Mie kärsin hirveästä koti-ikävästä. Aina kun menen yökylään tai leirille, saan hirveän itkukohtauksen ja ahdistuksen tunteen. Joskus minun on pitänyt lähteä kokonaan pois. Tätä on jatkunut jo 3 vuotta! Kärsin tästä todella paljon, enkä voi siis käydä missään. Päivisin ei tunnu miltään ja kaikki tuntuu hyviltä ideoilta. En tiedä yhtään mitä minun kannattaisi tehdä, sillä tunne on KAUHEA!! Välillä minusta tuntuu, että kuolen tunteeseen. Nukun välillä äitini kanssa tunteiden välttymiseksi kotona. :-) Vastatkaa nopeesti. En osaa elää enää! Vastauksii. :-S
Kauhea olo päivästä toiseen :|
7
147
Vastaukset
- Kwonboy
Yritä rauhoittua ja koita olla ajattelematta asiaa.
Kyllä se vielä ohi menee. :))- Therapeuttixi
Kerro jollekin kaverille tunteestasi. Voit tuntea turvattomuutta muualla, paitsi kotona. Syytä kannattaa miettiä. Tunteesi on ihan normaali, monella nuorella on samoin.
- tyttötoivoto
Äiti on sanonu miulle samaa.. Mutta ongelma on, että en osaa rauhoittua ja kun asia hiipii mieleen, toivoton tunne tulee, Jos en saa unta heti, menen jonkin asteiseen panikki tilaan. :-(
- Kwonboy
Saattaa olla paniikkihäiriö, kun veljelläni oli joskus samantapainen ongelma, mutta kuitenkin erillainen.
Siihen on olemassa lääkkeitä, joten suosittelen juttelemaan lääkärille asiasta.
Tottakai teet sitä mikä itselle on parhaaksi. :) Moikka Tyttötoivoton!
Ikävä kuulla, että jännitys koti-ikävästä vaikuttaa kyläily- ja leirireissujasi. Aluksi voi olla hyvä tehdä lyhyitä reissuja lähimpien ystävien ja sukulaisten luokse ja kasvattaa sillä tavalla luottamusta. Pienin askelin siis! Uskomme, että jokaisella on jossakin vaiheessa elämää aikoja, jolloin koti-ikävä iskee tosi kovaa. Kiva kuulla, että olet saanut äidiltäsi tukea.
Kaikkea hyvää ja iloista kesää!
NettiSaappaat Jyväskylästä- lauren1412
Mulla on ihan sama juttu!!
- brunettihelppaa
asiaan voi olla monta syytä, mutta ratkaisua en keksi. jos sinä vain olet luonteeltasi herkkä. meidän luokalla on todella herkkä tyttö jolta kyyneleet vierii jo vaikka puhuttaisiin jostain hirveästä asiasta joka olisi fiktiivinen. Tai pienenkin eläimen kuolema.. Saatika sitten ihmisen!
Toisena syynä voi olla että olet aina pienenä ollut todella läheinen vanhemmillesi ja viettänyt heidän kanssa normaalia enemmän perheen keskeistä laatuaikaa ja kiintynyt heihin. Et ole kokenut perheasioissasi mitään negatiivista kuten vanhempien avioeroa, vai? Ratkaisua en valitettavasti keksi, koti-ikävälle ei välttämättä voi vaan mitään. Kylläsekin iän myötä hälvenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955