syntyessä liittäminen

vieroksuja

Mielestäni ei ole mitään väärää jos lapsi liitetään automaattisesti saman uskontokunnan jäseneksi mihin hänen vanhempansa kuuluvat. Olisi hassua jos vanhemmat joutuisivat näkemään erityistä vaivaa sen puolesta, että lapsesta tulee saman uskonnollisen yhyeisön jäsen johon he itse kuuluvat.

14

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8+4

      Eihän se mikään automaatio ole. Lapsi liitetään kirkon jäseneksi aina kasteessa.

    • Mutta vanhemmat eivät osaa välttämättä ennustaa sitä mikä henkilön maailmankatsomus on täysi-ikäisenä. Eivät minunkaan vanhempani tienneet että minusta kasvaa ateisti, ja virheellisesti kastoivat minut kristinuskoon. Jouduin itse sitten korjaamaan heidän virheensä aikuisena eroamalla kirkosta.

      • Ei lapsikasteelle

        Jos kerran avaaja kannattaa sitä, että vastasyntyneen liittäminen omaa aatemaailmaa vastaavaan järjestöön on oikein, niin silloin hän varmaan hyväksyy myös sen, että vanhemmat liittävät vauvan esimerkiksi kansallissosialistiseen tai kommunistiseen puolueeseen.

        Ei kuulosta hyvältä minusta, oli aate sitten mikä hyvänsä. Jos olisin vaikka vapaa-ajattelijoiden jäsen, en todellakaan liittäisi lastani jäseneksi, vaikka se olisikin mahdollista. Maailmasta tulee parempi paikka, kun jokainen löytää oman tiensä luonnollisesti eikä toisten pakottamana.

        Ja tähän varmaan joku uskovainen paukuttaa vastaukseksi sen perinteisen "eikö lapselle saisi opettaa mitään" -argumentin. Moraalin ja yhteiskunnan tapojen opettaminen on eri asia kuin aatteen opettaminen.

    • ateistix

      "Olisi hassua jos vanhemmat joutuisivat näkemään erityistä vaivaa sen puolesta, että lapsesta tulee saman uskonnollisen yhyeisön jäsen johon he itse kuuluvat."

      Olisi hassua? näinhän se nyt on, että kirkon jäseneksi tullaan kasteessa, eli kyllä niiden vanhempien pitää pientä vaivaa nähdä, jotta lapsensa kirkon jäseneksi saavat.

      • vieroksuja

        Ok. En ihan tarkkaan tiedä miten kirkon käytännöt toimivat. Olen itse ihan tavallinen rivijäsen. Noin tuo prosessi varmaan menee eli kirkko ei itse pakkoliitä ketään. Olisin ollut itse jopa pakkoliittämisen kannalla.

        Vanhemmilla on kuitenkin moraalinen oikeus liittää lapsensa saman uskonnollisen yhteisön jäseneksi johon itse kuuluvat. Tämä oikeus tulee siitä, että vanhemmat ovat ensisijaisessa vastuussa lastensa asioista. Lapsi itse ei ole omista asioistaan vastuussa.

      • vastuullinen
        vieroksuja kirjoitti:

        "Lapsi itse ei ole omista asioistaan vastuussa."
        Ei lapsista kannata vastuuttomia kasvattaa.

      • ateistix
        vieroksuja kirjoitti:

        Ok. En ihan tarkkaan tiedä miten kirkon käytännöt toimivat. Olen itse ihan tavallinen rivijäsen. Noin tuo prosessi varmaan menee eli kirkko ei itse pakkoliitä ketään. Olisin ollut itse jopa pakkoliittämisen kannalla.

        Vanhemmilla on kuitenkin moraalinen oikeus liittää lapsensa saman uskonnollisen yhteisön jäseneksi johon itse kuuluvat. Tämä oikeus tulee siitä, että vanhemmat ovat ensisijaisessa vastuussa lastensa asioista. Lapsi itse ei ole omista asioistaan vastuussa.

        Olisit pakkoliittämisen kannalla? Mitä tuolla mahdat oikein tarkoittaa? Sitäkö että vanhemmat (kuten on asianlaita nyt) voivat pakkoliittää lapsensa, vai sitä, että kirkko sen tekisi?

        "Vanhemmilla on kuitenkin moraalinen oikeus liittää lapsensa saman uskonnollisen yhteisön jäseneksi johon itse kuuluvat. Tämä oikeus tulee siitä, että vanhemmat ovat ensisijaisessa vastuussa lastensa asioista. Lapsi itse ei ole omista asioistaan vastuussa."

        Moraalisuus ei minun mielestäni istu tähän asiaan mitenkään. Kyllä sinulla luulisi olevan edes jotain tietoa alaikäisen vastuista, esimerkkinä vaikka rikosoikeudellinen vastuu 15-vuotiaana, sekä myös oikeuksista, eli jos vaikka tulee 16-vuotiaana äidiksi, niin oman lapsensa kirkkoon liittämisestä voi päättää, mutta ei omasta jäsenyydestään. Hassua mutta totta.

      • ¤¤¤¤¤¤¤
        ateistix kirjoitti:

        Vanhemmat saavat liittää lapsensa uskontokuntaan johon kuuluvat.
        Miksi sitten koetaan jotenkin kummalliseksi jos eroaa akuisena?

        On kritisoitu että kirkosta eroaminen on liian helppoa, helppoa se
        liittyminenkin on jos toiset sen suorittavat. Pakkolittäminen ei kuulu
        demokratiian vaan mielivaltaan ja diktatuurin.

        Nykyinen järjestelmä on hyvä. Olisin myös valmis kannattamaan tiukempaakin järjestelmää, jossa lapsi liitetään kirkkoon automaattisesti jos vanhemmat ovat jäseniä. Siiis ilman, että lapsen kastamista. Tarkemmin ajateltuna kaste taitaa olla oikea hetki liittymisellä.

        Nykyisessä tilanteessa on outoa, että sellainenkin tilanne on mahdollinen, missä vanhemmat kuuluvat kirkkoon, mutta osa heidän lapsistaan ei kuulu.

        En osaa sanoa onko tuo 15 vuotta oikea ikäraja päättää itse kirkkoon kuulumisesta.

      • tepi

        "Nykyisessä tilanteessa on outoa, että sellainenkin tilanne on mahdollinen, missä vanhemmat kuuluvat kirkkoon, mutta osa heidän lapsistaan ei kuulu."

        Ei siinä mitään outoa ole. Mutta ihmettelysi perusteella lienet sitten myös sitä mieltä, että jos toinen vanhemmista tai vaikka molemmat eroavat kirkosta, niin lapset eroavat automaattisesti myös, eikö niin?

        Entä sitten sellainen tilanne, joka uusperheissä saattaa olla, eli Matti ja Maija lyövät hynttyyt yhteen. Matti lapsineen kuuluu kirkkoon, Maija lapsineen ei kuulu. Tilanne perheessä on siis fifty fifty. Mitä sinun mielestäsi siinä tilanteessa pitäisi automaattisesti tapahtua, jos he saavat yhteisen lapsen?

      • tepi
        ¤¤¤¤¤¤¤ kirjoitti:

        Vanhemmat saavat liittää lapsensa uskontokuntaan johon kuuluvat.
        Miksi sitten koetaan jotenkin kummalliseksi jos eroaa akuisena?

        On kritisoitu että kirkosta eroaminen on liian helppoa, helppoa se
        liittyminenkin on jos toiset sen suorittavat. Pakkolittäminen ei kuulu
        demokratiian vaan mielivaltaan ja diktatuurin.

        Joo. Enpä ole kuullut kyselyjä siitä miksi joku liittää lapsensa kirkkoon, mutta siihen olen minäkin joutunut vastaamaan monestikin miksi olen aikuisena eronnut kirkosta. Miksi sitä pitäisi kenellekään edes perustella?

        Hyvähän se on, että on tällainen eroakirkosta.fi- palvelu verkossa. Monista kritiikeistä olen huomannut, että on paljon ihmisiä, joiden mielestä pitäisi olla vielä jopa ns. katumuskuukausi ja papin kuulustelut. Eipä sitä katumuskuukautta ole lapsikasteen jälkeenkään.

    • 10 + 16

      "Nykyisessä tilanteessa on outoa, että sellainenkin tilanne on mahdollinen, missä vanhemmat kuuluvat kirkkoon, mutta osa heidän lapsistaan ei kuulu."

      On päinvastoin luonnollista etteivät lapset automaattisesti seuraa vanhempiaan, vaikkapa johonkin ideologiseen järjestöön, jonka aate saattaa olla jyrkässä ristiriidassa lapsen/nuoren katsomuksen kanssa.

      Lapsen pitää ilman muuta saada rakentaa kuvansa maailmasta mahdollisimman pätevän tiedon varassa ja häntä pitää nimenomaan suojella indoktrinaatiolta.

    • Olly

      ...ja jokainen lapsi on myös pakko liittää poliittiseen puolueeseen, jonka hänen vanhempansa valitsevat. Lisäksi vanhempien pitää päättää, otetaanko lapselle S-etukortti, Plussa tai joku muu vastaava.
      Ja eroaminen voi tapahtua vasta 65-vuoden iässä.

    • xfhjf

      Mun vanhemmat oli saman puolueen jäseniä kun synnyin. Olisiko mut pitäny liittää puolueen jäseneksi synnyttyäni?

      Olet kirkon etujen kritiikitön puolustaja. Siksi et tajua/halua tajuta.

      Ei vanhempien tarvi nähdä mitään vaivaa. Ei tarvi tehdä yhtään mitää. kylä se lapsi sitten aikanaa liittyy jos itse haluaa, kun asioista alkaa jotai tajuta ja voi muodostaa oman vakaumuksensa.

      Kirkko on rahan ja vaikutusvallan ahneudessaan keksinyt ei.raamatulisen vauvakasteen. Monet kristityt sentään tajuavat että raamattu tuntee vain uskovan kasteen. Ensin usko, sitten uskon vakuudeksi kaste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5680
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1832
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      26
      1502
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    8. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1286
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1281
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      347
      1271
    Aihe