen uhri, ei missään lakikirjassa, diplomatiasäännöissä tms sanota että uhrin pitäisi pitää yhteyttä rikoksentekijään. Varsinkin kun olet vielä alaikäinen! Yhteydenpito kuuluu isällesi ja silloinkin vain jos SINÄ sitä haluat. Tässä tilanteessa ajattele vain ja ainoastaan itseäsi. Sinun ei myöskään tarvitse antaa isällesi anteeksi js et halua, ei viha ja negatiiviset tunteet aina ole pahasta.. Itse selvisin "teinivuosieni" läpi vihan voimalla. Nyt elän aikuisena hyvää elämää. En enää vihaa mutta en ole antanut anteeksi. Vain tietämättömät ihmiset hokevat "anna anteeksi", ei tarvitse antaa anteeksi jos ei pysty. Totta että viha voi tuhota ja lehdistä saakin lukea viharikoksista lähes päivittäin, viha on kuitenkin myös valtava voiman lähde. Lause "kyllä minä ******* vielä näytän..." on vienyt minut pitkälle. Jos minä olen pystynyt saamaan hyvän elämän niin kyllä sinäkin.

Raamatussa sanotaan "kunnioita vanhempiasi". Se on vanhinta propagandaa ja aivopesua. Vanhempien on kunnioitus ansaittava, on oltava kunnioituksen arvoinen. Kertomasi perusteella isäsi ei todellakaan sinulta ansaitse mitään, sitä kunnioitusta kaikista vähiten. Jos nyt aivan välttämättä haluat tehdä jotain niin laita hänelle vaikka joulukortti, ei tarvi kun laittaa nimi alle. Itse olen laittanut vuosien mittaan isälleni kortit jouluna ja isäinpäivänä, en ole koskaan saanut mitään muistamista syntymäpäivänäni jne mutta en välitä, omatuntoni on puhdas tuon asian suhteen. Mutta tosiaan, ei sun tartte isääsi pitää yhteyttä mistään "velvollisuudentunnosta"!

En tiedä auttoko tämä kirjoitus mitään. Toivottavasti.

Mikä sai isäsi lyömään. selvitä se, älä vihasi anna tuhota elämääsi. jokainen päivä jolloin viha nousee pintaa, se ahdistaa sinua toimimaan kaikissa tilanteissa.

Viha on rakkauden vasta kohta, muttei silti saa lyödä.
Sain monta selkäsaunaa ,mutta en tajunnut miksi. aitini halusi minut pois, 8lasta.

sota aika ja anoppila , jälleenrakentaminen oli heidän yhteisen elämän karikko.

olin ahdistunut aina , menin ojasta allikkoon. läksin kotoa 16 v. ja menin naimisiin 19 v. sitä karikkoa riitti. erosin. nyt olen 19 v hyvä näin. en hyljännyt lapsiani 2.

Äitini viha kesti kauan, mutta en uskaltanut koskaan puhua, kirjoitin kirjeen kaikesta ja sen jälkeen olin lopullisesti pois. olin jo kait48 v. en käynyt 8v katsomassa. en pystynyt, koska tulin aina ahddistuneeksi sen jälkeen.

Hän teki parhaansa niissä olosuhteissa ,olisi ollut paljon huonommin.

Heippa, minun tytär joka on jo 16v pisti välit poikki isänsä kanssa koska isä oli vähän liian innokas koko ajan vaatimaan kaikenlaista ja tyttäreni ei osannut sanoa että tämä oli liikaa niin välit poikki. Siihen meni semmonen vuosi kun isän puolelta joku soitti minulle äidille ja kyseli että mitä he voisivat tehdä että suhteet paranisivat. No minä sanoin että että tekstaa ensin ja kysy voitko soittaa pika puhelun ja minä puhun tyttäreni kanssa ensi käteen että käykö hänelle sitten kun se soitto tulee niin älä ala kyselemään miksi teit ja mitäkin vaan lyhyesti kysy kuulumiset ja sitten sen jälkeen minä kysyn tyttäreltäni miltä hänestä tuntui. Hän sanoi minulle hymyn kanssa että isä oli kiva tällä kertaa kun he puhuivat ja ihan normaali. Minä sanoin isän perheelle että kontakti on ihan tytön mukaan miltä hänestä tuntuu eikä häntä saa painostaa mitenkään. Ovat nyt pari kertaa tekstaillu ja puhunut puhelimessa ja olen varma että siitä se lähtee.¨
Sä tarviit aikuisen apua siihen välikädeksi. Teette selvät säännöt ja pidä ensimmäiset yhteyden otot lyhyinä ja ei mitään syv'ää keskustelua. En ole varma onko jotkut juhlat paras paikka ensi tapaamiseen mutta sinuna oman mielen rauhan takiasi yrittäsin antaa anteeksi isällesi koska koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Kun minä päätin ettiä isäni olin kuukauden myöhässä hän oli kuollut.
Tottakai tämmöset asiat tuntuu aroilta ja on todella pelottavaa tehdä se ensimmäinen yhteenotto mutta sulle tulee paljon parempi olo kunhan teidän asiat on selvitetty. Ongelmia pitää yrittää selvittää elämässä muuten ne katkereuttaa sinua. Itke vaan sehän on luonnollista mutta sun pitää ottaa itseäsi niskasta kiinni ja alkaa avautua jollekkin tästä asiasta sitten kun olet sen tehnyt se alkaa tuntua helpommalta.

Eihän sitä tarvitse heti alkuunsa mennä tapaamaan tai soittaa. Jos kerran haluaisit korjata välit, niin voithan aloittaa pienillä askelilla eli laita joulukortti.

Voi sinua. Olet tosi hankalassa tilanteessa. Ehkä sinun kannattaisi kuitenkin jutella jonkun ulkopuolisen kanssa, esim. kuraattorin tai koulupsykologin? He ovat luotettavia, ja puhuminen auttaa ihan varmasti. Keskustelun apu on siinä, että kun puhuu asioista luotettavalle aikuiselle, niin ne muuttuvat sellaisiksi että niitä pystyy käsittelemään. Psykologi ymmärtää varmasti hätääsi, he ovat saaneet siihen koulutuksen. Se, että sinua itkettää, kertoo siitä että asia on sinulle vaikea ja tarvitset siihen apua. Et saa kasata sisällesi noita tunteita, vaan ne pitää tuoda keskustelemalla esiin.

Iässäsi suhteet vanhempiin ovat aina hankalia, mutta varsinkin jos on joutunut kokemaan vanhempansa taholta jotain ikävää, kuten sinä olet. Lisäksi lapset ovat aina solidaarisia vanhemmilleen, vaikka he olisivat tehneet mitä. Vaikka isäsi onkin tehnyt sinulle pahaa, haluaisit eheyttää suhdettanne. Se on todella hienoa, että sinulle on tullut sellainenkin mieleen. Tunteesi ovat silti ristiriitaiset ja se on ihan ymmärrettävää. On kuitenkin parempi, että joku aikuinen on tukenasi, jos alat rakentamaan suhdettasi isääsi.

Sinulla on varmasti vaikea luottaa aikuisiin, mutta kyllä niitä luotettavia aikuisia on. Yksi vaihtoehto on myös, että soitat esim. nuorten puhelimeen ja alat jutella siellä kyseisestä asiasta. Sieltä voi saada hyviä neuvoja, miten asiassa voisi edetä.

Ja vielä yksi juttu: sinulla on aivan mahtavat kirjoittajan lahjat! Jatka kirjoittamista, sillä voit päästä sillä saralla todella pitkälle. Olet hyvin lahjakas ilmaisemaan itseäsi ja sitä kannattaa kehittää edelleen. Ties mikä kirjailija sinusta vielä tuleekaan :-)

Iso hali ja tsemppiä elämääsi

Perheneuvolassa voi käydä maksutta psykologin juttusilla, ja jos haluat ei siitä ilmoitella kouluun eikä äidille, voisit jopa käydä ns. salaa. Aihepiirinä tuntuisi todella luontevalta neuvolapsykologilla käsitellä, ja on mahdollista kutsua isäsikin mukaan jos psykologi ja sinä haluatte hänen näkökantansa asiasta.

Tuo toinen tyttö koulustasi on varmaan vakavampi tapaus, oikeasti henkisen terveyden kanssa ongelmia, ja hyvä että häntä autetaan. Fiksut kaverit tukevat sitä jolla on vaikeaa, törpöt tuijottavat ja supisevat.

Ittelläni samanlainen tilanne lapsena. Vanhemmat eros, me lapset jouduttiin jäämään isän luokse asumaan lapsuudenkotiin. Veljeni 4 vuotta vanhempi ja sisko 1,5 vuotta vanhempi kuin minä. Isä ei antanut meidän tavata äitiä kuin pari kertaa kuukaudessa ja muutenkin heidän välit olivat huonot. Isoveljeni ollessa 11-vuotias, alkoi isä lyömään häntä. Samaan aikaan kuvioissa oli äitipuoli joka myös kiusasi veljeäni. Minun ollessa 12-vuotias, väkivalta kohdistui minuun. Saattoi olla hakkaamista, ruoskimista, viskomista pitkin taloa. Isosiskooni ei ikinä kohdistettu mitään. Tuolloin meillä olikin jo toinen äitipuoli joka taas vihasi minua. Haukkui minua huoraksi ja narkkariksi jopa äidilleni päin naamaa.

Jouduin muuttamaan kotoa pois kun olin 14-vuotias. Elin kiertolais elämää monta vuotta. Sossut ja poliisit eivät voineet tehdä mitään, ilman näyttöä (mustelmia, haavoja) vaikka oli lastensuojeluilmoituksiakin tehty. Yritin kertoa monille ihmisille isästäni, mutta se oli todella vaikeaa ja rupesi itkettämään. Vasta vuosien jälkeen tapahtumista olen pystynyt puhumaan. Poikaystävälle olen suhteen alussa kertonut isästäni, koska en ole halunnut että tulee kyselemään miksen ikinä tapaa häntä.

Kun alotin ammattikoulun olin asunut kavereilla jo 3 vuotta. Silloin meni laitokseen asumaan. Oli todella mukava paikka ja olin onnellinen, koska ei ollut mikään perus tiukkis laitos ja olin avohuollossa, eli äitini sai vihdoin päättää asioistani ja kysyi aina mielipidettäni. Laitoksessa asuin n.10kk, jolloin muutin omaan asuntoon. Nyt muutto jo toiseen asuntoon :) .

Samanlailla vihaan isääni, ja sitä mitä hän on tehnyt meille, mutta olemme nykyään puheväleissä. Vieläkin kyllä pelkään että saattaa yhtäkkiä lyödä jos sanoo vääränkin sanan. En usko että meistä tulee ikinä yhtään läheisempiä kuin nyt, mutta onhan se hyvä pitää välit. Myös isän sukuun välit tyrehtyi ja nyt niitäkin koittanyt parannella. Isäni takia olen itsekin ruvennut lyömään poikaystävääni. Se on siis todella harvinaista hyvän itsehillinnän ansiosta, mutta jos olen lyönyt olen aina pyytänyt anteeksi ja melkein jopa itkenyt. Onneksi hän on ymmärtäny, mutta silti tuntunut pahalta. Suosittelen yrittämään puhua asiasta, ettei sitten vuosien jälkeen rupea kaivertamaan.

Tilanteet ovat aina erilaisia. Aikaisemmin yritin pitää yllä edes jonkinlaisia suhteita isääni. Ei toiminut ja enää en sitä tee, olen kuitenkin saanut mieleeni rauhan. Minun tehtäväni ei kuitenkaan ole kumarrella isääni ja olla hänelle mielinkielin. Olen myös vapaa pelosta kun emme enää tapaa.

Jos sinusta surullinen tyttö tuntuu siltä ettet halua puhua isällesi niin ei sun tarvitse! Oletko ajatellut sellaista "sopimusta" itsesi kanssa että siirrät tapaamisesta ajattelun siihen asti kun täytät 18? Tai ainakin yrität. Ja jos se on liian pitkä aika niin siirrät ajatusta vaikka vuodella. Olet hyvin kypsä 14-vuotiaaksi, mutta jos tuollainen asia vie sinulta niin paljon henkisiä voimavaroja niin ns "time out" voisi olla hyväksi. Tämä oli kuitenkin vain ehdotus, yritän olla antamatta liikaa neuvoja/suosituksia kun mikä toimii ensimmäiselle niin ei toimi toiselle jne.

Oletko kokeillut päiväkirjan pitoa? Itseäni se on auttanut. Täytyy vaan muistaa pitää se turvassa ettei vahingossa joudu vääriin käsiin.

Teet mikä itseltä tuntuu parhaimmalta.

No kyllä aikuisissakin on aika lapsellisia tapauksia. Baarissa saa joskus hävetä että kuuluu edes ihmisrotuun :D Uteliaat siskot on kyllä rasittavia. Entäpä jos myöhemmin rupeasit kirjottaa juttua vaikka "romaanimuotoon"? Näytät olevan kirjoittelun suhteen lahjakas, joten meniskö tuollainen harhautus läpi. Tosin siinä sivussa saisi kyllä sepustella muutakin.

NIINKÖ

Nyt se joulu meni. Huomenna saan lahjat isän puolen suvulta, mutta ei sillä niinkään väliä ole mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään. En lähettänyt/antanut kortteja, koska tunsin, että en kykene siihen.

Kerroin poikaystävälleni ja hän ymmärsi minun päätöksen täysin ja sanoi tukevansa minua mitä ikinä päätänkin tulevaisuudessa. Hän ei painosta minua mitenkään tapaamaan isääni tai ottamaan mitään yhteyttä, joka on hyvä asia, koska en kestäisi painostusta tässä tilanteessa yhtään.

Tälläinen pieni tilannekatsaus tänne. Hyvää joulua vaikka se meni jo! :)

Lahjat avattuani minulle tuli todella syyllinen olo. Lahjat olivat ihania ja mieleisiä, koska isä on äitiin yhteydessä ja äiti kertoo mitä olen toivonut. Mieleeni tuli taas, että olen itsekäs ja en ajattele muita kuin itseäni.

YMMÄRRÄ TÄMÄ: Kenenkään elämä ei ole täydellistä, ei kenenkään! Kaikilla on vaikeuksia. Et voi pitää täydellistä kuvaa itsestäsi koska elät valheessa ja joku päivä sitten pimahdat koska jos et käsittele tätä asiaa niin se paisuu ja paisuu ja joka vuosi kun et näe isääsi tai puhu tätä asiaa läpi hanen kanssaan niin vieraannut hänestä ja olen nähnyt omasta kokemuksesta että pitemmäksi ajaksi kun jättää isä välit hoitamatta ne pahenee niin paljon että niitä ei voi korjata enää tai isälle voi tapahtuakin jotain ja sit on myöhästä.
Asiat vaikeutuu jos niitä ei käy läpi, haluatko todellakin kantaa tätä taakkaa koko loppuikäsi? Haluatko todellakin olla näkemättä isääsi enää ikinä? Voin kokemuksesta kertoa että sitä oikeaa aikaa ei ikinä tule olemaan, ei ikinä! Pahenee vaan enemmän aikaa kun kuluu. On susta itsestä kiinni.

Jokaisella on omat tapansa käsitellä asioita. Minä olen yrittänyt sovintoa, epäonnistunut ja tehnyt rauhan itseni kanssa. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, se on nyt sanomattakin selvää, ja kukaan ei tätä tiedä paremmin kuin väkivallan uhri. Otitko nyt "Eihelppoatiedän" huomioon että kirjoittaja on 14-vuotias? Häneltä ei voi vaatia yhtä paljon kuin aikuisilta. Ja anteeksi "surullinen tyttö" tarkoitukseni ei ole mitenkään aliarvioida sinua.

Tilanteesi on erilainen kuin minulla, eikä minulla ole "ammatillista koulutusta". Onko ulkopuolinen apu täysin pois suljettu? Oletko menossa rippikouluun? Papit ja diakonit ovat saaneet koulutusta vaikeisiin elämäntilanteisiin ja heillä on terveydenhuoltoa vieläkin tiukemmat salassapitovelvollisuudet. Tarvittaessa voisit käydä siellä vaikka isäsi kanssa. Itse en ole käynyt missään juttelemassa omista asioistani, olen selvinnyt yksin mutta helppoa se ei ole ollut. Nyt vanhempana olen miettinyt että puhuminen olisi voinut auttaa ja nopeuttaa toipumistani.

Tee niin kuin sinusta tuntuu parhaalta. Et ole valmis ottamaan yhteyttä nyt, asia on sillä selvä. Aika kuluu eteenpäin ja tiedät sitten mitä tehdä.

moi!
kysyit että mistä tietää milloin on aika anteeksi annolle... vastaus oli siinä että mietit tätä asiaa ja se häiritsee sinua..on helpompi elää kun ei kanna vihaa mukanaan..pienin askelin välit kuntoon,koskaan ei ole liian myöhäistä...

Miten kovasti isä löi? Jos oli jokin pieni läpsäsys ei sitä kannata enää märehtiä.
Kun olin nuori sai jatkusasti selkäänsä, milloin piiskalla, milloin remmillä. Nyky käsityksen mukaan isäni olisi linnassa lapsen pahoinpitelystä. Samanlaista elämä oli monessa perheessä, isät olivat sodan uhreja, vaikka palasivat ehjänä kotiin, henkiset vammat ei näy päälle.
Joku tietenkin sanoo että ei kannata muistella vanhoja asioita, nyaikana on toisenlaista.
Lapsia mekin oltiin, itse en ole koskaan lyönyt lapsiani. Jos mieheni olisi tehnyt sellaista olisin ollut puolstamassa jälkeläisiäni kuin naarasleijona.
Ei minulle mitään traumoja lyönneistä jäänyt, en edes ajatellut pitäisikö antaa isälle anteeksi.

Kannattais käydä kallon kutistajalla ettet keksi enempää :(

Sama kuin koirien kanssa. Koiraan, joka on kerran purrut ihmistä ei voi enää luottaa. isään joka on pystynyt (!) lyömään omaa lastaan, itseään heikompaa, ei myöskään voi enää koskaan luottaa.

Tietysti välit voi saada paremmiksi, jos haluaa, mutta lyöminen on aina lyömistä ja sitäpaitsi Suomen lain mukaan rikos.

Hei surullinen tyttö !
En ole koskaan itse joutunut kokemaan samaa kuin sinä, joten en oikein osaa olla sinulle avuksi. Halusin kuitenkin sanoa sinulle, että olet todella kypsä ikäiseksesi ja olet osannut käsitellä asiaa todella monelta eri kantilta mikä on tosi ihailtavaa. Ainoa asia mistä voin kommentoida on hankalat sukulaiset. Omassa perhepiirissä on eräs henkilö, joka vuosia aiheutti pahaa mieltä lähipiirissä monin eri tavoin, ei koskaan pyytänyt anteeksi, vaan jatkoi seuraavan kerran kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Yleensä vieläpä niin että tarvitsi jossain apua, jota sitten kyseli muilta. Olin ala-ikäisenä monta kertaa tilanteessa jossa täm henkilö pahoitti sekä minun että perheeni mielen ja jaksoimme tyyppiä, koska hän kuuluu sukuun..Kun tulin aikuiseksi tämä henkilö pahoitti jälleen äitini mielen erittäin ikävällä tavalla ja sen jälkeen tein perheelleni selväksi etten ainakaan itse enää halua olla kyseisen ihmisen kanssa missään tekemisissä ja näin on edelleen. Perheeni tietää tilanteen, ja esim pikku-siskoni ei myöskään ole missään tekemisissä kyseisen tyypin kanssa, vaikka muuten sukulaiseten kanssa olemmekin hyvissä väleissä. Voisitko sinäkin miettiä niin, että sitten kun koet olevasi valmis ottamaan yhteyttä isääsi tai hänen puoleiseen sukuun aloitatkin niistä ihmisistä joiden uskot suhtautuvan asiaan parhaiten ? Mainitsit ainakin serkkusi joka voisi ilahtua yhteydenotosta. Olisi varmaan hyvä jos myös äitisi auttaisi sinua näissä tilanteissa alkuun ja ihan aluksi voikin lähettää tekstaria, sähköpostia, kirjettä tms ja kokeilla miltä toisen vastauksen jälkeen tuntuu..Etene pienin askelin ja ainakin aluksi "ohita" vaikeat henkilöt olivatpa he siitä mitä mieltä hyvänsä. Sinun ei nimittäin todellakaan alaikäisenä, eikä tosin muutenkaan tarvitse miellyttää kaikkia ihmisiä tai sopeutua heidän sinulle asettamiin "uomiin". Oikein iso hali ja kaikkea hyvää sinulle !

Mitä jos isäsi vaikka kuolisi huomenna? Miltä sinusta tuntuisit, että olet rikkonut välit isääsi, koska hänellä on kerran ns. mennyt hermot ja on menettänyt itsehillintänsä ja sen tuloksena (?) lyönyt sinua? Pahempaakin on tässä maailmassa tapahtunut.

kaikki tekee virheitä joskus. tärkeintä on että tietää tehneensä väärin,katuu ja pyytää anteeksi. minun mielestä silloin voi antaa anteeksi ja yrittää unohtaa! olisiko sinunkin aika antaa anteeksi? mun mielestä olisi. vai etkö tee itse koskaan väärin? varmasti toivot sellasessa tilanteessa että saat virheesi anteeksi jos kadut syvästi. isäsi ei varmasti tahallaan tehnyt väärin sua kohtaan. unohda jo:)

Josko "kohtalotoverin" sanat auttaisi mitään. Oma isäni hakkasi minut pahasti ollessani 14-vuotias. Siihen saakka oli aina todella ihana, olin aina isän tyttö ja välimme paremmat kuin välini on koskaan olleet äitini kanssa. Tuolloin elimme koko perhe hyvin raskasta aikaa suurten elämänmuutosten (vanhempien ero, muutto maalta kaupunkiin, perheyrityksen konkurssi) keskellä, isälläni vain jotenkin napsahti sitten, ilman sen suurempaa syytä. En puhunut kanssaan vuosiin, en ollut enää tekemisissä, kun vanhempani vielä erosivat ja 16-vuotiaana muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kuitenkin siinä 17-18 -vuotiaana aloin miettiä asioita uudestaan, kun tulin raskaaksi. Halusin lapselleni mahdollisuuden tutustua isovanhempiini. Olen nyt 22-vuotias ja lapsia on jo kolme, isälläni käymme perheellä välillä pari kertaa kuukaudessa, välillä useamman kerran viikossa. Isäni ei ole koskaan suostunut puhumaan tapahtuneesta minun, äitini tai kenenkään muunkaan kanssa. Itse olen puhunut vain äitini, veljeni ja mieheni kanssa. Veljeni näki kaiken, eikä ole vieläkään väleissä isäni kanssa, tuskin koskaan tulee olemaankaan. Osaan jutella isän kanssa niitänäitä, hän leikkii poikieni kanssa ja kyselee kuulumisia, mutta mistään sen enempää ei olla koskaan puhuttu. En ole halannut isääni ja jo vieressään istuminen tuntuu jotenkin vaikealta, kuin hän olisi eri ihminen, etäinen ja vieras. En pelkää uutta pahoinpitelyä, mutta jotenkin tuo tapaus kummittelee ja tuntuu ettei tunne ole yksipuolinen. Miksi katkaisit välisi koko muuhun isäsi sukuun? Eihän ole heidän vikansa, miten isäsi on toiminut. Olet vielä sen verran nuori, että yhteyttä on vaikea varmaankin pitää sukulaisiin ilman isää, mutta kannattaa jo alkaa kokeilemaan. Kannatan myös sitä, että yrittäisit tutustua isääsi uudestaan. Itselläni on ollut paljon hyviä hetkiä isäni kanssa tapauksen jälkeen, enkä aio ikinä koskaan kertoa pahoinpitelystä lapsilleni, joille isäni on todella sellainen oikea, tärkeä vaari. Isäni sairasti syövän vuosi sitten ja silloin varsinkin sitä tajusi, miten tärkeä hän kaikesta huolimatta on. Tahdon pitää välit edes tällein ok-kunnossa, kamalinta olisi ollut menettää hänet ilman, että olisi koskaan saanut välejä kuntoon.

Jos Isä ja Äiti on..perustyhmiä. Niin vaikeatahan se on . Antaa tyhmille anteeksi.

Todennäköisesti isäsi katuu tekoaan. Hänhän on yrittänytkin korjata välejä aiemmin. Kun sittemmin ei ole mitään kuulunut, niin voi olla, että hän kunnioittaa päätöstäsi ja yksityisyyttäsi asiassa. Hän ei ole sinulle vihainen. Vihainen hän on varmasti itselleen. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta ottaa häneen yhteyttä, sillä törkeän tempun hän sinulle teki. Suosittelisin kuitenkin anteeksiantoa, päätitpä sitten ottaa yhteyttä tai et. Se auttaa sinua itseäsi. Mikäli päätät tavata isäsi, niin tekisin todellakin yleisellä paikalla. Koko asiaa (lyöntiä) ei tarvitse ottaa puheeksi. Isäsi voi pyytää anteeksi joku päivä ihan oma-aloitteisesti. Kuten sanoin, niin pyri antamaan anteeksi isällesi (siis sydämellesi) ennen kuin hän sitä pyytää. Vain näin voit todella yrittää tutustua häneen. Pikkuhiljaa ne asiat siitä alkavat lutviutumaan. Ja jos eivät ala, niin eipähän jää vaivaamaan kuitenkaan tekemätön teko, mikä on miltei ikävintä. Ole rohkea. Olet isäsi tyttö ja se on enemmän, kuin ehkä arvaatkaan.

Minun isäni löi minua humalassa,olin karkumatkalla aina kun se joi,hakkasi myös äitiäni ja huuti kaikille ja tappeli jopa naapureiden kanssa nyrkein.
Olin silloin suht sinun ikäinen alle 15 kun sain mopon alle.Isäni oli silti selvinpäin aina mieleen ja opetti kaikkea kivaa tekemään ja korjasi myös mopoa kun meni rikki,kaverina.Mutta päissään se oli täys paskiainen vanhemmuuten .Nyt kun aikaa kulunut jo sen verran että hyväksyy kaiken mitä on joskus tapahtunut ,paitsi äidin lyömistä en hyväksy vieläkään ja me menimme veljen kanssa väliin ja laitettiin isä maahan selälleen ja siinä sitä pidettiin kunnes lopetti riehumisen .Veljeni 2 vuotta vanhempi.Äiti otti eron isästäni sitten melkein heti ja muutti pois kotoa ja myytiin talo.Äitini ja isäni asui eri paikoissa ,mut samalla paikkakunnalla ja sitten myös riidat loppu.Lapset asui äidillä ja tapasimme isää joskus aina.Itse kävin harvoin isän luona joskus kerran kuussa joskus ehkä enemmänkin .Yksin asuessaan isäni ei ollut koskaan pahalla tuulella vaikka oli humalassakin,kait se viisastui.Isäni kuoli jouluaattona 2004 ,Enoni kanssa kannettiin hautaan ja sitten viikon jälkeen enokin kuoli joka saattoi isän ,minun kanssa hautaan.Kaveri kuoli sit kuukauden päästä ja tuttu seuraavana kesänä ,mut isää ei ole enää haudalla en käynyt jouluna en nyt enkä edellisenäkään ,yhden kerran olen hautauspäivän jälkeen käynyt haudalla ja sekin on vuosia sitten.Tänä jouluna meinasin mennä ,mutten mennyt .Luulen että olen antanut anteeksi isälle ja meinaan tästä eteenpäin viedä haudalle kynttilän kun ajan ohitse hautuumaan .En ole surullinen ,en ollut silloinkaan kun isäni kuoli ,mut kyllä se joulu 2004 meni ohitse ihan erillälailla,en muista siitä joulusta ihan mitään.Minä ainakin tykkäsin isästäni kaikesta huolimatta ,mutta minä myös sellainen etten kerro,enkä puhu muille yleensä mistään tälläisistä ,hautoo omassa päässä,sit jälestä tympäsee.Kyllä minä neuvoisin sinua tyttö ottamaan yhteyttä isääsi ja vaikka viestillä,soitolla ja sanot suoraan vaan että rakastat sitä siitä huolimatta ettei ole välit kohdillaan nyt ,mutta haluatko isä että joskus nähtäis ja tavattais ihan hyvässä hengessä ystävinä.Itse nyt 16v tytön isänä uskon että isäsi pyytää sinulta vielä anteeksi tapahtunutta ja sinä myös että suutuit isälle.Ei ole maailman loppu kertoa tunteistasi ja halu olla hänelle tärkeä,sekä isäsi sinulle .Ole rohkea ja sano asiat hänelle omalla tavallasi ,uskomn että löydätte hyvän ratkaisun yhdessä tähän ongelmaan ja elätte kaikki sovussa lopun elämää.TEE ASIALLE NYT JOTAIN KOHTA SE ON MYÖHÄISTÄ KUTEN MINULLA ,ENÄÄ EN PYSTY KÄYMÄÄN,JUTTELEMAAN,RATKOA ONGELMAA ,KUN ISÄNI KUOLI ENNEN SITÄ,NYT VAAN TÄYTYY ELÄÄ SEN KANSSA ETTÄ ISÄLLÄ ON HYVÄ OLLA JA MEILLÄ KAIKILLA TÄÄLLÄ.En halua menettää tytöltä isää ja olenkin ollut 42v raitis ja tukeva isä tytölle.Rakastan tytärtäni yli kaiken ja hän minua .Arvostan sitä todella ja olen ylpeä vanhempi erostani huolimatta erosin tytön äidistä 2005.Eikä mikään saa olla esteenä tai pilata tytön elämää,sitä olen itse joutunut kokemaan aikoinani ja peloissani olemaan yö myöhään ja kylmissään.Onneksi kuitenkin elämä voitti.Olis voinut tapahtua paljon vakavampiakin asioita meidän perheessä tuolloin ,sain vain puukosta kun tuli riitaa ,mut sekin on perheessä koettu ja syyllinen tuomionsa lusinut joten kaikki on nyt hyvin meillä,kun vaan olisi teilläkin .Aina se kannattaa edes yrittää .Onnea elämässäsi tyttö.

Itse omin sanoin mitä tulkitsin että, ei tapahtunutta anteeksi tarvi antaa koskaan mutta sovussa voi elää/olla.
Itse sinä tiedät koska olet valmis siihen ''sovintoon'' kuin aikasemmin joku jo mainitsi siitä. Eli ei ala odottaa enempää kuin mitä sovinnolla voi saada aikaiseksi koska sisälläsi et asiaa anteeksi anna.

Sinä voit jos haluat kertoa muille (vain niille joille haluat sen kertovan vain että ymmärtävät asian). Loppu peleissä yks hailee mitä muut ajattelee (se olisi silloin heidän omaa kaunaansa isääsi kohtaan).
olet sinä normaali lapsi siinä missä muutkin, vaikka biologista isääsi et olisikaan yhteydessä.

Anna isällesi anteeksi ja tee niinsanotusti tikusta asiaa, jotta pääset keskusteluyhteyteen hänen kanssaan. Menkää ensin vaikka kahville. Milloin tahansa voi sattua, että kaikki onkin myöhäistä, ja silloin asia jää painamaan mieltäsi loppuelämäksesi. Niin moni tyttö (ja poika) saa katua ja on katunut loppuelämänsä kun isä onkin yllättäen kuollut.

Mun isä hakkas mua aina 5v asti kunnes muutin 17veenä pois kotoa. Mulla ei ole kummastakaan vanhemmasta montaakaan kaunista muistoa. En muista olleeni koskaan kummankaan vanhemman sylissä tai saaneeni lohdutusta tai rakkautta. Pelkäsin koko lapsuuteni mennä kotiin, en uskaltanut ikinä kertoa asioista kotona koska sain aina turpaani. ÄITI ei tehnyt mitään asialle, molemmat sisaruksenikaan eivät koskaan tehneet mitään. kumpaankaan sisarukseen isäni ei koskaan koskenut, ainoastaan minuun.
Koko ikäni toivoin vain että isäni olisi rakastanut minua, halunnut minut. Koko ikäni olin hyljeksitty kotonani. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua pelkäämään omia vanhempiaan. Muistan kuinka menin sängynalle piiloon jottei isäni löytäisi minua. Oksennustaudissakaan en uskaltanut öisin herättää vanhempiani koska pelkäsin niin.
Mun isä kuoli aivosyöpään lähes 7vuotta sitten. Koko sairauden ajan istuin lähes joka ilta hänen sänkynsä vierellä ja toivoin että olisin kuullut ne sanat "anna anteeksi", en niitä koskaan kuullut. En uskaltanut koskaan ottaa asiaa puheeksi, sisaruksillenikin olen vasta vuos sitten asiasta puhunut, en koskaan äidilleni. Se on ollut aina meidän perheessä tabu, mistä ei saa puhua. JOS olisin uskaltanut avata suuni minun ei tarvitsisi koko loppuelämääni elää asia harteillani. ASIASTA ääneen puhuminen auttaa. Olen käynyt terapiassa, kriisiterapiassa sen jälkeen kun yritin itsemurhaa.. NYT olen kohta 32v ja toivoisin kaikista eniten että saisin uuden mahdollisuuden, edes kerran saisin puhua vielä isäni kanssa. ISÄ on ainoa mitä meillä on. Jokaisella on vaan yksi, vaikka kuinka olisi isäpuoli ja hyvä sellainen meillä on vaan yksi biologinen isä. ANtaisin mitä vaan jos saisin halata häntä ja sanoa että olen jo antanut anteeksi. Mulla tota pahoinpitelyä kesti yli puolet mun iästä koska ex-mies teki samoin ja liian moni lapsena pahoinpidelty päätyy samaan tilanteeseen sitten myöhemmin parisuhteessa..
KUN ja jos et ole valmis asiasta puhumaan niin jossain vaiheessa voi olla myöhäistä, etkä saa enään uutta mahdollisuutta. Mitä jos kirjoittaisit hänelle kirjeen, se olisi van sun ja sun isän välinen. Kirjoita siihen miltä susta tuntui sillo, miltä susta tuntuu nyt ja mitä se teki sulle ja teidän suhteelle. KUN annat anteeksi pääset itse parantumaan niistä haavoista, jos pidät kiinni vihasta ja katkeruudesta se tulee vaikuttamaan sun koko loppuelämääsi ja sun ihmissuhteisiin.. Terapeutin kanssa on purettu aika monta solmua.. TÄMÄ että täällä jo julkisesti tästä puhuit on jo suuri askel parempaan.. Valitse anteeksianto koska jos katkeroidut ja vihaat se satuttaa vaan sua itseäsi. Mulla se vei 30v antaa anteeksi, nyt toivoisin vaan yhtä mahdollisuutta, halata ja sanoa että olen antanut anteeksi. Jos saisin uuden mahdollisuuden viettää elämääni isäni kanssa, ottaisin sen heti =) Tsemppiä sulle, aloittaja =)

Olen kokenut jokseenkin saman, mistä kirjoitat, minulla oli lyöjänä oma isä, jonka lopetin lyömällä takaisin, kun olin 14v.
Samalla lähdin pois tuosta väkivallasta ja olen samalla tiellä vieläkin, nyt olen 58v.

Vankilassa ollessani tulin uskoon, siis kohtasin elävän Jeesuksen henkilökohtaisesti ja mietin, miten kerron tämän isälleni.
Yllätys oli melkoinen, kun viimein menin isäni kanssa asioitani selvittämään ja samalla kerroin, että olen ottanut Jeesuksen sydämeeni.
Huomasin isäni silmissä kyyneleet ja hän potkaisi kiikkuunsa vauhtia ja antoi sen heilua parikertaa, sanoi sitten verkkaiseen tahtiinsa;

" Paras joululhja hänelle ikinä, koskapa isänikin oli kohdannut Jeesuksen, emme tienneet siitä, mutta tuo tapahtui samoihin aikoihin kunkin meidän elämässä, myös silloinen avopuolisoni koki saman, samoihin aikoihin, aikamoinen " sattuma ", samaan perheeseen.

Mikäli asia on sinusta kiinni, niin yritä tehdä sovinto isäsi kanssa, kun se on mahdollista, tämä helpottaa elämääsi, mutta tee se omilla ehdoillasi mukaellen.

mä en anna niille siolle koskaan ANTEEKSI JOTKA VITTU HYLKÄS MUT SILLOIN KUN OLISIN TARVINNUT APUA MENKÖÖN SAATANAN SIAT SUORAAN HELVETTIIN

Oma isäni on tehnyt pahempaa kuin sinun isäsi, en ole todellakaan antanut sitä anteeksi, mutta pitäisin kyllä yhteyttä häneen jos hän vielä eläisi. Olihan hän kuitenkin isäni, vaikka en hirveästi pitänytkään hänestä.

Emme me isät ja äiditkään ole täydellisiä.Teemme virheitä.Mutta eihän koko elämää kannata yhden virheen takia heittää tuuliajolle.Kyllä elämässä kannattaa antaa asioita anteeksi ja antaa toinen mahdollisuus isällesi.Selvittämätön asia läheisten kanssa on aina taakka jokaiselle.Ota yhteys isääsi ja katso miten käy.

Ei tommonen isä anteeksiantoa ansaitse. Anna sen kärvistellä omissa tuskissaan, jos sillä mitään omaatuntoa on olemassakaan.

Sori, en jaksanut lukea tekstiäsi kokonaan, mutta kannattaa sopia vielä välit (kun isäsi on vielä elossa)...

Minusta on järjetöntä kantaa kaunaa yhdestä läppäisystä vuosikausia. Varsinkaan kun ko. ihmiselle se on ollut vaan yksi kerta, eikä hän ole luonteeltaan väkivaltainen.

Tuollaisessa tekee vaan itselleen hallaa, puhumattakaan miten surullinen isäsi on varmasti tilanteen johdosta, mummit, ukit yms!!!

On suorastaan itsekästä, ettet anna anteeksi ja ota yhteyttä isääsi! Soita hänelle ihan muina miehinä ja ehdota tapaamista!

Minusta on ihan älytöntä, miten ison numeron olet tehyt asiasta ja katkeroittanut itsesi ja katkaissut välit isääsi. Sinun ikäinen tyttö tarvitsee isää vähintään yhtä paljon kuin äitiä ja kohtaamisen pelossa selän kääntäminen ja pakeneminen tilanteesta ei eheytä sinua ihmisenä vaan tulee kalvamaan aina kuin muistat asian. Toki voit aina pyrkiä unohtamaan isäsi, mutta hänen kohtaamisensa myöhemmin tulee olemaan aina vaan vaikeampaa ja joka päivä menetät arvokkaita sekuntteja siitä hetkestä kun teette sovinnon ja taakka on poissa harteiltasi. Isäsi teko on hänen moraalinsa punnitavana ja varmasti hän on kärsinyt siitä tarpeeksi. Sinun ei kuulu rangaista omaa isääsi tai kostaa tai kääntää selkäänsä ja paeta. Vahingoitat tässä isäsi lisäksi myös ennen kaikkea itseäsi. Vaikka et koe isääsi välttämättä tarvitsevan ja pystyt elämään ilman hänen läsnäoloaan, niin todellisuudessa hänen olemassaolo lähelläsi tukisi sinua kasvavana ihmisenä ja antaisi sinulle myös käsityksen meistä pojista ja tulevista miehistä, josta jonkun kanssa tulet varmasti perustamaan perheen. Sinun vaikea suhteesi tulee mahdollisesti vaikeuttamaan sinun tulevia miessuhteita ja niistä voi tulla vaikeita ja lyhyitä. Luo mahdollisimman nopeasti toimiva suhde isääsi, vaikka ei välttämättä kaikkein läheisin. Älä rankaise isääsi ja satuta itseäsi enempää. Olen myös järkyttynyt muiden rohkaisevista kommenteista, jossa sinua kannustetaan olla ottamatta yhteyttä isääsi ja puhutaan isän teosta hirvittävänä rikoksena, jonka takia saat valita oletko isääsi yhteydessä vai ei. Nämä ihmiset ovat menettäneet todellisuudentajunsa ja itse lapsuudessa henkisesti loukattuja. Toivon että et itse jatka tätä negatiivista kierrettä, jossa vihalle annetaan sijaa. Voimia sinulle tärkeään ratkaisuun! Uskon, että kun kohtaan isäsi ja sovit hänen kanssaan treffit johonkin kahville ja sen jälkeen vaikka säännölliset tapaamiset vaikka ensin kerran kuukaudessa ja myöhemmin kerran viikossa, niin se saisi isäsi maailman onnellisimmaksi mieheksi ja poistaisi sinulta tämän uskomattoman raskaan ja turhan taakan. Toivottavasti pystyt ymmärtämään miksi isäsi on sinulle on tärkeä, vaikka pärjäät ilman häntä varsin hyvin, ehkä se saa sinut motivoitumaan tapaamisiin paremmin. Menetät ajan elämästäsi, jolloin isäsi läsnäolo on tärkeää. 25-vuotiaana et voi olla 14 -15 v. ja silloin ne keskustelut ovat jo erilaiset ja olet täysin eri elämäntilanteessa. Isän tuki on tärkeää sinun iässäsi, toivottavasti löydätte uuden tavan kommunkoida tämän kaiken jälkeen, voitte vaikka nauttia yhdessä kohtaamisista kahviloissa. Ehkä ero isästäsi ja etäisyyden pitäminen kääntyy voitoksi ja pystytkin puhumaan hänen kanssaan sellaisista asioista, mistä et voi puhua ystäviesi kanssa. Anna itsellesi mahdollisuus, etene hitaasti mutta varmasti kohti onneasi!

Teet niin kuin tuntuu hyvältä ja itsestäsi oikealta. Isäni löi äitiäni enkä ole hänen kanssaan väleissä. Olen tällä hetkellä 29 ja katkaisin välit yli 10 vuotta sitten. Toisinaan mietin pitäisikö minun ottaa tämä vieras ja psyykkisesti sairas mies osaksi elämääni, koska hän on biologinen sukulaiseni. Toistaiseksi olen ollut itsekäs ja tehnyt niin kuin parhaalta tuntuu sekä niin kuin ajattelen olevan oman perheeni kannalta parasta. Älä kuitenkaan yhdestä virheestä ratkaise ikuisesti ketään.

Olen itsekin sitä mieltä, että sinun pitäisi antaa anteeksi isällesi, jos hän katumustaan osoittaa. Kuitenkin kyseessä yksi lyönti. Monet pystyvät antamaan anteeksi vaikka ovat kohdanneet paljon pahempia asioita. Parempi elää sovinnossa kuin vihassa. Tietysti isäsi teki väärin, mutta kukaan ihminen ei ole täydellinen..

Heippa!
Luin tuon yllä olevan viestisi... Melkein kyyneleet tulivat kun luin sitä.

Omien vanhempieni erosta on lähes 10 vuotta aikaa, ja tuntuu etten vieläkään hyväksy sitä, sillä isäni jätti minut ja äitini toisen naisen takia. Tämä uusi nainen on isäni ikäinen ja hänellä on kaksi lasta entisestä liitostaan, toinen on varmaan lähemmäs 30 perheellinen ja toinen minua vuoden vanhempi. Tämän itseäni vuotta vanhemman tytön kanssa tulen paremmin juttuun, koska näen häntä useammin.

Silloin joskus, vanhempieni eron aikaan äidilläni meni välit poikki mummoni ja ukkini kanssa... En vieläkään ymmärrä miksi, mutta sillä ei enää ole väliä, koska heidän välinsä ovat taas kunnossa.

Isäni meni uudelleen naimisiin v. 2006, oli itsestään selvää että menisin heidän häihinsä mummon ja ukin kanssa, mutta olin kipeänä, enkä muutenkaan halunnut mennä sinne.
Jälkeenpäin minua on kaduttanut isäni puolesta, sillä olisin halunnut olla hänen vuokseen siellä.
En vielä tänä päivänäkään tule toimeen isäni uuden vaimon kanssa, en voi viettää vknloppuja isäni kanssa kahdestaan koska se kolmas pyörä ei anna meidän olla kahdestaan.

Olen ollut isäni luona yhden ainoan kerran yökylässä, mutta silloin isäni oli yksin...

Että tällainen tilanne mulla. Parempikin voisi olla ;)


Sydämessäsi tunnet ja tiedät mikä on paras ratkaisu sinun tilanteessasi.
Jumalan siunausta sinulle ja perheellesi ja parempaa uutta vuotta :)

Jos tarvitset tukihenkilöä, minulle saa laittaa sähköpostia osoitteeseen laura.la@suomi24.fi

en tiie mitä sanoo tähän. itse olen saanut kuria isältä, kepistä peppuun pienenä ja ala-asteella kädestä päähän kun en ollut totellut. muuteskin isä tehnyt typeriä asioita mitä henkisesti saanut kärsiä monta vuotta ja mulla on 11 sisaruksia josta yks niin katkera äidille ja isälle nuoruus vuosistaan ettei halua olla missän tekemisissä. sama juttu toinen sisar ei halua olla tekemisissa isän kanssa.

ite jo tajunnut monta vuotta sitten et isä elää omas fantasia kuplassaan mikä on sinänsä surullista kattoen iso perhe ja melkein kaikki ei kiinnosta olla yhteydes, vanhemmat sodas toisiaan vastaan, tehnyt typeriä asioita, me lapset oltu niiden sotapolulla kauan. et ole edes kertonut tarkemmin syytä miks se teki niin ja olitko sinä syynä siihen vai tekikö isäs sen muuten vaan ja oliko eka kerta vai löikö montakin kertaa?

jos löi kerran ja tosta sun maailma kaatuu niin kuule meijän perhees olisit niin masentunut ja varmaan söisit lääkkeitä tai pahempaa.

on paljon muita ihmisiä joilla oikeasti on pahempaa sattunut ja itse olen niistä selviytynyt kun ymmärtänyt ettei isä ihan henkisesti asu maan päällä niin antanut asian olla. sama juttu äiti. voi olla että tuo löiminen on sulle iso juttu, mut älä paisuta asiaa niin isoksi kuin mitä se oikeasti on.

En itse pystyisi antamaan anteeksi, mutta ikävä olisi suuri ja se varmaan ratkaisisi... Varmaan sen takia alat aina itkeä kun siitä puhutaa, ja olet varmasti saanut traumoja. Mut uskon et sun isä ei tekis toiste tollei, se rakastaa sua varmasti enemmän ku ketää/mitää muuta♥

Olen saman ikäinen tyttö ja vanhempani on eronnut. En kestäisi ilman isää ♥ isäni tuo mulle pljon tukea ja käyn aina siellä säännllisesti

Jos olet täydellisesti tässä hetkessä olet jo antanut anteeksi.

Jos elät menneisyydessä niin anteeksianto on todella vaikeaa. Tässä hetkessä sulla ei oo "ongelmia" tai vihaa isääs kohtaan, ne on menneisyydestä. Voit päättää elää joko menneisyyden taakka harteillas TAI huomata, että sillä ei ole mitään todellista merkitystä nyt.

Nämä jeesustelijat nyt lässyttää mitä lässyttää; "tee niinkuin sinusta hyvältä tuntuu"
Sinuna antaisin anteeksi, vaikken henkilökohtaisesti perheväkivallan hirveyttä ole joutunut kokemaan, sinällään en tiedä miltä sinusta tuntuu. Mutta sen tiedän, että välien katkominen lähisukulaisiin satuttaa ennen kaikkea itseään (yhdyn edelliseen viestiin).

Jos isäsi haluaa korjata välinne, se tarkoittaa sitä, että hän rakastaa sinua samalla lailla kuin vuosia sitten. Ei isäsi ole paha ihminen. Anna hänelle mahdollisuus antaa sinulle rakkautta ja olla mukana elämässäsi.

Ilman rakkautta ei ole elämää.

Kannattaa miettiä asiaa myös siltä kantilta, että ihmiset tekee virheitä ja ihminen voi yrittää niistä ottaa opikseen. Oma isäni läimäytti minua nuorena ja kannoin kaunaa pitkään. Päätin, etten koskaan lyö ketään, mutta kun itse tulin äidiksi, niin väsyneenä pitkän työpäivän jälkeen läimäytin kuitenkin ihanaa rakasta poikaani! Pyysin anteeksi ja vihasin itseäni. Tajusin, että minä tein samoin kuin isäni oli tehnyt. Se ei ollut merkki rakkauden loppumisesta, vaan omasta väsymyksestä ja ahdistuksesta, joka ei ole lapsen vika. Sen jälkeen itse ainakin pidin parempaa huolta siitä, että nukun tarpeeksi ja yritin saada silloin tällöin omaa aikaa, jotta jaksoin kestää lasten kiukuttelua.

Jos isäsi kuolisi nyt, niin katuisitko sitä, että et ole pyytänyt anteeksi? Kaipaatko isääsi tai isäsi sukua? Jos itse kiukustuksissasi läpsäisisit tai tönäisisit vaikkapa siskoasi, niin olisiko se sinusta ihan OK, että siskosi ei periaatteesta haluaisi antaa koskaan anteeksi, vaan katkaisisi välinne loppuiäkseen? Entä jos kaverisi olisi samassa tilanteessa, niin mitä neuvoisit häntä tekemään?

Rakkaus on joskus myös anteeksiantoa. Minusta parasta olisi se, että kirjoittaisit isällesi kirjeen (tai sähköpostin jos hänellä on sellainen käytössään) ja kirjoittaisit, että haluat antaa anteeksi, mutta et ole siihen vielä valmis. Voit kertoa, että lyöminen on loukannut sinua tosi paljon ja sinun on vaikea luottaa häneen. Sillä tavoin isäsi ainakin tietäisi, että mietit häntä ja että olet sinun puolelta lähentynyt. Sinun ei tarvitse unohtaa tapahtunutta, mutta minusta sinä voisit osoittaa aikuisuutta ja henkistä kypsymistä siinä, että et takerru menneeseen, vaan kykenet olemaan jalompi ihminen ja antamaan anteeksi.

Jos tämä nyt on 'tosi tarina', niin aika monenlaisia mielikuvia se on herättänyt.
Kirjoittaja sanoo "isäni löi minua" Siis joka tapauksessa yhden kerran, eikä kerrota montako kertaa, miten lujaa, mihin, miten lujaa. Vaikka periaatteessa lyöminen on väärin, on siinä toki tasoeroja. Tässä keskustelussa on jo rinnastettu pitkäaikaiseen pahoinpitelyyn tätä yhtä lyöntiä. Ja kyllä siinä on eroa jos tahtoo oikeasti lastaan vahingoittaa tai on kerran kiivastuksissaan läimäyttänyt.

Kirjoittaja myös sanoo että isä ei ole väkivaltainen muuten. Sen perusteella voisi ajatella että tämä on joku (isän) huonon kasvatuksen tulos. Itse sain selkääni lapsena myös, väärin tehty tietenkin, ja sellainen saattaa joillakin jäädä käyttäytymismalliksi vaikka ei sen ajattele oikein olevan.. (En itse ole lapsiani lyönyt koskaan).

Tarkoitan vain että tapaukseen on vaikea ottaa kantaa ilman edes tilanteen tuntemista.

Koska tässä kirjoittelet, ota yhteyttä. Piste.
Se asiahan on jo vaivaamassa, eivätkä ne vuodet tule takaisin jotka olet isästäsi erossa. Maailmassa on tapahtunut pahempaakin - ja tulee tapahtumaan, valitettavasti - kuin yksi lyönti.

Feministit taas liikenteessä. Aina syytetään isää kaikesta. Paljostako vetoa, että jos kirjoittaja olisi ollut poika niin kaikki olisivat kutsuneet munattomaksi. Nyt kun on kyseessä tyttö niin ollaan niin ''ei tuon ikäinen vielä mitään pahaa voi tehdä. Ei ole syyllinen mihinkään'.

Kuules penikka. Jos auoit isällesi päätä, teit kepposia, aloit itse käyttäytymään väkivaltaisesti, heittelemään tavaroita tai muuta niin jos et muuten suostunut asettumaan niin silloin se YKSI lyönti oli oikeutettua. Minua on hivutettu niinkin pienestä kuin kirjan sivun repäisemisestä kun olin 6 vuotias. Enkä kanna kaunaa.

Oisit lisännyt vielä pedofilian niin tää provo ois saanut enempi kritisoitavaa.keksi jotain raflaavampaa ensi kerralla.

nuori vielä olet, turha itseään syyllistää siitä, ettei ole vielä kypsä kaikkia tunteita ja ongelmia käsittelemään, en minäkään aikuinen ihminen ole selvillä aina kaikesta, miten lapsi voisi olla, älä huoli. nykyään niin helposti ollaan passittamassa psykologille pienimmistäkin murheista. mitä isompi murhe, sitä suurempi kuoppa ja multaa päälle. ei kaikkea aina tarvitse olla repimässä auki, joskus asiat helpottaa itsestään, kun vain antaa sille mahdollisuuden.

Minulla vastaavanlainen kokemus:

Vanhempani erosivat kun olin about 8-wee ja muutin äitini ja veljeni kanssa toisel paikkakunnal,kuitenkin lähelle että kävimme veljeni kanssa isällä joka vkonloppua ja sovitut pyhät yms.
Kasvaessani aloin huomaamaan isän alkoholi-ongelman ja koitin puuttua siihen JO alle rippikouluikäisenä.Kestin asiaa siihen asti kunnes löysin nykyisen avopuolisoni (7 vuotta yhdes) ja isäni löysi edesmenneen aviopuolisonsa ja vannoi muuttavansa tapansa...Ei kauaa kun oli taas MUUTAMA pullo kouras ja niin ilkuttiin miesvalintaani että päätin laittaa kaiken yhteyden poikki!
Veljeni kävi vielä pari kertaa isän luona kunnes yhtenä pvänä oli lähetetty bussil takas koska uuden vaimon sukulaisia oli tullut käymään ja veljeni ei sitten saanut olla maisemissa!
Tosiaan jokunen 6 vuotta en oo pitänyt yhteyttä enkä usko koskaan haluavani vaikka nytkin perheenlisäys toiveita yms.tullut.Niin paljon loukannut lupauksillaan ja poissaolollaan tärkeinä hetkinä että kun pullo kerran menee elämän ja lasten edelle niin en näe syytä miksi antaa sellaiselle ihmiselle uuta mahdollisuutta!!

mitä on toi ns "lyöminen" jokin läpäytyskös ???

Tunteisiin vetoava ja äkillinen vaikuttaminen toimii, koska olemme edelleen paljolti luolaihmisiä tai savanniapinoita.

Siksi meidät on helppo taivutella uskomaan esimerkiksi, että tarina koulukiusatusta Enkeli-Elisasta on totta. Tai että ystävä on halunnut lähettää meille 15 euroa nettipelisivustolla käytettäväksi. Siksi tämäkin PROVO on saanut sympatiaa.
Inkclub.com mainostaa ja maksaa toivoen sinun tilaavan sieltä jotain että saavat mainos euroilleen vastinetta.

Ehdotan että soitat isällesi tai puhut sosiaaliviranomaisille, ne pystyy järjestään valvottuja tapaamisia, ainakin aluksi voit olla semmosissa ja silleen.. en tiiä

ISOVANHEMMAT TAI ISÄSI KUOLEE.. NIIN SITTE ON MYÖHÄSTÄ! YHTEYS HETI HEIHIN !!!!!!!!

No siehän se vallan Pikku-Hitleri olet! Normaali 14-vuotias teini tyttö olisi sepustanut kuinka ensimmäistä kertaa sai kunnon täysliha-nakkimakkaraa tortillaansa.

Taidat ollakin Leena 54, naispsykopaatti joka vihaa miehiä ja omistaa kaulimen sekä kirjoituskoneen puhelinmodeemi liittymin.

Isä ja tytär suhteet ovat verrattavissa esim taiteeseen. Koskaan ei osaa sanoa mielipidettään ellei tiedä nimeä, tai vaatteen trendikkyys jossa hintalappu kertoo kaiken. Isä-tytär-suhteen suurin asiantuntija on perinnön jakaja.

Hmm... Itselläni on vähän samanlainen tilanne, tosin se väärin tehnyt osapuoli olen minä. Olen pyytänyt anteeksi monia kertoja, mutta näyttää siltä, että välimme ovat parantumattomat. Emme ole enää missään väleissä ja näin on ollut jo 3-vuotta. Kyseessä oli minulle läheinen ihminen.

Itse suren aina kun kyseisestä asiasta kysellään. En usko, että kyseinen henkilö antaa minulle koskaan anteeksi. Tapaan hänet vain unissani ja muistoissani. Niin kuin sanotaan "Ilo, onni voi kestää vain hetkisen, mutta sen muisto on oleva ikuinen". Annan itselleni aina joskus hetken muistella niitä hetkiä ja muistaa kyseisen henkilön sellaisena kun hän oli ja palautan hyvät muistot hetkeksi mieleeni.

Minun ja kyseisen henkilön välillä oli kysymys paljon vakavammasta kuin yhdestä erehdyksestä. Sinun tapauksessasi isäsi on erehtynyt yhden kerran. Uskon, että isäsi ikävöi sinua ja niitä hyviä hetkiä mitä teillä on ollut ja haluaa varmasti yrittää korjata välinne, kun itse olet siihen valmis ja annat hänelle mahdollisuuden.

Toivon, että voit antaa isällesi vielä jonain päivänä anteeksi.

Kaikkea hyvää elämääsi

Vastauksissa tietenkin vilahtelee sekä anteeksiantoa, että vihanpitoa. Lyöjähän maallisen oikeuden edessä on "syyllinen". Mutta tässä tapauksessa näyttää olevan hyvinkin katuvainen. Syyllistämättä sinua tiedän, että murrosikäinen osaa myös kerjätä rangaistusta ja uhmassaan anteeksianto on vaikeaa. Mutta, kehoittaisn heti ottamaan yhteyttä, olethan jo puheista päätellen anteeksi antanut. Saatte monia hyviä yhteisiä hetkiä isän ja sisarusten kanssa, joista nyt jäät paitsi. Sillä väkivaltainen luonnehan ei isälläsi näytä olevan. Katkaiset samalla "sukuperinnön" isänäitisi perintöön, olla näkemättä omia virheitään. Olen 100% varma, että yhteyden pitäminen (en sano anteeksianto, koska olet jo anteeksi antanut) tuottaa enemmän hedelmää kuin uhman sisällä pitäminen.

MITEN LOUKKASIT ISÄÄSI ETTÄ HÄN KIIVASTUKSISSAAN LÖI SINUA ?

EHKÄ HIEMAN ITSETUTKISKELUA

Joskus sitten asia selvitetään kadonneen jäljillä ohjelmassa , kun elämä on isäsikin kohdalla kääntynyt ehtoon puolelle.

http://adf.ly/Gepkf tuolta apua

Mun mielestä sie itte päätät haluakko ottaa yhteyttä =)

Mie oon nytten parikymppinen enkä oo ollu yhteyksissä omaan isäni 10 vuoteen. Mun isä ei lyöny mua tai ollut väkivaltainen, hän joi kylläkin (suottaapi liikaakin) ja petti toistuvasti lupaukset mulle (äiti ja isi asu erillänsä ja muun muass tapaamiset peri kapakan takia). mulle riitti se ja laitoin välit poikki. Olen itte kyllä yhteyksissä isän sukulaisiin ja hyvissä väleissä ollaankin. Isä yrittänyt ottaa yhteyttä muun muassa s-postin ja naamakirjan kautta, muttei mulla oo ollu halukkuutta ottaa yhteyttä. ehkä tässä vielä ajan kuluessa :)

Mun mielestä jokkainen tarvii ommaa aikaansa välien selvittelyyn ja riippuu ihan ihmisistäkin.

Mua on esimerkiksi kaverit "kehottanut/painostanut" ottamaan yhteyttä isään, kun ei ole tosiaan "kummoisemmasta kyse kuin luottamuksen pettämisestä", mutta se oli mulle iso juttu pikkutyttönä :)

Mutta TSEMPPIÄ sulle !

Kaikki tekee virheitä myös sinä

Anna anteeksi heti!

NIINKÖ

En tiedä miten sait isäsi suuttumaan, jos kyse oli siitä.
Kuitenkin tilanne on se, ettei lasta saa koskaan lyödä, se aiheuttaa traumoja kuten sinustakin näkee.
Ja yleensä menee siten, että joka lyö niin hän lyö toisenkin kerran.

Pyysikö isäsi anteeksi? Katuiko vilpittömästi tekoaan?

Vaikka hän oli sinulle paha, ei hänen sukunsa ollut joten jos haluat niin ole yhteydessä siihen. Isän voit pitää loitommalla vielä ja ottaa tilaa toipumiseen. Aikuisena asia on ehkä helpompi käsitellä koska silloin vastaat seurauksista yksin ja itse; jos isä lyö niin muut eivät puutu siihen ja voit tarvittaessa itse nostaa jopa kanteen häntä vastaan.

Omassa perheessäsi olis hyvä tuosta tilanteesta keskustella avoimesti jotta sinua helpottaisi ja jotta sisaruksesi ymmärtäisivät tilanteen. He saattavat ihmetellä miksi näin. Ja toisekseen jos heille tapahtuu vastaavaa niin tajuaisivat etteivät ole ainoita.
'
Älä ole yksin, suuria taakkoja sinun ikäisellesi kannettavaksi.

Erolapsi ei tajuakaan, miten paljon hän kokee tulleensa hylätyksi. Vaikka vanhemmat asuisivat naapureina ja sitä väliä saisi rampata vapaasti ja oltaisiin kaikki väleissä, niin jo se jos kokee edes toisen vanhemman antaneen periksi ja lakanneen rakastamasta omien lastensa isää/äitiä vie perusluottamuksen parisuhteisiin ja kovettaa. Näin, vaikka uskoisi olevansa itse edelleen rakastettu. Luultavasti tuonkin turvallisuudentunteen haaveen aloittaja menetti sen lyönnin myötä.

Teinin on vaikea ymmärtää, että hylkäävä kovuus hänen puoleltaan ei ole voimaa vaan haurautta ja hätävarjelun liioittelua, jossa sitä ripustautuu lapsuuteensa ja estää itseään aikuistumasta. Ja jos sellaisen elämänasenteen ottaa tavakseen, siitä on vaikea päästä eroon myöhemminkään. Viimeistään sitten piikkilankaan pukeutuvana aikuisena joutuu kuluttamaan ammatti-ihmisen aikaa senkin edestä. Jos et käsittele kipua nyt, se kivettyy muttei poistu.

Todennäköisesti suojaudut perheen hajoamisen aiheuttamalta suuremmalta kivulta ottamalla syntipukiksi tämän yhden lyönnin ja syyttämällä sitä kaikesta pahasta olostasi. Jo nyt olet joutunut luopumaan koko isän puolen suvusta pitääksesi kipua etäällä. Keski-iässä huomaat sitten, että mitkään ihmissuhteesi eivät tahdo kestää, koska lievästikin loukattuna häivyt iäksi sen sijaan että oppisit vaatimaan itsellesi oikeutta. Kun sitten alat vielä pelätä uusien suhteiden luomista koska lopussa kuitenkin sattuu, luvassa on paljon kärsimystä.

Älä kulje minun tietäni. Sieltä on ylpeän ihmisen pitkä matka kävellä takaisin.

Aika hiton pienestä olet välinne katkaissut.

Oma isäni löi minua usein, solvasi, haukkui huoraksi yms. Olisin ollut täysin valmis antamaan kaiken anteeksi, jos hän vain olisi sitä pyytänyt ja osoittanut katumusta. En edes odottanut minkäänlaista oma-aloitteisuutta, vaan menin itse kerjäämään häneltä katumusta.

Hänen hyvin selvä kommenttinsa kuului: En minä ole sinua ikinä lyönyt. En ole ikinä haukkunut sinua. En ikinä tekisi mitään pahaa lapsilleni.
Minä itkin ja anelin häntä muistelemaan lapsuuttani, ja osoittamaan edes jotain tunteita minua kohtaan, mutta ei.

TÄTÄ on ollut vaikea antaa anteeksi. Olen siinä kuitenkin jotenkuten onnistunut, palautan vain mieleeni että isäni on psyykkisesti hyvin sairas ja hänen oma lapsuutensa on hyvin todennäköisesti ollut vielä sata kertaa kamalampi. Ei tuollaiseksi "ihmiseksi" muuten tulla.

Joten aseta nyt hyvä ihminen, vaikka nuori oletkin, asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja lakkaa suurentelemasta tapahtumia.

Ja teille vanhemmille, jotka olette joskus satuttaneet lastanne tavalla tai toisella: PYYTÄKÄÄ ANTEEKSI! Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, tehkää se omien lastenne takia jos heistä yhtään välitätte.

Itse olen tykänny mamman mies ystävistä,kun meidän isä itse päätti lopettaa elämänsä,en vaan ymmärrä sitä miks teinit itkee nyyh vanhemmat eros,moni on onnellisempi,ja sinä älä stressaa!!!!

Haluaisin vielä lisätä että minulla on hyvä olla äitini luona, mutta haluaisin myös olla "normaali" joka tapaisi molempia vanhempiaan säännöllisesti.

En myökään tiedä teinkö oikean ratkaisun vuosia sitten kun päätin lopettaa isän tapaamisen.

Minulla on rippijuhlat ensi kesänä ja mieltäni painaa tämä asia: Olisi kurjaa jättää koko isän puolen suku pois tästä juhlasta. Mutta toisaalta en halua heitä juhliini.
toi on aika silti säälittävää...jätä isäs pois kaikesta.miks mietit sitä jos on noin paska?

Oikea aika tehdä isän kanssa sopu on saadessasi ensimäisen lapsen.
Saatuasi lapsen sinä ymmärrät isääsi, sinusta on tullut lapsesi kasvattaja, hetki sitten isäsi kasvatti sinua. Ei isäsi sinua turhaan kurittanut kuritus oli rakkautta sinua kohtaan.
Pienen lapsen syntyminen tuo välillenne sovun. Onhan lapsesi syntyminen teidän molempien toive.

Turhaan itket ja valitat jotain lyömistä,monessa kodissa lapsia vedetään oikein kunnolla turpaan.Äiditkin pahoinpitelevät pikkulapsiaan,jos heillä on pinna kireällä tai lapsi ei tottele.Kasvaisit aikuiseksi ja hyväksyisit sen,että elämä ei ole reilua!

Ei siitä mihinkään pääse. Erolapset ovat tilastojenkin mukaan jalkoihin tallautivia häviäjiä. Kova hinta siitä että "ei ollut mun juttu" tai sitä vielä jopa typerämpi "kasvettiin erilleen" luuserimetodi.

Eläkepommin hinnan jokainen järkevä ymmärtää jo. "Kasvettiin erilleen" luusereita 50 % hintaa ei kukaan ole vielä huoltosuhteessa huomioinut.

Minulla ollut aina myös "huonot" välit isään. Tietenkin ihan tavallinen arkielämä tuo tullesaan omat paineensa ja ongelmansa, mutta usein isäni viha on konkreettista ja minuun henkilönä kohdistuvaa. En tiedä haluaako isäni edes mitään anteeksi antoa tai pyyntöä. Toisinaan hän katuu olleensa kelju minulle ja jää sitä murehtimaan jopa hyvänä päivänä. Silti se hyvä päivä pitää hänelle tekemällä tehdä. Minulla kun ei sitä hyvää päivää normaalisti ole, eikä tule jos isästäni on kiinni. En tiedä haluanko antaa sen enmpää mitään anteeksi, mielummin unohtaa vanhat tyhmät asiat, mutta se päivä vaan ei tunnu kirkastuvan meidän välille. Se, että aivan lapsellisten asioiden vuoksi välit ovat menneet lähimmäisteni kanssa poikki ja useimiten, ettei heillä ole haluakaan olla väleissä jää harmittamaan.

Juuri tuo, että asia on alkanut pohdituttamaan sinua, on myös merkki, että on aika antaa anteeksi.

Saattaapi harmittaa kun isäs potkasee tyhjää ettekä kerenneet sopia....

On aika antaa anteeksi silloin kun tunnet sydämessäsi että on sen aika...että haluat korjata välit isääsi. Suosittelen tekemään sen pikimiten, koska koskaan et voi tietää kuinka kauan sinulla on isä. Olisi ikävää jos isäsi kuolisi ja välinne jäisi selvittämättä. Isäsi kuitenkin rakastaa sinua ja aivan varmasti katuu sitä että löi sinua

Ei vika ole aina isässä, sillä äiti saattaa haluta kostaa isälle, koska avioliitto ja ero eivät menneet hänen toivomalla tavalla.

Olin kolmen lapsen isä, kun minun oli pakko ottaa avioero vaimostani, koska hän oli löytänyt "elimensä miehen". Rahaa paloi tuhansia euroja, jatkuvaa velehtelua ja kieroilua.

Tyttäreni oli 13 vuotias, kysyin häneltä kummanko vanhemman kanssa hän haluaa jatkaa elämää eron jälkeen?
Tyttäreni vastasi, en halua muuttaa toiselle paikkakunnalle, toiseen kouluun, en halua eroon veljistäni, sukulaiaista, ystävistäni ja kavereistani.

Lupasin täyttää henen ja hänen veljiensä toiveet.
Nyt tyttäreni on 27 vuotias, eräässä suuryrityksessä sihteerinä, hänet vihittiin viime heinäkuussa.

Lue varatuomari Anja Hannuniemen väitöstutkimus Isiä manipuloidaan julmasti ulos lapsen elämästä.
Vieraannuttajana on yleensä aiti, joka sirastaa persoonallisuushäiriötä.

http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
-------

Älä vihaa, viha katkeroittaa. Anna jollain tavalla isäsi ymmärtää että olet valmis aloittamaan alusta, ehkä hän tulee sinua sitten vastaan. Ehkä hyvän ja luottavan suhteen rakentaminen on pitkä ja raskas tie, mutta varovasti lähde sille matkalle. Voi olla että suhteestanne ei rakennu niin hyvä kuin se oli ennen väkivaltaa, mutta voi olla että käy myös toisin ja saat isäsi takaisin.

Minusta tuntuu pahalle että on ihmisiä jotka eivät halua olla tekemisissä omien vanhempiensa kanssa, minä olen menettänyt molemmat ja antaisin mitä vain että saisin heidät takaisin.

Ymmärrän kyllä ettei ole helppo antaa anteeksi, se on kova paikka. Oma isäni ei ole onneksi ollut ikinä väkivaltainen, mutta hän on käyttänyt paljon henkistä väkivaltaa. Itseluottamukseni oli sinun ikäisenä täysin murskana monestakin syystä, yksi niistä oli isäni jatkuva arvostelu minua kohtaan. Koin etten kelpaa hänelle ollenkaan, että olen ruma ja huono.

Minulta meni pitkään, että vanhat arvet alkoivat parantua. Olin pitkään katkera ja suhtauduin isääni inhoten, niin paljon hän oli minua loukannut. Isäni ei nähnyt tehneensä mitään väärää, eikä ikinä halunnut omasta tahdostaan pyytää anteeksi. Sinun isäsi on kuitenkin yrittänyt tehdä sovintoa ja selvästi katuu tekoaan.

Nyt kun olen yli parikymppinen ja aikuistunut, asunut omillani reilut kolme vuotta, kauna isääni kohtaan on viimein helpottanut. Olen kylläkin nuoruusiän masennuksen takia käynyt terapiassa ja siellä asioiden puiminen on varmasti osittain auttanut tilanteeseen. Olen hyväksynyt, että isäni pahat sanat ovat mennyttä, ja nyt olen tässä. En voi väittää että olisin vieläkään maailman itsevarmoin ihminen ja ulkonäköasiat ovat edelleen minulle välillä päähänpinttymä, mutta olen hyväksynyt tapahtuneen ja antanut isälleni anteeksi. Välimme ovat korjaantuneet pikkuhiljaa ja oloni on paljon parempi, kun minun ei tarvitse inhota isääni.

Sinun kannattaisi antaa anteeksi isällesi jo itsesi takia. Se voi viedä aikaa ja vaatia kovaa työtä, mutta ihminen osoittaa vahvuutta antaessaan anteeksi. En tietenkään tunne koko tarinaa, mutta minusta tuntuu että isäsi ei kuitenkaan ole paha ihminen ja jo hänen katumisensa lyömisestä selvästi osoittaa sen. Ihminen tekee virheitä, eikä niitä saa tekemättömiksi. Mutta sinun ei kannattaisi tehdä sitä virhettä, ettet ikinä anna anteeksi isällesi. Kuoletat silloin osan omasta onnestasi.

Voi olla, että olet vielä niin nuori ja tapahtunut on vielä liian tuoreessa muistissa, ettet vielä pysty anteeksiantoon. Mutta sinun kannattaisi todella miettiä asiaa. Ehdotan, että jos vaan pystyt, tapaisit isäsi joku päivä ja puhuisitte asiasta. Vaikka itkisit, se ei haittaa! Itku vaan kertoo isällesi, kuinka paljon hänen tekonsa sinua haavoitti. Uskon, että jos keskustelisit isäsi kanssa asiasta, olosi helpottaisi ja voisit alkaa korjata luottamusta isääsi. Tiedän että se on vaikeaa. Olen itse itkenyt isäni edessä kertoen miten hän minua aikoinaan satutti, kun minulla oli muutenkin sillä hetkellä todella vaikeaa. Hän kuunteli, ja vaikkei ehkä reagoinut niin kuin toivoin, hän kuitenkin tietää nyt miltä minusta tuntui. Olen päästänyt irti kaunasta ja olen onnellisempi.

Oma isäni on jo vanha ja en halua olla häneen huonoissa väleissä. Vaikka hän ei ollut täydellinen isä, hän on ollut monessa kohtaa hyväkin isä. Niin on varmasti sinunkin isäsi, vaikka tekikin virheen neljä vuotta sitten.

Vielä enemmän sinua harmittaa ja mieltäsi painaa, jos siirrät tätä asiaa, etkä ota isääsi yhteyttä, vaan odotat liian kauan, jolloin isäsi siirtyy ajassa tuonpuoleiseen.
Sen jälkeen ei enää tarvitsekaan ottaa koskaan yhteyttä, koska sen jälkeen se on myöhäistä.
Monelle ihmiselle on käynyt näin, että ei elämän aikana kanssakäyminen läheisten kanssa siirtyy, jää vähäiseksi ja kuoleman uutisen kuullessaan harmitellaan, että ei nähty, tavattu ja pidetty yhteyttä, kun ihminen oli vielä elossa ja paljon asioita jäi selvittämättä ja keskustelematta.
Isäsi on hyvinkin saattanut yrittää ottaa sinuun yhteyttä, mutta ehkä et ole jättänyt isällesi yhteys tietojasi.

Vielä enemmän sinua harmittaa ja mieltäsi painaa, jos siirrät tätä asiaa, etkä ota isääsi yhteyttä, vaan odotat liian kauan, jolloin isäsi siirtyy ajassa tuonpuoleiseen.
Sen jälkeen ei enää tarvitsekaan ottaa koskaan yhteyttä, koska sen jälkeen se on myöhäistä.
Monelle ihmiselle on käynyt näin, että ei elämän aikana kanssakäyminen läheisten kanssa siirtyy, jää vähäiseksi ja kuoleman uutisen kuullessaan harmitellaan, että ei nähty, tavattu ja pidetty yhteyttä, kun ihminen oli vielä elossa ja paljon asioita jäi selvittämättä ja keskustelematta.
Isäsi on hyvinkin saattanut yrittää ottaa sinuun yhteyttä, mutta ehkä et ole jättänyt isällesi yhteys tietojasi.

Jos sulle kelpaa kuitenkin isän lahjat ja matkat ym. niin silloinhan tuo vihanpitosi on aika ristiritaista. Valikoit vain ne mitkä sinulle sopii.
Kerroit että silloin tapahtui kaikenlaista ja et ollut itsekään mikään mukava. Mietipä sitä että jos käyttäydyit itse tyhmästi ja isäsi hermostui sinuun ja löi, ja hän on kaikkensa, kertomasi mukaan yrittänyt korjata asiaa niin, miksi kiukuttelet tollaisesta asiasta vieläkin.
On eri asia jos isäsi hakkasi sinut mustelmille jonkun pikkuasian vuoksi. Silloin ymmärrän että et voi antaa anteeksi.
Onko tässä takana se että tunnet jotenkin mielihyvää että isäsi on kerjännyt ja pyytänyt sovintoa ja kärsii tästä. Se on jonkinlaista huomionhakua, siinä näet että miten paljon hän välittää kuitenkin. Ja nautit salaisesti siitä, että se kärsii.
Jos isän naisystävän lapset oli sulle hyvin läheisiä ja serkkusi, miksi heillekin vihoittelet, eihän se heidän vika ollut, kai? Jos mummu on paha suustaan niin sitä voi välttää, kun lähtee menemään jos alkaa naputtamaan.
Kirjoitat myös ettet voi kenellekkään puhua, ettei maineesi mene. Mitä kamalaa nyt muka teit etteikö sitä voi ammattiauttajalle kertoa. Sitähän varten ne on ja eivät ne kenellekkään niitä saa kertoa, ei edes sitä että olet käynyt heidän luonaan.
Sinulla on varmaan joku pakkomielle että haluat että elämäsi on täydellisen tahratonta.
Kyllä maailmassa tulee tapahtumaan kaikenlaista, ja varmaan moni vanhempi on voinut läimäyttää, kun on hermot menneet täysin ja lapsethan osaa olla kamalia jo pienenä. Mutta ne pitää sopia samantien. Varmaan isäsi on katunut ja jos hänellä ei muuten ole tapana lyödä, niin lopeta se kiukuttelu. Varmaan se voi loukata tosi paljonkin ja väärin se on, mutta ei nyt vuosien vihanpidon arvoista.
Voin kokemuksesta sanoa että mitä kauemmin hautoo jotain tekemisiään päässään, niin sitä suuremmilta ne alkaa tuntua, niistä voi tulla kaikenlaisia vääriä syyllisyydentunteita. Ja todellisuus muuttuu paljon suuremmaksi, kuin mitä seon.
Pilaat nuoruutesi kun kannat sellaista mörköä mielessäsi. Ja mitä kaikkea olet jo menettänyt ilman isääsi. Ota myös huomioon että kuinka monet muut välit on mennyt poikki sinun ja isäsi riitelyn takia.
Nyt mietit näitä asioita, ei ole varmaan mitään sellaista tapahtunut etteikö monille muillekkaan olisi niin käynyt, ja etteikö voisi asioita sopia. Otat yhteyttä serkkuusi ja isän naisystävän tyttöihin vaikka feisbuukin kautta ja selvitätte välinne. Kirjoita isälle Uuden vuoden kortti ja kirjoita että nyt aloitetaan uusi vuosi ja unohdetaan menneet. Ei se siitä parane jos odotat koska on sopiva aika, jos myrkytät mielesi ja mitä pitempään vatvot, sitä enemmän aiheutat itsellesi ja läheisillesi pahaa mieltä.
Olet niin nuori että kaikki tuntuu suurelta ja vaikealta. Ei ne ole sitä, ne vaan tuntuu sinusta siltä. Ja voit katua vihanpitoasi vielä joskus, olet voinut paljon menettää hyviä hetkiä elämästäsi. Mitä kauemmin kiukuttelet niin sitä etäisemmäksi isäsi tulee. Ja nytkin mietit että pitäisi jollekkin puhua mutta et voi, niin se jo kertoo että asia on muodostunut sinulle ongelmaksi. Siihen auttaa se että ajattelet asiaa järjellä ja otat isääsi yhteyttä ja sen jälkeen puhut hänen kanssaan. Sinulta ja monelta muulta putoaa suuri kivi sydämeltä. Voit jatkaa elämääsi vapaana kiukusta ja vihasta.
Ja nyt kynä käteen ja kirjottamaan sitä korttia, mitään et menetä siinä, muuta kun katkeruutesi.
Ja jos siltikin asia vaivaa vielä, soita johonkin nuorten auttavaan puhelimeen ja kerro sinne asiasi, silloin ei tarvii nähdä ketään.

Hei surullinen tyttö.

Olen nyt 27-vuotias nainen, ja aika ajoin isäni pilasi lapsuuttani, isälläni oli ongelmia alkoholin kanssa, ja muutamat kerrat hän myös löi minua (ei hakannut, vaan löi) sekä haukkui ulkonäköäni. Välillä hänen alkoholinkäyttönsä vaikutti myös kaverisuhteisiini sekä koulussakäyntiin.

Kaiken olen anteeksi antanut, vaikka kaikkea en pysty unohtamaan.

Olen myös itse käyttäytynyt huonosti muita ihmisiä kohtaan, alkoholista muodostui minullekin ongelma, ja toivon, että minullekin osataan antaa anteeksi.

Tällä hetkellä välit isääni ovat erittäin hyvät, ei hän voi menneisyydelle mitään, kuten en minäkää, voimme ainoastaan vaikuttaa tulevaisuuteen, enkä halua miettiä myöhemmin miksi en antanut anteeksi hänen eläessään.

Kaikkea ei tietenkään voi anteeksi antaa, mutta suosittelen edes yrittämään.
Ethän varmaan itsekään haluaisi, että joku kantaa sinulle kaunaa loppuelämänsä?

Jos sota-ajan lapset olisivat laittaneet välit poikki isään tai äitiin, jos tuli tukkapöllyä tai remmiä, olisivat isämme ja äitimme kaikki orpoja, isättömiä ja äidittömiä.
Nyky yhteiskunnassa avioeroprosentti yli 50 ja lapsi päättää, onko välit kunnossa, kun on mahdollista valita, kumman luona asuu.
Ja eihän lapsi tyhmä ole. Sinne asumaan missä on mukavaa ja mikä itseltä tuntuu hyvältä.
Mutta miten sitten, jos vihattu vanhempi kuolee ja välit on selvittämättä.
Tämä yhteisö alkaa olla loppusilausta vaille. Niin päätöntä on meno kaikessa.

Isäsi siis läimäytti sinua kun oikein sydämesi kyllyydestä vittuilit hänelle.

Pitäskö sun nyt ihan ottaa itseäsi niskasta kiinni ja todeta että mokattua tuli ja läimäys on ansaittu.

Vaikka sulle yritetäänkin uskotella että lyöminen on RIKOS, niin totuus on se että kun ruumiillinen kurittaminen lopetettiin niin samalla romutettiin Suomen yhteiskunta. Tästä osoituksena on suuri luuserijoukko ns. syrjäytyneet.

Get a life!

Minulla meni koko nuoruus päin seinää.Isäni sanoi silloin minulle,että älä välitävaikka nyt elämä tuntuu tervanjuonnilta,tulet joskus olemaan viellä kiitollinen elämässäsi.Vanhempani kuolivat myöhemmin ja noin puolivuotta myöhemmin kuulin sisälläni isäni äänen:" Täällä minun on hyvä olla!" Aivan kuin hän olisi lohduttanut,ettei hänestä kannata olla murheissaan vaan säästää energiaansa omaan elämäänsä.Hänen eläessään tunsin paljon katkeruutta hänen henkisestä kuristaan,painajaisineen.Ihmisillä joilla elämässään ei ole muita kokemuksia kuin kaurapuuro ja myöhemmin pizzat ja autot,voivat unohtaa isäni sanat täällä minun on hyvä olla.Eivät ne asiat ole heille tarkoitettukkaan.

Ongelma on siis että oma isä kuritti kerran ja nyt ollaan oltu vuosia vihaisia ?

VOI LUOJA teidän ongelmia, mikä tässä on nyt se ongelma, odota nyt sitten kun tulet itse vanhemmaksi ja sinulla on samoin käyttäytyviä lapsia kuin sinä itse... sitten ehkä ymmärrät kun et pääse rippijuhliin etkä mihinkään.

Kerrotko mitä sinä teit, että sait selkääsi. Se olisi kiva kuulla...

Kerran tänne marssi ylipainoinen teini joka ei ollut vuosiin jutellut eräälle sukulaiselleen koska hän oli kerran juhlissa kakun leikkauksen yhteydessä sanonut että "älä ota noin isoa palaa koska olet jo noin lihava"

Tästä alkoi 10 vuoden viha ja puhumattomuus...

Kerro isällesi, että tahtoisit tavata häntä, mutta et voi unohtaa hänen lyöntiään etkä saa sitä mielestäsi. Se antaa isällesi mahdollisuuden anteeksipyyntöön, kun hän tietää mitä on tehnyt väärin. Voit kertoa, että et hyväksy lyömistä eikä se ole Suomen laissa sallittua. Nämä välien katkeamiset ovat ikäviä asioita avioerojen yhteydessä, mutta onneksi ne voidaan korjata. Isäsi teki väärin, kun löi sinua. Lasta ei saa koskaan lyödä.

Ite elin 1960-luvulla, jolloin lyöminen oli kasvatuseino. Silloin tuli remmiä ja tukkapöllyä ja muuten vain tintattiin. Se oli mustaa kasvatusta, jolloin lapsi alistettiin tottelemaan väkivallalla. Onneksi nykyään lasten lyöminen ei ole sallittua, vaikka jotkut edelleen puolustavat väkivaltaa kasvatuskeinona. Anna isällesi anteeksi, jos hän ymmärtää tehneensä väärin.

En jaksa vastata jokaiseen viestiin erikseen, niin kirjoitan tämän:

Missä vaiheessa olen sanonut, että vittuilin hänelle, löin häntä tai muuten omalla käytöksellä aiheutin lyönnin? En omasta mielestä missään. Moni on kysynyt miksi isä löi. Vastaan nyt siihen. Vaikka tapahtumasta on kohta 4 vuotta muistan osan kuin eilis päivän, osa on jo vähän pimennossa.

Olimme siskoni kanssa käymässä nukkumaan, mutta minua ei väsyttänyt. Kävin kuitenkin sänkyyn ja ajattelin jos se uni tulisi kun käy siihen, mutta niin ei käynyt. Maattuani siinä jonkin aikaa ajattelin, että voisin lukea. Avasin vieressä olevan ikkunan sälekaihtimet (tien katulampuista tuli valoa), että näin lukea. Valo kuitenkin häiritsi siskoani. Ehdotin, että hän kääntää kylkeä, että valo on hänen selkään päin,mutta hänelle ei käynyt. Hän kävi valittamassa isälle, että ei saa nukuttua kun valoa tulee ikkunasta. Sitten isä tulee huoneeseemme ja käskee laittamaan sälekaihtimet kiinni, että siskoni voi nukkua. En halunnut koska minua ei väsyttänyt lähes ollenkaan. Sitten on se vaihe kun en muista paljoakaan. Minut kuitenkin talutetaan tukasta vetäen ulos jäähylle. Minulla oli päällä vain yöpuvun toppi ja ohuet huosut. Seisoin ulkona paljain varpain itkien. Kiersin talon, että pääsin pääovelle. Isä otti minut sieltä sisälle tuulikaappiin. Itkin. Isä käskee lopettamaan itkemisen kun muut heräävät. En pystynyt. Sitten hän löi minua. Juoksin huoneeseni ja otin puhelimeni ja soitin äidille, että tulee hakemaan minut pois. Äiti oli jo nukkumassa ja hän lähti hakemaan minua. Tulin kotiin ja olin ihan shokissa. Puhuimme äidin kanssa vähäsen. Pääni oli ihan patilla tukistamisesta. En nukkunut sinä yönä lähes ollenkaan.

Onko teko edelleen oikeutettu tai minun syytä? Omasta mielestä olisin saanut lukea vähäsen aikaa. Valo ei olisi häirinnyt siskoani jos hän olisi kääntänyt kylkeä. Valon määrä muutenkin oli todella pieni ja normaalistikin nukuimme sälekaihtimet auki. En voi kuitenkaan syyttää siskoani tapahtuneesta ja en ole missään vaiheessa syyttänytkään.

Tiedän, että monet ovat kokeneet pahempaakin ja ovat antaneet anteeksi siitä huolimatta. Monet ovat menettäneet isänsä tai äitinsä ennen kuin on antanut anteeksi. Sitä juuri pelkäänkin. En halua menettää isää ennen kuin kerkeän puhua hänelle.

Joku sanoi, että suurentelen tapahtumia. En ole suurennellut, olen vain kirjoittanut mitä tapahtui ja miltä minusta tuntui tai tuntuu. Joku väitti, että saan mielihyvää isän kiusaamisesta. En todellakaan! Välirikkomme on vaivannut minua, sen takia tämän ketjunkin kirjoitin. Olen todella epävarma nykyään, varmaan johtuu isäni teosta.

Vanhempieni erosta on jo reilu 5 vuotta ja en syytä ketään erosta. Olin niin pieni kun he erosivat (olin tarhassa), että en oikeastaan edes ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Minua ei haitannut lähes ollenkaan.

Joku sanoi että kyllä minulle lahjat ja matkat kelpaa. Ei. Niin kuin aikaisemmin vastasin en aluksi ottanut lahjoja vastaan. Matkoilla en ole käynyt kertaakaan välirikkomme aikana. Siskoni ovat molemmat käyneet 3 kertaa ulkomailla näiden vuosien aikana.

En muista onko isä pyytänyt anteeksi. On hän kai, mutta en muista. Hän varmasti katuu tekoaan. Ja haluaisin antaa anteeksi, en vain tiedä olenko valmis.

Sananl. 1:8

Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta,

Ef. 6:2

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky

Sananl. 13:24

Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.

Sinun isäsi olisi hyvä pyytää anteeksi tapahtunutta sinulta. Kirjoita hänelle kirje. Laita siihen mitä ajattelet, ja mitä toivoisit tapahtuvan. miksi olet vihainen, vaikka hän sen tietää niin kirjoita se syy siihen silti.

kirjeen saatuaan isäsi tekee mitä kirjeessä toivot, mikäli haluaa korjata välinne. Sen jälkeen voit todenäköisesti mennä siellä käymään normaalisti, sanotte vain että olette sopineet riitanne kaikille.

tulisi antaa turpaan oikein lain voimalla.
Oppisivat äpärät kunnioitusta sitten vaikka väkisin.

huh huh,,,,itsellesi pahaa teet. mieti, jos isällesi sattuu jotain, etkä ehdi korjaan välejänne, se jää painaa sinua loppuiäksi.
itse ole nyt 50v ja on monia asioita, joita nyt käyn läpi, jotenkin vaan käytävä, että läytää tasapainon ittensä kanssa. tee sovinto heti, vaikka et muuten kävisikään isäsi luona.

Halitsupali,sinä elämässäsi sattuneesta tapauksesta surulliseksi tullut tyttö..
Kuten tällä palstalla tosiaan on tapana,olet saanut vastauksia puoleen,jos toiseen.

Haluan nyt tuoda tähän keskusteluun tyylipuhtaan kristillillisen näkökulman.


Ensinnnäkin isäsi ei lyönyt sinua kuin yhden kerran ja kuten kerroit,retuutti sinua tukasta ja jätti sinut vähäksi aikaa ulos kylmään.Tämä ei kuitenkaan vielä isästäsi rikollista tee,kuten jotkut täällä ovat väittäneet ja tämä on varmasti sinulle helpottava tieto.

Toisekseen isäsi on säännöllisesti lähettänyt sinulle lahjoja ja kortteja,joka osoittaa,että hän välittää sinusta,katuu tekoaan ja haluaa sovittaa/korjata välinne..

Kolmanneksi anteeksianto on aina tavoiteltava vaihtoehto jo sisälle kertyneen vihan ja kaunan ulos saamisen kannalta.Ihmisen on myös syytä kunnioittaa vanhempiaan,koska raamattu(,jonka uskon olevan Jumalan ilmoitusta ja paikkansapitävä sana sekä tieto totuus) näin kehoittaa tekemään.Käsky kunnioittaa isääsi ja äitiäsi on syytä ottaa vakavasti,sillä itse kaiken Luoja,Jumalamme näin kehoittaa tekemään.

Olen saanut tämän omakohtaisesti kokea isäni puolelta,joka oli lapsuudessani puoli-alkoholisti ja -onneksi vain kerran- löi ja heitteli äitiäni (itse koin tilanteen niin uhkaavaksi,että pakenin siskoni kanssa makuuhuoneeseen) ja äitini puolelta,joka käytännössä hylkäsi minut kirjoitusvuotenani.

Olen myös koulukiusattu,sillä kiusaajani katsoivat aiheelliseksi kohdistaa minuun joko henkistä tai tai fyysistä väkivaltaa ihan vain erikoislaatuisuudestani johtuen(tätä jatkui ensimmäisen koulupäivän ensimmäisestä minuutista aina lukion 2:sen tuplaamisvuoteen saakka-samoin onneksi ylä-asteella ja lukiossa lähinnä henkisessä muodossa).

Lapsuuteeni on muutenkin liittynyt asioita,mm.liki aina etäisestä isästäni johtuen,joita olen joutunut käsittelemään aina myöhäisempään aikuisikääni asti ja etsimään isän mallia ja hahmon korviketta minua huomattavasti vanhemmista ja tyystin eri tyyppisistä miehistä.

Jouduin myös ensin hakeutumaan nuorisopsykiatrian pariin,jossa psykologi teki testejä ja myöhemmin ihan varsinaiseen lataamoon lukuisia kertoja..Lisäksi olen käynyt kaikki mahdolliset kotikaupunkini psykiatriset palvelut läpi.

Tosin äitini puolen suvussa on vahvaa maanis-depressiivisuuden alttiutta,mutta tällaiset taustat mulla joka tapauksessa on.Olen 37-vuotias ja ihan viime vuosiin asti joutunut kamppailemaan vihani,itsetuhoisuuden,ahdistuksen ja masennuksen kanssa.Lääkityksen,jonka suostuin ottamaan vasta 2 vuotta sitten ja Jumalan sekä Jeesuksen parantavan voiman lisäksi mikään muu kuin sisäänrakennettu elämänsuojeluvaistoni ja -haluni(,joka tulee uskon kautta) ei minuakaan olisi pelastanut.

Kerroin oman tarinani siksi,että ymmärtäisit,ettei ihminen useinkaan omassa voimassaan kykene loppuun asti ulottuvaan anteeksiantamukseen,siihen tarvitaan vankkaa,kiistämätöntä ja lujaa Jumalallista vaikutusta.Tämän ansiosta ja Herran armosta olen jo aika päivää sitten voinut antaa anteeksi kiusaajilleni sekä vanhemmilleni.

Joten rohkaisun ja kehoituksen sanana sinulle:pyri täydestä tarmostasi kohti anteeksiantamuksen vapaaksi tekevää tavoitetta ja jos tarvitset muuta tukea ongelmiesi keskelle(minä ymmärrän kirjoitustesi perusteella hyvin,ettet halua hakeutua ammatti-avun piiriin),on nuorten auttava puhelin todella hyvä vaihtoehto.Soita sinne ja koita selvittää,kuka päivystäjistä voisi juuri sinua auttaa parhaalla mahdollisella tavalla.Olen itsekin tullut puhelimeen hädän hetkellä ja avun tarpeessa soittaneeksi ja se oli varsin onnistunut sekä suositeltava kokemus.

Tämän rinnalle suosittelen lämpimästi diakoniatoimistoon menemistä/hakeutumista.He ovat yhtä lailla vaitiolovelvollisia henkilöitä,etiikaltaan korkeaa luokkaa ja pyrkivät varmasti auttamaan sinua koko sydämeltään,sielultaan ja mieleltään.

Mikä parasta,kukaan ei taatusti velvoita(näin voisin luvata),sinua ottamaan ja raahaamaan isääsi sinne mukaan.Mielestäni on suorastaan parempikin,että menet paikan päälle yksiksesi.

Tähän loppuun toivotan KAIKKEA HYVÄÄ ELÄMÄÄSI ja muista sitten mennä rippikouluun!Voit myös kirjoittaa halutessasi ja lisä-tuen tarpeessa suoraan postiini kukutus@gmail.com.

Taivaan Isä sinua siunatkoon.

Surullinen ja pitkä viestiketju !

Oma näkemykseni ja arvioni lukemieni perustella.
Tulee kuva että olet hivenen vilkas ja ylikierroksilla helpolla käyvä ihminen.
Jos näin, niin "uusi äitisi" on tästä isäsi kanssa keskustellut ja tämä häiritsi isääsi.
Tämä ei tarkoita etteikö isäsi hyväksyisi luonteenpiirrettäsi, mutta se tuottaa hänelle vähän ongelmia elämänkumppanin tästä huomauttaessa.
Isä on omassa lapsuudessaan oppinut/opetettu ikävä tapa toimia ongelmatilanteissa kun hermo pettää tilanteessa jossa ei osaa toimia. Isäsi on varmaankin katunut tekoaan jo heti tehtyään sen ja toivoisi ettei koskaan toimisi niin, mutta se tulee selkärangasta.

Kysymys sinulle, johon hae vastaus vain itsellesi sisäisesti ja toimi sen mukaisesti !
Jos isäsi kuolisi yllättäin, niin jäisitkö katumaan jääräpäisyyttäsi anteeksiannon suhteen ?
Isäsi kohdalta tiedän vastauksen, jos kävisi toisinpäin !!!

p.s. Itse kävin vanhemmillani jouluaattona 10 vuoden tauon jälkeen ja emme edes sivunneet kipeitäasioita, KYLLÄ KANNATTI.
Taukoon juurisyy uusioperheen ongelmat.
Välttäkää kipeisiin asioihiin palaamista, sillä taustapeilissä näkyviä eilisiä asioita ei voi enään muuttaa. Nauttikaa hetkestä ja voitte vain vaikutta tulevaisuuteen.

Surullinen ja pitkä viestiketju !

Oma näkemykseni ja arvioni lukemieni perustella.
Tulee kuva että olet hivenen vilkas ja ylikierroksilla helpolla käyvä ihminen.
Jos näin, niin "uusi äitisi" on tästä isäsi kanssa keskustellut ja tämä häiritsi isääsi.
Tämä ei tarkoita etteikö isäsi hyväksyisi luonteenpiirrettäsi, mutta se tuottaa hänelle vähän ongelmia elämänkumppanin tästä huomauttaessa.
Isä on omassa lapsuudessaan oppinut/opetettu ikävä tapa toimia ongelmatilanteissa kun hermo pettää tilanteessa jossa ei osaa toimia. Isäsi on varmaankin katunut tekoaan jo heti tehtyään sen ja toivoisi ettei koskaan toimisi niin, mutta se tulee selkärangasta.

Kysymys sinulle, johon hae vastaus vain itsellesi sisäisesti ja toimi sen mukaisesti !
Jos isäsi kuolisi yllättäin, niin jäisitkö katumaan jääräpäisyyttäsi anteeksiannon suhteen ?
Isäsi kohdalta tiedän vastauksen, jos kävisi toisinpäin !!!

p.s. Itse kävin vanhemmillani jouluaattona 10 vuoden tauon jälkeen ja emme edes sivunneet kipeitäasioita, KYLLÄ KANNATTI.
Taukoon juurisyy uusioperheen ongelmat.
Välttäkää kipeisiin asioihiin palaamista, sillä taustapeilissä näkyviä eilisiä asioita ei voi enään muuttaa. Nauttikaa hetkestä ja voitte vain vaikutta tulevaisuuteen.

Se läpsäisy ei varmasti tullut ilman syytä, taisi tyttö hyppiä isänsä silmille tosissaan ja nyt valittaa loukkaantuneena.

Hei,jatkan vielä sen verran,että kävin hieman penkomassa netissä,että hommasta tulisi sulle vielä vaivattomampaa...
Ensin sivusto nuorille,jota voin,siellä käytyäni,varauksetta suositella:www.omatrajani.fi

Samoin Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten ja lasten puhelimen(116 111) lisäksi suosittelen lämpimästi(olen myös tähän joutunut soittamaan) väkivaltaa kokeneiden naisten puhelinta(0800 02400).


Molemmat numerot ovat ilmaisia eikä niistä jää puhelimeen jälkiä soitetuista puheluista.

TOIVON VILPITTÖMÄSTI NÄISTÄ(KIN) OLEVAN SINULLE APUA.

Moni, veikkaan, että ei kukaan ole lukenut koko ketjua ja sen takia haukkuu ja väittää asioita joita olen selventänyt jo aiemmin.
Moni sanoo psykopaatiksi, mutta en ole psykopaatti. Ei minulla ole ongelmia, ainoa "ongelma" on välini isääni.

Olen luonteeltani rauhallinen, melko ujo ja epävarma. En huuda lähes koskaan, vaikka riitaa olisi siskojen kanssa, pidän ääneni normaalina, koska uskon että huutaminen ja kiihtyvään mielentilaan meneminen ei auta mitään, vaan päinvastoin, se vain pahentaa asioita. Varaan aikaa asioiden tekemiseen, että ei tule kiire, koska en tykkää työskennellä kiireessä. Olen lukenut psykologiaan liittyviä kirjoja ja olen oppinut paljon mielentiloista ja kuinka oppii tulkitsemaan itseään. Tiedän, että rauhallisen itsevarma olisi ihanteellinen mielentila, mutta en lähes voi mitään jos olen joissain tilanteissa epävarma.

Kysykää jos on jokin asia mistä ette ole varmoja mikä liittyy aiheeseen. Vastaan mielummin kysymyksiinne kuin luen johtopäätöksiänne, jotka on mennyt niin metsään kuin voi vain mennä.

Miksi isäsi löi? Anna anteeksi ja jatka elämääsi. Ei tietenkään isäsi olisi pitänyt sinua lyödä, mutta hänkin varmasti katuu asiaa.Ellet pysty lähentumään isääsi, säilytä silti korrektit välit. Eli kutsut juhliin, tervehdit, eli käyttäydyt siten kuin hän olisi sinun tuttavasi. Ei tarvitse heti ylimpiä ystäviä olla.

Vaikutat silti kauheasn lapselliselta.Ennen istä ja äidit kurittivat lapsiaan ja saattoivat lyödäkin, mutta kyllä se annettiin anteeksi. Voisi olla että yli puolella väestöstä ei olisi minkäänlaisia välejä vanhempiinsa, jos kaikki laittaisivat välit poikki lyömisen takia. Tämä on totuus.

Itse en ole koskaan lyönyt lapsiani, minua kyllä lyötiin, oikeastaan pieksettiin. Olen antanut anteeksi, mutta läheiset välit minulla ei ole ollut vanhempiini.

Voi herranlettas sentään että löi kerran niin välit katkesi koko sukuun, sillon ku minä olin kakara annettiin selkään mennen tullen ja useimmiten ihan aiheesta. Samaten sai muidenkin kakarat selkäänsä omilta vanhemmiltaan ...ja useimmiten ihan aiheesta.
Taidan olla sitä viimeistä sukupolvea joka on kasvanut jonkilaisessa kurissa ja sen kyllä huomaa työelämässä, varusmiesmateriaalissa ja ihan kaikessa.

herrasmies 30v... et tosiaankaa oo sitä viimestä sukupolvee.. oon saanu pienenä piiska jopa biljardimailasta, niin että se meni poikki... ja tyttö parka,en voiku vaan kuvitella miten pahalta tuo susta tuntuu ku isä niinkun kunnolla lyuö oikein nyrkillä, kun mun tyttöystääkin sen isä mennentullen hakkaa,, ja sen äitiä. ja munki isä ja äiti eros noin puol vuottasitte, enkä oo puhunu,nähny,vastannu viesteihin enkä pitäny minkää laista yhteyttä siihen miehee... se jätti meidät (mut ,mun kaks isoveliä ja äiteen) kolme kertaa. ja viimesellä kerralla se tuli kuulemma takas vain sen takia ku se halus paremmat välit meihin poikiin.. se kusipää tosiaan luulee että saa tuolla anteeks. eikä sillä että haluaisin kehua itteeni, että olisin mikää maailman paras poika mutta kyllämä mielestäni aika hyvä lapsi oon ku yks kerta ku oltiin tulos äiteen kans keksiseltä kotiin, niin äitee rupes itkemään ku se kuuli radiosta sen ja isseen yhteisen piisin (jesse kaikuranta-vie mut kotiin) niin otin sitä kädestä kiinni ja sanoin että ''äiti sä oot mulle maailman rakkain ihminen, sä oot ihan helvetin vahva, ku en ymmärrä kuinka voit kestää tällästä'' yms. niin oon aika ylpee tuosta. ja ei isseestä kuulunu joulunakaan mitää.. vaikka vietiin sen postilaatikkoon pussi jossa oli mun vanhemmilta isoveleiltä lahjoja (toki munki nimi oli joihinki paketteihin laitettu) niin jokatapauksessa, ei sillä että olis hirveen tärkeetä, mutta ei tullu ees joulu toivotuksia.mutta tänään tuli viesti isseeltä. viesti kuuluu näin ''HEIPS! katkaisin tänään suhteeni siskooni. ai miksi? koska ei osaa olla sekaantumatta mun asioihin.'' ja vastasin näin '' no onnea sulle... ootpa tosiaan ihan helvetin fikvu äijä! oon tosi ylpee susta. pistä samantien vaikka välit muhunki poikki'' ei oo tullu mitää vastausta. eikä mun oikeestaan isseetä ees oo sillälailla hirvee ikävä, muttaku äitee itkee aika usein.... ja kyllä siltiki nykyäänki tulee itku ku kuulee piisin esim. joutsenlaulu tai lumi teki enkelin eteiseen. t. 13v poika

Minun iltatähteni on sinun ikäinen,ja on ollut aikoja kun minullakin meinas päreet palaa erinäisten ihmissuhde systemien kanssa.

Pointti: Anna ihmeessä isällesi anteeksi, jos tämä minkä kerroit on syy teidän riitaan,isäsi varmasti ja sukulaiset haluaisivat todellakin sinut takaisin.

Mun lapsi teki melki saman ei oo käyny meil enää vuoteen, tuli kotiintuloajasta riitaa,niin meni lääkäriin ja väitti et olen lyöny,ne mustelmat oli tullu harrastukksesta,kun harrasti urheiluu,jopa. sen kaveri kerto sen asian niin kuin ne oli,mutta en voi häiritä häntä,.lapsen oikeus on ottaa toiseen vanhempaan yhteyttä eikä päin vasto odotan et tyttöniki tajuu,tulla jutteleen itse laitto oven kiinni,....Mitetikään nuorewt et joskus on vanhemmatki pois ja teil voi olla omia lapsia,eikö niillä ole oikeus tuntee isovanhemmatki

Aloittaisin tapaamiset sinun isän puoleisten mummon ja papan tapaamsista.
Tietääkö he miksi välit katkesi? Pitää kertoa rehellisesti mikä oli syy.

Kyllä mummo ja pappa on vaa tosi iloisia kun otat yhteyttä.

Olen seurannut tätä ketjua, ihan kaikkia juttuja en jaksanut lukea. On kyllä monenäköistä vastausta tullut, mutta ei kaikkea pidä ottaa tosissaan.
Vastasin sulle aikaisemmin, silloin et ollut vielä kertonut miksi isäsi löi. Sori et arvailuni meni väärin ja muistin väärin että sait ulkomaanmatkoja, tarkistin että olikin tuliaisia.
Kerroit et olit helpottunut että sait jouluna lahjan häneltä. Jos siirrät yhteydenottoasi, voi olla et hän ei enää lähetä lahjoja, kun ajattelee et olkoon ja päättää alkaa unohtamaan sinua, kun luulee että vihasi on niin suuri että et enää koskaan halua nähdä.
Kyllä se olisi suuri järkytys sulle jos ei hän enää muistaisikaan lahjalla. Hän luovuttaisi, sit sulla olisikin vielä vaikeampi ottaa yhteys.
Ymmärrän että järkytyit täysin, kun ei tollaista ollut ennen tapahtunut ja olit isäsi kanssa läheinen. Ehkä hän oli väsynyt ja jostain pinna kireällä kun siskosi meni juoruamaan ja herätti hänet.
Mutta mitä kauemmin jahkaat sitä vaikeampi on ottaa yhteyttä. Ja etäännyt hänestä. Muistan kun olin nuorena samanlainen, oli vaikea puhua, ja itku tuli. Kirjoitin kirjeitä aina sellaisessa tilanteessa. Sinua itkettää varmaan tämä asia, on ikävä isää, ja tapaus harmittaa ja et tiedä antaisko anteeksi vai ei, suret asiaa.
Kerroit myös että yrität hillitä tunteitasi ja ottaa rauhallisesti aina.
Isäsi ei ole paha, menetti vaan hermonsa, oli jotain muuta ongelmaa jo alla, sattui sit purkautumaan sinuun.
Yrität varmaan sen vuoksi olla aina hillitty ja rauhallinen kun sait trauman isäsi hermostumisesta, et olisi uskonut että niin voi käydä. Kyllä teet itsellesi hallaa kun panttaat tota möykkyä sisälläsi. Juuri tuon takia sinun pitää otta yhteys isääsi ja kun pääset puheväleihin hänen kanssaan niin anna sen itkun tulla, itke se kaikki paha olo pois ja sitten pystyt puhumaan ja sopimaan asian.
Ei kukaan voi aina olla tyyni, pitää päästää paineet jotenkin, ettei tule liikaa hampaan koloon kiukkua, se voi juuri purkautua kun tarpeeksi pinna kiristyy.
Kirjoita kirje isällesi ja kerro tunteistasi, saat varmaan jo siinä kirjoittaessasi itkettyä ikävääsi ja pahaa mieltäsi vähän pois. Ja kun olet valmiiksi kertonut tunteistasi etukäteen kirjeessä, on siitä sitten helpompi jatkaa kun tapaatte.
Saat myös isältäsi kuulla hänen syitään ja tuntemuksiaan. Varmaan asia järjestyy.
Ota niihin isän avovaimon tyttöihin ja serkkuusi yhteys facebookin kautta, siitä on helppo jatkaa. Ja jos se mummu jotain urputtaa niin anna olla.
Sulle on tullut siitä epämääräinen möykky, joka suurenee mitä kauemmin mietit.
Älä yhtään enää vatvo asiaa vaan kirjoita ja itke niin paljon kun sitä tulee, ihan varmasti sydämeltäsi putoaa suuri paino ja kaikki järjestyy.
Ihminen alkaa sairastumaan fyysisestikin pikkuhiljaa jos se koko ajan vatvoo ja katkeroituu. Asioiden lykkääminen tosiaan pahentaa vaan oloa ja välien selvitystä
Myös epävarmuutesi alkaa helpottamaan kun saat asian pois mielestäsi. Kyllä kaikki ilostuisivat valtavasti jos saat välisi kuntoon. Ja kun kuulet isän mietteitä tapahtumasta niin unohtaminenkin on sulle helpompaa. Ei tarvi sitä enää miettiä.

anna paskan olla

Luin kaikki, sinun surullinen tyttö, kirjoittamasi vastaukset ja kommentit, tekstisi osoittaa sellaista kypsyyttä, että tällä tarinalla tulee olemaan onnellinen loppu, jos se vähänkin sinusta riippuu.

Mitähän tapahtuisi, jos isäsi lukisi koko tämän palstan, karvoineen kaikkineen, voisiko se johtaa eheyttävän polun alkuun, vai huonontaa tilannetta entisestään? Mitä palstan viisaat tästä ehdotuksesta sanovat?

Älä anna anteeksi. Yritn sitä ihan vastaavassa tillnteessa. Kun isäni kuoli, minua vieläkin masentaa se, että hän luuli minun unohtaneen. Saatanan paska.

Tänne on tullut laidasta laitaan kommentteja. Osasta on ollut todella apua ja nämä kommentit ovat olleet asiallisia ja näiden kommenttien kirjoittajat ovat lukeneet tätä ketjua ja todella ajatellut mitä on järkevä tehdä tilanteessani.
Sitten on tullut niitä asiattomia kommentteja jotka olen jättänyt omaan varjoonsa, mutta osa on kuitenkin pahoittanut mieleni pahasti. Näiden kommenttien kirjoittajat joko tahallaan haluaa pahoittaa mieleni tai heillä on omia psykologisia ongelmia tai sitten heillä on vain niin paljon minun omista mielipiteistä eroavia mielipiteitä. Olen kuitenkin miettinyt näitä kommentteja ja osa niistä on oikeassa edes jotenkin. Olen ehkä aikoinaan vähän ylireagoinut. Isästä on tullut vähän kuin tabu. Olen vuosia koittanut vain unohtaa hänet, mutta ei se onnistu ja nyt en edes haluaisi. Minulla on todella paljon hyviä muistoja isästä ja niiden ansiosta olen alkanut miettimään tätä asiaa uudestaa vuosia yritettyäni unohtaa.

Eniten kun olen näitä kommentteja lukenut minulla on noussut yksi asia yli muiden: Ihmisten mielestä lyöminen on oikeutettu kurittamis tapa ja jos lapsia ei pahoinpidellä kun he tekevät väärin niin heistä ei tule mitään. He eivät kasva ihmisiksi jos eivät ole saanut nuoruusiässä kunnolla remmistä. Heistä ei tule mitään mistä voisi olla myöhemmin ylpeä ja sanoa, että tuo on minun poikani/tyttöni. Minusta tämä on väärä kuva! Lapsia voi rangaista monella fyysisesti kivuttomalla tavalla. Jo pelkästään kotiaresti saa ainakin minut miettimään, mitä tein väärin tai miksi edes tein niin, jos olen jotain väärin tehnyt (nykyään kotiarestia saan lähinnä sotkuisesta huoneesta, tiedän se on typerää, mutta äidin mielestä jos ei opi siivoamaan edes omaa huonettaan niin minkälainen kämppä myöhemmin tulee olemaan? Toisaalta ymmärrän äitiä ja arvostan hänen kasvatusmenetelmiään enemmän kuin fyysistä väkivaltaa)
Jos ihmiset hyväksyvät väkivallan niin kuin moni on kommenteissaan viitannut, niin mihin tämä maailma on menossa? Kohta ei ole enään yhtään tervejärkistä ihmistä kun jokainen on pahoinpidelty tai itse pahoinpitelee ihmisiä!

Vaikka en isää enää ikinä tapaisi tai jos hänet tapaan, mutta en pysty täysin luottamaan, niin kuitenkin minulla säilyy nämä lukemattomat hyvät muistot. Muistoja on niin monia ja erilaisia. Muistoja ei voi kukaan koskaan riistää.

Moni on ehdottanut isälle kirjoittamaan kirjeen. Kirje ei ole ihan minun tyyppiäni, vaikka muuten se on oikein hieno ajatus.

Sitten vielä yksi asia mikä on ristiriitainen tässä ketjussa: Osa sanoo että olen ikäistäni kypsempi, mutta sitten osa sanoo kakaraksi. Olen siis 14-vuotias ja itse tunnen olevani kypsempi muihin saman ikäisiin nähden. Jotkut sanovat että osaan ilmaista itseäni hyvin kirjoituksissani, mutta silti on hirveästi väärin käsityksiä tullut. Se johtuu sitten joko minun huonosta tekstistä tai sitten lukijan ymmärryksestä. Todellisuudessa olen todella huono selittämään asioita varsinkin kirjoittamalla. Että epäilen että en pysty ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla parhaiten.

Toivon edelleen, että kysytte jos on epäselvää ennemmin kuin vedätte omia johtopäätöksiä joista suurinosa on mennyt metsään. Päivystän palstaa päivittäin niin vastaan joko suoraan viestiisi tai sitten jos samoja kysymyksiä on tullut monta kertaan niin kirjoitan isomman tekstin jossa vastaan kaikkiin kysymyksiin jotka muistan

Surullinen tyttö, olet analysoinut mielestäni kokemaasi hyvin ja järkevästi, ja lisäksi miettinyt tunteilla - hyvin tehty! Kuulostat terveeltä ja kypsältä nuorelta naisen alulta, et psykopaatilta, sairaalta tms. Isäsi teki väärin ja epäoikeudenmukaisesti.

Itse olen laittanut välini poikki äitiini 12 v, enkä ole päivääkään katunut. Hän kuoli muutama vuosi sitten, enkä tuntenut mitään huonoa omaatuntoa asiasta, että katkaisintuolloin välini äitiini lopullisesti.

Äitini oli hyvin väkivaltainen koko perheellemme. Hän pahoinpiteli minua ja sisaruksiani, sekä uuden miehensä pari kertaa sairaalaan (nainen voi käyttää saksia, paistinpannua tms., vaikka on heikompi).

Minut äitini oli hylännyt jo 3-vuotiaana avioeron yhteydessä. Kävin äitini ja hänen uuden miehensä luona lomillani. Äitini oli aina humalassa, ja yleensä toivoi että loma loppuisi, niin ei menisi pojan takia niin paljon rahaa ruokaan ym.

Kerran lomalla äidillä ollessani puolustin 3 v siskoani, kun äitini syytti aiheetta siskoani nuken polttamisesta. Toinen siskoista oli aina pulmunen, ja toinen sai aina syyt päälleen. Kun sanoin, että et voi millään tietää, kumpi siskoista on nuken polttanut, hän löi minut harjalla tajuttomaksi, olin tällöin 12 v.

Noustessani maasta totesin äidilleni, että me ei enää nähdä tämän jälkeen, enkä tule haudallekaan. Päätös piti, ja hyvä niin! Tosin ennen tätä kohtausta äitin yritti tappaa minut parikin kertaa, mutta ehdin onneksi karkuun (uskotteko, että yöt talvella metsässä ovat kylmiä 10 v pojalle, mutta parempia kuin yöt kotona väkivallassa)....

Itse elän kohtuullisen tasapainoisesti, ja olen korkeassa asemassa työelämässä. Päätin näyttää kaikille, että yksi äiti ei minua lannista, vaan hoidan elämäni mallikkaasti. Olen myös isä, enkä ole koskaan lyönyt lastani, enkä lyö. Rakastan perhettäni yli kaiken! En ole myöskään koskaan lyönyt vaimoani. Eli kierteen voi pysäyttää, jos on kyllin vahva! Itsellenikin ihmetyksenä on ollut, että en ole myöskään alkoholisti, vaan puran työ- ym. paineet urheiluun.

Tarinan opetus: lapsen kannattaa itse hakea tarve olla vanhempiinsa yhteydessä. Jos paras vaihtoehto ja päätös on, että lapsi ei halua olla yhteydessä, on se päätös oikea.

Listen to your heart but be cautious. Heart can be wrong, sometimes. Your feelings and heart together tells you how to go on. Listen to them, both! Not anywone else. The sence is basis on your heart and feelings.

Hyvää jatkoa. Tulet ehkä elämään miettimällä näitä asioita koko elämäsi, hyvä niin. Pohtimisella on helpottava ja tasoittava vaikutus pitkässä juoksussa. Mihin päätökeen ikinä päädytkin, se on se oikea! :-)

T: kesi-ikäinen mies

Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Mielestäni olet toiminut hyvin, jos katkaisit välit isääsi sen takia, että hän löi sinua. Mitenköhän kovaa hän löi? Periaatteessa asiasta olisi voinut tehdä rikosilmoituksen. Jos kukaan koskaan enää lyö sinua, mieti rikosilmoitusta. Koska väkivalta pitää saada loppumaan siihen paikkaan. Jos antaa kerran lyödä, saattaa joutua ottamaan jatkossakin lyöntejä vastaan. Siksi on ollut hyvä, että katkaisit yhteyden. Isäsi sai seurauksen siitä, eikä näe sinua.

Kaikkea en tiedä teidän tarinastanne. Isäsi varmasti katuu lyöntiään. Uskon, että hän löi sinua siksi, että oli suuttunut äidillesi. Jouduit syyttömänä osalliseksi jotain, mihin sinun ei olisi kuulunut joutua.

Pystyisitkö ottamaan yhteyttä isäsi luona asuviin niihin ikätovereihin, näkisit läheisintä heistä ja yrittäisit jutella olostasi. Jos saat huonon vastaanoton, se ei välttämättä kerro, että sinussa olisi mitään toivotonta. Ihmiset ovat niin tilanteen orjia.

Sinulla on jäänyt selviä haavoja sieluusi ja ne tulee pysymään siellä, ennen kuin saat perspektiiviä ja ymmärrät tapahtuneita. Jos sinulla on vihan tunne, älä sulje sitä pois, vaan ilmaise se. Olisi oikein vaikka mennä karjumaan isällesi, että tajuatko, miten satutit minua kun löit minua. Jos hän ei siitä sanomastasi alkaisi käsitellä asiaa, hän olisi kyllä tosi taitamaton.

Onkohan isäsi lyönyt ketään muuta, esim uudessa perheessään? Kannattaisiko kysyä siitä niiltä lapsilta, jotka asuu isäsi perheessä. Voisi olla hyvä jos saisit yhteyden toiseen tyttöön heistä. Tai kuka on läheisin.

Voit myös mennä itsesi takia psykologille, se saattaisi autta sinua pääsemään eteenpäin. Terveyskeskuspsykologilla saa käydä noin 9 krt ilmaiseksi (näin oli ainakin vuonna 2009 kun itse kävin psykologilla). Menet vain lääkärille ja sanot olevasi rikki, kerrot tilanteesi, ja kerrot että olisit kiinnostunut psykologista.

Vaikutat älykkäälle ja tervejärkiselle. Olet joutunut ajattelemaan paljon ja osasit kirjoittaa hienosti ajatuksesi. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia.

No, minua hakkasi äiti koko lapsuuden ajan. Ja saman kohtalon kokivat lähes kaikki 50-luvulla ja sitä aiemmin syntyneet. Pitäisiköhän tässä nyt sitten oivaltaa katkoa suhteet iäkkääseen äitiini?

Kerrot että et pysty oikein puhumaan ja nyt sanoit että kirjeen kirjoittaminenkaan ei ole sun juttu. Osaat kirjoittaa erittäin hyvää ja luettavaa tekstiä, mitä täältä on saatu lukea.
Sit on vielä yksi vaihtoehto, kerro äidille että hän puhuisi vaikka ohimennen isällesi että haluaisit selvittää asian isäsi kanssa, mutta et oikein pysty tekemään aloitetta, jos isäsi ottaisi sinuun yhteyttä niin siitä se alkaisi ilman sinun jännittämistäsi.
Tai entäpä jos siskosi vihjaisisivat isällesi että haluaisit lopettaa vihanpidon isääsi kohtaan, mutta et oikein uskalla tehdä aloitetta.
Asiahan vaivaa sinua paljon ja se on jo selvästi tullut sulle suuremmaksi mitä se on. Ja kun sitä pyörität mielessäsi et pysty sitä enää käsittelemään sellaisena kuin se todellisuudessa on.
Ja mitä olet täällä muutamien kaltoin kohteluja lukenut, sinun tapauksesi on vielä ihan siedettävä ja anteeksi annettava.
Entä voisitko liikkua kuin vahingossa sielläpäin missä isääsi voisit törmätä, ja näin pääsisit alkuun. Vaikka moikkaisit varovasti. Voisit siskojesi kanssa juonia sellaisen tilanteen.
Ihan selvästi asia on sinulle iso ja vaikea, selvitä nyt ihmeessä se jotenkin.
Näin vanhempana ihmisenä ja paljon lapsena traumoja saaneena, voin kertoa että lapsena ja nuorena asiat tuntuvat suurilta ja vaikeilta, ja aikuisena voit harmitella miten lapsellisestikin toimit ja mitä menetit.
Kyllä isäsikin kärsii tästä tilanteesta, ja varmaan on katunut ja hävennyt syvästi. Mieti asiaa niin että jos sinä olisit tehnyt jotain typerää ja loukannut isääsi, ja hän ei antaisi sitä anteeksi yrityksistäsi huolimatta, vaan sanoisi että ei ikinä halua sinua enää nähdä vaan vihaa koko kakaraa. Miltä se tuntuisi sinusta. Tai jos oma lapsesi joskus tekisi noin, kun sinulta jostain syystä pinna palaisi.
Olisiko se niin anteeksiantamatonta?
Tuo asia ei ole niin iso lainkaan,etteikö siitä nyt voisi puhua. Näin sivullisen näkökulmasta.
Keksi nyt joku tapa ottaa yhteys, ei sun tarvitse kirjoittaa kun muutama rivi. Tuot hyvin itseäsi esille näissä jutuissakin.
Älä enää panttaa pahaa oloasi, et voita mitään tolla vihanpidollasi, myrkytät mielesi vaan. Puhu ja anna itkun tulla, olosi helpottaa ja itsevarmuutesi kasvaa. Ja voit huolettomana elää nuoruuttasi.

Huono kasvatus teettää kaikenlaista kuten esim. sinunkaltaisia. Sinulla on tulossa vaikea elämä ellet pysty korjaamaan saatanallisen äitisi virheitä.

Käsittääkseni vanhemmilla on oikeus lyödä lapsia.

itsekeskeinen kakara mene jo helvetti itsees, valehtelet minkä kerkeet , yrität niin viattomana kertoa ku isi löi sit se onki pelkkä avokämmen voi saatana mikä pikku valehtelija, kerro edes sitten koko tarina miks tähän on tultu. sitten toi ettet muihinkaan sukulaisiin ota yhteyttä muka. kyllä olet tosi kiero pikku manipuloija. tästä saa kuvan ettei ole sulla käsitystä koko asiasta.hyppä jonkkaan miettimään niin isäskään ei tarvi kärsiä enempää sun takias, sillä henkinen väkivalta on pahempi asia kuin lintsari.onse kumma että kakarat hyppi silmille sitten syytetään vanhempia siitä kun antaa lintsarin, sitten se on eri asia jos se rupee olee joka toinen päivä kuritusta, sitten ei muuta kuin mukula laitokseen oppii viimeistään kunnioittaa vanhempiaan sen jälkee paremmin

Ehdottaisin laittamaan jonain pyhänä vaikka kortin. Isäsi kumminkin laittaa sinulle lahjoja nii voisit edes vähän osoittaa kiitollisuuttas. Ja en usko että jos kortin laitat nii isäs hyökkää kimppuusi että "Hyvähyvä sovitaankotuutkokyläänmennäänköjonnekkin?" vaan käsittää että ajattelet häntä ja saattaisit vaikka antaa anteeksi joskus. Silti välien poikki laittaminen näin pitkäksi aikaa tuollaisesta asiasta on aika naurettavaa, luultavasti itse teit jotain mistä isäsi kiivastui, ei ajatellut mitä oli tekemässä ja läpsäisi. Ymmärtäisin kyllä jos se ois lyöny muitakin lapsia, mut tuo nyt oli yksittäistapaus, vielä kun isäsi ymmärrettävästi muuten on mukava ihminen. Isäsi sukuun ei tarvitse pitää mitään välejä tietenkään jos et halua. Kertoisit edes isällesi että et kanna kaunaa (jos asia on näin) vaikka viestillä tai kortissa, isäsikin luultavasti miettii suhdettanne usein ja olisi hänelle aika helpottavaa jos hän tietäisi ettet ole unohtanut häntä. Mieti, jos häntä ei olisikaan enää huomenna tai ensi viikolla. Isäni isä kuoli kolarissa isäni ollessa nuori, tämä voi käydä kelle vain. Ymmärrän, että et pidä isäsi suvusta, en minäkään äitini suvusta (paitsi puoliserkuistani, joka ei itseasiassa ole edes sukua minulle joten..) koska he eivät ole.. No en nyt tiedä miten kuvailisin, mutta ukkiani lukuunottamatta (hänellä on aika huono muisti, mutta muuten ihana ihminen) vähän erikoinen. Ukkini oli vakavasti sairas tuossa pari vuotta sitten, ja enoni toivoi että hän olisi kuollut ja perisi ukkini. :( Lisäksi meillä on suvun mökki, jonka ukkini laillisesti omistaa, vaikkei käykään siellä enää paljoaa. Tosiaan tuo samainen enoni hääti minut ja perheeni sieltä, vaikka ilman äitiäni ukkini olisi kuollut (äitini hoiti ukkiani kotona ja sairaalassa, jossa hänestä ei huolehdittu). Ehkä juuri tuon takia se näin tekikin :D Ei sinua varmaan kiinnostanut minun asiani, mutta tarkoitin vain että joillakin asiat ovat huonommin. Tuossa oli vasta pieni osa. Äitini ei halua olla enää ollenkaan yhteydessä muihin kuin tätiini ja ukkiini. Pidä isäsi ja hänen sukunsa lähelläsi ja nauti ainakin lähes normaalista suvustasi ! :)
Olisit edes puheväleissä, etkä kiukuttele ja odottele lahjoja. Isäsi selkeästi välittää sinusta, muttei enää sovittele vaan ymmärsi että tarvitset aikaa.

Olen edennyt päätöksessäni. Olen pienin askelin alkanut miettimään ja parantamaan välejäni isään ja hänen sukuunsa. Olen siis alkanut tykkäämään Facebookissa serkkuni kuvista ja tiloista ja isän vaimon tyttärien kuvista ja tiloista. Se on jo edistystä omasta mielestäni. Isän tapaamiseen säännöllisesti en ole vielä valmis, mutta olen päättänyt tehdä hänelle syntymäpäiväkortin, sitten kun hänellä on syntymäpäivä, eli jossain keväällä, kun aikaisempaa kortin tekemis päivää ei ole. Mielessäni on tapahtunut suuria muutoksia, kiitos teidän jotka olette vastanneet tänne! :) Ja ne muutokset ovat menneet parempaan suuntaan.

Nyt tänne kun on tullut näin paljon näitä vastauksia, jotka on muuttanut lähes jokainen mieltäni jotenkin, niin olen lähes joka ilta pystynyt lukemaan uusia kirjoituksianne ja isä on noussut pintaan ajatuksissani ja se todella on auttanut. Aluksi pelkästään isän ajatteleminen sai minut kyyneliin, mutta nyt pystyn ajattelemaan häntä ja lukemaan näitä kaikkia kommentteja ilman että itken tai edes ajattelisin itkeväni. Se on todella isoa edistystä.

Toivoisin, että pääsisin isän kanssa puheväleihin ja voisin tavata hänet, ainakin kerran. En voi vielä kuvitella itseni menevän edes yöksi isän luokse vaan haluisin tavata hänet päivällä vaikka kaakaolla käydessä.

En ole kertonut vielä kenellekkään ajatuksestani, edes äidille tai poikaystävälleni.

En voi kiittää teitä tarpeeksi kaikesta avusta jota olette minulle antanut! Mutta silti Kiitos! :)

Jos kenelläkään olisi jotain neuvoja miten kannattaa kertoa äidille muutuneista ajatuksistani niin voisitteko kertoa? Kannattaako isän korttiin laittaa muuta kun hyvän syntymäpäivän toivotukset?

Palaan nyt reilu vuoden jälkeen kirjoittamaan vähän uutisia: Välini isääni on korjautunut! Olen nyt käynyt isälläni siskojeni kanssa viimeiset pari kertaa. Olen tavannut mummon ja papan ja serkkuni ja kukaan heistä ei kanna kaunaa minulle. Serkkuni olivat todella innoissaan kun näkivät pitkästä aikaa. Nuorin serkkuni vierasti aluksi minua, mutta nyt ei enää toisen tapaamis kerran jälkeen. Uskomatonta, että hän menee jo kouluun ensi syksynä...

Olen todella onnellinen, että kaikki on mennyt niin hyvin, eikä kukaan ole minulle vihainen. Kaikki ovat antaneet minulle anteeksi minun typerän käytöksen.

Kiitän myös kaikkia ketkä tänne on vaivautunut kirjottamaan, vaikka kukaan kuka tänne silloin reilu vuosi sitten kirjoitti ei varmaankaan tätä tule lukemaan. Kiitos kuitenkin!