Kärsin vaikeasta masennuksesta ja ahdistuksesta.
Lisäksi lääkäri on lätkäissyt epävakaan pers.häiriö diagnoosin listaan, johon en kuitenkaan itse usko.
Ongelmani on että en saa apua. Viime viikonloppuna olin päivystyksessä yötä. Tarkoitus oli että pääsisin osastolle. En päässyt.
Lähete meni kuitenkin päiväosastolle. Sinne pääsen vasta viikon kuluttua.
Minulla on vaikeita itsetuhoajatuksia.
Päiväosaston jonohoitaja sanoi että "epävakaille vuodeosastohoito voi olla tuhoisaa". Mihin ihmeeseen tuo väite perustuu? Jos on vaikeasti masentunut ja ahdistunut, eikä nuku kuin pari tuntia yössä, eikö vuodeosasto ole oikea paikka? Kaatuuko hoitoni nyt siihen että yksi lääkäri on, perustelematta, laittanut epävakaan listaani?
Miksi ei saa apua kun hakee?
ei_epävakaa
92
6156
Vastaukset
- 18+13
On se niin kumma, että joitakin jahdataan poliisien kera pakkohoitoihin kun eivät halua olla psykiatrian kanssa missään tekemisissä kun löytyy ihmisiä, jotka haluavat hoitoa mutta eivät sitä saa!
Pitäisi mennä niin, että pakkohoito pois ja jäisi hoitopaikat ihmisille jotka hoitoa oikeasti haluavat. Pakolla ei hoideta, mutta jos ihminen haluaa hoitoa niin saattaa jopa auttaa.
Eli siis jos haluat osastolle, ilmeisesti sinun pitäisi kertoa psykiatreille että ET halua osastolle... on se niin nurinkurista... hoitoa saa kai helpommin jos on yhteiskunnalle vaaraksi eikä vain itselleen.
Ikävää, ettet pääse osastolle vaikka haluaisit, psykoottisena varmaan pääsisit mutta ei sellaista kannata alkaa esittämään, ellet halua että sinut lääkitään zombiksi.- Psykiatri hirveennöi
Pitää maksimoida tulot. Meillä tämä on bisnes. ups... Tulipa liikaa sanottua. Unohtakaa tämä teksti.
- ei_epävakaa
Sitä ihmettelen minäkin.
Haluaisin apua että pääsen elämässä eteenpäin, mutta mua pakotetaan avohoitoon, jonne pääsee korkeintaan kerran kuussa (sairaanhoitaja) ja lääkärille hyvä jos kerran kolmessa kuukaudessa. Tämä ei tällä hetkellä ole riittävää.
Nukun erittäin huonosti, lääkkeet ei siihen auta.
Päiväosastolle, jonne mut on laitettu jonoon, ei varmasti korjata nukkumista. Eihän päivällä nukuta. Lääkemuutokset kotona on varmasti tuskaa. Olen aivan loppu, mutta kukaan ei kuuntele. Sanovat vaan että mene päivystykseen jos olo on hankala ja päivystyksestä sanotaan että kuulut avohoitoon ja lähetetään kotiin. Miksi pompotellaan ympäriinsä?
Tarviiko mun oikeasti päättää päiväni että pääsen tästä helvetistä ulos?
Apua kun ei saa...
Johtuuko tämä kaikki epävakaa diagnoosista joka on äskettäin listaan lisätty? Miksi epävakaille ei suositella vuodeosastohoitoa? En itse usko siihen diagnoosiin, kuten sanoin aiemmin, mutta miten sen sitten pois saa kun psykiatri on sen sinne lisännyt, enemmän selittelemättä...?- rajatilainen
Kyllä mä olen kuullut on nuo epävakaa ja rajatila persoonahäiriöt ettei oikeen hoideta. Minutkin laitettiin avohoidosta pois ja kun menin uudestaan valittaan ahdistusta niin on niin vastahakoista ottamaan takaisin. Tuntuisko susta että se osastohoito auttais juuri tuossa mahdollisessa lääkemuutoksessa että osastolla olisi turvallisempaa, niin vois yrittää sanoa ettet uskalla syödä mitään uutta lääkettä kotosalla. Se että ei suositella niin varmasti että jos ne ajattelee että on siellä osastollakin vain ahdistunut ja haluaa pois.
- ...............
Impulsiivinen häiriötyyppi
Impulsiivista häiriötyyppiä luonnehtivat etenkin tunne-elämän epävakaus ja yllykkeiden hallinnan puute.
Väkivaltaiset purkaukset ja uhkaava käytös ovat tavallisia, etenkin reaktiona muiden kritiikkiin.
(1) taipumus toimia hetken mielijohteesta ja seurauksia harkitsematta
(2) taipumus käyttäytyä riitaisasti ja joutua ristiriitatilanteisiin muiden ihmisten kanssa etenkin, jos impulsiivista käytöstä pyritään estämään tai sitä arvostellaan
(3) alttius vihan ja väkivallan purkauksille ja kyvyttömyys hallita niitä
(4) kyvyttömyys ylläpitää mitään toimintaa, joka ei tuota välitöntä palkkiota
(5) epävakaa ja oikukas mieliala
Rajatilatyyppi
Rajatilatyypillä esiintyvät useat tunne-elämän epävakaisuuden piirteet. Sille ovat ominaisia häiriöt minäkuvassa, päämäärien asettamisessa ja sisäisissä pyrkimyksissä (seksuaaliset pyrkimykset mukaan luettuina) sekä jatkuva tyhjyyden tunne. Kiihkeät ja epävakaat ihmissuhteet saattavat aiheuttaa toistuvasti tunne-elämän kriisejä. Ne voivat olla yhteydessä liialliseen pyrkimykseen välttää hyljätyksi tulemista. Nämä kriisit voivat johtaa toistuviin itsemurhauhkauksiin tai -yrityksiin tai muuhun itsetuhoisuuteen (vaikkakin tätä saattaa tapahtua myös ilman selviä ulkoisia aiheuttajia).
Diagnostiset kriteerit:
A. Täyttää persoonallisuushäiriön (F60) yleiset kriteerit.
B. Diagnoosin F60.30 osiosta B. esiintyy vähintään kolme ja lisäksi ainakin kaksi seuraavista:
(1) minäkuvan, sisäisten pyrkimysten ja seksuaalisen suuntautuneisuuden epävarmuus ja häiriintyneisyys
(2) taipumus intensiivisiin ja epävakaisiin ihmissuhteisiin ja niiden myötä tunne- elämän kriiseihin
(3) liiallinen hylätyksi tulemisen välttäminen
(4) toistuvaa itsensä vahingoittamista tai sillä uhkailua
(5) jatkuva tyhjyyden tunne
------
Rajatilapersoonallisuushäiriö
Laaja-alaista ihmissuhteisiin, minäkuvaan ja affekteihin liittyvää epävakautta ja huomattavaa impulsiivisuutta. Alkaa varhaisaikuisuudessa ja esiintyy monissa yhteyksissä vähintään viidellä seuraavista tavoista.
1. Kiihkeitä yrityksiä välttyä todelliselta tai kuvitellulta hylätyksi tulemiselta. (Huom. Älä ota huomioon itsetuhoista käyttäytymistä tai itsensä viiltelyä yms. vahingoittamista (kriteeri 5)
2. Epävakaita ja intensiivisiä ihmissuhteita, joita luonnehtii äärimmäisen ihannoinnin ja vähättelyn vaihtelu
3. Identiteettihäiriö: merkittävästi ja jatkuvasti epävakaa minäkuva tai kokemus itsestä
4. Impulsiivisuus ainakin kahdella potentiaalisella itselle vahingollisella alueella (esimerkiksi tuhlaaminen, seksi, kemiallisten aineiden käyttö, holtiton liikennekäyttäytyminen, ahmiminen). Huom. älä ota huomioon itsetuhoista käyttäytymistä tai itsensä viiltelyä ym. vahingoittamista (kriteeri 5)
5. Toistuva itsetuhoinen käytös, siihen viittaavat eleet tai uhkaukset tai itsensä viiltely ym. vahingoittaminen
6. Affektiivinen epävakaus, joka johtuu mielialan merkittävästä reaktiivisuudesta (esimerkiksi intensiivinen jaksoittainen dysforia, ärtyneisyys tai ahdistuneisuus, joka kestää tavallisesti muutamia tunteja ja vain harvoin muutamaa päivää kauemmin)
7. Krooniset tyhjyyden tuntemukset
8. Asiaankuulumaton, voimakas suuttumus tai vaikeus kontrolloida suuttumusta (esim. toistuva äkkipikaisuus, jatkuva vihaisuus, toistuva tappeleminen)
9. Hetkellinen stressiin liittyvä paranoidinen ajattelu tai vakava dissosiatiivinen oireilu - Terapiatapaus
Näinhän se menee: jos itse haluaa sairaalaan sinne ei pääse, jos sinne ei halua, niin sinne päätyy.
Mielisairaalahoito on yhä enemmän pakkohoitoa. Sairaaloista on myös psykologit ja muu terapeuttinen hoito viety.
1990-luvun säästöt näkyvät. Sairaalapaikat vietiin ja tilalle tuli lääkkeiden yhä kiintyvämpi jakelu terveyskeskuksissa. Psykiatriasta leikkatiin lama-aikana 30 % kuin muista erikoisaloista jo 3 %, ja kauheaa melua pidetään suonikohjuleikkauksia, mutta ei siitä, ettei psykiatriset potilaat pääse psykiatriseen hoitoon ollenkaan.
Hullut ei ole mediaseksikkäitä. - vuosien kokemuksella
Terapiatapaus kirjoitti:
Näinhän se menee: jos itse haluaa sairaalaan sinne ei pääse, jos sinne ei halua, niin sinne päätyy.
Mielisairaalahoito on yhä enemmän pakkohoitoa. Sairaaloista on myös psykologit ja muu terapeuttinen hoito viety.
1990-luvun säästöt näkyvät. Sairaalapaikat vietiin ja tilalle tuli lääkkeiden yhä kiintyvämpi jakelu terveyskeskuksissa. Psykiatriasta leikkatiin lama-aikana 30 % kuin muista erikoisaloista jo 3 %, ja kauheaa melua pidetään suonikohjuleikkauksia, mutta ei siitä, ettei psykiatriset potilaat pääse psykiatriseen hoitoon ollenkaan.
Hullut ei ole mediaseksikkäitä.Tällä hetkellä työssäkäyvänä avohoitopotilaana ihmettelen,
miksi jotkut meistä (dg. esim. epävakaa pers./ 2-suuntainen tai toistuva masennus, niinkuin minulla) välttämättä haluavat osastolle?
Onko niin vaikeaa OTTAA IHAN ITSE VASTUU OMASTA ELÄMÄSTÄ? Jos lääkitys on kohdallaan ja käy säännöllisesti terapiassa?
Kun on vähän paremmassa kunnossa, syö lisäravinteita, jaksaa harrastaa hikiliikuntaa, tavata ystäviä, RAKASTAA JA TEHDÄ TYÖTÄ (mieluiten raskasta ruumiillista työtä), olo paranee varmasti paremmin, kuin vuodeosastolla. - Haistasuomivittu
Vittu ku edes sais sitä vitun terapiaa
- röyhmimys
Älä anna periksi, menet päivystykseen ja alat huutaa ja toteat, että en lähde minnekään. Ole niin röyhkeä ja itsekäs kuin vaan suinkaan pystyt. Sanot, että sua on pakko auttaa, kiilaa jonossa, mene suoraan lääkärin huoneeseen. Älä yritä lainkaan reippailla ja älä laita itseäsi erikseen kuntoon. Menet vaikka pyjama päällä jos siltä tuntuu. Kysy kaikilta hoitohenkilöiltä, että kuka auttaa - roiku vaikka hihassa. Älä yritä olla asiallinen!
- Minä luulen
että ollaan tultu jo siihen pisteeseen, että kun lääkärit syöttää noita psykoosilääkkeitä jokaiselle niin niiden haittavaikutukset alkavat olla jo niin yleisiä, että toiset lääkärit ovat ihmeissään kun mitään ei voi tehdä. Ja alkaa vain potilaiden pompottelu. Lääkkeiden haitoista pääsee eroon vain lopettamalla ne ja sitä eivät osastot ja päivysykset halua tehdä. On sellaista kissa-hiiri leikkiä tämä nykyään.
Oletteko muuten huomanneet, että nykyisin on uutta muotia diagnosoida potilaita epävakaaksi ja bipoiksi. Masennuksen kohdalla ovat jo nostaneet kädet pystyyn kun nykyisillä lääkkeillä ei kukaan parane vaan pikemminkin pahenee. He ovatkin sitten helppoja nakkeja uudelle diagnoosille.
Mutta jos on hoidossa ja sen aikana saa uusia diagnooseja, se on takuuvarmasti lääkkeestä johtuva sairaus, ei oikea.- putosinkärryiltä
Kirjoitit asiaa Minä luulen.
Minä päädyin omasta tahdosta psykiatriseen sairaalaan jossa diagnoosini oli psykoottinen masennus. Aloitettiin neuroleptilääkitys jonka avulla pääni meni totaalisen sekaisin. Kuukausien aikan minusta saatiin aivoton idiootti (onneksi en juurikaan muista noilta ajoilta mitään) ja diagnoosilistan jatkoksi lisättiin bipo II ja rajatilapersoona.
Kun lueskelen epikriisejäni en ole tunnistaa itseäni niistä. Kaikki arkipäivän normaalit asiat ovat kääntyneet sairaudeksi.. suurin osa elämästäni on ollut sairautta. Minulta on kuulema puuttunut sairaudentunto liki 45 vuotta. Kuitenkin olen tässä elämässä pärjännyt vuosikymmenet sekoilematta, mutta tämä pitkittynyt masennus loi puitteet hullunpapereiden saamiseen.
Minut tuhottiin neurolepteilla, ajatusmaailmani nyrjähti pahemman kerran. Lisäksi sain bipo II hoitoon mitä kummallisempia ohjeita, joiden noudattaminen on ollut haastavaa. Omituisin ohje oli liikunnan rajoittaminen päivässä 15 minuuttiin. Tuntui todella kiusalliselta kun vastaanotolla 120kg hoitaja kysyi minulta onko minulla ollut syöpöttelykausia? Itse painan 60kg. Tuolloin tajusin, että kaikesta saadaan väkisin vääntämällä epänormaalia.
Tottahan se on, että tämän päivän muotidiagnoosi on bipo, 90-luvulla oli masennus ja 80-luvulla ahdistus.
Tässä kuitenkin ollaan ja mennään eteenpäin niin kauan kuin voimia riittää. - kriz-
putosinkärryiltä kirjoitti:
Kirjoitit asiaa Minä luulen.
Minä päädyin omasta tahdosta psykiatriseen sairaalaan jossa diagnoosini oli psykoottinen masennus. Aloitettiin neuroleptilääkitys jonka avulla pääni meni totaalisen sekaisin. Kuukausien aikan minusta saatiin aivoton idiootti (onneksi en juurikaan muista noilta ajoilta mitään) ja diagnoosilistan jatkoksi lisättiin bipo II ja rajatilapersoona.
Kun lueskelen epikriisejäni en ole tunnistaa itseäni niistä. Kaikki arkipäivän normaalit asiat ovat kääntyneet sairaudeksi.. suurin osa elämästäni on ollut sairautta. Minulta on kuulema puuttunut sairaudentunto liki 45 vuotta. Kuitenkin olen tässä elämässä pärjännyt vuosikymmenet sekoilematta, mutta tämä pitkittynyt masennus loi puitteet hullunpapereiden saamiseen.
Minut tuhottiin neurolepteilla, ajatusmaailmani nyrjähti pahemman kerran. Lisäksi sain bipo II hoitoon mitä kummallisempia ohjeita, joiden noudattaminen on ollut haastavaa. Omituisin ohje oli liikunnan rajoittaminen päivässä 15 minuuttiin. Tuntui todella kiusalliselta kun vastaanotolla 120kg hoitaja kysyi minulta onko minulla ollut syöpöttelykausia? Itse painan 60kg. Tuolloin tajusin, että kaikesta saadaan väkisin vääntämällä epänormaalia.
Tottahan se on, että tämän päivän muotidiagnoosi on bipo, 90-luvulla oli masennus ja 80-luvulla ahdistus.
Tässä kuitenkin ollaan ja mennään eteenpäin niin kauan kuin voimia riittää.Kyllähän psykoosi on sellainen juttu, ettei siitä itseään jälkeenpäin tervehtyneenä tunnista. Kuvailet sairastaneesi pitkään masennusta ja olleen jopa psykoottinen. Ne lienee syitä. miksi olet hoitoon päässyt, kun olet hoitoa vieläpä oma-aloitteisesti hakenut. Masennukseen ja varsinkin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön kuuluu monia arkisiakin oireita kuten suru, ahdistus ja alakulo.
- ei_epävakaa
Musta olisi paljon turvallisempaa uudet lääkekokeilut osastolla.
Tai lääkkeiden poistot, vaihdot yms. Riippuen mitä ne nyt sitten katsoo että olisi järkevintä.. Ja se nukkuminen on todellinen ongelma. En nuku kun pari tuntia yössä ja sekin katkonaisesti. Olen henkisesti ihan loppu ja haluan päästä johonkin lepäämään ja lataamaan akkuja. Ja saamaan konkreettista apua että elämä ei jää tähän. Mutta ei se taida onnistua...- yhteyshenkilö
Soita minulle, voin järjestää sinut osastohoitoon mikäli todella sitä tahdot. Laita sähköpostiosoitetta niin otan yhteyttä takaisinpäin.
- ei_epävakaa
Yhteyshenkilö...Kiitos mutta ei kiitos.
Jos ei ystäväni joka on hoitaja ja psykoterapeutti ei saa mua sisään, niin tuskin sinäkään.. :( Jeps,se on huomattu että hoitoa ei aina saa vaikka sitä todella tarvitsisi ja ilman syytä joutuu kyllä suljetulle.Mä jouduin suljetulle vaan sen takia etten käynyt kymppiluokkaa koulussa,no masennuinhan mä tietenkin siellä osastolla sitten kun halusin kotiin.Siitäpä alkoikin matka kamalaan kuntoutuskeskukseen jossa luulin kuolevani,halusin sitä välillä kovasti.Kolmen vuoden turhan kituutttamisen jälkeen pääsin sentään asuntolaan ja kohta kai omaan asuntoon.Että hoitoon vaan vaikka syytä ei olisi.Ja sitten kaverini,se oli vakavasti masentunut ja ahdistunut eikä saanut nukuttua koskaan kunnolla ja se halusi vaan päästä osastolle.Mutta joo,eihän se päässyt,ei muka ollut tarpeeksi huonossa kunnossa.Muutaman kuukauden tappelun jälkeen ei vieläkään ja sitten se ei enää kestänyt vaan tappoi ittensä.23v.se oli ja kuoli vaan turhaan ihmisten välinpitämättömyyden takia,tuntuu ihan kamalalta.
- ei_epävakaa
Nuorten itsemurhat ovat järkyttäviä. Ja niin turhia. Monet ovat hakeneet apua, sitä saamatta. Olen pahoillani dark_thing ystäväsi puolesta.
En tiedä mitä pitäisi tehdä että sitä apua saisi...
Kuinka huonossa kunnossa pitäisi olla. Itse en ymmärrä miten tästä huonompaan voisi mennä. Vaikea masennus ja ahdistus todettu. Itsetuho-ajatuksia ja ajoittain ääni joka pilkkaa ja on pahimpina hetkinä sanonut että tapa itsesi. Monet keinot koitettu ahdistuksen hallintaan, ainoa joka hetken lievittää tuskaa on jääpalat käsissä. Niin ja temesta, mutta sitä otan niin harvoin kuin vaan on mahdollista. Muutenkin liikaa lääkkeitä ja varmaan vääriä lääkkeitä.. Haluaisin mahd.vähän lääkkeitä, mutta kotona en mielellään rupea niitä venkslaamaan. Mutta eihän sitä hoitohenk.kunta sitä ymmärrä. Ei ne ymmärrä mun tuskaa ollenkaan. Pompotellaan vaan paikasta toiseen. Psyk.poli sanoo päivystykseen, päivystys sanoo että avohoitoon. Minne sitä sitten mennään? Ja kauanko tätä jaksaa..? - Minä luulen
Ymmärsin, että olet jo iäkkäämpi henkilö. Sinulla on luultavasti elohopeisia amalgaamipaikkoja. Ne saattavat selittää olosi. Kärsit myrkytystilan kaltaisesta olosta. Lääkkeet vain pahentavat oloa kuten olet huomannut. Tämä ajatus tuli mieleeni kun kirjoitit että lääkäri kielsi liikkumisen. Elimistön puolustusmekanismi ja hermosto on niin kuormittunut ja voimien äärirajoilla kamppaillessaan lääkkeitä ja elohopeaa vastaan, että liikunnan rasitusta se ei enää kestä.
Tunnen kymmeniä, jotka ovat kiertäneet koko ikänsä lääkäriltä toiselle eikä apua ole tullut. Itse kuulun tuohon ryhmään. Kun elohopea saatiin pois elimistöstäni, alkoi pikku hiljaa uusi terve ja elinvoimainen elämä 39 vuotiaana. - ei_epävakaa
Hyvä Minä luulen;
En ole kovinkaan vanha, 30vuotias.
Lääkäri kielsi liikkumisen?
Mistä ihmeestä tuon sait?
Tai tarkoitatko henkilön putosin kärryiltä kirjoitusta? - Koska on näin
Apua ei saa, koska raha liikkuu vain rahamiesten välillä, ja jos se joskus rahamiesten käsistä irtoaa, niin ei se ainakaan hoitoalan kapasiteetin tai vähempiosaisten hyvinvoinnin lisäämiseen mene.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. - ei_epävakaa
Niin... joo. Ei hoitoalaan ainaan satsata. Totta.
- Mini Erkki
Mikä sinua masentaa?
Mikä sinua ahdistaa?
Näistä on mahdollista päästä eroon, kun oppii ymmärtämään itseään ja tunteitaan. Tunteita noiden takana on. Ne kannattaa selvittää ja käydä läpi. Todellinen apu löytyy siis itsestäsi eikä päivystyksestä. Kohtaa mörkösi ja tuskasi silmästä silmään. - ei_epävakaa
Mini Erkki;
Mikä sinua masentaa?
- Elämä. Etten ole saanut aikaiseksi sitä mitä olisin halunnut kun olen 30v. Mikään ei mene niinkuin pitäisi. 10v sairastumisestani ja vieläkin tässä kunnossa.
Mikä sinua ahdistaa?
-Ylläolevat asiat ja traumat
Voi kun pääsisikin puhumaan asioista ja saisi niihin selvyyttä. Kela vaan evää tämän mahdollisuuden. "olen liian sairas" on syy. Tosin ei nyt noilla sanoilla, paljon hienommin ne sen asettelee, mutta kuitenkin.
Tällä hetkellä kriisi meneillään ja tarvitsen enemmän tukea kun itseni ja avohoitoni. Tuskaisaa myöntää mutta näin on.- +??+
"Mikä sinua masentaa?
- Elämä. Etten ole saanut aikaiseksi sitä mitä olisin halunnut kun olen 30v. Mikään ei mene niinkuin pitäisi. 10v sairastumisestani ja vieläkin tässä kunnossa.
Mikä sinua ahdistaa?
-Ylläolevat asiat ja traumat"
Tosi usein masennukseen löytyy jokin syy, yleensä tyytymättömyys johonkin asiaan. On tosi tärkeää, että tunnistat, mikä tämä syy on. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että olet tunnistanut asiat, mutta vaan odotat että masennus paranisi itsestään, lääkkeillä tai terapialla.
Itsestään harvoin tapahtuu mitään, ja masennus ei todellakaan poistu niin, että odotat vain parempia aikoja ja hoet itsellesi että sitten kun olet kunnossa niin laitat asiat järjestykseen. Sitten kun huomaat, että mitään ei tapahdu niin olet vain entistä pettyneempi itseesti kun et saa mitään aikaiseksi. Masennuksen pitäisikin toimia enemmänkin motivaattorina, koska tuskin kukaan tykkää siitä, että tuntuu pahalta, joten tämän pitäisi motivoida tekemään jotakin pahan olon syylle.
Lääkkeet eivät myöskään ole ratkaisu. Toisinaan ne voivat kyllä parantaa jonkin verran toimintakykyä, mutta näiden toiminta on hyvin yksilöllistä. Tärkeää on muistaa, että masennuslääkket hoitavat oireita, ei taudin syytä. Eli jos mieliala näiden johdosta paranee, ei pidä alkaa kuvitella olevansa täysin terve, vaan käyttää lisääntynyt tarmo jälleen kerran masennuksen syiden poistoon, jonka jälkeen oikeasti paranee ja lääkket voi jättää pois.
Terapia on mielestäni ehdottomasti paras ratkaisu. Kuitenkin tämäkään ei mene niin, että terapeutti jotenkin taikoo masennuksen pois. Apu on enemmänkin sitä, että tunnistetaan masennusta aiheuttavat tekijät, haetaan syy masennukselle. Tämän jälkeen pallo siirtyy kuitenkin taas itsellesi: terapeutti ei voi poistaa syitä masennukseesi, vaan voi ainoastaan auttaa ja tukea sinua itseäsi tekemään sen. Jos kuitenkin olet itse hyvin selvillä masennuksesi taustoista, voit yrittää alkaa työstää asioita myös itseksesi.
Tärkeintä on siis katkaista tietty noidankehä. Jos olet tyytymätön johonkin asiaan -> masennut, ja koska olet masentunut, et pysty korjaamaan masennusta aiheuttavaa asiaa -> masennus jatkuu. Mutta yleensä jos alkaa tekemään jotakin jonkin tavoitteen eteen, huomaa että mieliala paranee ja sitä myöten vyyhti alkaa selviytyä. - vuosien kokemuksella
+??+ kirjoitti:
"Mikä sinua masentaa?
- Elämä. Etten ole saanut aikaiseksi sitä mitä olisin halunnut kun olen 30v. Mikään ei mene niinkuin pitäisi. 10v sairastumisestani ja vieläkin tässä kunnossa.
Mikä sinua ahdistaa?
-Ylläolevat asiat ja traumat"
Tosi usein masennukseen löytyy jokin syy, yleensä tyytymättömyys johonkin asiaan. On tosi tärkeää, että tunnistat, mikä tämä syy on. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että olet tunnistanut asiat, mutta vaan odotat että masennus paranisi itsestään, lääkkeillä tai terapialla.
Itsestään harvoin tapahtuu mitään, ja masennus ei todellakaan poistu niin, että odotat vain parempia aikoja ja hoet itsellesi että sitten kun olet kunnossa niin laitat asiat järjestykseen. Sitten kun huomaat, että mitään ei tapahdu niin olet vain entistä pettyneempi itseesti kun et saa mitään aikaiseksi. Masennuksen pitäisikin toimia enemmänkin motivaattorina, koska tuskin kukaan tykkää siitä, että tuntuu pahalta, joten tämän pitäisi motivoida tekemään jotakin pahan olon syylle.
Lääkkeet eivät myöskään ole ratkaisu. Toisinaan ne voivat kyllä parantaa jonkin verran toimintakykyä, mutta näiden toiminta on hyvin yksilöllistä. Tärkeää on muistaa, että masennuslääkket hoitavat oireita, ei taudin syytä. Eli jos mieliala näiden johdosta paranee, ei pidä alkaa kuvitella olevansa täysin terve, vaan käyttää lisääntynyt tarmo jälleen kerran masennuksen syiden poistoon, jonka jälkeen oikeasti paranee ja lääkket voi jättää pois.
Terapia on mielestäni ehdottomasti paras ratkaisu. Kuitenkin tämäkään ei mene niin, että terapeutti jotenkin taikoo masennuksen pois. Apu on enemmänkin sitä, että tunnistetaan masennusta aiheuttavat tekijät, haetaan syy masennukselle. Tämän jälkeen pallo siirtyy kuitenkin taas itsellesi: terapeutti ei voi poistaa syitä masennukseesi, vaan voi ainoastaan auttaa ja tukea sinua itseäsi tekemään sen. Jos kuitenkin olet itse hyvin selvillä masennuksesi taustoista, voit yrittää alkaa työstää asioita myös itseksesi.
Tärkeintä on siis katkaista tietty noidankehä. Jos olet tyytymätön johonkin asiaan -> masennut, ja koska olet masentunut, et pysty korjaamaan masennusta aiheuttavaa asiaa -> masennus jatkuu. Mutta yleensä jos alkaa tekemään jotakin jonkin tavoitteen eteen, huomaa että mieliala paranee ja sitä myöten vyyhti alkaa selviytyä.?? :lle,
huomaa, ettet itse ole koskaan ollut vaikeasti masentunut?
Kun putoat mustan kaivon pohjalle, eikä mikään enää tunnu miltään...
Olet väsynyt, mutta et pysty nukkumaan ( vain katkonaisia painajaisunia). Unohdat syödä, peseytyä jne.
Samaa mieltä kanssasi, RATKAISU LÖYTYY IHMISESTÄ ITSESTÄÄN, kun lääkityksen saatuaan ystävien, lähiomaisten kanssa keskustelee menneistä ja yrittää selvittää omat mörkönsä.
Uskon myös ruokavalioon ja liikuntaan. - vuosia sairastanut
vuosien kokemuksella kirjoitti:
?? :lle,
huomaa, ettet itse ole koskaan ollut vaikeasti masentunut?
Kun putoat mustan kaivon pohjalle, eikä mikään enää tunnu miltään...
Olet väsynyt, mutta et pysty nukkumaan ( vain katkonaisia painajaisunia). Unohdat syödä, peseytyä jne.
Samaa mieltä kanssasi, RATKAISU LÖYTYY IHMISESTÄ ITSESTÄÄN, kun lääkityksen saatuaan ystävien, lähiomaisten kanssa keskustelee menneistä ja yrittää selvittää omat mörkönsä.
Uskon myös ruokavalioon ja liikuntaan.Entä jos ei ole ystäviä, avio/avomiestä eikä perhettä ja lähioimaiset on hylännyt ja on masennuksen vuoksi sairastunut fyysisesti niin ettei voi harrastaa liikuntaa juurikaan? Tähän ei edes terveellisin ruokavalio ravintolisineen auta.
- Oma apu, paras apu?
Oletko ajatellut, että psyykenlääkkeet voivat vain lisätä tuskaa, ja monet nyt kuvaamasi oireet saattavat johtua niiden sivuvaikutuksista? Jokaisella kemiallisella lääkkeellä on sivuvaikutuksia, jotka erehdyttävästi muistuttavat psyykensairaudesta johtuvia oireita. Jos sinulla on tullut lääkityksen aikana jokin uusi oire, jota sinulla ei ole alunperin ollut, on se mitä luultavammin lääkkeen aiheuttama. Kannattaisi lopettaa psyykenlääkkeet vähäksi aikaa kokonaan, jotta olotila normalisoituisi. On tietysti totta sekin, että niiden lopettaminen on vaikeaa, koska ne aiheuttavat voimakkaita vieroitusoireita ja suoranaista riippuvuutta, ja niistä voi olla todella vaikea päästä eroon, varsinkin jos on vuosia syönyt. Tosiasia kuitenkin on, että elimistösi ei ole normaalitilassa, kun syöt lääkkeitä. Sinun tulisi pyrkiä eroon kaikista psyykenlääkityksistä, joita sinulla on, ja siihen on tukena erilaiset luontaisrohdot ja vamisteet sekä luontaishoidot ja tietenkin se kaikista tärkein itsehoitomuoto, elikkä liikunta. Tietysti ravintotottumukset pitäisi olla myös terveelliset, kaikenlaiset makeat ruuat ja hiilihydraattipitoiset pois, ne väsyttävät ja lihottavat, eikä mitään keinotekoisia piristeitä, kofeiinikin olisi syytä jättää pois, samoin tupakka ja alkoholi. Vieroitus voi olla pitkä ja tuskallinen, mutta kun olet päässyt lääkkeistä lopulta eroon, niin normaali olotilasi palautuu ja silloin olo helpottaa varmasti. Jatkuva lääkkeiden syönti vaan pahentaa asioita, sillä lääkkeet eivät paranna mitään, päinvastoin. Ei kannata luottaa liikaa lääkkeisiin, vaan omaan terveeseen harkintaan. Minäkin olen ollut masentunut melkein koko ikäni, mutta en ole sortunut masennuslääkkeisiin ja hyvin olen pärjännyt. Tietysti hyvä psykoterapeutti voisi auttaa sinua, mutta niitähän nyt ei saa kuin rahalla ja sittenkin vain harvoilla ja valituilla on siihen varaa, joten kannattaa enemmän luottaa itseensä ja etsiä parannusta omasta itsestään, eikä ulkopuolisista poppaskonsteista.
- Potilas ja toinen
Kaikkea ei saa nyt ja heti vaikka se kuinka harmittaisi.
Jokaisen pitäisi ymmärtää se, että resurssit nyt vaan eivät ole rajattomat ja potilaita tuntuu tulevan vuosi vuodelta enemmän.
Lääkäri tekee diagnoosin ja potilas kuuntelee mitä hänelle kerrotaan, syö lääkeet ja menee töihin, kouluun tai kotiin. Minuakin ahdistaa ja on välillä vaiketa, mutta siitä huolimatta käyn töissä ja ryhmäterapiassa - pärjään kun niin olen päättänyt - enkä käytä mitään päihteitä.
Olet yksilö, mutta en mitenkään erityinen ja hoito on sen mukaista. - Sikapaskiaiskyrpä
Äänestäkää kokoomusta, kyllä katainen auttaa, Brouhuhahaahhhahahahhhahahahahahahhhaahhhahaahhahhhhahahahhahhhhaahaahaa...
- 4212
Kyllähän peruspalveluministerinä on demari. Että sillai..
Terveydenhoidostakin kuluja säästetään niin paljon kuin voidaan, joten henkilökunnan on pakko priorisoida ja osa vaan jää ilman hoitoa.
- minä vain 51
Liian suuret odotukset kun ei saa mitä haluaa...mutta ei monikaan saa se pitää vain ymmärtää..Elää päivä kerralaan nauttia mitä on..Niin aurinko alkaa paistaa risukasaan. Olet vielä nuori....ehkä kolmenkympin kriisissä kun pohdit et ole saanut sitä mitä haluat ..Terapia lääkeet auttaa ...kokemuksella sanon..tyytyä mitä on.
- Jaaha?
Voi mikä väärinkäsitys ja viha tällä palstalla vallitsee mielenterveysasioita kohtaan.
:(
Surullista, surullista.
Tai veikkaan, että itseasiassa kyse voisi olla enemmänkin uteliaisuudesta, pahansuovasta sellaisesta. Mielestäni kuitenkaan keskustelupalstat eivät ole kiusaamista varten, jos sairauksista puhe. Suomessa on varmasti paljon ihmisiä, joiden ihan oikeasti pitäisi hakeutua mielenterveydelliseen hoitoon esimerkiksi mielenterveyspotilaita kohtaan kokemansa vihan vuoksi, mutta sairaimmat eivät koskaan hakeudu, vaikka olisivat ihan töttöröö, valitettavasti. Esimerkiksi: sairain itseni koskaan elämässäni tietämäni tyyppi oli; 1990-luvulla tutustuin, sellainen, että pystyi kyllä tekemään sellaista sangen vähäisesti yleisesti älyllistä kapasiteettia vaativaa päivätyötä, mutta todellisuudessa se miesparka oli ihan sekaisin, minkä sain nopeasti todeta; asui kämpässä joka oli kuin kaatopaikka eikä vienyt edes roskapusseja ulos, vaan niitä oli metrin pino sen huoneen nurkassa, kaikki sen ihmissuhteet oli joitakin virtuaalisuhteita, eikä hänellä tuntunut olevan mitään normaaleja ihmissuhteita (oli tietoteknisesti todella taitava, ja pahaksi onneksi vielä kiusanhaluinen sellainen..) ja lisäksi kyseinen hörhö vielä otti pakkomielteen minusta, eli ei hyväksynyt, kun sanoin, ettei minusta ja hänestä mitään pariskuntaa tule ja etten tunne viehtymystä parisuhteeseen hänen kanssaan. Se tyyppi siis eli pysyvästi täysin mielikuvitusmaailmoissaan ja olisi minun mielestäni vakavasti tarvinnut psykiatrista apua, koskei edes peseytynyt ja vaihtanut vaatteitaan no suurinpiirtein puoleen vuoteen, mutta nolointa mitä hän tiesi, oli " seisoskeleminen mielenterveystoimiston edessä", eli jos kadulla eteen sattui mielenterveystoimisto, se hörhöparka vaihtoi nopeasti paikkaa, ettei häntä vain "olisi luultu" mentaalipotilaaksi.;) Mentaalisesti oli kyllä tosi töttöröö, eli soitteli yötä päivää mulle, selvitti jopa perheeni lankapuhelimen numeron ja soitteli iltaisin siihen ( kyseessä oli siis ihan aikuinen mies, eikä mikään teini) ja uhkaili itsensä tappamisella ja oli todella aggressiivinen,kun en halunnut sen suuremmin sitten kaveerata hänen kanssaan.
Itselläni ei onneksi ole mitään persoonallisuushäiriötä diagnosoituna, vaikkakin sellaisiakin kyllä epäiltiin kohdallani hetkellisesti aikoinaan alaikäisenä, kun läheiset laittoi mut ahdistuksen takia hoitoon alaikäisenä ( olin syömishäiriöinen ja sikäli tavallisen herkkä, melko tavallista angstia ja teinin hysteriaa). Itse en olisi katkera Suomen mielenterveyshuollolle, koska tuskin ne nykyisin kaiketi enää sentään sinänsä terveille lapsille ja nuorillle syöttää samaa vahvaa psyykelääkitystä, mikä itselläni lukiossa laski keskiarvoni reippaasti yli kasista seiskaan, kun "huolehtivat" psykologisedät- ja tädit diggasi, että heidän arvovaltakysymyksensä on, että joku diagnoosihan pitäisi yrittää sentään keksiä alaikäiselle kuin alaikäisellekin, joiden lapset on Suomen mielenterveyshoidon piirissä. Toki heidänkin sitten oli pakko myöntää, että kun koulunkäynti ei teinillä lykkäytynyt yhtään, että mimmi on niin terve, että mielenterveysmömmöt ei oikein tälle mimmille kuulu.:) Tietysti olin lukiossa laiska ja luontaisesti älykäs: olen vieläkin ihmeissäni, että miten joku voi reputtaa kirjoituksissa, jos minä kirjoitan keskiverron paperit ikinä melkein koskaan avaamattakaan yhtään koulukirjaa. Katkera olen korkeintaan siitä, että epäilen niiden lääärisetien syöttäneen mulle liian vahvoja ja tarpeettomasti mielenterveyslääkkeitä, koska muistan loputtoman väsymyksen 1990-luvun masennuslääkkeistä ja siinä samalla piti sentään käydä koulua. Aikuisiällä ei ole ollut mielenterveysongelmia, lievää masennusta lukuunottamatta, mistä siitäkin vuosia. Mä ainakin koen loukkaavana, jos mielenterveysasiat rinnastetaan fyysisiin sairauksiin. Olen varma, että 200:n vuoden päästä nykypäivän mielenterveyshuoltoa pidetään samana keskiajan noitavainoihin ja inkvisitioon rinnastettavana huuhaana ja ihmisoikeusrikoksena, kuin mitä 200- vuotta sitten tapahtuneista ihmisten sitomisista jakapuihin kirkon auloissa pidetään tänä päivänä sairaana vainona.
Oikeasti mielenterveysongelmaisia en kyllä ikinä kehottaisi jättämään ottamatta lääkkeitään, mutta olen varmaan väärä tyyppi kommentoimaan tähän aiheeseen muutenkin.- Jaaha+
Ja lisään keskusteluun kirjoittamani viestin perään ihmettelyn, että missä viestiini laittamani hymiö on? Kuka näillä palstoilla leikkii sananvapaudella? Mä en kirjoitan kohta enää mitään näihin Suomi24- keskusteluihin, jos muut päättää, mikä on mun viestini sisältö, vaikka itse kirjoitan asiallisesti, kun sentään nimetön palsta kyseessä ja sikäli erityisen moraalisesti tulisi olla tarkka ilmaisusta!
- 5+9
Jaaha+ kirjoitti:
Ja lisään keskusteluun kirjoittamani viestin perään ihmettelyn, että missä viestiini laittamani hymiö on? Kuka näillä palstoilla leikkii sananvapaudella? Mä en kirjoitan kohta enää mitään näihin Suomi24- keskusteluihin, jos muut päättää, mikä on mun viestini sisältö, vaikka itse kirjoitan asiallisesti, kun sentään nimetön palsta kyseessä ja sikäli erityisen moraalisesti tulisi olla tarkka ilmaisusta!
Jaaha,
kiitos, kirjoitit pitkällisen kauniisti!
Mielenterveysongelmaiset verrattuna moniin elämäntapasairauksiin (ylipaino, verenpaine, sydän-, kolesteroli muut rasva-arvot, keuhkoahtauma, diabetes, kihti, nivelrikko yms. sairastavat) voisivat olla samalla viivalla julkisen terveydenhuollon palveluissa.
Siis itsensä saa syödä/ juoda/ tms. sairaaksi, yhteiskunta=veronmaksajat kustantavat lääkkeesi ja elatuksesi?
- Osarajatilainen
Hei,
otan osaa vaikeuteesi saada hoitoa. Kuitenkin suositan tuota päiväosastoa, koska siellä väsyy niin mahdottomasti, että kotona taatusti nukkuu. Minulla on osadiagnoosi epävakaudesta ja noita samoja ns. mielialaoireita. Pääsin (lääkärille huudon jälkeen tosin) 1,5 vuoden odottamisen päätteeksi päiväsairaalaan n.5,5 viikoksi. Se oli minulle tosi hyödyksi, olin iltaisin niin väsynyt, etten uneksinutkaan unettomuudesta. Käytän kyllä nukkumiseen lääkitystä, mutta sairaalassa sain päivärytmini kohdalleen ja aihetta väsymykseen. - Rytmiin pääseminen ja siinä pysyminen oli tärkeää.- Rästiin jääneet kotityöt kyllä odottavat, niihin ei pidä kompastua! Onnea matkaan, ota vastaan mitä voit; ehkä saat vertaisiltakin evästä matkallasi. - Epävakaata
Kuten aiheesta kerrotaan, niin tuo ilmaisu epävakaa, voisi sopia hyvin myös noihin hoitoihinkin. Oletko tutkinut sinulle määrättyjen lääkkeiden sivuvaikutuksia? Ne voivat olla kovin yllättäviä. Myös kertomistasi itsetuhoisista ajatuksistakin varoitellaan joidenkin lääkkeiden yhteydessä. Googlelella saat aiheesta selvyyttä.
- nyt jo nauran
Kärsin kerran vaikeasta masennuksesta. Olin käynyt vuosikymmeniä töissä, tehden raskasta ruumillista työtä. Kun syitä pohdittiin masennukseeni hoitajan kanssa. oli kommentointi seuraavaa:" Mitä olet mennyt tekemään sellaista työtä, mikset ole opiskellut itsellesi ammattia, kun nyt sitten tuollaisia töitä pyh! Muuta jonnekin maalla asumaan, ehkä sieltä löytyy sitten joku työ jne." Tämä on hoitotaso hyvinvointivaltiossa.
- Jaaha?
Jos sulle todella on sanottu tuollaista kuin voin tuosta nimettömästä tekstistä lukea, niin lukemastani tulee mieleen ainoastaan ammattiauktoriteetin väärinkäyttö, eli jos siis joku sairaanhoitaja kehtaa kommentoida jonkun ammattivalintaa epäarvostavasti, niin kyse sellaisessa lienisi väärästä vallankäytöstä ammattiasemaan vedoten. Itse olen aina ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä sairaanhoitajiksi päätyy tai sen kyseisen ammattivalinnan valitsee niin suuri osa ihmisistä, joilla ei ole potentiaalia yliopistotason koulutukseen.;) Kaikkein oudointa nyky- Suomessa on, että esimerkiksi lähihoitajina tai sillä termikkeellä on paljon tyyppejä joillakin työllisyyskoulutusrahoilla. Minusta oli todella outoa, kun minä rikosrekisteriä omaamaton ja rehti aikoinaan suorastaan halusin amikseen ts. ammattikorkeakouluun ja sairaanhoitajakoulutukseen, niin minä en päässyt sinne, koska jonkun psykologiayrityksen mukaan piirsin ilmeisesti piirrostestit väärin, tyyliin "jatka janaa ja piirrä",mutta ehkä se oli jo muualla päätetty, että mä olen teoreetikko ja että soveltuisin paremmin muuhun, mikä kai on tottakin...V*tutti kyllä maksaa se pääsykoe, sinne ammattikorkeakouluun ja koskaan en kysynyt, mistä syystä en sinne päässyt. Nyt raivostuttaa kyllä se, että vuosia työttöminä olleita laitetaan niihin vaativiin sairaanhoitajien töihin. Tyyliin jos minäkin haluaisin olla hoitaja vaikka jossakin hoitolaitoksessa, niin olisi vaan pitänyt käydä peruskulu kutosen arvosanoilla, sen jälkeen räkiä kattoon vuosia nostamassa työttömyysrahoja ja tehdä pari kakaraa ja/ tai nullittaa amiksessa ja sitten työkkärin kautta hakeutua "hoivatyöhön". Akateeminen tutkintohan on niiille kirosana.
Itse tekisin rikosilmoituksen, jos joku sairaanhoitaja sanoisi minulle noin,kuten kuvaat. Törkeää. Niiden koulutukseen ei kuulu psykologia minkäänasteisesti tai ihmisten minkäänasteisesti "henkisen terveydentilan" arviointi, jos asiakas niiden kanssa keskustelee. - Anonyymi
Vanha ketju, mutta kommentoin silti. Kaikkia ammatteja tarvitaan, mitä kulloinkin on olemassa, ja jotkut niissä joutuu aina olemaan. Ja kaikki ammatit ovat omalla tavallaan raskaita, mutta ns. tavallisessa sorittavassa työssä olevien asema ei kehuttava välttämättä ole. Mutta se taas mielestäni johtuu mm. asenteista, eli kyllä joka ammatissa/työpaikassa pitäisi olla asialliset työskentelyolosuhteet, että terveyttään ei tarvitsisi turhaan menettää. Eli tarpeettomasti yksilöä syyllistävä hoitohenkilökunnan edustaja kyseessä, mikä ei todellakaan auta toista toipumaan ja eheytymään. Toivottavasti näin vuonna 2020 jo alkaisi kunnon korjausliikkeet konkreettisesti monessakin asiassa (ettei vain puhuta asioista, vaan korjausliikkeet suuntautuisivat myös toimintaan), mutta keneltäkään toki ei saisi vaatia liikaa, kuten ei myöskään ylikuormittuneelta hoitohenkilökunnalta, jotka niitä hyviksiä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha ketju, mutta kommentoin silti. Kaikkia ammatteja tarvitaan, mitä kulloinkin on olemassa, ja jotkut niissä joutuu aina olemaan. Ja kaikki ammatit ovat omalla tavallaan raskaita, mutta ns. tavallisessa sorittavassa työssä olevien asema ei kehuttava välttämättä ole. Mutta se taas mielestäni johtuu mm. asenteista, eli kyllä joka ammatissa/työpaikassa pitäisi olla asialliset työskentelyolosuhteet, että terveyttään ei tarvitsisi turhaan menettää. Eli tarpeettomasti yksilöä syyllistävä hoitohenkilökunnan edustaja kyseessä, mikä ei todellakaan auta toista toipumaan ja eheytymään. Toivottavasti näin vuonna 2020 jo alkaisi kunnon korjausliikkeet konkreettisesti monessakin asiassa (ettei vain puhuta asioista, vaan korjausliikkeet suuntautuisivat myös toimintaan), mutta keneltäkään toki ei saisi vaatia liikaa, kuten ei myöskään ylikuormittuneelta hoitohenkilökunnalta, jotka niitä hyviksiä on.
sorittavassa = suorittavassa
- ei_epävakaa
Terapiaan menisin heti jos kela sen antaisi.
Omat rahat eivät terapiaan riitä.
Noidankehä valmis.
Yritän toki päiväosastoa kun se on minulle nyt myönnetty.
Lääkkeitä haluan mahdollisimman vähän koska ne sivuvaikutukset sotkevat varmasti oloa. Joka lääkkeessä sivuvaikutuksia kuitenkin on. Mutta jos joku lääke auttaisi edes hetken ja pääsisin kiinni normaaliin elämään olisin kiitollinen.- Jaaha?
No toivottavasti saat KELA:n terapian. Jos sen sijaan valehtelet mulle ja kaikille keskustelupalstajuttuinesi, niin soisin, että häpeäisit silmät päästäsi sairaassa kiusanhalussasi ja huomionhaussasi, koska vaikka minunkin mielestäni sentään ainakin vakavasti mielenterveyspotilaiden asianmukainen hoito on erittäin tärkeä asia yhteiskunnan hoitaa, niin ajattelisin, että kun usein itse olen vakavaan _fyysiseen_ elinikäiseen sairauteeni joutunut puolittamaan lääkkeeni ts. pakon edessä ostamaan määrättyä pienemmän määrän pakollisia lääkkeitäni pienituloisuuteeni perustuen; mitä apteekissakin taannoin ihmeteltiin että miksi olen syönyt vähemmän lääkkeitä kuin minulle määrätään, niin en oikein jaksa tyyppejä, joilla on "pikku masennus" ja jotka pitää sitä sellaisesena sairautena, joka muka yhtä vakava, kuin vaikkapa syöpä tai syöpäuhka. J
a itse en oppilaitoksen psykologien pakeille ole mennyt sen jälkeen, kun joku psykologi kysyi multa äärimäisesssä stressitilanteessa, kun valitin, etten halua masennuslääkkeitä määrättäväksi mulle siksi, että se lisäisi menojani, että "no onks sulla nyt rahaa ostaa lääkkeet?", eli että hui hai ja rahaa muka opiskelijoilla muka tosta vaan, että muka 10 euroa kuukaudessa lisää ei merkkaisi mitään... Lisäksi kun en ole ainakaan mielenterveydellisesti lääkkeiden käyttämisen pakolliseen tarpeeseen asti diagnosoitu, tahi mielisairas, niin mieluummin kyllä hoidan ensin fyysistä sairauttani pienistä rahoistani,kuin alan käyttää muka masennukseen lääkkeitä, kun maksaani ne sytostaatit jo riittävästi kuormittaa, ja lääkärini varmaan kiroilisi, jos saisi tietää mulle ikinä edes ehdotetun lisää lääkkeitä jostakin ylioppilasterveydenhuollosta.
Ymmärrän ton terapia -pointin. Mulle ehdotettiin aikoinaan terapiaa, mutta se olisi vaatinut yhdella paikkakunnalla asumista vuositolkulla, mihin kukaan ei voi sitoutua ja jos opiskelijalla on rahat loppu, on pakko mennä töihin. Sitten kun yli 30-kymppisenä kysyin ja pyysin samaa apua,niin ilmeisesti olen niin kurppa, että ei kiinnosta enää autella. Oma sukuni kyllä olisi ja maksaisi terapiani,mutta en ole mielisairas, joten sellainen ei kiinnosta. Ärryn vaan fyysisistä kivuistani, joskin niiden kanssa voin elää.:) Toki menen terapiaan heti, kun näitä eliitin palveluita pystyn käyttämään. Monien psykologien moraalia silti ihmettelen.Ja en ole saitille rekisteröitynyt, että älkää imbesillit tulko solvaamaan ja pelottelemaan minua tai ketään, kiitos! - Jaaha?
Jaaha? kirjoitti:
No toivottavasti saat KELA:n terapian. Jos sen sijaan valehtelet mulle ja kaikille keskustelupalstajuttuinesi, niin soisin, että häpeäisit silmät päästäsi sairaassa kiusanhalussasi ja huomionhaussasi, koska vaikka minunkin mielestäni sentään ainakin vakavasti mielenterveyspotilaiden asianmukainen hoito on erittäin tärkeä asia yhteiskunnan hoitaa, niin ajattelisin, että kun usein itse olen vakavaan _fyysiseen_ elinikäiseen sairauteeni joutunut puolittamaan lääkkeeni ts. pakon edessä ostamaan määrättyä pienemmän määrän pakollisia lääkkeitäni pienituloisuuteeni perustuen; mitä apteekissakin taannoin ihmeteltiin että miksi olen syönyt vähemmän lääkkeitä kuin minulle määrätään, niin en oikein jaksa tyyppejä, joilla on "pikku masennus" ja jotka pitää sitä sellaisesena sairautena, joka muka yhtä vakava, kuin vaikkapa syöpä tai syöpäuhka. J
a itse en oppilaitoksen psykologien pakeille ole mennyt sen jälkeen, kun joku psykologi kysyi multa äärimäisesssä stressitilanteessa, kun valitin, etten halua masennuslääkkeitä määrättäväksi mulle siksi, että se lisäisi menojani, että "no onks sulla nyt rahaa ostaa lääkkeet?", eli että hui hai ja rahaa muka opiskelijoilla muka tosta vaan, että muka 10 euroa kuukaudessa lisää ei merkkaisi mitään... Lisäksi kun en ole ainakaan mielenterveydellisesti lääkkeiden käyttämisen pakolliseen tarpeeseen asti diagnosoitu, tahi mielisairas, niin mieluummin kyllä hoidan ensin fyysistä sairauttani pienistä rahoistani,kuin alan käyttää muka masennukseen lääkkeitä, kun maksaani ne sytostaatit jo riittävästi kuormittaa, ja lääkärini varmaan kiroilisi, jos saisi tietää mulle ikinä edes ehdotetun lisää lääkkeitä jostakin ylioppilasterveydenhuollosta.
Ymmärrän ton terapia -pointin. Mulle ehdotettiin aikoinaan terapiaa, mutta se olisi vaatinut yhdella paikkakunnalla asumista vuositolkulla, mihin kukaan ei voi sitoutua ja jos opiskelijalla on rahat loppu, on pakko mennä töihin. Sitten kun yli 30-kymppisenä kysyin ja pyysin samaa apua,niin ilmeisesti olen niin kurppa, että ei kiinnosta enää autella. Oma sukuni kyllä olisi ja maksaisi terapiani,mutta en ole mielisairas, joten sellainen ei kiinnosta. Ärryn vaan fyysisistä kivuistani, joskin niiden kanssa voin elää.:) Toki menen terapiaan heti, kun näitä eliitin palveluita pystyn käyttämään. Monien psykologien moraalia silti ihmettelen.Ja en ole saitille rekisteröitynyt, että älkää imbesillit tulko solvaamaan ja pelottelemaan minua tai ketään, kiitos!Ja lisään keskustelunavaustani koskevaan vastineeseeni ( en ole saitin rekisteröitynyt jäsen, joten itse en voi omien viestieni sisältöä muokata), että en voi mitään sille sairaalle häirikölle, joka muokkailee viestieni tekstisisältöä. Itse katson sen sananvapauden loukkaamiseksi.
- FairyTale
Hei! Todella ikävää että et ole päässyt haluamaasi hoitoon. Itse olen päässyt aina hoitoon ja saanut todella ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua joka paikassa. Tänään viimeksi soitin mielenterveyspäivystykseen ja juttelin puolisen tuntia ongelmistani ja tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteilta ja sydämeltä kun sain jutella ystävällisen ja asiantuntevan hoitajan kanssa. Toivon Sinulle todella paranemista ja hoitoon pääsyä! Älä tee itsemurhaa, please! Itse sairastuin vuonna 1996 ja olin itsetuhoinen mutta aina joku "pelasti" minut itseni tappamiselta. Sen jälkeen ei ole ollut kuin kuoleman toiveita pahimmissa tilanteissa, mutta tiedän mitä syvä masennus on- olen ollut psykoosissa ja masennuksessa monta kertaa. "Terveenä ja normaalina" olen todella elämänmyönteinen, iloinen ja onnellinen. Nytkin olen rauhallinen ja tasapainoinen, toiveikaskin, vaikka olen avioerokriisin keskellä parastaikaa. Voimia Sinulle!!!
- Jaahas?
Ja varmaan joku kukaan hyväntahtoinen kertoisi tällaisella nimettömllä nettipalstalla, mitä on samana päivänä tehnyt, haloo... Itse ainakin, jos mulla olisi mielenterveysongelmia, en soittaisi millekään "hoitajille" tai vapaaehtoispalveluihin, vaan menisin lääkäriin. Ja missä joku muka on puhunut itsemurhista, onks sulla lääkkeet ottamatta? Itse kun luen tätä keskustelua, niin ei todellakaan ole yhtäkään kirjoitusta tässä ketjussa sellaista, missä muka kukaan olisi tekemässä itsemurhaa. Joku r*nkkari vaan esiintyy väärällä identiteetillä. Mä muistuttaisin, että netissä saat kertoa oman mielipiteesi ja vaikka vetää vähän ylikin mielipidettäsi tai jättää asioita sanomatta tai muunnella itseesi liittyviä juttuja turvallisuussyistä, mutta et voi mennä väittämään, että olet epävakaan persoonallisuushäiriön omaava.
Psykoosi muuten on sen verran monitulkintainen tilanne, että kiitos jos et väittäisi sellaisesta asiasta mitään! Psykoosi on eri asia kuin mielisairaus, usein, ja mutta ällöttää tollanen lällätys, missä esitetään pysyviksi kaikki mielenterveysongelmat. Minunkin elämäni jos jokun haluaisi pilata, niin voisi tulla ruippimaan sillä asialla, että alaikäisenä mulla oli mielenterveysongelmia joidenkin mielestä, mutta pikkusen liian k*sipäistä se olisi ihmistä kohtaan, joka on normaalilla tavalla pärjännyt elämässään ja joka on ihan täysijärkinen. Puhumattakaan muustakaan sairaasta netissä esiintyvästä kiusatarpeesta ylipäätään terveiden solvaamiseen tällaisilla nimettömillä palstoilla valheilla diagnostisella väitetermistöllä.
Tosin tampiot on tampioita,ja pitäis tajuta, että kaikilla ei ole sama moraalinen käsityskoodisto internetkijroittamisessa keskustelupalstalle, kuin vaikkapa mulla. Mä voin sanoa jotakin kohteetonta vaikka läskiksi tai kusipääksi tai idiootiksi tai rasistiksi, jos joku hyypiö kirjoittaa ällöttävän loukkaavasti, mutta ikinä mä en valehtelisi ilman mitään tietoa kenenkään olevan mielisairas netissä. Tai harjoittaisi mitään kunniaa loukkaavaa nettikäytöstä.
Ja terve vaan, mutta tää on palsta, jota en jatkossa enää lue. En kestä lukea tällaista sontaa! Ja pahoitteluni, jos viestini on loukkaava, koska en tarkoita loukata ketään tai mitään, mutta minua ahdistaa tällaiset nimettömät maallikko- mielenterveys-vihapalstat.
- ei_epävakaa
Kiitos FairyTale. Kiva kuulla että joku on päässyt pidemmälle elämässä, vaikeuksista huolimatta. Täällä on vaikeaa saada hoitoa, kuten olen jo edellä kuvannut. Toivoisin niin että asia olisi toisin, mutta ei tällä hetkellä näytä olevan. Kelan terapiaa olen useasti hakenut, aina tullut hylky. Tuntuu vähän siltä että seinät nousee vastaan joka puolelta. Niitä vastaan on vaikea taistella.. Antaa tosin vähän toivoa se että sinä olet päässyt eteenpäin. Ehkä minäkin joskus...? Jos jaksaa tsempata...
- Masennuksesta kärsiv
Tätä ei kai pitäisi ikinä sanoa julkisesti, ei täällä eikä missään mutta omalla tavallani ymmärrän niitä jotka menevät äärimmäisyyksiin päästäkseen hoitoon.
En tarkoita että ikinä itse tekisin jotain toisille, mutta mietin näitä ihmisiä jotka ovat puukottaneet toisia jotta ovat päässeet hoitoon.
Voin uskoa että ihminen joka pystyy puukottamaan jonkun päästäkseen yksinkertaisesti hoitoon on erittäin epätoivoinen ja hänellä täytyy olla valtavat henkiset tuskat. - D''t'j'- -
No heh, sä siis itse diagnosoit itsesi ja pidät lääkärin lausuntoa jonain pilana?
Jatka vaan toisten manipulointia, se varmasti takaa sen että jäät vaille apua. - systerikr68
Ystävät rakkaat, rukoilkaa ja laittakaa rukouspyyntöjä. Jumala voi rauhoittaa kaikki myrskyt ja myllerrykset.
- FairyTale
Vielä... Päivällä en kirjoittanut vielä että olen itseasiassa bipo eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava joten oloja on tarkkailtava molempiin suuntiin. Enemmän olen kärsinyt psykooseista ja masennuksesta kuin maniasta tai hypomaniasta, molemmat äärilaidat vaikeita kylläkin. Toivon kaikille mielenterveysongelmista kärsiville voimia elämäntilanteisiin! Älkää missään nimessä tehkö itsemurhaa, se on pahin vaihtoehto mitä voi olla. Jos tulee itsetuhoajatuksia niin ottakaa heti yhteyttä lääkäriin, sairaalaan tai hoitajaan. Tänään tuli Aamusydämellä-ohjelma aamulla yhdeksän jälkeen ja siinä käsiteltiin itsemurhaa omaisen kannalta. Miehenikin sairastaa vakavaa masennusta ja on meinannut tehdä itsemurhan mutta onneksi ei tehnyt. Tilanteemme on siis erittäin vakava ja hän on jättämässä minua (avioero) mutta menen eteenpäin silti kuin mummo lumessa koska kuten Inhimillisessä tekijässä (tv2 tässä taannoin) eräs jätetty nainen sanoi, että katkeruus ei kaunista ketään. Olen valoisalla mielellä tulevaisuudesta. Muutos on aina mahdollisuus parempaan suuntaan! Uskon että kaikella on tarkoituksensa, ja vaikka välillä tuntuu kuinka vaikealta, niin hyviäkin hetkiä on kasapäin ja en vaihtaisi päivääkään pois, laulun sanoin. Ja kuten vuonna 1997 kuuntelin kriisissäni Kari Tapion "Myrskyn jälkeen on poutasää, viimein oon sen saanut ymmärtää. Nyt sen nään, ei voi yksikään päättää päivistään, ne määrätään. Myrskyn jälkeen kun nähdä saan auringon taas käyvän hehkumaan...jne." laulua joka on ollut miulle erittäin tärkeä. Käyttäkää kaikki keinot rentoutumiseen ja iloitkaa elämän pienistä, ilmaisistakin asioista. Musiikki, ulkoilu, ystävät... elämä on hieno asia kuitenkin. Aloittaja- tsemppiä päiväosastoa odotellessa. Itsekin olen päiväosastolla ollut muistaakseni vuonna 2005 masennuksessa ja se auttoi kyllä ainakin minua, vaikka en ollut yhtään motivoitunut hoitoon silloin. Vuonna 2006 olin 2kk sairaalassa, sähköhoidot ja lepositeetkin (aivan kamalaa) tulivat tutuiksi. Kaikesta, aivan kaikesta voi selvitä! Itse tarvitsisin vertaistueksi samaa sairautta sairastavan ihmisen, mutta ei ole vielä tullut vastaan. Sellainen, joka kärsii samasta sairaudesta, ymmärtää parhaiten toisen tuskan ja ilotkin.
Jos joku bipo (kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä) lukee tätä- kirjoita omista kokemuksistasi tänne palstalle! Olisi kiva kuulla miten selviät arjesta. - fkenwjkwefefwefw
Koska apu on kallista ja valtio on persaukinen. Ihmisillä ei ole mitään väliä, vain PR:llä.
Siksi meillä on mielenterveydessä potilasvastainen asenne, ylityöllistetty julkinen puoli ei halua enää asiakkaita koska he eivät pysty enää tarjoamaan asiallista hoitoa nykyisillekään.
Miten saat hoitoa?
Vasta sitten kun ongelmasi ovat mahdollisesti suurempi kustannuserä kuin hoitamattomuutesi. Voit jouduttaa hoitoonpääsyä esim. satunnaisiin ihmisiin kohdistettavalla väkivallalla tai vaikkapa aiheuttamalla omaisuustuhoja, kun "laskusi" muodostuu tarpeeksi korkeaksi katsotaan että on halvempaa hoitaa sinut asiallisesti kuin jättää sekoilemaan keskenään.
Jos olet sitä luonnetta joka alistuu nopeasti, vaikenee ja poistuu paikalta ja vetää itsensä lopulta hirteen teet kaiken yhteiskunnalle halvaksi - joten sinua ei "auteta" koska sinusta ei koidu kustannuksia.
Psykiatrinen puoli on PR-osasto ei-funktionaaliselle valtiolle joka leikkii sivistysvaltiota. PR-puoli pitää kulissit pystyssä, oikeaa apua sensijaan ei ole tarjolla tarvitseville. Vain valituille, yleensä ns. helpoille tapauksille jotta PR-osasto saa "onnistumisia" halvalla ja siten oikeutuksen olemassaololleen.- KLfmewmfkwemklwefwef
Eli muistakaa: Mitä suuremman laskun saatte teetettyä hoitamattomana sitä todennäköisempää on asiallinen hoitonne.
Voitte mitata tätä ns. "Ikkunamitalla". Paljonko maksaa yksi särjetty ikkuna?
Jos särjet hoitamattomana ikkunoita enemmän kuin hoitosi maksaa niin yhteiskunta alkaa huolehtia hoidostasi koska se tulee halvemmaksi. Jos kustannuksesi hoitamattomana on pienempi silloin sinua ei hoideta. Minimikustannuseräsi on sosiaaliturvan verran.
Kannataa myös muistaa että vankilapäivä on jopa kalliimpi kuin hoito, joten se on yhteiskunnalle viimesijainen reagointimuoto. Oma mottoni on että "Putkasta sosiaalityöntekijän kautta psykiatrille" joka johtaa kaikkein todennäköisimmin liki asialliseen hoitosuhteeseen. Sensijaan näille "hiljaa huonosti voiville" ei tietenkään koskaan mitään asiallista hoitoa löydy.
- inhimellisyys mennyt
näin on akuutti tilanteessa et apua saa,pitää olla lähete ja omalääkärille yli vko,jonot---ei mikään osasto ota vastaan ilman lähetttä--ainut apu löytyi yksityispuolella. kokkarit tuhonneet koko hyvin vointi valtion----eroa käteinen
- ei_epävakaa
Jos yksityiseen ei ole varaa?
Mitäs sitten?
Totta toi että akuuttitilanteessa lähetetään päivystyksestä kotiin, sanotaan että mene avohoitoon, lähete os pitäisi olla, mutta aikoja omalle lääkärille ei saa, ei edes soittoaikoja ennen kun pari viikkoa on mennyt. Osastot ei ota läheeteettömiä potilaita.
Elämä on tuskaa.........- fewfemkweflmklefwef
Mitäs sitten?
Vastaus: Ei mitään. Apua ei ole eikä sitä järjestetä. Pelastushelikopteri ei saavu. Pelastuslautta ei ole meressä.
Sinä hukut eikä mikään virallinen taho auta ja jos sinulla ei ole epävirallista olet kusessa.
Se on realiteetti. - epävakaa
fewfemkweflmklefwef kirjoitti:
Mitäs sitten?
Vastaus: Ei mitään. Apua ei ole eikä sitä järjestetä. Pelastushelikopteri ei saavu. Pelastuslautta ei ole meressä.
Sinä hukut eikä mikään virallinen taho auta ja jos sinulla ei ole epävirallista olet kusessa.
Se on realiteetti.sinulle rakkainpani saan edes lukea hyviä kommentteja kiitos myös viimeisestä'
- sfdsdfsdfkmsdfmk
epävakaa kirjoitti:
sinulle rakkainpani saan edes lukea hyviä kommentteja kiitos myös viimeisestä'
Eipä kestä. Rehellisyys on kortilla, se on se mitä minä edustan. Pahoittelen jos se antaa toivoa, totuus on että kaltaiseni ovat äärimmäisen harvassa.
- ei_epävakaa
Mulla oli aika hoitajalle tänään, ennen päiväos menoa.
Aivan täysin turhaa. Nyt tuijotetaan epävakaa dg:a ja sanottiin vielä että hoitosi täällä on päättymässä tämän vuoden aikana. SIIS TÄH?
Tässä kunnossa? Voit hoidattaa itsesi t.a.lla. (jossa lääkärit vaihtuu koko ajan)
Kiitos. Tätä juuri nyt tarvittiinkin. Juuri tätä. :((((((((( - pääkaupunki
Hesassa pääsee päivystykseen ilman lähetettä, voi soittaa joka päivä psyk.poliklinikan työntekijälle soittoaikana.
Lääkärin ajan terveyskeskuksesta saa parin viikon päähän, samoin soittoajan, omahoitajan saa kiinni päivittäin.
Se puolestaan, minkä tasoista tukea saa, on paljolti tuurista kiinni.
Päivystykseen soitettaessa tukea ei saa vaan vittuilua 90 prosenttisesti, sinne pitää henkilökohtaisesti mennä jos tahtoo keskustella asioistaan tai päästä osastolle. - ei_epävakaa
Pääkaupunki;
ei toimi noin ainakaan mun kohdalla.........
Päivystykseen pääsee läheeteettä juu. Loput onkin p:tä.
Avohoitoon vaan. Ja nyt avohoito on nostamassa kädet ylös ja lopettaa hoitoni tän vuoden aikana. :((((((((((- pääkaupunki
Minun kohdallani toimii noin kuinka kuvailin. Esim. päivystyksessä olen käynyt monesti ja aina päässyt halutessani sieltä osastolle.
Se on mielestäni väärin, että psyk.polin hoidoista on tehty määräaikaisia eli hyvin tavallista nykyään on, että hoitojakso kestää vain puolisen vuotta, aiemmin poliklinikan asiakkaana on voinut olla vuosia yhtäjaksoisesti. - väsynyt hullu
Alan epäillä, että psykiatrien innostus diagnosoida epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi on keino päästä potilaista eroon ja SÄÄSTÄÄ. Vanhojen tutkimusten mukaan epävakaathan ei muka hyödy hoidosta. Hoito ei ole siis oikeanlaista. Jotta siitä hyötyisi, jouduttaisiin tekemään uudistuksia, kouluttamaan työntekijöitä jne. Esim. dialektinen käyttäytymisterapia toimisi.
Tuo epävakaa dg on kuin itseään toteuttava ennuste: meitä voi tuon diagnoosin antamisen jälkeen kohdella miten vain, ja sitten meidän reaktiot tulkitaan TIETENKIN tuosta häiriöstä johtuvaksi, vaikka mieleltään täysin terve reagoisi samaan kohteluun ihan samalla tavalla.
Joten, säästöjä saa kun diagnosoidaan vaan kaikki epävakaiksi persoonallisuushäiriöisiksi, joita ei edes kannata vaivautua hoitamaan. Kaikki potilaiden mussutus hoidon saamiseksi tulkitaan vaan häiriöksi, joka vakuuttaa psykiatrin siitä, että hän on tehnyt oikean diagnoosin ja päätöksen jättää potilas hoidotta. Ei tunnontuskia huonosta hoidosta ja hallinto kiittää syntyvistä säästöistä.
Asiasta ja sen vierestä...
Osastohoito on käytännössä sitä, että syöt lääkkeitä ja nukut, sekä syöt milloin nyt satut jaksamaan.
Lähinnä potilaat ravaa tekemisen puutteessa tupakkahuoneessa ja tarjottimella tuodaan lääkkeitä aina aika ajoin eri aikaan päivästä, kenelle mitäkin.
Juuri minkäänlaista yksilöpsykoterapiaa tms. ei ole mahdollista saada, kun siihen ei ole niitä surullisenkuuluisia resursseja, mutta toki hoitohenkilökunnan kanssa keskusteleminen on mahdollista; tämä käytännössä tarkoittaa lähinnä omahoitajakeskusteluja yms.
Itselläni on jos jotain diagnoosia vuosien varrelta, ja tuoreimpana mm. tässäkin keskustelussa mainittu epävakaa persoonallisuushäiriö, eli nk. rajatilapersoonallisuus.
Osastolla (lue: osastoilla) olen ollut moneen kertaan, ja johtuen milloin kenenkin psykiatrin tekemästä diagnoosista (lue: diagnooseista) olen syönyt hiukan milloin mitäkin lääkettä; parhaimmillaan (lue: pahimmillaan) yli kaksikymmentä kappaletta päivässä, useita eri lääkkeitä samanaikaisesti.
Apua en voi sanoa niistä juuri olleen, jos kohta jossain määrin sivuvaikutuksia (lue: haittavaikutuksia) kylläkin ilmeni.
Ainoastaan haloperidoli, eli kauppanimeltään serenase, auttoi jossain määrin.
Tosin kyseessä on erittäin voimakas neurolepti, ns. antipsykootti, joten suosittelen harkitsemaan erittäin vakavasti ennen mahdollisen lääkityksen aloittamista.
Lisätietoa haloperidolia (serenasea) koskien tässä muutama linkki...
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=764&d=17334&i=JANSSEN_SERENASE_SERENASE-tabletit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Haloperidoli
Mitä varsinaiseen osastohoitoon tulee, niin en voi varsinaisesti suositella sitä kenellekkään, jos kohta se ehkä antaakin mahdollisuuden levähtää hetkisen, niin pahimman vaiheen jälkeen siitä ei enää juuri apua ole.
Ainoa nk. lääke, jota voin omaan kokemukseeni perustuen suositella, on nimenomaan em. haloperidoli, tai serenase, jos tahdotte.
Se auttaa mm. ahdistukseen, tuskaisuuteen, sekä eri asteisiin paranoian (vainoharhan) tiloihin, ja omalla kohdallani myös masennukseen, joka oli yllätys jopa minua hoitaneelle psykiatrille.
Olen kohta kolmekymmentä, ja kokemusta on niin psykologiasta kuin psykiatriastakin useita vuosia, joten potilaan asemassa voinen suositella kyseistä lääkettä omaan kokemukseeni perustuen; en kuitenkaan ole psykiatri, ja se mikä auttaa toisella ei välttämättä sovi toiselle lainkaan, joten suosittelen konsultoimaan hoitavaa lääkäriä huolella, jos em. valmisteesta on kiinnostunut.
Mitä tulee epävakaan persoonallisuushäiriön hoitoon, ei siihen ole (ainakaan vielä) varsinaisia suosituksia koskien lääkkeellistä hoitoa, vaan lähinnä erilaiset terapiamuodot toimivat ensisijaisena hoitomuotona, psykoterapeuttinen hoito on keskeisin hoitomenetelmä.
Parhaimmat tulokset on tutkimusten mukaan saatu dialektisella käyttäytymisterapialla (DKT), skeematerapialla ja mentalisaatioterapialla.
Päiväsairaalahoidosta on potilaalle todennäköisesti hyötyä.
Psykoosilääkkeet saattavat lievittää vaikeampia oireita laaja-alaisesti, tosin näistä suosittelen ainoastaan em. haloperidolia, eli serenasea.
Tiedän kyllä kuinka vaikeaa toisinaan on saada apua, ja olen itsekkin joutunut jopa liioittelemaan oireitani päästäkseni osastolle.
Tässä toimii kaksi seuraavaa metodia: itsetuhoisat ajatukset eli itsemurha-ajatukset ja kuolemantoive, eriasteiset harhat (kuten hallusinaatiot tai äänet) sekä joissain yhteyksissä yksinkertaisesti innokkuus, eli jaksaa vaan jankata tarpeeksi kauan, tai sattuu osumaan lääkärille, jolla on kyky tuntea empatiaa, joka on valitettavan harvinaista.
Parempaa huomista sinulle.- ei_epävakaa
kiitos dires.
Haloperidoli vaikuttaa aikamoiselta myrkyltä...
Hirveästi sivuvaikutuksia, vaarallisia sellaisia.
Saitko mitään sivuvaikutuksia?
Huomenna päiväosastolle..Itselle ei tullut mitään ei-toivottuja vaikutuksia, ja annos vaihteli voinnin mukaan 1-6 mg/ vrk.
Kyllähän se saattaa hiukan järkyttää kun niitä mahdollisia sivu-tai haittavaikutuksia lukee, mutta harvempi niitä saa; serenase on melko hyvin siedetty lääke, eikä annoksen tarvitse tavallisesti olla huomattava.
Esimerkiksi psykorelaksanttina voi jo 0.5 mg 2 x vrk olla riittävä annos, henkilöstä- ja oireiden voimakkuudesta riippuen.
Olen itsekkin harkinnut päiväsairaalaa...meillä kun täällä Tampereella on sellainen, ja itsellä diagnosoitu mm. epävakaa persoonallisuus.
Ainakin omalla kohdalla haloperidoli on ollut ainoa lääke, josta olen konkreettisesti hyötynyt, mutta voihan olla ettei se sovi jollekkin toiselle aivan samalla tavalla; samoin on ei-toivottujen vaikutusten esiintyminenkin yksilöllistä.
- epävakaa masennus
sairastan myös vakavaa masennusta lisäksi oli lisätty epävakaa persoona .Vaikka masennukseni johtuu mieheni jatyttäreni itsemurhasta .Lisäksi nuorin lapseni kuoli luonnollisesti .Apua en saanut kun iksityiseltä psykianerikoislääkäriltä.2 vuotta käynyt en tiedä kuinka kauan vielä.
- kysyjä?
Saitko epävakaan diagnoosin miehesi ja tyttäresi teon jälkeen?
- Kuitukutittaa
Tohon epävakaaseen perseeseen suosittelisin enemmän kuituja ruokaan ;D
- suru
Mun läheinen oli hyvin masentunut ja itsetuhoinen. Vein hänet päivystykseen kesällä, koska oli niin huonona ja hän pyysi osastohoitoon, ei päässyt. Vietiin taas muutamanviikon päästä häntä lääkkäriin ja lääkkeitä jos jonkinlaisia annettiin :/ No nyt on ainakin yksi lääkärissä käviä vähemmän, hän ei jaksanut ja päätti päivänsä :(
- ..............
Käy lukemassa autismifoorumia
- kalliiksi tullut
Minä saan nykyään apua aina kun tarvitsen koska olen osannut sitä oikein ja asiallisesti vuosia vaatia Tosin olen joutunut siitä maksamaan kohtuu kalliin hinnan sekä psyykkisen että fyysisen terveyteni menettämisen muodossa, mutta pääasia on että nyt saan minkälaista hoitoa tahansa aina HETI kun sitä pyydän.
- ANONYMOUS 86 543 976
kalliiksi tullut kirjoitti:
Minä saan nykyään apua aina kun tarvitsen koska olen osannut sitä oikein ja asiallisesti vuosia vaatia Tosin olen joutunut siitä maksamaan kohtuu kalliin hinnan sekä psyykkisen että fyysisen terveyteni menettämisen muodossa, mutta pääasia on että nyt saan minkälaista hoitoa tahansa aina HETI kun sitä pyydän.
ELIKÖ AMBULANSSI TULEE HETI KUN SOITAT 112 VAI ETTÄ KOTIHOITO TOIMII NIIN KUIN PITÄÄKIN SILLOIN KUN ALUNPERIN PÄÄOSIN TERVE IHMINEN EI ENÄÄ PYSTY POISTUMAAN ASUNNOSTAAN VUOSIA JATKUNEEN JULKISEN TERVEYDENHUOLLON VAMMAUTTAMANA????
- ei_epävakaa
kalliiksi tullut; miten ihmeessä sitä hoitoa saat sitten? Musta olen aina ollut asiallinen, mutta ei sitä apua noin vain tule.
Päiväos alkanut. Olen nyt tyytyväinen että saan jotain hoitoa nyt.
Vaikea vaan on ollut tie tähän. Aivan liian vaikea.
Untakaan ei juuri tule, 2h viime yönä. huokaus.......:(- voimia sinulle
Kuinka päiväosastojaksosi on alkanut? Toivottavasti hyvin.
terv. nimim. "kalliiksitullut" ja "pääkaupunkiseutu" - pääkaupunkiseutu
voimia sinulle kirjoitti:
Kuinka päiväosastojaksosi on alkanut? Toivottavasti hyvin.
terv. nimim. "kalliiksitullut" ja "pääkaupunkiseutu"lisään vielä sinulle joka on perusteetta epävakaaksi diagnosoitu, kerro päiväsairaalassa psykologille tai lääkärille PERUSTELLUSTI siitä mitkä seikat ovat johtaneet väärindiagnosointiisi.
Mikäli tahdot poistaa tuon epävakaa-diagnoosin sairauskertomuksestasi, tarkastuta rekisteritietosi ja vaadi siihen korjausta. Mikäli korjausta ei tehdä, voit lähettää tietoa asiasta Aluehallintovirastoon.
Ennakkotapaus väärindiagnosoinneista tulossa käräjäoikeuteen. - diagnoosin tarkennus
Täällä on siis oltu oikeassa. Kärsit epävakaudesta sekä unettomuudesta joka kuuluu epävakaan persoonallisuushäiriön peruspiirteistöön. Unettomuus korjaantuu päiväsairaalassa, ei osastolla johon yritit turhaan hakea.
- höpö höpö...
diagnoosin tarkennus kirjoitti:
Täällä on siis oltu oikeassa. Kärsit epävakaudesta sekä unettomuudesta joka kuuluu epävakaan persoonallisuushäiriön peruspiirteistöön. Unettomuus korjaantuu päiväsairaalassa, ei osastolla johon yritit turhaan hakea.
Eihän diagnoosia noin tehdä, että otetaan yksittäinen oire ja siitä vedetään johtopäätös. Esim. tuon unettomuuden kohdalla on olemassa ihan elimellistä unettomuutta, joka ei johdu mistään psyyken ongelmasta.
Jos googletat "tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ICD-10" (Suomessa käytetty diagnoosiluettelo, ei siis DSM-IV, jota käytetään USA:ssa) ja luet ne diagnostiset kriteerit, huomaat, että oireita eri kategorioista pitää olla aina tietty määrä ennen kuin diagnostiset kriteerit täyttyy. - ammattilainen AS
höpö höpö... kirjoitti:
Eihän diagnoosia noin tehdä, että otetaan yksittäinen oire ja siitä vedetään johtopäätös. Esim. tuon unettomuuden kohdalla on olemassa ihan elimellistä unettomuutta, joka ei johdu mistään psyyken ongelmasta.
Jos googletat "tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus ICD-10" (Suomessa käytetty diagnoosiluettelo, ei siis DSM-IV, jota käytetään USA:ssa) ja luet ne diagnostiset kriteerit, huomaat, että oireita eri kategorioista pitää olla aina tietty määrä ennen kuin diagnostiset kriteerit täyttyy.En niin tehnytkään, vaan vaistoihini tukeutuen asetan diagnoosin, jonka mukaan potilasta jatkossa hoidetaan eli tässä tapauksessa epävakaa liitännäisdiagnoosina piti paikkaansa, koska potilas ilmiselvästi tulee pidemmällä tähtäimellä hyötymään päiväsairaalahoidosta.Mikäli hänet olisi suoraan passitettu vuodeosastolle, hän joka tapauksessa olisi päätynyt ennemmin tai myöhemmin päiväsairaalan asiakkaaksi.
- ammattilainen AS
ammattilainen AS kirjoitti:
En niin tehnytkään, vaan vaistoihini tukeutuen asetan diagnoosin, jonka mukaan potilasta jatkossa hoidetaan eli tässä tapauksessa epävakaa liitännäisdiagnoosina piti paikkaansa, koska potilas ilmiselvästi tulee pidemmällä tähtäimellä hyötymään päiväsairaalahoidosta.Mikäli hänet olisi suoraan passitettu vuodeosastolle, hän joka tapauksessa olisi päätynyt ennemmin tai myöhemmin päiväsairaalan asiakkaaksi.
Eikö niin aloittaja? ;)
Voimia Sinulle! - Pääkaupunkiseutu AS
ammattilainen AS kirjoitti:
Eikö niin aloittaja? ;)
Voimia Sinulle!Aspergerinfo-foorumin ylläpito ei erehdy koskaan...
- ei_epävakaa
nimim. "kalliiksitullut" ja "pääkaupunkiseutu"
Kiitos kysymästä.
Päiväosasto on alkanut hyvin.
Lääkäri on pätevä ja hoitaja mukava.
Ei ollenkaan sellaista suhtautumista kun polilla.
Ihmettelevät kovin sitä että polilta oltaisiin poistamassa kokonaan.
Järjestävät yhteistapaamisen. Saa nähdä auttaako, epäilen, mutta
kiitollinen että yrittävät.
Olen edelleen sitä mieltä että epävakaa ei ole mun diagnoosi, pitää keskustella lääkärin kanssa. Masentuneena ja ahdistuneena hän mua hoitaa tällä hetkellä, ei ole epävakaasta ollut puhetta. Ei ollenkaan sellaista nuivaa "turhaan olet täällä kun olet epävakaa" suhtautumista.
Nukun edelleen huonosti, vaikka on troppeja jos jonkinmoisia.
Toivottavasti paranee.. - näinkö mietit
Ei pidä paikkaansa hain juuri pikaista hätä aikaa,
ja aika on varattu jo 26.3.2016. - ...
Elämäni Arvot - Autismifoorumi
- 10+3
Löysin netistä tuollaisesta päiväsairaalahoidosta, joka on nimenomaan epävakaille. Näyttäis, että on hyvin toimiva hoitomuoto, haluaisin tuollaiseen. Onkohan Hkin seudulla vastaavaa?
http://www.jormatahka.com/hoito.htm - ei_epävakaa
epäilen ettei ole... :/
- ei enää osastolle
Millasta siellä on? En tiiä onko osasto sen parempi, kun siellä ollut ja joskus kävi mm niin, että yöhoitaja alkoi sättimään ja haukkumaan, kun menin yöllä kanslian ovelle. Mun oli käsketty mennä sanomaan, jos meinaan tehdä itselleni jotain ja sikai menin. Kiukkuinen yöhoitaja ajoi mut matkoihini haukkujen kera. Menin siitä sitten viiltelemään itseäni, kun oli niin paha olo. Huoneista ei sääntöjen mukaan saanut tulla ennen aamukuutta pois. Ei siellä ole sen parempaa se hoito. Joskus olen maannut sängyssä lähes kolme vrk, ennen kuin ruokakärryn tarjottimen syömättä jättämisen vuoksi se huomattiin. Että tosi "intensiivistä" hoitoa...
- epäilevä
ei enää osastolle:
Missä ihmeessä sä olet ollut?
Jokaisessa osastolla jossa olen ollut psyk.vaivojen takia on ollut ruokasali jonne ruoka tulee kärryssä, josta itse annostellaan, ei tarjoittimilla erikseen. Outo on yöhoitajasikin ollut..- ei_epävakaa
Epävakaa ei siis ole diagnoosini. Lääkäri katsoi että ongelmani juurtuu paljon pidemmälle ajalle, menee syvemmälle, ei pelkkää masennusta ja ahdistusta tai epävakaata. Mutta hän vielä ei ole asettanut diagnoosia.
Jouduin sitten päiväsairaalasta vuodeosastolle kahdeksi viikoksi ja nytten aloitin taas päiväsairaalan. Lääkäri on hyvä ja hoitajat myös. Vertaistuki on kallisarvoista.
Laskuja vaan odotellaan kauhulla... Mutta haluan tervehtyä, joten siitä on kai sitten maksettava.
- Kuiveloinen
Minulla on oikeasti epävakaa ja ymmärrän, miksi osastohoito olisi minulle tuhoisaa. Vapaudn menetys provosoisi minussa sellaista käytöstä, etten varmaan koskaan enää pääsisikään pois sieltä osastolta. En minä nyt normaaliarjessa kokoajan hypi seinille, mutta voin kuvitella että sairaalassa hyppisin... Pitäisivät minua hullumpana kuin olenkaan...
- Anonyymi
Kuulostaa kyllä todella huonolta kohtelulta toi. Eikä kuulosta kyllä kummoiselta lääkäriltä toi, epävakaan persoonallisuuden diagnoosin voi antaa vasta pitkän tutkimuksen jälkeen, sitä EI SAA lätkäistä noin vain. Sun kannattaa tehdä tosta lääkäristä valitus vaikka kyseisen paikan pomolle tai johtoon.
Mulla tulee itelle noita vähän samantyyppisiä fiboja kanssa mutta aina helpottaa jos niistä pääsee puhumaan jollekin eikä todellakaan saa jäädä yksin. Mut mulla on käyny mäihä terapeutin kanssa, häntä kiinnosti oikeasti mitä mulle kuuluu ja nyt oon siinä tilanteessa että osaan määritellä omat rajat.
Tosi hyvä että sä kuitenkin kerroit tänne. En tiedä minkä ikänen oot mutta kannattaa todellakin hakea jeesiä nuorten netin kautta ja saman tyyppisistä. Sitten ihan psykologin juttusille joka ohjaa sut terapeutille JOS koet ite että haluut mennä. Ja sulla on myös OIKEUS tukihenkilöön josta koet ITSE että siitä on SULLE hyötyä ja SUN olo paranee.
Ihan ekana meet nyt puhumaan johonkin kunnon ammattilaiselle jonka kanssa juttelet rauhassa ja pyydät että se kumoaa ton diagnoosin. EDELLEEN, tommosia diagnooseja EI SAA antaa noin vaan lätkäsemällä. Kelle vaan voi tulla ajatuksia että jaksaako tätä elämää, jos tuntuu että ahdistaa vaan ja menee päin helvettiä. Mutta se ei tarkoita että olis epävakaa persoona. - Anonyymi
Joo, sama täällä. Otan osaa suruusi. Itse olen myös apua hakenut ja jäänyt sitä ilman hattu kourassa pihaan seisoskelemaan. Ottaa ylpeyden päälle, kestää nimittäin kauan minulta päästä sellaiseen luottamuksen tilaan, jossa voi pyytää apua.
Olen todennut, että paras niellä ylpeytensä, puristaa sitä hattua tiukemmin ja tehdä tämän elämän kanssa niin kuin kaikki muut tekevät. Voimavarani näissä olosuhteissa on hiljainen halveksunta ja saatanan pikkutarkka työskentely. Ehkä joskus onnistun antamaan tälle yhteiskunnalle anteeksi vittumaisen kohtelun, joka puhkaisi sairauteni, mutta se on täysin omassa vallassani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246