Kun tarjolla käytetyissä autoissa on suurin piirtein vain fiattia ja pösöä tai vastaavaa autoa.
Eihän kukaan täysjärkinen joka ymmärtää sen ettei niitä tehty laadukkaasti osta sellaista.
Yhtä fiattia sorruin katsomaan oli ajettu vähän,menin paikalle 1995 mallia oleva 2.5 turbo diesel niin voi kauheeta sitä kötöstä kun konepellin aukaisee ,paisunta säiliö huuti vettä,turbo oli pitänyt jo vaihtaa kaksivuotta sitten kone näytto jo loppuunajetulta päältäpäinkin vaikka mittarissa oli alta 200000km.
Hintahan tuollakin oli 5000e mutta kaupat jäi tekemättä,siksipä ihmettelen tätä missä on hyvät autot käytettynä,kun tuntuu että vain fiat ja jotkut laaduttomat autot on rakennettu matkailuautoksi ja kansalle riesaksi.
Sitten huomio on kiinittynyt vanhemmissa autoissa niiden siisteyteen,autot on vähän ajettuja mutta ei kaksisia,osa omistajista eivät käytä talvella ja ne seisoo vesi ja lumisateessa.
Ei voi kun ihmetellä miksi sellainen ihminen ostaa tuolaisen auton jos raahdi tiloja esim:vuokrata talven ajaksi säilytykseen,ostaa sitten varmuudella vaurioituneen kosteisen auton jopa homeisen.
Eikö se caranjärjestö tai jokin ole selkeästi ilmaisut ettei saa rakentaa fiatteja tai muuta pas-koja ihmisille?
Eikö se caravan jäjestö toimi?ja haali itse niitä käytettyjä hyviä autoja asiakkaile myytäväksi niin jokainen saisi ehkä kohtuulisen jos saisi.
Tuntuu vain siltä että caravan järjestö on pilipali juttu ja kerää rahat ihmisiltä,sen verran vilkaisin ettei seainakaan merkittäviä etuja anna,ainoastaan lehtiä lähettää ja vain uusista autoista on juttua,ei näytä olevan mitään järkevää niille jotka ei sijoita valtavia summia autoon.
Luulisi nyt olevan järjestöllä etuja yöpymisiin 50% alennuksilla muttei siltä vaikuta,totesin että vedätystä on.
Siiten tuo järjestö ei kerro kaikkea kuten fiattien ja muiden romujen ongelmia,uutta vaan pitäisi lukea kun aloitteleva matkailuauton ostaja ei sijoita kovinkaan paljon yleensä ainakaan 10000e enempää.
Sehän pitäisi olla laissa jo ettei etuvetoautoja saa olla ,kyllä tuossa on rahastuksen maku,romusta kasataan ja se poikii varmuudella jos vähänkin ymmärtää mitä sielä on konepellin alla ja muutenkin tekniikka,eihän noista fiateista ole kertakaikkiaan autoiksi johan jokainen tietää kun menee katsomaan henkilöautoa,haluausiko joku ajella fiat henkilöautolla?
Ostaisin matkailuauton mutta?
18
227
Vastaukset
- Vanha virsi
Mutta yritystä riittää!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12221912 - Kyllästynyt.
Oliko sinullakin fiat,jos on niin hävitä se romikasa.
Eikä se ole virsi vaan todellisuus noista autoista,joita ei pitäisi valmistaa kun kyseessä on kuitenkin jo asumiskäyttöön ja lomailuun oleva laite,ostaisitko fiat henkilö auton?minä en.
Taisi tuntua pahalta?kun kaivoit todellisuuden esiin.
Myy se romu jollekkin tollolle jotka sortuvat noihin yksinkertaisuudessaan koska eivät tunne tekniikaa.- Tyäeläkeläinen
Fiat ja Rumatikki on meidän valinta.
On minulla ollut pari Fiat henkilöautoakin ilman mitään isompaa ongelmaa ja molemmat olen ostanut käytettynä. On tosin ollut Rellua, Toyotaa, Saabia, Citikkaa, Volkkaria ynnä muitakin ja aina olen pärjännyt vaikka olen ollut matkahommissakin aikoinaan. Koeajoja noilla olen kohta suorittanut 50 vuotta, kokemusta siis riittää.
Nyt on 4:s matkailuauto menossa enkä kertaakaan ole vaihtanut toimimattomuuden vuoksi vaan himoinnut uudenlaista sisustusta tai kokonaismittaa. Pitkiäkin on ollut mutta nyt on parempi mitä lähemmäs pääsen 6 m pituutta koska se helpottaa kulkurin elämää.
Kaikki 4 ovat olleet Fiat pohjalla kuten kaiketi ainakin 80% matkailuautoista on. Jos haetaan ongelmia niin yleensä niitä on ollut enemmän siinä matkailuosassa kuin Fiatin osuudessa, ainakin minun kohdallani. Matkaa on kohta koossa 400 tuhatta kilometriä yhteensä.
Oletan kyllästyneen olevan asiaa tuntematon pölkkypää jolla on jotenkin paha olo ja joka haluaa täten purkaa kateuttaan niille jotka huolettomina seikkailevat ympäri Euroopan Fiat pohjaisilla matkamökeillään.- Late Lapista.
Kyllästyneen kannatta keskittyä vain siihen mopoonsa, ja jättää höpömökit ja mökkien arvostelut karavaanareille !
Late Lapista. SSSS Ry!
- Ehdotus!
Rauhoituhhan nyt taas, reinoreppana!
- Kyllästynyt
Ei ole reino tämä mies.
Ja miksi te karavaanarit ette osaa myöntää tätä rehellisesti?jos ymmärrätte autoista yleensäkin?
Onko teillä kaikilla noita autoja?
Minä en suostu alentumaan sellaiseen mitenkään.Säälittävä näky on kaikkialla missä ukonreppana kyykkiin fiatin ratin takana,päätä ei näy oikein se on rakennettu päin hel-vettiä se laite.
Koko maku on mennyt kun ajelee tuolla tienpäällä,vastaan tulee enimmäkseen fiat,pösö jne....jotain ihan kuraa miksi te ette ole kavavanjäertöä painostaneet ettei tuollaista saa myydä ja varsinkaan kaksisella hintaa.- Kestä totuus
Helppoa olla alentumatta Fiat-matkailuautoon, kun taskun pohjalla on pelkkä reikä...
- Ehdotus!
Sittenhän kyseessä on joku toinen samanlainen reppana!
- Palstavahti Joksu
Ehdotus! kirjoitti:
Sittenhän kyseessä on joku toinen samanlainen reppana!
Olen lähdössä Mersua ostamaan , Fiatin tilalle
http://naurunappula.com/1190495/tuksun-kevatlook.jpg - Palstavahti Joksu
Palstavahti Joksu kirjoitti:
Olen lähdössä Mersua ostamaan , Fiatin tilalle
http://naurunappula.com/1190495/tuksun-kevatlook.jpgVaroitus Fiaitin ostajille
Kyllä tämä on tämän vuoden paras juttu tapahtuma
Voi v.ittu kun tulee iloiseksi sen luettuani
Minun VIATISTA särkeentyi nämä eikä ollut paljonajettu ,oli italialainen helle kesän kuljin ,Tässä listani:
Ei koskaan Fiatia
VIATTI Ransitinreuhu oli meillä kanssa,vikoja oli yötäpäivää
804 km paripyörän takarenkas hajosi Klo.19.07.
1150km Rumatikin 3002sytytytin ei sytytänyt.1000 e maksoi korjaus Delttalla
1743 km hävisi Potapotin tankin korkkki ja roiskutti
1780km etuvalosta palo lyhytlamppu ja parkkimis valaisin
2106 km Portapotin pumppu lakkasi toimimasta Klo.13.09. Jäätyi Portapotti
2810 km ratiosda kääntyi kanava yötäpäivää Niuvassa eri asemalle
3275 km tv-antenninputken kiinnitys petti katosta
3600 km likavemärin hana jäätyi umpeen Petosen ABCllä Öllölässä
4790 km peruutuskamera pimeni, on tärkeävärkki
5317 km tuulilasiin tuli kivi ja halkesi
5709 km akku sökähti,uusi akku kun laitoin niin ei startannut ei mitään, eivät tienneet sitä REIJON DIESELISSÄ! Tilasin toisesta liikkeestä 2 sulaketta
6900 km ulkooven toppari irtosi
7121km huohotinputki jäätyi,vaikka ajo tietokone näytti lämmintä Klo.18.06.
7222km monet laakerit meni, oli syttyä palamaan paripyörät
7500 km pakoputken kannatinkumilenkki katkesi.makasin melkein päivän alla
7775km ilmamäärämittari paloi 6kertaa, ei ole kuin ropottivahteisessa ja maksoi 1000e/kpl
8000 km ei saanut ropottivaihtetta päälle Klo.09.12. sateella.eivät osanneet, Lapinautossa laittaa uutta ilmamäärämittaria päälle. rovaniemellä
8700 km niveleitä rupesi menemään kartaanista,ostin ne Tamgearilta enkä Motonetistä kun eivät vastanneet puhelimeeni
9100 kmRumatikin puhallin ei puhaltanut lämmintä pahviputkista. uusi pahviputki oli Kuopissa Klo.16.57. Starkilla kallista
9438km takaiskunvaimentimesta vuosi yötäpäivää öljyä Tuurin pihassa
Oli vasta ajettu 200000tuhatta km kun oli tuotu tuo italialainen hellekesänkuljin saksasta vm 2.8 turpodiesel. Aina ajoin 25 000 vuodessa kun oli yhtenä autona yötä päivää. Autonkäyttö päästövero oli 485 e/kg minulla Joksulla
Eivät ottaneet rintaJoupille kun oli vielä velkaa 9 vuotta Santanderille,eikä REIJON AUTOSSA tienneet.
Joksun pannu sökähti - Late Lapista.
"
Yhtä fiattia sorruin katsomaan oli ajettu vähän,menin paikalle 1995 mallia oleva 2.5 turbo diesel niin voi kauheeta sitä kötöstä kun konepellin aukaisee ,paisunta säiliö huuti vettä,turbo oli pitänyt jo vaihtaa kaksivuotta sitten kone näytto jo loppuunajetulta päältäpäinkin vaikka mittarissa oli alta 200000km."
Jos ymmärrätte autoista yleensäkin ????????
Tämä kyllästyneen autoista ymmärtäminen on vähintääkin merkillstä, missä Fiatin mallissa kone kuluu päältäpäinkin niin pahoin? jotta se on loppuunajetun näköinen!
Minun kokemusteni mukaa auton koneissa kuluvat sisäpuoliset osat, kuten männän renkaat, männät, silinterit, laakerit, kiertokangen tapit, puslat ja kampikakselit, en ole vielä eläissäni nähnyt auton konetta joka olisi kulunut päältäpäin! Mopissa se kyllä voi kuluakin jos kaatuilee sillä useasti! Eli kaikesta päätellen kyllästynyt on noita alaikäisiä mopottelevia pissiksiä!
Late Lapista. SSSS Ry! - Joksu fani
Palstavahti Joksu kirjoitti:
Olen lähdössä Mersua ostamaan , Fiatin tilalle
http://naurunappula.com/1190495/tuksun-kevatlook.jpgJoksu on sonnustautunut parempaan kolttuun. Veskakin on tullut mukaan
Palstavahti Joksu kirjoitti:
Varoitus Fiaitin ostajille
Kyllä tämä on tämän vuoden paras juttu tapahtuma
Voi v.ittu kun tulee iloiseksi sen luettuani
Minun VIATISTA särkeentyi nämä eikä ollut paljonajettu ,oli italialainen helle kesän kuljin ,Tässä listani:
Ei koskaan Fiatia
VIATTI Ransitinreuhu oli meillä kanssa,vikoja oli yötäpäivää
804 km paripyörän takarenkas hajosi Klo.19.07.
1150km Rumatikin 3002sytytytin ei sytytänyt.1000 e maksoi korjaus Delttalla
1743 km hävisi Potapotin tankin korkkki ja roiskutti
1780km etuvalosta palo lyhytlamppu ja parkkimis valaisin
2106 km Portapotin pumppu lakkasi toimimasta Klo.13.09. Jäätyi Portapotti
2810 km ratiosda kääntyi kanava yötäpäivää Niuvassa eri asemalle
3275 km tv-antenninputken kiinnitys petti katosta
3600 km likavemärin hana jäätyi umpeen Petosen ABCllä Öllölässä
4790 km peruutuskamera pimeni, on tärkeävärkki
5317 km tuulilasiin tuli kivi ja halkesi
5709 km akku sökähti,uusi akku kun laitoin niin ei startannut ei mitään, eivät tienneet sitä REIJON DIESELISSÄ! Tilasin toisesta liikkeestä 2 sulaketta
6900 km ulkooven toppari irtosi
7121km huohotinputki jäätyi,vaikka ajo tietokone näytti lämmintä Klo.18.06.
7222km monet laakerit meni, oli syttyä palamaan paripyörät
7500 km pakoputken kannatinkumilenkki katkesi.makasin melkein päivän alla
7775km ilmamäärämittari paloi 6kertaa, ei ole kuin ropottivahteisessa ja maksoi 1000e/kpl
8000 km ei saanut ropottivaihtetta päälle Klo.09.12. sateella.eivät osanneet, Lapinautossa laittaa uutta ilmamäärämittaria päälle. rovaniemellä
8700 km niveleitä rupesi menemään kartaanista,ostin ne Tamgearilta enkä Motonetistä kun eivät vastanneet puhelimeeni
9100 kmRumatikin puhallin ei puhaltanut lämmintä pahviputkista. uusi pahviputki oli Kuopissa Klo.16.57. Starkilla kallista
9438km takaiskunvaimentimesta vuosi yötäpäivää öljyä Tuurin pihassa
Oli vasta ajettu 200000tuhatta km kun oli tuotu tuo italialainen hellekesänkuljin saksasta vm 2.8 turpodiesel. Aina ajoin 25 000 vuodessa kun oli yhtenä autona yötä päivää. Autonkäyttö päästövero oli 485 e/kg minulla Joksulla
Eivät ottaneet rintaJoupille kun oli vielä velkaa 9 vuotta Santanderille,eikä REIJON AUTOSSA tienneet.
Joksun pannu sökähtiEikö palstavahdin olisi jo parasta vaihtaa tarinaa sillä tuohon ei kukaan edes usko.
Vitsitkin alkavat menettää mäkuaan jos niitä toistelee muutaman päivän vä'lein.
- Ehdotus!
Oli se kuitenkin reinoreppana!
- Kans kyllästänyt
Ostaisin omakotitalon mutta kun melkein kaikissa on peltikatto. Eikai kukaan viisas osta omakotitaloa missä peltikattoa?
Silti on tuhansia omakotitaloja missä peltikatto. Kuka nyt niitä on rakentanut?- Pruuttikki
"Kuka nyt niitä on rakentanut?" on niitä rakennettu jo vuosikymmeniä, ei ole uusi "nyt" ilmiö.
- Hyvä peli
Pruuttikki kirjoitti:
"Kuka nyt niitä on rakentanut?" on niitä rakennettu jo vuosikymmeniä, ei ole uusi "nyt" ilmiö.
Myyjältä kannattaa aina kysyä,onko peli suositulla Rumatikillä,kuuluu olevan hyvä peli viilleellä ilmalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277