miksi moititaan?

maksullisetmukavia

ihmettelen ku koko tuttavapiiri moittii minu koska käyn maksullisissa?
mitä pahaa siinä on? 10v yritin saada naisia baareista , ravintoiloista ja tapahtumista. en kertaakaan saanut joten poikuuskin meni huoralle ja siintä se sitten lähtikin muutaman kerra kuussa käyn ja nyt minua moititaa pahaksi ihmiseksi. pitäähän sitä seksiä jostain saada ku naiset ei muuten anna

10

155

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kunnonpanomieseikadu

      Olen miltei koko naimaikäni, noin 50 vuotta, silloin tällöin käyttänyt maksullisia naisia enimmäkseen ulkomailla, nykyisin ihan kotikonnuillani, kun niitä alkoi vapaasti saamaan, enkä pidä pahana. Minulla on kokemusta noin 400-600:sta ja parhaat panot olen monesti heiltä saanut, paremmat kuin kotona useimmiten, joten en kadu itse akteja enempää kuin vähintään kahden kunnon perheauton hintaa mitä olen maksanut. Nautin ja nusin edelleen etupäässä nuoria thainaisia. Ja hyvää on.

    • juurikin näin

      Ihan sama tarina on minullakin, paitsi ettei kukaan moiti kun en kenellekään kerro.

    • edustat

      prostujen asiakkaista pientä joukkoa. Joukkoa joka on oikeutettu maksulliseen seksiin. Totuus on, että suurin prostuja käyttävä joukko on perheelliset miehet.
      Ukkomiesten joukko on tänä päivänä prostujen suurin käyttäjäjoukko.

    • Ihmisyhteisö ei ole koskaan oikeudenmukainen kaikkia jäseniään kohtaan. Jotkut saavat oikeutta ja toiset eivät saa. Kaikista korupuheista ja tasa-arvomanifesteista huolimatta ihmiskunta on äärimmäisen hierarkinen. Sama koskee ihmisen seksuaalisuuttakin.

      Seksuaalihierarkia vaikuttaa jokaisessa yhteiskunnassa; juuri nyt, läpi ihmiskunnan historian ja hamaan ihmislajin loppuun asti. Siitä ei pääse mihinkään.

      Länsimainen yhteiskunta asettaa täysin samat rajat ja säännöt kuin ihmisillä on ollut seksuaalisuudessa ihmislajin syntymästä saakka.

      1. Vaikka olisit kuinka tasa-arvoinen muiden kanssa, seksin saaminen jakaantuu oman biologisen ohjauksensa mukaan. Kauniit nuoret naiset ovat miesten keskuudessa haluttuja. Komeat nuoret uroot, tai valtaa ja rahaa omaavat ovat naisten mielihalujen kohteena.

      2. Ihmisen seksuaalisuus - joka tosiaan on täysin viettien ohjauksessa - liitetään ihmisten tasa-arvoisuuteen mitä uskomattomimmilla teorioilla. Korrektia on sanoa, että ihmisen sisin on se tärkein, eikä ulkonäkö, raha, tai valta vaikuta parinvalintaan. Tällainen harhaanjohtaminen vain hämmentää niitä ihmisiä, jotka jäävät seksistä osattomaksi.

      Jokainen yhteiskunta luo omat pärjääjänsä ja yksilöitä jotka ovat huipulla. Huipulla olevat tottakai pitävät vallitsevaa järjestystä täydellisenä. Siksipä - vaikkapa alfat jotka saavat niin paljon seksiä kuin haluavat - ihmettelevät niitä nyhveröitä jotka eivät saa seksiä ollenkaan. Olen oikeasti lukenut ja kuullut tällaista ajatusta: Kyllä jokainen mies saa seksiä kunhan hakee. ITSESTÄ se on kiinni.

      Eikö näin?

    • sinun kannattaisi

      noiden pitkien asian vierestä olevien höpinöidesi sijasta perehtyä seuraaviin aiheisiin:

      - moraaliset arvot
      - eettiset arvot
      - perhearvot
      - parisuhdearvot
      - normit
      - sitoutuminen

      Todennäköisesti et tiedä mitä edellä mainitut tarkoittavat, joten perehdy
      ja ota selvää.

      Noiden asioiden ja merkityksen ITSELLESI selvittämisellä pääset jo pitkälle.
      Asian vierestä olevat höpinät sikseen ja opiskelemaan sanojen merkitys.

    • Mitä tarkoittaa arvoihin perehtyminen? Niistä ei tule yhtään sen enemmän omia perehtymällä.

      Ei ole olemassa ihmistä jolla ei ole arvoja eikä moraalia. Ne eivät vain välttämättä ole sinun arvojasi. Suurin osa ohmisistä kuitenkin tekee valintoja arvo- ja moraalipohjansa perusteella. Ne eivät vain aina miellytä sinua.

      Kaikkiin noihin listasi asioihin olen perehtynyt omassa elämässäni. Lopullista ja oikeaa tietä ihmiseloon ne eivät ratkaise. Mikä tekee yhden ihmisen onnelliseksi saattaa olla toiselle onnettomuus.

      Seksuaalisuus on ihmiselon osa-alueista yksi voimakkaimpia tunteita nostattavia asioita. Niinpä tunnepohjalta syntyy ne "oikean moraalin" ratkaisutkin. Mitä jää oikeasta seksuaalimoraalista heikoimman käteen? No ei mitään mainitsemisen arvoista -- ellei sitten moraalinvartijoiden tyytyväinen hymistely.

      Seksuaalisuus on ihmiselon osa-alueista ehkä selkeimmin se, missä jokainen on omillaan. Yksilöt ottavat itse mitä saavat ja vahtivat lisäksi toistenkin saamista. Kuka kadehtien, kuka ihaillen, kuka moralisoiden. Niin kauan kuin lain perälauta ei tule vastaan, ei muilla ole oikeutta puuttua ulkopuolisten elämään.

    • Taas pitkiä

      asian vierestä olevia mutu-höpinöitä. Onko sinulla oikeasti noin vaikeaa ymmärtää lukemaasi tekstiä? Yritätkö esittää fiksumpaa kuin oletkaan?
      Huvittavaa, mitä enempi yrität esittää, sen hölmömmältä ja yksinkertaisemmalta vaikutat.

      Tiivistetään asia yksinkertaiseen muotoon, kun et näytä siihen itse kykenevän.

      Selvitä ensin itsellesi edes peruskysymykset :

      Montako ihmistä on parisuhteessa?
      Mitä tarkoittaa sana pari?
      Onko 1 1 kaksi?

      Tästä päästänkiin LYHYESTI ja YKSINKERTAISESTIi ilman pitkiä mutu-höpinöitä asiaan.

      Kysy niiden salaa prostuissa käyvien miesten vaimoilta, että onko hyväksyttävää ja oikein varattujen miesten rahalla huorailu?

      Kun saat vastaksen olet jo lähellä totuutta ja asian ydintä.
      Pinnistä, laita koko aivojesi kapasiteetti käyttöön.

      • Selvästikin sinun tavastasi poikkeava keskustelu menee mielestäsi mutuhöpinäksi, etkä pysty silloin vuorovaikutteiseen ajatustenvaihtoon. Olen pahoillani, aion esittää asiat niin kuin minä ne näen! Olen valmis keskutelemaan kaikkien ihmisten kanssa, mutta luulen ettei sinun kanssasi synny mitään rakentavaa. Miksi yleensäkään lähtisin kaltaisesi jääräpään kanssa keskustelemaan. Sinun asiasi jauhavat jo niin syvään kuoppaan porautuneena, ettei sinne muut mahdu.

        Minä kirjoitin oman näkemykseni aloittajan kysymykseen. Et ole mitään uutta tuonut siihen. Etkö voisi jokapäiväisen jeesustelusi lisäksi löytää mitään uutta hänen tai minun kirjoitukseeni? Epäilen suuresti, mutta voit tietenkin todistaa epäilyni vääräksi.


      • NSheikki

        Mitä se niille vaimoille kuuluu,varsinkin jos ovat sitä vastaan, missä mies käy mulkkuansa kastamassa tämän ainutkertaisen elämän aikana.


    • maksullisetmukavia

      aika hienosti läks raiteilta tämäkin XD 3 ekaa viestiä liitty aiheeseen ja nyt sitte men tappeluks XD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4850
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1352
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1075
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      261
      980
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe