Onhan se hienoa, kun telkasta esim. katselee joitain suurperhe sarjoja, mutta todellisuus on ainakin meidän perheessä aivan toista!
Meidän perheeseen kuuluu:
Isä, äiti, 3 tyttöä 2.v, 4.v, 14.v ja kuusi poikaa 2kk, 2.v, 7.v, 8.v, 13.v, 16.v sekä 3 koiraa, 6 kissaa.
Tämän lisäksi isälläni on kaksi lasta entisestä avioliitostaan tyttö 17.v ja poika 19.v he käyvät meillä viikonloppuisin ja lomilla.
Kaikki ovat toistensa tukassa kiinni, kenelläkään ei omaa huonetta, ruuan kimpussa ollaan kuin hyeenat, eikä vanhemmilta liikene kunnolla aikaa yhdelle.
Itse aijon enintään hankkia kaksi lasta joille mulla riittää aikaa ja rakkautta yksilönä huomioida heidät.
En muista kertaakaan, että omat vanhempani olisivat viettäneet aikaansa mun kanssa kaksin, lääkäri käynneillekin on tullut sisarusparvi mukaan.
Äitini ja isäni ei tunne mua :(
Eikä me myöskään ikinä matkustella, en ole koskaan käynyt edes ruotsissa.
Mummolaan pääsemme kesäisin, mutta mummuun ja pappaankaan ei ole tullut läheisiä välejä, kun joukolla sinne rynnistetään.
Ymmärrän kyllä, että parhaansa he yrittävät meidän kaikkien huomioimisessa ja kun heillä on 5 muutakin lastenlasta kahdelta muulta lapseltaan.
Isän puolen pappa on kuollut ja hänen äitinsä on niin vanha ja hän asuu palvelutalossa, niin häntä en edes ole nähnyt montaa kertaa.
Anteex tämä valitus, mut onko muita jotka ovat vastaavanlaisessa tilanteessa?
Ajatelkaa!!!
11
2492
Vastaukset
- eräs tyttö21.v
Tutulta vaikutti tekstisi.
Meidän perheessä on yksitoista lasta 2v-22v sekä myös eläimiä lisäksi.
Itse olen toiseksi vanhin ja keinoemon roolin olen saanut.
Pienimmät lapset ovat mua joskus sanonut äidiksikin :/
Elämä meillä on ollut köyhää ja vanhimpana tyttönä olen jo pienestä asti saanut pikkuäidin roolin, vaippoja on pitänyt vaihtaa, vahtia pienempiä, siivota, viedä pienempiä lääkäriin, hakea kerhosta/koulusta, auttaa läksyissä ym.
Koskaan en ole saanut viedä kavereita kotiin yöksi ja kiven alla on myös ollut, että sisälle päivällä olisin kavereita saanut tuoda.
Asun vielä kotona, myöskin isoveljeni asuu kotona ja taitaa asua vielä jonkin aikaa, koska hän ei ole täysin terve eli tuskin tulee koskaan pärjäämään täysin yksin.
Nyt olen poikaystävälläni ja pohdimme tässä illalla viimeksi, että miten onnistuisi, jos muuttaisin hänen kanssaan asumaan.
Muistan, kun olin pieni jolloin sain vanhempieni huomiota yllinkyllin, vaikka oli sairas velikin.
En ymmärrä miksi vanhempani sitten rupesivat lisääntymään kuin kanit...
Minusta nuorempi veljeni on nyt 16v ja olin onnellinen isosisko, kun hän syntyi, mutta sitten, kun sisaruksia alkoi tulemaan lähes joka vuosi lisää en yksinkertaisesti osannut enään iloita heistä, vaikka kaikki sisarukseni ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.
Ei tämä pelkästään kielteistä ole, sillä aina on ollut lähellä rakkaita ihmisiä ja seuraa.
Meilläkään ei ole kelläkään omaa huonetta.
Itse jaan huoneen 14-vuotiaan ja 13-vuotiaan siskoni kanssa ja arvatenkin välillä meinaa mennä hermot teinien jutuille.
Nyt kesällä olen onneksi saanut viettää aikaani rakkaan poikaystäväni luona ja elämä on ollut uskomattoman upeata ilman kiljuvia, tappelevia kakaroita =D
Itse en todellakaan koskaan aijo hankkia kolmea lasta enempää, itseasiassa tässä vaiheessa ei tee mieli lapsen lapseakaan...
Zemiä sulle...
Monenko vanha muuten olet ja tyttö vai poika?- myös ison perheen vanhin
On aikuinen ihminen.Mitä sä siellä vanhempien kotona vielä luuraat? Hanki elämä ja ota ohjat omiin käsiin äläkä itsesäälissä ryve.Jos olisit vaikka ainut lapsi niin et välttämättä olis sen enempää huomiota saanut.Lue esim. kasvatus palstaa: Naapurin kauhukakara.Pahinta mitä voit itsellesi tehdä on katkeroitua vanhemmillesi.Lopuksi vielä jos tosiaan asut vielä 22v. lapsuuden kotona niin ota huomioon että ei se mikään hotelli ole.Kait sää osallistut jotenki asumiskuluihin.On ihan oikeus ja kohtuus että jaat huoneen sisarustesi kans.AIKUISTU hyvä ihminen.
- eräs tyttö21.v
myös ison perheen vanhin kirjoitti:
On aikuinen ihminen.Mitä sä siellä vanhempien kotona vielä luuraat? Hanki elämä ja ota ohjat omiin käsiin äläkä itsesäälissä ryve.Jos olisit vaikka ainut lapsi niin et välttämättä olis sen enempää huomiota saanut.Lue esim. kasvatus palstaa: Naapurin kauhukakara.Pahinta mitä voit itsellesi tehdä on katkeroitua vanhemmillesi.Lopuksi vielä jos tosiaan asut vielä 22v. lapsuuden kotona niin ota huomioon että ei se mikään hotelli ole.Kait sää osallistut jotenki asumiskuluihin.On ihan oikeus ja kohtuus että jaat huoneen sisarustesi kans.AIKUISTU hyvä ihminen.
Itseasiassa en ryve itsesäälissä, vaikka yöllinen tekstini ehkä sai sen vaikutelman aikaan.
Enkä myöskään sinänsä ole katkera vanhemmilleni, vaan he ovat mitä rakkaimpia ihmisiä maan päällä, jos he olisivat aivan kamalia olisin aikoja sitten muuttanut kotoa pois.
Nyt olemme suunnitelleet, että muutan poikaystäväni luokse asumaan, vaikka vanhempani tahtoisivat minun jäävän kotiin ja sieltä käsin suorittavani opintoni loppuun.
Asumiskuluihin en sinänsä ole kyennyt osallistumaan, koska mulla ei ole ollut tuloja.
Kotitöissä olen auttanut kyllä sitäkin enemmän ja kuskannut sisaria kerhoihin ja kouluun ym.
Siinä olen kanssasi eri mieltä, ettenkö olisi saanut ainoana lapsena enemmän huomiota sillä, vaikka mulla oli isoveli, niin varhaislapsuudessa sain yllinkyllin huomiota ja tuskin tilanne olisi muuttunut myöhemminkään ellei olisi tullut pikkusisaria.
Niin ja itse asiassa olen 20v, mutta täytän parinviikon päästä 21v...no vuosi sinne tai tänne =D
Koitan aikuistua... - myös ison perheen lapsi
eräs tyttö21.v kirjoitti:
Itseasiassa en ryve itsesäälissä, vaikka yöllinen tekstini ehkä sai sen vaikutelman aikaan.
Enkä myöskään sinänsä ole katkera vanhemmilleni, vaan he ovat mitä rakkaimpia ihmisiä maan päällä, jos he olisivat aivan kamalia olisin aikoja sitten muuttanut kotoa pois.
Nyt olemme suunnitelleet, että muutan poikaystäväni luokse asumaan, vaikka vanhempani tahtoisivat minun jäävän kotiin ja sieltä käsin suorittavani opintoni loppuun.
Asumiskuluihin en sinänsä ole kyennyt osallistumaan, koska mulla ei ole ollut tuloja.
Kotitöissä olen auttanut kyllä sitäkin enemmän ja kuskannut sisaria kerhoihin ja kouluun ym.
Siinä olen kanssasi eri mieltä, ettenkö olisi saanut ainoana lapsena enemmän huomiota sillä, vaikka mulla oli isoveli, niin varhaislapsuudessa sain yllinkyllin huomiota ja tuskin tilanne olisi muuttunut myöhemminkään ellei olisi tullut pikkusisaria.
Niin ja itse asiassa olen 20v, mutta täytän parinviikon päästä 21v...no vuosi sinne tai tänne =D
Koitan aikuistua...Minusta tuntuu että olet aika mustasukkanen pikkusisaruksillesi.Täytyy ihmisen oppia elämässä semmonen tosiasia että aina ei voi olla keskipisteenä.Ole tyytyväinen että olet saanut sitä huomiota lapsena riittävästi. Itse olen myös ison perheen vanhin eikä mulla ole kyllä koskaan tullu tuommoset asia edes mieleen.Vaikka et saisikaan käytännössä sitä huomiota niin sinulla on varmasti paikka vanhempien sydämmessä ihan saman kokoinen kuin muillakin lapsilla. Loppujen lopuksi sulle voi vaan olla elämässä vaan hyväksi että olet oppinut,vaikka omasta mielestäsi rankimman kautta ottamaan toisia ihmisiä huomioon. Lopuksi mun mielestä jo 18v. on aikuinen
- Ziguri
myös ison perheen lapsi kirjoitti:
Minusta tuntuu että olet aika mustasukkanen pikkusisaruksillesi.Täytyy ihmisen oppia elämässä semmonen tosiasia että aina ei voi olla keskipisteenä.Ole tyytyväinen että olet saanut sitä huomiota lapsena riittävästi. Itse olen myös ison perheen vanhin eikä mulla ole kyllä koskaan tullu tuommoset asia edes mieleen.Vaikka et saisikaan käytännössä sitä huomiota niin sinulla on varmasti paikka vanhempien sydämmessä ihan saman kokoinen kuin muillakin lapsilla. Loppujen lopuksi sulle voi vaan olla elämässä vaan hyväksi että olet oppinut,vaikka omasta mielestäsi rankimman kautta ottamaan toisia ihmisiä huomioon. Lopuksi mun mielestä jo 18v. on aikuinen
Minun lukemani mukaan tyttö 21.v oli toiseksi vanhin lapsista...
18-vuotias on täysi-ikäinen, mutta ihmiset kehittyvät omaan tahtiinsa.
Ja onko se niin ennen kuulumatonta, että 21-vuotias asuu kotonaan?
Tiedän monia paljon vanhempiakin nuoria jotka asuvat kotonaan ja monelle opiskelija nuorelle se vain on erittäin järkevä ratkaisu, jos kotona on vain mahdollisuus olla (ainakin vanhempieni mukaan).
Itse mä oon kuus lapsisesta perheestä kolmannex vanhin, oon 15.v.
Siskoni joka on jo 23.v asuu periaatteessa vielä kotona, mutta käy viikolla toisella paikkakunnalla opiskelemassa ja asuu asuntolassa.
No meillä ei ole niin suuri perhe, vaikka suuri onkin joten itse tunnen saaneeni rakkautta ja huomiota tarpeeksi, vaikka oma huone olis kiva :P - 9-lapsisen perheen vanhin
myös ison perheen lapsi kirjoitti:
Minusta tuntuu että olet aika mustasukkanen pikkusisaruksillesi.Täytyy ihmisen oppia elämässä semmonen tosiasia että aina ei voi olla keskipisteenä.Ole tyytyväinen että olet saanut sitä huomiota lapsena riittävästi. Itse olen myös ison perheen vanhin eikä mulla ole kyllä koskaan tullu tuommoset asia edes mieleen.Vaikka et saisikaan käytännössä sitä huomiota niin sinulla on varmasti paikka vanhempien sydämmessä ihan saman kokoinen kuin muillakin lapsilla. Loppujen lopuksi sulle voi vaan olla elämässä vaan hyväksi että olet oppinut,vaikka omasta mielestäsi rankimman kautta ottamaan toisia ihmisiä huomioon. Lopuksi mun mielestä jo 18v. on aikuinen
Juupajuu. Aika kovaa tekstiä. Asetelmat ovat tietenkin erilaiset eri perheissä ja kyllä minä ainakin pikkuäitinä koko lapsuuteni ja nuoruuteni toimineena tiedän, että vanhin voi jäädä ikuisesti sellaiseen asemaan, ettei lapsi ole koskaan ollutkaan.
Pyydän anteeksi kohtuutonta vaatimustani, mutta kyllä mä edelleen 30-vuotiaana ja 2 lapsen äitinä toivoisin, että itsekin olisin saanut joskus nauttia lapsuudestani ja nuoruudestani ilman vanhempien valinnan kasaamaa raskasta taakkaa harteillani.
- ainokainen
Ite en oo suurperheestä, mut tiän kyl tunteen et vanhemmilla ei oo aikaa.
Mun vanhemmat on eruonnu,isää en oo nähny, kun n. kolmen vanhana ja äitellä on jatkuva kiire töissä ja harrastuksissa.
Ite haaveilen,että saisin asua suurperheessä, niin olis kavereita ja juttuseuraa, mut nytkin kökötän yksin kotona.
Eli meillä on kaikki päinvastoin,mut yhtä onnettomia silti?
Mä haaveilen, että mä joskus synnytän lapsia mahdollisimman paljon ja kenenkään ei tarvitse olla yksin.
Sulla on sentään sun siskot ja veljet mulla ei oo ketään :(- Sirpa
Puhut totta. minäkin olen isosta perheestä.Yksinäisyyttä ei ole tarvinut kokea,päinvastoin. Nyt kun olemme aikuisia suurin osa, aina on joku jolle voi soittaa tai mennä käymään.En ikinä vaihtaisi osaani.
- Helena
Sirpa kirjoitti:
Puhut totta. minäkin olen isosta perheestä.Yksinäisyyttä ei ole tarvinut kokea,päinvastoin. Nyt kun olemme aikuisia suurin osa, aina on joku jolle voi soittaa tai mennä käymään.En ikinä vaihtaisi osaani.
En vaihtaisi näin jälkikäteen ajateltuna osaani suurperheen lapsena.
Lapsena kuitenkin usein toivoin olevani ainut lapsi.
Varmaan kaikennäköisissä perheissä on hyvät puolensa :D Sirpa kirjoitti:
Puhut totta. minäkin olen isosta perheestä.Yksinäisyyttä ei ole tarvinut kokea,päinvastoin. Nyt kun olemme aikuisia suurin osa, aina on joku jolle voi soittaa tai mennä käymään.En ikinä vaihtaisi osaani.
Vaikka lapsena (olen suurperheen 2. vanhin) elämä oli monesti rankkaa... paljon kotitöitä ja etenkin meidän perheessä aivan liikaa vastuuta nuoremmista sisaruksista. Eikä koskaan rahaa mihinkään.. eikä edes omaa rauhaa.
Mutta en siltikään vaihtaisin osaani. Ovathan sisarukseni minulle hyvin rakkaita, eikä lapsena - eikä nyt aikuisenakaan - tarvitse olla koskaan täysin yksin (vaikka kaikki olemmekin jo aikuisia ja asumme enemmän tai vähemmän kaukana toisistamme). Aina tietää, että on joku jolle voi soittaa/meilata/pistää viestiä messengerillä/mennä kylään... ja yhteiset viikonlopun- ja lomanvietot isolla joukolla ovat asia josta en mistään hinnasta luopuisi.
- Lapsenlapsi ja äiti
Tässäpä syy miksi meidän "suurperheemme" jää nelilapsiseksi.
Haluan lastemme olevan lapsia, ei lapsenhoitajia. Jokainen heistä tehkööt itse lapsia, joita saavat sitten hoitaa, kun sen aika tulee. Toki jokaisella lapsellamme on omat velvollisuutensa, jotka heidän tulee hoitaa, mutta nämäkin on lähinnä velvollisuuden tunteen kasvattamisen takia annettuja ja siksi, että he jonakin päivänä itsekin osaisivat kotiaan ja elämäänsä hoitaa.
Olen sitä mieltä, että jokainen lapsi, jonka maailmaan saatan on pystyttävä ottamaan huomioon myös yksilöinä, ei pelkästään jonkin ryhmän jäsenenä. Kyllä se välillä tuottaa neljänkin kanssa päänvaivaa, jotta löytäisi ajan jokaiselle, mutta itse olen itseni tähän saattanut; en siis voi laittaa lapsia kärsimään valinnoistani.
Alkuperäiselle suurperheen lapselle antaisin sellaisen neuvon, että yritä opetella tuntemaan isovanhempasi nyt, kun sinulla on mahdollisuus käydä heidän luonaan yksinkin. Äitini äidillä on 10 lapsenlasta ja 8 lapsenlapsenlasta ja kyllä meistä suurimmalla osalla on läheiset välit isoäitiini. Eniten tähän on vaikuttanut meidän lasten aktiivisuus nyt aikuisena. En minäkään oikein osannut lapsena häneen niin tutustua, vaikkei itselläni ollut kuin yksi sisar.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947