Eikö lautakuntien puheenjohtajat pitäisi olla valtuutettuja?
Valtuutettuja kansa on äänestänyt.
Toimiiko Enontekiöllä demokratio?
7
216
Vastaukset
Lautakunnan jäsenen valitsee kunnanvaltuusto eikä jäsenen tarvitse olla valtuutettu. Lautakunnan jäsenen on kuitenkin oltava vaalikelpoinen (kuntalaki 33§, 34§, 35§, 36§ ja 37§). Eli pääsääntö on että kunta on henkilön kotikunta, henkilöllä on äänioikeus (huomaa, ei tarvitse olla esim suomalainen jotta saa äänioikeuden kunnallisvaaleissa!), eikä hän ole holhouksen alainen (tai nykyään puhutaan vajaavaltaisesta).
Tärkeitä asioita ovat esim opettajille kuntalain 36.1:ssä, jossa sanotaan että henkilö ei saa olla suoraan ko. lautakunnan alaisena työssä. Eli esim kunnan palveluksessa olevia opettajia ei saa olla sivistys/koululautakunnissa, samoin terveyskeskuksen sairaanhoitaja / lääkäri ei saisi olla sosiaali- ja terveyslautakunnassa.
Lautakuntien puheenjohtajista käsittääkseni vain tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on oltava valtuutettuja.Käytä googlea, luin nämä just joulukuussa jostain netistä, todennäköisesti kunnat.net - sivustolta.- hamekangas
Noinhan se on niinkuin original-mikko veistelee, mutta kyse on demokratiasta ja moraalista.
Enontekiöllä suurinta poliittista vaikusvaltaa käyttää juuri ne henkilöt jotka eivät ole enää julkisesti poliitiikassa mukana. Näkyy olevan, että uusiakin valtuutettuja on saatu retkutettua tukemaan tätä vinoutumaa :( - original-erkki
Lopeta toi tyhjän kirjoittaminen lakien kirjoittaminen et tiedä koko laki pykäliä
- huolestunut4
miten on mahdollista että enontekiöllä ei noudateta kansan tahtoa nuijan koputtajat pitäisi olla ne jotka ovat saaneet kansalta valtuuden ei sellaiset joita kansa ei ole sinne valinnut tarkoitan niitä jotka eivät ole saaneet tarpeeksi ääniä siis varalla olevat.esim perusturvalautakuntaan nuijan koputtajaksi meinataan henkilöä jolla ei ole kansan tukea minun mielestä nuijan koputtajat pitäisivät olla vain ne jotka sinne on valittu varalla olevat ei kuulu koputtamaan nuijaa.
- pol2
huolestunut4 kirjoitti:
miten on mahdollista että enontekiöllä ei noudateta kansan tahtoa nuijan koputtajat pitäisi olla ne jotka ovat saaneet kansalta valtuuden ei sellaiset joita kansa ei ole sinne valinnut tarkoitan niitä jotka eivät ole saaneet tarpeeksi ääniä siis varalla olevat.esim perusturvalautakuntaan nuijan koputtajaksi meinataan henkilöä jolla ei ole kansan tukea minun mielestä nuijan koputtajat pitäisivät olla vain ne jotka sinne on valittu varalla olevat ei kuulu koputtamaan nuijaa.
On syntyperäinen vuontisjärvinen.
- pol3
pol2 kirjoitti:
On syntyperäinen vuontisjärvinen.
Tottakai se täytyy olla semmonen jota voi ohjailla.
- aslak-jallu
Kuule tänne ei kukaan muuta yrittämään tämä on kuoleva kunta joka suhteessa
täällä ei ole mitään tulevaisuutta katsokaa menneisyyteen montako yritystä täällä on
ei yhtään todellista yritystä ei niin hullua ole joka tänne tulee kyllä se Kittilä on viimeinen paikka joka haaveilee yritystä nuoret lähtee välittömästi etelään päin kun
jotenkin koulut ohi nekin työpaikat mitkä täällä pyörii on nämä pakkotyöllistetyt joita kierrätetään yrityksistä toiseen kunnan ja valtion avustus rahalla joka on suomalaisten verorahaa tämä on kateudenkunta jokainen kajehtii toisiaan kisurahoitajat kateudesta korvat punaisesta toisten poromääristä jospa sillä
on joku poroenempi näin täällä täälläkin kaksipaliskuntaa joten vois vähän olla yhteistyökykyä toisten tokista viedään kisuroita (no lainaksi otetaan)
Look here, no one else is dying to try this municipality in every respect
there is nothing to look at the future of the past number of companies here is
is no serious attempt has been so crazy that it'll be here in Kittila is the last place that dreams of young people leaving the company immediately south of the
Schools also somehow over here spins jobs which are these pakkotyöllistetyt which will rotate the other companies in the municipal and state grant money, which is the Finnish tax money that is the envy of every municipality kajehtii each other kisurahoitajat ears red with envy of others if only because the numbers of reindeer
is more like a reindeer so here kaksipaliskuntaa here, so you have little ability to cooperate with other tokista exported kisuroita (no loan is taken
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492278- 261993
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161394- 1211361
- 181045
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107894Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78876Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863