Minä uskallan ja kehtaan myös kysyä seuraavaa: " Oletko koskaan käynyt bordellissa ? " Itse olen käynyt muutaman kerran Espanjassa ja Tallinnassa joskus n. 20 - 25 v. sitten. Olihan se jännä kokemus siihen aikaan.
Uskallatko vastata ?
90
242
Vastaukset
Kyllä. Olen käynyt.
Tarkennus reilusti tunnistettavalla nimimerkillä.
Hampurissa Eros-Centerissä ja Herbertstrassella.
Köpiksessä aseman lähellä.
Firenzessä.
Amsterdamin ym. näyteikkunaesittelyt ovat toinen juttu.
Olin aina liikkeellä päivällä ja selvin päin.
Esimerkiksi Herbertstrassella langoltani pyydettiin peruspalvelusta tuplaten minuun verrattuna.
Selityksiä. Komeampi, siistimpi ukko selvin päin päivällä.
Katuprostituoihin olen tutustunut mm. Köpiksessä, Luganossa ja Budapestissä.
On myös paikkoja joihin en ole uskaltanut mennä. Viimeeksi Sanghaissa.
Jo kadulta katsoen touhu oli sen näköistä, että epäilin josko pääsisin ulos rettelöittä.- Hei kun keikuskelen
laiska-lasse kirjoitti:
Tarkennus reilusti tunnistettavalla nimimerkillä.
Hampurissa Eros-Centerissä ja Herbertstrassella.
Köpiksessä aseman lähellä.
Firenzessä.
Amsterdamin ym. näyteikkunaesittelyt ovat toinen juttu.
Olin aina liikkeellä päivällä ja selvin päin.
Esimerkiksi Herbertstrassella langoltani pyydettiin peruspalvelusta tuplaten minuun verrattuna.
Selityksiä. Komeampi, siistimpi ukko selvin päin päivällä.
Katuprostituoihin olen tutustunut mm. Köpiksessä, Luganossa ja Budapestissä.
On myös paikkoja joihin en ole uskaltanut mennä. Viimeeksi Sanghaissa.
Jo kadulta katsoen touhu oli sen näköistä, että epäilin josko pääsisin ulos rettelöittä.Asiahan ei minulle millään tavalla kuulu, kuhan nyt vaan aikani kuluksi huuliani heilutan :) Tulkkaan huulieni heilunnat kirjoitukseksi, että hetkinen vaan....katsastan peiliin huuliani...............No joo, sitä vaan, että kun hyppäsit tuola ilolintusten iloittelussa, niin olikos laiska-lasse silloin naimisissa, vai poikamiehenäkö rilluttelit.
Tälläistä kysymystä tuskin olisi tullut mieleenikään, ellei täällä sataisi näin armottoman kovaa. Sade saa joskus aikaan mitä ihmeellisimpiä aprikointeja :) Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Asiahan ei minulle millään tavalla kuulu, kuhan nyt vaan aikani kuluksi huuliani heilutan :) Tulkkaan huulieni heilunnat kirjoitukseksi, että hetkinen vaan....katsastan peiliin huuliani...............No joo, sitä vaan, että kun hyppäsit tuola ilolintusten iloittelussa, niin olikos laiska-lasse silloin naimisissa, vai poikamiehenäkö rilluttelit.
Tälläistä kysymystä tuskin olisi tullut mieleenikään, ellei täällä sataisi näin armottoman kovaa. Sade saa joskus aikaan mitä ihmeellisimpiä aprikointeja :)Kysymys kuului: Oletko koskaan käynyt bordellissa?
Ei kysytty käymisen laatua tai sisältöä.
Nuo kertomani käynnit ovat tapahtuneet yhteisten lomamatkojen yhteydessä.
Siis olen käynyt, en asioinut.
Ajan taju täytyi säilyttää. Esimerkiksi Eros-Centerissä pidin 5-minuuttia maksimina koska vaimo jäi lasten kanssa kadulle odottamaan.
Tosin ne kelvottomat olivat häipyneet autolle.
Köpiksessä kuulin ulkoa sisälle riittävän selkeän viestin liittyäkseni perheeni seuraan.
Herbertstrassella vaimo punki perässäni vaikka olin tulkinnut, että pääsy naislta ja alle 18-vuotisilta on kielletty.
Muut ovat menneet saman periaatteen mukaan. Katutytöt olemme jututtaneet porukassa.
Näyteikkunat olemme katselleet kahdestaan.
Jne.
Poikamiesajat elin toisella periaatteella ilman ulkopuolista kontrollia.
Jo aikanaan arvostin vaimoni osittamaa ymmärrystä ja luottamusta.
Eihän sitä olisi voinut pettää!
Eipä ole tullut edes mieleen. Puuhassa nyt ei ole mitään mistä tekisi mieli maksaa.
- äimän väki
Voisin käyvä äimistelemässä, jos niin saisi tehdä, jos tietäisin, missä niitä on.
1966, 1967, 1980 ja 1983.
80-luvulla työn puolesta.
Hukkaan meni fyrkat, ei kasvattanut yhtään mitään.
H.En ole käynyt ja ei niitä bordelleja taida naisille edes olla.
Niin ja helppohan se on nikittömänä sanoa et on käyny..höh.- Punainen Talo
Olen käynyt.
- pnel.
Onko niitä naisille tarkoitettuja?
Jos on, en, vielä. Jos ei ole, kannattaisiko perustaa? Saisiko starttirahaa?- bessie*
Noinkohan on koskaan ollutkaan, ja mahtaisiko sellainen ´laitosbordelli´ muotoinen yritys oikein toimiakaan noin päin, pnel.?
Voisi tulla ongelmia jo työntekijöiden löytämisessä, ja jos vaikka löytyisikin niin aika haastavaa varmasti olisi saada homma toimimaan ja työntekijät pysymään ruodussa. Varmastikin liikeidean kelpoisuus punnitaan ennen kuin starttirahoja myönnetään, eli tuskin saa. - pnel
bessie* kirjoitti:
Noinkohan on koskaan ollutkaan, ja mahtaisiko sellainen ´laitosbordelli´ muotoinen yritys oikein toimiakaan noin päin, pnel.?
Voisi tulla ongelmia jo työntekijöiden löytämisessä, ja jos vaikka löytyisikin niin aika haastavaa varmasti olisi saada homma toimimaan ja työntekijät pysymään ruodussa. Varmastikin liikeidean kelpoisuus punnitaan ennen kuin starttirahoja myönnetään, eli tuskin saa.Netissä olin tavaavinani, että ainakin Nevadassa niitä on huru mykket.
Uuteen Seelantiinkin kaavailtiin, muttei ilmeisesti saatu perustettua. - bessie*
pnel kirjoitti:
Netissä olin tavaavinani, että ainakin Nevadassa niitä on huru mykket.
Uuteen Seelantiinkin kaavailtiin, muttei ilmeisesti saatu perustettua.Ai sellaisia, joihin naiset menee ja valkkaa valikoimasta mieleisensä miehen (tai kaksi) ja yritys takaa että asiakas saa rahoilleen, esim. maksamalleen tuntiveloitukselle, vastinetta, eli bordellin työntekijällä seisoo?
Eihän miehetkään hierojalle mene silloin kun bordelliin menevät. - pnel
bessie* kirjoitti:
Ai sellaisia, joihin naiset menee ja valkkaa valikoimasta mieleisensä miehen (tai kaksi) ja yritys takaa että asiakas saa rahoilleen, esim. maksamalleen tuntiveloitukselle, vastinetta, eli bordellin työntekijällä seisoo?
Eihän miehetkään hierojalle mene silloin kun bordelliin menevät.:))
En minä heidän toimintaansa kehdannut enempää syventyä. Olisipa tosi noloa, jos vain järki seisoisi.
Jos on talon puolesta Viagraa vaikeimpiin tapauksiin?
Elokuvissa usein ilotytöt kuvataan psykiatreiksi. bessie* kirjoitti:
Ai sellaisia, joihin naiset menee ja valkkaa valikoimasta mieleisensä miehen (tai kaksi) ja yritys takaa että asiakas saa rahoilleen, esim. maksamalleen tuntiveloitukselle, vastinetta, eli bordellin työntekijällä seisoo?
Eihän miehetkään hierojalle mene silloin kun bordelliin menevät."bessie*"
Mon cheri pässii...
Vaikka tämä aloitus on tuskin sinun tekemäsi, se huvittaa minua, koska se on tehty 60 - palstalle. Osaan kyllä arvata aloittajan.
Viimeisimpien uutisten mukaan on tulossa televisio-ohjelma aiheesta, kuinka elämä voi päättyä jo neli-kymppisenä.
Vilkaisin ohjelman mainosta ja totesin että naisten bordelleille saattaisi olla tarvetta.
Kaltaisiani suuri-kouraisia miehiä on ehkä liian vähän :)
Saisinko luvan?
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Mon cheri pässii...
Vaikka tämä aloitus on tuskin sinun tekemäsi, se huvittaa minua, koska se on tehty 60 - palstalle. Osaan kyllä arvata aloittajan.
Viimeisimpien uutisten mukaan on tulossa televisio-ohjelma aiheesta, kuinka elämä voi päättyä jo neli-kymppisenä.
Vilkaisin ohjelman mainosta ja totesin että naisten bordelleille saattaisi olla tarvetta.
Kaltaisiani suuri-kouraisia miehiä on ehkä liian vähän :)
Saisinko luvan?
H.Taasko sinua vanhaa vinksahtanutta kurppaa huvittaa? Toivottavasti edes joskus huvittuneisuuteesi on sekoittunut myös hyväntuulisuutta...
Luulen, että naiset halutessaan kyllä löytävät itselleen sopivan rattopojan ilman mitään bordelleja. Olen nyt vähän vieraalla alueella, mutta kuvittelen ettei miehellä seiso ellei hän halua naista, siksi(kään) en usko tuollaisiin bordelleihin.
Mihin sinä lupaa pyydät, anna palaa vaan, sana on vapaa. bessie* kirjoitti:
Taasko sinua vanhaa vinksahtanutta kurppaa huvittaa? Toivottavasti edes joskus huvittuneisuuteesi on sekoittunut myös hyväntuulisuutta...
Luulen, että naiset halutessaan kyllä löytävät itselleen sopivan rattopojan ilman mitään bordelleja. Olen nyt vähän vieraalla alueella, mutta kuvittelen ettei miehellä seiso ellei hän halua naista, siksi(kään) en usko tuollaisiin bordelleihin.
Mihin sinä lupaa pyydät, anna palaa vaan, sana on vapaa."bessie*"
Mon jne.
Minä en ole kurppa vaan mies.
Huomio sukupuoli-ero.
Enkä anna, ennen kuin kerrot saattaisinko olla liian iso-kätinen sinulle.
Ja siks toiseksi, olen hyvinkin huumorin-tajuinen.
Ei minun tarvitse katsella naista seisoakseni.
Vain ajatus....ja se riittää.
H.hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Mon jne.
Minä en ole kurppa vaan mies.
Huomio sukupuoli-ero.
Enkä anna, ennen kuin kerrot saattaisinko olla liian iso-kätinen sinulle.
Ja siks toiseksi, olen hyvinkin huumorin-tajuinen.
Ei minun tarvitse katsella naista seisoakseni.
Vain ajatus....ja se riittää.
H.Pientä rajaa tohon valehteluus,vai pelkkä ajatus.
Sä oikein partiopoika oot- bessie*
hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Mon jne.
Minä en ole kurppa vaan mies.
Huomio sukupuoli-ero.
Enkä anna, ennen kuin kerrot saattaisinko olla liian iso-kätinen sinulle.
Ja siks toiseksi, olen hyvinkin huumorin-tajuinen.
Ei minun tarvitse katsella naista seisoakseni.
Vain ajatus....ja se riittää.
H.Olisit nyt vain kirjoittanut huumorin-tajuisen puhuttelusi kokonaisuudessaan, kurppa.
Kirjoitin ketjun aiheen mukaan bordelleista yleensä, en sinun tarvitsemisistasi.
Ai riittää vai, hyvä. Jotenkin on tullut vaikutelma, ettei sinulla ole riittävästi riittävän laadukkaita ajatuksia, siis siihen katsoen mitä itse olet itsestäsi kirjoittanut. - Mummopyörä
piikkiö kirjoitti:
Pientä rajaa tohon valehteluus,vai pelkkä ajatus.
Sä oikein partiopoika ootJoillekin riittää pelkkä naisten polkupyörän näkeminen.
piikkiö kirjoitti:
Pientä rajaa tohon valehteluus,vai pelkkä ajatus.
Sä oikein partiopoika oot"piikkiö"
Sinäkö siis väität että Lumi-lapioon nojaileminen ei tuo muuta mieleen kuin koti-sohvan :)
En uso, taatusti olet sulattanut monet Lumet kaivamalla pelkällä ajatuksesi voimalla.
Älä sit käytä liian lyhkäsiä Shortseja, nais-ihmisten ilmoillakaan.
H.
Viime kesänä kävelin Amsterdamin punaisten lyhtyjen kadulla katselemassa. Siellä olivat tarjolla näyteikkunassa. Valokuvaaminen oli kielletty. En ota kantaa tavaran kauppaajiin, enkä ostajiin.
Amsterdam on vapaamielinen paikka myös huumeiden suhteen, cannabistuotteita oli katumyymälöissä jopa tarjouksessa. En silti kokeillut niitäkään.- Hei kun keikuskelen
En ole käynyt, mutta kauhiasti tekis mieleni, jos jossakin olis semmonen paikka, jossa olis röykkiö Miehiä näytillä.
Ei, en toki varmaankaan tohtisi kovin lähelle mennä, mutta olishan se kivaa, sillä tavalla katsella ja nuuhkasta poskenpäätä, pöllähyttää hiuksia kämmenhipaisulla, koitella onko käsivarressa Voimaa-voimaa ja lausahtaa joitakin kehusanoja, joista miehet kovasti tykkää:) Oot sää sitte komia tai aijee, ku vattalihakses on krupus kiintiästi tai pulleet on sun käsivartes tai jotain tuon tyyppistä.
Pyytäisin herttaisesti, että muodostaisivat Jonon ja jonossa etenisivät ohitteni ja minä plokkaisin sieltä viis jatkoon päässyttä ja nää sitte tekis uuden jonon.
Kaks parasta pääsis sitte puhaltamaan mun korvaan ja niskaan ja selekää hiipertämään.
Olis se vaan jännää se semmonen.Olipas hauskasti kirjoitettu, taitaa naururyppy viipyä silmäkulmassa kaiken iltaa.
Minä olen nähnyt bordellin ihan läheltä. Se oli Kreetalla eräässä kylässä. Tie iltaruokatavernaamme kulki aidatun oliivilehdon ohi. Jostain syystä siellä
oli valtavasti kukkoja ja yksi onneton kana, jolla ei ollut enää yhtään sulkia tai höyheniä. Jotenkin tuli mieleen, ettei "hänen" elämänsä ollut ihan helppoa.Jäähalli on keksitty. Sinne vain liigamatsin aikaan.
Jos just röykkiö pitää olla, sopii vielä paremmin mennä seuraamaan rugbya tai amerikkalaista jalkapalloa...- * * *
yohuuhkaja kirjoitti:
Jäähalli on keksitty. Sinne vain liigamatsin aikaan.
Jos just röykkiö pitää olla, sopii vielä paremmin mennä seuraamaan rugbya tai amerikkalaista jalkapalloa...Kuka lätkänpelaajasta kaikkine munansuojineen näkee, minkä mallinen ukko niihin kätkeytyy.
Atleetti vai gotleetti.
Rantalentis ois toista poikaa. - hei kun keikuskelen
yohuuhkaja kirjoitti:
Jäähalli on keksitty. Sinne vain liigamatsin aikaan.
Jos just röykkiö pitää olla, sopii vielä paremmin mennä seuraamaan rugbya tai amerikkalaista jalkapalloa...No mutta, no mutta, hyvä yohuuhkaja, enhän minä nyt sentäs mikään Tyrkky ole. Herttileijaa sentäs, kaikkea ehdotatkin tälläiselle.......hmmmm....mikäs se sana nyt olikaan.........joo, Sääkeri. Elikkä kaikkea kehtaatkin ehdottaa sääkerinaiselle:)
(huh, käytinköhön tätä uutta opittua sanaa oikealla tavalla).
Sellainen paikka, jossa näitä miehiä olisi röykkiöittäin, niin Hehän siellä ovat tyrkyllä, enkä suinkaan minä. Minä menisin vaan kahtelemaan, ei sen kummempaa. herikunkeikulle.
Sain oikein mukavan mielikuvan kun laitat miehiä jonoon ja valittet sitä niskaan puhaltelijaa.
Minä se olen nähny aasi vetosen myymälä auton tulevan asiakkaitten luo.
Köyhänä en ole tohtinut, meinaan poiketa.- Hei kun keikuskelen
piikkiö kirjoitti:
herikunkeikulle.
Sain oikein mukavan mielikuvan kun laitat miehiä jonoon ja valittet sitä niskaan puhaltelijaa.
Minä se olen nähny aasi vetosen myymälä auton tulevan asiakkaitten luo.
Köyhänä en ole tohtinut, meinaan poiketa.Niinpä:) Se oliskin tarkkaa touhua ja kun olen syntynyt oikein kunnon tinkijäsukuun, niin valintani jälkeen alkaisi se tinkimisvaihe, joka on usein mitä mukavinta puuhaa. Dresmannilla mainostetaan, ota kolme, maksa kaks. Mä en tarttis kolmea puhaltajaa, ku on vaan yks niska. Kaks olis sopiva määrä, korvia ajatellen. Molemmat puhaltais omiin korviin. Siis korjaus: ei omiin korviin :))), Vaan mun molempiin korviin :)
Oon melko varma, että saisin maksaa vaan joko a) yhestä puhaltajasta tai b) yhestä ja puolesta. Täyttä taksaa en sentäs maksaisi. Nuuka kun olen. Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Niinpä:) Se oliskin tarkkaa touhua ja kun olen syntynyt oikein kunnon tinkijäsukuun, niin valintani jälkeen alkaisi se tinkimisvaihe, joka on usein mitä mukavinta puuhaa. Dresmannilla mainostetaan, ota kolme, maksa kaks. Mä en tarttis kolmea puhaltajaa, ku on vaan yks niska. Kaks olis sopiva määrä, korvia ajatellen. Molemmat puhaltais omiin korviin. Siis korjaus: ei omiin korviin :))), Vaan mun molempiin korviin :)
Oon melko varma, että saisin maksaa vaan joko a) yhestä puhaltajasta tai b) yhestä ja puolesta. Täyttä taksaa en sentäs maksaisi. Nuuka kun olen.Nyt ko sä olet ns linjoilla niin luotan sinuun ja älyysi,siis tunneälyyn jota on vaan naisilla,kuulema.
Mulla kun on perustavaa laatua oleva pulma ja kyse on erelleen iholle tulosta.
Jos haluu olla hellä ja myöskin näyttää sen niin miten on hellempi tapa?.
Kun haluut koskee toisen poskea niin onko se tapa koskea käden siis sormien sisäpuolella vai koukistettujen sormien ns rystyspuolella?
Hän sanoo ihan suoraan vaan .- Hei kun keikuskelen
piikkiö kirjoitti:
Nyt ko sä olet ns linjoilla niin luotan sinuun ja älyysi,siis tunneälyyn jota on vaan naisilla,kuulema.
Mulla kun on perustavaa laatua oleva pulma ja kyse on erelleen iholle tulosta.
Jos haluu olla hellä ja myöskin näyttää sen niin miten on hellempi tapa?.
Kun haluut koskee toisen poskea niin onko se tapa koskea käden siis sormien sisäpuolella vai koukistettujen sormien ns rystyspuolella?
Hän sanoo ihan suoraan vaan .No Hän nyt sitten alkaa sanomaan:)
Nyt alan:
Joo, iholle on hyvä mennä ja siinä mennessä ripotella suusta sulosanoja. Vaimo tykkää. Koukistettujen sormien ns. rystypuoli on pikkusen kyseenalaista touhua. Siinä saattaa tulla pipi. Suosittelen ihan käsien sisäpintoja.
Minulla oli tsäkää avioliitossani. Näet nimittäin monet naiset kuorivat kasvoistaan kuorintavoiteilla kuollutta ihosolua, mutta minullapas ei sellaisia huolia ollut. Iho oli siliä, ku posliini ja sopivassa valaistuksessa se oli ihan Jaappanilaisen posliinin tasoa. Ei paha, ei paha.
Minun mieheni kun oli kova työmyyrä ja kalastaja ja sen semmosta, niin hänen kädet olivat NI-IN karheat, että kun niillä mun ihoa silitteli, niin johan häippäs kuollut iho veks. Aivan ihanaa.
Joskus ehdotin käsivoidetta, mutta hän oli kuolla nauruun ja väitti, että Kunnon mies ei käsivoiteita tarvitse. Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No Hän nyt sitten alkaa sanomaan:)
Nyt alan:
Joo, iholle on hyvä mennä ja siinä mennessä ripotella suusta sulosanoja. Vaimo tykkää. Koukistettujen sormien ns. rystypuoli on pikkusen kyseenalaista touhua. Siinä saattaa tulla pipi. Suosittelen ihan käsien sisäpintoja.
Minulla oli tsäkää avioliitossani. Näet nimittäin monet naiset kuorivat kasvoistaan kuorintavoiteilla kuollutta ihosolua, mutta minullapas ei sellaisia huolia ollut. Iho oli siliä, ku posliini ja sopivassa valaistuksessa se oli ihan Jaappanilaisen posliinin tasoa. Ei paha, ei paha.
Minun mieheni kun oli kova työmyyrä ja kalastaja ja sen semmosta, niin hänen kädet olivat NI-IN karheat, että kun niillä mun ihoa silitteli, niin johan häippäs kuollut iho veks. Aivan ihanaa.
Joskus ehdotin käsivoidetta, mutta hän oli kuolla nauruun ja väitti, että Kunnon mies ei käsivoiteita tarvitse.Sisäpuolel sitten krahnutetaan,on vaan sama juttu kun miehelläs aina haavoilla ja karheet koppurat.En osaa hanskoja pitää hommissa.
Mä kävin keittiön kaapis kattomas millasta oikee japanilainen posliini on ja kyl se oli korean näköstä.
Näin vanhempana mä olen siirtyny käytännön asioihin hellittelys ja olen huomannu et kysymys,teenks mä sulle voileivän on sata varma pisteitten kerääjä.- Hei kun keikuskelen
piikkiö kirjoitti:
Sisäpuolel sitten krahnutetaan,on vaan sama juttu kun miehelläs aina haavoilla ja karheet koppurat.En osaa hanskoja pitää hommissa.
Mä kävin keittiön kaapis kattomas millasta oikee japanilainen posliini on ja kyl se oli korean näköstä.
Näin vanhempana mä olen siirtyny käytännön asioihin hellittelys ja olen huomannu et kysymys,teenks mä sulle voileivän on sata varma pisteitten kerääjä.Sulla on oikea meininki ja ymmärrät naistasi.
Eipä täs ole kauaakaan aikaa, kun veljeni vaimo kertoi, miten "Pekka" on alkanut kysymään häneltä, että haluakko voileivän :) Kuulemma se oli Niin kivaa, kun kysyy, ei se ennen...
Siksi nauratti, kun sinäkin tuosta vallattoman mukavasta hemmottelusta kirjoitit:)
Että tiedoksi vaan kaikille muillekin miehille, tehkää voikkuleipä ja työntäkää se vaimonne eteen.
- Lusiina
Se(kin) on vielä kokematta :)
- seksmyyntiäkin
Kuka toinen on sitä itteäs myynyt, niinkuin minä!!!!!
- markkaa100
Paljoko sait?
- vellinkeittäjä
Voisin käydä, jos naisille tarkoitettuja löytyis.
Ikäisilleni miehille ei edes uskalla esittää että tekis niinkuin mieli, juoksevat karkuun.
Naista kummiskin tuolla treffi palstoilla haeskellaan, huushollaskaa pelkästään, ilmeisesti. - Lusiina
Kyllä minäkin voisin käydä miesstripparia katsomassa, mutta että bordelli, YÄK. Päästäisittekö oikeasti vieraan maksullisen seksityöläisen ihmisen ihollenne?
- Hei kun keikuskelen
No en toki Iholle sentäs.
Mut mut mut, jos olis kertakäyttöhanskat, niin niillä vois pikkusen koskettaa, kauempaa siis tietysti. Kurkottamalla esim. niitä pulleita käsivarsilihaksia. - pyykkärisääkeri
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No en toki Iholle sentäs.
Mut mut mut, jos olis kertakäyttöhanskat, niin niillä vois pikkusen koskettaa, kauempaa siis tietysti. Kurkottamalla esim. niitä pulleita käsivarsilihaksia.Minä voisin pestä nyrkkipyykkiä sixbäkillä.
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No en toki Iholle sentäs.
Mut mut mut, jos olis kertakäyttöhanskat, niin niillä vois pikkusen koskettaa, kauempaa siis tietysti. Kurkottamalla esim. niitä pulleita käsivarsilihaksia.Ai onkos heillä pulleat ?
- hiipivä haave
lusiina_ kirjoitti:
Tarttuu vielä HIVI.
Navastako?
hiipivä haave kirjoitti:
Navastako?
Eiköshän se navan alla paremminkin majaile :). Tai miksei jos navassa lävistys ja iho rikki.
- Hei kun keikuskelen
lusiina_ kirjoitti:
Ai onkos heillä pulleat ?
No en ole tästä aivan varma, mutta oletan, että pulleutta on.
Eiväthän he saisi laisinkaan tuloja, jos sielä könnäis liuta rusinamaisia, tikkukinttuja ja tikkukäsivarseja. - ;))
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No en ole tästä aivan varma, mutta oletan, että pulleutta on.
Eiväthän he saisi laisinkaan tuloja, jos sielä könnäis liuta rusinamaisia, tikkukinttuja ja tikkukäsivarseja.Tokihan heidän kuuluisi hoitaa kuntoaan. Johan niin on monilla muillakin ammattilaisilla.
Ei mitään riukusääriä nörttejä.
Näöntarkistus kerran kuussa, punnitus ja mittaus. - Hei kun keikuskelen
pyykkärisääkeri kirjoitti:
Minä voisin pestä nyrkkipyykkiä sixbäkillä.
"pyykkärisääkeri"
Voi älä kiesus puhu pyykeistä, sen verran on aina pyykkiä pestävänä, kun omien lisäksi pesen äiteeni pyykit.
Ei, en pyykkiä alkaisi sixbäkillä pyykkäämään, mutta voisin soittaa sillä. Semmosta rytmimusaa, ees-taas kröpelöpintaa ja kuuluis kiva krapina, tai jotain semmosta. - Lusiina
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No en ole tästä aivan varma, mutta oletan, että pulleutta on.
Eiväthän he saisi laisinkaan tuloja, jos sielä könnäis liuta rusinamaisia, tikkukinttuja ja tikkukäsivarseja.No eikös siellä pitöisi olla lihaa tiskissä moneen makuun. Lihavia, laihoja. lihaksittomia, miehekkäitä ja neitejä :). Saisi tilata minkä fileen milloinkin ostaa ja millä lisukkeilla.
- Lusiina
;)) kirjoitti:
Tokihan heidän kuuluisi hoitaa kuntoaan. Johan niin on monilla muillakin ammattilaisilla.
Ei mitään riukusääriä nörttejä.
Näöntarkistus kerran kuussa, punnitus ja mittaus.Nii, työterveyshuolto kehiin ja hultamaan myös niin että sutenöörit ei riistä palkollisia.
- pyykkärisääkeri
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
"pyykkärisääkeri"
Voi älä kiesus puhu pyykeistä, sen verran on aina pyykkiä pestävänä, kun omien lisäksi pesen äiteeni pyykit.
Ei, en pyykkiä alkaisi sixbäkillä pyykkäämään, mutta voisin soittaa sillä. Semmosta rytmimusaa, ees-taas kröpelöpintaa ja kuuluis kiva krapina, tai jotain semmosta.Minä usein rummutan Ukko-merkkistä patarumpua.
Pyykkilautamusaa:
http://www.youtube.com/watch?v=TAexBL5eToE - hiipivä haave
lusiina_ kirjoitti:
Eiköshän se navan alla paremminkin majaile :). Tai miksei jos navassa lävistys ja iho rikki.
Minä en hiipisi lähellekään lävistettyä, enkä totta puhuen muitakaan.
- Hei kun keikuskelen
pyykkärisääkeri kirjoitti:
Minä usein rummutan Ukko-merkkistä patarumpua.
Pyykkilautamusaa:
http://www.youtube.com/watch?v=TAexBL5eToENo joooo, sulla on mun luontoni. Tajusit mitä tarkoitin. Juuri tuollaista soitantaa voisin sen pyykinpesun sijaan harrastaa.:)
Toisaaltaan täs tuli mieleen, juolahtelevi lounaasta, että kun näillä kahella valitsemallani miehellä olisi toki omat pyykkilautansa keskivartalos kiinni, niin vois antaa lusikat kouraan ja he saisivat itse esiintyä.
Meinaan pääsis helpommalla, ei tarttis ku kattella:) - pyykkärisääkeri
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
No joooo, sulla on mun luontoni. Tajusit mitä tarkoitin. Juuri tuollaista soitantaa voisin sen pyykinpesun sijaan harrastaa.:)
Toisaaltaan täs tuli mieleen, juolahtelevi lounaasta, että kun näillä kahella valitsemallani miehellä olisi toki omat pyykkilautansa keskivartalos kiinni, niin vois antaa lusikat kouraan ja he saisivat itse esiintyä.
Meinaan pääsis helpommalla, ei tarttis ku kattella:)Onhan mieskuoro Huutajat, voisihan olla myös Maha-Soittajat.
Taidanpa ostaa miehelleni synttärilahjaksi irtosixbackin, lusikoita on omasta takaa. - Hei kun keikuskelen
pyykkärisääkeri kirjoitti:
Onhan mieskuoro Huutajat, voisihan olla myös Maha-Soittajat.
Taidanpa ostaa miehelleni synttärilahjaksi irtosixbackin, lusikoita on omasta takaa.No niin, huutonaurun suoritin, että tattista vaan :) Siis tuo Maha-Soittajat :) Tavattoman Hyvä nimi. Olis se vaan makeeta, jos löytäis oman Maha-Soittajan, joka iltojen ratoksi vetäsis puseron veks ja minä ohentaisin lusikat, kuin ihanaiset mehevät viinirypäleet. Maha-Soittajani ottaisi käsiinsä lusikat, huojuttaisi ensin itseään ruohonkorsimaisesti, kuin tuulessa väpättäen, keräten itseensä musiikin sykkeen. Huojunnan jälkeen hän nostaisi lusikkakätensä eteensä ja alkaisi rymikkäästi klapsuttamaan. Minä makaisin soffalla, kuin peruna, silmät puoliummessa ja nauttisin Maha-Soittajani soitannasta.
- Urpo U.
Lusiina kirjoitti:
Nii, työterveyshuolto kehiin ja hultamaan myös niin että sutenöörit ei riistä palkollisia.
Järjestäytyneissä, virallisissa laitosbordelleissa tuo toimiikin.
Säännölliset lääkärintarkastukset ja niistä todistukset.
- --------------------
Onko sellainen rohkea joka kertoo bordellikäynneistään vai miksi kysyt uskalluksesta? Mielestäni rohkeus on avian jotain muuta.
- ####&&&&
Juuri niin. Rohkea rotan syö. Arat käyvät bordellissa.
- hiipivä aave
lusiina_ kirjoitti:
Samaa mieltä, minusta myös lähinnä ällötys.
Miusta ko on pelkkää hauskaa, että täällä joskus on "kuin silloin ennen", höpinää höpinän takia.
- Lusiina
hiipivä aave kirjoitti:
Miusta ko on pelkkää hauskaa, että täällä joskus on "kuin silloin ennen", höpinää höpinän takia.
Juujuu, enhän minäkään sitä vastusta vaan tuota bordellia :). Hauska sanoa että ällöttää ajatuskin :)
- bessie*
####&&&& kirjoitti:
Juuri niin. Rohkea rotan syö. Arat käyvät bordellissa.
Eihän nuo tarpeiden tyydyttämiset ole ollenkaan vertailukelpoisia, ####&&&&?
Rotta syödään nälkään ja bordelliin mennään tyydyttämään muita tarpeita, uteliaisuuttakin. Ilmaisen rotan jos syö niin saattaa riittää rahat bordellissa piipahtamiseenkin.
- seksmyyntiäkin
Mikä sen parempi kuin maailman ensimmäinen ammatti joskus sillointällöin, ei vanhanakaan ilman tiliä jää.
Kaiken ikäisistä kun on tarve. - massage for women
Olen käynyt Las Palmasin tyttö ja poika talon ympärillä. Olipa siellä upea mustankiiltävä nnahkainen kookas poika jolla se pönötti kalukukkarossa. Mieheni tempaisi katselmuksesta nopeasti minut pois ja vei tietämättään drinkille baariin jossa transvestiitit tarjoilivat vettä.
Eteläeuroopan matkalla törmäsin kadunkulmaan jossa mainos Massage for Women - menimme sisälle, ihanan punaiset kullalla kirjaillut verhot jotka veivät suoraan åikkuhuoneisiin. Pelkäsin todella ja änkesin ulos, ystävätär tuli perässä, tulimme siihen tulokseen intiimihierontaa siella naisille tarjottiin.
Jäipä kokemukseni todellista tilannetta vaille, joten kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. Ja lapset jaksaa ja jaksaa.
Yritetääs tuoda tottakin mukaan keskusteluun.
Ihan oman-tunnon kolkutteluakin.
Eikä vaan käteen vetelyä.
Kauan sitten oli telkkarissakin tarinaa, voisiko invalidi-liitto ja muut vammais-asiaan kuuluvat järjestöt alkaa salaisesti tukemaan Bordelleja.
Ainakin Stadissa on tilaa tuonlaiselle Areenalle.
Ja se vähä mitä tiedän Hjalliksesta, uskon hänellä riittävän naamaa rahoitukseen ja julkisuuteen.
Tässä en lipaise hänen yksityis-elämäänsä vaan rohkeuttansa.
Ylivoimaisesti vammaisten enemmistöllä toimii pää, ja jos ei toimi, toimii jotain muuta.
Musta taas tuntuu, että sosiaali-viranomaisille ei pidä antaa yksi-oikeutta näppäistä sormille.
Eikä sanoa: Hyi, hyi!
Ja henkilökunnalle varmaan olisi piristävää, kun ei tarvitsisi aina kysyä: Mistä ei saa vääntää, jos ihqu-terveetkin poikkeilisivat.
Oikeastansa, Pekka Puska voisi myöntää luotettavaksi tunnetuille bordelli-naapuri-ihmisille lepo-seteleitäkin, eikä aina niitä siteitä.
Hänen mottonsa kun on: Turhat rasvat pois...
Tässä asiassa voisivat viran-omaiset ottaa pää-asiallisen seksuaali-elimensä kauniiseen käteen.
H.- Lusiina
Joomutta. Terveystarkastukset työntekijöille ja tarkka valvonta rikollisuuden ja huumeiden kitkemiseksi. Kaikkihan tietää mitkä lieveilmiöt niissä piireissä pyörii. Niin kerta.
- bessie*
Lusiina kirjoitti:
Joomutta. Terveystarkastukset työntekijöille ja tarkka valvonta rikollisuuden ja huumeiden kitkemiseksi. Kaikkihan tietää mitkä lieveilmiöt niissä piireissä pyörii. Niin kerta.
Jokainen vastatkoon itse omien tarpeidensa tyydyttämisestä mitä tulee seksiin.
Se ei voi olla yhteiskunnan tehtävä. - häpee vähän
H on yhtä lapsellinen kuin he joita moittii, ala-arvoista ja törkeää kirjoitit bessielle.
- lusiina
bessie* kirjoitti:
Jokainen vastatkoon itse omien tarpeidensa tyydyttämisestä mitä tulee seksiin.
Se ei voi olla yhteiskunnan tehtävä.Jos nämä vammaisjärjestöt ja vanhusliito haluaisivat käyttää varansa jäsentensä seksielämän tukemiseen niin mikä ettei, entäs omaishoitajaliitto?
häpee vähän kirjoitti:
H on yhtä lapsellinen kuin he joita moittii, ala-arvoista ja törkeää kirjoitit bessielle.
"häpee vähän"
Bessie on fiksunpi kuin luuletkaan.
Jos minä pitäisin häntä tosikkona, joka kaiken kirjoittaa sydän-verellään, vastaisin hänelle vakavammalla tyylillä.
Mutta kuten ehkä olet huomannutkin, ihan oikeasti vakavat asiat käsitellään vakavammin muualla kun täällä.
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
"häpee vähän"
Bessie on fiksunpi kuin luuletkaan.
Jos minä pitäisin häntä tosikkona, joka kaiken kirjoittaa sydän-verellään, vastaisin hänelle vakavammalla tyylillä.
Mutta kuten ehkä olet huomannutkin, ihan oikeasti vakavat asiat käsitellään vakavammin muualla kun täällä.
H.Seli seli.
Eikä taas päätä eikä häntää viimeisessä lauseessa.
Vain merkityksettömiä sanoja, mukana tietenkin tuo alentuva suhtautuminen palstaan ja/tai muihin kirjoittajiin. bessie* kirjoitti:
Seli seli.
Eikä taas päätä eikä häntää viimeisessä lauseessa.
Vain merkityksettömiä sanoja, mukana tietenkin tuo alentuva suhtautuminen palstaan ja/tai muihin kirjoittajiin."bessie*"
Neito hyvä, mitä muutakaan minä voisin?
Pallillani ei ole alenpia askelmia.
Muu kun tää, tarkoittaa palstoja, joilla käydään asioita lävitse asian-tuntijoiden ja osallisten kanssa. Pystyttäessä myös "potilaiden" kanssa. Potilas on kylläkin väärä sana-valinta.
Niillä palstoilla itku ja ilo ovat merkityksiltään kaukana "minun" palstastani.
Kyss
H.- leikkiautokuski
bessie* kirjoitti:
Seli seli.
Eikä taas päätä eikä häntää viimeisessä lauseessa.
Vain merkityksettömiä sanoja, mukana tietenkin tuo alentuva suhtautuminen palstaan ja/tai muihin kirjoittajiin.Tuo suhtaituminen on luettavissa (lähes) kaikissa viesteissään.
Tuntemattomille suoraan, kerhoonsa kuuluville nurkan takaa, ikään kuin koukaten. leikkiautokuski kirjoitti:
Tuo suhtaituminen on luettavissa (lähes) kaikissa viesteissään.
Tuntemattomille suoraan, kerhoonsa kuuluville nurkan takaa, ikään kuin koukaten."leikkiautokuski"
Se on kuin "musta tuntuu"
Ja minä valikoin "kerhooni" kirjoituksien mukaan.
Kerhooni saavat kuulua kaikki, kuka sitten mitenkäkin terve-tulleesti.
Jos sinäkin käyttäisit vakio-nimimerkkiä ja kirjoittaisit tunnistettavalla tavalla, kuten nyt teet, voisit olla osa kerhostani.
Tietenkin olisit alussa se pienin palikka.
Tutustukaa tarjouksiini, painakaa "tykkää" -nappulaanne, niin lopussa saattaa kiitos seisoa.
H.- bessie*
hunksz kirjoitti:
"bessie*"
Neito hyvä, mitä muutakaan minä voisin?
Pallillani ei ole alenpia askelmia.
Muu kun tää, tarkoittaa palstoja, joilla käydään asioita lävitse asian-tuntijoiden ja osallisten kanssa. Pystyttäessä myös "potilaiden" kanssa. Potilas on kylläkin väärä sana-valinta.
Niillä palstoilla itku ja ilo ovat merkityksiltään kaukana "minun" palstastani.
Kyss
H.Seli seli ja hohhoijaa taas.
Jokainen tietää, että on muitakin keskustelupalstoja, vertaistukipalstoja mm., ja erilaisia ryhmiä, läheisiä, ystäviä, tuttavia, työkavereita, satunnaisia matkakumppaneita jne. jne., joiden kanssa voi keskustella asiallisesti ja/tai vakavammistakin aiheista.
Eihän se nyt suinkaan tarkoita, ettei niin voisi ja saisi tehdä myös täällä? - purukumillamepaikkas
hunksz kirjoitti:
"leikkiautokuski"
Se on kuin "musta tuntuu"
Ja minä valikoin "kerhooni" kirjoituksien mukaan.
Kerhooni saavat kuulua kaikki, kuka sitten mitenkäkin terve-tulleesti.
Jos sinäkin käyttäisit vakio-nimimerkkiä ja kirjoittaisit tunnistettavalla tavalla, kuten nyt teet, voisit olla osa kerhostani.
Tietenkin olisit alussa se pienin palikka.
Tutustukaa tarjouksiini, painakaa "tykkää" -nappulaanne, niin lopussa saattaa kiitos seisoa.
H.Hohhoi, selviän ihan ite, isseksein. Kiitän itse itseäni, jos on todellista syytä.
- 2-20
En koska "bordelli" on kaikkialla Suomessa!
- Johan Toki
uskaltaa tuohon vastata.
En ole käynyt, kun on joutunut jopa häätämään innokkaimpia naisia pois.
Mut, kyllä varmasti useimmille miehille tulisi halvemmaksi nuo bordellit, ku vakinainen.- pnel.
Varmaan joillekin tyhjäpäille, joilla ei ole rakkautta, vain panoa.
Kuka kaipaa mitäkin, muutakin kuin elintä. - 1-16
Ei tarvitse olla vakinainen---- tosin olet oikeassa, hyvästä sydämmestä rahanarvoista........
- Kaikkeatarjolla...
Jotenkin vaikuttaa siltä, että suurin osa täällä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei ole ikinä käynyt omaa saunantaustaan kauempana katselemassa maailmaa. Taikka tänäpäivänä edes omaa kotimaataankaan.
Tutkikaapa vaikka nettiä, niin saatatte hämmästyä mitä naapurissanne saattaa olla meneillään.- 17-14
Niin älykäs suomalainen luulen.
Netti on hyvin toinen tapa, kuitenkin hyvä jos ei ole nolla.
Bordelli voi olla naapuri?
Nainen paratiisissa..... näin kaikkialla oli maa mikä tahansa.
- L - L
Huomattava osa kommentoijista asennoituu maksullisiin seksipalveluihin "hyi hyi" asenteella joka perustuu ennakkoluuloihin ja täydelliseen tietämättömyyteen.
Kyse on kuitenkin erilaisista, eri olosuhteissa ja eri syistä toimivista yrittäjistä tai tulospalkatuista työntekijöistä.
Tiedä enemmän! Luulet vähemmän. Tosin asenteisiin vaikuttaminen on likimain mahdotonta.
Otantani on niin pieni, etten pysty varmuudella sanomaan orjakaupan mahdollisuudesta mitään.
En kuitenkaan havainnut sellaista ja tuskin tytöt olisivat lyhyiden juttutuokoiden ( maksuttomien ) aikana mitään sanoneetkaan.Niin, jokainen puhukoot omasta puolestaan. Itse en voisi kuvitella ostavani noita palveluita koska minun mielestäni nuokin tarpeet lähtevät sieltä tunnetasolta ja korvien välistä, mitä en otaksu olevan tarjollla bordelleissa. Toki kyllä onhan jotkut sitten rakastuneet niin työntekijään jotta ottaneet hänet itselleen vaimoksi .;)
Siis jos toiminta on laillista, valvottua ja työntekijöiden vapaaehtoisuuteen perustuvaa, en vastusta. kait noillekin paikoille tarvetta on?
- Yks'Mies
bessie *
Kumoan väitteesi seisomattomuudesta. Aina seisoo, kun alla,sivulla tai päällä on siisti ihminen.
Kokoon ja ikään katsomatta.Olen niin vilpitön "sen" ystävä. Tykkään ihan käsittämättömän paljon antaa ja saada. Vieläkin vaikka ikää on 60 hujakoilla.- bessie*
Oikeastaan en väittänyt vaan kerroin missä luulossa itse olen ollut ja olen. Sinullekin pitää olla "siisti ihminen" ? Sitä minä vain, että tuskin ne työntekijät aina pääsevät valikoimaan, ja mahtaako mies pystyä bisneksen kannalta tarpeeksi monta asiakasta työpäivässä hoitamaan yleensäkään? Vaikka ei nyt tarvitsisikaan hänen ´loppuun asti´hoitaa hommaa.
Järki-ihmisen näkökulmasta minä tätä huolellisesti pohdiskelen ja lähtökohtahan oli minulla alunperinkin juuri siinä, että ajattelin ettei miehistä ole tuohon työhön eli en usko rattotalon olevan kannattava bisnes.
- Asutko Englannissa
Kuka tunnustaa soittaneensa?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288573943422.html?ref=hs-tf-promo3 Kysymys lienee suunnattu etupäässä miehille?
Vähäinen vastausmäärä kertonee ikäluokkamme miesten kirkasotsaisuudesta ja korkeasta moraalista!
Eihän toki kukaan ole koskaan katsellut viersta "sillä silmällä" ammattilaisen palvelusta puhumattakaan!
Ei edes mielenkiinto vieraamman kulttuuriin liittyvää ilmentymää kohtaan tai uteliaisuus ko. ammatin harjoittajien motiiveihin, ole saanut herroja lipsumaan tiukoista periaatteistaan.Johtuu varmaan siitä porukasta joka palstalle on valikoitunut.
Naisista tämä jengi tuntuu päässeen nauttimaan varsin vähän. Osalla syy on varmasti korkea moraali, jota taas pitää ehdottomasti pilkata, se kun ei ole tämän maailman asenteiden mukaista, kuspäät rulettaa. Lopuilla taas kyse ei ole moraalin korkeudesta vaan mahdollisuuksien vähyydestä, seuraa joko tyhmyydestä tai köyhyydestä tai kyvyttömyydestä tai kovasta komennosta...- Äiskän Kjulta
laiska-lasse.
Muistan ne "kilometrien" jonot Kotkan Punaisessa talossa.
Lue muuten ja katso kuvat, nykyisestä osaketalosta.
Meripäivien oli niin kauhea ryysis, että oikein nauratti.
En muista paljonko "laakin" hinta oli ,mutta tuli siellä käytyä,
ja aina sain hyvät kyydit. Kuminkin laittoivat s**la pi*pelin päähän.
- bessie*
Todennäköisin syy lienee siinä, ettei täällä taida kovin paljon olla miehiä kirjoittamassa, ja siinä etteivät kaikki kaikkia tekemisiään ja käymisiään kerro yleensäkään.
Herrasmiesmäinen tyyppi voisi myös ajatella bordellissa käymisistään kertomisen olevan jollain tavalla epäkohteliasta tai jotain sinnepäin meitä naisia kohtaan?
Eikä niitä varsinaisia bordellejakaan ihan joka kulman takana ole.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233500- 122316
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301463- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101291- 141236