Takajalan ajoittainen ontuminen

Huomasin tuossa muutama päivä sitten että kissani Morris ontuu hieman oikeata takajalkaansa. Luulin ensin että hänen kyntensä on kiinni matossa kun ei päässyt kunnolla liikkeelle mutta hetken seurattuani ymmärsin ettei täysin uskalla varata jalalleen. Kuitenkin hetken kuluttua käveli taas ihan normaalisti.

Silloin tällöin on hetkellisesti ongelmaa jalan kanssa, varsinkin pehmeällä alustalla. Morris taitaa koettaa välttää hyppimästä korkeille tasoille mutta kuitenkin pystyy siihen. Tarkastin kaikki anturat ja tassut sekä lonkat mutta missään en tunne mitään poikkeavaa eikä hän myöskään aristele kosketusta millään kohtaa.

Mietin että onko Morris nyrjäyttänyt tai satuttanut itsensä juoksurundillaan siskonsa Mansonin kanssa (sisäkissoja molemmat) vai onko hänellä nivelissä tai lonkassa vikaa vai onko jalka puutunut tai voiko tämä johtua iästä. Olen tarkkaillut millaisissa hetkissä jalka ei toimi kunnolla mutten ole nähnyt mitään yhteyttä tilanteisiin.

Eläinlääkkäriä on harkittu mutta Morris käyttäytyy muuten ihan normaalisti; syö, juo, käy laatikolla ja leikkii kuten ennenkin eikä vaikuta kipuisalta. Jalka vain vihoittelee muutaman kerran päivässä.

Morris on 8-vuotias maatiaistyttökissa. Kävi steriloitavana muutama vuosi sitten (sen jälkeen on ollut paino-ongelmia mutta nyt ollaan laihduttu hyviin mittoihin).

Oletteko kohdanneet vastaavaa?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista!

6

4426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kisua ikävä

      Minun kissani alkoi joskus viime vuonna ontua toista etujalkaansa. En ihan tarkalleen ottaen tiedä, mistä alkaen. Pikkuhiljaa huomasin että kissa ei enää tullut minua vastaan ovelle kun tulin kotiin, eikä kissa enää noussut sohvalle päälleni makaamaan niin kuin aiemmin.

      Kun sitten vein kissan eläinlääkäriin, niin rtg-kuvissa selvisi että kissalla oli luussa kasvain melko ylhäällä hankalassa paikassa. Sain kissalle särkylääkkeitä, joita sille annoin, mutta kissa ontui koko ajan edelleen. Puupellettivessa oli niin korkealaitainen, että huomasin kissalla olevan vaikeuksia kiivetä sinne ja laitoin matalamman hiekkalaatikon jonne kissan oli helpompi mennä. Millään muulla tavalla kissa ei osoittanut kipuaan kuin ontumalla ja siinä kohden, että tuo pellettivessaan meno ei oikein enää onnistunut.

      Viimeisellä kerralla kun käytin kissaa eläinlääkärissä, eläinlääkäri kysyi milloin kissa oli saanut särkylääkkeensä. Särkylääkkeen annosta ei ollut kulunut pitkää aikaa ja kissa ontui koko ajan. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että särkylääke ei tehoa ollenkaan.

      Kissani oli ylipainoinen, mutta viimeisellä käynnillä puoli kiloa oli pudonnut - lieneekö sairaus vaikuttanut. Vaikka en olisi halunnut erota kissaystävästäni, niin annoin nukuttaa sen pois, koska en halunnut kisuni kärsivän kivuista. Kasvain oli hyvin nopeasti suurentunut viimeisen käynnin rtg-kuvissa ja oli vaarana että luu olisi katkennut. Kaipaan kissaa mutta se tieto lohduttaa, että kissani ei tarvitse enää kärsiä kipuja.

      Tämä oli minun kissani tarina, toivottavasti sinun kissasi ontuminen on parannettavissa olevaa laatua. Kaikkea hyvää sinulle ja kissallesi.

    • Entä selän lihakset? Onko tarkistettu ettei siellä ole jumeja ristiselän tienoilla? Jos siellä on joku pienikin lihas jumissa, se saattaa painaa hermoa joka aiheuttaa tuollaisia oireita. Vertyy sitten hetken kuluttua kun eläin lähtee liikkeelle, ja ontuminen loppuu.

    • Esko 13

      Kuvautin ulko kissan eturaajat kun nilkutti tappelun jälkeen. Ei niissä ollu kun kulumia nivelissä. Kissa oli sillon 10v. Nykyäänkin hän nilkuttaa ajoittain.

    • Killen isukki

      Meitin kissalla menee takajalan polvilumpio herkästipois paikaltaa, sen saa takas nätisti hieromalla, kuuluu vaan naps.

    • Hei

      Kiitos paljon vastauksistanne!

      Kävimme Morrisonin kanssa eläinlääkärissä ja kyseessä oli juuri tuo polvilumpioiden muljahtelu paikoiltaan. Helpotti paljon saada tietää mistä on kyse, ja Morson ontuminenkin on vähentynyt lähes olemattomaksi. Josko päätti ettei enää ikinä lääkärille.

      Kisua ikävä, teit todella rohkean ja oikean päätöksen vaikka se raskas olikin. Paljon voimia sinulle! Rakkaan lemmikin menetys on aika vaikea paikka..

    • ciskis

      Lisäänpä tähän vielä oman kokemuksen jos joku tänne ketjuun vielä eksyy. Meillä tosiaan on nuori, normaalipainoinen poikakissa. Yhtenä päivänä se heräsi johonkin yllättäen ja hyppäsi nopeasti sängystä lattialle, aloin ihmettelemään miksi kuuluu kynsien laahausta lattiaa vasten. Kissa laahasi toista takajalkaa mutta käveli muuten ihan normaalisti ja sitä itseään se ei haitannut mitenkään. Vartti kului ja jalat toimi taas ihan tavallisesti, sen koommin ei ole moista tapahtunut. Mitään muuta en keksinyt selitykseksi kuin puutumisen, eläinlääkärikin totesi kissan aivan terveeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      127
      3565
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2366
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1945
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1899
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1711
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1527
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1473
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1438
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe