Eli perusturvajohtaja toteaa kirjeessään jonka olen saanut haltuuni että" Sosiaali ja terveyspalvelukeskuksen säästöt kohdistuvat valitettavasti lähes aina heikompiosaisiin".
Eli kysymys oli taidetoimintakeskuksen lakkauttaminen ja siirrytään käytännössä kurssimuotoiseen toimintaan
Eli todella tuo asia on surkuhupaisiaa missä on siten näiden vammaisten päivätoiminta tuo tarkoittaa sitä että joku virkistysleiri voitaisiin pitää tuolla 10,000e
Jos herrä johtaja aikoo sulloa säilytykseen henkilöitä tuolla esityksellä toukolantielle todella nyt ei lautakunnan jäsenillä' ole kuvaa muutakuin satasen euron setelistä valitettäväasti tyrkään tässä nyt hyvin monia joilla ei ole käsitystä ihmisarvosta Terveisin Markku Korpinen kehitysvammahoitaja 1971 sitä ennen jo alalla työskennellyt eri laitoksissa
Virkamies toteaa Lieksassa
13
175
Vastaukset
- jakuda
Kyllä ja kun toukolantielle siirretään nämä henkilöt niin ne jotka ovat olleet esim 5päivänä viikossa, joudutaan supistaama päiviä, jolloin perheillä tulee ongelmia. Ei pystytä tekemään työtä tai etsimään sitä. Inhimillisyys puuttuu kokonaan. Ajatellaan vain säästöjä. Ei sitä miltä näistä ihmisistä tuntuu ja kuinka lujille toukolantie joutuu resussipulan takia. Omaishoidon tukea maksetaan kk niin vähän, ettei sillä mksaisi edes vuorokautta laitoksessa vai onko herra perusturvajohtaja sitä mieltä, että lakaistaan nämä puolustuskyvyttömät ihmiset ensin sillit suolaan purkkiin ja siitä sitten laitoksiin, joka maksaa kaupungille siinä vaiheessa todela todella paljon. meitä vammaisten lasten vanhempia löytyy kyllä haraamaan vastaan ja niin kauan kuin henki pihisee, puolustan heidän etujaan. Oletetaan, että heitä voi kohdella miten vain, mutta ei se niin mene. Miltä tuntuu vammaisista, jotka joutuvat uuteen paikkaan. he kun tarvitsevat sen tutun, turvallisen paikan, jonka tuntevat omakseen. Sitten yhenäkkiä riistetään heiltä se ainoakin ilo. Vien tämän asian vaikka kuinka pitkälle kuin on tarvis. Olen kehunut kuinka lieksa on edelläkävijä näissä asioissa. Nyt perun sanani ja tuttavani asuu ympäri suomea, kerron mitä meillä lieksassa tapahtuukaan. Olkaa siis ylpeitä ideastanne ja rinta rottingilla ylpeänä nyt taputtakaa toisianne, että kun keksittiinkin tällainen ja kaikki muutaman kymmenentuhannrn takia. Tässä pitäjässä laitetaan valtavia summia vaikka mihin, mutta omista ei pidetä huolta.
- jakuda
Tämä ei ollut uhkaus eikä kansankiihottamista vaan tosiasioita, joita joudun ikäväkseni lukemaan lehdestä ja puolustamaan. Periks en anna.
- petetty omainen
Siis ihan hirveetä. Meillä on paljon lahjakkaita kehitysvammaisia, joiden ainoa henkireikä taidetoiminta on ollut. Toukolantien tilat eivät mahdollista taidetoimintaa eikä henkilökuntakaan ole siellä taideorientoitunutta. Olen hyvin surullinen ja allapäin lautakunnan päätöksen johdosta. Meiltä vietiin avustajatunnitkin. En jaksa enää...
- omaishoitaja0
Tätä minä tarkoitan. Tulee vastaan tuo, en jaksa enää. Tähän on puututtava ja toden teolla, että asiat ei mene siihen suuntaan kuin haluavat. Kyse on kuitenkin pienestä summasta. Pielisentien remontti olisi mm. voinut olla pienempimuotoinen, että sitä rahaa ei olisi mennyt niin paljon. Päättäjien kyky arvioida menot ja tarpeet on alentunut ja inhimillisyys puuttuu.
- hyi hyi
Ihmettelen miksi I Nykänen oli soster kokouksessa tietäen että joutuu jääväämään itsensä kun asiaa käsitellään. Olis laittanut varamiehen kokoukseen pitämään puolustuspuheen kehitysvammaisten puolesta. Irma mokasi.
- liikemiehetkehissä n
Perusturvajohtaja oli suurin mokailija. Nyt on vain niin että kylmät luvut ratkaisevat. Kaupunki odottaa pikavoittoja ja ne saattavat kääntyä äkkiä tappioiksi. Eihän taloutta näin voi hoitaa.
liikemiehetkehissä n kirjoitti:
Perusturvajohtaja oli suurin mokailija. Nyt on vain niin että kylmät luvut ratkaisevat. Kaupunki odottaa pikavoittoja ja ne saattavat kääntyä äkkiä tappioiksi. Eihän taloutta näin voi hoitaa.
Olen samaa mieltä "untuvikosta" kuten oelen asialle saanut jo aikaisemmin vahvistuksen MK
- syile s
Missä ne tulot, joita kehuttiin kunnalle pakolaista tulevan? Lehdissä kerrotut siis.
Tässähän on selkeästi rikottu kuntalain 29§ jolloin kuntalisille ei ole tiedotettu vireillä olevasta asiasta ja niistä koskevista suunnitelmista, edellen olen sitä mieltä että jopa esittelijä ja osa ainakin lautakunnasta ovat untuvikkoja ja eivät siten hallitse kuntalain kirjainta eli lakia. joten kaupunginhallituksen tulee puuttua asiaan jos halutaan lakia noudattaa,MK
- jakuda
Juuri olin yhteydessö ihmisiin ja asiasta ei todellakaan ole ilmoitettu kohteille. Heille ei ole suotu kertoa todellista tilannetta tästä asiasta, mutta pyörät pyörii koko ajan. Näen asian, että kaupungin väki on ns irtaantunut lieksalaisten asioista ja pitävät riihejään, muistamatta, että meidän asioista on kyse ja me olemme ihmisiä. Emme vain kohteita, numeroita papereissa. Kannattaisi jalkautua lieksalaisten pariin ja keskustella ihmisten asioista, ennenkuin tehdään mitään päätöksiä. Olen tavallinen lieksalainen (ei virkanimikettä rintapielessä), Katsonkin, että meitä pidetään tyhminä. Kun lieksalla on miinuksen puolella aika pahasti raha-asiat. olisi voinut toimia toisinkin, eikä iskeä puolustuskyvyttömiin ihmisiin ensimmäisenä. Sekö on rikkautta, että vammainen istua nököttää kotonaan tekemättä mitään kun kaupunki vie sen vähäisenkin ilon heidän elämästään. Ei kukaan ole postimyynnistä tilannut vammaista lasta kiusatakseen päätöksen tekijöitä. He ovat rakkaita ja tarvitsevat kaiken tuen, mitä voi saada. He ovat iloisia, ihania ja tällä mahdollisella tempauksella ei todellakaan aiheuteta kuin mielipahaa kaikille, eli Markku Korpinen on täysin oikeassa edellisessä kirjoituksessaan.
- on aika muutoksen taas
Mielenosoituksen paikka! Paikalle Lieksan lärpäke ja Karjalainen, mot ei olis pahitteeksi. Johan on perkele!
- sitkeys valttia
Asia etenee koko ajan. Meitä on monta, jotka eivät nielaise tätä tällaisenaan.
Asiassa täytyy aina edetä muutoksenhaulla tai jopa itseoikaisulla se on nopeampi tie mutta tässä asiassa on todella kaupunginhallituksen otto -oikeus ratkaiseva jos lakia noudatetaan MK
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932