Monta vastaavaa löytyy "puolisolle kanss työ"

PHJ vv.1984-2008

HS: Hilkka Ahteen palkkaus täyttää korruption tunnusmerkit


Lauantai 14.9.2013 klo 08.35

Hilkka Ahteen palkkaus Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton viestintäpäälliköksi täyttää kaikki korruption tunnusmerkit, kirjoittaa lauantain Helsingin Sanomat.

Helsingin Sanomien mukaan Hilkka Ahteen palkkauksessa voi olla kyse korruptiosta.

Helsingin Sanomien mukaan Hilkka Ahteen palkkauksessa voi olla kyse korruptiosta. (JOHN PALMEN)


LUE MYÖS

Hilkka Ahde silitti Timo Rädyn paidat

Liiton entinen puheenjohtaja Timo Räty vastaa parhaillaan oikeudessa syytteeseen Hilkka Ahteen kiusaamisesta.

Oikeudelle jättämässään kirjallisessa vastineessa Räty väittää palkanneensa Ahteen AKT:hen palvelukseksi tämän miehelle Matti Ahteelle.


Kun Hilkka Ahdetta palkattiin AKT:hen vuonna 2003, hänen miehensä toimi samaan aikaan SDP:n kansanedustajana. Räty kirjoittaa vastineessa, että miehestä uskottiin olevan AKT:lle hyötyä.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen arvioi HS:lle, että kyse on korruptiosta puhtaimmillaan.

- Jos voitaisiin näyttää toteen, että rouva palkattiin töihin siksi, että saataisiin herra myötämieliseksi jollekin, niin kyllä sitä kansainvälisessä luokittelussa korruptiona pidettäisiin, Tolvanen sanoo lehdelle.

Lähde: Helsingin Sanomat

10

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loimaaa

      Ainahan ammattiliitot on olleet kieroilijoita.

    • nepotismin kunnat

      On kyllä, korruptiossa ollaan ja kun pysytellään aiheessa ja Selänne-alueella, niin jo kokonsakin puolesta

      yhtymäkuntien päällikkötason / johtajatason henkiltöt käyttävät häikäilemättömästi

      poliittisia suhteitaan itselleen paremman oksan tahi perhepiirinsä eduksi.

      On synnytetty tarve räätälöimällä työpaikka rouvalle tai herralle, yleensä rouvalle.

      Ja esimerkkejä on jo kymmeniä, ja pahenee vaan.

    • Olen aina ihmetelly miksi muutamat suvut on niin yliedustettuina kaupungin hommissa.Nepotismi on ilmeistä.

    • sukurutsaajat

      On se.
      Aatteleppa vaikka yhen suunnan sukuja...
      sukuun naituja--- aina on kehitelty passeli toimi, virka tahi jobi..
      etten sano voi vEE

    • palakankorotus

      ja tyttökaverit tahi poikakaveritkaan evät jää nuolemaan näppejään!!!

    • sukuonpiirissä

      ...sinäpä sen tiedät.

      muistuu mieleen ihan sekin, että nepotismissa suvulle hyvitetään sutjakkaasti viemäröinnitkin ihan kymmenin tuhansin ja sitä ennen kaavamuutoksetkin hoituu suitsait euron liikahtamatta.

    • kaverille kanss

      mustaparran ökyilijät ovat sisäpiirietujen piirissä. Joka muuta väittää, hän saa, on saanut ilmeisesti itsekkin hyötyä "jotenkin".

    • kiihottavaa (

      elikkäs oisko saanut lipasta tahi kopasta, esim.yheltä muijenkin puolesta tarjottuna? kaikkee sitä voi olettaa, ja pyhäjärvellä olettamuskin on jo totta...piireissä.

    • 18+3=21

      Mutta ootako aatellu????????? Mikä ihmisiä eniten vituttaa ja lässytetään paskaa j.n.e . . Soo jären köyhyyttä ja suvaitsemattomuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      176
      4787
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      3336
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      40
      2223
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      26
      1994
    5. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      47
      1936
    6. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      675
      1886
    7. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      117
      1831
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      137
      1737
    9. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      45
      1505
    10. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1431
    Aihe