Matkusteletteko aviopuolisonne kotimaahan usein vuoden aikana ?

mielestäni mennnessään naimisiin hyväksyy kumppanin perheen myös omaksi perheeksi. olen todella läheinen mieheni perheen kanssa, vaikka käydään hänen kotimaassaan vain pari kertaa vuodessa. se on myös kiva miehelleni, että tulen niin hyvin toimeen hänen perheensä kanssa, koska hän ei halua olla minusta kuukautta erossa.

ei se japanissa lomailu nyt niiin paljoa poikkea suomen hintatasosta, ottaen huomioon, ettei majoituksesta tarvitse maksaa. pidempään lomaillessa japanissa voisi mennä esim. lyhyelle kielikurssille siellä, jotta oppisi vähän kieltä ja pärjäisi ilman vaimoakin välillä. mutta kukin tyylillään.

meillä vähän sama juttu, eli mies käy kerran vuodessa yksin kotimaassaan lomailemassa ja perhettään tapaamassa. Muutaman kerran olen hänen mukanaan käynyt ja olemme läheisiä mieheni perheen kanssa.

Minusta on ihanaa suoda miehellä tämä muutaman viikon hengähdys tauko vuodessa arjestamme ja että hän saa olla ja nähdä perhettään ja ystäviään vapaasti. Ei se todellaakaan olisi sama jos joutuisi minua kuljettamaan koko ajan mukana tai tulkata koko ajan minulle keskusteluja.

Nämä lomat piristävät mukavasti parisuhdetta ja loman jälkeen ollaankin kuin vastarakastuneita(plus ne tuliaismäärät joita saa)!

Mieheni on pohjois-afrikasta kotoisin, joten matkustaminen sinne ei ole rahasta kiinni, vaan nimenomaan siitä että mieheni jolle vanhemmat ja sisarukset ovat erittäin rakkaita, saa viettää heidän ja ystäviensä kanssa laatuaikaa!

nainen23v. kirjoitti:

mielestäni mennnessään naimisiin hyväksyy kumppanin perheen myös omaksi perheeksi. olen todella läheinen mieheni perheen kanssa, vaikka käydään hänen kotimaassaan vain pari kertaa vuodessa. se on myös kiva miehelleni, että tulen niin hyvin toimeen hänen perheensä kanssa, koska hän ei halua olla minusta kuukautta erossa.

ei se japanissa lomailu nyt niiin paljoa poikkea suomen hintatasosta, ottaen huomioon, ettei majoituksesta tarvitse maksaa. pidempään lomaillessa japanissa voisi mennä esim. lyhyelle kielikurssille siellä, jotta oppisi vähän kieltä ja pärjäisi ilman vaimoakin välillä. mutta kukin tyylillään.

Lue lisää

9 vuotta tätä palstaa luettuani olen pistänyt merkille, että moni nainen kertoo olevansa todella läheinen miehensä perheen ja suvun kanssa erilaisesta kulttuuritaustasta ja yhteisen kielen puutteesta huolimatta. (Lapset epäilemättä lähentävät sukuja, mutta kun me ei niitä haluta.)

Minun tapauksessani appiukko kuoli pari vuotta häidemme jälkeen. Anoppi ei puhu sanaakaan englantia ja minä osaan japaniksi lähinnä vihkivalan ja pari puhelinfraasia, kun soitan ja anoppi vastaa. Kielipääni on huono, miksi aikoinaan muutinkin Lontooseen opiskelemaan kieltä, koska se ei koulussa tarttunut. Sieltä siis olen vaimoni löytänyt.

Sattuman oikusta sisareni muutti Japaniin samaan aikaan kuin vaimoni Suomeen. Sisarenikin ehdotti, että opiskelisin japania. Näin vaimoni voisi "ilmaista syvimpiä tunteitaan omalla äidinkielellään." Kun sisareni neljän vuoden jälkeen muutti takaisin Suomeen, kysyin, että mitenkäs japaninkielen taito? Jokaviikkoisista opinnoista huolimatta kielitaito rajoittui "maitokauppa"-japaniin ilman luku- tai kirjoitustaitoa.

Vaimon valistunut arvio on, että menisi 15 vuotta, ennen kuin oppisin lukemaan sanomalehtiä. Hirakanat ja katakanat vielä menisi, mutta mitenkäs ne 60.000 kanjia? Toisekseen kulttuurit ovat erilaisia. Japanilaisille koti on "liian vaatimaton" vieraille. Vaikka anopin koti on mielestäni melkoinen palatsi, mekin asuimme Japanissa appiukon kustannuksella 5 tähden hotellissa eikä heillä kotona.

Pitkän vuodatuksen päätteeksi vielä siitä kielitaidosta: Vaimolla on hyvä kielipää. Silti hän ei ole erityisen hyvä ilmaisemaan niitä "syvimpiä tunteitaan" suomeksi, vaikka on asunut täällä jo 12 vuotta. Ja vaikka kyseessä on japanilainen, syy on nimenomaan kielitaidon, ei pidättyvyyden tai korrektiuuden.

Onko miehesi virolainen tai britti vai miten ihmeessä se teillä käy noin helposti? Vai onko meillä vain eri kriteerit? Rahasta tuli vielä mieleen, että kun tapasimme, japanilaisten elintaso oli 40% korkeampi kuin suomalaisten. Nyt siellä on ollut lama jo 20 vuotta, joten elintaso on jotakuinkin sama kuin Suomessa, vaikka työttömyys on pienempi sosiaaliturvan puutteesta johtuen.

Toivon sinulle kaikesta huolimatta pelkkää hyvää miehesi kanssa sekä hyvää joulua ja onneliista uutta vuotta! :-)

willewallaton kirjoitti:

9 vuotta tätä palstaa luettuani olen pistänyt merkille, että moni nainen kertoo olevansa todella läheinen miehensä perheen ja suvun kanssa erilaisesta kulttuuritaustasta ja yhteisen kielen puutteesta huolimatta. (Lapset epäilemättä lähentävät sukuja, mutta kun me ei niitä haluta.)

Minun tapauksessani appiukko kuoli pari vuotta häidemme jälkeen. Anoppi ei puhu sanaakaan englantia ja minä osaan japaniksi lähinnä vihkivalan ja pari puhelinfraasia, kun soitan ja anoppi vastaa. Kielipääni on huono, miksi aikoinaan muutinkin Lontooseen opiskelemaan kieltä, koska se ei koulussa tarttunut. Sieltä siis olen vaimoni löytänyt.

Sattuman oikusta sisareni muutti Japaniin samaan aikaan kuin vaimoni Suomeen. Sisarenikin ehdotti, että opiskelisin japania. Näin vaimoni voisi "ilmaista syvimpiä tunteitaan omalla äidinkielellään." Kun sisareni neljän vuoden jälkeen muutti takaisin Suomeen, kysyin, että mitenkäs japaninkielen taito? Jokaviikkoisista opinnoista huolimatta kielitaito rajoittui "maitokauppa"-japaniin ilman luku- tai kirjoitustaitoa.

Vaimon valistunut arvio on, että menisi 15 vuotta, ennen kuin oppisin lukemaan sanomalehtiä. Hirakanat ja katakanat vielä menisi, mutta mitenkäs ne 60.000 kanjia? Toisekseen kulttuurit ovat erilaisia. Japanilaisille koti on "liian vaatimaton" vieraille. Vaikka anopin koti on mielestäni melkoinen palatsi, mekin asuimme Japanissa appiukon kustannuksella 5 tähden hotellissa eikä heillä kotona.

Pitkän vuodatuksen päätteeksi vielä siitä kielitaidosta: Vaimolla on hyvä kielipää. Silti hän ei ole erityisen hyvä ilmaisemaan niitä "syvimpiä tunteitaan" suomeksi, vaikka on asunut täällä jo 12 vuotta. Ja vaikka kyseessä on japanilainen, syy on nimenomaan kielitaidon, ei pidättyvyyden tai korrektiuuden.

Onko miehesi virolainen tai britti vai miten ihmeessä se teillä käy noin helposti? Vai onko meillä vain eri kriteerit? Rahasta tuli vielä mieleen, että kun tapasimme, japanilaisten elintaso oli 40% korkeampi kuin suomalaisten. Nyt siellä on ollut lama jo 20 vuotta, joten elintaso on jotakuinkin sama kuin Suomessa, vaikka työttömyys on pienempi sosiaaliturvan puutteesta johtuen.

Toivon sinulle kaikesta huolimatta pelkkää hyvää miehesi kanssa sekä hyvää joulua ja onneliista uutta vuotta! :-)

Lue lisää

mieheni on Israelilainen, mutta hän ja hänen koko perheensä puhuvat kaikki sujuvaa englantia vaikka se ei ole heidän äidinkieli. mieheni on asunut monta vuotta austraaliassa ja kanadassa ennen Suomeen muuttoa.

itse kävin peruskoulun ja nyt käyn amkta englanniksi, eli englanti on minulle yhtä vahva kuin suomen kieli eikä meillä ole koskaan vaikeuksia kommunikoinnissa.