Kirkon asema tuntuu olevan heikompi ja heikompi koko ajan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tekee kirkko mitä hyvänsä, sen tekeminen kostautuu väkikatona.
Minulle on tullut mieleen ajat, kun muuri murtui ja kaikki sen jälkeset tapahtumat.
Olemmeko nyt todistamassa samaa tapahtumaa kirkon suhteen? Hiljalleen kaikki tyhjät rakenteet vain romahtavat. Mitä muuta kirkon jäsenhankinta on kuin tyhjää? Ihmiset liitetään kysymättä, ja näillä liitetyillä sitten oikeutetaan erityisasema yhteiskunnassa. Mitä muuta se on kuin vanhanaikainen puhallus?
Voisiko tehdä vertailua?
16
81
Vastaukset
- tepi
Kirkon asema ei sinänsä ole kovinkaan heikentynyt. Siis rahallisesti. Kunnat kärvistelevät talousvaikeuksien kanssa, mutta kirkko sen kun porskuttaa miljardien omaisuutensa ja erivapauksiensa turvin. Yhteisvöveroa alennettiin, mutta ei kirkolta. Kirkko vaatii täyttä kompensaatiota (mistä?) ja sen se myös saa.
Käsittämätöntä että taikauskoa tuetaan yhteiskunnan varoin.- Temokraatti
Kirkon asema on vielä melkoisen vakaa. Talous kestää vielä jotenkin pari vuosikymmentä. Mutta siinä vaiheessa kun kirkkoonkuuluvia on alle 50% kansasta, alkaa tulla paineita muuttaa kirkon roolia radikaalisti: veronkanto-oikeus loppuu, hautausmaamonopoli puretaan jne. Koulujen uskonnonopetus muuttuu yhteiseksi elämänkatsomustiedoksi jo aiemmin.
Elämme muutoksen aikaa, mutta muutosvauhti kiihtyy vielä tästä. - 15 + 15
Temokraatti kirjoitti:
Kirkon asema on vielä melkoisen vakaa. Talous kestää vielä jotenkin pari vuosikymmentä. Mutta siinä vaiheessa kun kirkkoonkuuluvia on alle 50% kansasta, alkaa tulla paineita muuttaa kirkon roolia radikaalisti: veronkanto-oikeus loppuu, hautausmaamonopoli puretaan jne. Koulujen uskonnonopetus muuttuu yhteiseksi elämänkatsomustiedoksi jo aiemmin.
Elämme muutoksen aikaa, mutta muutosvauhti kiihtyy vielä tästä."Mutta siinä vaiheessa kun kirkkoonkuuluvia on alle 50% kansasta, alkaa tulla paineita muuttaa kirkon roolia radikaalisti: veronkanto-oikeus loppuu,..."
Kyllä tuo kirkon kannalta kriittinen tilanne saavutetaan paljon ennen kuin ollaan 50%:n tienoolla.
Kymmenen vuoden sisällä meillä on kirkko jonka talous on jo niin heikko, että se on joutunut vähentämään merkittävästi "ulospäinsuuntautuvaa" toimintaansa.
Se jotuu vetäytymään yhä useammasta toiminnasta ja se tulee käpristymään, omaan napaan tuijottavaksi, keskenään tappelevien ryhmittymien järjestöksi, jossa juuri kenelläkään ei ole illuusioita tulevaisuuden suhteen.
Nytkin sen kirkkainta mainosvaloa, diakoniaa, on vähennetty jo 10 vuoden ajan! Ei pitäisi kestää kovin kauan kunnes suuri yleisökin tajuaa ettei sitä hyvää tehdäkään juuri lainkaan.
Ja jo kun kirkko muuttuu vähemmistökirkoksi alkaa melkoinen keskusteluaalto kirkon asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuodenvaihteessa Helsingissä kuului 59,2% ev.lut. kirkkoon, joten viimeistään vuosikymmenen vaihteessa alkaa todella vilkas keskustelu.
Down Goes Kirkko! - down goes atte
15 + 15 kirjoitti:
"Mutta siinä vaiheessa kun kirkkoonkuuluvia on alle 50% kansasta, alkaa tulla paineita muuttaa kirkon roolia radikaalisti: veronkanto-oikeus loppuu,..."
Kyllä tuo kirkon kannalta kriittinen tilanne saavutetaan paljon ennen kuin ollaan 50%:n tienoolla.
Kymmenen vuoden sisällä meillä on kirkko jonka talous on jo niin heikko, että se on joutunut vähentämään merkittävästi "ulospäinsuuntautuvaa" toimintaansa.
Se jotuu vetäytymään yhä useammasta toiminnasta ja se tulee käpristymään, omaan napaan tuijottavaksi, keskenään tappelevien ryhmittymien järjestöksi, jossa juuri kenelläkään ei ole illuusioita tulevaisuuden suhteen.
Nytkin sen kirkkainta mainosvaloa, diakoniaa, on vähennetty jo 10 vuoden ajan! Ei pitäisi kestää kovin kauan kunnes suuri yleisökin tajuaa ettei sitä hyvää tehdäkään juuri lainkaan.
Ja jo kun kirkko muuttuu vähemmistökirkoksi alkaa melkoinen keskusteluaalto kirkon asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuodenvaihteessa Helsingissä kuului 59,2% ev.lut. kirkkoon, joten viimeistään vuosikymmenen vaihteessa alkaa todella vilkas keskustelu.
Down Goes Kirkko!Vain joka viides ei kuulu kirkkoon. Jumalan kieltäviä ateisteja vain 3% väestöstä.
- 2 + 5
down goes atte kirjoitti:
Vain joka viides ei kuulu kirkkoon. Jumalan kieltäviä ateisteja vain 3% väestöstä.
Suomessa ateisteja on paljon enemmän.
- 4+12
Beentheren mutu-tietoa taas. Onneksi ymmärsit edes sen että Hesari on kalliimpi kuin kirkollisvero.
Nyt sinun täytyy ymmärtää se että kirkossa on neljä miljoonaa jäsentä, ja sen talous on erittäin hyvässä kunnossa, kuten jokavuotiset ylijäämäiset tilinpäätökset osoittavat.
Mutta pikkuhiljaa.. Ymmärrän sinun olevan vaikea omaksua asioita, kerrataan vain ja take your time niin kuin sanotaan.- tepi
Kirkko tulkoon toimeen omilla rahoillaan. Vuosisatoja se jo on kanslaisten rahoja ryövännytkin.
- sivusta seurannut
Liiasta ymmärryksestä ei sinua ainakaan voi syyttää. Vuosi Hesaria maksaa 178.80€. Tähän hintaan saa kaiken sen, mitä Hesari tarjoaa arkistoa myöten. Jättää vain pois sen paperin.
Kirkollisvero taas olisi esimerkiksi minulle reilu 350 euroa vuodessa. Ei tarvitse olla Einstein, jotta tajuaa, kumpi on halvempaa ja kaiken lisäksi vielä hyödyllisempää.
Mutta sinun ajattelullesi ei muut voi mitään. Jos tyylisi keskustella on tuollainen, niin mikäpä siinä. Kertoo vain paljon punnitsematta nieltyjen perinnearvojen kannattajan kyvyttömyydestä puolustaa omia arvojaan kestävin ja kanssakeskustelijoita kunnioittavin argumentein. Jos osaaminen ei kertakaikkiaan riitä, mutta huomiota on pakko saada, täytyy se silloin saada solvaamalla ja toisia kiusaamalla. Kiusaaja on aina kiusaaja ja kiusaamisen takaa löytyy aina kiusaajan tyytymättömyys itseensä ja alhainen itsetunto. - beenthere ei kirj.
sivusta seurannut kirjoitti:
Liiasta ymmärryksestä ei sinua ainakaan voi syyttää. Vuosi Hesaria maksaa 178.80€. Tähän hintaan saa kaiken sen, mitä Hesari tarjoaa arkistoa myöten. Jättää vain pois sen paperin.
Kirkollisvero taas olisi esimerkiksi minulle reilu 350 euroa vuodessa. Ei tarvitse olla Einstein, jotta tajuaa, kumpi on halvempaa ja kaiken lisäksi vielä hyödyllisempää.
Mutta sinun ajattelullesi ei muut voi mitään. Jos tyylisi keskustella on tuollainen, niin mikäpä siinä. Kertoo vain paljon punnitsematta nieltyjen perinnearvojen kannattajan kyvyttömyydestä puolustaa omia arvojaan kestävin ja kanssakeskustelijoita kunnioittavin argumentein. Jos osaaminen ei kertakaikkiaan riitä, mutta huomiota on pakko saada, täytyy se silloin saada solvaamalla ja toisia kiusaamalla. Kiusaaja on aina kiusaaja ja kiusaamisen takaa löytyy aina kiusaajan tyytymättömyys itseensä ja alhainen itsetunto.Vuosi Hesaria maksaa 477€, ja kirkollisvero keskimäärin vain 211€. Opin sen tuossa toisessa ketjussa.
Joten ei sinua liiallisesta älystä voi syyttää. beenthere ei kirj. kirjoitti:
Vuosi Hesaria maksaa 477€, ja kirkollisvero keskimäärin vain 211€. Opin sen tuossa toisessa ketjussa.
Joten ei sinua liiallisesta älystä voi syyttää.Vuosi hesaria maksaa muuten 377€ Eli multinikki maksaa siitäkin liikaa ;o)
Lähde: http://asiakaspalvelu.hs.fi/tilaus-uusi/
Kirkollisvero taas on keskimäärin 302€ Eli säästö on selvä!
Lähde:http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti130131.html
Tosin Hesarissa on päivittäin enemmän sisältöä kuin raamatussa, enkä tuota vertailua kyllä muutenkaan tajua? Vähän vastaavaa kuin se, että jos ostaa tarpeettoman tavaran alennuksella "säästää".
Ja jos tekee kuten minä, eli ei maksa kirkollisveroa, eikä tilaa Hesaria, säästää siis tuplasti. Ei kai se ole kirkossa kuulutettu, että saa vain ilman toista olla? Molempi parempi ;o)
- Huolestunut Atte
Vapaa-ajattelijoilta kiellettävä tasaveron kaltainen jäsenmaksun perintä.
Vapaa-ajattelijat tulkoon toimeen omilla rahoillaan. Kyllä se onkin vuosikymmeniä ryövännyt ateistien rahoja ( niitä vähäisiä kopeekoita).Vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenmaksu ei kyllä rinnastu tasaveroon. Sitä ei työnantaja tilitä suoraan palkasta valtiolle ja valtio sitten maksa niitä rahoja vapaa-ajattelijayhdistykselle. Yhdistykset itse tekevät laskut ja lähettävä ne jäsenille ja ne saa maksaa tai olla maksamatta. Jäsenet tekevät itse joka vuosi tietoisen päätöksen kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen joko maksamalla tai jättämällä maksamatta jäsenmaksunsa. Ei sitä voi hyvällä tahdollakaan verrata veroon.
- oikeus ja kohtuus
rainbowshy kirjoitti:
Vapaa-ajattelijayhdistysten jäsenmaksu ei kyllä rinnastu tasaveroon. Sitä ei työnantaja tilitä suoraan palkasta valtiolle ja valtio sitten maksa niitä rahoja vapaa-ajattelijayhdistykselle. Yhdistykset itse tekevät laskut ja lähettävä ne jäsenille ja ne saa maksaa tai olla maksamatta. Jäsenet tekevät itse joka vuosi tietoisen päätöksen kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen joko maksamalla tai jättämällä maksamatta jäsenmaksunsa. Ei sitä voi hyvällä tahdollakaan verrata veroon.
Vapaa-ajattelijat käyttävät vähät varansa pornolehtien jakamiseen ja bussin kylkien teippaamiseen.
Oikeus ja kohtuus olisi että vapaa-ajattelijat maksaisivat kirkollisveroa. Ne rahat menevät järkevään käyttöön.
Kirkon asema on jäsentensä puolesta horjumassa, mutta ongelmalliseksi tilanteen tekee se että kirkko on jonkinlainen julkisen vallan kädenjatke. Nyt kun sen asema horjuu, valtion pitäisi joko tehdä selvä päätös ryhtyä purkamaan kirkon varaan rakennettuja toimintoja, tai sitten käy niin että valtio jatkaa kirkon tekohengitystä vielä pitkään ja kirkko pysyy siten voimissaan... Toivon todellakin että tämä jälkimmäinen vaihtoehto ei toteudu.
Kirkon vastuulla on hautaustoimen monopoli, kunnallinen päivähoito ja iltapäiväkerhot osittain, sairaala- ja armeijapapisto yms. toimintoja joilla valtio ja kirkko ovat sotkeutuneet toisiinsa, vaikka eihän meillä tietenkään mitään valtionkirkkoa ole, eipä niin. Noiden rakenteiden purkamiseen tulisi nyt ryhtyä, koska kirkon de facto valta-asema on tosiaankin murtumassa.- olet ongelma
Ei kirkolla ongelmaa ole ja sen talous on hyvässä kunnossa.
- 1 + 2
olet ongelma kirjoitti:
Ei kirkolla ongelmaa ole ja sen talous on hyvässä kunnossa.
http://www.youtube.com/watch?v=Kxq1SY2-W_c
Tuossa sinua oleellisesti fiksumpi on kanssasi täysin eri mieltä!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836