Pienen tauon jälkeen oltiin elokuussa jälleen Finnmatkojen matkalla, nyt Kreetalla. Kylläpä oli palvelutaso tippunut entiseen hyvään verrattuna. Bussilla vietiin hotellille, mutta opas ei vaivautunut mukaan. Kasetilta tuli muutama vajavainen ohje. Sitten kielitaidottomia ihmisiä ohjailtiin huoneisiinsa. Ei ollut edes minkäänlaista infotilaisuutta. Opas taisi olla hotellilla vain pari kertaa viikossa. Eka kerta monta päivää saapumisen jälkeen. Mitä hyötyä siitä on? Ns. hotellikansio kyllä löytyi, mutta se oli todella huono, ei siinä mitään tarpeellista tietoa juuri ollut, mainostettiin lähinnä retkiä. Liekö Finnmatkoilla muissakin matkakohteissa palvelu tiputettu tällä tavoin pohjalukemiin? Kun sitä yrittää Finnmatkoilta kysellä, niin eivät vaivaudu edes vastaamaan.
Finnmatkojen palvelu huonontunut
124
2971
Vastaukset
- rationalisoituu
Eipä nykyihmiset noita "palveluja" tarvi. Eikä oppaan juoksuttaminen ole älykästä parin kolmen valittajan takia.
Eräillä on kielivaikeuksia mutta mukana kulkee osaajia kymmenittäin, ei muuta kuin kysymään.- matkamies 1968
mitä sinä täällä kommentoi kun et tajua sitä että OPPAAN kuuluu avustaa VALMISMATKALAISIA! eikä muiden matkailijoiden! olipas sulta taas typerä kommentti jälleen. ite käyt vaan ALEPASSA tarjouksien perässsä! kateelliisuutesi paistaa joka saiteilla läpi.
- Onhan niitä juu.
matkamies 1968 kirjoitti:

Pitää paikkansa, tuo palvelujen romahtaminen.
Tyyli ja käytäntö alkoivat juurikin Finnmatkoilla v 2007-2008 ja levisi Aurinkomatkoille samaan syssyyn. Muiden matkatoimistojen käytäntöjä valmismatkojen kohdalla en tunne, mutta lie vakio että säästävät samalla lailla?
Ei sen puoleen onko niistä oppaista hyötyä vaikka niitä olisikin, jos he ovat ottaneet asenteen, että oppaan työ on lomailua eikä työtä.
Muistan yhden matkan Rodokselle, siellä oli Aurinkomatkojen oppaita 3 tai 4. He olivat "vaikeasti tavoitettavia (puhelin) ja jos kiinni sai, he ehtivät paikalle seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, kun oli muka kiirettä.
Kuulin jälkeenpäin, että siellä he makoilivat toimipisteessään ja jauhoivat p a s k a a.
Loppuvuodesta 2008 olin matkalla Dubaissa, Aurinkomatkat. Lentoasemalla ei ollut oppaita mailla ei halmeilla vaan meitä vastaan oli pistetty Finnmatkojen opas joka tuli lentokenttäbussiin ja totesi, ettei tiedä höykösen pöläystä Aurinkomatkojen kohteista.
Mutta kiireesti koko bussilastillinen tiputettiin kukin hotelliensa eteen, ei puhettakaan, että opas olisi vaivautunut sisälle ja neuvomaan. Omin neuvoin piti pärjätä, oli kielitaitoa tai ei. Se oli viimeinen reissu valmismatkoilla.
Että kyllähän valmismatkat ovat olleet pelkkää ylihintaista rahastusta jo monta vuotta.
Todettakoon, että itse en ole ollut opasriippuvainen, en oikeastaan koskaan, muussa mielessä kuin kysyä jotakin täsmentävää paikkaan tai osoitteisiin liittyen. Mutta silloinkin on muodostunut kuva, että oppailla on yhtä hatarat tiedot kuin kysyjillä. Enemmänkin arvuutuksia. - jäitä myssyyn
matkamies 1968 kirjoitti:
mitä sinä täällä kommentoi kun et tajua sitä että OPPAAN kuuluu avustaa VALMISMATKALAISIA! eikä muiden matkailijoiden! olipas sulta taas typerä kommentti jälleen. ite käyt vaan ALEPASSA tarjouksien perässsä! kateelliisuutesi paistaa joka saiteilla läpi.
EIKÖS NÄILLE SIVUSTOILLE JUURI SIKSI KIRJOITELLA ETTÄ JOKU "KOMMENTOI". Itse en juurikaan oppaan palveluita matkoillani ole tarvinnut. Turhaa valittamista ja marinaa suurimmalla osalla "opas käynneillä" . Puhelinpalvelu ko. matkatoimistolla on 24h, tietty jos ei omista puhelinta, onhan se hankalaa.
Kilpailu on kovaa, matkustajamäärät pudonneet "laman myötä" siinä yksi syy opaspalveluiden "huononemiseen" . Täysin kielitaidoton ihminen matkalla ? mitä saa irti matkailusta, istuu hotellilla odottamassa opasta - kuinka tilaan ruokaa :) - Albert60
Niin, kuka mitenkin matkansa hoitaa. Itse olen iältäni kuusikymppinen , kansainvälinen tausta joten kielitaitoa löytyy eikä rahastakaan ole pulaa.
Siksi juuri annankin matkatoimiston hoitaa matkajärjestelyt koska itse en viitsi seikkailla netissä tutkimassa saako matkan jostakin satasen halvemmalla kuin toisesta paikasta. Kun palvelusta maksan niin toki myös edellytän että palvelu toimii.
Palasin viikonlopulla juuri Finnmatkojen matkalta ja huomasin saman että eipä oppaita juuri näkynyt muualla kuin lentokentällä. Matka oli muuten kyllä onnistunut ja en itse heidän palvelujaan tällä kertaa tarvinnut. - kielitaitoinen
Mukana kulkee kyllä kielitaitoisia, mutta itse en halua lomalla ryhtyä jonkun tuikituntemattoman tulkiksi ja oppaaksi.
- höpö höpö
90% ei edes kaipaa sinun arvostamia palveluita eli aivan turhaa niihin on satsata ja näin myös matkojen hinnat nousee. Uusi sukupolvi ei tosiaan oppaita tarvitse ja joku Kreeta....kuka sinne edes kehtaa nykyään lähteä...kuin eläkeläiset? Ja on se outoa jos ei ilman opasta pärjää....varmaan kannattaa lopettaa matkailu ja pysyä Suomessa.
- talutusnuoraa
Matkailioiden märä varmasti pudonnuy "laman" takia. Tottahan se näkyy oppaiden määrässä. En kyllä ymmärrä mihin lomalla oppaita tarvitsee ? Kentällä ohjaavat linkkuun ja oikeaan hotelliin ja sama kotiin lähdettäessä. Minulle tämä riittää, nykyisin jokainen omistaa puhelimen, jolla voi ongelmista soittaa muulloinkin kun "opas tunnilla". Etukäteen netissä voi "kävellä" ja katsella paikkoja.
- kaikista kokemusta
Kaikki matkanjärjestäjät on karsineet ajan hengen mukaisesti kulujaan, jopa AM!!
- lopettakaa jo
Kysyn vielä kerran että mihin näitä matkanjärjestäjiä nykyään tarvitaan???Ostat matkan netistä ja varaat lennot ja se siinä. MIksi maksaa matkastoimistolle extraa minkä voi itse tehdä? Kerro hyvä rouva se minulle? En ole 10 vuoteen enää tarvinnut jotain AM, FM jne.....Kun ostaa itse matkan niin voi mennä minne haluaa ja mihin hotelliin myös....ei ole pakko olla kenenkään armoilla ja perinteisesti suomalaisilla matkatoimistoilla on kurjat hotellit. Voi myös käyttää reittilentoja lomalentojen sijaan jotka ei myöskään ainakaan minua kiinnosta enää. Jos menee pieleen niin ei tarvitse täällä itkeä...katsoo vain peiliin.
- kaikista kokemusta
lopettakaa jo kirjoitti:

Niin. Paitsi silloin, kun tapahtuu jotain ikävää ja odottamatonta lomalla. Silloin turvautuu miuluusti oppaan apuun. Vaikka osaa englantia, niin em. tapauksissa voi sanavarasto olla heikko. Kun kaikki on ok - ei opasta tarvita. Se on totta!
Matkustan itse sekä omatoimisesti että valmismatkoilla. Matkan hinta ratkaisee, ja aina se omatoimi ei tule halvemmaksi - mutta ei siitä sen enempää jaksa vääntää. Totuus vaan nyt on niin, että palvelut on heikentyneet viime vuosista joka matkanjärjestäjällä!! - 27-v
kaikista kokemusta kirjoitti:
Niin. Paitsi silloin, kun tapahtuu jotain ikävää ja odottamatonta lomalla. Silloin turvautuu miuluusti oppaan apuun. Vaikka osaa englantia, niin em. tapauksissa voi sanavarasto olla heikko. Kun kaikki on ok - ei opasta tarvita. Se on totta!
Matkustan itse sekä omatoimisesti että valmismatkoilla. Matkan hinta ratkaisee, ja aina se omatoimi ei tule halvemmaksi - mutta ei siitä sen enempää jaksa vääntää. Totuus vaan nyt on niin, että palvelut on heikentyneet viime vuosista joka matkanjärjestäjällä!!Omatoimimatkoilla on tapahtunut.
1971 kotimatkalla hajosi autostamme tasauspyörästö Sveitsissä. SOS:lla kotiin. Auto tuli myöhemmin.
Myöhemmin yksi letkuvaurio.
Kusiputken tulehdus Irlannissa.
Sama tulehdus Gardalla.
Suolen tukos ja tyhjennys Funchalissa.
Lentoyhtiön lakko Mallorcalla juuri ennen jatkoyhteyttä. Hankin jatkon.
Lentoyhtiön konkurssi. Lentoyhtiö järjesti jatkon. Viive 9h.
Automurto Amsterdamissa.
Jotain muutakin mikä ei nyt tule mieleen.
27:n vuoden aikana olen Espanjan asunnollamme järjestänyt kaiken tarvittavan.
Asuntoon liittyvät on portero hoitanut osittain.
Terveyteen liittyvät itse.
Noissa ei ole ollut opasta.
Kielitaidoton vaimoni on liikkunut omin nokin Euroopassa kahdenkin koneenvaihdon reisuilla.
Olemme toki käyttäneet valmismatkojakin mutta emme ole tarvinneet opaspalveluja.
Yksi hintaesimerkki. Paketissa Veronassa mutta oopperaliput netistä puoleen hintaan siitä mitä suomalainen matkanjärjestäjä olisi laskuttanut samaan katsomoon.
26€ >< 52€.
Kaupunkimatkoilla luumuilemme kohdekaupungissa 5 yötä lentoineen samalla hinnalla kuin paketti laskuttaa 2:lta yöltä.
Eläkeläisten vapaus ajankohdan valinnassa helpottaa. - mies -68
lopettakaa jo kirjoitti:
Kysyn vielä kerran että mihin näitä matkanjärjestäjiä nykyään tarvitaan???Ostat matkan netistä ja varaat lennot ja se siinä. MIksi maksaa matkastoimistolle extraa minkä voi itse tehdä? Kerro hyvä rouva se minulle? En ole 10 vuoteen enää tarvinnut jotain AM, FM jne.....Kun ostaa itse matkan niin voi mennä minne haluaa ja mihin hotelliin myös....ei ole pakko olla kenenkään armoilla ja perinteisesti suomalaisilla matkatoimistoilla on kurjat hotellit. Voi myös käyttää reittilentoja lomalentojen sijaan jotka ei myöskään ainakaan minua kiinnosta enää. Jos menee pieleen niin ei tarvitse täällä itkeä...katsoo vain peiliin.
SIKSI JUURI MAKSAA EXTRAA ETTÄ SAA LOMALLA EES PALVELUA! SIITÄ OLI KYSE.
- Mies seiskytkuus
mies -68 kirjoitti:
SIKSI JUURI MAKSAA EXTRAA ETTÄ SAA LOMALLA EES PALVELUA! SIITÄ OLI KYSE.
Hyvin lämpenee.
- anders5
mies -68 kirjoitti:
SIKSI JUURI MAKSAA EXTRAA ETTÄ SAA LOMALLA EES PALVELUA! SIITÄ OLI KYSE.
Mies 68,toivottavasti ei ole syntymävuotesi.Sun ikänen on kielitaitoinen ja pärjää varmaankin ilman infotilaisuutta!!
- LOMAA
27-v kirjoitti:
Omatoimimatkoilla on tapahtunut.
1971 kotimatkalla hajosi autostamme tasauspyörästö Sveitsissä. SOS:lla kotiin. Auto tuli myöhemmin.
Myöhemmin yksi letkuvaurio.
Kusiputken tulehdus Irlannissa.
Sama tulehdus Gardalla.
Suolen tukos ja tyhjennys Funchalissa.
Lentoyhtiön lakko Mallorcalla juuri ennen jatkoyhteyttä. Hankin jatkon.
Lentoyhtiön konkurssi. Lentoyhtiö järjesti jatkon. Viive 9h.
Automurto Amsterdamissa.
Jotain muutakin mikä ei nyt tule mieleen.
27:n vuoden aikana olen Espanjan asunnollamme järjestänyt kaiken tarvittavan.
Asuntoon liittyvät on portero hoitanut osittain.
Terveyteen liittyvät itse.
Noissa ei ole ollut opasta.
Kielitaidoton vaimoni on liikkunut omin nokin Euroopassa kahdenkin koneenvaihdon reisuilla.
Olemme toki käyttäneet valmismatkojakin mutta emme ole tarvinneet opaspalveluja.
Yksi hintaesimerkki. Paketissa Veronassa mutta oopperaliput netistä puoleen hintaan siitä mitä suomalainen matkanjärjestäjä olisi laskuttanut samaan katsomoon.
26€ >< 52€.
Kaupunkimatkoilla luumuilemme kohdekaupungissa 5 yötä lentoineen samalla hinnalla kuin paketti laskuttaa 2:lta yöltä.
Eläkeläisten vapaus ajankohdan valinnassa helpottaa.Niin silloin v -71, kaikki oli toisin :)
Oppaiden tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta lienee nyt kuitenkin kyse - tässä viestissä. MITÄ palveluita te oppailta oikeen rantalomalla odotatte. Eii ymmärtä.
Itse en ainakaan tervetuliaistilaisuuksissa yms. ole koskaan käynyt. Linkkukyyti hotelliin ja pois riittää........
- Surffailija
Älä nyt pillasti nimimerkki "lopettakaa jo".Matkusta sinä miten matkustat, mutta meillä on suuri joukko muuten matkustuskelpoisia (terveyttä ja rahaa) vanhempia ihmisiä, joilla ei ol kielitaitoa ja/tai nettiä ja arkailevat lentokenttätoimia ja hotelliin kirjautumista.
Jokainen saa matkustaa tavallaan ilman ivaa.- Samaa mieltä
Surfailija on oikeassa, kaikilta ei käy omatoimimatkailu. Itse käytän valmismatkoja ja olen tyytyväinen, joskus tarvitsen opasta joskus en. Ikää jo on ja haluan vielä nauttia matkailusta, ei tulisi mieleenkään arvostella muiden toimia. Kukin tyylillään.
Luen jo harvakseltaan näitä keskusteluja, ovat muuttuneet niin tylyiksi,en vaan oikein ymmärrä mitä näillä toisten kirjoituksia vastaan "hyökkäyksillä" haetaan, kun vastata voi niin monella tavalla. - te valittajat
mutta yleensä juuri te olette jotka valittavat joka asiasta....siksi outoa että matka ei saa mitään maksaa ja kaikki palvelut pitää olla luxusta. Nyt on 2013 ja ensi vuonna 2014 ja homma vaan menee edelleen siihen että kukin etsii oman matkansa ilman matkatoimistoa....ja että olisi joku opas perillä...mitä sillä nyt tekee ja vielä pitäisi olla 24/7 teidän käytössä...älä nyt naurata.
- herranjestas
Ei edes Suomessa pärjää ilman nettiä ol sitten minkäikäinen vaan. Ja mikä vaikeus on kirjatutua hotelliin? Ottaa tiskiltä kynän, antaa passin ja täyttää lomakkeen...saa avaimen menee huoneeseen...mikä tässä on se vaikea kohta? Ja se ettei osaa muuta kuin savoa on tietenkin jo harvinaista. Ja aina on muita matkassa jotka osaa auttaa ilman oppaita. Kukaan muu ei opasta tarvitse kuin näkövammainen.
- Surfailija
herranjestas kirjoitti:

Näytät mellastavan täällä useassa ketjussa ilkeilevillä kommenteillasi. Tyylisi tunnistaa. Itse kyselet, mikä vaikaa. Minä myös kysyn, miksi vaikeaa kommentoida asiallisesti ilman ilkeilyä.
- voi voi sentään
te valittajat kirjoitti:
mutta yleensä juuri te olette jotka valittavat joka asiasta....siksi outoa että matka ei saa mitään maksaa ja kaikki palvelut pitää olla luxusta. Nyt on 2013 ja ensi vuonna 2014 ja homma vaan menee edelleen siihen että kukin etsii oman matkansa ilman matkatoimistoa....ja että olisi joku opas perillä...mitä sillä nyt tekee ja vielä pitäisi olla 24/7 teidän käytössä...älä nyt naurata.
Mikä tässä nyt sinua ja nim.herranjestas nyppii? Kun kerran aihe ei teitä kosketa kun ette opasta tarvitse? Minua ei häiritse toisten matkailut ja opaspalvelut ,netin käytöt ym. Että moiseen aloitukseen viitsittekin vastata, kun ei kumminkaan mitään kunnollista kommenttia tule. Nauttikaa herranjestas omasta erinomaisuudestanne ja antakaa ilkeiden kommettienne olla. Mukavaa matkailua kaikille!
- kauniis pihlajapuu
Surfailija kirjoitti:
Näytät mellastavan täällä useassa ketjussa ilkeilevillä kommenteillasi. Tyylisi tunnistaa. Itse kyselet, mikä vaikaa. Minä myös kysyn, miksi vaikeaa kommentoida asiallisesti ilman ilkeilyä.
Lähes koko ketju on verkkopalvelun muija tuotosta. Siksi nostettu yläpalkkiin lukijoita keräämään. Sopivasti vielä eri otsakkeella.
- hmph
Mielestäni silloin jos ollaan valmismatkalla, pitää olla opas saatavilla ja ohjata hotellille yms. Mikä ihmeen valmismatka se muuten on? Maksetaan palvelusta mitä ei olekaan?
Meillä muuten huonoja kokemuksia Finnmatkoilta jokunen vuosi sitten Korfulta. Esim. kuljetukset eivät retkillä pelanneet.- molempiparempi
Noinhan se on. Jos on valmismatka, niin palveluja pitää olla. Jos niitä ei ole, niin silloin se pitää etukäteen ilmoittaa ja keksiä matkalle jokin muu nimi. Liian monella (meilläkin) on huonoja kokemuksia Finnmatkoista. Me oltiin Lomamatkojen matkalla Azoreilla. Palvelu todellakin pelasi, oppaita oli riittävästi ja heillä oli aikaa matkalaisilleen. Olivat myös erittäin asiantuntevia ja kokeneita. Eivät mitään matkaopasharjoittelijatyttösiä (jotka kylläkin ovat nuoria ja nättejä), kuten Finnamatkoilla. Paljon on kierretty omatoimisesti autolla Eurooppaa, nähty ja koettu paljon. Hienoja omatoimireissuja. Mutta kyllä on myös nautinto olla mukana valmismatkan retkellä, kun on hyvä opas, joka tietää paikallisista asioista paljon ja osaa sen myös kertoa. Noista Välimeren turistikohteistakin saa eniten irti, jos käy muutamalla hyvin opastetulla ja selostetulla retkellä (pitää olla siis todella hyvä opas) ja sitten kirtelee autolla oamtoimisesti niitä paikkoja, jotka eniten kiinnostavat.
- Hua Hin
molempiparempi kirjoitti:

Varasin juuri Finnmatkojen valmismatkan Thaimaahan. Kyllä jo varausvaiheessa näkyi selkeästi tieto, että opasta ei ole lentokenttäkuljetuksedssa eikä hän liioin tule käymään hotellilla!
Sen sijaan ainakin Finnmatkoilla saat etukäteen oppaan kännykkänumeron, josta saat oppaan lähes mihin aikaan hyvänsä kiinni. Sitä kautta voit myös iolmoittautua retkille mukaan. Itse olen kokenut sen aivan riittäväksi.
Valmismatkoilla on ajan oloon karsittu lähes kaikesta: myyntipisteitä on koko Suomessa enää yksi, opaskirja on olematonja matkat varataan itse netistä. Jopa lentokenttäkuljetuksista maksetaan erikseen! Mutta mitäs se? Kaipa matkan hinta olisi paremmalla palvelulla nykyistä kalliimpi? - halpamatkaaja1
Hua Hin kirjoitti:
Varasin juuri Finnmatkojen valmismatkan Thaimaahan. Kyllä jo varausvaiheessa näkyi selkeästi tieto, että opasta ei ole lentokenttäkuljetuksedssa eikä hän liioin tule käymään hotellilla!
Sen sijaan ainakin Finnmatkoilla saat etukäteen oppaan kännykkänumeron, josta saat oppaan lähes mihin aikaan hyvänsä kiinni. Sitä kautta voit myös iolmoittautua retkille mukaan. Itse olen kokenut sen aivan riittäväksi.
Valmismatkoilla on ajan oloon karsittu lähes kaikesta: myyntipisteitä on koko Suomessa enää yksi, opaskirja on olematonja matkat varataan itse netistä. Jopa lentokenttäkuljetuksista maksetaan erikseen! Mutta mitäs se? Kaipa matkan hinta olisi paremmalla palvelulla nykyistä kalliimpi?Olimme Finnmatkojen lennolla tässä taannoin. Meillä oli pelkät lennot ja lentokenttäkuljetukset ostettuna. Majoitusta emme tarvinneet.
Saavuimme kohteeseen yöllä ja kuljetuksella ei ollut opasta mukana lainkaan.
Meidän lippuumme oli merkitty hotelli, johon jäämme ja josta tulemme paluumatkalle.
Auto seisoi monta minuuttia hotellin edessä, ennen kuin kuski sai ähkäistyä hotellin nimen ja siitä vasta tajusimme jäädä kyydistä pois. Olimme tosin kurkkineet jo bussin ikkunasta ulos nähdäksemme minkä hotellin edessä seisoimme. Joo, osaamme kyllä lukea mutta hotellin nimi ei ollut valoilla valaistu, joten se meni meidän silmiemme ohi...
Jos et asu hotellissa sun täytyy itse huolehtia paluumatkan aikataulusta, siis varmistaa, että lähtöaika ei ole muuttunut lippuun merkitystä.
Lähtöpäivää edeltävänä aamuna ryhdyin soittamaan matkatoimistoon, siis
paikalliseen mutta eihän meillä ollutkaan mitään numeroa heille.
Hätäpäissäni soitin paikalliselle tutulle taksarille ja pyysin häntä käymään Finnmatkojen toimistossa. Hän tiesi erään Finnmatkojen oppaan numeron ja antoi sen meille. No siihen soitin ja sain miltei haukkumiset. Naishenkilö oli vapaalla ja närkästyi suunnattomasti kun häiritsin hänen vapaapäivän viettoaan.
Häneltä sain numeron anteeksipyynnön jälkeen.
Niin ja nyt tietenkin pitää mainita, että matkatsto on meiltä kilometrien päässä, joten emme ennättäneet itse lähteä paikalle, oli muutakin duunattavaa, jotta koti on kunnossa seuraavaa sessiota varten.
Kaiken järjen mukaan matkatsto on velvollinen antamaan yhteystietonsa matkustajalle, että hän saa ottaa yhteyttä puhelimitse, koska sitä häneltä odotetaan.
- saku-sammakko
Uskon 15v päästä ei ole kyselijöitä,kaikki silloin ovat korkeasti koulutteuja oma-apu silloin jo riittää.
Nyt meitä ruttu mummoja ja pappoja vielä vähän on,joten apua kaipaamme..
En osaa ,kuin suomea ,mut hyvin olen pärjännyt kiinan thaimaan ja karipian reissutkin. Parasta palvelua olen saanut,kun vertaa tänäpäivänä, mitä ei
edes prismassa saa. Ehkäpä ne vielä muutoksen tekevät... - Se oli Kreeta
Olen 1976 vuodesta lähtien matkustellut vuosittain, yhden ainoan kerran olin Finnmatkoilla, mikään ei pelannut, hotelli ei ollut se mikä piti, siskoni ja minut siirrettiin tuntemattomaan hotelliin ja kerran kun tultiin kaupungilta huoneisto oli tyhjä meidän tavaroista, pelästys oli valtava, ne oli omin päin siirretty seuraavaan hotelliin, no huone oli yksityinen, mutta jos halusimme juomaa piti mennä perheen kotiin ja he tarjosivat olohuoneessaan juoman ja maksoimme heille, aamiainen piti olla, ei ollut. No siitä matkasta on pitkä aika, mutta sellaisen epäuskon se jätti, että muistan sen aina enkä ole käyttänyt Finnmatkoja.
Olen nämä kymmenet vuodet ollut vain Aurinkomatkojen vakikäyttäjä ja kaikki on aina ollut niinkuin on luvattu tai olen toivonut, joulukuussa taas Aurinkomatkojen matkalle Kanarialle. - toimistojen
Matkatoimistojen huono palvelu.
- Alkeellista
Alkuperäisen otsikon aiheeseen palatakseni tapahtui viime kesänä niin, että eräällä euroooppalaisella kentällä matkailijoita vastassa ollut Finnmatkojen opas ohjasi meidät hotellimme perusteella aivan väärään bussiin.
No, ei se vielä mitään, mutta sitten aivan sama opas nousi bussiin eikä edes viitsinyt laskea kuljetettavakseen tullutta henkilömäärä tai pitää jonkinlaista nimenhuutoa. Kyseessä oli kuitenkin pikku pakettiauto, max. 10 henkeä, joten tsekkaus olisi ollut jo silmämääräisesti helppo tehdä.
Kun hän ryhtyi kertomaan, että kohteeseen on runsaan tunnin matka, silloin ryhdyin väittämään vastaan ja sanoin, että ei 30:een kilometriin mene edes puolta tuntia ja hotellimme on aivan toinen.
No joo. Onneksi seistiin vielä kentällä ja pääsimme oikeaan bussiin. - Molempi parempi
Matkatoimistot on kuihtumassa markkinoilta pois,eiköhän siinä liene syy palvelujen vähenemiseen.Enää muutama vuosi niin ne katoavat historian lehdille suurten ikäluokkien mukana.Ei nuoret niien palveluja enää käytä.En minäkään,vaikka olen jo eläkkeellä.Tosin reissasin paljon työni puolesta,enkä ole ollut valmismatkalla kun kerran Phuketissa.
Jos tarvitsee opasta on siitä hieman maksettava.Mutta yhä harvempi niitä tarvisee. - Aurinkomatkalainen
Aurinkomatkoilla Madeiralla ja Azoreilla tänävuonna ja palvelu pelasi hienosti. Jouluksi Madeiralle, jälleen Aurinkomatkoilla. Hyvästä palvelusta on valmis maksamaan. Köyhät omatoimimatkaajat tällä palstalla kehuskelevat. On hienoa saada tietää kaikesta paikan historiasta, kulttuurista ym:ta. joista opas kertoo retkillä. Kukin taaplaa tavallaan, miksi mollata toisia.
- EI Finnanatkat
Niinpä mihin palvelua tarvitaan...
SIIHEN KUN ON REIPAS TYKKÄÄ MATKUSTAA MUTTA ON KIELITAIDOTON
PITÄISIKÖ JÄÄDÄ KOTIA.FINMATKOILLA OLI TURKISSA LOISTO OPPAAT
MUTTA ROHDOKSELLA TÄYTTÄ PASKAA.Ja kun kysyt apua joltain perheeltä
niin akka katsoo nenänvartta pitkin auttamishalu nolla.Mies vielä auttaisi .Avun
olen saanut nuorisolta.
kyllä mummukin on jo oppinut tietokoneen käytön mutta kielitaito ei onnistu.
Siksi oppaat on että he auttavat..Sitäpaisti kaikilla ei ole luxsut kännyköitä
joista voi tarpeen vaatiessa löytää tietoja.- ...
Mene aurinkomatkoille, saat maksaa matkastasi 1,5 kertaisen hinnan ja niillä on sinulle kokonainen armeija oppaita tulkkina.
Tai sitten voit vain opetella englantia. Jopa isovanhempani puhuivat englantia, heille opettettiin sitä koulussa. - näin on
... kirjoitti:
Mene aurinkomatkoille, saat maksaa matkastasi 1,5 kertaisen hinnan ja niillä on sinulle kokonainen armeija oppaita tulkkina.
Tai sitten voit vain opetella englantia. Jopa isovanhempani puhuivat englantia, heille opettettiin sitä koulussa.minkähän ikäiset ovat isovanhempasi
minä olen 60v minulle ei koko kouluaikana opetettu englantia
älä vertaa jos tiedoksesi niin ihmiset saavat lapsensa eri-ikäisinä
toinen voi olla mummu 40v toinen vasta 60v - ...
näin on kirjoitti:
minkähän ikäiset ovat isovanhempasi
minä olen 60v minulle ei koko kouluaikana opetettu englantia
älä vertaa jos tiedoksesi niin ihmiset saavat lapsensa eri-ikäisinä
toinen voi olla mummu 40v toinen vasta 60vVarsin korkeassa iässä, puhuvat tosin paremmin saksaa, osa tkk:n materiaalista oli tulloin saksaksi ja lääketieteellisen oppikirjoista osa myös.
Edelleen; jos tarvitset tulkkeja, ota Aurinkomatkojen matka, siinä maksat heti lähtöönsä 1,5 kertaisen hinnan ja sinulla on armeija oppaita palvelemassa sinua. Älä ota muiden toimistojen matkaa, niillä saat vain sen mista maksat, eli matkan. - etvoiollatosissasi
... kirjoitti:
Varsin korkeassa iässä, puhuvat tosin paremmin saksaa, osa tkk:n materiaalista oli tulloin saksaksi ja lääketieteellisen oppikirjoista osa myös.
Edelleen; jos tarvitset tulkkeja, ota Aurinkomatkojen matka, siinä maksat heti lähtöönsä 1,5 kertaisen hinnan ja sinulla on armeija oppaita palvelemassa sinua. Älä ota muiden toimistojen matkaa, niillä saat vain sen mista maksat, eli matkan.Luuletko siis, että kaikkien isovanhemmat ovat käyneet tkk:n tai lääketieteellisen? Ihan vaan tiedoksi, että tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka ovat käyneet pelkän kansakoulun, jossa ei todellakaan opetettu mitään muuta kieltä kuin korkeintaan äidinkieltä. En puhu tässä itsestäni - minä olen kielitaitoinen, mutta esim. minun vanhempieni yhteenlaskettu kieltenopiskelu on, että isä on käynyt ruotsin alkeiskurssin jossain työväenopistossa tms. Vanhempani ovat matkustelleet aika paljon valmismatkoilla ja todellakin tarvinneet niitä oppaan palveluja, juuri tuon kielitaidottomuuden vuoksi. Itse en ole koskaan ollut valmismatkalla. Siinä ei ole taustalla mitään periaatteellista syytä - on vain tullut aina matkusteltua omatoimisesti.
- ...
etvoiollatosissasi kirjoitti:
Luuletko siis, että kaikkien isovanhemmat ovat käyneet tkk:n tai lääketieteellisen? Ihan vaan tiedoksi, että tässä maassa on paljon ihmisiä, jotka ovat käyneet pelkän kansakoulun, jossa ei todellakaan opetettu mitään muuta kieltä kuin korkeintaan äidinkieltä. En puhu tässä itsestäni - minä olen kielitaitoinen, mutta esim. minun vanhempieni yhteenlaskettu kieltenopiskelu on, että isä on käynyt ruotsin alkeiskurssin jossain työväenopistossa tms. Vanhempani ovat matkustelleet aika paljon valmismatkoilla ja todellakin tarvinneet niitä oppaan palveluja, juuri tuon kielitaidottomuuden vuoksi. Itse en ole koskaan ollut valmismatkalla. Siinä ei ole taustalla mitään periaatteellista syytä - on vain tullut aina matkusteltua omatoimisesti.
Ja ilmaiseksi saa opiskella englannin alkeita vaikkapa ns. työväenopistossa. Kieliä taitamattomuus on näin ollen oma tietoinen valinta, ei koulutuspoliittisella perusteella valtion vika, vaikka tämä itkijä/mielensäpahoittajakansa haluaisikin asian näin nähdä.
- englanninopettaja

Niin ajattelit sitten, että eläkeläiset lähtisivät viettämään aikaansa kielikursseille? Monetkaan "kansakoulupohjaiset" eivät todellakaan osaa englantia, enkä kyllä tunne ketään, joka olisi siitä jotenkin katkera. Ne, jotka ovat halunneet opiskella, ovat tosiaan sen voineet tehdä, Mutta kun ihmisillä saattaa olla muitakin intressejä, niin ei se, että haluaa vaikka kerran vuodessa käydä pari viikkoa jossain etelän lämmössä, välttämättä vielä motivoi tuollaiseen kielten opiskeluun, jos asia ei muuten kiinnosta.
- ...
englanninopettaja kirjoitti:

Ei intressejä = oma valinta olla osaamatta. Sitten sen päätöksen kanssa tulee elää, kuten omien päätösten ja niiden seurausten kanssa eletään.
- pitäskö opetella
... kirjoitti:
Ei intressejä = oma valinta olla osaamatta. Sitten sen päätöksen kanssa tulee elää, kuten omien päätösten ja niiden seurausten kanssa eletään.
Minä en osaa ommella vaatteita. En ole kuitenkaan tehnyt koskaan "valintaa" olla opettelematta ompelemista. Minulla vaan on ollut toisenlaiset intressit. Esim. kieltenopiskelu on kiinnostanut minua, ompelemaan opettelu ei. Siitä huolimatta katson oikeudekseni käyttää vaatteita. Kun en osaa ommella itse, elän sen kanssa, ja ostan vaaatteet valmiiina. Jos menen vaatekauppaan, niin oletan, että sieltä saa vaatteita. Lisäksi olen niin röyhkeä, että odotan saavani jopa palvelua. Ihan samalla tavalla tämän ketjun aloittaja ymmärtääkseni oli valmismatkan ostettuuaan olettanut saavansa tietyn tasoista palvelua. Minä en matkaoppaita tarvitse, mutta en minä käytä sitten koko matkatoimistojakaan.
- ...
pitäskö opetella kirjoitti:

Niin, kun et osaa ommella, ostat vaatteet. Täysi oikeus. Muut eivät tietenkään osallistu vaatehankintojesi kustannuksiin.
Kun et osaa puhua kieliä, ostat halutessasi asiointitulkin. Täysi oikeus. Muut eivät kuitenkaan osallistu tulkkisi kustannuksiin.
Aika helppoa. - 18+17

Aika helppoa.Juuri noin: tosi helppoa. Ja juuri siksi ketjun aloittaja oli ostanut valmismatkan, kun luuli hänen tarvitsemiensa palvelujen siihen sisältyvän. Ei kai se sitten ole ihme, että oli pettynyt, kun palvelun taso ei vastannut odotettua.
Vaatekauppa-rinnastus toimii muuten, mutta kyllä "ontuu" siltä osin, että jos ei ole tyytyväinen vaatekaupan palveluun tai valíkoimaan, voi aina kävellä naapurikauppaan ja viedä rahansa sinne. Sen sijaan aloittaja oli varmaankin maksanut matkastaan (ja odottamastaan palvelusta) ennen kuin todellinen taso hänelle selvisi.
Eihän tässä kukaan ole vaatinutkaan, että muiden pitäisi maksaa: jos ei tarvitse palveluja, ei tarvitse myöskään ostaa valmismatkaa. - autetaan
... kirjoitti:
Ja ilmaiseksi saa opiskella englannin alkeita vaikkapa ns. työväenopistossa. Kieliä taitamattomuus on näin ollen oma tietoinen valinta, ei koulutuspoliittisella perusteella valtion vika, vaikka tämä itkijä/mielensäpahoittajakansa haluaisikin asian näin nähdä.
siis työväiopistossa joka on sadan kilometrin päässä
Muista itsekkin kun jossain tarvitset apua niin toivon että sinulle sanotaan että oma valinta jos et osaa
suodaan mummoille matka ja autetaan jos apua tarvitsevat - ...
18+17 kirjoitti:
Juuri noin: tosi helppoa. Ja juuri siksi ketjun aloittaja oli ostanut valmismatkan, kun luuli hänen tarvitsemiensa palvelujen siihen sisältyvän. Ei kai se sitten ole ihme, että oli pettynyt, kun palvelun taso ei vastannut odotettua.
Vaatekauppa-rinnastus toimii muuten, mutta kyllä "ontuu" siltä osin, että jos ei ole tyytyväinen vaatekaupan palveluun tai valíkoimaan, voi aina kävellä naapurikauppaan ja viedä rahansa sinne. Sen sijaan aloittaja oli varmaankin maksanut matkastaan (ja odottamastaan palvelusta) ennen kuin todellinen taso hänelle selvisi.
Eihän tässä kukaan ole vaatinutkaan, että muiden pitäisi maksaa: jos ei tarvitse palveluja, ei tarvitse myöskään ostaa valmismatkaa.Matkatoimiston palveluihin ei enää nykyisin kuulu kädestä pitävä asiointitulkki, jos tälläistä tarvitsee, kannattaa varata vaikkapa Aurinkomatkojen matka. Hinta on 1,5 kertainen, mutta saa sitä mitä tarvitsee ja haluaa.
Vaatekauppavertaus oli vastine edelliselle itkuvirrelle vaaterinnastuksineen.
Muutkin maksavat Aurinkomatkoilla sen 1,5 kertaisen hinnan, minä en maksa, joten menen vaikkapa Finnmatkojen matkalle. Kovin helppoa. - ...
autetaan kirjoitti:
siis työväiopistossa joka on sadan kilometrin päässä
Muista itsekkin kun jossain tarvitset apua niin toivon että sinulle sanotaan että oma valinta jos et osaa
suodaan mummoille matka ja autetaan jos apua tarvitsevat"siis työväiopistossa joka on sadan kilometrin päässä"
Ja kuulen kovasti aina hehkutettavan sitä maalla asumisen ihanuutta nimenomaan itse maalaisilta. Se asuinpaikkasikin on täysin oma valinta. Itkeä ei kannata kun kylän viimeinenkin pankkiautomaatti kannetaan kaupunkiin. - ...
18+17 kirjoitti:
Juuri noin: tosi helppoa. Ja juuri siksi ketjun aloittaja oli ostanut valmismatkan, kun luuli hänen tarvitsemiensa palvelujen siihen sisältyvän. Ei kai se sitten ole ihme, että oli pettynyt, kun palvelun taso ei vastannut odotettua.
Vaatekauppa-rinnastus toimii muuten, mutta kyllä "ontuu" siltä osin, että jos ei ole tyytyväinen vaatekaupan palveluun tai valíkoimaan, voi aina kävellä naapurikauppaan ja viedä rahansa sinne. Sen sijaan aloittaja oli varmaankin maksanut matkastaan (ja odottamastaan palvelusta) ennen kuin todellinen taso hänelle selvisi.
Eihän tässä kukaan ole vaatinutkaan, että muiden pitäisi maksaa: jos ei tarvitse palveluja, ei tarvitse myöskään ostaa valmismatkaa."kun luuli hänen tarvitsemiensa palvelujen siihen sisältyvän"
Luulo ei ole tiedon väärti. Toivottavasti soittaa/käy matkatoimistossa selvittämässä tarkalleen etukäteen hintaan sisältyvät opas- ja tulkkipalvelut.
- ...
Olen huomannut aivan saman ja pitänyt sitä melko luonnollisena kehityksenä. Jos jokaisessa saapuvassa koneessa on nykyisin muutama kielitaidoton, ei näiden palvelemiseen panosteta, miksi pitäisikään, myös muut 220 maksaisivat teidän kielitaidottomuudestanne? Olen itse varsin iloinen, ettei tarvitse maksaa.
Olen ihmetellyt, miten sellainen ammatti kuin matkaopas, voi enää olla edes olemassa. Ennen matkaan liittyi se kentältä tulikuumassa bussissa istuminen "tervetuloa tänne kanarialle"-sepustuksineen ja monen tunnin istumisineen hotellilta toiselle, nyt on niin paljon paremmin kun voit etukäteen tilata ilman välikäsiä oman auton suoraan kentälle maasta riippumatta.- minä itse
niin sinähän et maksa muiden kielitaidottomuudesta
entäs jos jonain päivänä istut pyörätuolissa muista että
me muut ei makseta sinun palveluista eikä auteta
ei tarvitse olla vain minä...minä... - ...
minä itse kirjoitti:
niin sinähän et maksa muiden kielitaidottomuudesta
entäs jos jonain päivänä istut pyörätuolissa muista että
me muut ei makseta sinun palveluista eikä auteta
ei tarvitse olla vain minä...minä..."entäs jos jonain päivänä istut pyörätuolissa muista että
me muut ei makseta sinun palveluista eikä auteta"
Ahaa, tarvitset siis matkaopasta työntelemään pyörätuoliasi? En ole koskaan törmännyt moiseen palvelumuotoon matkaoppailta, joten enpä tosiaan ole edes osannut hypoteettisesti odottaa saavani moista, jos pyörätuoliin joutuisin.
Jos tarkoitat yleisesti sairaanhoitoa ja liikuntaesteisten auttamista arkielämässä, niin siitä maksan verojen muodossa kaikkien muiden kansalaisten muassa. Matkustaminen on kuitenkin vapaaehtoista, eikä veroistani onneksi kustanneta sinun tulkkitarvettasi. - pottuile rauhassa
... kirjoitti:
"entäs jos jonain päivänä istut pyörätuolissa muista että
me muut ei makseta sinun palveluista eikä auteta"
Ahaa, tarvitset siis matkaopasta työntelemään pyörätuoliasi? En ole koskaan törmännyt moiseen palvelumuotoon matkaoppailta, joten enpä tosiaan ole edes osannut hypoteettisesti odottaa saavani moista, jos pyörätuoliin joutuisin.
Jos tarkoitat yleisesti sairaanhoitoa ja liikuntaesteisten auttamista arkielämässä, niin siitä maksan verojen muodossa kaikkien muiden kansalaisten muassa. Matkustaminen on kuitenkin vapaaehtoista, eikä veroistani onneksi kustanneta sinun tulkkitarvettasi.tarkoitin ainoastaan
Itse olet iloinen kun ei tarvitse maksaa muiden kielitaidotomuudesta
Ei tarvitse ruveta nälvimään vaan totesin että toivottavasti minunkaan
ei tarvitse koskaan maksaa jos tarvitset oppaan apua lomillasi. - ...
pottuile rauhassa kirjoitti:
tarkoitin ainoastaan
Itse olet iloinen kun ei tarvitse maksaa muiden kielitaidotomuudesta
Ei tarvitse ruveta nälvimään vaan totesin että toivottavasti minunkaan
ei tarvitse koskaan maksaa jos tarvitset oppaan apua lomillasi.Enhän minä pottuile, sinä ryhdyit varsin mauttomasti vertaamaan sitä, että henkilö päättää olla osaamatta kieliä ja liikuntaa rajoittavia vammoja toisiinsa.
Älä huoli, sinun ei tarvitse maksaa minun opaspalveluistani, en keksi ainoatakaan tilannetta, jossa moista tarvitsisin sen enempää kuin Suomessakaan, ulkoavaruuteen ei kuitenkaan olla matkailtu, vaan ihan ihmisten asuttamalla pallolla. Jos katsot matkatoimiston tehtäväksi toimia sinulle asiointitulkkina, joudut maksamaan tästä, eli tilaamaan Aurinkomatkojen matkat. - Vosimallia 46
minä itse kirjoitti:
niin sinähän et maksa muiden kielitaidottomuudesta
entäs jos jonain päivänä istut pyörätuolissa muista että
me muut ei makseta sinun palveluista eikä auteta
ei tarvitse olla vain minä...minä...Me vain kansakoulun käyneet olemme maksaneet teidän kielen opiskelunne jota moni ei taida huomatakaan.Olen 16vuotiaasta ollut työelämässä ja päässyt eläkkeelle 64vuotiaana ,kiirettä on pitänyt kun on pitänyt tehdä välillä kahtakin työtä että olen saanut hankituksi kodin ja hyvinvoinnin perheelle.kielitaitoa ei ole kuin nimeksi se on karttunut ainoastaan matkoilla.Opaspalveluita olen käyttänyt jonkin verran .Omet lapseni ovat saaneet jo peruskoulussa kielitaitonsa ja lapsenlapsikin jo heti kolulaisena ihmetteli miksi mummo ei ole koulussa saanut kielenopetusta.Peruskouluhan alkoi vasta 70-luvulla se on hienoa että tänäpäivänä se kuuluu kaikille.
- ...
Vosimallia 46 kirjoitti:
Me vain kansakoulun käyneet olemme maksaneet teidän kielen opiskelunne jota moni ei taida huomatakaan.Olen 16vuotiaasta ollut työelämässä ja päässyt eläkkeelle 64vuotiaana ,kiirettä on pitänyt kun on pitänyt tehdä välillä kahtakin työtä että olen saanut hankituksi kodin ja hyvinvoinnin perheelle.kielitaitoa ei ole kuin nimeksi se on karttunut ainoastaan matkoilla.Opaspalveluita olen käyttänyt jonkin verran .Omet lapseni ovat saaneet jo peruskoulussa kielitaitonsa ja lapsenlapsikin jo heti kolulaisena ihmetteli miksi mummo ei ole koulussa saanut kielenopetusta.Peruskouluhan alkoi vasta 70-luvulla se on hienoa että tänäpäivänä se kuuluu kaikille.
Olen ollut työelämässä osa-aikaisesti 14-vuotiaana, kokopäiväisesti 15-vuotiaasta. Pääsen eläkkeelle 70-75 vuotiaana, joten kiirettä tulee vielä pitämään teidän suurten ikäluokkien eläkepäivien ja -tason ylläpitämisessä, kun pääsette työttömyyseläkeputkeen 59-60 vuotiaina.
Voit opiskella englantia vaikkapa työväenopistossa, kielitaito on näin aivan oma päätöksesi. - uteliaampi1
... kirjoitti:
Olen ollut työelämässä osa-aikaisesti 14-vuotiaana, kokopäiväisesti 15-vuotiaasta. Pääsen eläkkeelle 70-75 vuotiaana, joten kiirettä tulee vielä pitämään teidän suurten ikäluokkien eläkepäivien ja -tason ylläpitämisessä, kun pääsette työttömyyseläkeputkeen 59-60 vuotiaina.
Voit opiskella englantia vaikkapa työväenopistossa, kielitaito on näin aivan oma päätöksesi.Pääset eläkkeelle 70-75 vuotiaana????
Missähän ammatissa nämä eläköitymisluvut ovat tosiasioita?
Apteekkarit tekivät ennen töitä kuolemaansa asti mutta siihenkin on löytynyt nyttemmin laki.
Olen todella utelias sinun ammattisi suhteen... - ...
uteliaampi1 kirjoitti:
Pääset eläkkeelle 70-75 vuotiaana????
Missähän ammatissa nämä eläköitymisluvut ovat tosiasioita?
Apteekkarit tekivät ennen töitä kuolemaansa asti mutta siihenkin on löytynyt nyttemmin laki.
Olen todella utelias sinun ammattisi suhteen...Jos pääsen tuolloinkaan, olen 70-80-lukujen vaihteen lapsi, nykyisellä hyvinvointivaltion alasajovauhdilla suuret ikäluokat ovat ainoita, joiden luksuselämä on kiveen hakattu. Meidän ikäpolvellemme jää maksettavaksi teidän laskunne.
En rehellisesti sanoen edes odota saavani koskaan eläkettä, näin ollen jatkan juuri niin pitkään jotain tulonhankintaa kuolemaani saakka - muuten tulee nälkä. - että näin
Vosimallia 46 kirjoitti:
Me vain kansakoulun käyneet olemme maksaneet teidän kielen opiskelunne jota moni ei taida huomatakaan.Olen 16vuotiaasta ollut työelämässä ja päässyt eläkkeelle 64vuotiaana ,kiirettä on pitänyt kun on pitänyt tehdä välillä kahtakin työtä että olen saanut hankituksi kodin ja hyvinvoinnin perheelle.kielitaitoa ei ole kuin nimeksi se on karttunut ainoastaan matkoilla.Opaspalveluita olen käyttänyt jonkin verran .Omet lapseni ovat saaneet jo peruskoulussa kielitaitonsa ja lapsenlapsikin jo heti kolulaisena ihmetteli miksi mummo ei ole koulussa saanut kielenopetusta.Peruskouluhan alkoi vasta 70-luvulla se on hienoa että tänäpäivänä se kuuluu kaikille.
Minä olen käynyt kansakoulun,kyllä siellä opiskeltiin englannin kieltä.Että näin...
N.50v. opiskelin uuden ammatin.
Mikä nyt estää opiskella kieliä ! !
Olen lukenut lehdestä 80v.opiskeli ylioppilaaksi...Hatun nosto nänelle ja muille iäkkäille opiskelijoille. - hyvinkin mahdollista
että näin kirjoitti:
Minä olen käynyt kansakoulun,kyllä siellä opiskeltiin englannin kieltä.Että näin...
N.50v. opiskelin uuden ammatin.
Mikä nyt estää opiskella kieliä ! !
Olen lukenut lehdestä 80v.opiskeli ylioppilaaksi...Hatun nosto nänelle ja muille iäkkäille opiskelijoille.Riippuu varmaan milloin ja missä sen kansakoulun kävit.
wikipedia tietää kertoa, että: "Vasta vuoden 1964 koulu-uudistuksen yhteydessä saattoi kansakoulu ottaa pysyviksi oppiaineikseen kaksi vierasta kieltä,... Joissain kansakouluissa oli tosin annettu kielenopetusta jo tätä aikaisemmin vapaaehtoisena aineena. ... Tosin vain noin joka neljäs kansakoululainen opiskeli vieraita kieliä"
Mutta totta kai kieliä voi opiskella, jos haluaa. Samoin kuin monia muitakin asioita. - taidoton
... kirjoitti:
Olen ollut työelämässä osa-aikaisesti 14-vuotiaana, kokopäiväisesti 15-vuotiaasta. Pääsen eläkkeelle 70-75 vuotiaana, joten kiirettä tulee vielä pitämään teidän suurten ikäluokkien eläkepäivien ja -tason ylläpitämisessä, kun pääsette työttömyyseläkeputkeen 59-60 vuotiaina.
Voit opiskella englantia vaikkapa työväenopistossa, kielitaito on näin aivan oma päätöksesi.Ai missä työväenopistossa jonne on 150 km autottoman aika vaikea mennä
sitä paitsi kaikilla ei ole edes tietokonetta.
Mutta jos mökin mummu kerran vuodessa haluaa etelän lämpöön
suodaan se heille ja autetaan.Ei heidän nuoruus helppoa ollut.
TÄMÄ KETJU ON ITSEÄÄN TÄYNNÄ OLEVIA MINÄHÄN EN MAKSA MUIDEN
PALVELUISTA.ON TEILLÄ VIELÄ OPPIMISTA ELÄMÄSTÄ. - ...
taidoton kirjoitti:
Ai missä työväenopistossa jonne on 150 km autottoman aika vaikea mennä
sitä paitsi kaikilla ei ole edes tietokonetta.
Mutta jos mökin mummu kerran vuodessa haluaa etelän lämpöön
suodaan se heille ja autetaan.Ei heidän nuoruus helppoa ollut.
TÄMÄ KETJU ON ITSEÄÄN TÄYNNÄ OLEVIA MINÄHÄN EN MAKSA MUIDEN
PALVELUISTA.ON TEILLÄ VIELÄ OPPIMISTA ELÄMÄSTÄ."Ai missä työväenopistossa jonne on 150 km autottoman aika vaikea mennä
sitä paitsi kaikilla ei ole edes tietokonetta."
Asuinpaikkaasi ei sinua ole kukaan pakolla asuttanut, täällä saa vapaasti liikkua.
"Mutta jos mökin mummu kerran vuodessa haluaa etelän lämpöön
suodaan se heille ja autetaan.Ei heidän nuoruus helppoa ollut."
Ei varmasti. Suon toki, mutta jos he tarvitsevat asiointitulkkia, on heidän asiansa tämä palvelu itselleen erikseen ostaa.
"TÄMÄ KETJU ON ITSEÄÄN TÄYNNÄ OLEVIA MINÄHÄN EN MAKSA MUIDEN
PALVELUISTA.ON TEILLÄ VIELÄ OPPIMISTA ELÄMÄSTÄ. "
Olen todella täynnä itseäni, olen elättänyt itseni palkkatyöllä teinistä lähtien, sillä valmista elämää en minäkään ole saanut. Niin sitä oppii itsekkääksi. Vapaaehtoisesti matkustaessasi ulkomaille saat kuitenkin maksaa tulkkauskustannuksesi aivan itse. Hyvä, ettei tämä sisälly enää matkan hintaan, säästän rahani itseeni.
- Kaikki kelpaa
Laatu heikentynyt palvelut huonontuneet. Henkilöstöä vähän ja usein kouluttamatonta. Sinne kelpaa kuka tahansa kun osaa jotain kieltä se riittää.
Kun katsoo näitä matkaopas- sarjojakin niin heistähän suurella osalla ei ole mitään alan koulutusta alalle.
Taso heikko ja matkat kalliita suhteessa palvelun laatuun.
Ohjelmassa oli nuori tyttö, joka oli palkattu juomaan viinaa ja sisäänheittäjäksi.
Näin kelpaa kuka vaan.- ...
"Ohjelmassa oli nuori tyttö, joka oli palkattu juomaan viinaa ja sisäänheittäjäksi.
Näin kelpaa kuka vaan. "
Minkä matkatoimiston palkkalistoille? Matkatoimistoja saa kritisoida mutta täyttä pаskaa ei kannata puhua. Minkälaisen koulutuksen vaatisit suomalaiselta, jolle suunnittelet maksavasi 800-1500€ kuukausipalkkaa 40-50 tuntisista työviikoista? Huomioiden että siivooja tai kaupan kassa saa 37,5h viikkotyöllä enemmän.. - Kyllä ryyppäsi
... kirjoitti:
"Ohjelmassa oli nuori tyttö, joka oli palkattu juomaan viinaa ja sisäänheittäjäksi.
Näin kelpaa kuka vaan. "
Minkä matkatoimiston palkkalistoille? Matkatoimistoja saa kritisoida mutta täyttä pаskaa ei kannata puhua. Minkälaisen koulutuksen vaatisit suomalaiselta, jolle suunnittelet maksavasi 800-1500€ kuukausipalkkaa 40-50 tuntisista työviikoista? Huomioiden että siivooja tai kaupan kassa saa 37,5h viikkotyöllä enemmän..Ei pidä paikkaansa , että kaupankassa tai siivoojat tekevät tuollaista työviikkoa.
Yleensä he tekevät pätkätyötä, alipalkalla ja maahnmuuttajia huonolla Suomen kielellä ja ilman työsopimuksia.
Matkailualan työntekijät tekevät ihan hirveitä työtunteja viikossa ja palkka on todella heikko.
Matkaohjelmassa oli todellakin nuori tyttö ja joi viinaa ja ryyppäsi jätkien kanssa.
Kyllä on alta lipan jos tämä tyttö on ns. houkutuslintu matkailualalla vai jokin muu harakka tai maksullinen nainen?
Huonon kuvan antaa matkailijoille vai eikö Suomaliset osaa muuta kuin bailata ja ryypätä? - ...
Kyllä ryyppäsi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa , että kaupankassa tai siivoojat tekevät tuollaista työviikkoa.
Yleensä he tekevät pätkätyötä, alipalkalla ja maahnmuuttajia huonolla Suomen kielellä ja ilman työsopimuksia.
Matkailualan työntekijät tekevät ihan hirveitä työtunteja viikossa ja palkka on todella heikko.
Matkaohjelmassa oli todellakin nuori tyttö ja joi viinaa ja ryyppäsi jätkien kanssa.
Kyllä on alta lipan jos tämä tyttö on ns. houkutuslintu matkailualalla vai jokin muu harakka tai maksullinen nainen?
Huonon kuvan antaa matkailijoille vai eikö Suomaliset osaa muuta kuin bailata ja ryypätä?"
Matkaohjelmassa oli todellakin nuori tyttö ja joi viinaa ja ryyppäsi jätkien kanssa.
Kyllä on alta lipan jos tämä tyttö on ns. houkutuslintu matkailualalla vai jokin muu harakka tai maksullinen nainen?"
Niin voitko nyt vastata sitten kysymykseen, ELI MILLÄ MATKATOIMISTOLLA OLI TÖISSÄ? Vai oliko sittenkin paikallisen baarin työntekijä, paikallisen baarin, jolla ei ole osaa eikä arpaa mihinkään suomalaiseen yhtiöön.
Olen itse hyvin tietoinen kyseisen ohjelman ja tarkoittamasi jakson sisällöstä. - roskapostirobotti
... kirjoitti:
"Ohjelmassa oli nuori tyttö, joka oli palkattu juomaan viinaa ja sisäänheittäjäksi.
Näin kelpaa kuka vaan. "
Minkä matkatoimiston palkkalistoille? Matkatoimistoja saa kritisoida mutta täyttä pаskaa ei kannata puhua. Minkälaisen koulutuksen vaatisit suomalaiselta, jolle suunnittelet maksavasi 800-1500€ kuukausipalkkaa 40-50 tuntisista työviikoista? Huomioiden että siivooja tai kaupan kassa saa 37,5h viikkotyöllä enemmän..Näin sivusta päin hoksauttajana se ei ole täyttä paskaa. Tosin tyttö ei ole opas, hänellä on "toimenkuva" ohjelmassa "matkaoppaat" joka on kuvattu Bulgariassa, muistaakseni.
Matkatoimisto on jo edesmennyt. Ohjelmaa ajetaan ulos parasta aikaa nelosella. - ...
roskapostirobotti kirjoitti:
Näin sivusta päin hoksauttajana se ei ole täyttä paskaa. Tosin tyttö ei ole opas, hänellä on "toimenkuva" ohjelmassa "matkaoppaat" joka on kuvattu Bulgariassa, muistaakseni.
Matkatoimisto on jo edesmennyt. Ohjelmaa ajetaan ulos parasta aikaa nelosella.Valitettavasti täyttä pаskaa, hän ei ollut missään suhteessa edesmenneeseen Alma Toursiin, hän oli paikallisen kapakan lipunmyyjä/sisäänheittäjä.
Myöskään ohjelmassa esiintyneet, päissään tanssivat turistit eivät edustaneet matkailualan ammattilaisia.
- travelin man
Ehkäpä matkatoimistojen kannattaisi juurikin panostaa ikämatkailijoihin, tai muuten heistä turvaa hakeviin, jotka saavat ainakin näennäistä turvallisuudentunnetta matkaoppaista. Markkinoisivat tiettyä hotellia tms, ikäihmisille, ja sinne sitten panostaisivat oppaitakin. Tosin Fm:llä on *omatoimikohteita* josta tietää jo etukäteen ettei oppaita käy.
Ainakin finnmatkoilla on joku *guide on* palvelu josta tulee tekstarilla kännykkään oppaiden päivystysnumero, se varmaan riittää monille, kun saa oppaan puhelimella kiinni jos tarvetta ilmenee. Tosin ainoan kerran kun itse olen soittanut ko palveluun, en kutsuisi sitä palveluksi, vaan epäasialliseksikäytökseksi. Terveisiä vaan Martille. No sekin tosin koitui lopulta onneksi, kun paikalliset ihmiset auttoivat sitten senkin edestä, ja huolehtivat että sain elämäni loman. Heihin pidän vieläkin yhteyttä, vaikka vuosia kulunut tapahtuneesta.
Itsestäni mukavaa etsiä ennen matkaa netistä, tietoa kohteesta, sen retkistä, nähtävyyksistä... no vähän kaikesta. Esim retkillä sitten tiedän kohteesta kaiken tarvittavan, niin se opastuskaan ei ole tarpeellinen. Eikä aina kyytikään, kun pidän ajelemisesta, se taas on täysin maku kysymys. Jos paikanpäällä joku retki alkaa kiinnostamaan, niin netti löytynee joka kohteesta, ainakin maksua vastaan. Google on hyvä opas :)
Se onko omatoimimatka vai pakettimatka hienompi tai jotenkin parempi, en ota kantaa, koska vaihtoehtojen mahdollisuus, on ainakin hyvä asia. Itse olen matkustanut sekäettä. - nyt tyytyväinen
Tein tuon saman havainnon jo puolitoista vuotta sitten Finnmatkoilla. Ei pitäisi mainostaa opaspalveluista kohteessa jos/kun niitä ei ole, harhaanjohtavaa. Ja tuossakin sama, eli kun asiasta annoin palautetta ko.matkanjärjestäjälle heti matkan jälkeen, ei vastausta ole tähän päivään mennessä kuulunut. Liekö valitusten tulva aiheuttanut ruuhkaa;-)
Nyt olen ehtinyt käymään kaksi kertaa Lomamatkojen valmismatkalla ja täytyy todeta, että ainakin Finnmatkoihin verrattuna eroa on kuin yöllä ja päivällä. Ensi keväänä taas lomamatka suunnitelmissa ja ei epäilystäkään mistä sen otan, hyväksi havaitsemaltani Lomamatkoilta. Toki muillakin voi asiat olla paremmin kuin Finnmatkoilla, mutta miksi vaihtaa kun hyvän on löytänyt:)
Olkaa tiukkoina ja vaatikaa rahoillenne se vastine mitä luvataan, matkat ovat sen verran kalliita tänä päivänä, että tyhjästä ei pidä maksaa. - nainen 46 vuotta Hel
hyvä travelin man, olen samaa mieltä.
IHmisiä on niin moneen lähtöön.
Eläkeikäiset vanhempani ainakin tarvivat apua, ja valmismatkaa.
Englannin kielen taito on heikko, alkaa olla liikuntavaikeuksia, invaliditeettiä.
Pitää kysyä apua, jo että pääsevät hotellille, ei auta jos bussi pudottaa johonkin kadun kulmaan, eivät selviä siitä keppien ja sydänvaivojen kanssa laukkuja vetäen hotellille.
Varmaan tosi hyvä idea olisi, että olisi "mummomatkoja" niitä haluaville, tai mummohotelleja, joihin olisi opas mukana bussissa lentokentältä ja tarvittaessa, sekä oppaattomia reissuja nuorille terveille kielitaidottomille.
Ihmisiä on erilaisia, matkalle lähtee vammaisia, vanhuksia, kielitaidottomia.
Eivät kaikki ole nuoria terveitä ja koulutettuja.
Antakaa kaikkien kukkien kukkia :)- Vierestä näkee
Juuri samaa yritin aikaisemmin selvittää. Nämä edellä brassailijat ovat varmaan sitä mieltä, että liikuntarajoitteisten ja muinaisen kansakoulun käyneitten pitäisi istua vain kotisohvassa, Eikö heilläkin ole olikeus nauttia pitkän työuran jälkeen (ja sen jälkeen kun ovat hoitaneet lapsiensa kersat). Toosin tuttavapiirissäni on paljon työelämässä olevia nuoria perheitä, jotka hoidattavat kersansa idsovanhemmillaan, että näillä ei ole vielä eläkkeelläkään mahdollisuus nauttia olostaan .
No, tuo meni hieman off topic, mutta liittyy silti käytävään keskusteluun.
- urts
Näin toimittaessa matkatoimistot opettavat asiakkaansa ns. omatoimimatkailijoiksi jotka eivät tarvitse matkatoimistojen palveluita. Näin ovat pankit jo toimineet vuosia ja asiakkaat ovat oppineet olemaaan menemättä pankkisaleihin häiritsemään pankin henkilökuntaa mitättömillä laskunmaksamis- ym. pikku asioillaan vaan hoitavat nämä asiat omilla kotipäätteillään. Omatoimimatkat ovat mielestäni paljon aidompi tapa tutustua eri maihin ja kulttuureihin kuin suuressa porukassa karjalauman tavoin kulkiessa. Kieliongelmia on turha pelätä sillä niin kauan kuin rahaa lompakossa riittää ei ymmärrysvaikeuksia ole luvassa.
- Militantti Antti
Tällaiset seikat pitäisi varmistaa ennen matkaa huolellisesti ja kirjallisesti. Sitten reklamoida, jos ei palvelut toimi niinkuin kuuluisi. Meidän perhe reissaa vain kotimaassa ja pärjätään hyvin ilman oppaita. Korkeintaan joissain museoissa on ollut oppaita. Minä en viitsi itseäni kiusata ulkomaan matkoilla. Valtava pakkaaminen ja hermoilu ennen matkaa ja sitten vielä voi tulla kaikenlaista pettymystä ja harmia. Kotimaan matkailu riittää meille, omalla autolla pääsemme minne haluamme. Ei tarvitse matkatoimistoja eikä mitään muutakaan, varaamme vian hotellit ja mökit etukäteen ja se on siinä! Lomat on onnistuneet näin jo 30 vuotta ! Sitten, kun Suomi on koluttu joka kolkaltaan, niin sitten voisi harkita ulkomaille matkailua.
- huurteinen
Myös kuluttaja voi katsoa itsensä peiliin tässä s-etukorttien luvatussa maassa kukaan ei ole valmis maksamaan palvelusta. Tästä syystä hinnat on poljettu alas niin paljon kun mahdollista. Maksamalla esim 100€ lisää olisi palvelu mutta olen varma että asiakkaita ei riittäisi vaan ne istuisi HalpaHarrin Matkatoimiston busissa valittaen kehnoa palvelua tyytyväisiä siihen että löysivät halvan matkan.
Ennen oli parempaa kun etelänmatka ei ollut jokamiehenoikeus silloin porukka panosti myös rahallisesti lomaansa ja palvelu oli parempi. - tommit1
Tämä on aika merkillinen keskustelu, joka avauksen jälkeen kääntyi oikeastaan siihen, että vain tyhmät tarvitsevat matkaopasta. Rohkenen olla eri mieltä. Itselläni on ollut se tilanne, että olen joutunut työssäni jatkuvasti junailemaan ja järjestelemään erilaisia asioita ja vastaamaan niistä. Lomallani en sitten ole halunnut järjestellä yhtään mitään vaan minusta on ollut mukavaa käyttää valmismatkoja silloin harvoin, kun matkustan. Maksan siitä mielelläni ylimääräistä. Kohdalleni ei ole kertaakaan sattunut huonosti hoidettua valmismatkaa vaan kaikki ovat olleet vähintäänkin asiallisesti tai hyvin hoidettuja, osa erinomaisesti hoidettuja.
Terveisin
Herra 62 v
ps. kielitaitoni puolesta pärjään hyvin ainakin Euroopassa ja nettiäkin osaan käyttää.- Kansakoulun+muuta
Tuostapa tulikin mielen lapsuuden loru: joka toista haukkuu on itse.
- LaatuReissu
Jostain syystä noi matkatoimistot ovat toistensa kopioita. Yksikään ei profiloidu palvelemaan sitä todella kokenutta reissaajaporukkaa joka halua lomaltaan enemmän. Aina mennään halpamatkustajan, ensikertalaisen ja massaturismin ehdoilla. Oletetaan, että kaikki on ekaa kertaa ulkomailla ihmettelemässä suurta maailmaa, vaikka valtaosa on kokeneita reissaajia.
Rahalla pitäisi saada muutakin, kuin vaan pikkasen parempi hotellihuone niistä melkein ykkösluokan hotelleista. Kuten esim, "bisnesluokka" lennoilla ja lounget käytössä kentällä, oma "limousine"-kuljetus kentältä hotelliin (=private taxi), ykköskategorian hotellit sviitteineen, "oma opas" systeemi, ...
Ne persaukiset vyölaukkuturistit, joille hinta on ainoa kriteeri, heidän on turha täällä vaatia laatua tai palvelua kun eivät ole ei siitä valmiita maksamaan.
Heh, onneksi on SLH dot com (eikä tämä ole mainos, vaan vinkki niille, jotka haluaa parempaa). Ei se niin kallista ole, mutta järjettömän hienoa vs massaturismi. :)) - Tähän on tultu
Matkailulle on käynyt vain se sama mikä muilla palvelualoilla on näkynyt jo vuosia. Pistetään yleensä se nuori, kokematon, pikakoulutettu ja halvin töihin. Siinä voi huonosti sekä asiakas että ao työntekijä. Palvelua mainostetaan olevan tarjolla mutta laadusta voi olla monta mieltä. Me kuluttajat voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen etteivät ihan pelkät "rahat pois" konseptit menesty.
Jos matkatoimistojen opastetut matkat eivät tarjoa enää mitään etua omatoimimatkoihin niin on selvää, että ihmiset eivät suostu maksamaan ylimääräistä päästakseen pelkkään kännykkäohjaukseen ulkomailla. - puupaa
Jos valmismatkalla maksaa palvelusta, on sitä saatava. Finnmatkat ilmoittavat kyllä sivuillaan ettei opas tule bussin lentokentältä hotelliin, mutta onko se sitä hyvää palvelua, on jo toinen juttu. Nuo omatoimimatkailijat kovasti kehuvat matkailun helppoutta ominpäin ja onhan siinä puolensa, mutta vaatii aika paljon omatoimisuutta jotta saa samanlaista tietopakettia matkakohteesta mitä hyvältä oppaalta retkillä saa. Itse harrastan sekä valmismatkoja että omatoimimatkailua. Arvostan kuitenkin kovasti oppaiden antamaa tietoa, omatoimimatkoilla tulee enemmän tyydyttyä maisemien katseluun, eikä pääse niin syvälle tapoihin ja kulttuuriin. Myös kielitaito on monella puutteellinen, eihän tuo peruskoulu ole ollut läheskään kaikkien saatavilla, meitä aikaisempaa ikäluokkaa olevia kun on melkoinen joukko.
- Tulin.
Matkoilta perjantaina. Matkalla en yöpynyt hotellissa, eikä matkalla ollut opasta. Eli,matkoja löytyy erilaisia.
- ei ihan eläkeläinen
Minä, minä, minä! Joo tajutaan, SINÄ!
Jos Sinä kuvittelet olevasi ainoa joka ylläpitää matkatoimistoja, olet todellakin väärässä.
Tänä päivänä monet matkustajat ovat eläkeläisiä, monetkin pelkät pakolliset koulut käyneitä, joten kielitaitoa ei ole. He, jos ketkään tarvitsevat oppaita matkustukseensa. Kielitaidottoma on iso kynnys lähteä ns.omillaan. Kaikki eivät ole kuin yksi tuttu, hyvä että kotimaista osaa mutta pärjää vaikka missä, rohkeutensa ansiosta.
On todella hauskoja hetkiä vietetty hänen seurassaan...
Minä en yövy hotelleissa vaan ihan omassa himassani, 5 tonnin kilsan päässä tämän hetkisestä sijainnistani. Paikallista en osaa, vaan inglistä, epsanjaa, josta siellä ei ole yhtään mitään hyötyä mutta voihan sitä "brassailla", menevätpä lankaan, hahhaahahhaaa...
Siellä puhutaan katuenglantia tai mitä se sitten onkaan???
Kaiken mitä olen ollut vailla olen kotiini saanut, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan löytynyt. Kiitos näyttelijän taitoni, jotka kylläkään ei ole verrattavissa tuttuni vastaavaan. - edellinen
ei ihan eläkeläinen kirjoitti:
Minä, minä, minä! Joo tajutaan, SINÄ!
Jos Sinä kuvittelet olevasi ainoa joka ylläpitää matkatoimistoja, olet todellakin väärässä.
Tänä päivänä monet matkustajat ovat eläkeläisiä, monetkin pelkät pakolliset koulut käyneitä, joten kielitaitoa ei ole. He, jos ketkään tarvitsevat oppaita matkustukseensa. Kielitaidottoma on iso kynnys lähteä ns.omillaan. Kaikki eivät ole kuin yksi tuttu, hyvä että kotimaista osaa mutta pärjää vaikka missä, rohkeutensa ansiosta.
On todella hauskoja hetkiä vietetty hänen seurassaan...
Minä en yövy hotelleissa vaan ihan omassa himassani, 5 tonnin kilsan päässä tämän hetkisestä sijainnistani. Paikallista en osaa, vaan inglistä, epsanjaa, josta siellä ei ole yhtään mitään hyötyä mutta voihan sitä "brassailla", menevätpä lankaan, hahhaahahhaaa...
Siellä puhutaan katuenglantia tai mitä se sitten onkaan???
Kaiken mitä olen ollut vailla olen kotiini saanut, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan löytynyt. Kiitos näyttelijän taitoni, jotka kylläkään ei ole verrattavissa tuttuni vastaavaan.Niin ja ruottia!
Siis jos kaikki vasenkätinen täytyy mainita
.
- kukkanen 3
Kyllä se vaan niin on että jos ostaa valmismatkan joka on huomattavasti kalliimpi omatoimimatkaa niin palvelut pitää olla sen mukaiset mistä on maksanutkin ylimääräistä.Eli oppaitten on tehtävä työnsä kunnolla ja oltava saatavilla ja opastettava kielitaidottomia. Olin hiljattain New Yorkissa ja lento Finnairin mutta kas kummaa koneessa kuulutettiin pääasiassa vain englannin kielellä ja matkustajat suurimmaksi osaksi suomalaisia niin että kyllä on aikoihin eletty että ei voida puhua omalla suomen kielellä että kaikki ymmärtäisivät.!!!
- nimierkki
Kannattaako sitä lähteä ulkomaille, jos ei vaivaudu ulkomaankieliä, esim. englantia, opettelemaan?
- mummu
Entäs turistit jotka tulee meille miksei ne opettele Suomea
Ei vanhojen mummojen kieten opiskelu enään suju
mutta heilläkin on oikeus matkustaa vihdoinkin
- valmismatkako?
Pyysin siis avaukseen liittyen seksilomaa, mutteivät myyneet! Outoa palvelua!
t. avaaja valmismatkako? - matkamies
Itsellä taas täysin päinvastainen kokemus valmismatkoista, esim. viime kesän KOS:SIN reissu Aurinkomatkoilla...oppaita oli todella riittävästi ja paapoivat meitä kuin olisimme olleet jotain vähä-älyisiä tai lapsia. Hyvä jos tien yli sai mennä ilman, että oli joku oppaista ohjaamassa liikennettä aurinkomatkojen aurinkokyltti kädessään.. :D
- Paljon aurinkoa
Ainakin Aurinkomatkojen toiminta on ollut moitteetonta ja ystävällistä.
Muutaman viime matkamme järjestäjänä onkin ollut juuri Aurinkomatkat.
Emme edes ole enää etsineet vaihtoehtoja pariin vuoteen, vaan puhelimessa kertoneet tarpeemme. Emme ole töissä tai missään muussa suhteessa Aurinkomatkoihin vaikka kehuja estoitta jakelemme. Ammattilaiset siellä on asialla. - omatoimimatkaaja
Osalle matkaajista ei ole ilmeisesti selvinnyt mikä ero on matkaoppaalla ja henkilökohtaisella avustajalla. On päivänselvää että jos bussilastillinen porukkaa ei saa edes kahvikupillista juotua kahvilassa ilman että pitää moneen kertaa soitella matkaoppaalle niin ei ihme jos palvelu on "heikkoa". Kun sitten vielä matkalle sattuu yksikin tosihäirikkö (vrt. matkaoppaat tv-ohjelma) niin homma on siinä.
Onneksi itsellä riittää kielitaitoa ja terveyttä vielä sen verran että voi kulkea omia aikojaan tuolla maailmalla.- mummu 70v
Tuli minustakin omatoimimatkaaja 3v sitten kun FM heitti pikku bussilla 20-30 km päähän kaupungista johon olin matkan ostanut. Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainoksessa sanotaan, huoneeseen piti kiivetä ulkorappusia (pimeenä) kolme kerrosta, huoneistoon jossa vessa oli pimeä (20 t), vaatekaappi jumissa, yksi tuoli ja parivuode yhdellä peitolla, ilman lakanaa, likasella täkillä. Siinä me mummut nukuttiin se yö saman täkin alla. Opas ehti vastaamaan 20 t kuluttua vaikka jokin takuu heillä tiedotteen mukaan. No, onneksi paikallisten avustuksella pääsimme pois sieltä keskeltä ei mitään ja otimme hotellin omin kustannuksin. Maksoihan se mutta pääsimme sinne minne alkujaan olimme menossa, FM olisi kyllä joskus myöhemmin järjestänyt huoneen joka olisi ollut yli puolet kalliinpi kuin oma varaamamme. Tästä sain hyvän opetuksen itse järjestellä matkat enkä ole sen jälkeen valmismatkoja tarvinnut.
- tytsy
Olen aina saanut finnmatkoilla erinomaista palvelua. Jälleen olemme lähdössä heidän matkoilleen.. Heillä on tämä loistava guide online-palvelu josta saa vastauksen melkein heti ja numero josta aina vastaa joku. Ei sitä tarvitse kokoajan olla oppaan kanssa kylkikyljessä vaan koittakaa nyt nauttia reissustakin. Mutta aina noita valittajia löytyy jotka eivät ole mihinkään tyytyväisiä ja joka asiasta löytyy vaan ne negatiiviset puolet. Itse nautin kun saan reissata rauhassa ja saan aina hyvää palvelua kun sitä tarvitsee.
- Ei enää Finnmatkat
Finnmatkat, heh heh, juu. Firma pettää aina: Italiassa ison huoneiston parvekkeen ovi ei auennut, pimeä kämppä, viikonloppu edessä. Opas ei noteraannut mitenkään, ennenkuin otin kovat otteet käyttöön, ja remppaaja saatin paikalle. Kreetalla kohde-esitteet kasa huonolla kopiokoneella otettuja papereita, jotka niin himmeitä, ettei mitään saanut selvää. Skootterilla ympäristössä ajeltuani piirsin itse kohdekartan, ja otin hotlan toimistossa kopioita muille. Kefalonialla erikseen maksettu kalliimpi aamulento vaihdettiin paluulennolla yölennoksi takaisin jne.
Summa summarum; Thomson (Finnmatkat) saavat matkansa pitää. Ylimeliset mistään mitään tietämättömät ja kokemattomat kohdeoppaat samoin.
Never again! - palvelusta maksava
Ei enää Finnmatkat kirjoitti:

Never again!Rohdos toissa kesänä Finnmatkat
yksin sain selvitä..ei ollut info tilaisuutta kysyin miksi ei ,niin ei vastattu
kysyin myös kyläjuhlista vastaus se on 2km hotellilta kylään päin
olin retkellä muutama jäi bussista oppaasta ei tietoakaan minä
jäin bussiin kun kuski luuli ettei enään ole matkustajia.hyvä etten varikolle joutunut
kentällä aika meni tiukaksi joten laukkuni joutui ruotsin koneeseen
Siis mihin kansakoulun käynyt kielitaidoton opasta tarvitsee
onneksi osaan vaihtaa matkatoimistoa koska haluan nähdä maailmaa
se oikeus kai minullakin on - anders5
Ei enää Finnmatkat kirjoitti:
Finnmatkat, heh heh, juu. Firma pettää aina: Italiassa ison huoneiston parvekkeen ovi ei auennut, pimeä kämppä, viikonloppu edessä. Opas ei noteraannut mitenkään, ennenkuin otin kovat otteet käyttöön, ja remppaaja saatin paikalle. Kreetalla kohde-esitteet kasa huonolla kopiokoneella otettuja papereita, jotka niin himmeitä, ettei mitään saanut selvää. Skootterilla ympäristössä ajeltuani piirsin itse kohdekartan, ja otin hotlan toimistossa kopioita muille. Kefalonialla erikseen maksettu kalliimpi aamulento vaihdettiin paluulennolla yölennoksi takaisin jne.
Summa summarum; Thomson (Finnmatkat) saavat matkansa pitää. Ylimeliset mistään mitään tietämättömät ja kokemattomat kohdeoppaat samoin.
Never again!No eikö hotellissa ole yleensä respa johon voi valittaa,ei tarvita suomalaista opasta!Suomalaiset valittaa vasta kotona,kun ei saada suuta auki.
- aina vaan pahempaa
anders5 kirjoitti:
No eikö hotellissa ole yleensä respa johon voi valittaa,ei tarvita suomalaista opasta!Suomalaiset valittaa vasta kotona,kun ei saada suuta auki.
Kyllä vaan ja respa auttaa monessa asiassa, jos infoa kaipaa. Pitääkö yleensä aina valittaa, sitä ihmettelen.
- kunhan kysyn
aina vaan pahempaa kirjoitti:
Kyllä vaan ja respa auttaa monessa asiassa, jos infoa kaipaa. Pitääkö yleensä aina valittaa, sitä ihmettelen.
miten se auttaa kielitaidotonta ???????????????
- oappaitaplease
kunhan kysyn kirjoitti:
miten se auttaa kielitaidotonta ???????????????
Eikä siinä keskustelussa respan kanssa riitä edes kohtuullinen kielitaito. On näet niinkin, että ne respatkin osaa englantia monesti kovin huonosti ja kun sitten vielä ääntävät miten sattuu, niin eihän ne asiat siten selviä. Kyllä palveluhalukkaita oppaita täytyy olla valmismatkoilla! Eikä mitään nuoria, kauniita nirppanokkatyttösiä! Toki mielellään saavat olla nuoria ja ja kauniita, mutta hommat pitää osata hoitaa. On koettu, että eivät osaa tai halua.
- ikkijsllk
Käyn paljon inglesissä finmatkoilla.. Varatessa pitää ottaa ilmainen puhelimen tekstiviestipalvelu. Se numero annetaan minkä ottaa matkalle mukaan. Kun saavut perille, puhelimeesi tulee paikallinen oppaiden palvelunumero. Soittaa voi ja laittaa tekstiviestin koska vaan. Vastaavat sitten aamu kahdeksan jälkeen. Kentällä oppaat olleet aina vastassa ja kotimatkalla avustaneet lähtöselvityksessä. Bussissa oltava tarkkana, että jää oikeaan hotelliin. Lähdettäessä oltava odottamassa bussia 20 minuttia aiemmin sovittua noutoa. Bussi tulee yleensä etuajassa ja voit jäädä kyydistä kun opas ei ole vahtimassa. Tervetulotilaisuus on aina ollu matkan alussa. Jos ei ole puhelinta, niin taksilla oppaiden toimistolle. Siellä superhalpaa taksikyyti. 5-7e kaupunkialueella 1-3 km matka.
- jgkhk...............
Joitakin vuosia sitten Teneriffalla ollessa, ja kotia kohti kun lähdettiin aamu neljältä oli hotelleista keräämässä bussi. Kuski umpi espanjalainen ei sanaakaan osannut englantia, ja ei opasta mukana. Jos muut suomalaiset hotellista olisi huomanneet äidin ja pienen lapsen puuttumista, olisi jäänyt kyytistä. Tällaisessa tilanteessa aina opas ennen autoon menoa nimenhuuto. Paikanpäällä oli tuon kahdenviikon aikana nuori opas joka oli todellä tympeä ja passiivinen. Mistään ei mitään tiennyt tai ei halunnut. Jos suuntaus on tämä kannattaakos enää matkoja ostaa edes matkatoimistoilta.?
- amn asiakas
Tuo oli tietysit huonoa palvelua, kyllä oppaan täytyy laskea että kaikki tulevat, mutta ketään ei tarvitse pitkiä aikoja odotella. Asiakkaan tulee itseasiassa huolehtia siitä että on ajoissa paikalla odottamassa bussia.
Meillä ei ollut mitään nimenhuutoa kun lähdettiin Athineonista syksyllä, opas oli kyllä bussissa mutta ei ottanut nimiä listalta. Kaikki olivat fiksuja asiakkaita, ei yhtään juoppoa mukana, ehkä opas laski lukumäärän ja se piti paikkaansa. Kyllä itsestään pitää huolehtia myös itse.
- Wäinämöinen
Minä ainakin tarvitsen oppaan näyttämään mitenpäin lusikkaa pidetään kaspahhoa syödessä. Myös on opastustarpeen maissa, joissa ruokaa lapetaan ääntä kohti parilla oksantyngällä. Sitten myös lavuaarin vesihanan aukaisu tarvitsee valaistusta. Ja paljon paljon muuta, kun nääs siellä kehitysmaissa kaikki ei pelaa kuten Suomessa Skanskan rakentamissa luksusasunnoissa.
- man from street
No Finmatkoilla on takuulla ne V..tumaisimmat oppaat! Oma kokemus juuri Kreetalta,Haniaan ostin matkan.Olin yksin reissussa,joitakin vuosia sitten.Kreetan päässä etsin bussin mikä oli Haniaan menossa,kun tuli opas joka kyseli,onko minun niminen henkilö bussissa? Vastasin että kyllä.Ja tämä sättimaan:"Mitä sinä täällä teet"? Vastasin että ostin ja maksoin matkan Haniaan,hän ärjyy ja kiukuttelee,että: "Et Sinä Haniaan pääse,Haniassa on täyttä".No minut vietiin Plataniaan yhdeksi yöksi,kuten muutama muukin jotka Haniaan olivat matkansa maksaneet.Sen jälkeen meidät vietiin vielä pienenpään kylään loppureissun ajaksi...No viikko meni suht ok.Mutta lähtöpäivänä tuli iso vaalea naispuolinen opas joka kiukutteli koko meidän porukalle tyyliin:Kamalaa kun teitä täytyy passata ja kuljetella,ja suoraan sanoen Vittuili meille.Joten katsoin asiakseni kysyä ystävällisesti:Mitä vittua Lehmä uhoot,tee duunisi ja sillä siisti. No me "rannalle jääneet" saimme jonkinlaisen korvauksen noin 1/3-matkahinnasta..Mutta tämä viimeinen opas ei toimittanut minun tietojani matkatoimistolle.Elikkä hän "kosti" tällä tavalla.Pitkien selvittelyjen jälkeen rahani sain.Mutta sillä keikalla päätin että:"Ei KOSKAAN Finmatkojen reissulle ja kaikille tutuilleni olen varoituksia antanut ihan pelkästään henkilökunnan hankaluuden takia.Minkään muun matkatoimiston reissuilla ei ole koskaan ollut mitään niin hankalaa toimintaa..
- veli#25
Uskon mitä kirjoitit. mutta meillä on vain hyviä kokemuksia Finnmatkoista ja heidän oppaistaan ja aika usein otettu äkkilähtöjä ja yleensä saatu 4 tähden hotelleja.
Ollaan reissattu tuolta 70 luvulta asti ja yleensä valmismatkoilla. onhan kaikki muutunut viimevuosina,jos vaikka ajattelee Vantaan lentokenttää,täytyy vain sopeutua.Mutta ymmärrän myös niitä joilla on huonoja kokemuksia,ei se mukavaa ole,vaikka meillä on etupäässä ollut hyviä matkoja
Toivon kaikille iloista mieltä ja hyviä matkoja! - asssadasdffa
Juuri tultiin eilen Finnmatkojen teneriffan viikon lomalta. Oppaan näki kaksi kertaa koko reissun aikana, ensimmäisen kerran lentokentällä näyttämässä että mihin bussiin ja sen jälkeen kun palattiin viikonpäästä takaisin lentokentälle näyttämässä missä on oikea linja terminaalissa, muuten ei näkynnytkään missään. Tullessa lyötiin kouraan joku lomaesite jossa oli jotain yleiskuvausta jostain retkistä mutta ei mitään sen tarkempia päivämääriä. Ei enään mitään tervetuliais toivotuksia eikä edes laskettu linja-autossa että kaikki on kyydissä, tekstarilla hoitavat nykyään kaiken, ja senkin vähän suuripiirteisesti, tärkein tieto kuitenkin tuli eli lähtöpäivän noutoaika tekstarilla.
Hotellissa ei ollut mitään kansiota eikä mitään muutakaan infoa. Ei sinänsä haitannut koska ei oltu ensimmäistä kertaa reissussa joten omatoimisuus on tuttua mutta vitutti niiden puolesta jotka ehkä odotti vähän enemmän palvelua.
4.5 tähden Cleopatra hotelli las americasissa on hieno mutta ko. paikalla on jo ikää, palvelu oli ok hotellissa mutta huone itse oli melkoinen pettymys paljon pieniä puutteita, vanha kalustus, kerran väliovi meni niin jumiin ettei sitä meinannut saada millään auki (johtui siitä että kun sammutti ilmastoinnin niin ilmeisesti ilmankosteus turvotti ovea niin paljon että jumitti), kassakaappin lukko ei toiminnut kunnolla, sisustus oli kuin 80-luvun tv-sarja dallasista tai dynastiasta. Henkilökunta hotellissa oli aivan loistava se pelasti paljon.
Saman palvelun saisi jos varaisi itse lennon ja hotellin, tässä kohtaa matkatoimiston palveluista oli ihan turha maksaa yhtään mitään.. siis mistä palvelusta?? - minä vaan
Saman huomasin itsekin. Olin poikani ja äitini kanssa elokuussa Finnmatkojen matkalla Alanyassa. Kentällä ensimmäinen tapaamamme opas ei edes puhunut suomea vaan huusi englanniksi. Siinä oli muutama vanhempi suomalainen, joka ei ymmärtänyt ollenkaan. Minä sitten kohteliaana huutelin muille, että mihin tiskille mennään. Opas ei tullut bussiin, huusi mikkiin muutamat sanat. Joku video pyöri kovalla voluumilla bussissa ja kello oli 'bout puolen yön jälkeen. Just! Bussikuski vaan pysäytti auton hotellin kohdalla ja jätti siihen. Oltiin vähän aikaa et mihin pitää mennä. Opastus menny kyllä tosi huonoksi. Opas tosiaan vaivautu hotellille vasta parin päivän päästä. Oli siellä jossain lähihotellissa infotilaisuuskin. Mutta hotellikansiossa olevien ohjeiden perusteellakaan emme kyseistä hotellia löytäneet. Ja retket oli ylihintaisia. Ihan omatoimimatkailuksi meni. Ei voinu kyl mitään hyvää palautetta antaa. Mutta tapaamani oppaat olivat aivan ihania. :) Eihän se heidän vikansa ole, että työnantajansa on mäntti. Oli kyllä viimeinen kerta Finnmatkoilla! Jatkossa taas Aurinkomatkojen asiakkaana matkustan lomalle.
- minä vaan
Vielä tuosta matkasta. Hotellimme oli ihana ja ihana henkilökunta pelasti matkan ihan 100 %:sti!! Kyllä minäkin tykkään omatoimimatkailusta jonkin verran, mutta ensimmäistä kertaa kohteessa käyvänä odotin vähän enemmän matkatoimistolta. Finnmatkoilta saatava kartta oli aivan surkea. Käytyämme mäkkärissa syömässä, sieltä löyty aivan mahtava kartta, joka oli todella hyvä. Katujen nimet paljon selvemmät. Sillä sitten suunnistimme koko loppuloman. Kaikin puolin silti tosi onnistunut loma! :)
- anders5
No mutta kyllähän aikuinen ihminen selviää ilman esiliinaakin matkalla.Mihin sitä opasta tarvitaan jos olet luku ja kirjoitustaitoinen.
Olen monet vuodet matkustellut ilman matkatoimistoja,ja paremmin pärjännyt.Ja muuten parempia ja edullisempia hotellihuoneita löytyy vapailta markkinoilta.
Kreetallakin pärjää varmasti ilman infotilaisuutta.Eri asia on todella eksoottiset kohteet,joissa et tiedä syötkö rottaa vai torakkaa.Silloin ehkä pieni ohjailu on tarpeen.- typeryyttää vastaan
Jos sä ja mä en tarvi, tarvii joku muu. Onko se nyt niin käsittämätöntä sulle???
- eivoi olla
typeryyttää vastaan kirjoitti:
Jos sä ja mä en tarvi, tarvii joku muu. Onko se nyt niin käsittämätöntä sulle???
jos tulee jokin hätä, saa kyllä apua. Ei sentään WC-käynteihin kuitenkaan. Jos sairastut, kertovat kyllä mihin pitää mennä jne.
Kerro edes yksi esimerkki, mihin tarvitse opasta. kannattaa opetella omatoimisuutta vai ootko uusavuton myös kotona? varmaan niin.
- anders5
Täysin omaa saamattomuutta ja tyhjäpäisyyttä.Eletään 2000-lukua,ja kädestä pitäjiä ei tarvita.Mutta kun kaikki pitäis nykyihmisillä olla valmiina edessä.
- Nälän.ja puutteen
Nämä älyköt kaikki tietävät ja osaavat ovat oma lukunsa mutta ehkä siitä huolimatta olisi mukavaa jos olisi jonkinlainen opastus niille jotka sitä tarvitsevat.Suomalainen veronmaksaja on antanut toisille sen mahdollisuuden että on ollut mahdollisuus opiskella kieliäkin oletteko unohtaneet juurenne?Sotakorvausten maksut ja korttiajan ja muun puutteen.
- minä vaan
Ompas kummallista. Mielipiteitä ei näemmä saa olla ja tyhjäpäinen oot heti kun haluat palveluita. Just joo. Kasva aikusex kuule! Jos kohdeohjeissa lukee opaspalvelut, niin sitten siellä kuuluu olla ne opaspalvelut!! Haloo!! Jos kerran maksan kovan hinnan, niin haluaa sitä rahoillensa vastinettakin. Pienen lapsen kanssa kun ei viitsi ottaa mistä sattuu sitä hotellia. Vaikka olikin Turkista kyse, niin kyllä minä ainaskin jonkinlaisen infotilaisuuden olisin halunnut, no ainakin vähän paremmin organisoidun. Paljon olen Turkissa vuosien mittaan käynyt ja koskaan ei ole ollut näin huonosti järjestettyä matkaa. Edellinen Finnmatkojen reissu oli myös Turkkiin, mutta se meni matkanjärjestäjan osalta paljon paremmin. Nyt oli sitten karsittu nekin vähät pois, mitä edellisellä kerralla oli.
- kotihoito
minä vaan kirjoitti:

jos sulle tulee jokin hätä, voit soittaa oppaalle annetuun puhelinnumeroon. Pienen lapsen kanssa taas on parasta jäädä kotiin.
- ihmettelen1
minä vaan kirjoitti:
Ompas kummallista. Mielipiteitä ei näemmä saa olla ja tyhjäpäinen oot heti kun haluat palveluita. Just joo. Kasva aikusex kuule! Jos kohdeohjeissa lukee opaspalvelut, niin sitten siellä kuuluu olla ne opaspalvelut!! Haloo!! Jos kerran maksan kovan hinnan, niin haluaa sitä rahoillensa vastinettakin. Pienen lapsen kanssa kun ei viitsi ottaa mistä sattuu sitä hotellia. Vaikka olikin Turkista kyse, niin kyllä minä ainaskin jonkinlaisen infotilaisuuden olisin halunnut, no ainakin vähän paremmin organisoidun. Paljon olen Turkissa vuosien mittaan käynyt ja koskaan ei ole ollut näin huonosti järjestettyä matkaa. Edellinen Finnmatkojen reissu oli myös Turkkiin, mutta se meni matkanjärjestäjan osalta paljon paremmin. Nyt oli sitten karsittu nekin vähät pois, mitä edellisellä kerralla oli.
Se tarkoittaa sitä että bussi vie majapaikkaan, opas on kentällä vastaa ja keroo mihin bussiin menet. Mitä muuta sitä voi kaivata tervejärkinen ihminen?
Mitä sotakorvaukset tähän kuuluu? Ei kait nyt venäjän valmismatkoista ole kyse?
On totta että matkatoimistojen palvelutaso on tippunut ihan sakkaluokkaan säästötoimien vuoksi. Tästä syystä ei enää kannta ostaa ylihinnoiteltuja pakettimatkoja, vaan etsiä itse lennot, hotellit ja kuljetukset. Retkikansion tiedot löytää ihan helposti netissä.
- huolettomuus takaisi
Totta puhut. Aurinkomatkoilla sama juttu.
Vaikka on kielitaitoa ei se tarkoita sitä että kaikki haluavat suunnitella menonsa itse.
Valmismatka on valmismatka ,järjestäjän puolelta ehdotetaan ja järjestetään käyntikohteita ym.
Olisi mukava mennä hyvin organisoidulle reissulle ja olla itse huoletta.- infoa...
Organisointi maksaa ja kaikki eivät tarvitse taluttajaa, vaan osaavat kävellä ja liikkua kaikin tavoin itse. Valmismatka= lento hotelli järjestetty.Nykyihmiselle se riittää.Jos et selviä ilman kokoaikaopasta, palkkaa sellainen itsellesi jo kotimaasta ja maksat myös siitä. Me omatoimiset, kielitaitoiset ei makseta sun puolesta yhtään mitään.
Itse lähden minne vaan kun mieli tekee ja vapaata on. Jos ei ole sopivaa kaveria, menen yksin. Netistä vaan lennot ja hotelli ja menoksi. Huolia ei ole ikinä ollut, eipä tarvitse myöskään kärsiä juopoista suomalaisista valmismatkaajista.
- voivoi3
Mihin sitä opasta tarvii, ihmettelen? Mihin tarvit opasta? Taluttamaan paikasta toiseen vai?
- minäpuhunsataakieltä
Ketjun avaajan viesti on asiallinen ja järkevä. Ihmiset täällä alkaa huutamaan, että kyllä MINÄ osaan puhua kieliä ja MINÄ en tarvitse opasta. MINÄ olen maailmanmatkaaja ja MINÄ menen reittilennolla. Ei ole kyse siitä. Todella epämiellyttävää itsekeskeisyyttä.
Aloittajan kanssa olen samaa mieltä, että valmismatkojen taso on laskenut. Vähintä mitä voi tehdä on, että opas tulee bussilla hotelliin. Siitähän maksetaan.- ...
Maksetaanko? Vai mainitaanko jo etukäteen, ettei opas tule bussiin?
- ossi s
OLIN JUURI aPOLLOMATKOILLA ja palvelu oli riittävän hyvää
- netistä
tottakai palvelu on huonontunut, oppaita on vähennetty, koulutus heikkoa ja kaikki sen vuoksi että firma säästää. Olettavat että kaikki hankkivat tiedot itse netistä. Näin se menee.
- masaa,,,,
Olen ollut parikymmetä kertaa matkatoimistojen järjestämillä matkoilla ja aina on opaspalvelut toiminut.Parhaiten Tjäreborgilla ja Aurinkomatkoilla.Enkä voi sanoa,että palvelutaso olisi huonontunut-tosin omat matkailutaidot on parantunu,vaikka ei kielitaitoa olekkaan!! Tehny myös omatoimimatkoja Sri Lankaa,,Bulgariaan ,israeliin ja Intiaan. Mutta sen olen huomannut,että *valittajat* ja sellaset,joille ei mikää kelpaa,eikä mikään ole hyvin heidän mielestään-on lisääntynyt.
- tosi on
Kyl eroja on eri matkanjärjestäjien suhteen. Aik lailla paljon on kuljettu viime vuosina. Ja kuten edellä on tullu ilmi, nii ei tosiaan voi kehuu Finnmatkoja. Surkeinta palveluu on sieltä saanu. Ennen se oli heilläki paljo parempaa.Aurinkomatkoja tuossa kehuttii ja kehun minäki. Vasta oltiin Madeiralla, eikä ollu moittimista. Erityisesti pittää kehuu hotellin infokansioita (peräti 2, kun yhteen ei sovi). Niiissä oli tosi paljo hyvää tietoo. Ei voi verratakkaa Finnmatkojen ala-arvoseen kansioon. Mutta sunnilleen yhtä hyvii kansioita oli Madeiralla Tjäreborgilla ja Lomamatkoilla. Jos joku haluu omatoimisesti lomareissua tehdä, niin onpa tosi helppoa, kun noita infokansioita apunaan käyttää. Omatoimimatkailijankin kyl kannattaa ottaa tollanen halpa äkkilähtö ja käyttää hyväkseen noi hyvän matkanjärjestäjän palvelut. Viimeks oltii Apollomatkojen matkalla ja sielläkin palvelu pelasi mainiosti. Toki ei taida olla halvimpia matkanjärjestäjiä. Ja niihän se on, et toiset ei tartte noita palveluja ollenkaan, toiset taas tarttee paljonkin. Jottei tuu pettymyksii, nii ois kyllä pikallaan, että matkanjärjestäjät etukäteen kertosi, miten se heidän palvelu pelaa lomapaikalla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1764757- 123306
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402213Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly261984Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471916Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6661853- 1161816
- 1371737
- 451495
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101421