Aivan turha selittää ettei rahat riitä ja kaikki menee, mitään ei muka voi jäädä säästöön, se on valhetta. Katsoo mihin rahat menee ja vähentää kulutusta 10%, heti jää köyhälläkin kuussa säästöön viisi kymppiä. Vuodessa se tekee 600 euroa, jouluksi voi kaikenlaista kivaa ostella. Eikä niitä kannata silloin kaikkea tuhlata, aina on hyvä olla pari sataa kenkälaatikossa hätävarana.
Ruuasta on helpointa säästää. Perunaa, kaalia, porkkanaa, sipulia jne. Ei joka päivä lihaa tarvitse syödä. Sitä paitsi esim. pavuista saa proteiinia.
Mutta kun ollaan laiskoja, ei jakseta mitään itse tehdä. Valmisruokia, sipsejä, karkkia, keksiä, limpparia. Tietysti myös tupakkaa, olutta ja siideriä selkä vääränä kaupasta kotiin kannetaan. Sitten itketään että rahat on loppu ja ollaan lihavia kuin siat. Se on kuulkaa aivan oma häpeä. Niin makaa kuin petaa!
Ei ne suuret tulot vaan pienet menot
50
1967
Vastaukset
- Armoton totuus
Viisaita sanoja, allekirjoitan täysin koko aloituksen. Rahattomuus johtuu tyhmyydestä ja laiskuudesta. Tyhmyydellä ihminen ei voi mitään mutta laiskuudelle voi. Ahkera ihminen kyllä aina pärjää. Laiskat ja tyhmät ennen kuolivat pois, nyt ne vain lisääntyvät kuin kaniinit ja pilaavat geenipoolin.
- älä tyydy kohtaloosi
Ri johdu, vaan siitä että ihmisiltä viedään kaikki rahat pakolla, kaikki nousee muttei tulot.
Nyt jää taas vähemmän 1000 e vuodessa vähemmän käyttörhaa kun viime vuonna.
Sekö on kansalaisen vika että kaikki nousee??? Ei minun tietääksein se ole palkansaajan vika.- Tätä mieltä
Mitkä rahat viedään muka pakolla, aivan ihmeellisiä horiset. Kotona voi maata, kohtuullinen vuokra maksetaan, sähkö, kotivakuutus. Lääkkeet jos tarvitsee, lääkäri ja sairaalakulut. Ruokaan ja muuhun annetaan joka kuukausi 480 euroa. Ei varmasti näe nälkää, riittää rahaa hyvin huvituksiinkin. Hyvin näyttää olut maistuvan elämäntapatyöttömille.
- Empty wallet
Tätä mieltä kirjoitti:

Jaa ei mulle vaan maksella..
Johtuiskohan siittä kun ei asu vuokralla eikä työttömäksi ainakaan nykyasetuksilla ole saumaa. - ldigjifgjtihjyihjyi
Tätä mieltä kirjoitti:
Mitkä rahat viedään muka pakolla, aivan ihmeellisiä horiset. Kotona voi maata, kohtuullinen vuokra maksetaan, sähkö, kotivakuutus. Lääkkeet jos tarvitsee, lääkäri ja sairaalakulut. Ruokaan ja muuhun annetaan joka kuukausi 480 euroa. Ei varmasti näe nälkää, riittää rahaa hyvin huvituksiinkin. Hyvin näyttää olut maistuvan elämäntapatyöttömille.
Kerropa nimimerkki "Tätä mieltä", että missä sinä olet mainitsemiasi "elämäntapatyöttömiä" ( sairaan herjaava termi sinulla) seuraillut? Kuljetko kenties kesäterasseilla mikrofonien kanssa kyselemässä ihmisiltä, että millä he maksavat oluensa, vaiko haukutko sittenkin omaa viiteryhmääsi? Minun tuttaviini ja tuntemiini ei ainakaan kuulu yhtäkään "elämäntapatyötöntä", en ole koskaan tuntenut yhtäkään työikäistä ihmistä, joka kieltäytyisi; jos vain terve on, ottamasta vastaan vakituista työpaikkaa, joista tienaisi enemmän säännöllisesti, kuin mitä saa nöyryyttävästä tukien hakemisesta. Sellaisia työpaikkoja vaan oikeasti on aika vähän, mistä saisi muutakin kuin taskurahaa ja niistäkin työpaikoista usein kova kilpailu.
Ihmiset hakevat sosiaalitukia erilaisista syistä, et voi tietää millaisia elämäntilanteita ihmisillä on, eivätkä muiden asiat sinulle kuulu. Jos minua joku asia sylettää, niin se, että Suomessa on alkaneet kaiken maailman häiriköt tällaisilla himmeillä keskustelufoorumeilla leimailla vähävaraisia ja pienipalkkaisia ja köyhiä laiskoiksi tai tyhmiksi. Ja mitä oluen juontiin tulee, niin voin kertoa, että olen itsekin joutunut monissa elämäntilanteissani hakemaan toimeentulotukea, ja sillä rahalla ei kyllä osteta yhtään kaljaa. Perustoimeentulotuki ei Suomen hintatasolla riitä edes kunnolliseen ravitsevaan ruokaan koko kuukaudelle vuokranmaksun jälkeen, jos tuen saajalla tulee minkäänlainen yllättävä meno, kuten vaikkapa iso puhelinlasku esim. virastoihin soittelusta yllättäen, tai tarve ostaa vaikka uudet kengät hajonneiden tilalle.
Jos minä olen joskus olutta juonut, niin en ainakaan valtion tukirahoilla mitä minulle on myönnetty koskaan, koska niin paljon vähemmän minä olen valtion tukia saanut, kuin vaikka keskimääräiset keskiluokkaiset lapsiperheetkään, että törkeää edes väittää mitään, eikä alimmat sosiaalituet tai opintotuet tms. jne. mitä niitä nyt on kaikkein pienimpiä tukia, riitä kaljan ostamiseen.
Oletko muuten sitä mieltä, että jos ihminen on pienituloinen tai köyhä, ihmisellä ei saisi olla minkäänlaista sosiaalista elämää, niinkö? Minusta kaljan lipittelijöissä on kyllä sekä rikkaita, että köyhiä, mutta eipä se kenellekään kuulu, että mihin ihminen omat rahansa laittaa, jos ei lakia riko. Sai sosiaalitukia tai ei.
"Elämäntapatyöttömiksi" on aika turhaa tällaisilla palstoiilla leimailla ihmisiä, joista kyllä varmaan monet menisivät töihin, jos sellaisia töitä täällä Suomessa olisi riittävästi, joilla eläisi. Köyhimmillä vaan on usein jopa sellainen tilanne, että edes työpaikkojen hakeminen on vaikeaa, kun ei jostakin alle neljänsadan euron sossurahasta paljoa suhailla työpaikkahaastatteluissa tai ostella uusia vaatteita, jotka ovat pakollisia, että edes potentiaalisesti voisi tulla valituksi mihinkään työtehtävään. Lisäksi monien työtehtävien hoitamiseen nykyisin työnantajat vaativat työnhakijalta, että työnhakijalla tulisi olla esimerkiksi oma älypuhelin ( köyhillä ei ole varaa sellaista itselleen ostaa, jos ei mihinkään osamaksupelleilyyn joidenkin puhelintenkin vuoksi halua lähteä), oma auto ja ajokortti ( köyhillä ei ole varaa sellaisiin) ja lisäksi mahdollisuus käydä omasta pussista maksettavia maksullisia kursseja, jos työtehtävä vaikkapa edellyttää jonkun tietyn tietokoneohjelman osaamista, tms. Lisäksi monet yritykset eivät edes hae työntekijöitä, vaikka heillä työpaikkaimoitus olisikin jatkuvasti auki, joten olisikin mielenkiintoista tietää,että MITEN VÄHÄN niitä työpaikkoja todellisuudessa Suomessa on...
Kyllähän siis töitä on, mutta jos on jokin itsekunnioitus ja jos on omasta pussistaan korkean koulutukse hankkinut, niin ei sitä voida olettaa kertakaikkiaan, että ihan sentään millä tahansa palkalla pitäisi töihin lähteä. Minä olen kyllä paljonkin tehnyt ns. p*skapalkkaisia töitä elämässäni ja koskaan valittamatta, mutta niistä töistä on kirjaimellisesti jäänyt vain se p*skanmaku suuhun, koska yleensä työpaikoissa joissa liksa on huono, ei työntekijöillä ole myöskään mitään vaikutusmahdollisuuksia työnsä sisältöön, sellaisissa paikoissa on lisäksi usein huono työilmapiiri, kukaan ei viihdy ja osakkeen omistajat kuppaavat vaan kaikki voitot. Jos taas on työpaikka, missä olisi tarjolla vähänkin jotakin "statusta" esimerkiksi hienon tittelin muodossa, niin niissä paikoissa sitten taas vallitsee aivan eläimellinen kilpailutilanne ja kollegat puukottavat toisiaan selkiin minkä ehtivät: ei sellaistakaan jaksa ainakaan siksi, että EHKÄ joskus kahdenkymmenen vuoden kuluttua saattaisi tienata sen Urpilaisen kuuluisan 3000 euroa kuussa, joka hänen tai kalstaistensa mielestä, jos oikein muistan, oli suomalaisten mukamas keskipalkka. Tilastojantteritkin tainneet vähän vetää yläkanttiin, kun puhutaan suomalaisten "hyvinvoinnista", erinäisissä tutkimuslaitoksissa...
Että sanon vaan, että älkää jauhako p*skaa, Suomi24- kirjoittajat. Kirjoittelunne on julkista, jos ette vielä ole huomanneet tai tajunneet.
- Tuloeroja tasattava
Toimeentulotukeen pitää tehdä 50% tasokorotus koska niin paljon se on viimeisen 25 vuoden jälkeen jäänyt muusta tulokehityksestä.
- Reilu peli
Juuri näin, kotona makaavalle pitää jäädä käteen enemmän kuin pienituloiselle työssäkäyvälle joka maksaa vuokransa ja muut laskut itse.
- lohtuaköyhälle
Kuuleppas nimimerkki "Suu säkkiä myöten" kyllä köyhälläkin pitää joku lohtu elämässä olla. Me ei päästä matkoille, ei ole varaa ostaa autoja, iPhonea, iPadia tai muutakaan kulutuselektroniikkaa.
Jätä nyt hyvä ihminen meille edes lohdukseksi mainitsemasi asioita kuten sipsejä, karkkia, keksiä ja limpparia.- Mietin vain
Kun on rasvaisella ja makealla roskaruualla itsensä turvottanut kymmeniä kiloja ylipainoiseksi voi fiilikset olla aika alhaalla. Sitten pitää syödä lisää lohdutukseksi.
Ehkä kuitenkin kannattaisi syödä terveellisesti ja vaikka vain kerran viikossa herkutella. Siinä ei hyvin käy jos joka päivä kaikkea roskaa itseensä tunkee.
- wapunviettoa
Mua taas ottaa päähän tuo lausahdus aivan tajuttomasti. Kun tilanteita on niin erilaisia ja ainakin me ollaan ulospäin ihan normaalisti toimeentuleva normaali pariskunta, mutta maksetaan nuorina tehdyistä hölmöyksistä IHAN OMALLA TYÖLLÄ n.1000 euroa yhteensä kuussa.
Ois tietty ihana tilanne kun ei olis menneisyydestä johtuvia velkoja, mutta toisaalta about 5 vuoden päästä ollaan kuivilla, vaikka ihan tavallisia duunareita ollaankin. Nyt ollaan vanhempia ja fiksumpia ja kyllä tietysti harmittaa menneet ajat. Varsinkin kun on näitä tuomitsijoita joka nurkalla huutelemassa :( - Jokota
Hyvä "wapunviettoa". Oletteko miettineet, että tinkisitte vielä jostain ja maksaisitte ulosoton vaikka 4 vuodessa loppuun? Säästäisitte koroissa ja pääsisitte pikemmin esim. omistusasuntoon kiinni, unelmalomalle tms..
Itse olen aina mielissäni, kun keksin jonkin haasteen itselleni, esim. pienentää ruokakuluja 20% tai vastaavaa. Tuloni ovat pienet hoitovapaalla ja saan suurta nautintoa kun löydän lapsen vaatteet liki pelkästään kirpputorilta. Ruokakauppa vaihtui Lidliin ja sähköliittymä kilpailutetaan pari kertaa vuodessa. Säästäminen on itselleni rakas harrastus ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin :)
Säästyneet pikkurahat laitan lapselle ja itselleni indeksirahastoihin, joissa minimisijoitus on 10e ja kulut olemattomat verrattuna pankkien rahastoihin..- Wapunviettoa
Ollaan toki mietitty, mutta ollaan tingitty lähes kaikesta Paitsi kerran vuodessa mennään viikoksi äkkilähdöllä johonkin aurinkoon matkajokeri-lomalle; toki tosi pienellä budjetilla, mutta tuosta ei olla haluttu luopua. Toinen "pakolllinen" on mulla kampaajakäynti, koska on ns.ongelmahiukset enkä niitä kotikeinoin saa laitettua. Yrittänyt olen kyllä itse, mutta ei tuu mitään eikä kaverina ole kampaajaa. Säästäminen ja kierrättäminen muuten mukana kaikessa & jotenkin sitä ei enää osaakaan ostaa kallista :) Kirppiksiltä 95% vaatteet ja huonekalut ym.kotiin, ruokakauppa Lidl tietty ja tähteetkin menee käyttöön lähes 100 %, ei alkoholia juuri lainkaan, tupakkaa ei lainkaan, sukulaiset käy usein meilläpäin lomillaan, autot oltava molemmilla vuorotöiden takia, mutta mietitään muuten tosi tarkkaan ajoja ja autot pieniruokaisia ( asutaan siis maalla ), harrastuksia molemmilla vaan yksi edullinen, ei ravintolakäyntejä lainkaan, kilpailutettu säännöllisesti sähköt, vakuutukset ja netti/puhelinliittymät jne.
Ehkä voisin jotenkin enempi laittaa tavaraa kiertoon kirppiksillä ym ja saada itselleni vähän extraa :) Vaikka siihen kampaajamaksuun!
- säästöä tuli
Niin no itse olen joutunut säästämään lakkaamalla pitämästä mitään yhteyttä sukulaisiini kun asuvat toisessa kaupungissa osa toisella puolella suomea niin matkustaminen on liian kallista. Kukaan sukulaisistani ei käytä nettiä niin on mahdoton pitää yhteyttä millään netti ohjelmallakaan.
Kaikki harrastukset lopetin myös, koska ennen työttömäksi joutumista harrastin potkunyrkkeilyä 100€ kuussa oli liikaa. Kun elämiseen siis kuukauden ruokaan, vaatteisiin ja hygieniaan jää vuokran jälkeen alle 300€ kuussa.
Tämän lisäksi säästän sähkölaskussa sillä, että kytkin jääkaapin ja pakastimen pois käytöstä ja ruuvasin suurimman osan valoista irti. Tällä keinolla olen saanut sähkölaskun tippumaan alle viiteen euroon kuussa. Keskimäärin ihmiset kuluttavat tämän kokoisessa asunnossa missä asun 20-25€ sähköä kuukaudessa minä kulutan 5 eurolla. Suurin osa tuosta viidestäkin euron sähkölaskusta koostuu kiinteästä siirtomaksusta ei kulutuksesta.
Mitäpäs muuta. Autosta luovuin ihan ensimmäisenä vaikka se oli yli 20 vuotta vanha romu tule se liian kalliiksi.
Ystävien kanssa en käy enää ikinä missään kun joka käyntiin esim leffassa uppoaa 20-50€. Silläkin säästää.
Säästän myös sillä, että en koskaan käy parturissa leikkaan hiukseni itse koneella.
Periaatteessa voisin vielä säästää lopettamalla itseni pesemisen silloin ei menisi rahaa saippuaankaan tai käyn pesulla vain kun pitää hakea kaupasta ruokaa. Itseäni varten ei pesulla tarvitse käydä ja kun ei ole varaa käydä missään ikinä on ihan sama miten likainen on.
Länsimaalaisen koulutetun ihmisen elämää tämä tämmöinen ei enää ole, mutta minkä teet.- säästöä tuli
Lisäksi voi säästää veden kulutuksessa ja vesilaskussa kun lopettaa käyttämästä vessänpyttyä ja käy kyykky paskalla metsässä tai tekee riun metsään. Vessan vetäminen on yksi suurimpia veden kuluttajia kotitaloudessa. Vessapaperiakaan ei tarvitse ostaa jos pyyhkii vaikkapa ilmaisjakelu lehtiin ja mainoksiin.
Silläkin säästää monta euroa kuukaudessa kun lopettaa parran leikkaamisen ja antaa sen rehottaa kuin jeesuksella rehotti.
Huvittavaa tässä säästämisessä on se, että alkaa elämä olla jo siviilissä sen verran kurjaa täällä Suomessa, että jos päätyy vankilaan niin se on ilmainen lomamatka, koska vankilassa sentään voi käyttää vessan pyttyä ja vessa paperia valtion laskuun ja pestä itsensä valtion saippualla. Tässäkin tulee säästöä jos haluaa lomamatkalle voi tehdä rikoksen ja pääsee vankilaan parempiin oloihin kuin siviilissä. - ¤¤¤□□□
Jos sulla ei ole jääkaappia tai pakastinta käytössä niin miten säilytät tuoreruoat? Kyllä mä haluan olla puhdas ja peseytyä vaikka työtön oonkin. Ja liikuntaa voi harrastaa maksuttakin esim. mä harrastan juoksua.
- säästöä tuli
¤¤¤□□□ kirjoitti:

Jos on talvi tai muuten kylmä ilma, niin parvekkeella muovipussissa kylmempi siellä on kuin jääkaapissa olisi. Talvella pakkasessa voi pitää pakasteitakin.
Aika vähän syön tai ostan mitään sellaista mitä ei voisi huoneen lämmössä säilyttää. Maitotuotteet ei säily huoneen lämmössä. Kaikki muu oikeastaan säilyy lämpimässäkin. Perunat ja juurekset säilyy ihan hyvin huoneen lämmössä. Maitojauhe säilyy lämpimässä, samoin kaikki kuiva muinat ja vihannekset.. Ei jääkaappeja ole ollut sataakaan vuotta ja ihan hyvin ihmiset pärjäsivät vaikka ruuat säilytettiin lämpimässä.
Jos sinulla on vain yksi lamppu ja sähköä ei mene muuhun kuin kannettavaan tietokoneeseen sähkölasku on helppoa tiputtaa 5€ kuukaudessa. Vesilaskun voi myös tiputtaa muutamaan euroon kuukaudessa kun käy harvoin suihkussa ja ei käytä vessanpönttöä. Siitä on yli viisivuotta kun viimeksi vedin vessanpöntön.
Se on kuule niin, että meikäläisen kulutukseen ja hiilijalanjälkeen ei tämä maapallo tuhoudu. - ruoan säilytys
säästöä tuli kirjoitti:
Lisäksi voi säästää veden kulutuksessa ja vesilaskussa kun lopettaa käyttämästä vessänpyttyä ja käy kyykky paskalla metsässä tai tekee riun metsään. Vessan vetäminen on yksi suurimpia veden kuluttajia kotitaloudessa. Vessapaperiakaan ei tarvitse ostaa jos pyyhkii vaikkapa ilmaisjakelu lehtiin ja mainoksiin.
Silläkin säästää monta euroa kuukaudessa kun lopettaa parran leikkaamisen ja antaa sen rehottaa kuin jeesuksella rehotti.
Huvittavaa tässä säästämisessä on se, että alkaa elämä olla jo siviilissä sen verran kurjaa täällä Suomessa, että jos päätyy vankilaan niin se on ilmainen lomamatka, koska vankilassa sentään voi käyttää vessan pyttyä ja vessa paperia valtion laskuun ja pestä itsensä valtion saippualla. Tässäkin tulee säästöä jos haluaa lomamatkalle voi tehdä rikoksen ja pääsee vankilaan parempiin oloihin kuin siviilissä.Missä käyt sitten tarpeilla kun et vessanpyttyä käytä? Ennenvanhaan kun ei ollut jääkaappeja ihmiset asuivat mökeissä ja heillä oli kellarit/maakuopat joissa säilyttivät viileässä elintarvikkeita. Kerrostalossa toki voi talvisin parvekkeela säilyttää pilaantuvaa ruokaa, mutta kesällä se on vähän hankalampaa.
- Säästövinkkejä tänne
ruoan säilytys kirjoitti:
Missä käyt sitten tarpeilla kun et vessanpyttyä käytä? Ennenvanhaan kun ei ollut jääkaappeja ihmiset asuivat mökeissä ja heillä oli kellarit/maakuopat joissa säilyttivät viileässä elintarvikkeita. Kerrostalossa toki voi talvisin parvekkeela säilyttää pilaantuvaa ruokaa, mutta kesällä se on vähän hankalampaa.
Jos ei raaski pyttyä käyttää nii lattiakaivoon kai voi pissata?! Tosin hajuhaittojen ehkäisemiseksi sitäkin täytynee joskus ainakin huuhdella. Kakkahätään en tiedä keinoa jos kerrostalossa asuu ja pyttyä ei käytä, lattiakaivoon ulostaminen ei käyne päinsä. Ehkä jos sanomalehden päälle tekee k.akan ja vie sen roskikseen? Kertokaa kokemuksia! Itsekin mietin säästökeinoja ja haluaisin luopua vessapytyn käyttämisestä. Kesäaikaan voi suihkun välttää kokonaan jos lähellä sijaitsee.luonnonvesistö jossa peseytyä! Tämä pätee myös pyykinpesuun.
- Heräsi epäilys
Säästövinkkejä tänne kirjoitti:

Ei oo todellista! Sainpas taas hyvät naurut lukiessani teidän säästövinkkejä. :) Kyllähän nyt jonkinlainen elämänlaatu pitää olla vaik köyhä onkin. Mä en suostu ihan heti kulkemaan kämpässäni taskulampun kanssa vaan säästääkseni sähköä tai kakkimaan lattiakaivoon tai sanomalehden päälle! Kiva on jääkaappi ja pakastin kun voi tarjoustuotteita pakastaa "pahan päivän varalle". Suihkussakin käyn päivittäin kun liikuntaa harrastan ja ne treenivaatteetkin on hyvä pestä. Mihin teidän pihistelijöiden rahat sitten oikein menee?? Ettei vaan viinaan ja tupakkiin !
- säästöä tuli
säästöä tuli kirjoitti:
Jos on talvi tai muuten kylmä ilma, niin parvekkeella muovipussissa kylmempi siellä on kuin jääkaapissa olisi. Talvella pakkasessa voi pitää pakasteitakin.
Aika vähän syön tai ostan mitään sellaista mitä ei voisi huoneen lämmössä säilyttää. Maitotuotteet ei säily huoneen lämmössä. Kaikki muu oikeastaan säilyy lämpimässäkin. Perunat ja juurekset säilyy ihan hyvin huoneen lämmössä. Maitojauhe säilyy lämpimässä, samoin kaikki kuiva muinat ja vihannekset.. Ei jääkaappeja ole ollut sataakaan vuotta ja ihan hyvin ihmiset pärjäsivät vaikka ruuat säilytettiin lämpimässä.
Jos sinulla on vain yksi lamppu ja sähköä ei mene muuhun kuin kannettavaan tietokoneeseen sähkölasku on helppoa tiputtaa 5€ kuukaudessa. Vesilaskun voi myös tiputtaa muutamaan euroon kuukaudessa kun käy harvoin suihkussa ja ei käytä vessanpönttöä. Siitä on yli viisivuotta kun viimeksi vedin vessanpöntön.
Se on kuule niin, että meikäläisen kulutukseen ja hiilijalanjälkeen ei tämä maapallo tuhoudu.Jaahas aivopestyt Suomalaiset "kuluttajat" eivät kestä totuutta köyhyydestä niin äänestävät peukkua alaspäin kun kohtaavat totuuden.
Suurimmalla osalla maapallon ihmisistä ei ole jääkaappia tai pakastinta. Eikä ole minullakaan ollut yli kymmeneen vuoteen.
Sille että täällä ei itseni lisäksi ketään kiinnosta kukkuakaan se onko tämä maapallo enää 10 vuoden päästä elinkelpoinen en voi mitään, mutta ainakaan minun kulutukseni ei sitä tuhonnut, koska kutan sähkö ja vettä noin 5 eurolla kuukaudessa.
Menkää palvomaan sitten niitä rahamiehiä ja naisia ja äänestämään peukkua ylöspäin kun on niin hienot kartanot ja ulkomaan matkat jonne lennellään lentokoneilla, jotka saastuttavat tuhat kertaa enemmän per matka kuin mitä minä koko elämäni aikana. On niin ihanaa kun on kaikke ja enemmän. On niin ihanaa kun meidän kulutus täyttää saastesumuilla kaikki kaupungit. Se on aivan ihanaa kun pitää olla kalenterimallin autot ja kaikki ulkomaan matkat. Peukkua ylöspäin kun on niin ihanaa. - 9+15
Heräsi epäilys kirjoitti:
Ei oo todellista! Sainpas taas hyvät naurut lukiessani teidän säästövinkkejä. :) Kyllähän nyt jonkinlainen elämänlaatu pitää olla vaik köyhä onkin. Mä en suostu ihan heti kulkemaan kämpässäni taskulampun kanssa vaan säästääkseni sähköä tai kakkimaan lattiakaivoon tai sanomalehden päälle! Kiva on jääkaappi ja pakastin kun voi tarjoustuotteita pakastaa "pahan päivän varalle". Suihkussakin käyn päivittäin kun liikuntaa harrastan ja ne treenivaatteetkin on hyvä pestä. Mihin teidän pihistelijöiden rahat sitten oikein menee?? Ettei vaan viinaan ja tupakkiin !
Ulostaa nyt sanomalehdelle niin kuin koiranpentu!!! Mikä kuningasvinkki kaikille pienituloisille :D Repesin..
- *Reps*
9+15 kirjoitti:
Ulostaa nyt sanomalehdelle niin kuin koiranpentu!!! Mikä kuningasvinkki kaikille pienituloisille :D Repesin..
Joo, maha kippurassa nauroin mäkin. Toi oliskin mielenkiintoista touhua "kärpäsenä katossa" seurata jonkun ihmisen kakkimista sanomalehdelle :D
- ei tuota määrää jää
Ilmeisesti lähdet siitä oletuksesta liikenteeseen että kaikki saavat vähintään 500 € kuukudessa rahaa josta voi säästää?
Jos tarkoitat tt-tuen perusosaa voin kertoa ettei meillä jää läheskään tuota kuukaudessa käyttöön. Osa menee asumiskuluihin, halvempaa olemme jo 5 vuotta hakeneet, turhaan, osa menee opintolainojen maksuun, en halua menettää luottotietojani ja jättää maksamatta, osa menee pojan opiskelukuluihin esim. bussin kuukausilippuun sekä liikuntatuntien maksuihin yms.
Voin kertoa ettei niitä säästökohteita ole, joiden avulla voisi säästää, sitä viittäkymppiäkään kuukaudessa.- Näissä säästät
Täällä onkin hyviä säästövinkkejä. Näinkin voi säästää:
- luovu vessapaperista. Hae paperikeräysastiasta sanomalehtiä pyyhkimiseen
- jos mahdollista irtisano sähkösopimus. Kerrostalossakin pärjää ilman jääjaappia tai pakastinta. Talvella bartsi toimii pakastimena. Syö kuivamuonaa ja säilykkeitä ja hedelmät säilyy huonelämmössä. Valoa et tartte, taskulamppu ja ohtalamppu riittää. Puhelimen voi ladata jossakin virastossa salaa.
- älä maksa kallista veslaskua. Etsi roskalavalta (rakennustyömaaroskis) vanhat kottikset ja hae niillä jostain joesta tai läheisestä vesistöstä niillä kottareilla (niihin mahtuu pari ämpärii ainaskin) vettä. Näin saat vessan huuhteluvettä ja vähä pesuvettä sekä tiskivettä. Toki jos talosauna tai pesutupa löytyy niin sieltähän kipaiset vesiämpärilliset nopsasti!. Kesällä voi peseytyä ja pyykätä luonnon vesissä
- vaatteet kannattaa etsiä roskiksista esim. kuukaudenvaihde kun ihmiset muuttaa ja heittää turhaa tavaraa roskiin!
- keksikää lisää. Näillä pärjäilee jo hyvin ja säästöä saa! - säästöä tuli
Näissä säästät kirjoitti:

- keksikää lisää. Näillä pärjäilee jo hyvin ja säästöä saa!Kyllä pärjää olen elänyt noin 66€ kuukausina pienemmälläkin summalla jo viisi vuotta, joskus oli välissä parikin kuukautta kun en ostanut mitään ja en kuluttanut senttiäkään enkä euroakaan mihinkään.
Olen kirjannut ylös kaikki kuluttamani rahat vuodesta 2008 lähtien ja olen kuluttanyt 2014 menessä yhteensä 4000€ viiden vuoden aikana kaikkeen eläimiseeni. Se on noin 66€ kuukautta kohti.
Minä olen pärjännyt 4000€ yli viisi vuotta. Siis summalla millä keskiverto kuluttamiseen aivopesty itsekeskeinen suomalainen ei pärjää edes kahta kuukautta. Minä pärjäsin sillä viisivuotta. Vähän varakkaampi ei pärjää tuolla summalla edes kuukautta pärjääköhän viikkoakaan.
Askeettisuus on oma valintani, koska se on aivan ihanaa, että ei ole kenellekään mitään velkaa. Voin tulla ja mennä miten haluan. Minun ei tarvitse raportoida viranomaisille elämästäni mitään, koska pärjään ilman mitään sosiaalitukia. Viranomaiset eivät tiedä edes missä asun ja hyvä niin eipä tule minulle mitään liikekannellapano kutsua jos suomeen tulee sota, koska olen virallisesti kadonneiden kirjoilla.
Toisaalta miten kehtaavat edes tulla vaatimaan minulta sitä, että puolustappas tätä maata kun en ole siltä ikinä mitään saanut enkä ottanut vastaan. Toisaalta aivopestyiltä itsekeskeisiltä ihmisiltä voi odottaa mitä tahansa. Heillä ei ole mitään häpyä tai kohtuullisuuden tuntua. Itsekeskeisyys on ainoa todellisuus minkä he tuntevat ja se kulkee läpi heidän koko elämänsä kaikilla elämän osa alueilla. - Kiehtovia ajatelmia
säästöä tuli kirjoitti:
Kyllä pärjää olen elänyt noin 66€ kuukausina pienemmälläkin summalla jo viisi vuotta, joskus oli välissä parikin kuukautta kun en ostanut mitään ja en kuluttanut senttiäkään enkä euroakaan mihinkään.
Olen kirjannut ylös kaikki kuluttamani rahat vuodesta 2008 lähtien ja olen kuluttanyt 2014 menessä yhteensä 4000€ viiden vuoden aikana kaikkeen eläimiseeni. Se on noin 66€ kuukautta kohti.
Minä olen pärjännyt 4000€ yli viisi vuotta. Siis summalla millä keskiverto kuluttamiseen aivopesty itsekeskeinen suomalainen ei pärjää edes kahta kuukautta. Minä pärjäsin sillä viisivuotta. Vähän varakkaampi ei pärjää tuolla summalla edes kuukautta pärjääköhän viikkoakaan.
Askeettisuus on oma valintani, koska se on aivan ihanaa, että ei ole kenellekään mitään velkaa. Voin tulla ja mennä miten haluan. Minun ei tarvitse raportoida viranomaisille elämästäni mitään, koska pärjään ilman mitään sosiaalitukia. Viranomaiset eivät tiedä edes missä asun ja hyvä niin eipä tule minulle mitään liikekannellapano kutsua jos suomeen tulee sota, koska olen virallisesti kadonneiden kirjoilla.
Toisaalta miten kehtaavat edes tulla vaatimaan minulta sitä, että puolustappas tätä maata kun en ole siltä ikinä mitään saanut enkä ottanut vastaan. Toisaalta aivopestyiltä itsekeskeisiltä ihmisiltä voi odottaa mitä tahansa. Heillä ei ole mitään häpyä tai kohtuullisuuden tuntua. Itsekeskeisyys on ainoa todellisuus minkä he tuntevat ja se kulkee läpi heidän koko elämänsä kaikilla elämän osa alueilla.Sullahan ei sitten voi olla mitään henkilöpapereitakaan kun olet virallisesti "kadonnut"? Eikös nää henkilöt jossain vaiheessa julisteta kuolleeksi jos ei henkilöstä kuulu mitään oliko se aika 8 vuoteen. Eli miten oot tienannut nuo vähät rahasi, marjoja ym. myymälläkö? Kadonnut henkilöhän ei luonnollisesti voi hakea Kelan päivärahoja. Luin jostain et joskus nuo kadonneet häippäsee pysyvästi jonnekin ulkomaille, ehkä jonnekin Intiaan ym lämpimiin maihin??
- säästöä tuli
Kiehtovia ajatelmia kirjoitti:
Sullahan ei sitten voi olla mitään henkilöpapereitakaan kun olet virallisesti "kadonnut"? Eikös nää henkilöt jossain vaiheessa julisteta kuolleeksi jos ei henkilöstä kuulu mitään oliko se aika 8 vuoteen. Eli miten oot tienannut nuo vähät rahasi, marjoja ym. myymälläkö? Kadonnut henkilöhän ei luonnollisesti voi hakea Kelan päivärahoja. Luin jostain et joskus nuo kadonneet häippäsee pysyvästi jonnekin ulkomaille, ehkä jonnekin Intiaan ym lämpimiin maihin??
"Sullahan ei sitten voi olla mitään henkilöpapereitakaan kun olet virallisesti "kadonnut"?"
On minulla henkkarit, mutta niissä oleva kuva minusta on otettu kun olen 14v ja tuosta on jo noin toistakymmentävuotta aikaa siitä kuvasta ei minua tunnista. Sen uudenpaa kuvaa viranomaisilla ei ole minusta eikä sormenjälkiäkään kun en mitään biopasseja aio ikinä ottaa. En ole uutta henkkaria, passia tai ajokorttia hakenut muutamaan vuosikymmeneen.
Mitä viranomaiset minun sormenjäljilläni tekevät? Se ei minulle ole selvinnyt joten en niitä aio heille antaakaan, koska en ole rikollinen. Katoaminen ei ole rikos eikä se, että ei suostu maksamaan henkkareista ja passeista mitään.
"Eikös nää henkilöt jossain vaiheessa julisteta kuolleeksi jos ei henkilöstä kuulu mitään oliko se aika 8 vuoteen."
Varmaan joo, mutta ei se minun elämääni vaikuta mitenkään. Minulla ei ole mitään omaisuutta, eikä pankkitiliä. En säilytä mitään rahoja pankissa muutenkaan ja hoidan kaikki maksut käteisellä ainoastaan. Kaikki pankki- ja luottokortit, sekä pankkitilit on aika pitkälle pelkkiä vakoilulaitteita, joilla tavallinen ihminen pyritään saamaan yhä tiukempaan kontrolliin. Olen vain iloinen, että pystyn elämään sen järjestelmän ulkopuolella. Enkä ole edesauttamassa sitä, että tavallinen ihminen saadaan täyteen valvontaan.
Enkä ole yksin tämänkään asian kanssa muistaakseni Suomessa on ainakin 10 000 aikuista ihmistä, jolla ei ole pankkitiliä. Mielestäni kaiken maksuliikenteen hoitaminen pelkästään on kansalaisoikeus ja kaiken maksuliikenteen pakottaminen pelkästään pankkien monopoliksi on rikos ja laiton kartelli. Se on vakoilu asian lisäksi toinen syy miksi en suostu käyttämään pankkeja tai tekemään mitään mistä voi saada maksun vain pankkitilille.
"Eli miten oot tienannut nuo vähät rahasi, marjoja ym. myymälläkö?"
Keräämällä marjoja ja sieniä, sekä myymällä niitä tienaan muutaman tonnin vuodessa. Myymällä halkoja loput. Ei siitä paljoa rahaa saa, mutta pärjään sillä mitä tulee. Ei minun tarvitse tehdä kuin muutama kuukausi vuodesta hommia niin saan tarpeeksi mitä itselleni tarvitsen. Nuorempana tein kalastajan hommia silläkin tienaa jos myy vaikka savustettua tai tuoretta kalaa sopivassa paikassa.
Jos marjat, sienet tai kala ei käy kaupaksi ne voi syödä itsekin ja silläkin pärjää. Yleensä kyllä tavara käy hyvin kaupaksi kunhan vain tietää milloin ja missä kannattaa myydä.
Kyllä tällä tavalla eläminen välillä stressaa, mutta tunnen sydämmessäni, että olen erilainen ja elän juuri sillä tavalla kuin minun kuuluukin elää. Uskon siihen, että kun seuraa sydäntään oma elämä ei mene hukkaan. - *Reps*
Näissä säästät kirjoitti:
Täällä onkin hyviä säästövinkkejä. Näinkin voi säästää:
- luovu vessapaperista. Hae paperikeräysastiasta sanomalehtiä pyyhkimiseen
- jos mahdollista irtisano sähkösopimus. Kerrostalossakin pärjää ilman jääjaappia tai pakastinta. Talvella bartsi toimii pakastimena. Syö kuivamuonaa ja säilykkeitä ja hedelmät säilyy huonelämmössä. Valoa et tartte, taskulamppu ja ohtalamppu riittää. Puhelimen voi ladata jossakin virastossa salaa.
- älä maksa kallista veslaskua. Etsi roskalavalta (rakennustyömaaroskis) vanhat kottikset ja hae niillä jostain joesta tai läheisestä vesistöstä niillä kottareilla (niihin mahtuu pari ämpärii ainaskin) vettä. Näin saat vessan huuhteluvettä ja vähä pesuvettä sekä tiskivettä. Toki jos talosauna tai pesutupa löytyy niin sieltähän kipaiset vesiämpärilliset nopsasti!. Kesällä voi peseytyä ja pyykätä luonnon vesissä
- vaatteet kannattaa etsiä roskiksista esim. kuukaudenvaihde kun ihmiset muuttaa ja heittää turhaa tavaraa roskiin!
- keksikää lisää. Näillä pärjäilee jo hyvin ja säästöä saa!Vai että ohtalampun kanssa pitäisi haahuilla pimeässä kämpässä. Voi ei teidän kanssanne :))
- 7+3
säästöä tuli kirjoitti:
"Sullahan ei sitten voi olla mitään henkilöpapereitakaan kun olet virallisesti "kadonnut"?"
On minulla henkkarit, mutta niissä oleva kuva minusta on otettu kun olen 14v ja tuosta on jo noin toistakymmentävuotta aikaa siitä kuvasta ei minua tunnista. Sen uudenpaa kuvaa viranomaisilla ei ole minusta eikä sormenjälkiäkään kun en mitään biopasseja aio ikinä ottaa. En ole uutta henkkaria, passia tai ajokorttia hakenut muutamaan vuosikymmeneen.
Mitä viranomaiset minun sormenjäljilläni tekevät? Se ei minulle ole selvinnyt joten en niitä aio heille antaakaan, koska en ole rikollinen. Katoaminen ei ole rikos eikä se, että ei suostu maksamaan henkkareista ja passeista mitään.
"Eikös nää henkilöt jossain vaiheessa julisteta kuolleeksi jos ei henkilöstä kuulu mitään oliko se aika 8 vuoteen."
Varmaan joo, mutta ei se minun elämääni vaikuta mitenkään. Minulla ei ole mitään omaisuutta, eikä pankkitiliä. En säilytä mitään rahoja pankissa muutenkaan ja hoidan kaikki maksut käteisellä ainoastaan. Kaikki pankki- ja luottokortit, sekä pankkitilit on aika pitkälle pelkkiä vakoilulaitteita, joilla tavallinen ihminen pyritään saamaan yhä tiukempaan kontrolliin. Olen vain iloinen, että pystyn elämään sen järjestelmän ulkopuolella. Enkä ole edesauttamassa sitä, että tavallinen ihminen saadaan täyteen valvontaan.
Enkä ole yksin tämänkään asian kanssa muistaakseni Suomessa on ainakin 10 000 aikuista ihmistä, jolla ei ole pankkitiliä. Mielestäni kaiken maksuliikenteen hoitaminen pelkästään on kansalaisoikeus ja kaiken maksuliikenteen pakottaminen pelkästään pankkien monopoliksi on rikos ja laiton kartelli. Se on vakoilu asian lisäksi toinen syy miksi en suostu käyttämään pankkeja tai tekemään mitään mistä voi saada maksun vain pankkitilille.
"Eli miten oot tienannut nuo vähät rahasi, marjoja ym. myymälläkö?"
Keräämällä marjoja ja sieniä, sekä myymällä niitä tienaan muutaman tonnin vuodessa. Myymällä halkoja loput. Ei siitä paljoa rahaa saa, mutta pärjään sillä mitä tulee. Ei minun tarvitse tehdä kuin muutama kuukausi vuodesta hommia niin saan tarpeeksi mitä itselleni tarvitsen. Nuorempana tein kalastajan hommia silläkin tienaa jos myy vaikka savustettua tai tuoretta kalaa sopivassa paikassa.
Jos marjat, sienet tai kala ei käy kaupaksi ne voi syödä itsekin ja silläkin pärjää. Yleensä kyllä tavara käy hyvin kaupaksi kunhan vain tietää milloin ja missä kannattaa myydä.
Kyllä tällä tavalla eläminen välillä stressaa, mutta tunnen sydämmessäni, että olen erilainen ja elän juuri sillä tavalla kuin minun kuuluukin elää. Uskon siihen, että kun seuraa sydäntään oma elämä ei mene hukkaan.Jos juttus todellakin on totta nostan sulle hattua. Tosin minusta ei olisi moiseen. Noista vakoilulaitteista hieman. Ootko ajatellut miten joka puolella on nykyään kameroita?
- juupati
Juuri näin. Itse kahden pojan yksinhuoltaja, ex akalle maksan 800000 euroa jo kertaalleen maksetusta talosta. 3 päivää sitten tultiin Turkista poikien kanssa ja reissu oli all inclusive. Kaikki ruoat ja juomat siis viikon ajan ilmaista. Ei ollut kyllä iso homma säästää tuo 1200 ekua. vuodessa sen verran jää, kun ei tuhlaa arkena..
- lfherughtutyhy
Minua ei koskaan ole kenenkään rahatilanne kiinnostanut...
- Erilaine köyhä
No köyhien palstalla ruikuttaa tyyppi, joka on omien sanojensa mukaan maksanut puolitoista milliä talostaan. Huhhuh!
- Juupati2
Sorry, tuli pilkkuvirhe. 15v sitten ostettiin talo 80000 eurolla. Saatiin se maksettua ja akka läks uuden miehen mukaan. Nyt maksa exälle 80000. Maksan siis talon toiseen kertaan ja pojat jätti mulle. Ei tässä hirveen rikkaaksi voi itseään sanoa, yksinhuoltajana ja velkaa 74000€ :(
- nuori ja köyhä
Et selkeästi ymmärrä yhtään kuinka paljon köyhä saa oikeasti rahaa. Ei siitä säästetä mitään kymmentä prosenttia millään. En ymmärrä aina kuinka joku voi olla noin tyhmä ihminen.
- Näin se vain on
Köyhälle jää käteen asumismenojen jälkeen 480 euroa kuussa elämiseen. PK-seudulla on useita ilmaisruuan jakopisteitä joten ruokaan ei paljoa rahaa mene. Todellakin voi aivan hyvin säästää vähintään 50 euroa kuussa jos ei ryyppää. Joka muuta väittää valehtelee.
- FaktaaXQ
Näin se vain on kirjoitti:

Kaikki köyhät vain eivät asu pk-seudulla, josta saisi ilmaista ruokaa.
- Mietintä Myssy
FaktaaXQ kirjoitti:
Kaikki köyhät vain eivät asu pk-seudulla, josta saisi ilmaista ruokaa.
Tilannehan ei ole siitä ruoan ilmaisjakelusta kiinni. Joka tapauksessa se on kuitenkin hyvä lisä. Että köyhän rahoista jää jotain säästöön 100-200€, niin ykkösasiana on, ettei käytä päihteitä, absolutisti mielellään. Tupakkilakko on kanssa välttämätön. Tässä tuupaakissa säästyy jo noin satku, 100€ kuussa. Kolmantena on että lainoja ja velkoja ei saa olla, joita joutuu lyhentelemään. Sitten neljäntenä nämä ruokailuasiat. Kaikki tarjoukset pitää kiertää ja jo kokemuksesta hahmottaa, että mikä on halpaa ja mikä ei. Myöskin hyvistä ruoanlaittotaidoista on ehdottomasti apua.
Itsellä täyttyy nämä asiat, paitsi ei tuo alkoholi asia. Voitot olisi jo sitten niin mukavat, että tälle Apropleemalle kannattaisi tehdä jotain. Ehkä menen ja teen! Parisataa kuussa ylimääräistä on tosi kivaa!!! Eikä tarvi tulla neuvomaan, että mee Töihin!! Minä olen töissä ja kohta sopparit loppuu. Sen jälkeen olen ansaitusti vähän aikaa poissa. - Näin se vain on
FaktaaXQ kirjoitti:
Kaikki köyhät vain eivät asu pk-seudulla, josta saisi ilmaista ruokaa.
Maalla voi sienestää, marjastaa, metsästää, kalastaa. Ruokaan ei paljoa rahaa mene, hyvin jää rahaa säästöön.
- ekoskaanruokajonossa
Mietintä Myssy kirjoitti:
Tilannehan ei ole siitä ruoan ilmaisjakelusta kiinni. Joka tapauksessa se on kuitenkin hyvä lisä. Että köyhän rahoista jää jotain säästöön 100-200€, niin ykkösasiana on, ettei käytä päihteitä, absolutisti mielellään. Tupakkilakko on kanssa välttämätön. Tässä tuupaakissa säästyy jo noin satku, 100€ kuussa. Kolmantena on että lainoja ja velkoja ei saa olla, joita joutuu lyhentelemään. Sitten neljäntenä nämä ruokailuasiat. Kaikki tarjoukset pitää kiertää ja jo kokemuksesta hahmottaa, että mikä on halpaa ja mikä ei. Myöskin hyvistä ruoanlaittotaidoista on ehdottomasti apua.
Itsellä täyttyy nämä asiat, paitsi ei tuo alkoholi asia. Voitot olisi jo sitten niin mukavat, että tälle Apropleemalle kannattaisi tehdä jotain. Ehkä menen ja teen! Parisataa kuussa ylimääräistä on tosi kivaa!!! Eikä tarvi tulla neuvomaan, että mee Töihin!! Minä olen töissä ja kohta sopparit loppuu. Sen jälkeen olen ansaitusti vähän aikaa poissa.Tilannehan nimenomaan on siitä ilmaisesta ruuasta kiinni jos aikoo pari hunttia vajasta viissatasesta saada kuukaudessa säästöön. Ihmisillä on päässä ajatus että kaikki asuvat pk-seudulla ja se että kaikki käyttävät ruokajonoja.
- breiniä
Näin se vain on kirjoitti:
Maalla voi sienestää, marjastaa, metsästää, kalastaa. Ruokaan ei paljoa rahaa mene, hyvin jää rahaa säästöön.
No ei sekään tarkoita että jos ei asu pk-seudulla asuisi tuolloin maalla.
- 454o5l
Aloitus on tosi asia.
- se on pahaa
mutku mä en tykkää sipulista....
- .........
Toisaalta sellaiset säästöblogit ärsyttävät, kun erotellaan virkistysmenot tarpeellisina.
Jolla todella on rahasta tiukkaa ja maksettavia velkoja, kai laittaisin itse jokaisen liikenevän euron ensin niihin velkoihin.
"Kääntää vaikeudet voitokseen" tämä sanantapa alkoi pänniä koska sitä viljeli sellainen ihminen joka eli koko ikänsä toisten siivellä, vaikka asia sinänsä ok.
Perustulostakin voi säästää 50 euroa jos ei juo tai polta.- antimet KUNNIAAN!
Meil menis minuksen puolel pugdetti. Jos ei kerättäs kesäidii antimii tuomta ulkoa. Uskokaa mut saatii tänää 7 pusillista antimii ko koko perhe puuhadtettiin koko päivä tuola ulkona. Ko meit o 7 !!.
- fgihtuhyuhyu
Niin varmaan, jos olisi työttömyyskorvauksilla, joita paiskottu vuosia ja vuosia tyyppien koskaan käymättä töissä. Aihekontekstisssa "Köyhyys". Todellinen köyhyys on kuitenkin sitä, että ei saa lasten synnyttämisen vuoksi tukea per yksittäinen YKSI alaikäinen lapsi lähemmäs 200 euroa valtiolta joka kuukausi seitsemäntoista vuotta, että olisi työtön joka ei asuisi työssä käyvän puolisonsa maksamassa asunnossa tms. kahden maksaessa kuluja, että olisi yksinhuoltaja tai että olisi jokin alisteisen ihmisryhmän jäsen. Tai että olisi vaikka sinkku: sinkuille ei valtio suuremmin tarjoa tukia,vaikka minusta ainakin, jos kerran samantasoista "progressiivinen" veronmaksua vaaditaan perheettomiltäkin lapsiperheiden eduksi, niin sitten pitäisi olla myös lapsilisän suuruinen kuukaisihubaraha lapsettomillekin. Vai hei onko reilua, että lapsettomat rahoittaa töihin mennessään ainoastaan lapsiperheitä, saamatta itse valtiolta mitään, kun Suomessa yli miljoona töissä käyvää hyvätuloista sinkkua? Asumislisissäkin suurimmat summat menee pääomasijoittajille - valtion pussista communism communism, sinkut ei hyödy.
Minä olen mielelläni lihava kuin sika, jos olen erilainen kuin sinä tekstistä lukemani tuntenmaton arvomaailmaltani.:) Tosin, en ole koskaan ulkonäön mukaan ihmisiä arvottanut, enkä omaisuuden. Enkä ole kiinnostunut utsimaa, enkä suuremmin kertomaan itsestänikään. En ole edes lihava, ja mitäs vikaa muka lihavissa on? Ei mitään. Ja tupakkaa mä ainakin poltan siksi, että sairastan harvinaista fyysistä sairautta, josta jopa lääketiede toteaa, että sinänsä vaarattoman ( joskaan ei hoitamattomana vaaarattoman) sairauteni hallinnassa pysymiseen eli kipujen lievittymiseen auttaa nikotiini: kieltämättä kerran tai pari on tehnyt mieli lyödä ihmisiä, jotka tulee kaduilla sanomaan, että "älä sinä tyttö polta tupakkaa": mun on tehnyt mieli sanoa niille, että v*ttu JOS minä lopetan tupakanpolton, minusta tulee fyysiesti vammainen, joudun leikkaukseen missä suolistoni poistetaan. Kokemus on sitä perua, etä kun yritin aikoinaan lopettaa tupakan polton, sain tilalle verensiirrot, tippaletkut, solusalpaajat ja kortisonit ja sandimmunit ja jne.jne. Mikäli kyse on siitä, että tupakka vahingoittaa todella pahasti, en suosita aloittamaan tuotteen nikotiini käyttöä, koska oma sairauteni on sellainen, että sairaudesta kärsivät tupakoimattomat. Enkä kerro mikä sairaus se on, mutta ei ole mikään ainakaan seksisairaus, eikä mikään päihdesairaus tai mielenterveyssairaus tai mitään sairasta, vaan autoimmuunisairaus, jonka sain, kun yritin lopettaa tupakan polton. Kuulemma harvinaisessa sairaudessani ei suositeta tupakan polton lopettamista. Enkä ehkä enää uskallakaan, v*uttaa vaan kun tulee rumaksi mitä enemmän polttaa, itsekurista mulla ei koskaan olisi kiinni lopettaa tupakan polttamista. Mutta jos vaihtoehto on paskoa housuun ja istua avanneleikkauksessa, mieluummin poltan tupakkaa, vaikka lehmät olisi kuinka paheksuvia.
Eiks ole aika avomielistä? Syy siihenkin, miksen olen rikas, joskaan en kyllä köyhäkään. Tosi on!
Kun käy kaupassa ihmiset tosiaankin ostavat kallista roskaruokaa.Itselläni on vararahasto johon en koske,muuten kuin jos pakko. Aamiainen,lounas,iltapala,niihin menee 8,50 päivässä,kun on yksin elänyt niin tottunut siivomaan huoneensa,pesemään pyykinsä ja hoitamaan kaikki asiansa.
Hyvää päivän jatkoa- ldhgrhgthjthjtijh
Joo ei tänne todellakaan terveet ihmiset kirjoita, anteeksi vaan, jos kirjoitukseni loukkaa jotakin... Missä täällä muka on "valitettu", että "mitään" "ei jää säästöön" ja millä oikeudella sinä muuten kehtaat ihmisten elopainonkin köyhyys- aiheen keskusteluun herjaamiseesi nostaa? Kirjoitin eilen ihan huvikseni tähän ketjuun, kun halusin todeta sen monta kertaa aiemminkin täällä Suomi24:ssa toteamani faktan, että jos tänne kirjoittaa ihan vilpittömästi, kukaan ei vastaa mitään, ei ainakaan mitään asiallista... Ei teillä tänne kirjoittavilla liene mitään muuta motiivia kirjoittaakaan, kuin joku älykääpiömäinen herjaaminen. Itse en ikinä ole ymmärtänyt, että miten joillakin edes pokka riittää herjaavien aloitusten laatimiseen anonyymilla Suomi24-foorumilla: kysyn, että pitääkö siinä olla vain jokseenkin sivistymätön vaiko ihan todella sivistymätön, jos laatii keskustelunaloituksen, jossa motiivina on vihaaminen?
Tämän keskustelupalstan aihe on "köyhyys" ja tämä keskustelupalsta on yhteiskunta- aiheosiossa. Se tarkoittaa, että ei tänne kuulu kirjoitella utsimismielessä palstoilla surffaavien raha-asioista. Enkä usko, etteikö aloituksen laatinut anonyymi tietäisi, että ei ainakaan alimmilla sosiaalituilla (kuten esimerkiksi toimeentulotuki) elävät edes voi "säästää" mitään, koska pienetkin säästetyt summat vähennettäisiin tuenhakijan seuraavasta toimeentulotuesta. Suomen laki vaatii ilmoittamaan sosiaaliviranomaisille toimeentulotuen hakijan kaikki tilit, eli sekään ei onnistu ainakaan laillisesti Suomessa, että kukaan voisi esimerkiksi siirrellä toimeentulotutkirahojaan toiselle tilille ja siten muka "säästää" tukirahoista, eikä sitä paitsi toimeentulotuki nyky- Suomessa täysimääräisenäkään meinaa riittää edes kuukauden pakollisiin menoihin, jos pelkällä toimeentulotuella on, eikä millään eri tukien yhdistelmätuilla, joten ei niistä summista kukaan pysty säästämään, joka oikeasti on toimeentulotukeen oikeutettu.
Kun en ole psykiatri, en ymmärrä, että miten kukaan voi vihata tai halveksua köyhiä. Sen vielä jotenkin ymmärtäisin, että jos halveksuisi rikollisia tukihuijareita, mutta että haukkua nyt palstalla "Köyhyys" köyhiä ihmisiä ja köyhyydestä keskustelemaan kiinnostuneita lukijoita " lihaviksi sioiksi" ja mukamas kykenemättömiksi hallitsemaan ja hoitamaan raha- asioitaan; se on törkeyden huippu, kun sinä arvon anonyymi aloituksen laatija aivan varmasti tiedät, että tätä palstaa saattavat lukea myös sellaiset, jotka oikeasti pahoittavat mielensä lukemastaan.
Mielenkiintoista olisi tietää, että oletko köyhästä vaiko rikkaasta taustasta, joskaan ei siinä mielessä kuin täällä ehkä jotkut kuvittelee, vaan sikäli, että mua kiinnostaa tollaset röyhkimykset, jotka käyttävät tällaisia julkisia keskustelupalstoja vihakirjoitteluun ja vielä nauttivat saamastaan huomiosta herjatessaan ja provosoidessaan vihakirjoittelulla lukijoita. Jos sä olet todella köyhästä taustasta, on aika erikoista, että miten ihminen kieroutuu noin, että alkaa syytellä köyhiä ihmisiä huonommaksi kuin itse on, koska yleensä köyhyyttä koskaan kokeneiden kohdalla se menee päinvastoin, ja mikäli taas jos olet rikkaasta taustasta ja silti haukut köyhiä aihetta koskevalla nimettömällä palstalla, on sinulla todella vanhempasi jättäneet kotikasvatuksen antamatta sinulle siinä tapauksessa.
Suomen köyhimmät ihmiset eivät juuri valita nettipalstoilla materian perään. Jos sinussa halveksuntaa herättää sellainen, että jotkut toivovat kaikilla olevan sellaiset olosuhteet, että edes riittävästi ruokaa, ehjät vaatteet ja jonkinmoinen kämppä on pään päällä, olet oikeasti mielenterveydeltäsi häiriintynyt. Anteeksi vaan. Sinä provosoit. Minä provosoidun vastaamaan.
Kuvitteletko olevasi jotenkin erityisen arvostettava, kun haukut keskustelunaloituksessa nimettömästi julkisella palstalla? Minulla ainakin sentään sellainen moraali on,että yleistämään minä en lähde. - aloittelija
mä kuulun varmasti pienituloisiin (1065e/kk) ja ennen ei jäänyt mitään säästöön.sit mä vaan päätin et laitan 50 euroa sivuun joka kuukausi ja olen siihen pystynyt.nyt ajattelin uutta säästömallia.jätän 400 euroa kuukaudeksi bensa ja ruokarahaa ja kaikki loput pistän säästötilille. mutta kyllä mullekkin tulee talvella niitä kuukausia sähkölämmityksen takia et ei varmaan ees jää tota 400 euroa mut aina kun jää yli niin säästöön vaan.syön paljon keittoja joihin ei paljon rahaa mene.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058