Vastine kirjoitteluun
Minulle kerrottiin ,että on tälläinen palsta jossa moititaan ja arvostellaan meidän toimintaa.Se joka voi arvostella tulisi suoraan kertomaan meille epäkohdat. Meillä laitetaan ruokaa noin 50 hengelle. Ei minun tieten ole yhtään ruokamyrkytystä ollut. Meillä käy niin kuin muissakin elintarvike laitoksissa , baareissa, matkailuyrityksissä terveystarkastjat seuraamassa toimintaa. Minä Helvi olen julki vasemistolainen, muttei se tee tästä paikasta vasemiston paikkaa. jos käytte täällä ja tiedätte ihmisten politista taustaa niin huomaatte ,että täällä on laidasta laitaan eri puolueista. Työllistetään tänään noin 13 henkeä. Jäähalliyhtiö ja Uhanalaiset on aivan eri toimija. Olemme vuokralla. Täällä ei ole ylimääräistä valtion kuin kunnankaan rahaa mistä voisi olla kateellinen.
Haapaveden Uhanalaiset työttömien yhdistys ry
72
1047
Vastaukset
- Räknäilijä
Pitkäaikaistyöttömän työllistäminen säästää kaupungin varoja yli 4 000 euroa vuodessa, kun kaupungin ei tarvitse maksaa Kelalle työmarkkinatuen kuntaosuutta (50 %).
Arvokasta ja hyvää toimintaa muutenkin, toivottavasti saa jatkua.- Haisunäätiä
Ne osaa nuo vasurit tuon itsensä mainostamisen ja kiitosten keräämisen.
Siinä on vain se miinuspuoli, että oma kehu haisee. - räknäilijä
Kaupungin talousarvio saatiin plussan puolelle kymppitonnin verran = 2,5 pitkäaikaistyöttömästä Kelalle maksettava kuntaosuus.
- JooooooooooooÖ
No niin haisee, on se huomattu ja kuultu jo kauan sitte, eikä varmasti oo vale, kiitosta pittää saaha, vaikka mikä ois ..........................
- Mouseleumilainen
Kiitos että pidät asian esillä.
- Oikeassa siis
Mouseleumilainen kirjoitti:
Kiitos että pidät asian esillä.
On ymmärretty siis asianne oikein.
- keulille taas
Oikeassa siis kirjoitti:
On ymmärretty siis asianne oikein.
niin hän ei sanonut
- Löpsähtikö aate ?
keulille taas kirjoitti:
niin hän ei sanonut
Eikö vasemmiston pitänyt muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, ettei hyväntekeväisyyttä tarvita ?
Näköjään ideologia ja käytännöt ovat muuttuneet kapitalismin parsimiseksi.
Kuka ja mikä puolue tänäpäivänä on" köyhän" asialla, esim Haapavedellä ?
Ei ole havaintoa, että kukaan tai mikään olisi.
Ei ole uljaaseen uimahalliin edes saatu työttömälle alennuslippua, ei ainakaan
nettisivulla näy. Vois arvon valtuutetut jostain alottaa sen köyhän puolustamisen. - ihime höpinää
Löpsähtikö aate ? kirjoitti:
Eikö vasemmiston pitänyt muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, ettei hyväntekeväisyyttä tarvita ?
Näköjään ideologia ja käytännöt ovat muuttuneet kapitalismin parsimiseksi.
Kuka ja mikä puolue tänäpäivänä on" köyhän" asialla, esim Haapavedellä ?
Ei ole havaintoa, että kukaan tai mikään olisi.
Ei ole uljaaseen uimahalliin edes saatu työttömälle alennuslippua, ei ainakaan
nettisivulla näy. Vois arvon valtuutetut jostain alottaa sen köyhän puolustamisen.Miks köyhyyttä pitäs puolustaa, mun mielestä ihmisiä pitää auttaa pois köyhyyvestä!
- älä siis höpise
ihime höpinää kirjoitti:
Miks köyhyyttä pitäs puolustaa, mun mielestä ihmisiä pitää auttaa pois köyhyyvestä!
eikö se oo sama asia eri sanoin
- Siinä olis asianajoa
älä siis höpise kirjoitti:
eikö se oo sama asia eri sanoin
Ruokapaketit ja ruokajonot ei lopu hyväntekeväisyydellä, kyllä yhteiskuntaa on korjattava niin, että kaikki terveet saavat työllään hankkia toimeentulonsa.
- Käsi sydämelle
Siinä olis asianajoa kirjoitti:
Ruokapaketit ja ruokajonot ei lopu hyväntekeväisyydellä, kyllä yhteiskuntaa on korjattava niin, että kaikki terveet saavat työllään hankkia toimeentulonsa.
KYLLÄ ja myös vajaakuntoiset , osa-aikatyöllä.
Nyt on vallalla linja, jonka mukaan osa kansalaisista pudotetaan pois pelistä, ja
he jäävät kolmannen sektorin, eli hyväntekeväisyyden varaan.
ONKO TÄMÄ vasemmistonkin linja?
Millä todistatte, että ei ole. Puolueenne puheenjohta puhuu etupäässä jalkapallosta, hän rauhoittui heti, kun sai ministerinsalkun.
- Kunhan kyselen
Kannattaisko teidän harkita nimenovaihtoa tuolle vitsille? Työttömät Haapavedellä siis uhanalaisia niin kuin kiljukotka ja heinäkurppa?
Haittaako mitään jos työttömyys on uhanalaista, vai mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Uhka työhön joutumisesta, mitä?- Visio ?
Tämän nimen lienee keksinyt akateeminen työtön, emäntäkoulun laittomasti
poispotkittu rehtori, ja se tulee eräästä radiossakin kuullusta sarjasta Terveisiä
Uhanasta. Uhana oli yhteiskunta, joka oli kiepsahtanut väärille raiteille.
Suurinpiirtein näin.
Mutta : eikö vasemmiston tavoitteena ole muuttaa yhteiskunta, eikä tehdä hyväntekeväisyyttä ?
- Ääni vasemmalta
Ko. rehtori oli sitoutumaton, Revon Martin porukoissa, ei vasemmistossa. Mutta eihän nimi pahenna...
Vasemmisto muuttaa yhteiskuntaa myös pienillä teoilla, ennen kaikkea vähäosaisten aseman parantamiseksi. Vasemmiston ansiota on esimerkiksi se, että puolison tulot eivät enää vaikuta työmarkkinatuen saantiin.- ei köyhille mittää
Näin on vasemmisto vain kehua retostaa noiden hyvätulosten etujen parantamisilla!
- Ääni vasemmalta
ei köyhille mittää kirjoitti:
Näin on vasemmisto vain kehua retostaa noiden hyvätulosten etujen parantamisilla!
Työmarkkinatuki on noin 680 euroa/kk (brutto), köyhyysrajan alla taatusti ollaan.
- turha on vasemmisto
Ääni vasemmalta kirjoitti:
Työmarkkinatuki on noin 680 euroa/kk (brutto), köyhyysrajan alla taatusti ollaan.
Ja nämä vasemmiston saavutuksia, ei kyllä voi kehua!
- Ääni vasemmalta
turha on vasemmisto kirjoitti:
Ja nämä vasemmiston saavutuksia, ei kyllä voi kehua!
Kepuvetoinen porvarihallitus ei saanut edes tätä aikaan 8 vuodessa.
- silmät auki
Ääni vasemmalta kirjoitti:
Kepuvetoinen porvarihallitus ei saanut edes tätä aikaan 8 vuodessa.
Huono on vasemmalla muisti. Nimittäin kepuvetoinen porvarihallitus ei kestänyt 8 vuotta vain neljä. Nimittäin sitä ennen oli 4 vuotta kepuvetoinen punamultahallitus jossa oli toinen vasemmistopuolue sdp mukana.
- näin se menee
Vasemmistolaiset ovat sellaisia, että he huolehtivat vain OMASTA HYVÄSTÄÄN, JA OVAT ÄÄRETTÖMÄN KATEELLISIA TOISILLE, KOKEMUSTA ON.
Vasemmistolaiset ovat todella OMAHYVÄISTÄ PORUKKAA, HEIDÄN PITÄISI ITSELLEEN SAADA KAIKKI JA MUILLE EI MITÄÄN.
EU ....paketteja muka jaetaan hyväntekijäisyys mielessä, mutta mitä hyväntekijäisyyttä sellainen on, kun ei ole itseltään antaneet mitään, vaan ne paketit on tullut yhteiskunnalta .
Samahan se olisi, vaikka Seurakunnalta hakisi EU ....paketin, sieltäkin saapi. - tässäpä totuus !
Kyllä tässäkään TY: pulijussa ei ole mitään muuta tarkoitusta, kun oman edun tavoittelu, ja se on , että saa itselleen hankittua yhteiskunnan rahoilla hyvän palkan, jos palkka ei olisi niin iso, kuin se on, ei varmasti pulijua olisi pystyssä !
- muut saavutukset ?
...että puolison tulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen... vasemmiston suurin saavutus... sehän tarkoittaa, että ministerin rouvakin saa työmarkkinatukea....
- tietättekö itsekään
muut saavutukset ? kirjoitti:
...että puolison tulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen... vasemmiston suurin saavutus... sehän tarkoittaa, että ministerin rouvakin saa työmarkkinatukea....
Äänelle vasemmalta... vasemmisto muuttaa maailmaa myös pienillä teoilla...
niillähän pienillä teoilla me muutamme maailmaa kaikki, joilla ei ole valtaa, mutta tehän olette puolue, eikö puolueen tehtävä ole aivan jotain muuta kuin yksityistä hyväntekeväisyyttä ?
mihin VAS pyrkii esim. Haapavedellä ? ei ole valjennut toistaiseksi. - Ääni vasemmalta
muut saavutukset ? kirjoitti:
...että puolison tulot eivät vaikuta työmarkkinatukeen... vasemmiston suurin saavutus... sehän tarkoittaa, että ministerin rouvakin saa työmarkkinatukea....
Ministerien rouvia ei varmaankaan ole noiden 15 000 henkilön joukossa, joiden työmarkkinatukea tarveharkinta on leikannut, ks. http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE 115/2012&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD
- toisinajattelijako
Olisivatko kirjoittelijat samaa mieltä jos vetäjä olisi keskustapuolueen kannattaja.
- Eikö kukaan tiedä
Vastausta kysymykseen ei vaan tule, eli mihin puolue Vasemmistoliitto
aikuisten oikeesti Haapavedellä pyrkii. Siis puolue. - näin on
Eikö kukaan tiedä kirjoitti:
Vastausta kysymykseen ei vaan tule, eli mihin puolue Vasemmistoliitto
aikuisten oikeesti Haapavedellä pyrkii. Siis puolue.Vasemmistoliitolla ei ole enään mitään linjaa ku toi ihannevaltio Neuvostoliitto hajosi!
- Olis aika kertoa
näin on kirjoitti:
Vasemmistoliitolla ei ole enään mitään linjaa ku toi ihannevaltio Neuvostoliitto hajosi!
On niillä puolueohjelma, kuten muillakin puolueilla, mutta mitä siellä lukee, ja miten paikallinen puolue aikoo sitä toteuttaa paikallisesti ?
Olis jo ennen vaaleja pitänyt sanoa jotain muutakin kuin "ihmisen asialla".
Sama koskee Keskustaa. Mitä siellä valtuutettujen päissä oikeen on, kun
eivät osaa esitellä tavoitteitaan ? - muistutanpa
Olis aika kertoa kirjoitti:
On niillä puolueohjelma, kuten muillakin puolueilla, mutta mitä siellä lukee, ja miten paikallinen puolue aikoo sitä toteuttaa paikallisesti ?
Olis jo ennen vaaleja pitänyt sanoa jotain muutakin kuin "ihmisen asialla".
Sama koskee Keskustaa. Mitä siellä valtuutettujen päissä oikeen on, kun
eivät osaa esitellä tavoitteitaan ?Työttömien yhdistyksestä tämä keskustelu...
- Nimenomaan.
muistutanpa kirjoitti:
Työttömien yhdistyksestä tämä keskustelu...
Ja ehdotankin, että tuo nimihirvíö Uhanalaiset jätettäisiin pois ja tehtäisiin pelkkä Työttömien Yhdistys.
- Puhetta riittää
Nimenomaan. kirjoitti:
Ja ehdotankin, että tuo nimihirvíö Uhanalaiset jätettäisiin pois ja tehtäisiin pelkkä Työttömien Yhdistys.
Vasemmistovaltuutettu ratsastaa työttömien yhdistyksellä, mutta vasemmistosta ei saa keskustella saman otsikon alla ? Kovin on mennyt tarkaksi.
Vai ettekö osaa vastata ?Pidän sitä todennäköisempänä.
- oikeasti näin
Aivan oikea huomio, että vasemmistovaltuutettu ratsastaa Työttömien Yhdistyksellä, ja antaa kuvan että on hyväntekiä, kun tuota pitää yllä yhteiskunnan tukemana , mutta kun oikeasti se ei ole mikään työttömien yhdistys, vaan vasemmistolaisten kokoontumispaikka !
- Pätkätyöläinen2
Alahan itse seuraavissa vaaleissa ehdolle ja vaadi työttömien yhdistyksen lakkauttamista, katsotaan äänipotti.
- rahat pois
Pätkätyöläinen2 kirjoitti:
Alahan itse seuraavissa vaaleissa ehdolle ja vaadi työttömien yhdistyksen lakkauttamista, katsotaan äänipotti.
Niin kuule alankin, ja tuo rahan väärinkäyttö varmasti loppuu siihen !
- Onhan
Niitä muitakin työttömiä kuin vasemmistolaiset, unohtakaa puoluepolitiikka tärkeässä asiassa, vaikka vasemmistolainen vetäjä onkin tekemässä perustyöt.
- oikeus voittakoon
Raha asioihin , siihen pitää puuttua, lopettaa koko paska, niin kieroa se on !
Noista edellä kirjoituksista näkee, että ei ole asiat kohdallaan !- Höpsistä taas
Näistä kirjoituksista ei näe mitään muuta kuin erittäin kateellisia ja katkeria ihmisiä.. Jotka eivät pysty itse tekemään miitään muuta kuin arvostelemaan toisia. Eihän sillä ole mitään väliä ketä siellä syö, se on tärkeintä että homma toimii. Rauhoittukaa hyvät ihmiset, nauttikaa mukavasta viikonlopusta.
- ton teuvon
Höpsistä taas kirjoitti:

määki oon erottanu.
- ei höpsistä

vasuriaate ei kestä arviointia oisko yhtää siittä kyse ?
on suurta hubaa kuvitella että vain vasurit tekee jotain ne vain huutaa itestään suuremmalla äänellä ko muut !
- ei uutta
Kyllä Helvi on palstan tiennyt vuosia, ja käynyt täällä, nyt vain esittää tietimätöntä :D
- Kokoomusnuori muuten
Voi vittu mitä kateellista paskasakkia kaikki tyynni. Ainut joka uskalsi panna nimen alle oli aloittaja ,muut vetää hupparin silimille ku pahaset kakrat. Hävetkää paskasakki.
- kaikest katteellisia
Onko se ruokailu siellä ihan ilmaista, kun muut täällä katteellisena valittavat syöjistä?
- samanlainen olet
Miksi sinä Kokoomusnuori et pannut nimeäsi, vaan vedit sen mainitsemasi hupparin omille silmillesi, kuin pahanen kakara. hyi häpeä .
- kokoomus nuori
Heti laitan kun sinäkin laitat omasi.
- samanlainen olet
kokoomus nuori kirjoitti:
Heti laitan kun sinäkin laitat omasi.
Sinähän aloit keljuileen, en minä, niin pistäppä nimesi, jos sinussa on miestä , kun kerran niin halusit, en minä !
HUOM ! Et sinä oikea Kokoomusnuori ole, he eivät ole kaltaisiasi ! - Maalaisliittosukua
samanlainen olet kirjoitti:
Sinähän aloit keljuileen, en minä, niin pistäppä nimesi, jos sinussa on miestä , kun kerran niin halusit, en minä !
HUOM ! Et sinä oikea Kokoomusnuori ole, he eivät ole kaltaisiasi !Kyllä kokoomuslaisissakin on ihan fiksuja ihmisiä.
- Deemaari
samanlainen olet kirjoitti:
Sinähän aloit keljuileen, en minä, niin pistäppä nimesi, jos sinussa on miestä , kun kerran niin halusit, en minä !
HUOM ! Et sinä oikea Kokoomusnuori ole, he eivät ole kaltaisiasi !Joo , eivät varmaan kokoomuslaiset , saatikka kokoomusnuoret , ole samanlaisia kiun muut ihmiset. He ovat yhteiskunnan syöpä.
- Perus persu
Oikein hyvää toimintaa , turha marista kenenkään.
- Pieniä
taitaa olla tuet pienille yhistyksille toista se on kun öky maataloja tuetaan , kertokaapa siitä
- tuottaja on tärkein
Jos ei olisi maataloutta, niin ei siellä työttömät eikä muutkaan pitkään jäähilleellä eläs!
- mihin rahat
Riippuu siitä......mihin ....ja ...miten ne tuet käytetään !
- hyvä esitys
Keskustan Kimmo Tiilikainen on tehny tosi hyvän ehdotuksen siitä, että työttömyyspäivärahan päälle saisi tienata vielä 300e menettämättä tukia, näitä järjestöjä ei tarvisi sitten enään!
- No mutta
Mistä ne tienaa jos ovat työttömänä. Eli ovatko he vain näennäisesti työttömänä ja elävät yhteiskunnan tukivaroilla.
- hyvä esitys
No mutta kirjoitti:
Mistä ne tienaa jos ovat työttömänä. Eli ovatko he vain näennäisesti työttömänä ja elävät yhteiskunnan tukivaroilla.
Tiijän sellaisia jotka eivät mene lyhyaikasiin töihin sen vuoksi kun pelkäävät tukien menetyksiä!
- pientä realismia
No mutta kirjoitti:
Mistä ne tienaa jos ovat työttömänä. Eli ovatko he vain näennäisesti työttömänä ja elävät yhteiskunnan tukivaroilla.
Maataloustukiakin maksetaan vaikka kuinka eikä MTK:t siitä ole kuihtuneet, päinvastoin!
- määkin haluan
Mää kannatan Tiilikaisen esitystä, varmaan vasemmisto vastustaa, eikös ne puollusta ihmisten köyhyyttä?
- Keskusta hukkaa aika
Työpaikkoja vaan ei tahdo olla, Katainenkin mainitsi että paljon työpaikkoja loppuu pysyvästi, että taitaa tuo Tiilikaisen aloite olla TURHAA AJAN HUKKAA!
- auennut on
Sulle ei näköjään ole oikein auennut tämä työttömyyven koko kirjo.
- Ei vasuri, eikä KOK
Ei nyt ole oikein ymmärretty tätä aloitusta. Sen verran köyhyyttä ajatteluissa. Helvi on tehnyt helvetin hyvvää työtä koko elämänsä ajan, että kukaan muu ei siihen pysty, eikä rahkeet riitä.
Jos arvostelette työttömien asemaa, niin kokeilkaa sitä ensin.
Ne pitkään työttömänä olleet eivät varmaan kaikki ole enään töihin pystyviä, mutta onhan meillä nuoria jotka vielä pystyvät.
Työtön ja köyhä on ihminen, niinkuin sinäkin - Jopi on jopi
Lueppa tämäkin ketju että ymmärrät.
Ei se helevikään talkoossa ole. Jopi mikä jopi. - Kaikkia sitä.
Jopi on jopi, mutta MINKÄLAINEN jopi? Ymmärrys ÄLY, älä JÄTÄ toope!
- Toopeja kaikki
Minä toope, sinä toope, hän toope?
- selventää palijo
viime hoopovesi lehesä oli tosiasiatietoo työttömien toimipisteestä
lukekaa kaikki se - pja3
selventää palijo kirjoitti:
viime hoopovesi lehesä oli tosiasiatietoo työttömien toimipisteestä
lukekaa kaikki seyli kolme tonnia tulee elyltä ja se menee varmaan suurelta osin helevin palkkaan, että huh huijjakkaa eikös vähempi riittäisi tonni toista ois omiaan.
- LikainenLegenda
Ei siinä kaikki ole tosi asiaa,se ei ole oikea työpaikka!
- noussu oli
Helvi on nyt nostanut ruuan hinnan 5 euroon , oli lehessä !
- 5 euroa/annos
Aika kallista ruokaa köyhän kukkarolle, mikäli ei Sosiaalitoimisto maksa heidän ruokiaan.
- pja3
Miksi ne noin nosti kovasti ruuan hinnan? EIKÖ ne saaneet hankerahoitusta vai miten siinä kävi??
- näin näkyy
Norassa lounas maksaa 6,60 , ei ole enään paljoa eroa .
- konserttilippuja
Konserttilippuja näkyvät kustantavan, ei oikeasti ole rahanpuutetta , kuis muuten noin !
Ihme juttu, sossut ja vasurit hallituksessa, EI TÖITÄ .
Valtionvelka vain kasvaa, ja lapsiltamme viedään tulevaisuus VELKAORJINA.
Työttömienyhdistys on aina hyvä asia, mutta mites tuo Suomen ihanne hallitus ?????
Surkeempaa ja enemmän tavisjätkää silmääkusevampaa ei ole nähty.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1203257- 122096
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371905Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4061816Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211671Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681477- 1201341
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101231- 141216
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4351088