Häkämies: Venäjä Suomen suurin haaste
Jyri Häkämies puhui amerikkalaiselle turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille Washingtonissa.
Washington. Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sanoi torstaina amerikkalaiselle turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille, että Venäjä on Suomen suurin turvallisuuspoliittinen haaste.
Hän perusteli puheessaan arvostetussa tutkimuslaitoksessa Washingtonissa, miksi "Suomi ylläpitää yhä alueellisen puolustuksen käsitettä, yleistä asevelvollisuutta ja pysyy sotilasliittojen ulkopuolella, vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki muut kehittyneen maailman maat pitävät näitä menneen maailman ideoina".
Häkämies korosti, että Suomi osallistuu rauhanturvaoperaatioihin Balkanilla, Afrikassa ja Afganistanissa saakka.
Hänen mukaansa Suomelle sopisi parhaiten, että Naton ja EU:n puolustusyhteistyö vahvistuisi, mutta Suomelle kansallinen etu on tärkein.
"Samaan aikaan, kun Suomi osallistuu aktiivisesti rauhaturvaamiseen ulkomailla, sen on varmistettava, että ruuti on kuivaa oman maamme puolustamiseksi, jos alueellinen koskemattomuutemme tai jopa kansakunnan olemassaolo tulee uhatuksi."
Yleisesti ottaen Suomella on Häkämiehen mukaan etuoikeus sijaita yhdessä maailman turvallisimmista kolkista.
"Kuitenkin juuri maantieteellinen sijoituspaikkamme aiheuttaa meille kolme pääasiallista turvallisuuspoliittista haastetta. Ne ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä tämä koske vain Suomea vaan meitä kaikkia", hän sanoi.
Hänen mukaansa Venäjän sotilaallinen mielenkiinto on heräämässä talviunestaan. Merkkinä ovat venäläisten pommikoneiden lennot Islannin ja pohjoisen Skotlannin yläpuolella. Venäjä osoittaa mielenkiintoa napa-aluetta kohtaan, ja Itämerestä tulee tärkeä energian kuljetusreitti.
"Mitä tämä kaikki tarkoittaa Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta", Häkämies kysyi. Hänen mukaansa "olisi hullu ja väärä johtopäätös, että Venäjä tulee uhkaamaan Suomen turvallisuutta".
Häkämiehestä kyse on siitä, että geopolitiikan aika ei ole ohi Pohjois-Euroopassa. "Geopolitiikka on tullut takaisin ja voimalla."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Häkämies Venäjä Suomen suurin haaste/1135230102980
VENÄJÄ - ainoa uhkamme!
6
137
Vastaukset
- ????
Myöhännäisherännäinen?
- Sisäiset viholliset
ainoa uhkamme. Tämä 5. kolonna tuo maahan kansalta lupaa kysymättä EU:n miehitysjoukkoja kuten raiskaavia kongoideja ja loisivia kameliajureita. Kansantuomioistuin sitten aikanaan päättää miten näitä kansanpettureiden kanssa toimitaan.
- Asia on näin
Suomen varoja ryöstetään etelään ei itään. Joten se ongelma ei ole nyt Venäjä.
Suomen kansallinen etu on pysyä suurvaltakiistojen ulkopuolella.- Rajojemme takana
vaanii miljoonapäinen piippalakkiarmeija, ja sinä sanot, ettei se ole uhka! Sieltä tulee kohta miestä kuin meren mutaa ja sinä seisot siinä niin kuin tatti ja puhut rahoista!
Oliskos sulla yhtään tuoreempia uutisia? Häkämiehen tunnetusta puheesta on kulunut jo kuusi vuotta. Puolustusministerikin on ehtinyt vaihtua sen jälkeen jo pariin kertaan ja Häkämies itse on jättänyt päivänpolitiikan.
Häkämies puhui tuolloin (syyskuussa 2007) ulkoisista uhkista. Suurimmat uhat taitavat tulla maan sisältä. Näin surkimuksen kansannousun (= perussuomalaisten menestys) aikaan ovat kaikenlaiset hourut saaneet ansaitsemaansa enemmän huomiota. Kritiikitön maahanmuuttajien mollaaminen, ruotsin opetuksen vastustus ja pyrkimys estää homoilta tasa-arvoiset ihmisoikeudet ovat omiaan hapattamaan yhteiskunnallista ilmapiiriä.
Uskon kuitenkin, että tämä vähälahjaisten mesoaminen on vain väliaikaista. Muutaman vuoden meuhkaamiseen jälkeen heille jää vain moraalinen krapula ja katumus siitä, miksei uskottu itseään viisaampia.- ja just det
fortsätt rösta SFP och älska ryssland då
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564870Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891364
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1311153Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi264988- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965