Niin.. Te, joilla kokemusta, kertokaa miten olette saaneet itsenne lopulta toimimaan eron eteen? Mistä tuli se lopullinen voima / sysäys, josta asia lähti liikkeelle? Ja miten pääsitte irti niistä "ehkä vielä" -ajatuksista, kun tiesitte ne jo tuhoon tuomituiksi? Millä konstilla laittaa itsensä tajuamaan, että tämä kärsimys kannattaa lopettaa eikä enää odottaa jotain... -mitä muka?
Meillä on jotakuinkin katastrofaalinen tilanne, ollut jo pitkään (kuten varmaan on tyypillistä monen eron takana). Kommunikaatio ei pelaa, ns. elämänhallinta on mennyt käytännössä koko perheestä sen jälkeen, kun se lähti menemään mieheltä.. Koskee myös raha-asioita, mikä on tietysti vaikuttamassa tämänhetkiseen tilanteeseen ihan akuutistikin.
Miten on jo kauan sitten sanonut, ettei halua sopia mitään tai tehdä lupauksia, koska ei pysty niitä kuitenkaan pitämään (se on nähty jo vuosia ennen - asia, joka minua on aina ahdistanut). Viime aikoina mies on myös kertonut olevansa katkera joistakin perheemme "isoista" asioista. Itse olen sitä mieltä, että olisi pitänyt ottaa vastuu, kun asiat olivat ajankohtaiset ja kertoa siitä silloin, eikä nyt jälkikäteen, kun asioille ei enää mitään voi...
Mies ei hoida asioitaan, ei puhu, kommunikaatio ei pelaa.. Itselläni hajoaa pää. Pitkään olen edellen yrittänyt saada keskustelua asioista auki ja lähinnä sitä, että yhdessä sovittaisi miten elämämme kanssa edetään -tuloksetta. En voi enkä halua jatkaa enää näin, tämä on osaltani mennyt jo ihan järjettömäksi itseni kiusaamiseksi. En haluaisi myöskään olla antamassa lapsille tällaista esimerkkiä perhe-elämästä.
Se, mikä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, on, että silloin kun voin unohtaa / sivuuttaa nämä kaikki ongelmat (= hetkittäin), meillä on ihan mukavaakin perheenä. Mies on "mukava" oma "entinen" itsensä jne. Tuon näkeminen ja kokeminen saa jotenkin jonkun kumman tunteen heräämään... jospa joskus olisikin vielä onnellista, kuten ennen.. Mutta järkitasolla en enää usko siihen. Liian pitkään on ollut tätä, liian paljon katkeruutta yms.
Joten... Mikä neuvoksi? Taloudellisista syistä minun kannattaisi todennäköisesti lähteä niin pian kuin suinkin. Mutta ei ole helppoa ei.. Millä sitä voisi helpottaa?
Järki sanoo, että ero väistämätön - miten _tajuta_ se oikeasti??
31
1405
Vastaukset
- Epäselvyyttä hieman
Jää hieman epäselväksi, kuinka suuria ongelmia teillä on, mitä ne ovat. Sillä on merkitystä, kun pohtii ovatko ne ratkaistavissa vai eivät. Oletteko käyneet terapiassa/perheneuvolassa? Kannattaisi yrittää sitä kautta, jos kahden ette saa ongelmia korjattua.
- ElämäSekaisin ap
En lähtenyt ongelmia sen enempää kertomaan, koska koin, että en niitä oikeissa mittasuhteissa lyhyesti saa kerrottua, ja koska koen itse, että niille vaan ei ole enää mitään tehtävissä niin paljon, että yhteistä onnellista elämää enää voisi tulla.
Mutta kuten sanoin, tässä on niin paljon esim. katkeruutta, että sitä tuskin mikään saa enää kokonaan pois. Sitä on kertynyt niin pitkältä ajalta. Olemme kumpikin jo vuosien ajan (6-7v ehkä) eläneet yhdessä voiden huonosti. Siinä ajassa siihen on jo niin tottunut/turtunut, että tuntuu melko mahdottomalta, että se voisi siitä enää kokonaan muuksi muuttua. Tämä pitkä aika huonossa liitossa on jo ehtinyt varmasti meitä kumpaakin muokkaamaan ja ylipäätään se, että takana on pitkältä ajalta vain käytännössä muistoja huonosta ajasta, on riittävä ylläpitämään huonoa oloa. Kun kyse olisikin vaikka vain esim. vuoden jaksosta, joka liittyisi johonkin tiettyyn tapahtumaan tms., voisi asia olla läpikäytävissä.
Meillä on katkeruutta paljon esim. minulla siitä, että mies ei pidä lupauksiaan, ei osaa sitoutua, ei ymmärrä että luotto menee jos lupauksissa ei pysy, tai sitten ei arvosta luottamusta riittävästi... eli ei arvosta / kunnioita minua niin kuin mielestäni parisuhteessa tulisi. Tämä asia on aina (ollaan oltu 25v yhdessä) näin, en siis usko, että se siitä tulee korjaantumaankaan. Alkuaikoina sitä jotenkin antoi helpommin anteeksi, ajatteli itsekin, ettei tämä nyt niin suuri juttu ole, kun kuitenkin aina kerrallaan oli suht pienistä asioista kyse. Vaikka niitä kertyikin.
Myöhemmin tietysti elämäntilanteen muuttuessa asiatkin ovat suurentuneet ja muuttaneen muotoaan. Lupauksissa ei olla pysytty esim. siinä, että työnjako perheessä olisi pitänyt, että hän olisi hoitanut oman osuutensa (mm. rakentanut perheellensä talon valmiiksi, vaikka lähestulkoon valmiiksi sen saikin), että lastenkasvatuksessa sovituista rajoista olisi pidetty kiinni, että koti olisi pidetty järjestyksessä... että olisi käyty töissä niin paljon kuin perheen eläminen vaatii.. että olisi huolehdittu ensin perheestä, sitten vasta harrastuksista... isoja juttuja, paljon... minun silmissäni jopa lähes loputon lista.
Myöhemmin olen saanut kuulla, että mies on ollut katkera mm. siitä, että vietin lasten kanssa niin monia vuosia kotona (silloin se oli "yhteinen päätös") eikä hän olisi edes halunnut näin montaa lasta. Ja siitä, ettei hänellä ole ollut varaa ostaa moottoripyörää, venettä, moottorikelkkaa tai mitä nyt onkin halunnut. Itse taas olen katkera siitä, ettei aikoinaan saanut suutaan auki, kun olisi voinut asioihin vaikuttaa (hoitovapaaseen, lasten lukumäärään), vaan kuulemma halusi tehdä niinkuin minä haluan, koska "halusi olla mieliksi eikä alkaa riidellä".
Mielestäni kaikki tämä on jo niin paljon vastuuttomuutta, että järjellisesti ajatellen en edes tiedä miksi sitä olen näin pitkään katsonut. Tästä on nyt seurannut se, että olemme taloudellisessa ahdingossa ja miehellä suuret velat tulossa maksuun... luulen, että mm. talo lähtee alta ja elämä romahtaa joka tapauksessa. Taloustilanne on romahtanut, koska mies jokusia vuosia sitten ryhtyi yksityisyrittäjäksi eikä hallinnut asiaa eikä lopulta jaksanut riittävästi töitä edes tehdä eikä hakea muitakaan töitä, vaikka tästäkin useaan otteeseen aloitin keskustelun.
Itse näin tämän tulevan tilanteen (talouden osalta) jo kauan sitten, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Tai sanoihan se aina "Joo joo" tai "Varmaan jotain pitäis tehdä" tai "oletkos itse hakenut parempipalkkaista työtä?" tms. Koskaan ei kuitenkaan mitään tapahtunut. Mainittakoon tähän väliin, että itse teen kk-palkalla kokopäivätyötä ja 3v sitten aloin tehdä myös kakkostyötä. - ElämäSekaisin
ElämäSekaisin ap kirjoitti:
En lähtenyt ongelmia sen enempää kertomaan, koska koin, että en niitä oikeissa mittasuhteissa lyhyesti saa kerrottua, ja koska koen itse, että niille vaan ei ole enää mitään tehtävissä niin paljon, että yhteistä onnellista elämää enää voisi tulla.
Mutta kuten sanoin, tässä on niin paljon esim. katkeruutta, että sitä tuskin mikään saa enää kokonaan pois. Sitä on kertynyt niin pitkältä ajalta. Olemme kumpikin jo vuosien ajan (6-7v ehkä) eläneet yhdessä voiden huonosti. Siinä ajassa siihen on jo niin tottunut/turtunut, että tuntuu melko mahdottomalta, että se voisi siitä enää kokonaan muuksi muuttua. Tämä pitkä aika huonossa liitossa on jo ehtinyt varmasti meitä kumpaakin muokkaamaan ja ylipäätään se, että takana on pitkältä ajalta vain käytännössä muistoja huonosta ajasta, on riittävä ylläpitämään huonoa oloa. Kun kyse olisikin vaikka vain esim. vuoden jaksosta, joka liittyisi johonkin tiettyyn tapahtumaan tms., voisi asia olla läpikäytävissä.
Meillä on katkeruutta paljon esim. minulla siitä, että mies ei pidä lupauksiaan, ei osaa sitoutua, ei ymmärrä että luotto menee jos lupauksissa ei pysy, tai sitten ei arvosta luottamusta riittävästi... eli ei arvosta / kunnioita minua niin kuin mielestäni parisuhteessa tulisi. Tämä asia on aina (ollaan oltu 25v yhdessä) näin, en siis usko, että se siitä tulee korjaantumaankaan. Alkuaikoina sitä jotenkin antoi helpommin anteeksi, ajatteli itsekin, ettei tämä nyt niin suuri juttu ole, kun kuitenkin aina kerrallaan oli suht pienistä asioista kyse. Vaikka niitä kertyikin.
Myöhemmin tietysti elämäntilanteen muuttuessa asiatkin ovat suurentuneet ja muuttaneen muotoaan. Lupauksissa ei olla pysytty esim. siinä, että työnjako perheessä olisi pitänyt, että hän olisi hoitanut oman osuutensa (mm. rakentanut perheellensä talon valmiiksi, vaikka lähestulkoon valmiiksi sen saikin), että lastenkasvatuksessa sovituista rajoista olisi pidetty kiinni, että koti olisi pidetty järjestyksessä... että olisi käyty töissä niin paljon kuin perheen eläminen vaatii.. että olisi huolehdittu ensin perheestä, sitten vasta harrastuksista... isoja juttuja, paljon... minun silmissäni jopa lähes loputon lista.
Myöhemmin olen saanut kuulla, että mies on ollut katkera mm. siitä, että vietin lasten kanssa niin monia vuosia kotona (silloin se oli "yhteinen päätös") eikä hän olisi edes halunnut näin montaa lasta. Ja siitä, ettei hänellä ole ollut varaa ostaa moottoripyörää, venettä, moottorikelkkaa tai mitä nyt onkin halunnut. Itse taas olen katkera siitä, ettei aikoinaan saanut suutaan auki, kun olisi voinut asioihin vaikuttaa (hoitovapaaseen, lasten lukumäärään), vaan kuulemma halusi tehdä niinkuin minä haluan, koska "halusi olla mieliksi eikä alkaa riidellä".
Mielestäni kaikki tämä on jo niin paljon vastuuttomuutta, että järjellisesti ajatellen en edes tiedä miksi sitä olen näin pitkään katsonut. Tästä on nyt seurannut se, että olemme taloudellisessa ahdingossa ja miehellä suuret velat tulossa maksuun... luulen, että mm. talo lähtee alta ja elämä romahtaa joka tapauksessa. Taloustilanne on romahtanut, koska mies jokusia vuosia sitten ryhtyi yksityisyrittäjäksi eikä hallinnut asiaa eikä lopulta jaksanut riittävästi töitä edes tehdä eikä hakea muitakaan töitä, vaikka tästäkin useaan otteeseen aloitin keskustelun.
Itse näin tämän tulevan tilanteen (talouden osalta) jo kauan sitten, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Tai sanoihan se aina "Joo joo" tai "Varmaan jotain pitäis tehdä" tai "oletkos itse hakenut parempipalkkaista työtä?" tms. Koskaan ei kuitenkaan mitään tapahtunut. Mainittakoon tähän väliin, että itse teen kk-palkalla kokopäivätyötä ja 3v sitten aloin tehdä myös kakkostyötä.Jatkoa....
Lisäksi, jotta soppaa vielä vähän hämmennetään, miehellä oli 2v. sitten noin puolen vuoden säätö yhden naikkosen kanssa. Kuulemma ei mitään fyysistä, mene ja tiedä (enkä jaksa asiaa enää miettiäkään), mutta siitäkään ei koskaan voinut olla kokonaan rehellinen minulle. Vastaukset olivat luokkaa "En muista". Ei ainakaan paranna luottamusta eikä kokemustani siitä, että saisin arvostusta. Tuota ennen (ehkä n. vuosi aikaisemmin) mieheltä tuli minulle tekstari, joka selvästi suunnattu jollekin toiselle. Silloin mies selitti sen olleen vain "pila", jottai saisi minua leikillään mustasukkaiseksi. Tuolloin uskoin selityksen, olisi hänen ajatustyyliinsä sopinutkin. Mutta tuon kaiken paljastuneen säädön jälkeen aloin sitäkin miettiä uudelleen, että olikohan silloin jo kuvioissa joku...
Joten... omalta puoleltani... olen itsekin hämmästynyt mikä pitää tässä liitossa. Talo ja lapset niin, ja tottumus, kiintymys... eron ja sen mukanaantuoman epävarmuuden ja selviämisen pelko (vaikka tätä samaa on nytkin ja talokin luultavasti menee)... Niin, en tiedä.
Mies sanoo rakastavansa, sanoo ettei ole ketään muuta koskaan rakastanutkaan ja haluaa jatkaa yhteistä elämää. Olen miettinyt onko se totta vai eikä hän uskalla ottaa vastuuta siitäkään, että ottaisi eron, odottaa minun tekevän sen? Ja onko se hänelläkin vain tottumus "helppoon" elämään tai ainakin helpompaan kuin se hänellä yksin olisi? Meillä minä olen aina ollut se, joka hoitanut käytännön asiat, laskujen maksut ym ja huolehtinut, että asiat tulee tehdyiksi. Paitsi en nyt enää n. vuoteen, kun en vaan ole jaksanut. Olen odottanut mieheltä jotain "ihmeheräämistä", jota näköjään ei ole tulossa...
- koettu on
Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, kannattaa käydä kaikki keinot läpi ettei jälkikäteen harmita. Ammattilaisen kanssa kannattaa yrittää. Sieltä voi löytyä apu myös eron käsittelyyn ja läpiviemiseen mikäli siihen päädytään. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässä. Saatko olla oma itsesi arvostavassa suhteessa? Mitkä asiat teitä pitävät yhdessä? Miten miehesi kokee tilanteenne? Mutta jos esim. raha-asioissa ei ota vastuuta tähän mennessä, tuskin sitä tekeekään.
Erillään oloa voi kokeilla myös yhteisellä sopimuksella, jolloin kummallakin on tilaa hengittää ja tuulettaa ajatuksia. Sopikaa vain selkeät pelisäännöt erillään olon ajaksi.- ElämäSekaisin ap
Vastasinkin näihin jo osin tuohon edelliselle. Voin siis sanoa, että en koe olevani arvostettu omana itsenäni. Omia harrastuksiani ym itselleni tärkeitä asioita olen vuosien varrella joutunut jättämään pois, koska mies ei ole niitä arvostanut, ei suonut niille aikaa ja jopa selkeästi vähätellyt.
Tämä kaikki kuulostaa siltä, että mieheni on ihan hirviö ja haluan vain haukkua häntä. Mutta kyllä hänessä on paljon hyvääkin. Meillä ei ole alkoholismia, väkivaltaa tms... (se vielä puuttuisikin). Hän on ihan mukava ja huumorintajuinenkin, meitä on aina yhdistänyt samanlainen huumorintaju. Ulkopuolisten silmiin hän on puhelias ja hyväntuulinen.. ja onkin, kun ei tarvise "oikeista asioista" puhua, eli niistä, joista pitäisi ottaa vastuuta. Hän on reilu, kaverillinen, auttamassa kyllä kavereitaan yms, vaikka kotona ei juuri muuta teekään kuin istuu netissä.
Hän myös hoiti asiansa ja perheeseemme liittyvät itselleen kuuluvat asiat, niin kauan kuin hoiti (=niin kauan kuin jaksoin pyytää, muistuttaa, huomauttaa, vaatia... siihenkin väsyi). Meillä on hyvä olla silloin, kun on hyvä olla.. Kun on vaikeuksia, on lähes mahdotonta. Paitsi niinä hetkinä, kun "leikimme" ettei vaikeuksia ole...
Hänestä myös tulee vuosi vuodelta yhä enemmän esiin äitinsä piirteitä, itsekästä sekä muita vähättelevää ja arvostelevaa käytöstä. Hän ei näe, että arvostelee muita (kavereitaankin) hyvin samantapaisista puutteista, joita itselläänkin on, ehkä jopa pahemmin. Mm. keskeneräisenä roikkuvat työt, raha-asioiden hoitamattomuus jne.
Olimme ns. ammattiauttajalla sen jälkeen, kun mies jäi kiinni "säädöstään". Päätimme yrittää vielä yhdessä. Hetken meni paremmin, muutaman kuukauden, mutta sitten alkoi homma luisua käsistä... tätä kohden missä nyt ollaan. En kokenut, että mies olisi millään muotoa halunnut "hyvittää" tekoaan tai näyttää, että arvostaa mua, mun tunteita tai sitä mitä mä haluan. Ehkä vaadin liikaa, voi olla.
Mutta vaadin tiettyjä asioita, jotta voin elää tyydyttävästi, niitä ovat mm. yleinen järjestys ja asioiden asiallinen hoitaminen, toisen ihmisen kuunteleminen ja arvostus, ne on mielestäni perusjuttuja, elämänhallintaa. Se ei nyt toteudu millään muotoa. Ja niin paljon "puolitiehen" en voi tulla vastaan, että näissä jotenkin joustaisin tai että itse yrittäisin niistä selviytyä. Siihen en pysty.
- Ikäkriisiukko
Jaaha. Kuulostaa, etttä miehesi elää ikäkriisiä ja sen nk. teinikapinavaihetta. Miehet muuttuvat kriisissä ja alkavat käyttäytyä vastuuttomasti kuin teinit. Tähän kuuluvat mm. uskottomuus, kapina puolisoa (joka edustaa teinillle vanhempaa, isää tai äitiä) kohtaan, taloudellinen holtittomuus ja halu elää uudestaan nuoruutta, kuten nuorena, prätkien, tyttöjen ja kaiken jännän parissa. Ostelevat nahkatakkeja, laittavat korviksia ja hommaavat Viagraa, että voivat kokea yhä olevansa kyvykkäitä kuten nuorena. Et voi mitään tälle miehen omalle, henkilökohtaiselle riisille. Parasta on poistua kuviosta ja jättää mies yksin jatkamaan ja kapinimaan kriisinsä loppuun asti. Ikäkriisit loppuvat joskus, kerrotaan. Käy terapeutilla puhumassa, saat lisää tietoa mistä on kyse.
- ElämäSekaisin ap
Kuulostaa aika loogiselta ja sopivalta.. Käynkin puhumassa yhden ammattihenkilön kanssa, koska muutoin ei pääni kestäisi.. mutta tuota "nimeä" hän ei ole tilanteelle antanut. Itselleni on sinänsä aivan sama mikä tilanteen nimi on, mutta näin ei voi jatkua.
Mutta miten saan vielä itselleni vakuutettua tunnetasolle asti, että tämä oli nyt tässä? Mikä on se konsti? - Onneton nyt olen
Itsekin kamppailen eroajatusten kanssa ja juuri tuo tunnetaso on pahin. Meidän kohdallamme käytännön asiat olisivat helppoja (kaksi asuntoa jne), mutta juuri tuo tunnetasolla luovuttaminen on vaikeaa. Mieheni on ollut aivan upea tyyppi, mutta viime vuosina minusta on tullut enemmän hänen kaitsijansa ja tukipylväänsä (on ollut työstressiä ja kaikkea mahdollista sitä sen suuremmin erittelemättä). Olen itse niin loppu, alunperin todella hyvän miehen kanssa, mutta en jaksa enää. Ratkaisua on haettu vuosia, aktiivisemmin kohta vuosi, eikä mikään muutu. Henkisesti en taida olla vielä valmis luovuttamaan, mutta luulen, että tilanne ei tästä itsestään tai korjaamalla korjaannu ja olen ihan rikki parin vuoden kuluttua. Ehkä on vain pakko riuhtaista itsensä irti. Ehkä toinenkin on onnellisempi jotenkin muuten tai jonkun toisen kanssa. Ehkä minä teen osan hänen onnettomuudestaan. Pahinta henkisessä irtautumisessa on lakata huolehtimasta toisesta. Pitäisi lakata. Kyllähän aikuinen ihminen pakostakin pärjää itse...
- ElämäSekaisin
Niin... kuulostaa tosi tutulta. Itse olen myös aina (ennen) ollut sitä mieltä, että mulla on hyvä mies. Ja onhan se ollut. Nämä viimeiset vuodet vaan ovat karanneet käsistä. Tiedän, että joku tulee saamaan tuosta ihan täydellisen miehen, kun se nyt vielä erosta minun kanssani saa sen oppimiskokemuksen ja muuttaa itseään.
En usko, että hän muuttuu ilman kunnon ravistelua, ja luultavasti hänkin voi minun kanssani huonosti. Tai voikin tietysti, mutta ehkä olen myös osa syy siihen. Kuten hänkin minun huonoon vointiini.
Mutta vaikeaa tämä. Ja vaikka tunteita, kiintymystä tietty ja mitä muuta.. ainakin rakkautta muistoihin ja siihen hyvään aikaan, onkin niin en usko, että tämä tästä enää muuttuu. Enkä itse jaksa enää kauaa odottaa, tämä kaikki tekee minun elämäni käytännössä mahdottomaksi. - Maariamilla
ElämäSekaisin kirjoitti:
Niin... kuulostaa tosi tutulta. Itse olen myös aina (ennen) ollut sitä mieltä, että mulla on hyvä mies. Ja onhan se ollut. Nämä viimeiset vuodet vaan ovat karanneet käsistä. Tiedän, että joku tulee saamaan tuosta ihan täydellisen miehen, kun se nyt vielä erosta minun kanssani saa sen oppimiskokemuksen ja muuttaa itseään.
En usko, että hän muuttuu ilman kunnon ravistelua, ja luultavasti hänkin voi minun kanssani huonosti. Tai voikin tietysti, mutta ehkä olen myös osa syy siihen. Kuten hänkin minun huonoon vointiini.
Mutta vaikeaa tämä. Ja vaikka tunteita, kiintymystä tietty ja mitä muuta.. ainakin rakkautta muistoihin ja siihen hyvään aikaan, onkin niin en usko, että tämä tästä enää muuttuu. Enkä itse jaksa enää kauaa odottaa, tämä kaikki tekee minun elämäni käytännössä mahdottomaksi.Siis olen todella äimistynyt, että joku on noin rehellinen! Tunnustaessaan, että kumpikaan ei ole täydellinen, yritettiin yhdessä, mutta että mahdollisesti jonkun toisen kanssa onnellinen kumpikin. Ja varsinkin tuo syväluotainen ymmärrys siitä, että mies tarvitsee erokokemuksen.. Kertoo tavasta ajatella asioita.
Tämä kirjoitus pysäytti minut. Ei elämäsi ole ollenkaan niin sekaisin kun luulet (nimimerkkiäsi katson)! Olet todella realistinen, positiivinen ja vahva nainen - vain taivas on rajanasi!!
Tsemppiä ja paljon lykkyä tulevaisuuteesi!! - ElämäSekaisin
Maariamilla kirjoitti:
Siis olen todella äimistynyt, että joku on noin rehellinen! Tunnustaessaan, että kumpikaan ei ole täydellinen, yritettiin yhdessä, mutta että mahdollisesti jonkun toisen kanssa onnellinen kumpikin. Ja varsinkin tuo syväluotainen ymmärrys siitä, että mies tarvitsee erokokemuksen.. Kertoo tavasta ajatella asioita.
Tämä kirjoitus pysäytti minut. Ei elämäsi ole ollenkaan niin sekaisin kun luulet (nimimerkkiäsi katson)! Olet todella realistinen, positiivinen ja vahva nainen - vain taivas on rajanasi!!
Tsemppiä ja paljon lykkyä tulevaisuuteesi!!Kiitos Sinulle kannustavista sanoista, itku tuli.
- Irrottautuminen
Tunteet laimenevat vain niin, että ei ole toisen kanssa tekemisissä. Ihmeellinen totuus, syvinkin rakkaus laimenee, toivottavasti kauniiksi muistoksi, kun rakkauden kohdetta ei näe kuukausiin, vuosiin.
- eiseniinvaikeaaole
"Onneton nyt olen".
Mitäs jos keskittyisit nyt itseesi vähän aikaan. Sano miehellesi samaa. Ei eroon kannata syöksyä jos vielä tunnet miestäsi kohtaan rakkautta. Ottakaa aikalisä. Älä ajattele liikaa. Keksi jokin harrastus, joka vie aikaasi. Ehkä miehelläsikin olisi turvallinen olo teistä, jos sanot, että ollaan yhdessä, mutta eri asunnossa, vaikka puoli vuotta. Nähkää toisianne harvemmin.
Joskus se ikävä vielä tulee takaisin ja miehesi saa asiansa järjestykseen. Sano miehellesi, että et voi keskittyä täysin häneen, vaan, että hänen pitää itse hoitaa itsensä. Ei toisen tukeminen koskaan ole huono asia, mutta jos siitä tulee jatkuva tarve, niin tottahan se ahdistaa. Jos teillä on lapsia, niin keskity niihin.
Liian monella tuntuu olevan kauhea kiire erota, jos ensimmäinen suuri ongelma tulee. Nämä vaikeat elämänvaiheet tulee kumminkin kaikille joskus eteen. Tervekin ihminen voi masentua ja silloin tuntuu, että rakkautta ei ole enää. Parantuminen voi kestää kuukausia. Tauon jälkeen yhteiselämä voi olla rikkaampaa kuin se oli ennen. Huomataan, että mikä oikeasti on tärkeintä. Osataan arvostaa toista paremmin. - ElämäSekaisin
Kellään ei siis ole viisastenkiveä tähän..? Miten saa itsensä irti suhteesta, jossa voi huonosti?
Miten saa mielestää kitkettyä ajatukset, että jos kuitenkin... - kok.on
En ymmärrä miksi haluat erota. Mutta jos se siltä tuntuu, niin sitten vaan rohkeasti alat tehdä tekoja sen eteen. Vuokraat asunnon, ryhdytte asumuseroon ja sitä rataa.
Mitäpä meistä kukaan voi sanoa sen enempää kuin mitä tuossa edellä on jo ehdotettu?
Minun neuvoni on: tutki itseäsi ja omia tekojasi. Aloita siitä. Muuta omaa käyttäytymistäsi, niin miehesikin muuttuu.
Kerro tai kirjoita miehelle mitä mielesi päällä on. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Kaikki keinot pitäisi kokeilla ennenkuin eroaa. Parisuhdeterapiassa voi käydä yksinkin. Ehkä mies tulee aikanaan mukaan.
Jos haluat töihin, niin sitten menet töihin. Mitä ikinä haluatkaan, ala tehdä töitä sen eteen itse äläkä odota, että muut muuttuvat.
Tsemppiä. Itsetutkiskelu ja rehellisyys itselle on se vaikein osa koko tätä prosessia. - ElämäSekaisin
Haluaisin kuulla mikä on muilla saanut aikaan sen ihan lopullisen päätöksen? Mikä on ollut se ns. liikkeelle sysäävä tunne, joka on saanut tekoihin? Se minulta puuttuu. Mietin olenko jotenkin sairas, kun en saa itseäni tästä irti.
Ja syy miksi haluan erota, on hyvin selvä (ja mielestäni toin sitä aiemmin jo esillekin); voin huonosti tässä, en jaksaisi enää.
Olen muuttanut toimintatapojani jo niin paljon kuin pystyn. En ole saanut miestä muuttumaan. Olen puhunut niin paljon kuin pystyn, nyt on sanat jo loppuneet. Miehen kanssa puhetta/keskustelua ei saa aikaiseksi. Aina uudelleen ja uudelleen lyön päätäni seinään, mikään ei muutu, vuosia on yritetty. Tai ainakin minä olen yrittänyt. En ymmärrä mitä keinoja meillä enää olisi. Yhdessäkin oltiin terapiassa, yksinkin olen käynyt (käyn edelleen). Ei siellä kukaan neuvoja anna.
Olen itseni kanssa käynyt tämän läpi, monesti. Fakta on se, että näin en jaksa jatkaa. Toinen fakta on se, että miestä en saa muuttumaan. Mielestäni tällöin lopputulema on selvä.
Mutta MIKSI silti edelleen roikun tässä? Miksi en saa itsestäni sitä voimaa irti, että lähtisin? Ja mistä sen voiman löytäisi?
En tiedä oliko tuo työ-asia sinulla jotenkin kuvainnollinen tms, vai mihin viittasit? Itse käyn kokopäivätöissä ja lisäksi teen kakkostyötä ohessa iltaisin ja viikonloppuisin sen minkä jaksan ja pystyn.
Pelkään vain, että sairastutan itseni tässs psyykkisesti pysyvästi ja pelkään, että teen pysyvää hallaa myös lapsille, kun en saa tätä kaoottista tilannetta loppumaan.
Se on murheeni ja ahdistukseni. - Vähän neuvoja
Minulle päätös tuli itsekunnioituksen kautta. Itseänsä ei saa antaa loukata, kuten ei antaisi ystäviänsäkään. Jos loukkaukset eivät lopu, ainoa mahdollisuus suojella itseään on poistua sinua loukkaavan ihmisen luota ja jättää hänet, irtautua hänestä kokonaan. Tämä oli myös terapeutin neuvo, kun toinen jatkaa loukkaamista ja valheita, ei avioliitolla ole edellytyksiä. Mutta jokainen avioliitto on omanlaisensa. Sinun todella kannattaa mennä keskustelemaan elämästäsi ammatti-ihmisen kanssa ja pitkään, sillä avio-ongelmat eivät löydä ratkaisuja nopeasti.
- ex-vaimo1
MInulle lopullisen sysäyksen antoi eroon liian monet petetyt lupaukset muutoksesta.Ei ihminen voi elää aina "varpaisillaan" mitä seuraavaksi.Olen myös tullut siihen tulokseen,että keski-ikäinen ihminen ei tule muuttumaan.
Aluksi elättelin toiveita yhteen palaamisesta mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja olen helpottunut.Tunteet laimenee kun toista ei näe eikä ole hänen kanssaan missään tekemisissä.Yksinäisyys aika ajoin kalvaa mutta sekin on onneksi vain hetkittäistä.
Nykyisin jopa nukun paremmin kun ei tarvitse "huolehtia"toisen elämästä..... - petetty2
Minulle tuli täytenä shokkina mieheni uskottomuus vaikka olin jo pitkään epäillyt miestäni toisesta/toisista naisista ja nyt olen hätää kärsimässä mitä teen. Järki sanoo että eroa mutta tunteet pitää kiinni, apua!
...niin tuttua juttua minullekin: olen viimeiset kaksi vuotta miettinyt eroa päivittäin, katsonut asuntoja enkä saa vaan aikaiseksi tehdä sen enempää. Viimeisen vuoden emme ole mieheni kanssa juuri puhuneet, seksistä nyt puhumattakaan eli elämme saman katon alla kuitenkin. Takanamme on hänen puoleltaan kaksi pettämisjuttua (15 vuoden aikana saman naisen kanssa) ja yhteistä elämää meillä 40 vuotta. Miten tällaisesta voi repiä itsensä irti. Olen lisäksi työtön ja kaksi vuotta sitten viimeinen lapsi lähti kotoa. Kaksi vuotta sitten selvisi että mieheni oli taas pettänyt minua. Juttelimme (ja minä raivosin) asioista ja päätimme edelleen jatkaa, mutta kun huomasin että mieheni ei tehnyt mitään muuttaakseen itseään eikä meidän suhdettamme, luovutin. En jaksa enää yrittää puhua asioista, kun toiselta ei saa mitään vastakaikua eikä yritystä. Hän käy töissä ja kotona elää kuin hotellissa, minä siivoan, pesen pyykit, teen ruuat, käyn kaupassa (niinkuin 40 vuotta olen tehnyt). Hän tekee mitä haluaa: tulee kotiin, avaa tv:n ja kaljan, surffailee netissä.
En käsitä itseäni, häpeän sitä että olen edelleen hänen kanssaan vaikka hän on loukannut minua todella pahasti. Mitä täytyy tapahtua että lähden, mistä saisi voimaa? Tänään sain sen verran aikaiseksi että tilasin ajan kaupungin psykologilta, joka lupasi soittaa huomenna. Elämäni on niin ahdistavaa. Lapset käyvät lapsineen meillä usein, ja olen kyllästynyt tähän näyttelemiseen. Kai he meidän huonot välimme näkevät, mutta en ole heille puhunut pettämisistä mitään.- 17+16
Miten ap:lla menee nyt? Miten saa itsensä irti vuosien vatkaamisen jälkeen on yksinkertaisesti puhumisen ja vatkaamisen lopettaminen - ainakin puolison kanssa. Ne jutut on niin moneen kertaan molemmin puolin kuultu.
Eli on aika siirtyä toimintaan. Se on konkreettista ja näyttää, onko suhteesta mihinkään. Raha-asioiden järjesteleminen on yksi osa konkretiaa, erilleen muuttaminen toinen. Jos mies ei osallistu perheen elättämiseen, rahojen ja omaisuuden puolittaminen saa hänet tajuamaan, missä jamassa ollaan. Talon myynnin voi hoitaa itse nyt, jos se kerran muutenkin on edessä. Omat laskut maksetaan omilla rahoilla. Kun asutaan eri asunnoissa, ajatukset selkiytyvät kummasti, kaipaako enää toista, vai onko suhteen loppuminen helpotus.
Pettäminen on vakava asia. Se tuhoaa luottamuksen muutenkin, saati silloin, jos kyseessä on muitakin asioita, jotka luottamusta tuhoavat.
Mummelille sanoisin, että lopeta näytteleminen. Pyri kertomaan tilanteesta lapsille hyvin asiallisesti. Meillä on vaikeuksia ja mietin eroa ja käyn psykologilla. Pettämisen voisi miehesi itse kertoa lapsille eli tämän voisitte tehdä yhdessä. Vanhempina siihen on velvollisuus ja ei niin, että petetty kertoo (pelastaa pulasta) pettäjän, vaan pettäjä itse kertoo asian lapsille. Vastuuta on kannettava, varsinkin pitkässä liitossa.- 17+6
Siis en tarkoita, että kannattaa heti erota, vaan ottaa epävirallinen asumusero ja samalla tehdä omatoimisesti lusikoiden jakoa, jos ero tulee.
Miehelle on ehkä ollut paljon epäonnistumisia viime vuosina, se on voinut aiheuttaa hänelle masennusta. Masennus aiheuttaa saamattomuutta. Mutta masennuksen hoitaminen ei ole vaimon vastuulla. Miehen kannattaa mennä hoitoon. Yksin ei voi avioliittoa pystyssä kukaan pitää.
Jos rakkautta on, se voittaa nämä vaikeudet ja molemmat osapuolet ymmärtävät toista paremmin. Terapeutille kannattaa mennä uudestaan, jos vielä tuntuu, että rakkautta on. Eikä kannata tyytyä ensimmäiseen terapeuttiin, elleivät asiat etene tai ette koe hyötyä. Olen avioeroasioiden takia käynyt terapeutilla ja kaikki eivät todellakaan osanneet auttaa yhtä hyvin. Kannattaa etsiä ensin hyvä terapeutti, siitä on hyötyä vaikka eroamiseenkin, välit pysyvät hyvinä ja lapset voivat myös käydä.
- vuosia harkinnut
Mä en osaa muuta neuvoa antaa kuin sen jonka itse aikoinaan luin jostain: Tee itse kaikkesi avioliiton jatkumiseksi ja jos se ei auta niin lähde. Minä tein niin. Voi ainakin katsoa itseään peilistä ja sanoa että teki kaikkensa ja se on lohduttanut synkkinä hetkinä. Avioero on ihan helvettiä, mutta pahin kipu hellittää ajan myötä ja rakkaus miestä kohtaan laimenee.
- ratkaisua toivova
Olen myös vuosia pohtinut mistä saisin sysäyksen erota miehestäni. Meidän elämä on ollut yhtä vuoristorataa toivon ja epätoivon välillä ( nykyään vain epätoivoa).
Mieheni on yrittäjä ja jos ei tee jatkuvasti töitä niin juoksee kapakoissa.Menee monta iltaa peräkkäin juosten kapakasta kapakkaan ja siihen kuuluu myös vieraat naiset ( on jäännyt kiinni).Näitten ryyppyputkien aikana haukkuu ja huutaa minkälainen h.... minä olen ja kuinka minä juoksen miesten kanssa, vaikka todellisuudessa olen ollut nyt 10 vuotiaan pojan kanssa aina kotona kun hän on viihteellä. Tajuan että omaa huonoa omatuntoa minulle huutaa ja yrittää etsiä syyllistä minusta että olisi parempi olo itsellään. Vuosikausia olen kuullut miten en kelpaa kenellekkän kun olen niin vanha, lihava y.m ja kuinka paljon parempia naisia kapakassa on.Kokeili hän kun poikamme oli 3 vuotias alkoholista irroittautumista laittamalla puoleksi vuodeksi Antabus kapselin ihon alle, mutta sama meno jatkui heti kun vaikutus lakkaisi.2 vuotta sitten hän joutui sairaalaan kun veriarvot todella huonot ja annettin verta ja todettiin että diagnoosi on alkoholin haittakäyttö ja maksa on rasvamaksa alkoholista johtuvaa. Jos en ole iloinen ja tyytyväinen meidän elämään alkaa uhkailut, milloin mennään irrottamaan renkaat autosta milloin vaaditaan auton avaimia että en pääsisi töihin ja kuinka hän ei maksa mitään yhteisiä laskuja y.m. Kun olen muutaman kerran sanonut että en jaksa enään tämmöistä avioliitoa alkaa se soittaminen ympäriinsä hänen aikuisille lapsille ja ystäville kuinka minä haluan rikkoa kaiken. Kaikkein pahinta on että poikamme on joutunut kuuntelemaan kaikki nämä ruokottomuudet ja kuinka se on vaikuttanut häneen. Mieheni tietää että kun hän huutaa minulle näitä asioita niin se satuttaa minua äitinä niin paljon, kun löisi vaikka puukolla sydämmeen. Hän uhkaa että jos erotaan niin poikamme jää hänen kanssa asumaan. Miten pystyn vakuuttamaan jos joudutaan oikeuteen asti menemään että mieheni ei ole henkisesti terve poikamme huoltajaksi.En missään nimessä haluaisi erottaa poikamme isästään, mutta katson että minä olen se joka pystyy antamaan pojalle turvallisen elämän hänen lapsuudessa ja tulevassa murrosiässä.
Miten ulkopuolinen näkee tämän meidän perheen tilanteen, olisi mukava saada kommenttia.- now1
Joskus ratkaisu näyttäytyy ulkopuoliselle selkeänä ja kirkkaana. Ota hyvä ihminen avioero miehestäsi. Rohkeutta saat siitä, että pelastat edes jonkin verran poikasi elämää eroamalla. Vahinkoa on jo tapahtunut. Poikasi on nähnyt miehen mallia, joka on ala-arvoista. Hän on nähnyt naisen mallia; hän on nähnyt, miten oma äitinsä antaa kohdella itseään. Se tulee olemaan kipeä haava koko loppuelämänsä. Voit suurestikin korjata tilannetta eroamalla välittömästi. Hän saa voimaa siitä, että lopulta äitinsä ryhdistäytyi.
- Ei muuta kuin
Ulkopuolisena ei ole mitään muuta sanottavaa kuin että eroa. Jos et itsesi, niin lastesi parhaaksi. Mene terapeutille, jos et kykene omin voimin irrottautumuaan.
- 17+2
Kymmenvuotiaalta kysytään jo itseltäänkin huoltajuusasiassa. Mutta ole asiallisen huolestuneesti yhteyksissä paikkakunnan lastenvalvojaan jo nyt, juttele tilanteestanne. On ihan selvää että lapsi kuuluu sinulle erotilanteessa. Mies joka on yrittäjä-alkoholisti-kapakoija, ei kenenkään mielestä sovi lähihuoltajaksi, ole huoletta. Ilmeisesti taloudellisten seikkojen takia ei teistä kumpikaan ole ottanut eroa, vaikka se olisi ainoa terve toimi tilanteessanne.
Nauhoita joskus miehen mellastusta nauhalle, esitä jos on pakko lastenvalvojalle.
Sinuna panisin eron vireille, mutta omapa on elämäsi, joka kuluu päivä päivältä kohti loppuaan. Nuoruus on katoava luonnonvara, samoin terveys. Rahakin, perheen yhteinen omaisuus, miehesi tapauksessa saattaa olla hupenevaa.
Toivottavasti olet vanhana tyytyväinen elämäsi valintoihin.- annaleena*
"Kymmenvuotiaalta kysytään jo itseltäänkin huoltajuusasiassa"
Kyllä näin. Silti vasta 12-vuotias voi käytännössä vastustaa vanhempien/oikeuden päätöstä.
"ratkaisua toivova": kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä heti lastenvalvojaan, vaikka ei eroa heti paikalla laittaisi vireille.
- annaleena*
Otat järjen käteen ja toimit. Tiedät vain kiusaavasi itseäsi liittoa jatkamalla. Mikään ei muutu, ainakaan parempaan. Myös taloudellinen vakaus on sinun ja lasten hyvinvoinnin ehdoton edellytys. Lähteminen ei ole helppoa. Silti täytyy lähteä, koska mikään muu ei auta.
Kannattaa lähteä käytännön asioista. Jättää erohakemus, varata aika lastenvalvojalta ja alkaa etsiä asuntoa. Siitä se lähtee. - ratkaisua toivova
Kiitos teille ihanat ihmiset kun olette ottaneet kantaa minun ongelmiin.Sitä vaan
pyörii ympyrää ja miettii ratkaisua mikä ei tule, mutta jos sitä saisi nyt voimia
iirrottautua epätyydyttävästä elämästä ja saisi lapsen kanssa kodin jossa saa elää
ja hengittää rauhassa. - hullukai
Samojen asioiden kanssa kamppailen täällä.
Tiedän etten olisi koskaan onnellinen tai voisi edes hyvin nykyisessä suhteessa.
Miehen alkon käyttöäkin on.
Miten lastenvalvojalle asioita esitetän jos ei oikein itsekään tiedä, mitä on tekemässä? Tuntuu niin vieraalta koko ajatus, lähteä johonkin anomaan jotakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih496415Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j6552709Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens831229- 841155
Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.851144Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä601098Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2811083- 891080
- 70971
- 228864