ahdistus loppuraskaus

vodå

Mua ahdistaa. En osaa kertoa, miksi. Viikonloppu oli mukava ja nyt jotenkin haikea olo, kun viikonloppu on ohi.
Laskettuun aikaan on muutama viikko. Sekin jännittää. Miten pärjään vauvan kanssa? Tuleeko mulla vauvan kanssa ahdistusta, jota en osaa selittää?
Tykkään suunnitella asioita. Pari vuotta sitten kai ajattelin, että ensin ammatti, asuntolaina ja sitten vauva. Nyt ei ole ammattia eikä asuntolainaakaan. Vauva on tulossa. En osaa käsittää tätä raskauttani. Että mun sisällä oikeasti kasvaa vauva, jota minä alan syöttää rinnoillani. Jonka minä synnytän. Osaanko mä rakastaa sitä?

Joskus pari kertaa olen miehelleni itkenyt selittämätöntä ahdistustani. Hän on ymmärtänyt. Hän on sanonut, että se on normaalia. Emme suunnitelleet kauan vauvaa. Halusimme kokeilla, syntyykö meistä vauva, jos emme käytä ehkäisyä. Syntyi. Ja kohta hän syntyy konkreettisesti tähän maailmaan. Meidän ihana rakas vauva, pieni ihme. Mutta silti en ymmärrä, että kohta hän on täällä.

Kaipaan vanhempiani. He asuvat lähellä, he ovat tärkeitä minulle. Näemme joskus joka viikko, joskus kahden viikon välein, joskus kerran kuussa. Enkö ole tarpeeksi itsenäistynyt, kun ikävöin heitä?

Kaikki on uutta ja pelottavaa. En halua elää sumussa, mutta silti tuntuu, etten ymmärrä vauvan tuloa ollenkaan.

Miten minä pärjään? Ovatko ajatukseni normaaleja?

4

4026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä onnistuu

      En ole synnyttänyt. Oletkohan vielä aika nuorikin. Ja kun lapsi on ensimmäinen niin tottakai se jännittää. Niin ihminen reagoi kaikkeen ennen kokemattomaan. Kuitenkin nainen on rakennettu niin, että hormonaalinen kehon muutos laukaisee äidillisä tunteita ja vaistoja. On hyvä että vanhemmat asuvat lähellä ja teillä on läheiset välit. Saat neuvoja ja tukea heiltä.
      Luota että kaikki sujuu niin kuin vuosituhansia on tapahtunt äitein ja vauvojen välillä.

    • Petronelliina

      Itseäni ahdisti myös. Olen ihminen, joka tykkää järjestellä asioita ja pitää monella osa-alueella narut hallussaan. Tykkään tietää, missä mennään. Loppuraskaudessa muistan itsekin tunteneeni ahdistusta siksi, kun ei voinut tietää mitä on luvassa; ei voinut tietää, miten synnytys menee ja miten vauvan kanssa oikeasti eletään.

      Synnytys meni hyvin, mutta vauva-aika oli alkuun itselleni ihan kamalaa; itkin loputonta väsymystä ja riittämättlmyyttä. Lapsi oli haastava kaikella tapaa. Meni kauan (melkein vuosi) ennen kuin opin nauttimaan oikeasti tästä. Päivärutiinien avulla saavutin kontrollin tunteen ja se helpotti elämää kuin sekä minä, että vauva tiedettiin missä mennään.

      Lapsen synnyttyä minulla oli ammatti ja määräaikaisesti olin saanut olla oman alan töissä pari vuotta. Epätietoisuus töiden jatkumisesta äitiysloman jälkeen ja silloisen vuokra-asunnon ollessa liian pieni pitempää juoksua ajatellen ahdisti myös.

      Nyt minulla on kuitenkin vakinainen työ, asuntolaina, koti jossa tilaa vaikka parille lapselle lisää ja muutenkin elo mallillaan.

      Ikää kohta 30-vuotta. Ja ikävä omia vanhempia paljonkin välillä, koska mieheni vanhemmat ovat kuolleet. Vanhempani asuvat 400km päässä ja eivät voi auttaa siksi arjen keskellä, niin paljon kuin haluaisivat. Niin monesti olisi apua tarvinut ihan pienissä asioissa; Olisi mukava siivota joskus rauhassa ilman lasta, käydä miehen kanssa syömässä jne. Pari tuntia omaa aikaa edes silloin tällöin. Kavereita on, joilta pakkotilanteessa apua saa (esim. käyvät kaupassa, jos meillä koko porukka sairaana tmv.), mutta olisi se kivaa välillä muuten vainkin. Lähettää vaikka isovanhemmat ja lapsi käymään kesällä puistossa ja jäätelöllä, samalla kun itse tekisi vähän pihahommia ilman innokasta kolmevuotiasta apuri-lapioijaa, joka levittää mullat kaikkialle muualle, kuin oikeisiin paikkoihin. :)

      Näen vanhempiani pyhäpäivien ja kesälomien ansiosta muutaman kerran vuodessa, jolloin viivymmekin heidän luonaan useamman päivän. Myös he toivovat, että välimatkaa olisi vähemmän, mutta koska heillä on elämä mallillaan omassa kotipaikassaan ja meillä omassamme, niin näillä mennään.

      Pointtini on siis se, että et ole ainoa, jota tuollainen muutos ahdistaa. Ja saat olla onnellinen, että vanhempasi ovat niin lähellä; se on korvaamatonta! Kaikki jjärjestyy kyllä. :) Tsemppiä.

    • vodå

      Kiitos paljon viesteistänne.
      Melkein itku tuli - taidan olla herkällä päällä.

      Olen nuori, ja olen huomannut, että itselleni rutiinit ovat tärkeitä. Kuitenkin rutiinit ovat puuttuneet jo muutaman vuoden, koska opiskelen yliopistossa. Tavallaan esimerkiksi kaipuu lukioaikoihin välillä on, koska silloin elämä oli tasapaksua ja rutiinipainotteista.
      Oon tavallaan menevää tyyppiä, mutta jumiudun myös kotiin todella helposti. Kunhan lapsi syntyy, ois varmaan viimeistään 6kk ikäiselle hyvä opettaa "rutiiineja".
      Haluan nauttia vauva-arjesta, ehkä se stressaa eniten.... Asetan itselleni paineita siitä, että haluan nauttia vauvastani ja arjesta hänen kanssaan, mutta silti mietin, että mitä jos se ei onnistukaan. Turhaan mietin, pitäisi elää hetkessä.

      Asetan itselleni paineita, pitäisi vain muistaa että kaikki menee omalla painollaan.

      aloittaja

    • Anonyymi

      Pakko kommentoida vanhaan ketjuun, että kylläpä lohdutti lukea samankaltaisia kokemuksia kuin mitä itse käy juuri läpi. Olen myös taipuvainen suunnittelemaan asioita tarkkaan ja asettamaan itselleni paineita siitä, että kaikki menee hyvin. Varmaan juuri sen takia ensimmäisen lapsen syntymä jännittää ja ahdistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut

      Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/
      Ikävä
      191
      1264
    2. Miettimisen aihetta.

      Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.
      Ikävä
      122
      1108
    3. Kai sä näät

      Ku sua katson et olen aika rakastunut. Rakkaus ei vain ole aina niin yksinkertaista
      Ikävä
      70
      830
    4. Mitkä on 3 viimeistä sanaa

      sun ja kaivattusi viesteilyssä? Ensin sun, sitten kaivatun?
      Ikävä
      48
      824
    5. Just nyt mä

      En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman
      Ikävä
      53
      770
    6. Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle

      Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva
      Ikävä
      50
      705
    7. Kuinka hyvin tunnet mut?

      Kerro musta mies jotain.
      Ikävä
      33
      682
    8. Piristä mua ystävä

      Hyvä💫...
      Ikävä
      60
      669
    9. Nainen, mitä ajattelet minusta?

      Mitä tuntemuksia saan aikaan sinussa? :/
      Ikävä
      52
      637
    10. Hakeudu hoitoon.

      En oo kiinnostunut susta.
      Ikävä
      50
      635
    Aihe