kikkelikohun kootut selitykset

Näin Teuvo Hakkarainen puhui itsensä pussiin kikkelikohun keskellä!
Viihdeuutiset 14.03.2014 15:20

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on kertonut niin medialle kuin kollegoilleenkin eri selityksiä kikkelikohun taustoista. Seiska paljasti eilen 13.3., että Teuvo lähetti helsinkiläiselle yksinhuoltajaäidille Pia Lampiselle alastonkuvia itsestään. Pia kertoi, että kuvissa oli esillä "miehiset työkalut".




Teuvon selitys numero 1

Teuvo kiirehti heti torstaina kumoamaa Seiskan jutun. Teuvo myönsi Seiskalle, että hän oli lähettänyt kuvia, mutta kiisti esiintyneensä itse niissä.

- Kyllä lähetin kuvia, mutta en itsestäni. Se lähetti ensin itsestään härskejä kuvia mulle. Porukalla otettiin netistä kuvia ja laitetaan niitä sille. Porukalla katsottiin ja vähän naureskeltiin. Se oli sellainen kaveriporukan tsoukki, Teuvo kertoi Seiskalle torstaina.

Teuvon selitys numero 2

Puhelun jälkeen Teuvo lähetti virallisen tiedotteen. Hän pyysi anteeksi koko Suomen kansalta. Selitys oli jo muuttunut matkan varrella.

- Teksti- ja kuvaviestein minut harhautettiin mukaan juoneen, jossa humalatilaani jällen kerran käytettiin tarkoitushakuisesti ja näin minua päästiin kiristämään taloudellisesti, sekä käyttämään hyödyksi kaupallisissa tarkoituksissa. Syytän tapahtuneesta vain itseäni. Se, että juovuksissa tulee tehtyä tyhmyyksiä, on vanha totuus. Näin tässä kävi jälleen kerran, Teuvo kirjoitti.

Puoluekaverin selitys numero 2

Teuvon selitys muuttui vielä kertaalleen. Hänen puoluekaverinsa Mika Niikko nimittäin katsoi asiakseen kertoa kikkelikohun "todellisen" kulun. Niikko kertoi Iltalehdelle, että Teuvon kaveri otti hänestä alastonkuvat ja lähetti ne helsinkiläisnaiselle. Tämän version mukaan kuvissa siis esiintyi Teuvo itse, eivätkä kuvat olleetkaan netistä.

Niikon sepustuksen mukaan Teuvo oli ryypännyt ystäviensä kanssa ja sammunut, minkä jälkeen kaverit olivat ottaneet alastonkuvat kansanedustajasta ja lähettäneet ne Teuvon työpuhelimesta helsinkiläisnaiselle. Jos tämä tarina pitää paikkaansa, on tilanne todella huolestuttava. Jos kansanedustajan ystävät pystyvät käyttämään hänen työpuhelintaan näin, on kyseessä melkoinen tietoturvariski. Useimpiin älypuhelimiin on mahdollista saada myös esimerkiksi sähköpostit. Tässä tapauksessa Teuvon ystävät ovat saattaneet myös päästä käsksi erittäin luottamuksellisiin asiakirjoihin tai sähköposteihin.


Kuvat paljastavat totuuden!

Teuvon tarina ontuu, mutta niin ontuu myös Niikon sepustus. Kuvien yhteydessä oli nimittäin Teuvon aivan selvällä suomen kielellä kirjoitetut tekstiviestit. Kaikissa kuvissa myös esiintyi selvästi sama henkilö. Jos Teuvo olisi lähettänyt viestit ryyppyremminsä kanssa, olisivat tekstit mitä ilmeisemmin olleet hyvin sekavia. Lisäksi kuvista näkyy, että Teuvo oli niitä otettaessa selvästi hereillä ja tilanteen tasalla - ei suinkaan sammunut.

Mitä kuvissa näkyi? Kuka ne oli lähettänyt? Sen tietävät Teuvo ja Pia - sekä tietysti Seiska!

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Nain-Teuvo-Hakkarainen-puhui-itsensa-pussiin-kikkelikohun-keskella/1035978

32

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pSS koijarikopla

      Soinisteille totuus ja rehellisyys ovat myrkkyä??

    • Kauheaa!!!

      Kauheaa!!!

    • Kauanko vielä

      Siinä sitä on rehellistä kansanedustajaa oikein persun mitalla.

    • psyk.h.tutkia, Hki

      Miksi joku täysipäinen olisi edes kiinnostunut jonkun kikkelikuvasta, tai selittelystä. Ymmärtääkseni se oli lähetetty täysi-ikäiselle naiselle, jonka luulisi osaavan kertoa jos ei sellaisia halua, mutta tämä nainen nähtävästi myi kuvan ja tarinan seiskalle - so what, aikuinen ihminen toiselle kikkelikuva - puhuuuuhuuuu hirveätä. Vai onko sittenkään.

      • se kikkelinkuva

        oli tullut tälle naiselle pyytämättä ja yllättäen


    • Soinin kannanotto

      HALLITUS ON SAANUT AIKAISEKSI LÄHINNÄ MYYRÄNTYÖTÄ
      JA PELOKASTA ODOTTAMISTA.

      SEN NUORET BLUFFEIKSI JA
      SEKUNDAPOLIITIKOIKSI OSOITTAUTUNEET DREAM TEAM -
      VALINNAT
      ALEX STUBB JA HENNA VIRKKUNEN YRITTÄVÄT
      NYT PAETA EU-PARLAMENTTIIN
      KESKEN KAUDEN, KUN HOMMA
      MENI KIVILLE JA SYNTYI VAIN SELITYSPUPPUA



      Jopa puolustusvoimia leikattiin alas, Soini korjaa myyräntyön:



      Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Timo Soinin ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön yhteinen kannanotto 15.3.2014.



      Nykyinen hallitus on vastuuttomasti leikannut puolustusmäärärahoja. Koko maan uskottava puolustuskyky on heikentynyt, varuskuntia on lakkautettu, sodan ajan reserviä karsittu, kertausharjoitukset ajettu kestämättömän alas ja jalkaväkimiinat kielletty.

      Tämä linja ei voi, eikä saa jatkua.

      Perussuomalaisten mielestä puolustusmäärärahoja on korotettava vähintään puolustushallinnon TURPO-selonteossa esitetyllä tavalla. Perussuomalaisten linja on selvä, sitoudumme määrärahojen korottamiseen heti seuraavan vaalikauden alussa ja vaadimme, että kaikki puolueet kertovat kantansa rehellisesti ennen vaaleja. Erityisesti edellytämme, että vanhat puolueeet, Kokoomus, SDP ja Keskusta, vastaavat kysymykseen yksiselitteisesti ja kiertelemättä.

      Suomella voi olla vain yksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. Maanpuolustuksen resursseja on lisättävä. Kansallinen konsensus on rakennettava tälle perustalle.

    • KAMPANJA ETENEE

      KIINNOSTAAKO MAAHANMUUTTO, KIINNOSTAAKO YRITTÄJYYS?
      Haluatko tietää, miten sote pitäisi tehdä?
      Miten Matti Vanhasen hallituksessa 2007 pääsi kestävyysvajeesta (tappiosta)
      tulemaan jakovara (jaettava voitto)?
      Ja paljon muuta, tietoa jaossa nyt.

      Tohtori Jussi Halla-ahon road show on nyt LAPISSA
      KYSY MYÖS YRITTÄJÄ TEUVO HAKKARAISELTA, HÄN ON MUKANA
      MUKANA ON MYÖS MUITA PERUSSUOMALAISIA

      OLETKO YRITTÄJÄHENKINEN PERUSSUOMALAINEN? Yrittäjyys on vahva yhteiskunnan tukijalka, joka tarvitsee kannustusta ja tukea. Yrittäjäksi ryhtymistä on helpotettava. Harkitsetko yrityksen ostamista? Tuottaako perustaminen vaikeuksia, startti-info?
      Onko yrityskauppa sinulle ajankohtainen? Luovilla aloilla voi yrittää, tiesitkö? Miten yrittäjyys on turvattu ja mistä turva koostuu? Tiedätkö mikä on yrityskummi?

      Kysy vaikka näitä yrittäjä Teuvo Hakkaraiselta.

      22.-23.3. Kiertue Länsi-Lapissa. Lauantai 22.3.: Pellon markkinat klo 9-10.30, mukana edustajat Hanna Mäntylä ja Teuvo Hakkarainen. Maahanmuuttoaiheinen seminaari ja keskustelutilaisuus Kemin Digipoliksessa klo 14-18. Mukana Mäntylän ja Hakkaraisen lisäksi edustaja Olli Immonen sekä kaupunginvaltuutettu Harri Tauriainen. Sunnuntai 23.3. (kokoonpanolla Halla-aho, Mäntylä, Hakkarainen): Simo, Helmin grilli klo 10-11, Tornion suurpilkit klo 12-14, seminaari Rovaniemellä alkaen klo 16.30.

      Tohtori Halla-ahon road show maaliskuussa
      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitapahtumia.html

      Keskeisiä teemojani ovat EU-alueelle kohdistuva elintasosiirtolaisuus Välimeren eteläpuolelta, vapaan liikkuvuuden aiheuttamat ongelmat sekä suunnitteilla olevat, Suomen kannalta erittäin huolestuttavat taakanjakomekanismit, jotka pahimmillaan johtavat siihen, että Suomen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta päätetään jatkossa muualla kuin Suomessa. Minua äänestämällä voi ottaa kantaa varsinkin näihin kysymyksiin.

      Arkisin panostan tapahtumiin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Alla on tämänhetkinen kiertuekalenterini, jota päivitän jatkuvasti. Jos haluat kutsua minut jonnekin, ota yhteyttä (jussi.halla-aho@eduskunta.fi).

      22.-23.3. Kiertue Länsi-Lapissa. Lauantai 22.3.: Pellon markkinat klo 9-10.30, mukana edustajat Hanna Mäntylä ja Teuvo Hakkarainen. Maahanmuuttoaiheinen seminaari ja keskustelutilaisuus Kemin Digipoliksessa klo 14-18. Mukana Mäntylän ja Hakkaraisen lisäksi edustaja Olli Immonen sekä kaupunginvaltuutettu Harri Tauriainen. Sunnuntai 23.3. (kokoonpanolla Halla-aho, Mäntylä, Hakkarainen): Simo, Helmin grilli klo 10-11, Tornion suurpilkit klo 12-14, seminaari Rovaniemellä alkaen klo 16.30.

      26.3. A-Studiossa keskustelemassa Liisa Jaakonsaaren kanssa Euroopan suunnasta. Alkaa klo 21.

      29.3. Kouvolan kaupungintalon juhlasali klo 15-18.

      30.3. Pikkukiertue Etelä-Pohjanmaalla. Klo 12-14 Kauhavalla ravintola Helassa, mukana ehdokkaat Maria Tolppanen ja Marko Kulpakko. Klo 16-18 Vaasan Rewell Center, mukana ehdokkaat Tolppanen ja Simon Elo.

    • vaihda edustajat

      Maamiinakielto oli strateginen virhe.

      VIRHE, JOKA KORJATAAN 2015 EDUSKUNTAVAALEISSA VAIHTAMALLA EDUSTAJIA
      THIS IS SIMPLE AS THAT

      Se oli sotilaallinen ja taloudellinen järjettömyys, joka laski puolustuksemme uskottavuutta ja maksaa tositilanteen sattuessa ihmishenkiä. Vastuu lepää raskaana silloisen tasavallan presidentin Tarja Halosen, pääministeri Jyrki Kataisen ja kaikkien sopimuksen puolesta äänestäneiden kansanedustajien päällä

      000

      KATSO LISTA JAA-ÄÄNESTÄNEISTÄ MAAMIINAPETTUREISTA
      Vaihda vaaleissa nämä jaa-edustajat, puolueisiin katsomatta
      http://jussiniinisto.fi/index.php/2011/11/eduskunta-kielsi-jalkavakimiinat/

      000

      http://jussiniinisto.fi/index.php/2014/03/suomen-otettava-oppia/
      Suomen otettava oppia
      Sotilaallisesti liittoutumattomana, mutta poliittisesti liittoutuneena maana Suomen on osattava ottaa oppia Ukrainan tapahtumista.
      Puolustuskykyämme on rapautettu leikkauksilla ja jalkaväkimiinat kieltävällä sopimuksella. Linjaa on muutettava.
      Suomen on entistä tärkeämpää huolehtia omasta uskottavasta puolustuskyvystään: yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta. Uusia uhkia on syntynyt, kuten kybersota, mutta
      Ukraina opettaa meille, että perinteinen voimankäyttö on edelleen mahdollista politiikan jatkeena. On aika laittaa Suomen maanpuolustus kuntoon.

      http://jussiniinisto.fi/index.php/2013/01/jalkavakimiinoja-ei-voi-korvata-2/
      Viime vuoden heinäkuussa voimaan astunut Ottawan sopimus kieltää Suomelta jalkaväkimiinojen käytön, tuotannon ja varastoinnin.
      Se oli strateginen virhe. Se oli sotilaallinen ja taloudellinen järjettömyys, joka laski puolustuksemme uskottavuutta ja maksaa tositilanteen sattuessa ihmishenkiä.
      Vastuu lepää raskaana silloisen tasavallan presidentin Tarja Halosen, pääministeri Jyrki Kataisen ja kaikkien sopimuksen puolesta äänestäneiden kansanedustajien päällä

      http://jussiniinisto.fi/index.php/2012/07/ottawan-sopimus-voimaan/
      Ottawan sopimus voimaan
      Tänään 1. päivänä heinäkuuta 2012 Suomessa astui voimaan Ottawan sopimus, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, tuotannon ja varastoinnin. Miinojen tuhoaminen on itse asiassa jo aloitettu. Tuhotyö – 1,3 miljoonaa kappaletta puolustusasetta – on viety loppuun vuoteen 2016 mennessä.
      Maanpuolustuksellinen menetys on huomattava. Jalkaväkimiinoja ei voi korvata. Vain niiden suorituskykyä voidaan jossain määrin yrittää korvata.
      Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen Suomen liittymisestä Ottawan sopimukseen viime marraskuussa. Perussuomalaiset taistelivat ainoana puolueena loppuun saakka yksimielisesti tätä sotilaallisesti järjetöntä ja taloudellisesti kallista sopimusta vastaan. Vain Keskustasta tuli hajatukea.

      • Monesko copy paste?

        Joo, kyllä maamiinat ovat ehdottomasti Suomen tärkein yhteiskunnallinen epäkohta. Vielä kun säädettäisiin laki, joka mahdollistaisi maamiinojen siviilikäytön, asiat olisivat kunnossa...

        Voi näitä armeijan varhaiseläkeläisiä - eikö sitä energiaa voisi purkaa vaikka halonhakkuuseen, ettei tarvitsisi jumittua menneisyyteen? Ajatus alkaa kiertää kehää ja oikeasti tärkeät asiat unohtuvat.


    • soinisutkimuksia

      EU vaaleissa käsitellään euroopan asioita. Onneksi Ukraina ei ole eurooppaa. Siitä ei tarvi välittää.

      isä timo, lähin puska

    • terve4

      Teuvo on kaikinpuolin terve mies. Toisin kuin homokansanedustajat sekä hinttiministeri...

      • Matiasko se oli?

        Kyllä Teukan varustus on todistettavasti ollut juhlakunnossa. Jos Teukka ei ole homo, miksi hän antaa kuvautta tuota juhlakuntoisuuttaan juomien maistelun ohessa. Vai onko tämä täysin tavallista heteromiesten kesken?


      • onko persujen

        mielestä ihan noemaalia lähetellä kikkelin kuvia


      • PerusÄijä
        onko persujen kirjoitti:

        mielestä ihan noemaalia lähetellä kikkelin kuvia

        Missä persu ja kikkeli, siellä persun kamera.


      • Turha yrittää

        Taisit nyt loukata Teuvoa syvästi, sillä Teuvo on nähty oman Matiaksensa kanssa Helsingin talviyössä kulkemassa suloisesti käsi kädessä, mistä on ihan valokuvatodiste. Myös homokulttuuriin vahvasti liittyvä paidan riisuminen juhlinnan yhteydessä on Teuvolle todistetusti tuttua.

        Voit siis väittää mitä tahdot, mutta faktoille et voi mitään. Onneksi.


    • terve5

      yhdyn nimimerkki terve4 mielipiteeseen, Moraali on hallituksella niin alhaalla että hyväksyvät mielisairaita homoja,muttei tervettä heteroa...

    • 175 kg

      Kumpi on pahempi kuvana Hakkaraisen pippeli vai koko Soinin emakkosikaa muistuttava ilmestys?

    • eikun hakemaan

      Majava.persu tykkää näköjään Teuvon kikkelistä kun jaksaa täällä sitä niin mainostaa. Ennen hän ihasteli Soinin kroppaa ja kehuskeli. Kerro nyt kumpi olis sulle parempi? Harmi vaan että taitaavat olla kumpikin heteroita.

      Netti on pullollaan treffpalstoja. Varmaan sieltä löydät oman nallekarhusi

      • Tärkeä korjaus

        No niin, oikaistaan heti Timppaa ja Teukkaa koskevat ikävät vihjailut.

        Timppa on sanonut, että Jukka Jusula on hänelle "enemmän kuin ystävä". Tätä samaa ilmaisua käytti Jörg Haiderista hänen homoseksuaalinen avustajansa. Sitä paitsi Soinihan meni naimisiinkin vasta 34-vuotiaana, joten sekin kertoo hänen seksuaali-identiteettinsä olevan hakusessa.

        Teukka on ikuistettu vuoden 2012 itsenäisyyspäivän juhlien jälkeen kävelemässä käsi kädessä oman Matiaksensa kanssa. He eivät halunneet mitenkään salata suhdettaan.

        Joten turha yrittää vihjata Timpan ja Matiaksen olevan heteroita, kun he ovat selkeästi ilmaisseet olevansa kiinnostuneita miehistä.


    • Hullu-Jussi.

      Pieni hintelä puolikalju sivari puhuu äänellä, mistä ei saa selvää epä- tai puolitotuuksia.

    • lataaJAäänestäTERHOA

      Perussuomalaisten osaaminen maanpuolustuksesta on eu-meppien
      kärkeä koko Euroopassa

      MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUN TUTKIJA SAMPO TERHO
      TIETÄÄ YLIVOIMAISESTI ENITEN MEPPIJOUKOSSA PUOLUSTUSVOIMISTAMME

      http://www.sampoterho.net/

      Siksi valintani 25.5. EU:hun on SAMPO TERHO



      Sampo Terho julkaisi äsken

      Kohti parempaa Eurooppaa -nettikirjapamfletin.

      Siinä
      Sampo Terho kertoo, mitä kevyempi ja kansanvaltaisempi unioni tarkoittaa.

      1. muutettava ajattelutapaa. Ajatus EU:sta ideologisena rauhanprojektina voidaan jättää 1950-luvulle. Kaikenlaisten pyhien ihanteiden ja itseisarvojen sijaan pitää alkaa katsoa puhdasta hyötyä eli euroja eli alarivin viivan alle jäävää tulosta.

      2. purettava liitovaltioon vievät rakenteet. Sampo Terho esimerkiksi peruisi tällä kaudella rakennetut "sixpackit" - "twopackit" eli maiden budjettiin ja talouspolitiikkaan puuttuvat uudet sääntökimput. Esimerkiksi Suomen pitää nykyään lähettää budjettinsa EU:hun tarkastettavaksi,
      mikä pienelle maallemme on HENGENVAARALLISTA. Sampo Terho haluaa, että jäsenmaat päättävät veroeurojensa käytöstä ihan itse.

      3. purettava sääntelyä. Sampo Terho kutsuu sitä SÄÄNTELYTSUNAMIKSI. Kansanvaltaisuutta on merkittävästi lisättävä ja kansanäänestykset saatava isoista asioista. EUROON LIITTYMISET JA EU:N PERUSTUSLAKI OVAT SELLAISIA, JOISTA AINA ON JÄRJESTETTÄVÄ KANSANÄÄNESTYS, toteaa Sampo Terho kirjassaan. Ja kansanäänestysten tulosta pitää aina kunnioittaa. Irlannissa äänestys uusittiin, kun kansa äänesti ensin väärin.

      4. KAIKKI TÄMÄ JA PALJON MUUTA LÖYTYY TÄÄLTÄ, nimittäin

      Sampo Terhon kirja on ladattavissa

      http://www.suomenperusta.fi/julkaisut/
      Kohti parempaa Eurooppaa
      Samaan aikaan kun poliittinen eliitti jatkaa vallan keskittämistä Brysseliin, kasvavat Euroopan unionia kritisoivat voimat kautta Euroopan. Osa kriittisistä voimista haluaa tyystin eroon EU:sta, osa taas uskoo EU:n olevan vielä pelastettavissa. Suomen Perusta -ajatuspaja tarjoaa suomalaiselle yleisölle Sampo Terhon pamfletin Kohti parempaa Eurooppaa, jossa esitellään monissa Euroopan maissa kannatusta kasvattava reformistinen näkemys Euroopan unionin tulevaisuudesta. Kirja vastaa usein kysyttyyn kysymykseen siitä, minkälaisen vaihtoehdon EU-kriittiset reformistit tarjoavat nykyiselle Euroopan unionille?

      • Leipä suusta

        Kyllä, kannatan kuolemantuomion lisäämistä rangaistusvalikoimaan, kannatan sosiaaliturvan alasajoa ja kannatan käsiaseiden vapauttamista. Siksi äänestän Sampo Terhoa.


    • kikkelitervehdys ps

      Kikkelin ulkoiluttaminen sujuu, vaikka olisi nilkkavaiva?

    • ...tosi hurjaa

      Onhan se perussuomalaisten aiheuttama massiivinen kikkelikohu tosi hurjaa.

    • selloon kipin kapin

      NYT SUNNUNTAINA ESPOON LEPPÄVAARAAN OSTOSKESKUS SELLOON KELLO 15

      SUNNUNTAINA 23.3. ESPOOSSA KELLO 15 Leppävaaran Sellossa
      Professorit kiertueella Sellon kirjastossa
      Sunnuntai 23.3.2014 15:00 - Sunnuntai 17:45 - Sellon kirjasto
      Erkki Havansi ja Manu Vanhala, Perussuomalaisten EU-vaaliehdokkaat

      KESKIVIIKKONA 26.3. YLEN A-STUDIOLLA KELLO 21
      TAPAA TOHTORI JUSSI HALLA-AHO 26.3. KELLO 21 YLE A-STUDIO


      Tohtori Jussi Halla-aho kertoo sit down -kokoomuspellestä Lasse Männistö
      Kataisen kokoomus eli kansan suussa KaKo on muuttunut nuorsuomalaisesta liikkeestä
      sit down -koomikkojen (vrt. stand up) temmellyskentäksi,
      puppugeneraattorit Stubb ja Henna Virkkunen esimerkkeinä

      http://www.halla-aho.com/scripta/unionin_tulevasta_ampumaasepolitiikasta.html
      Keskustan Paula Lehtomäki kannatti lisäysehdotustani. Äänestyksen se hävisi 16-9 kaikkien hallituspuolueiden edustajien äänestäessä pohjaesityksen mukaisesti.

      Hiukan hupaisana, joskin odotuksenmukaisena, on pidettävä sitä, että välittömästi Suuren valiokunnan kokouksen jälkeen kokoomusjäsen

      Lasse Männistö julkaisi tiedotteen, jossa hän totesi kokoomuksen vastustavan aselakien EU-tasoisia kiristyksiä. Äänestyskäyttäytymisessä tämä ei näkynyt, eikä tule näkymään jatkossakaan, sillä - kuten ylempänäkin totesin - vihreät, vasemmisto ja demarit kannattavat kiristyksiä avoimesti eikä kokoomus lähde rikkomaan hallitusrintamaa tällaisen kysymyksen vuoksi.

    • Lilli Kuhava

      Sote sotku kaadettiin köyhien niskaan. Isä Timo mukana hämmentämässä. Voi kikkelis kokkelis sentään!

    • menikö nrot sekasi

      Teuvolla monta Piaa? Pia Lampinen, Pia Monaco....

    • kikkeleitä sieltääl

      "Tunnustan rehellisesti että jos olisin tullut illalla takaisin Porvooseen olisin saattanut herättää perin kiusallista huomiota 5. kerroksen käytävällä huoneen 507 oven edessä, joikhaamalla lantalaisten lemmenjoijun."( IS 15.3.2014 Hongisto viesti Arlinille 16.8.2010)

    • lataa TERHON TEOS

      Siksi valitamme on Sampo Terho
      lue mitkä ovat Sampo Terhon vaihtoehdo nykymenolle

      SAMPO TERHON PAMFLETTI ”Kohti parempaa Eurooppaa”. Kirja on tiivis esitys siitä, mikä EU:ssa on vialla ja miten ongelmat voitaisiin korjata.

      LATAA TÄÄLTÄ
      http://blogit.iltalehti.fi/sampo-terho/2014/02/28/populistin-eu-vaihtoehto/

      1. Uudessa Euroopan unionissa on vähemmän sääntelyä ja enemmän kansanvaltaa.

      2. EU:n kutsuminen rauhanprojektiksi on retorisesti kaunista, mutta vain osatotuus. Suurin osa EU-sääntelystä ei liity enää mitenkään rauhan edistämiseen.

      3. Suomen on osaltaan tuettava EU:n uudistamista kevyemmäksi ja paremmaksi. Suomen kansallinen etu on kauppaliitto, ei liittovaltio.

      4. Suomen ei tarvitse pyrkiä kaikkiin ytimiin, vaan ainoastaan niihin joissa olemisesta on meille hyötyä. Suomen idealistinen EU-politiikka on erottanut meidät muista Pohjoismaista, jotka ovat viisaasti olleet pidättyväisempiä.

      5. Eurovaalit ovat linjavaalit. Kaikki vanhat puolueet istuvat europarlamentissa tiiviimpää unionia kannattavissa liittovaltioryhmissä. Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena Suomessa johdonmukaisesti edustaneet EU-kriittistä uudistuslinjaa, vaatineet sääntelyn vähentämistä ja kieltäytyneet tukipaketeista ja muista moraalittomista tulonsiirroista.

      6. EU-politiikassa perussuomalaiset ovat ainoa muutosvoima. Keskustalta ja sosiaalidemokraateilta puuttuu johdonmukainen EU-linja, kuten eduskuntavaalien jälkeen nähtiin kun molemmat pyörsivät kantansa tukipaketteihin. Kokoomuksen linja on johdonmukainen, mutta se ei ole muutoslinja, vaan tukee nykyisen menon jatkamista: lisää yhdentymistä ja tukipaketteja.

      7. EU-politiikan suhteen Suomessa vallitsee kaksipuoluejärjestelmä: on perussuomalaiset ja muut. Kansa valitsee muutoksen tai nykymenon jatkamisen välillä. Vaihtoehto EU:n nykyiselle suuntaukselle on nyt esitetty.

    • kuka tietää?

      Persujen kikkelikuvat taas tänäänkin lööpeissä??

      • Matkalla kioskille

        Mikä lehti kyseessä?


    • ps kikkeliskokkelis

      Miksi persut laittavat kikkelikuviaan mediaan, kun kuitenkin heti perään ovat muka häpeävinään asiaa? Outoa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4830
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1434
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1342
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      130
      1141
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1065
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      255
      968
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      957
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    Aihe