Urvahdin ulkotöistä tulleena keittiön tuoliin, lämpimään. Väsyneenä olin kohta unessa. Rouvalla oli mukanaan koira, kultainen noutaja. Hypppää tuonne parvekkeelle, sanoi nainen lempeästi koiralleen.
Näin keittiön kellosta, että kysymyksessä oli vain univäläys, kestänyt muutaman minuutin.
Tuttu rouva parvekkeeni kaiteen takana
3
83
Vastaukset
Muistan armeija-ajaltani vartiossa ollessani nähneeni mitä kummallisempia asioita. Pidempään valvoneena ja ilman fyysistä aktiivisuutta aivot nukahtavat vaikka silmät ovat edelleen auki.
Muistan istuneeni joskus aamuyön tunteina vartiokopissa pöydän ääressä ja katsoneeni ikkunasta ulos, missä näin portin jota olimme vahtimassa. Pöydällä ollut lamppu valaisi huonetta ja näin oman peilikuvani heijastuvan ikkunasta.
Katselin itseäni ja huomasin äkkiä käden ilmestyneen olkapäälleni. Oletin luonnollisesti jonkun vartiokumppaneistani heränneen ja yrittävän kysyä minulta jotain. Kun käänsin päätäni, en nähnyt takanani ketään. Ihmettelin hetken ja katsoin ikkunasta heijastuvaa kuvajaistani jälleen. Käsi oli edelleen siinä, missä se oli äskenkin ollut. Päätä kääntäessä en kuitenkaan voinut ketään havaita.
Saatoin ikkunaheijastuksesta nähdä, että vähitellen alkoi musta hahmo muodostua selkäni taakse. Lopulta tämä hahmo muistutti kaapuun pukeutunutta ihmistä jonka pää oli hupun peitossa, eikä hänen kasvojaan kyennyt hupun varjosta erottamaan lainkaan.
Tässä vaiheessa päätin nousta tuolista ja ravistella itseni kunnolla hereille.- ½ z-z-z
Kyllä toiset meistä näitä näkee. Sitä luulee olleensa hereillä, mutta aivan mahdottomat muistikuvat äskeisestä kertovat, että unessa näitä vaan pystyy näkemään.
Joskus joutuu lähtemään tisuriajoon, vaikka ei olisi oikein turvallistakaan. Läheltä pititilanteita tulee kun väsyneenä kunto voi vastata promillen alkomäärää veressä.
Autoillessa, kun väsymyspuuskat iskevät päälle, karkotan ne harjoittelemalla Johnny Weissmullerin Tarzan-huutoa mahdollisimman kovaäänisesti. Tätä ei tietenkään voi käyttää jos on matkustajia tai ainakaan jos he nukkuvat.
Vuosien varrella Tarzan-huutoni on alkanut muistuttaa tämän mustavalkoisen apinain kuninkaan ilmoille päästämää kiljahdusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286